Kirjoittaja: Crownless
Ikäraja: S
Genre: Draama, ehkä lievä angst
Summary: Yritti pyydystää tähtiä mukaansa takintaskuihin kotiin viemiseksi.
A/N: Haaveilijan haihattelua, sitä tämä tarina sisältää. Kaipuuta jonnekin tuntemattomaan. Lohdun etsintää. En minä tiedä, päättäkää te.
Osallistuu albumihaasteeseen Nightwishin Imaginaerumin
Taikatalvi biisillä, josta tämän tekstin otsikkokin on peräisin. Suosittelen lämpimästi kyseisen kappaleen kuuntelemista.
~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~
Tummansiniset silmät katselivat meren selälle. Ne olivat täynnä viisautta, elämän mutkat kokeneet. Rypyt koristelivat vaalean haurasta ihoa joka kohdassa. Mies ei olisi halunnut muistaa ryppyjään, hän eli edelleen sisimmässään vielä sitä päivää, kun oli tietämättömän sileä poikanen. Ei huolta huomisesta, murheet eivät koetelleet.
Hän seisoi yksin rannalla aivan jäänreunan tuntumassa. Kaikkialla vallitsi satumainen tunnelma, missään ei ollut niin kaunista kuin silloin. Täydellisen pyöreä kuu loimotti toiveikkaana; jospa tänä yönä sen ansiosta joku löytäisi oikean tien kotiin. Pelastaisi kiusaavilta paukkupakkasilta, syrjäyttäisi valollaan mielikuvituksen varjoisan puolen.
Aallot eivät kuohuneet, meri oli peilityyni kaikin puolin. Paksu huurros makasi peittona jään yllä, sen alta vesi välkkyi vain aavistuksen. Tähtiä loisti kuun seurana tuhansittain, se oli henkeäsalpaava näkymä. Talvisin mies ei tiennyt mitään muuta parempaa kuin tähtiin tuijottelun. Kirkkaat pallot antoivat sekä toivoa että lohtua, mutta valitettavasti myös toivat ikävän kaikkia niitä kohtaan, jotka jo asuivat tämän maailman paremmalla puolen.
Vaikka miehellä oli mielestään ihan tarpeeksi päällä, niin silti häntä hytisytti. Oli aika liikkua jottei sulautuisi jään joukkoon. Kerros veden päällä näytti luotettavan vahvalta, se kantaisi kyllä. Tähän aikaan vuodesta olisi ihme ja säälikin, jos jäätä ei olisi vielä ilmestynyt.
Mies otti ensiaskeleensa veden yläpuolelle kokeilevasti, eihän mikään ollut varmaa. Kun ei kuulunut pelottavia räsähdyksiä tai muuta ilonpilaajaa, hän lähti kävelemään sopivalle etäisyydelle rannasta. Tämä yö oli pakko kokea tällaisenaan, niin se vain meni. Mitään näin uskomatonta ei elämässä saanut nähdä kuin vain tietyn verran ja mies tunsi, ettei hänellä ollut niitä kertoja jäljellä enää montaa.
Yksinäinen yönsielu pysähtyi miltei keskelle aavaa ulappaa, niin hän ainakin kuvitteli, vaikka oikeasti ranta häämötti ehkä kahdensadan metrin päässä. Mies tuijotti kuuta hurmoksessa ja tavoitteli käsillään sitä ympäröiviä tähtiä, yritti pyydystää niitä mukaansa takintaskuihin kotiin viemiseksi. Hän lensi mielikuvissaan taivaanlakipisteelle saakka, kiiti nopeammin kuin yksikään lentokone halki sinisen hetken. Vieraili tiheissä, vaikeakulkuisissa metsissä, kyläili herra Pakkasukon luona ja pyysi astetta lauhempaa säätä. Sitten laskeutui maan päälle, muuttui taas tavalliseksi minäksi ja piilotti salaisen lentokykynsä ulkopuolisilta.
Sellaista hänen elämänsä oli. Vaipuneisuutta harhamaailmoihin, mutta ei kuitenkaan liiaksi. Sinne jonnekin välimaastoon mies ujuttautui muiden haaveilijoiden tapaan omaan koreaan pilvilinnaansa.
Loistavan tähtikaaren lävitse pyrähti pyrstötähti. Mies huomasi sen ajoissa, tiesi miten toimia ja sulki silmänsä.
Mitäkö toivoisin? Maailman rauhaa, helpompia ihmissuhteita, rahan täyttämää lompakkoa? Ei, minä toivon, että saisin elää tämän taikatalven ylitse niin kuin se olisi viimeinen.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~
A/N: En ole varma, tuleeko yleensä merelle pysyvää/kestävää jäätä, kun en asu sellaisen lähellä, mutta olkoot nyt tässä tapauksessa niin...
