Kirjoittaja: Salla
Ikäraja: sallituksi laitoin, mutta jos on huono niin nostetaan
Tyyli: takana väijyvä angst, vapautuminen (jos se nyt mikään tyyli onkaan)
Yhteenveto: Die Mauer ist abgebrechen!
Varoitukset: Ei muuta kuin mahdollisesti erittäin huono saksan kielioppi.
A/N: Kuuntelin kertaalleen Mika Nuorvan ihanan kappaleen
Muuri on murtunut (ei löytynyt tuubista niin en voinut linkittää, mutta jos löytyy jostain niin kuuntele ehdottomasti) ja sitten se tietenkin soi koko päivän päässä. Sitten kappaleen päälle alkoi kuin itsestään muodostua tarina, ja järkyttävintä siinä itselleni on että tarinan hahmot puhuvat saksaa.
Olen toki lukenut saksaa kahdeksan vuotta, mutta lopetin vuosi sitten koska ei voinut enää vähempää kiinnostaa. nytkin mietin koko ajan että mitä hemmettiä on tullut tehtyä, mutta ihan totta, jos ollaan Berliinissä niin ei siellä voi kaikki puhua suomea.
Ei siinä mitään, kai on ihan ookoo että tällaisen kirjoitin, mutta en kyllä varmaan toiste lähtisi tähän. Tosin ei saa nuolaista ennen kun tipahtaa...
Jos luet, voitko myös kommentoida? Erityisesti saksan ja suomen vaihtelun toimivuudesta tahtoisin kommenttia, kun en oikein itse osaa arvioida toimiiko se hyvin, huonosti vai hyvin huonosti.
Alexanderplatz, Berliini, 9.11.1989Mies astuu kahvilaan, aivan kuten joka viikko siihen aikaan. Tiskin takana isäntä hymyilee viiksiensä alta ja toivottaa kanta-asiakkaansa tervetulleeksi. Keittiön puolelta kuuluu kolinaa ja radiossa on aivan näillä hetkillä alkamassa uutiset, joita yksinäinen vanha nainen kuuntelee kasvot kivettyneinä samalla kun sekoittaa vasemmalla kädellään puoliksi tyhjää teekuppiaan.
”Ein Kaffee, bitte”, mies sanoo kaivaen lompakkoaan esille takkinsa povitaskusta ja ojentaa rypistynyttä seteliä. Siinä on rahaa reilusti yli kahvin hinnan, mutta mies käskee pitää loput.
Isäntä hymyilee. Mies on käynyt samassa kahvilassa jo monta vuotta, siitä asti kun aloitti työnsä läheisessä liikerakennuksessa kauan sitten. Koskaan he eivät ole puhuneet toisilleen muusta kuin tilauksista ja silloin tällöin säästä, ja silti isännästä tuntuu että mies on hänen lähes tyhjässä ja yksitoikkoisessa elämässään eräänlainen ystävä. Ja jos ei ystävä, niin ainakin asiakas, johon saattaa luottaa ja joka kävisi kahvilassa vaikka lopettaisi työnsä tai siirtyisi sieltä muualle. Se on kuin sanaton sopimus, joka on solmittu miesten välillä vuosien mittaan takahuoneen kaapissa olevaan peltipurkkiin kertyneillä tipeillä.
”Kommt sofort, mein Freund.”
Vapaan ikkunapöydän toisella tuolilla on kolme päivää vanha sanomalehti, jonka mies on lukenut jo kertaalleen kannesta kanteen. Silti hän avaa lehden ja selailee hajamielisesti otsikoita odottaessaan kahviaan. Ohi kulkevilla ihmisillä on kaikilla sateenvarjo, vaikka sadetta tuhruisen ikkunan läpi tuskin huomaakaan. Naapuripöydän nuori työtön mies ratkoo ristisanatehtäviä lehdestä, jonka päivämäärää ei näe muruja täynnä olevan leivoslautasen alta.
Kahvi on liian kuumaa, ja mies polttaa kielensä. Kuten joka viikko siihen aikaan. Hän pyytää lasin kylmää vettä ja vilkaisee samalla lehtensä ristisanatehtävää, joka on tehty jo loppuun mutta aivan väärin. Pikkutakin rintataskusta napattu mustekynä ehtii korjata muutaman kirjaimen ennen kuin mies tajuaa, että se on turhaa. Ei siitä enää selvää saa. Hän taittelee lehden ja heittää sen takaisin tyhjälle tuolille samaan aikaan, kun ulko-oven päällä oleva vaskinen kello heilahtaa oven avautuessa vähän naristen. Tuokin nainen on käynyt kahvilassa jo muutamalla viikolla samaan aikaan miehen kanssa. Nainen ostaa kahvin mustana ja suklaakeksin ja liittyy sitten sen ristisanoja ratkovan nuoren miehen joukkoon.
Äkkiä vanha nainen radion ääressä kääntää äänenvoimakkuutta kovemmalle ja vaatii toisiakin kahvilassa olijoita kuuntelemaan. ”Günter Schabowski liest eine wichtige Meldung!”
