Eräänlainen spoilerivaroitus: Ensiviikon perjantaina pitkä odotus on ohi, ja John Carter -elokuva tulee viimein ensi-iltaan. En siis ole nähnyt elokuvaa vielä, enkä luonnollisesti voi tietää, kuinka pahasti tämä ficci spoilaa itse elokuvaa. Teksti on kirjoitettu puhtaasti Mars-kirjojen pohjalta.
// 9.3. leffa nähty! Tuohon spoilerivaroitukseen kannattaa suhtautua entistä suuremmalla varauksella, sillä leffalla ei nähtävästi ollut juuri mitään tekemistä kirjojen kanssa.
Nimi: Kuolemankieltäjä
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: K11 (aiheiden vuoksi, mitään rankkaa ei kuvata)
Fandom: Mars-kirjat (John Carter -elokuva)
Tyylilaji: angstiraapaleita, 100 + 100 + 100 sanaa
Paritus: John Carter/Dejah Thoris
Vastuunvapaus: Tarina ja henkilöt ovat Edgar Rice Burroughsin luomuksia. En tienaa tällä.
Varoitukset: Mahdollisesti spoilaavaA/N: Ilman Burroughsia ei olisi scifiä, niin kuin ilman Tolkienia ei olisi fantasiaa. Siitä asti, kun isäni luki minulle iltasaduksi ensimmäisen Mars-kirjani, minä olen odottanut, että joku muuttaisi Burroughsin vision elokuvaksi. Ensiviikon perjantaina, 9.3.2012 minun odotukseni on viimein ohi. Sen kunniaksi pari angstista raapaletta John Carterin, koko scifi-genren ylimachoimman ja the täydellisimmän miehen näkökulmaa.
Elämästä kuolemaan on lyhyt matka, ja kuolemasta elämään vielä lyhyempi, kun aika ja avaruus välähtävät pimeänä kylmyytenä lävitseni. Kukaan ei koskaan kysynyt minulta, halusinko minä tämän elämän. Eikä siihen ollut tarvettakaan. Oman maailmani Jumala yksin tietää, etten minä koskaan kysy tai vaadi vastauksia elämäni suunnalle. Minä olen sotilas; kun minun käsketään taistella, minä taistelen, ja kun minun käsketään kuolla, minä taistelen entistä raivokkaammin. Niin kuin sinä auringon paahtamana päivänä, jona Tars Tarkaksen kanssa niitimme vihollisemme maahan, niin kuin niinä pimeyden täyttäminä päivinä, joina Thuvia-neito johdatti minua kultaisten vuorten sokkeloissa.
Niin kuin jokaisena niistä päivistä, joina olen vertani vuodattanut Dejahin vuoksi.
***
Olen kohdannut kuoleman ja hulluuden, kauhun ja pimeyden, olen syössyt jumalattaren valtaistuimeltaan, seissyt suuren neuvoston edessä kuulemassa niin kuoleman kuin kunniankin julistuksen. Ei ole tilannetta niin epätoivoista, etteivät ne sanat minua kantaisi, ne sanat joita olen kuiskannut tyhjimpäänkin synkkyyteen: Minä elän vielä.
Tämän maailman unohdetut jumalat eivät kuule lapsiaan, eivätkä heidän lapsensa kuule muuta kuin teräksen kalskeen, radium-luotien terävän viuhunan. Tämän maailman jumalat rakastavat verta ja kuolemaa, nauravat lastensa tuskalle. Tämän maailman jumalille olen minä opettanut, ettei yksikään miekka, ei yksikään soturi, ei yksikään juoni tai jumalallinen käsky erota minua ja Dejahia. Minä kutsun sitä sallimukseksi. Dejah sanoo sitä rakkaudeksi.
***
Katsokaa, kuolevan maailman hullut ruhtinaat, kauniit valtiattaret, julmat pedot! Minä olen John Carter, teidän nemesiksenne, teidän sotavaltiaanne, teidän kuolevan planeettanne pelastaja. Katsokaa, niin minä näytän teille, mitä myötätunto ja ystävyys ovat, mitä on uskollisuus ja mitä ehdoton rakkaus. Katsokaa, Barsoomin mahtavat, niin minä kaadan teidän kuoleman ylipappinne, riisun taikauskon verhot teidän silmiltänne! Katsokaa, niin minä vapautan teidät!
Te kysytte minulta hintaa miekalleni, te tarjoatte minulle kultaisia helyjänne, arvonimiä ja asemaa, mutta mitään muuta minä en teiltä pyydä, kuin teidän kuolemattoman prinsessanne. Antakaa minulle Dejah Thoris, niin minä taistelen teidän puolestanne, prinsessani puolesta, tämän maailman puolesta, josta on tullut minun omani.
A/N2: Saa kommentoida
