Kirjoittaja Aihe: I'm not weak (K-11?, angst)  (Luettu 4768 kertaa)

takkuturkki

  • ***
  • Viestejä: 12
  • hiljainen polku
I'm not weak (K-11?, angst)
« : 09.04.2012 10:33:46 »
Title: I'm not weak
author: minä
rating: K-11?
pairing: OC/fred
Genre: angst luulisin..
summary: Vain heikot itkevät ja minä en ole heikko
varoitukset: itsemurha
A/N: tämä on eka julkaisemani ficci siis, eikä todellakaan onnistuneimmasta päästä. Ja tämä vastaa Koiranruusun lausahdusarpajaiset haasteeseen.
1. Fluffylausahdus: Tässähän hampaat ihan reikiintyy kun sua katselee, oot sä niin makee/suloinen.
2. Angstilausahdus: Susta on enemmän haittaa kuin hyötyä
3. Random: "Mikä on kokki?"



Katselin kuluneen näköistä hautaa, ehkä hieman ylimielisenä. Nytkään mieleeni ei tullut ajatustakaan kyynelten vuodattamisesta hänen vuokseen. Äitini vuoksi. Hän itse kielsi olla itkemättä. Ei sanoilla, mutta teoilla. Itkeminen oli heikoille. Minä en ole heikko.

”Häivy silmistäni kurja pentu! Sinä et enää kuulu sukuumme!” äitini huuto kaikuu perässäni. En ole huomaavinani vaan jatkan matkaani kohti kylän laidalla olevaa autiotaloa. Siellä voisin nukkua yön yli.

”Sinäkin täällä?” kuulen äänen takaani. Ääni on minulle tuttu edelliseltä illalta.

”Mikä on kokki?” joku kysyy autiotalon ovelta. Katson ovelle päin jännittyneenä. En tiennyt, että joku muukin uskaltautuisi sisään. Ovelta kuuluu naurua ja poikakaksikko astuu sisään. Molemmilla on punaiset hiukset ja olen varma, että olen nähnyt heidät jossain.

Hän se oli. Toinen Weasleyn kaksosista. Fred tai George tai jotain sinne päin. Katson häntä hetken ja hän näkee haudan takanani.
”Äitisi?” hän kysyy hiljaa. Kyllä, äitini. Äitini joka kuoli minun karattua kodistani. Hänen takiaan asuin sen kesän rääkyvässä röttelössä. Edes palattuani kouluun en osannut päästää autiotalosta irti ja siellä näin Weasleyn kaksoset ensimmäistä kertaa kunnolla. Ihmettelen miten emme ole jutelleet aiemmin. Olemmehan jopa samassa tuvassa.
Nyökkään Fredille. Nyt tiedän kumpi heistä hän on. Fred ymmärsi paremmin suhteeni äitiini, eikä edes yritä sanoa mitään lohduttavaa. Kaikkien kannalta niin oli parempi. En tahtonut kuulla yhtään lohduttavaa sanaa äitini kuolemasta.
Unohdan haudan kokonaan katsoessani Frediä. Hänen virheetöntä hymyään ja punaisia hiuksia. Voi elämä, että hän on komea. Missä välissä minä olin ihastunut kenenkään? Pieni kysymys kuului aivojeni takaosassa, mutta juuri nyt minua ei huvita kuunnella.

***
Katson kauempaa rääkyvää röttelöä, mutten mene sisään. Ei minua enää edes huvita. Se elämä on ohi. Ei enää asumista hylätyissä taloissa.
”Pikku Dinahan se täällä”, Fredin ääni sanoo takanani. Lyön häntä leikilläni vatsaan ja nauran hänen ilmeelleen.
”Saamari tuo sattui”, Fred ähkyi minulle.
”Niin oli tarkoituskin”, sanon ja hymyilen omahyväisesti. Fred katsoo minua hetken hämmentyneenä, enkä edes tiedä mistä se johtuu.
”Mitä?”
”Hampaani reikiintyy, kun sinua katsoo. Olet niin suloinen”, Fred sanoo ja menen hämilleni. Punastun ja meinaan lohkaista jotain purevaa takaisin. En kuitenkaan tee sitä, vain koska Fred sanoi minua suloiseksi, eikä kukaan muu.