Kahvilan koko vähäinen asiakaskunta hiljenee ja nuori ja näkymätön keittiöapulainenkin tulee muiden kanssa kuuntelemaan kädet tiskaamisen jäljiltä vettä valuen. Radio särisee pahoin eikä jokaisesta sanasta voi saada selvää, mutta sen mitä saa, kääntää kaikkien ajatukset pois töistä ja sanomalehtien ristisanatehtävistä. Schabowski lukee hitaasti ja tasaisella äänellä ilmoitusta, joka muuttaa hetkessä kahvilan ilmapiirin hiljaisesta ja väljähtäneestä iloisen järkyttyneeksi ja jossain määrin latautuneen innokkaaksi.
Isäntä tarjoaa kaikille uunituoreet munkit ilmaiseksi, hän kutsuu niitä Berliinin munkeiksi. Nuori nainen, joka vasta hetki sitten astui kahvilaan, pyytää saada käyttää kahvilan puhelinta. Hän valitsee numerot, nostaa luurin tärisevin käsin ja odottaa ainakin puoli minuuttia. Ikkunapöydässään mies on unohtanut kuuman kahvinsa ja katsoo ihmeissään radiota, josta oli juuri äsken kuulunut ne sanat, joita hän oli monet vuodet odottanut.
”Mutti!” nainen itkee puhelimeen vapisten ja hymyilee uskomatta itsekään sanojaan. Kahvilan ohi juoksee ihmisiä nauraen ja huutaen kohti kaupungin jakavaa muuria, kaikki ilman sateenvarjoja ja jotkut ilman ulkotakkejakin. ”Mutti, sie brechen der Mauer ab! Wir dürfen dorthin kommen!”
Mies astuu ulos sateeseen, mutta pakkanen on kiristynyt ja pisarat muuttuneet vetisiksi ja märiksi lumihiutaleiksi. Hän katselee ihmeissään ympärilleen, kuinka asuntojen ja liikkeiden ovet avautuvat ja ihmisiä ryntäilee kaduille. Joku kaatuu oven avautuessa, ohikulkija auttaa tämän pystyyn ja he syleilevät toisiaan kuin hyvät ystävät puhuen nopeasti saksaa, toinen puolalaisittain korostaen. Autot pysähtyvät tien varsille, matkustajat liittyvät hämmentävään ihmismassaan, joka puolihuolimattomasti virtaa katua alas kohti muuria, jonka luota kantautuu meteli.
Ohi astelee pienesti hypähdellen lyhyt mies, jolla on hattu pudonnut kallelleen päässä ja joka hyräilee iloisena
Ode an die Freudea. Hän kumartelee hyväntuulisena ohittamilleen ihmisille, ja kahvilan edessä edelleen ihmettelevä mies pysäyttää tämän ilmestyksen.
”Was geschieht?” hän kysyy, ja lyhyt mies hymyilee entistä leveämmin. ”Was machen sie bei der Mauer?”
”Wissen Sie noch nicht?” lyhyt mies nauraa vapautuneesti ja kättelee toista miestä täysin ilman syytä. ”Der neuer Regierung erlaubt uns der Grenze überschreiten!”
”Ja, das weiß ich schon”, toinen toteaa vieläkin hämmentyneenä kaikesta. ”Aber was machen sie bei der Mauer?”
Lyhyt mies hymyilee ovelasti ja nostaa hattua. ”Sie brechen die Mauer ab.” Sitten hän kääntyy ja jatkaa matkaansa muun väen mukana. ”
Freude, schöner Götterfunken, Tochter aus Elysium, wir betreten feuertrunken, himmlische, dein Heiligthum...”
Mies astuu kahvilaan, aivan kuten joka viikko siihen aikaan. Mutta istuessaan kulmapöytäänsä kaikki tuntuu muuttuneen. Sade on muuttunut, ihmiset ovat muuttuneet, Saksa on muuttunut. Ikkunapöytään jäänyt kahvi on jo kylmää, kylmä marraskuu puhaltaa viileää ilmaa sisään jonkun avatessa ulko-oven. Ulkona ihmiset riemuitsevat, nuori nainen lopettaa puhelunsa ja säntää ulos työttömän miehen kanssa. He kertovat menevänsä tapaamaan äitiään muurin toiselle puolelle, äitiään jota eivät ole nähneet kahteenkymmeneen kahdeksaan vuoteen.
Isäntä puhuu puhelimessa ja hymyilee miehelle ohimennen. Hän soittaa siskolleen, joka odottaa muurin takana hetki hetkeltä, kuinka vapaus koittaa Berliiniin. Vanha nainen radion ääressä hymyilee pidellen sydänalaansa ja pyyhkii silmiään valkeaan nenäliinaan, jossa on punaiset nimikirjaimet. Keittiöapulainen viheltelee tiskatessaan ja mainitsee välillä, että kaikki se tapahtui liian myöhään. Että hänen vanhempansa kuolivat ilmeisesti turhaan yrittäessään ylittää rajaa kolme vuotta aikaisemmin. Kukaan ei sano hänelle mitään.
Ikkunapöydän mies juo nyt jo lähes kylmää kahviaan irvistäen, mutta ei voi kuitenkaan olla riemuitsematta, kun kahvilan isäntä laskee puhelimen kuulokkeen hitaasti alas ja julistaa iloisen sanoman kovaan ääneen, niin että kaikki varmasti kuulevat.
”Die Mauer ist abgebrechen!”
