A/N: Kiitos paljon kaikille kommenteista ja kiitos
Rentun Ruususelle betauksesta
Ja kommentteja toivotaan edelleen
Luku 5.
Lily heräsi, avasi silmänsä ja katseli ympärilleen. Kukaan muu ei ollut vielä herännyt. Hän nousi sängyllään istumaan ja tuijotti suoraan eteensä, näkemättä silti mitään, muistellen edellistä iltaa.
”Olen menettänyt järkeni”, tyttö mutisi ääneen.
”Sen me kyllä olemme aina tienneet, mutta mistä sinä sen nyt tajusit?” Lilyn kasvot kääntyivät äänen suuntaan. Hän näki Alicen, joka tuli pyyhe ympärillään pesuhuoneesta. Alice virnuili, mutta hymy katosi hänen kasvoiltaan nähdessään Lilyn järkyttyneen ilmeen.
”Mitä on sattunut?” Lily avasi suunsa, mutta sanoja ei tullut. Lopulta hän vilkaisi Laurenia ja Amya ja sanoi:
”Ei täällä." Alice nyökkäsi ja lähti yhdelle vaatekaapeista hakemaan vaatteitaan. Sillä välin Lily lähti suihkuun.
Alice naputti jalkaansa huoneessa, jossa kuului kahden muun tytön uninen tuhina, ja odotti. Kunnes Lily sanoi:
”Valmis, mennäänkö?” Alice nyökkäsi ja seurasi ystäväänsä, joka johdatti tämän pienen järven rannalle, jossa he istuivat vielä aamukasteisen märkään maahan.
”No? Mitä olet nyt tällä kertaa tehnyt?” Alice kysyi malttamattomana katsoen ystävänsä vaivaantuneisuutta kummissaan. Tyttö veti syvään henkeen ja puuskahti:
”Minä suutelin Potteria." ”Mitä?!”, Alice parkaisi.
”Minä luulin, että hän on mielestäsi "vastuuton ja lapsellinen pelle, joka ei välitä mistään muusta kuin itsestään"?” Lily näytti jopa enemmän järkyttyneeltä kuin Alice ja painoi kasvot koukistettuja polviaan vasten.
”En tajua mitä oikein tein kun vastasin siihen suudelmaan”, Alice oli kuulevinaan ystävänsä mutisevan enemmän itsekseen kuin hänelle.
”Nyt kerrot koko jutun”, Alice sanoi pää pyörällä. Lily alkoi kertomaan tapahtuneesta. Alice kuunteli hiljaisena. Lopulta hän sanoi:
”Kai tajuat mitä tämä tarkoittaa?”
”En. Mitä?”
”Olet ihastunut Potteriin”, Alice pamautti. Lily nosti päänsä ylös nopeammin kuin Alice olisi luullut olevan mahdollista. ”En voi olla! Olen inhonnut häntä viimeiset kuusi vuotta!” Lily huudahti kauhistuneen näköisenä.
”Noin minäkin olisin sanonut ennen kuin kuulin eilisestä”, Alice vastasi rauhallisena tuijottaen järven tyyntä pintaa. Lily näytti järkyttyneeltä. Hän painoi päänsä takaisin polviin.
”Mitä minä teen?” kuului kysymys.
”Sen tiedät vain sinä itse”, Alice vastasi filosofisesti katsoen samalla ystäväänsä säälivästi.
”Mutta mietipä sinä sitä sen ajan, kun menemme aamupalalle”, Alice päätti ja nousi jo ylös, mutta Lily pysyi vielä maassa ja tuijotti jäykistyneenä järveä.
”Mitä minä teen? Sirius vihjailee varmasti jotain. Tai sitten James tulee ja pussaa minua kaikkien nähden, tai…”, Lily sopersi, mutta Alice keskeytti tämän:
”Jos Musta aikoo vihjata mitään sinne päinkään, heitän häntä puurolautasellani. Jos taas James näyttää aikovan suudella sinua, heitän häntä patongilla. Ei olla katsos pojalle niin ankaria.” Lily hymyili jo vaisusti. Tyttö antoi Alicen vetää itsensä maasta. Tytöt lähtivät kulkemaan ruokasalille. Ja matkalla Alice myhäili itsekseen iloisesti ystävänsä puolesta, sillä tätä hän oli rehellisesti sanoen odottanut jo viimeiset kolmevuotta.
