Kirjoittaja: Crownless
Ikäraja: S
Genre: Deathfic, angst
Summary: Sinun hetkesi oli koittanut, esitys oli päättymäisillään ja esirippu laskeutumassa.
A/N: Osallistuu Albumihaasteeseen Nightwishin Imaginaerum albumilta kappaleella
Turn Loose the Mermaids, joka on eittämättä kaunein biisi mitä olen koskaan kuullut, tai ainakin ehdottomasti lukeutuu yhteen niistä.
---
Oli kaunis kesäinen ilta. Auringonlasku maalasi kultaisen oransseilla säteillään ja hehkuvalla valollaan lähitienoon. Sinä makasit lähtöpaikassasi liikkumatta kuin veistos. Se näky oli kaihoisa, mutta hyvin taianomaisella tavalla kauniin lohdullinen. Tiesin, että kohta he tulisivat. Valon hiipiessä taivaanrannan taa sinut vietäisiin paikkaan, jossa väsyneet matkustajat saivat levon tyyssijan. Se paikka olisi paratiisi, sinne haluaisi kuka tahansa, jopa minä. Mutten ollut siihen läheskään valmis, minulla oli vielä kokonainen elämä edessäni. Paljon oli nähtävää ja koettavaa. Sinun aikasi oli puolestaan kuroutumassa umpeen, olit kerännyt kokemuksia iskunkestävään lasipurkkiin talteen. Muistoksi tästä maailmasta, jonne sinä et kohta enää palaisi.
Kävelin satumaista polkua pitkin rantaan, jossa nukuit ikuista unta. Kunpa minäkin voisin asettaa hauraan ruumiini lepoon siihen vierellesi. Silitin pehmeitä kasvojasi, ne olivat kuin koskematon lumipeite. Suloisen valkoista viattomuutta. