Ficin nimi: Vedestä nouseva, veteen laskeva.
Kirjoittaja: hedge14
Fandom: Supernatural
Tyylilaji/Genre: Draama, Family
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Michael, Lucifer, Raphael, Gabriel
Summary: "Heti arkkienkelit kiiruhtavat Isän käskyä toteuttamaan."
A/N Supernatural+enkelit=mahtavuus pontenssiin kaksi.
Vedestä nouseva, veteen laskeva.
Kun maa viimein auringon alla jähmettyy lopulliseen muotoonsa, Jumala pyytää arkkienkeleitä kantamaan elämän veden sen pinnalle. Heti arkkienkelit kiiruhtavat Isän käskyä toteuttamaan. Heistä vilkkain, Gabriel, levottomana kompastuu omiin jalkoihinsa. Lucifer nauraa hänelle, ja Raphael kiiruhtaa oitis auttamaan pikkuveljeään. Hiukan närkästyneenä Luciferin naurusta Gabriel vakuuttaa kovaan ääneen olevansa kunnossa ilman kenenkään apua.
Michael viittaa sisaruksensa luokseen ja jakaa jokaiselle ämpärin. Raphael tyytyi hyvin valkokultaiseen astiaansa, mutta Luciferin ja Gabrielin välille syntyy kiistaa siitä, kuka oikeastaan saisi ottaa sen komeimman kultaisen sangon. Michael hoputti nuorempiaan ja ehdotti, että sanko menisi Gabrielille, olihan hän nuorin. Tovin kiistan jälkeen, jonka aikana Raphael oli jo ehtinyt täyttää tunnollisesti astiansa piripintaan, päättävät Lucifer ja Gabriel antaa sangon suosiolla Michaelille. Michael hymyilee ja antaa oman hopeisen maljansa Luciferille, sekä kaivaa esiin vielä pronssisen Gabrielille. Niin veljekset olivat valmiita täyttämään astiansa.
Raphael seisoo jo hermostuneena taivaallisen kaivon reunustalla pidellen täyttä astiaansa tiukasti. Turha olisi vettä Taivaan jo elävään maaperään tiputtaa.
Gabriel ja Michael täyttävät maljansa. Yhdessä Raphaelin kanssa he levittivät tuhannet siipensä valmistautuakseen maailmojen väliseen lentoon.
Lucifer kumartuu kivisen kaivon luo. Hän katsoo sen hopeista pintaa huomaten sen heijastavan vain hänen omat kasvonsa. Vedenpinta on niin lähellä, että se voisi Luciferin nenää jo melkein hipaista. Hän suoristautuu ja on valmiina painamaan maljansa pinnan alle. Mutta silloin kylmä viima hengähtää niityllä, ja Luciferin peilikuva katoaa. Hän katsoo yllättyneenä vedenpintaan ja jähmettyy. Jotain kovin outoa ja ihmeellistä on tapahtumassa.
Vesi leppyy, mutta se ei enää heijastakaan Luciferin olemusta. Hahmo kaivossa ei ole ollenkaan tuttu, ja hetkeksi enkeli jää harhakuvan valtaan. Raskaat näyt valtaavat mielen, ja veden luoma illuusio syöpyy syvälle hänen sydämeensä. Lucifer uskoo nähneensä pahuuden. Hän astuu säikähtäneenä taaksepäin.
”Mitä sinä näit?” kyselee Michael huolestuneena. Hän painaa kätensä vasten veljensä ihoa ja tuntee hipiän kylmenneen. Hän etsii otetta veljensä astiasta ja laskee sen maahan, ennen kuin se putoaa Luciferin värittömistä sormista. ”Menkää te vain” Lucifer lausuu ja painaa silmänsä kiinni. ”Minun täytyy puhua Isän kanssa.”
Michael epäröi, mutta Luciferin valheellinen hymy hälventää hänen huolensa. Raphael ottaa ylimääräisen astian käteensä, ja Michael antaa Luciferin kadota sormiensa painon alta. Hän kääntyy itsekin pois ja ojentaa taas siipensä.
He tippuvat läpi todellisuuden ja avaruuden, melkein Maahan asti. He hidastavat valonnopeutta joutuisammasta nopeudestaan hitaaseen ja rajoittavaan äänennopeuteen. Michaelin jalat koskettavat ensimmäisenä Maan tomuista pintaa. Hänen takanaan Gabriel ja Raphael laskeutuvat. Kuivaa tomua nousee ilmaan ja se peittää enkeleiden siivet. He ravistelevat lian pois päältään ja keskittyvät tehtäväänsä.
Vaikka maassa on jo vettä, ei kannata sitä ja elämän vettä heti sekoittaa. Rikillään maallinen neste vain yrittäisi himmentää elämän veden taivaallista hehkua. Niinpä he seisovat kuivalla aavikolla, lohduttoman taivaan alla. On vaikea uskoa, että tästäkin planeetasta syntyisi jotain suurenmoista. Onneksi he ovat jo tottuneet planeettojen ja elämän kiertokulun turhauttavaan tylsyyteen. Ainakin aluksi turhauttavaan, mutta pian myös tätä planeettaa koristaisivat kaikki ne ihmeet mitä Isä pystyi aikaansaamaan.
He laskevat vetensä valloilleen, antavat sen kasvaa ja kukkia. Pian aavikko on meri, ja auringonsäteet kutsuvat pisarat taivaalle tanssimaan.
Sisarukset seisovat vetten päällä yhdessä. Gabriel ryntäilee sinne tänne ja riisuttuaan kenkänsä hänen paljaat jalkansa liukuvat viileän pinnan päällä. Hän hyppelehtii korkealle ilmaan, ja vesi taipuu kalvona hänen hyppyjensä alla. Kertaakaan ei sen pinta rikkoudu, päästääkseen Gabrielin vajoamaan meren salaperäisiin syvyyksiin. Nuorin arkkienkeleistä nauraa veljiensä totisuudelle. Eivätkö he osanneet yhtään hauskaa pitää?
Michael ja Raphael ovat molemmat suunnanneet katseensa alaspäin. Pohjassa näkyy jo hentoa liikettä, eikä tule kulumaan kauan kunnes nämä vedet vilisevät kaloja. Michael näyttää varsin tyytyväiseltä heidän työnsä lopputulokseen ja hän antaakin auringon kuivattaa kosteat siipensä. Hetkessä aikaa on kulunut vuosia, ja jotkin eliöt kurottavat jo kohti pintaa. Pian vihreät levät kiemurtelevat aaltoliikkeessä ja Gabriel on ehtinyt niiden väliin solahtaa. Kuluu miljoonia vuosia, päiviä, öitä ja elämä kasvaa kuun ja auringon syleilyssä.
Viimein Lucifer saapuu maan päälle.
Raphael kohottaa katseensa tervehdykseen. Michael on liian kiireinen pelastaessaan Gabrielia petokalalta. Se yrittäessään nielaista enkeliä, oli vahingossa tarttunut Gabrielin miekkaan, suivaannuttaen arkkienkelin. Niin, kumpi lie, kala vai enkeli oli pelastamisen tarpeessa?
”Mitä sinä oikein näit? Mitä sinä Isälle sanoit?” parantaja kysyy.
Gabrielin kielenkäyttö nostattaa hymyn molempien huulille. Michaelin hiukset ovat täynnä levää, jota Gabriel on heittänyt sinne. Kostoksi Michael istuu pikkuveljensä päälle ja aloittaa kutitushyökkäyksen. He nauravat molemmat hengästyneinä, vaikka heidän ruumiinsa eivät edes kaivanneet happea.
Lucifer astuu Raphaelin luo ja vakavoituu. Hänen katseensa haroo muuttunutta maisemaa, ja pieni osa hänestä toivoo, että hän olisi vain tullut sisarustensa mukana Maahan.
”Hän aikoo tehdä jotain väärin. Usko pois, siitä ei tule seuraamaan mitään hyvää.”
Raphael järkyttyy veljensä sanoja, mutta peittää huolensa mykän maskin taakse. Isä ei ole koskaan väärässä, eikä Luciferilla ollut oikeutta edes väittää niin. Raphael tahtookin huutaa Michaelin luokseen, kuuntelemaan Luciferin kurjia valheita. Isoveli osaisi varmasti korjata toisen harhaluulot. Mutta jokin saa Raphaelin epäröimään. Ehkä se on kuumeinen katse veljen silmissä tai se vankka luottamus omiin sanoihin, joka Luciferista hehkuu.
Ehkä se on muisto kauhusta, jonka Raphael oli nähnyt aiemmin Luciferin kasvoilla.
”Hän aikoo korvata meidät.” Lucifer sanoo ja kääntyy pois. Hänen silmänsä kohtaavat taivaan ja pian hän on poissa.
Myrsky alkaa muodostua lahden toisella puolella, ja uusi pelko kuristaa arkkienkelin kurkkua. Raphael seisoo vetten päällä, vaikka pelkää yllättäen uppoavansa.
Hänen jalkansa vajoavat hiljalleen veteen.
