Ficin nimi: Suljettu arkku
Fandom: perustuu Thomas Tryonin kirjaan Se toinen.
Tyylilaji: Deathfic
Ikäraja: K-11
Yhteenveto: Niles menettää veljensä ja saa hänet takaisin.
A/N Fic spoilaa kirjan juonta paljon.
Joskus ihmiset liukenevat elämästä nopeammin kuin odottaisi. Joskus ihmiset kuolevat nuorina, aivan liian nuorina. Lapsen kuolema järkyttää lähipiiriä, saa vanhemmat itkemään suljettujen arkkujen edessä.
Holland kuolee vain 12-vuotiaana.
Poika on hirttämässä isoäitinsä Adan kissaa kaivoon. Kaivoon tippuu lopulta molemmat, poika ja kissa. Pikkuveli Niles näkee kaiken, kaataa kaksoisveljensä alas pimeyteen yrittäessään pelastaa kissaa. Se on vahinko ja Niles huutaa. Huutaa ja huutaa, eikä huudosta ole tulla loppua vaikka perhe vetää kauhistuneen pojan pois kaivon luota. Se ei auta, sillä Niles on nähnyt veren, murskautuneen kehon hämärässä kaivossa, valkoiset luut kalpenevan ihon läpi.
Niles sairastuu ja Holland haudataan ilman kaksoisveljen läsnäoloa. Kenenkään tietämättä Niles oli kuitenkin hiipinyt arkun luo yön pimeydessä ja...
Adalla, Hollandilla ja Nilesillä oli leikki. Sen oli Ada nuorena palvelustyttönä Venäjällä keksinyt, kantanut sen mukanaan salaisuutena uudelle mantereelle. Ja sen salaisuuden hän oli Hollandin ja Nilesin korvaan kuiskinut. Se leikki meni näin; Katso ympärillesi lapsi, näe, tunne ja tule siksi mitä näet. Niles tuli korpiksi taivaalla, auringonkukan terälehdiksi, niiden jotka pihamaalla kasvoivat. Niles tunsi tuulen siipiensä alla, tunsi valon auringonkukan pinnalla. Ja hän oli.
Nyt Niles katsoi kaksoisveljensä kylmennyttä ruumista. Hän katsoi, näki, tunsi ja tuli. Hän katsoi hätäisesti koottuun ruumiiseen, näki sameat silmät ja sammuneen katseen ja tunsi kuoleman kaikkivoivan kylmyyden aivan kuin se häntä syleilisi. Niles ei olisi enää Niles, vaan hänestä tulisi Holland. Holland joka teki pahoja tekoja ja nautti toisten järkytyksestä. Se Holland jota Niles rakasti, jota ilman hän ei voisi yksinkertaisesti elää. Salaperäinen, fiksu, valovoimainen Holland, jonka jokaista käskyä Niles oli aina seurannut. Se Holland, joka työnsi heidän isänsä kuolemaan.
Se Holland jonka Niles puolestaan surmasi. Ei, ei se ollut vahinko. Jokin vain napsahti Nilesin päässä; veli taas tappamassa jotain ja mieleen muistuu se ilta, kun isä kantoi omenakoreja kellariin. Kellariin johon isä sitten kuoli, Hollandin tiputtaessa raskaan rautaoven isän päälle.
Ja silloinkin oli verta ja murtuneita raajoja. Ovi nostettiin ylös ja Niles näki sen kaiken.
Kaiken.
Holland veti Nilesin syrjään, suojaan kaaokselta. Holland silitti hiuksia, veti Orjaovesta takaisin valoon ja sanoi, että kaikki tulisi olemaan hyvin. Niles ei enää uskonut mitä oli nähnyt, sillä eihän hänen veljensä ollut murhaaja. Eihän hän voisi olla noin julma.
Kaivolla muistot nousivat pintaan kuin ilmakupla veden alta. Mutta kaivossa itsessään ei ollut vettä ja Niles toivoo, että olisi ollut. Kai loukkaantuminen, halvaantuminenkin olisi ollut parempi. Koska nyt on kylmä, Niles näkee kylmää ja tuntee kylmää, hetken tuntuu siltä, että Nilesistä tulisi Kylmä...
Poika vetää henkeä arkun luona. Ei yksi, vaan kaksi poikaa. He ovat yhtä ja kuitenkin erillään. Niles näki Kirkkaimman Päivän Enkelin vievän Hollandin pois, mutta nyt hän on taas täällä. He hymyilevät toisilleen. Holland antaa Nilesille lahjan, Perryn sormuksen.
Se ei lähde hänen kuolleista sormistaan, kunnes Niles hakee puutarhasakset. Holland käärii sormen ja sormuksen siniseen silkkipaperiin. Kaikki on hyvin.
He ovat yhtä, eivät enää Niles tai Holland.
He ovat Se toinen.