Kolme kuolematonta kirjettä, S (3xBlaiseraapale)

[Nici]

Title: Kolme kuolematonta kirjettä
Author: Minä eli Nici.
Rating: S
Disclaimer: Hahmot kuuluvat J. K. Rowlingille, enkä tienaa penniäkään senttiäkään idiotismistani.
Genre: Angstidraamaa.
Pairing: Blaise/Ron, Blaise/Harry, Blaise/Seamus
Summary: Kirjeet ja viestit ovat kuolemattomia niin kauan kuin niiden sanoja ei voi unohtaa.

A/N: Jälleen kerran olen kirjoittanut angstia (ylläriii) Blaisesta, joka on joutunut taas  pahaa-aavistamattomaksi uhrikseni, mukanaan muutama muu viaton veijari.  Haasteista sen verran, että tämä raapalekolmikko osallistuu luonnollisestikin sataseeni, mutta kolmella eri sanalla. FF100 -sanat löytyvät jokaisen raapaleen alusta numeronsa kera, ja sen alla lukee kyseisen raapaleen paritus.
Tämä kyhäelmä ottaa osaa myös Slash10 -haasteeseen.




Kolme kuolematonta kirjettä

Anteeksi
071. Rikki.
Blaise/Ron

Olen pahoillani, mutten pysty tähän. Anna anteeksi, sanoi hätäisesti raapustettu paperinpala eteisen pöydällä, kun Ronald Weasley tuli kotiin työpäivän jälkeen.
Mies katseli ympärilleen eteisessä, riisui viittansa, otti viestin kunnolla käteensä ja luki sen hitaasti kolme kertaa peräkkäin. Jokaisella lukukerralla hänen ilmeensä kiristyi, kunnes kasvoille olivat maalautuneet viha, suru, epäusko, tuska.
Ron rutisti paperin nyrkkiinsä pienenpieneksi, ryppyiseksi palloksi, kuten Blaisen sanat olivat tehneet hänen sisuksilleen, ja viskasi viestin kaikin voimin päin asuntonsa seinää.
Miten hän saattoi olla niin typerä, kuvitella, että kaiken tämän jälkeen asiat olisivat muuttuneet muuksi kuin ne todellisuudessa olivat?
Ron rojahti eteisen kapealle puutuolille ja hautasi kasvot käsiinsä.

*~*~*

Et saa
061. Talvi.
Blaise/Harry

Yrität lannistaa tietämättä, etten taivu koskaan. En ikinä sinun tahtoosi. Kaadut tuliviskiltä lemuten viereeni, enkä tahdo enää sietää kosketustasi, läheisyyttäsi ja tungettelevia huuliasi. Sammut ennen kuin ehdit painautua kiinni minuun, ja pidätän hengitystä noustessani rennon käsivartesi alta.
Hetkessä heitän hukkaan kaiken luvatun, pyörrän päätökseni myötä- ja vastamäistä, enkä kadu sekuntiakaan, en epäröi edes murto-osaa. Laukkuni katoavat eteisestä ja kävelen keittiöön vielä viimeisten sanojen vuoksi.

Sinun on aika ahtaa kupoliisi, etten ole sinun kotitonttusi, enkä ole koskaan sitä  halunnutkaan. Paperisotku seuraa perässä.
Tällä kertaa en enää tule takaisin, joten pysy kaukana minusta.

Vain yksi pakkasen tuulahdus, naraus ja oven kolahdus - olen poissa.

*~*~*

Aina
018. Musta.
Blaise/Seamus

Seamus kikatti kutituksesta, kierähti selälleen takanedusmatolla ja iskosti katseensa Blaisen syviin silmiin. Blaise hymyili ilkikurisesti takaisin.
"Kyllä minä tämän vielä kostan", Seamus ähkäisi hieroessaan naurunkyyneleitä poskiltaan.
"Luuletko sinä tosissasi -" Pöllö lehahti iltahämärästä sisään katkaisten Blaisen vastalauseen ja ojensi koipeaan täriseviin, tummiin käsiin. Lintu katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ja miehet vaihtoivat huolestuneen katseen ennen kuin Blaise rullasi pergamentin auki.
Kirje liukui hänen otteestaan lattialle ja silmät tuijottivat tyhjyyteen.
"Blaise?" Seamus oli kohottautunut käsivartensa varaan.
"Blaise!" Blaise oli jähmettynyt paikoilleen, eikä näyttänyt reagoivan mihinkään. Seamus vilkaisi viereensä valunutta kääröä.