Lauren tuijotti kiukkuisesti Emmaa, jonka kanssa Remus loi söpöileviä katseita, jotka nostivat oksennuksen sivusta katselevan tytön kurkkuun. Hän laski katseensa puuroonsa. Hän toivoi kaksikon lähtevän muualle. Niin näkyi ajattelevan muutkin, sillä Sirius sanoi pian pahoinvoivasti:
”Minä pyydän, että jätätte meidät viattomat rauhaan tuolta teidän laimealta vilkuiluta ja painutte jonnekin muualle jatkamaan sitä!”
”No, meidän oli tarkoitus mennä läheiselle järvelle, mutta kun kävin aikaisemmin katsomassa, kävin katsomassa niin…” tässä vaiheessa Emma katse käväisi Jamesissa.
”Niin sanotaan nyt vaikka, että siellä oli eräänlainen terapiaistunto käynnissä”, tyttö jatkoi. Sirius kohotti kulmiaan ymmällään, mutta ei ehtinyt kysyä mitään, koska Alice ja Lily saapuivat.
Alice istui Sirusta vastapäätä ja Lily Alicen viereen Jamesia vastapäätä. Lily tuijotti lautastaan samalla kun Alice lappoi sille ja omalleen isonkasan puuroa.
”Missä te olette olleet?” Lauren kysyi kohottaen kulmiaan. Hän oli herättyään ihmetellyt Lilyn ja Alicen poissaoloa Amyn kanssa, mutta olivat kuvitelleet, että he olivat tulleet aamiaiselle.
”Lily näytti minulle tuon läheisen järven”, Alice vastasi naamaperuslukemilla. Lily tuijotti edelleen koskematonta puuroaan.
”Ahaa. Tekö sitä Emman mainitsemaa terapiaistuntoa piditte? No en kyllä yhtään ihmettele eili…”, Siriuksen keskeytti puurolautanen, joka osui suoraan hänen kasvoihinsa puuro puoli kasvoihin päin.
”MIKSI SINÄ NOIN TEIT?!” Sirius karjui Alicelle, joka vain virnuili vieressään kikattavan Lilyn kanssa. Remus, Emma ja James olivat tukehtua omiin puuroihinsa katsoessaan puuroa naamasta pyyhkivää Siriusta. Lauren tyytyi vain virnistämään samalla hän mietti, että mitä eilen oli tapahtunut.
”Missä Amy ja Peter ovat?” Alice kysyi selvästi vaihtaakseen aihetta.
”En tiedä, mutta jos totta puhutaan. En ole edes varma haluanko tietää”, Remus sanoi naurahtaen hiljaa. ”Kiitos vain Prewett. Sinun ansiostani sain luultavasti elinikäiset traumat puuroon”, Sirius nurisi pyyhkiessään puuroa paidastaan.
”Ilo on kokonaan minun puolellani, oi arvon herra Musta ”, Alice virnisti samalla kun tarjosi Jamesille patonkia, joka näytti Lilystä kaiketi jotenkin hauskalta kun tämä niin tirskui.
”Sitä en epäile. Frank, sinun pitäisi kouluttaa tyttöystäväsi paremmin. Ettei hän visko puuroa viattomien aamiaisella olijoiden naamaan”, Sirius nurisi nyt Frankille, joka oli ilmestynyt tytön taakse. Frank tyytyi vain hymyilemään ja kysyi sitten Lilyltä:
”Lily, minkä takia McGarmiwa on mulkoillut sinua vihaisesti koko aamun?” Nyt Lily, Alice, Remus, James ja Sirius purskahtivat kovaääniseen nauruun muiden tuijottaessa heitä kummastuneena.
