Tuulikellolauluja ikkunanpielissä (S, Luna/George)

[Vanilje]

Nimi: Tuulikellolauluja ikkunanpielissä
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: keväinen dramafluffy
Paritus: Luna/George
Haasteet: Kerää kaikki hahmot (Luna Lovekiva), OTP10, Velhojen perhepotretti, Ficlet300 (omavalintainen; 056. Luonnollinen)
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot. Minä vaan leikin saamatta korvausta tuotoksistani.

A/N: Tämä ficci syntyi, koska tämä on nätti kappale, foxy paras käännyttäjä ja Luna/George aivan ihana paritus. ♥ Ensimmäinen ficci tällä parituksella, mutta tuskin viimeinen. Tästä tuli tällainen pienen pieni tunnelmointipalanen, toivottavasti pidätte.




Lunasta on hauskaa kuunnella kun George puhuu, kertoo kaikesta maan ja taivaan välillä. Siitä mitä on olla vapaa, tehdä niin kuin itse haluaa. Tuulikellot ikkunalla laulavat uutta laulua ja teekupeissa pöydällä höyryää karhunvatukkatee. Ja silloin Lunasta saattaa tuntua kuin lentäisi taivalla kuiden ja tähtien kanssa.

Vaikka aina aiheet eivät olekaan iloisia. George ikävöi veljeään ja Luna tietää sen. Joskus Luna erottaa surua Georgen silmäkulmassa. Silloin hän tarttuu toista kädestä ja silittää kämmenselkää. Ei ehkä sano mitään, mutta jokin siinä saa toisen aina unohtamaan kivun jota sisällään kantaa. Se on kuin yksitellen putoilevat pisarat, jotka muodostavat pieniä lammikoita mäenrinteeseen. Mutta kun pinta nousee riittävästi, se alkaa valua yli äyräidensä muodostaen puroja ja lopulta valuen pois kokonaan. Luna tietää sen.

Eikä kestä kauaa kun suru pyyhkiytyy toisen kasvoilta. Ja pian poskipäille nousee hymy, naurunhäivenkin. Sitten George nousee tuoliltaan, astuu Lunan luo ja kaappaa tämän syliinsä. Luna kiertää kätensä toisen kaulalle, sulkee silmänsä, nauraa toisen pyörittäessä häntä ympäri huonetta. Pyörittäessä niin kauan, että lopulta on pakko pysähtyä. Kumpaakin huimaa, mutta he nauravat yhä.

George laskee Lunan pöydän reunalle istumaan. Luna heiluttelee jalkojaan laidan yli ja katsoo pää kallellaan toisen syviin, ruskeisiin silmiin. Kevyt kevättuuli vinkuu ikkunanpielissä, kun George kumartuu painamaan huulensa Lunan poskelle, painautuu lähemmäs toisen vartaloa ja kietoo kätensä ympäri. Luna tekee samoin. Se kaikki tuntuu kuin sanattomalta kehtolaululta, rauhoittavalta ymmärrykseltä heidän välillään. Luonnolliselta, näin sen on aina kuulunutkin mennä. Aivan alusta alkaen.

Eikä sen tarvitse muuta ollakaan.

[foxtrot]

Ääääääääaaaaaaaaaargh tiiätkö stalkkeroin tuolta stalkkerinappulan kautta finin menoa ja huomasin että oot postaamassa jotain uutta ja olin jo valmiiksi että jee, ja sitten postasitkin jotain tällasta! Ja nyt oon aika jeejeejee kertaa tuhat potenssiin sata. Koska hei: tämä paritus = ♥, sinä = ♥ ja tämä ficci = ♥, joten lopputulos = ♥♥♥. (hoho oon aika matemaattinen nero, ai enkö muka)

Sun käännyttäminen on ollut kyllä niin kivaa ja varsinkin kannattavaa! Oi, odotan jo kamalasti sitä ficcisarjaa.

