Nimi: Yksi ei solvannut
Author: Maww
Beta: Swizzy
Genre: draama, fluffy, angst, slash
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Neville/Ernie
Summary: Kolmen luihuisen ryhmä oli juuri ohittamassa Nevilleä, mutta sitten Draco siirsi vähän jalkaansa ja Neville kompastui siihen.
Haasteet: Rare10, Nolaa hahmo
Varoitukset: -
A/N: Halusin osallistua noloushaasteeseen ja kesti kauan, ennen kuin sain idean. Tässä se nyt kuitenkin on. Toivottavasti tykkäätte ja kommentteja rakastan
Neville Longbottom oli juuri matkalla Rohkelikkotorniin, kun luihuiset tulivat häntä vastaan.
“Miten äiti ja isukki voivat?” Draco Malfoy ilkkui.
“He ovat varmaan erittäin ylpeitä sinusta”, jatkoi Blaise Zabini.
“Nähdään taas, Neville!” huikkasi Pansy Parkinson. Kolmen luihuisen ryhmä oli juuri ohittamassa Nevilleä, mutta sitten Draco siirsi vähän jalkaansa ja Neville kompastui siihen. Poika teki hienon ilmalennon ja lysähti rähmälleen kivikovalle lattialle.
“Oho, anteeksi, se oli vahinko!” Draco Malfoy huudahti muka pahoillaan. Pansy ja Blaise nauroivat. Sitten he häipyivät tiehensä.
Nevillen nilkkaan sattui. Se oli ihan tosi kipeä. Toivottavasti se ei ollut kuitenkaan murtunut. Neville yritti nousta monta kertaa, mutta se ei onnistunut. Nilkka ei kerta kaikkiaan toiminut. Monia tylypahkalaisia, jopa rohkelikkoja, kulki Nevillen ohi, mutta kukaan ei auttanut häntä. Päinvastoin.
“Kömpelys! Mikäs lihapulla siellä maassa makaa? Onko uusi ammattisi lattiaharja?” Tälläisiä huudahduksia Neville sai kuulla monta tuntia. Ja aina hänen korvansa punehtuivat uudestaan ja häntä nolotti aina vain enemmän.
“Tule poika pois makaamasta sieltä lattialta, tai muuten se on vielä kuraisempi ja minun täytyy kuurata se uudestaan”, sanoi Vorokin. Mutta vaikka Neville kuinka yritti nousta, nilkka ei toiminut. Hän sai vain kuulla uusia solvauksia, eikä Neville päässyt nolostuksen tunteestaan ohi. Miksi hänen piti olla niin kömpelö, tyhmä ja saamaton? Ei ollut reilua.
“Tarvitsetko apua?” Neville kuuli jonkun kysyvän. Oliko hän päässyt jo taivaaseen? Ei, kysyjä olikin samalla vuosikurssilla oleva puuskupuh Ernie MacMillan.
“Nilkkaani sattuu. Draco Malfoy kamppasi minut”, Neville mutisi nolostuneena. Ernietä ei kukaan varmaan koskaan yrittänyt kampata.
“Tartu käteeni. Minä voin auttaa sinut sairaalasiipeen”, Ernie sanoi ja ojensi kätensä Nevillelle. Poika tarttui siihen epäröiden. Ernie auttoi Nevillen ylös ja he lähtivät yhdessä kohti sairaalasiipeä.
“Tämä Neville loukkasi jalkansa, kun luihuiset kamppasivat hänet”, Ernie selitti sairaanhoitaja matami Pomfreylle.
“Voi poikaparkaa, tule tänne”, matami Pomfrey lässytti ja Nevilleä alkoi taas nolottaa. Matami Pomfrey auttoi Nevillen sängylle makaamaan.
“Käyn hakemassa parantavaa juomaa, sinä voit lähteä”, Poppy Pomfrey sanoi Ernielle.
“Taidan jäädä tänne”, Ernie sanoi ja istuutui Nevillen viereen.
Pian Poppy palasi liemipullon kanssa ja kaatoi sitä mukiin.
“Otapa nyt tämä liemi. Sinun täytyy kuitenkin jäädä yöksi tänne”, Poppy selitti Nevillelle ja ojensi sen rohkelikkopojalle. Neville tarttui siihen vapisevin käsin ja joi koko lasillisen samalla kertaa. Se oli ihan kauhean makuista. Sitten Poppy lähti jonnekin ja Neville ja Ernie jäivät kahden.
“Miksi sinä jäit tänne?” Neville kysyi.
“En halunnut jättää sinua yksin”, Ernie vastasi. Kumpikin poika oli vähän aikaa hiljaa.
“En osaa sanoin kuvailla, miten kauhealta se tuntui, kun näin sinut siellä lattialla. Kuin sydän olisi vedetty rinnasta. Ja silloin ymmärsin sen, mitä olin yrittänyt kieltää itseltäni jo kauan. Olen ihastunut sinuun. Minusta se on söpöä, kun et osaa jotain tai punastut. Minusta sinun Kalkaros-mörkösi on hauska. Minusta sinä olet söpö ja rohkea”, Ernie hymyili hieman arasti.
“Kiitos”, kuiskasi Neville punastuen varmaan miljoonannen kerran sinä päivänä. Kukaan ei yleensä kehunut häntä, saati sitten ollut ihastunut häneen.
“Sen takia minä halusin jäädä tänne kanssasi”, Ernie vielä sanoi.
“Ernie”, Neville sanoi hetken hiljaisuuden päästä.
“Oletko varma?” Ernie kysyi. Neville nyökkäsi.
Ernie painoi varovasti huulensa Nevillen huulille. Ne olivat lämpimät. Poikien suut liikkuivat sopusoinnussa toisiensa kanssa. Kumpikin unohti olevansa sairaalasiivessä, kumpikin tajusi vain toisen läsnäolon ja suutelemisen ihanuuden. Hetki oli täydellinen.
Neville pääsi seuraavana päivänä pois sairaalasiivestä, niin kuin Poppy oli luvannut. Hän hymyili. Hänellä oli Ernie. Ernie ei välittänyt, vaikka hän oli kömpelö ja hajamielinen. Ernien mielestä hän oli rohkea.
