Fandom: Paparazzit/Helsingin Herra
Genre: draama, crossover (yllättäen), kai sieltä sarkastista huumorai voi löytää, jos tikulla oikein kaivaa, oneshot
Ikäraja: K-11 (liioittelua luultavasti)
Päähenkilöt: Makkonen & Maisa
Vastuuvapaus: Mittään en omista ja mittään korvausta en tästäkään saanut - kieroutunut mielikuvitukseni vain purkautuu kirjoittamisen avulla - valitettavasti.
Tiivistelmä: kuvaus paparazzin arjesta ja julkisuuden henklöiden jatkuvasta piinasta..
A/N: En voi taas muuta kuin pyöritellä silmiäni - kylläpäs välähti jälleen. Helsingin herraa katsoessa tämä idea pälkähti päähän ja toteutukseenhan se oli otettava- en uskonut, että tästä mitään tulisi, mutta mutta. Tuli näköjään sittenkin.
***
Tummiin pukeutunut nainen värjötteli kerrostalon seinustalla. Ruostunut, vanha saderänni ropisi ja kitisi hänen vieressään. Vettä oli satanut illan aikana enemmän kuin olisi ollut toivottua. Eikä se näyttänyt hellittävän vielä hetkeen. Makkosen hupparin huppu oli muuttunut minuutti minuutilta painavammaksi sen imiessä vettä samalla tavalla kuin kulmaräkälän juoppo kaatoi kurkkuunsa tuopin toisensa jälkeen.
Tässä ei ollut järkeä. Ei pienintä järjen hiventäkään. Ja siitä huolimatta hän oli tässä. Seisoi vesisateessa kerrostalon seinään piirtyvissä varjoissa. Kengät olivat kosteat. Takki oli märkä eikä hänen tumma silmämeikkinsä ollut varmastikaan pysynyt aloillaan. Luultavasti se juoksi pitkin hänen poskiaan ja sai hänet näyttämään takavuosien shokkirokkarilta. Ei hän loppujen lopuksi välittänyt siitä. Hän oli tullut tänne jahtaamaan juttua ja sen hän myös saisi.
Viimein tunteja kestänyt ja useita savukkeita vaatinut odotus palkittiin. Läheisen rakennuksen ovi aukesi ja pienikokoinen hahmo astui rappukäytävästä kadulle. Makkonen näki, kuinka hänen odottamansa henkilö kääntyi hyvästelemään vielä ovenrakoon ilmestyneen ”ystävänsä”. Salarakas se oli, jos Makkoselta asiaa tiedusteltiin.
Nainen hymyili vinosti kytkiessään virtaa kameraansa. Hänellä oli kamera. Kerrankin. Makkonen oli ollut valokuvaustuulella lähtiessään kämpältään. Eikä nainen jaksaisi myöhemmin lavastaa kuvia Sakun ja Elen kanssa – miehet kun olivat amatöörejä hänen rinnallaan. Nähdessään kaksikon halaavan toisiaan heikon ulkovalon alla, Makkonen nosti kameran ylös ja odotti. Kyllä ne vielä suutelisivat – ainahan ne niin tekivät.
Odotus palkittiin. Eihän se ollut kuin nopea poskisuudelma, mutta eihän sitä kukaan katsoisi, kun vieressä olisi uskomaton juoru, kuinka maan ykkösartistilla oli salattu suhde tuntemattomaan mieheen Stefan Lindenin selän takana.
Makkonen oli vain unohtanut sen pienen yksityiskohdan, että niin hämärässä hyväkin kamera tarvitsi salamaa avukseen ottaakseen sellaiset otoksen, jota kuvaksi voisi kutsua. Räiskähdys sai parivaljakon kääntämään katseensa Makkosen suuntaan, mutta nainen kiitti sekä mustia vaatteitaan joiden avulla hän sulautui täydellisesti varjoihin ja ympäröivään pimeyteen, että ripeitä liikkeitään, joiden avulla hän livahti lähimmän nurkan taakse piiloon.
Paparazzi nojasi seinään ja odotti muutaman minuutin ennen kuin uskalsi kurkata, mihin suuntaan tilanne kehittyisi. Hän ehti nähdä, kuinka oviaukossa seisonut mies kääntyi ja palasi sisälle. Henkilö, jota hän oli ollut varjostamassa, lähti kävelemään kohti pohjoista. Makkonen mietti, että hänen päivän työnsä oli tehty ja alkoi sulloa kameraa laukkuunsa. Työt eivät kuitenkaan olleet ohi siltä illalta.
Nainen kuuli askeleiden lähestyvän kadun vasenta reunaa ja nopeasti vilkaistuaan kulman taakse, päästi muutaman kirosanan suustaan. Artisti lähestyi – ilmeisesti hän oli käynyt vain ylittämässä kadun suojatien kohdalta. Ei häntä ainakaan lehtien otsikoihin saisi lainrikkomisesta. Liian kunnollinen. Liian puhdas. Liian siloteltu. Ei olisi enää huomenna, kunhan Makkonen saisi juttunsa julkaistuksi huomisessa lehdessä.
Hänen suunnitelmansa oli vain vetäytyä sivukadun synkkyyteen ja odottaa, että Maisa ohittaisi hänet. Sen jälkeen hän voisi lähteä nauttimaan ansaitun drinkin vakiobaariinsa. Toisin kuitenkin kävi. Maisan sivuuttaessa hänet muutaman metrin päästä, Makkonen ottikin muutaman nopean harppauksen saavuttaakseen toisen naisen. Paparazzi harvoin toimi niin impulsiivisesti, että se hämmensi häntä itseäänkin.