”Ehkä hänellä on rahahuolia, tai…”
”Suu kiinni Musta! Minulla on kahvia ja osaan käyttää sitä!” Alice sähähti. Sirius oli jo avaamassa suunsa vastakseen jotakin kipakkaa, kun Lily keskeytti tämän, estääkseen palovammat ja sanoi:
”Tuli vain mieleen Sirius, että oletko vielä suorittanut sitä eilistä tehtävää?” Tällä kertaa kaikki paitsi Frank ja Alice purskahtivat nauruun.
”Asia hoidossa rouva Potter”, Sirius sanoi väistäessään samalla omenaa, joka lensi tällä kertaa Lilyn suunnalta.
”Rouva Potter?” Lauren hätkähti ja tuijotti Lilyä, joka taas tuijotti vihaisesti juuri noussutta poikaa. Lauren antoi katseensa lipua Jamesiin, joka näytti hänkin kiusaantuneelta.
Sirius lähti astelemaan muiden katsoessa kohti Amaryllistä. Hän istui Kuhnusarvion kanssa eräässä pöydässä salin keskellä.
”Oikein hyvää huomenta teille, oi arvostettu professori!” kuului Siriuksen ääni.
”Halusin vain kertoa teille miten hurmaavalta näytätte tänään.” Professori näytti kummastuneelta, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna miltä sen jälkeen, kun Sirius oli suorittanut tehtävän.
”MUSTA!” kuului McGarmiwan vihainen huuto naurun keskeltä.
”Oi Anteeksi Minerva! Olen hyvin pahoillani, että sait tietää tästä tällä tavalla, mutta sydämeni kuuluu nyt toiselle. Toivon, että ymmärrät sen”, Sirius sanoi edelleen teatraalisella äänellä muiden huoneessa olijoiden nauraessa nyt kaksinkerroin.
”Herra Musta, ilahdutte sitten varmasti kuullessanne, että tienasitte juuri kaksi jälki-istunto kertaa lisää. Amaryllis, te varmaankin suostutte vahtimaan ne?” McGarmiwa kysyi vakavasti, mutta suupieli nykien.
Sirius palasi pöytään vihellysten ja naurun säestämänä. Juuri parhaaksi Remus ja Emma nousivat ylös. He ilmoittivat menevänsä katsomaan Emman huonetta. Sirius jäi tuijottamaan kaipaavasti Emman selkää, kun he kävelivät poispäin. Kun poika käänsi katseensa takaisin pöytäseuraansa, hän näki Laurenin tuijottavan itseään laskelmoiden.
”Mitä?” Sirius kysyi. Lauren kumartui hieman lähemmäs pöydän toiselta puolelta, että toiset eivät kuulisi ja sanoi virnuillen:
”Taidat pitää Emmasta, vai?” Sirius tuijotti Laurenia silmät pyöreinä kauhusta.
”En missään tapauksessa! Emmahan on Kuutamon kanssa”, Sirius sihahti takaisin.
”Mutta jos ei olisi, olisitko kiinnostunut hänestä?” Lauren johdatteli. Sirius vastasi empimättä:
”Kyllä olisin”, Laurenin katse näytti mietteliäältä, kun hän sanoi:
”Selvä, mutta minun pitää mennä nyt. Nähdään sitten sillä "hengenpelastuskurssilla"." Sirius jäi tuijottamaan tytön perään kun hän katosi ruokalasta.
”Mitä tuo oikein suunnittelee?” Sirius sanoi kääntäen kasvonsa Jamesin puoleen kysyäkseen tämän mielipidettä, mutta huomasikin pojan kadonnen. Evansiakaan näkynyt missään.
”Mihin nuokin ovat ehtineet tässä välissä kadota?” poika ihmetteli itsekseen ennen nousemistaan ylös. Hän lähti kohti järveä, jonka rannalla hengenpelastuskurssi pidettäisiin.
James tuijotti vastapäätä istuvaa punapäätä hetken ja avasi sitten suunsa huomaten vain sivusilmällään Siriuksen ja Laurenin keskustelevan ja Alicen ja Frankin kadonneen jonnekkin, mutta se ei sillä hetkellä suoraan sanottuna oikein kiinnostanut poikaa.