En muista olenko mainostanut sitä, miten suloinen kirjoitustyyli sulla on, ja se oli tässä ihan parhaimmillaan tällaista tekstiä ajatellen - sopivan tauotettua mutta kuvailupainotteista ja tuollaisia yksittäisiä sanoja, jotka muodostavat kokonaisuudessaan sen tunnelman. Ei liian kiemuraista muttei simppeliäkään. Päädyin muuten vähän aikaa mietittyän siihen tulokseen, että tykkään kuin tykkäänkin tuosta mäenrinnevertauksesta! Se on erikoinen ja vähän random, oli pakko pysähtyä miettimään ja pureskelemaan asiaa, jotta tajusi merkityksen. Ei kuitenkaan liian hakemalla haetun tuntuinen vaan lopulta hyvin lunamainen ja mielenkiintoinen!

Ja oi, meillä on selvästi hirveän samanlainen näkemys näistä kahdesta (samalla tavalla kun Charlie/Astoriasta)! Se sodanjälkeinen tukeutuminen, enemmän toki Georgen puolelta mutta molempien osalta kuitenkin - mun on ylipäätään vaikeampi ajatella, että nämä kaksi olisivat päätyneet yhteen ennen sotaa, vaikka ei sekään mahdotonta ole. Ja kuitenkin se on niin luonnollista, ei pelkkää turvanhakua ja eksymistä toistensa luokse vaan jotain sellaista kuin on aina kuulunutkin olla, oikeanlaista ja rehellistä, totta. Ah sait kyllä niin hyvin esiin molemmat luonteineen, sekä yhdessä että erikseen! IC hahmot, siis. Ja tiedätkö, huomasin, että meillä on jopa ihan samanlaiset ajatukset näistä varsinaisen parituksen lisäksi myös tunnelman puolelta - ihan just suunnilleen tunti sitten kirjoitin Vuokseen ja luoteeseen (miten se taipuu lol? :-D) kohdan, jossa George ja Luna istuvat pöydänreunalla ja Luna heiluttelee jalkojaan se on sitä telepatiaa taas sanon minä! ♥ Tuulikellot ja tähdet ja kuut ja kevät ja karhunvatukkatee ja kädestä pitäminen ja George joka kaappaa syliinsä ja pyörittää. ♥

Otsikko on myös rakastettava, tuulikellotkin niin George/Lunaa ja ikkunanpielet sopivat niiden kanssa hyvin yhteen. Kuvaa myös ficciä hyvin: ei mitään mahtipontista tai liian tarkkaan mietittyä, vaan luonnollista ja nättiä ja suloista ja pientä. Otsikko on kaunis palanen niin kuin ficci muutenkin.

Apua minkä kohdan lainaisin! Tää on taas näitä ficcejä, jotka pitäisi lainata kokonaan, kun ei osaa pätkäistä mistään kohtaa. Ehkä otan kuitenkin tämän, koska se tiivistää niin hyvin koko ficin ja parituksen:

Se kaikki tuntuu kuin sanattomalta kehtolaululta, rauhoittavalta ymmärrykseltä heidän välillään. Luonnolliselta, näin sen on aina kuulunutkin mennä. Aivan alusta alkaen.

Tää kommentti on aika, öh, joo :-D Mutta syytä vaa itteäs kun kirjotit jotain näin kivaa ja sait mut taas ihan palloksi prkl! Hyi sua jne :-DD

[FractaAnima]

Oh, onpa kaunis.
Monimuotoista kuvailua, joka korvaa dialogin. Pidän siitä, että tässä ei vaihdeta sanoja vaan tunteita ja eleitä. Kaunis, kaunis, kaunis.

Ajatukseni ei kulje,
Frac

[rantaleijona15]

AIVAN ÄLYTTÖMÄN IHANA TARINA!

