Laji: ystävyys, surkea 'huumori'
Paritus: Viittauksia Sirius/Remukseen
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa jokaisen alla olevassa tekstissä mainitun henkilön, joten no money no honey no funny
Varoitukset: Kevyttä humalaa, huonoa ’huumoria’ ja totaalista OOC:ta
Beta: Fredu
A/N: Löysin koneeltani parin vuoden takaisen ficcipohjan, johon menetin pikaluvun jälkeen hermoni. Tämän ansiosta muutin tekstiä huomattavasti helppolukuisemmaksi ja järkevämmäksi. Ja koska kyseessä on eka Potter-ficcini ikinä, laatu on just sellaista.
---
Tylypahkan viettäessä hiljaista yötä Tällipajun luota kuului kovaa meteliä. Jos joku olisi mennyt silloin katsomaan mistä ääni johtui, olisi hän törmännyt neljään koulunsa pian lopettavaan poikaan. Yksi näistä pojista, syntymänimeltään Remus John Lupin, käveli kolmen muun takana ajatuksiinsa syventyneenä. Hänellä oli suklaalevy kädessään, kun taas kolmella muulla viskipullot lämmittivät syliä – ja mieltä. Hän kiiruhti pitkätukkaisen pojan viereen, mutisi jotakin jonka seurauksena nelikko räjähti nauramaan. Naurun tyrehtyessä James ehdotti juomalaulukisaa. Remuksen estelystä huolimatta muut suostuivat, joten Tylypahka sai hyvästellä rauhallisen yön. Jälleen kerran.
Pojat jatkoivat toilailujaan Jamesin johdolla vielä makuusalissa. Juuri, kun Peter oli aloittamassa leikkimielistä painia Siriuksen kanssa, McGarmiwa ryntäsi poikien makuusaliin. ”Mitä ihmettä arvoisa herrasväki meuhkaa täällä tähän aikaan yöstä? Kyllä minä ymmärrän, että täysi-ikäiseksi tulemista on mieluista juhlia, mut-” Opettajan paasaaminen loppui hetkeksi hänen huomatessaan, millä nelikko oikein juhliaan ylläpitivät. ”Jästien viskiä?! Mistä te edes olette saaneet… Toisaalta, kun olette te neljässä kyseessä, en edes halua tietää. Nyt ne pullot tänne ja nukkumaan. Saatte rangaistuksenne huomenna.”
Huokaisten syvään James nousi lattialta, keräsi vielä avaamattomat pullot syliinsä ja kiikutti ne McGarmiwalle luoden vielä viimeisen, hiukan kaipaavan katseen menetetyn ilojuoman perään. Katseensa alas painaneena nuorimies löntysti sängyllensä huokaisten äänekkäästi.
”Huomisaamuna jokainen on tasan kello kahdeksan huoneeni ovella jolloin katsomme teille sopivat jälki-istuntoajat”, McGarmiwa informoi vielä ovelta ja poistui kovan mutinan saattelemana.
Ensimmäisenä purkauksen jälkeen suunsa avasi Sirius ratkeamalla nauruun. Pian kolme muutakin tajusivat mikä rillipäätä nauratti ja he yhtyivät käkätykseen. Melkein puolen tunnin kuluttua huoneen melutaso laski vihdoin. Remus, jolla oli nauramisesta ääni käheänä, hyppäsi sängylleen ja tunsi samassa jonkin isokokoisen ja raskaan selkänsä päällä.
Hän yritti kääntyä hieman nähdäkseen tämän ison objektin päällään. Huonosta asennosta johtuen nuori ihmissusi joutui luopumaan ajatuksesta. Mustat hiukset valahtivat kokonaan alas.