Herra Zabini,
äitinne menehtyi yrityksistämme huolimatta tänäiltana 7.21.
Otamme osaa suruunne.

[Sädekehä]

Kommenttikampanjasta heipähei! : )

Blaise on mulle melko tuntematon hahmo ollut aina, ja silti hän on jotenkin ficcien kautta onnistunut hurmaamaan mut aivan täysin! Siksi hänestä on aina kiva lukea ja jos häntä vielä paritetaan hieman erikoisemmin, niin aina parempi!

En tiedä, oliko ollenkaan tarkoituksenmukaista, että noiden kolmen raapaleiden otsikosta muodostui ”Anteeksi et saa aina”, mutta se kiinnitti huomioni pienenä, mukavana yksityiskohtana. En myöskään ole aivan varma, tarkoititko nämä aivan irrallisiksi vai toistensa jatkoksi, mutta oli miten oli, sopivat ne hyvin myös toisiinsa tai sitten ihan omiksi tarinoiksikin.

Ensimmäisessä raapaleessa onnistuit tavottamaan tunnelman hienosti ja kuvailemaan Ronin tunteita uskottavasti. Pidin siitä vertauksesta, miten hän rutisti kirjeen pieneksi mytyksi, kuten Blaise oli satuttanut häntä. Muutenkin kaikissa näissä pätkissä oli hienosti irrotettu kokonaisuudesta pieniä hetkiä, jotka kertoivat aika vähän, mutta kaikissa oli kuitenkin jotain merkittävää. En jäänyt kaipaamaan enemmän taustatietoa, vaikka olisihan se mukavaa ollut lukea myös vähän siitä, miksi Blaise lähti, ja miksi suhde Harrynkaan kanssa ei onnistunut.

”Et saa” oli minusta myös vahvasti kuvailtu, katkerakin ja kuvailit siinäkin oikein hienosti ja onnistuneesti tapahtumia. Päättäväisyys huokui tekstistä läpi kertoen hyvin uhmakkaasti, ettei Harry tulisi enää takaisin (oletan ainakin kertojan olleen Harry) – oli lähdön syy sitten mikä tahansa. Kirjeessä oli myös hivenen humoristinen ote, ainakin minun mielestäni, ja se sopi oikein hyvin siihen tapaan, miten Harry vain lähti taakseen katsomatta.

Viimeinen raapale oli aikalailla erilainen kuin aiemmat, ja ehkä mulle oli vaikeinta kuvitella Seamus ja Blaise kutittelemassa toisiaan ja nauramassa takkatulen loisteessa. Tykkäsin kuitenkin siitäkin raapaleesta; siinä oli kivaa dialogia ja loppu kaikessa yksinkertaisuudessaan oli musta tehokas! Pysäyttävä ja oikein onnistunut. Kirjoitat muutenkin oikein hyvin: selkeästi ja yksinkertaisesti, ja paikoittain käytät tosi omaperäisiäkin sanoja  ja ilmaisuja, ja kieli on tosi värikästä. Sulla on myös mukavan realistinen ote tarinaan ja hahmoihin pääsee hyvin sisälle. Pilkkuja olisin muutamaan kohtaan kaivannut (kuten ”ennen kuin” eteen), mutta pikkujuttuja, jotka eivät mun lukemista häirinneet lopulta lainkaan!