Maisa oli silti se, joka hätkähti tilannetta enemmän. Nuori nainen oli avannut sateenvarjon ja vetänyt takkinsa hupun suojaamaan hiuksiaan kosteudelta. Maisan silmissä oli järkyttynyt katse, kun hän näki mustiin pukeutuneen Makkosen vieressään. Pian se suli pois ja muuttui ärsyyntyneisyydeksi.
”Sinä.”
”Minä.”
”Mitä haluat.”
”Tiedät kyllä.”
Maisa oli jatkanut kävelyään, mutta pysähtyi ja kääntyi katsomaan Makkosta.
”Tiedänhän minä. Sinä haluat skuupin, jymyuutisen, jotain jota muilla ei vielä ole.”
”Aivan oikein.”
Artisti tuhahti.
”Minulla ei ole sinulle mitään tarjottavaa”, Maisa sanoi ja kääntyi jatkaakseen matkaa.
Makkonen seisoi paikoillaan ja mietti, kannattaisiko hänen jatkaa laulajattaren piinaamista vai antaa olla siltä illalta. Hän tiesi, että tulisi kuulemaan Sakulta ja Eleltä koko loppuelämänsä, jos hän luovuttaisi. Niinpä nainen pisti juoksuksi, jotta saisi Maisan uudestaan kiinni.
”Maisa Sinivuo, syntynyt Lohjalla, artistinimeltään Maisa vai pitäisikö sanoa Maiza, seurustelee Stefan Lindenin kanssa, pettää tätä entistä ammattigolffaria tuntemattoman mieshenkilön kanssa..” paparazzin monologi katkesi, kun hän loikkasi lähestyvän käsilaukun tieltä sivuun ennen kuin se osui häneen.
”Turpa kiinni.”
”Uh huh, ku pelottaa. Meinaako pikku artisti lyödä ilkeää paparazzia ihan omin pikku kätösin? Kato ettei kynsi katkea.”
”Mistä olet saanut päähäsi, että minulla olisi suhde.”
”Älä kysele.”
”Kyselen, sillä en todellakaan halua olla huomenna juorulehden kannessa tuulesta temmatun jutun takia.”
Paparazzi kaivoi kameransa laukusta esiin ja näytti ottamiaan kuviaan Maisalle, joka alkoi nauraa.
”Et voi olla tosissasi? Luuletko, että tuo myy. Tuohan oli vain yksi, viaton poskisuudelma.”
”Mieti viereen otsikko ’Suomen suosituimmalla artistilla salarakas. Kestääkö suhde Stefaniin?’” Makkonen sanoi ja piirsi ilmaan suuret, kuvitteelliset otsikkorivit.
Maisa pysähtyi. Toinen nainen näki, kuinka artistin silmät olivat kaventuneet vihasta. Hän oli hyvin lähellä. Todella lähellä. Enää tarvittaisiin vain pieni töytäisy oikeaan suuntaan ja juttu olisi valmis.
”Haluatko kommentoida tätä jotenkin?” Makkonen kysyi ja loi kasvoilleen odottavan ilmeen.
”Haista paska.”
”Tuoko on kommenttisi? Etkö parempaan pysty.”
”Paina nyt siihen paksuun kalloosi heti ensimmäisellä kerralla, että Markku on vain ystävä.”
”No niin. Päästiinhän me asiaan. Eli hänen nimensä on Markku?”
”Kyllä. Minulla ja hänellä ei ole suhdetta. Ei ole ollut eikä tule olemaan. Kiitos ja hyvää yötä”, Maisa tilitti ja lähti jälleen kävelemään.
”Ethän sinä nyt voi noin vain lähteä ja jättää minua tänne, kun me juuri päästiin keskustelussa vasta vauhtiin”, Makkonen sanoi kiiruhtaessaan Sinivuon rinnalle. Siitä oli tulossa jonkinlainen tapa.
”Voin ja helposti voinkin.”
”Tarjoan sopimusta. Anna henkilöhaastattelu ja kerro jotain tästä Markusta, niin minä jätän sinut rauhaan seuraavaksi puoleksi vuodeksi.”
”Ja tuoko pitäisi uskoa”, Maisa vastasi naurahtaen.
”En minä ketään pakota antamaan haastatteluja..”
”Niin sinähän keksit ne päästäsi.”
”Parempi siis kertoa itse.”
Maisa huokaisi.
”Hyvä on, mutta ei tänään.”
”Koska?”
”Huomenna iltapäivällä.”
”Olen yhteydessä.”
”Ei epäilystäkään.”
Makkonen lähti Maisan rinnalta ja lähti suunnistamaan vihdoin kämpällensä. Hän oli tehnyt parin kilometrin ylimääräisen kävelylenkin Maisan takia ja naisen jalat alkoivat olla täysin lopussa. Märät maihinnousukengät ja nihkeät farkut, jotka liimaantuivat ihoon, eivät olleet mikään paras lenkkeilyvarustus. Pysähtyessään odottamaan liikennevalon muuttumista punaisesta vihreäksi, hän vilkaisi olkansa yli ja katseli Maisa Sinivuota, joka oli ehtinyt jo monen sadan metrin päähän. Makkonen olisi huokaissut, jos se olisi sattunut kuulumaan hänen tapoihinsa. Ei tämä nyt ollut mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ei tämä oikeastaan koskaan mennyt. Mutta tällaista se oli. Tällaista se oli olla paparazzi.
***
A/N: Kommenttia arvostan suuresti.