”Noniin Sirius Musta! Olet saanut lepäillä siinä nyt ihan tarpeeksi, joten nousehan pois ja anna minun vaihtaa yövaatteeni, jotta pääsen vihdoinkin nukkumaan!” hän ärähti ja koitti nousta. Valitettavasti Siriuksen raskas paino esti tämän ja hän lysähti kasaan tummatukan alle. Hetken kuluttua hän yritti uudestaan - huonoin tuloksin. Se riitti: Remus keräsi kaikki voimansa ja kääntyi agressiivisesti ympäri. Vaikka kylkeen sattuikin nyt huomattavasti enemmän, ei hän välittänyt siitä vaan huulta purren sekä työllä ja tuskalla sai kiepautettua nukkuvan Siriuksen pois päältään. Tämä rojahti lattialle ja heräsi kovan huudon päästäen.
”Kuutamo! Miksi ihmeessä heitit minut lattialle sängystäni?! Jos et muista, niin huomenna pitää olla pystyssä aamukahdeksalta, ja olisi hienoa, että antaisit minun nukkua edes pari tuntia. En halua saada enempää jälki-istuntoja etenkään nyt, kun on sekä Versolta että McGarmiwalta jo valmiiksi”, tämä parahti. Niin harvinaista kuin se olikaan, Sirius ei halunnut enää jälki-istuntoja. Syyksi hän nimesi Remuksen. Vaikka tyhmyys kuvasi Siriusta täydellisesti, oli hänkin tajunnut viettävänsä mielummin aikaa poikaystävänsä kanssa kuin jälki-istunnossa kuuraten vessanlattioita sekä muita inhottavia paikkoja.
Syvä hiljaisuus nelikon keskuudessa rikkoutui Jamesin huolestuneeseen ääneen:
”Mitä ihmettä Anturajalka sanoi? Sanokaa, että kuulin väärin...”
”Ehei, Sarvihaara, kuulit oikein. Meidän pikku Siriuksemme on vihdoinkin tajunnut koulun tärkeyden”, Remus vastasi myös hämmentyneenä. Harvinaisuuksia näytti siis edelleen tapahtuvan.
”Hän tarvitsee apua! Äkkiä, Anturajalka pitää viedä nyt tällä sekunnilla sairaalasiipeen, tai menetämme hänet ikuisiksi ajoiksi! Pyhään Mungoon kausikortti!” James huusi äkkiä. Muiden räjähtäessä nauramaan Sirius tyytyi näyttämään hapanta naamaa. Pikkuhiljaa virnistys hiipi myös tummatukan kasvoille, kunnes hänkin nauroi täyttä kurkkua muiden mukana.
----
Aamun sarastaessa James oli ensimmäisenä pystyssä.
”Hyvää huomenta!” poika kirkaisi saaden Peterin kavahtamaan hereille. Hän hapuili unisesti kelloa samalla, kun Siriuksen vedellessä onnellisesti sikeitä. Yön aikana pojan tyynylle oli ilmestynyt hajanainen ryhmä kuolaläikkiä.
”Noniin, Sarvihaara. Nyt heitetään tämä vetelehtijä lattialle”, Peter virnisti itselleen epätavanomaisesti ja asteli Siriuksen sängyn ääreen. James tuli hänen vierelleen ja yhdessä he saivat kipattua Mustan suvun mustan lampaan lattialle. ”Ei oikeasti nyt, tämä on jo toinen kerta vuorokauden sisällä kun minut heitetään lattialle!” tämä parkaisi suoristautuessaan istumaan.
”Hah. Mitäs puhuit eilen koulun tärkeydestä. Ylös, ulos ja aamupalalle!” Remus hihkaisi ovelta.
Hitaasti Sirius nousi lattialta ja puki päälleen. Poika asteli ihmissuden vierelle ovensuuhun ja jäi odottamaan ystäviään. ”Eiköhän nyt ole valmista”, Peter hihkaisi ja heitti laukun olalleen. Hän huomasi sängyn alta pilkistävän kravatin ja potkaisi sen pois näkyvistä.
”Jamesin vuoro siivota...”