[Antelope]

Koska sinä, koska paritus, koska ficin ylimaallisen kaunis otsikko. ♥ (luettelenpahan vain syitä, miksi tulin kiusaamaan sinua kommentilla)

No, hmm, mistä edes alottaisin! Olen muutenkin aina ihan sairaan huono aloittamaan kommentteja muutenkin ja alan mennä aina ihan ohi aiheen selittämällä jotain randomia, mutta tässä se on jotenkin vieläkin vaikeampaa! Ehkä siksi, että tämä on jotain hienoa, enkä ole pitkään lukenut jotain näin hienoa ja suloista, ah niin kaunista, mutta ei mitenkään tekotaiteellisella tavalla, tekstiä. Taisin rakastua pahemman kerran jo ensimmäiseen lauseeseen, ja ihmettelen ja alemmuuskompleksoin vieläkin sinun tapaasi kirjoittaa, koska... se vain on sellaista (heh, olen niin hieno selittämään, enkö olekin?). Tässä se oli suloista ja heleää niin kuin tuulikellot ja Luna.

Turha edes sanoa mitään tästä parituksesta. Se on vain niin kertakaikkiaan upea ja ihana. Sellaisella viattomalla tavalla. Koska Lunahan on viaton - en ole oikein koskaan päässyt irti siitä neljätoistavuotiaasta Lunasta, joka esiintyy FK:ssa. Tiedätkö, paljaita varpaita ja valkoisia puuvillamekkoja kesäisin. Tässäkin ficissä minun mielikuvissa Lunalla oli valkoinen mekko, koska jotenkin se on painunut niin syvälle mieleeni (vaikka Rowling onkin kuvaillut toisenlaisen Lunan), ja sitä on enää hankala muuttaa. : D Muutenkin Lunan aikuisena ajatteleminen tuntuu vieläkin absurdilta, koska Luna on valkoinen, puhdas ja viaton (ja miten niin jauhan vain samaa koko ajan?). Tässä Luna vain sointui niin mukavasti minun mielikuviini, että sattuu ja ehkä sinä saatkin minutkin ajattelemaan, että Lunakin vanhenee (vanheni) jo aikuiseksi.

Tämä on juuri sellainen oikeanlainen Luna/George-ficiksi. Näin tämän vain kuuluu mennä; karhunvatukkatee, tähdet ja tuulikellot ovat niin tätä paritusta (niin kuin foxykin taisi mainita), ja tämän parituksen jotenkin kuuluu olla tälläinen... keväinen tuulikellolaulu. Sen jotenkin vaan kuuluu pysyä tälläisena viattomana - ei mitään salaisia suudelmia ja paneskelua tähtitornissa, ei todellakaan (ja häpeä kiero mieleni) - käden koskettamisena, juttelemisena hyvästä ja pahasta ja pyörittämisenä.

Tuulikellot ikkunalla laulavat uutta laulua ja teekupeissa pöydällä höyryää karhunvatukkatee. Ja silloin Lunasta saattaa tuntua kuin lentäisi taivalla kuiden ja tähtien kanssa.

Oioioioi, tämä oli minun lempikohtani (voit olla varma, että sitä oli ihan hemmetin vaikea päättää : D)! Tässä on taas vallan kaunis ja ihana esimerkiksi sinun kuvailustasi. Ja tämä on niin elävää! Tuntuu kuin itse istuisin pöydän ääressä, ja aah.

Kerronta, preesens, kuvailu, hahmot - kaikki toimii ja kietoutuu yhteen niin nätisti. Tämä vain tuntuu kuin tämä olisi leikattu minun mielestäni (siitä kohdasta, joka on omistettu Luna/Georgelle ♥), tämä vain vastaa minun käsityksiäni niin paljon. Vähän feil, koska tästä tuli pelkkä ihkutuskommentti, mutta mitä muuta minulta voi odottaakaan. Varsinkin, kun kyseessä on sinä, hih. Ei mutta minä rakastan tätä, sinä olet upea, kiitos. ♥

[Frederica]

Tätä kuvailemaan on hankala löytää sanoja; tämä on niin herkkä ja kaunis ja upea ja hieno! Tämä on niitä tekstejä, jotka menevät sydämen viereen kehräämään, ja saavat hymyilemään. Kieli tässä on todella kaunista ja kaikki piirtyy selkeästi, mutkattomasti, viattomasti, upeasti esiin. Vaikka tämä on yksi kohtaus, yksi tunnelma, niin tässä on tuhannen sivun edestä tunnetta.