”Tuota Lily, voisimmeko vähän jutella?” James kysyi. Punapää nosti vihreidensilmiensä katseen pojan ruskeisiin. Poika tunsi kuinka mahassa liihottelevat perhoset saivat vallan. Tyttö nyökkäsi, mutta vilkaisi Siriukseen ja Laureniin varovasti, mutta nousi sitten ylös. James seurasi esimerkkiä. He kävelivät yhdessä ulos ruokalasta.
He suuntasivat talleille toivoen, että siellä ei olisi hirveästi ihmisiä. Toiveet näyttivät toteutuneet tallien ollessa autiot, kun he astuivat sisään. Jamesin sieraimiin levisi se hevosien niin hurmaava haju heti, kun he olivat sisällä. Lily sulki oven heidän takanaan ja käveli lähimmälle karsinalle. Hän nojasi karsinan portinpieleen samalla, kun katseli ruskeaa hevosta, joka tuijotti takaisin. James katsoi tytön selkää, asteli tämän viereen ja päätti avata suunsa:
”Toivon, että kuuntelet loppuun kun puhun”, poika aloitti varovaisesti muistaessaan ne monet Lilyn keskeytykset, jotka yleensä tuli hänen puhuessaan. Tyttö vain nyökkäsi. Poika rykäisi kurkkuaan ja jatkoi:
”Siitä eilisestä. Olen hyvin pahoillani jos kadut sitä, mutta henkilökohtaisesti se oli elämäni paras ilta. Se voitti leikiten, jopa sen illan kun Anturajalka muutti meille. Haluaisin vain tietää, että miten me tästä eteenpäin?” Lily tuijotti edelleen hevosta, kun James katseli häntä. Lopulta tyttö avasi suunsa ja aloitti varovasti:
”Tuota. Minä olen varmasti menettänyt järkeni, mutta pakko sanoa, että minä todella pidin eilisestä." Poika tunsi, että sydämensä oli juuri tainnut saada hyppykepin pomppiessaan ylös, alas.
”Minä en tiedä miten tämä juttu sujuisi, mutta olen ehkä valmis yrittämään. Siis jos vain sinä haluat!” tyttö selitti nopeasti posket punaisina. James ei enää kestänyt vaan laittoi kätensä tytön poskille, käänsi tämän päänsä itseensä päin ja suuteli antaumuksellisesti. Hän tunsi Lilyn hetken epäröivän, mutta sitten vastaavan kuten edellisenä iltanakin. James painoi Lilyn karsinan porttia vasten tiukemmin ja antoi käsiensä taas vaeltaa tytön hiuksiin. Poika tunsi jälleen tytön kädet omissaan.
”Ilmeisesti ne eivät enää niin kauheat ole”, James tuumi itsekseen. Hän muisteli samalla niitä kertoja jolloin tyttö oli haukkunut hänen hiuksiaan. Yhtäkkiä hän tunsi maan katoavan jalkojensa alta ja kaatuvan eteenpäin Lilyn päälle. Portti oli pettänyt heidän takanaan ja siinä he makasivat päällekkäin hevoshaassa. James päällä ja Lily alla. He katsoivat toisiaan silmiin nauraen. Hevonen tuijotti tunkeilijoita kummissaan pää kenossa. James kumartui takaisin kohti Lilyn suuta ja juuri kun ne taas kohtasivat, heidän takaansa kuului ääni:
”Mitä te oikein teette?!” James pomppasi äkkiä pystyn tytön päältä ja kääntyi katsomaan kuka puhui. Hän kohtasi McGarmiwan äkäisen tuijotuksen.
”Anteeksi, että keskeytän teidän rattoisan päivän vieton, mutta muistuttaisin vain, että hengenpelastuskurssi alkoi viisitoista minuuttia sitten. Vaikka ilmeisesti johtajaoppilaamme katsovat olevansa moisten jästikeinojen yläpuolella toivoisin heidän liittyvän siitä huolimatta joukkoomme”, professori tiuskaisi. Lilykin nousi nolona heinistä ylös. Nuoret lähtivät professorin perässä rantaan jossa muut seitsemäsluokkalaiset jo odottivat kärsimättömän, uteliaan ja hämmentyneen näköisinä.