Tykkäsin kyllä, kiitos tästä! (:

[Nici]

Sädekehä: Musta varmaan huomaa (ainakin kirjoituksista, köhsatanenköh), että olen vähän turhankin tykästynyt Blaiseen.
Tuo "Anteeksi et saa aina" oli kyllä ihan tarkoituksenmukaista ja toivoinkin, että se huomataan! Sen lisäksi, että ne omasta mielestäni sopivat kyseisiin raapaleisiin, sen on myös tarkoituksena sitoa yhteen nämä kolme tosiaan irrallista tarinaa. Kiva kuulla, että sun mielestäsi nämä sopivat toisiinsa muutoinkin.

Tuosta Blaise/Ronista voin kertoa sen verran, että mulla on työnalla oneshot, jossa kerrotaan enemmän tuosta pariskunnasta ja miksi Blaise lähti. (Kiitos mm. rare10:n)

Jes! Olen siis ainakin sun mielestäsi onnistunut tuomaan pintaan juuri sen tilanteen tunteet hyvin. Harryn kirjeestä ja sen koomisuudesta tosin saa syyttää ihan vain mun tapaani lyödä leikiksi toisinaan. Olin aivan varma, että se "pilaa" koko raapaleen tunnelman, mutta luojan kiitos näin ei nähtävästi ainakaan sun mielestäsi käynyt.

Pakkohan mun oli tähän vähän jotain kivempaakin tunkea, vaikka tuo loppu onkin niin julma. Tykkään tehdä Blaisesta varsinkin pitemmissä suhteissa ilkikurisen "pojankoltiaisen", joka kutittelee ja tökkii. :'D
Olen tosi otettu, että pidit näistä! Punastuin sun kehuistasi niin pahasti, että mun naamallani voisi varmaan tällä hetkellä paistaa kananmunan.

Kiitos ihanainen pitkästä kommentistasi. Musta on aina ihan järjettömän kiva huomata, että kommentointiin on kulutettu aikaa ja pohtimista, kerrottu tarkasti mistä piti ja mikä sattui silmiin! Yleensä käytän pilkkuja vähän turhan paljonkin (ja väärissä kohdissa, koska wnb-tehokeino :c) joten kerrankin näin päin, että niitä pilkkuja jopa kaivataan! Pitänee lisäillä.
Kiitos vielä kerran!

[Hiljainen Talvi]

Vaihtoehtoista vuorokauden aikaa hei.

Kommemtoidaan nyt kolmessa osassa.

Tuo ensimmäinen raapale oli minulle aika hardcorea, sillä en muistaakseni oli mitään kyseisellä parituksella lukenut. Hahmojen olennaisen sisuksen olit onnistunut hyvin säilyttämään. (Jos niin voi sanoa.)
Ronin tuska oli erittäin aidontuntuista ja se ettei kirjeen sisältö aluksi uponnut tajuntaan hyvinkin totta. Shokki saa yleensä aikaan vastaavia reaktioita.
 Raapaleista tämä ensimmäinen oli minulle oudoin ja uudenlaisin.

Toinen raapale oli minusta oikein kaunis, vaikka olikin niin synkkä ja ahdistava aiheeltaan. Harryn ja Blaisen suhde vaikutti realistiselta, ja samalla myös paljon kokeneelta.

Harryn väsymys suhteeseen kuulsi läpi selkeästi. Hänen viestinsä oli samaan aikaan kyllästynyt, päättäväinen sekä hiukan ilkeä. Tämä oli minusta näistä raapaleista hauskoin ja ahdistavin. Minusta tämän raapaleen kuvailu oli erityisen onnistunutta.

Viimeinen raapale on minun suosikkini. Pidän itse kaikkein eniten iloisuudesta ja onnellisista lopuista, kuten huomata saattaa.
Tämän nosti suosikiksi, todellakin hetkellinen onnellisuus ja iloisuus. Blaisen hahmo sai tässä syvyyttä, ja enemmän tarttuma pintaa.

Vaikka loppu olikin surullinen, oli tämän raapaleen tunnelma vangitsevan iloinen, kahden aiemman synkkyyttä vasten.

Kaikki kolme raapaletta olivat yhdessä hieno kokonaisuus, ja raapaleiden muodostama nimi oli hieno lisä lukukokemukseen.
Pidin kovasti tämän ficin kuvailusta ja hahmoista.

Kiittäen
Lady Mielenmaltti