Geroge ja Luna ovat tässä kauniit yhdessä. Lunassa on yhä ihanasti jäljellä hänen puhdas, viaton, maailmaa rakastava luonteensa, jota sota ei ole muuttanut, ja George on kokenut suuren muutoksen ja löytänyt Lunasta itselleen koossa pitävän voiman, ihan niin kuin George pitää Lunaa koossa. Nämä kaksi vain kuuluvat erottamattomast, saumattomasti yhteen tässä. Rakastan tämän tekstin yksityiskohtia, kieltä, hahmoja ja lopetusta. Tuo lopetus on vain niin ihana.<3

Kiitos tästä upeudesta.<3

[Unohtumaton]

Kommenttiarpajaisista hyvää iltapäivää! Sun listauksen kohdalla iski melkoinen valinnanvaikeus, mutta (minulle) uusi paritus sai klikkaamaan tämän auki.

Ensinnäkin on kehuttava sitä, kuinka vaivattomasti sait nämä kaksi kuulostamaan siltä kuin heidät olisi elämässä koko ajan tarkoitettu toisilleen. Ja miksipä ei olisi, sillä Georgen loputon huumori ja toisaalta Fredin kuoleman jälkeinen, uudenlainen synkempi ja surullisempi puoli, istuu hyvin yhteen Lunan kaltaisen persoonan kanssa. Että surusta ei pääsekään kasvamaan mitään loputonta suota, vaan se saa tulla ja mennä, eikä sitä tarvitse ottaa vastaan yksin. Luna on kokenut vähintään yhtä suurta menetystä, ja osaa siinäkin mielessä suhtautua Georgen suruun.   

Tykkään myös siitä, että Georgen herkempi puoli tulee tässä esiin. Kun hän on kuitenkin ollut veljensä kanssa sellainen rämäpää ja koheltanut menemään.    Mutta vaikka sekin puoli hänessä varmasti on yhä, niin Lunan kanssa saa olla myös herkkä. <3 Ja toisaalta Luna on varmasti puhuttavissa mukaan kaikkeen hauskaan ja menevään... 

Kiitos tutustuttamisesta tähän ajatuksia herättäneeseen paritukseen!

[Fiorella]

En edes tiedä mitä muuta tästä sanoisin, kuin että aivan ihana ficci. Tässä oli sellaista hellää suloisuutta, toisen huomioimista ja läsnäoloa, että ihan mykisti. Kaikessa lyhykäisyydessään ihan super-rakastettava ficcinen. <3

[Thelina]

Olipa kivaa, että tällainen ihanuus nousi etusivulle kommenttiarpajaiskommenttien myötä Olen kyllä nyt vähän ihastunut tähän paritukseen, kun luin sinulta toisenkin Luna/George -ficin! Tässä ficissä viehätti arkinen tunnelma, jossa tunteet välittyivät todella hyvin. Kuvailet todella kauniisti Georgen surua ja sitä, miten ilo kuitenkin nousee Lunan ansiosta taas pintaan. Silti tunnelmassa on ihanaa lempeyttä ja rauhaa ja ihastelin monia kauniita yksityiskohtia, kuten tuulikelloa, karhunvatukkateetä ja ruskeita silmiä. Kauniit kielikuvat ja lopun ihana, lohdullinen läheisyys olivat parhautta! Kiitos tästä, tykkäsin kovasti