***
”Sinusta on kuule enemmän haittaa, kuin hyötyä”, Fred sanoo kylmästi ja tönäisee minut pois tieltä. Kyyneliä valuu poskilleni, mutta pyyhin ne pois. Vain heikot itkevät ja minä en ole heikko. En ainakaan Fredin vuoksi. Hän se minua petti, enkä minä häntä. George katsoo minua hieman säälivästi, muttei sano mitään. Kyllä se tästä, hänen katseensa viestittää. Kyllä me pääsisimme tämän yli. En usko siihen tippaakaan. Fred inhosi minua, koska minä inhosin häntä, koska hän petti minua. Meitä ei kai edes tarkoitettu yhteen.

***
Katson peilikuvaani. Poskillani valuvat kyyneleet. Lyön peiliä nyrkillä, kuten löin kerran Frediä. Peili menee rikki ja sirpaleet tekevät viiltoja nyrkkiini. En jaksa kiinnostua asiasta, vaan etsin käteeni yhden sirpaleen ja katson itseäni siitä. En ollut kelvannut Fredille. Hän ei halunnut minua enää. Minä rakastin häntä, mutta hän ei välittänyt minusta enää. Ei koskaan välittänytkään. Viillän kädestäni valtimon auki. Vereni valui kädestäni lattialle. Jos en olisi Fredin silmissä enää olemassa, en olisi enää kenenkään silmissä olemassa.



A/N: kommentteja jos saisin? :)
« Viimeksi muokattu: 23.05.2015 23:17:30 kirjoittanut Beyond »

Morwen

  • ***
  • Viestejä: 84
Vs: I'm not weak (K-13?, angst)
« Vastaus #1 : 10.04.2012 18:07:44 »
Surullinen katkelma. Vähän katkonainen ja sekava, moni asia jäi auki. Toisaalta lukijan mielikuvituksen varaan jättäminen on joskus ihan toimivakin kerronnallinen ratkaisu, mutta tähän olisin ehkä kuitenkin kaivannut hieman enemmän selvennyksiä. Varsinkin alku oli vähän hämärä ensilukemalta. Luin koko tekstin kahdesti, ja toisella kertaa pääsin jo vähän paremmin mukaan :).

Minusta tässä tekstissä oli hienoa sen tunnelma ja henkilön sisäisen maailman välittyminen lukijalle. Ulkoista kuvailua olisin ehkä kaivannut enemmmän. Dialogi oli hieman irrallista, ja haastelauseiden ympäille olisi voinut sopia enemmänkin tekstiä.

Lopun peilikohtaus oli hienosti kirjoitettu, kamalan surullinen mutta hyvin tunnelmallinen.

Nyt sait minulta aika paljon kritiikkiä, toivottavasti sulle ei tullut semmoinen tunne että "haukuin tekstin lyttyyn", se ei nimittäin missään tapauksessa ollut tarkoitukseni. Tässä tekstissä oli paljon hyvää, pientä hiontaa niin tämä olisi vielä parempi. Ei muuta kuin lisää tekstejä vain tekeille, harjoitus tekee mestarin :)
   
Kuusen latvaan pääsee kahdella tavalla: kiipeämällä tai istumalla kävyn päälle.

 Morwenin kirjoituslipas

takkuturkki

  • ***
  • Viestejä: 12
  • hiljainen polku
Vs: I'm not weak (K-13?, angst)
« Vastaus #2 : 26.06.2012 20:34:30 »
komentti <3

joo, kuten sanoin tämä on vasta toinen ficcini ja aiempaa en ole koskaan julkaissut, joten en osaa oikein kirjoittaa niin, että se olisi selvää muidenkin kuin minun kannaltani. Etkä sinä tätä haukkunut vaan annoit rakentavaa komenttia ja kiitos siitä.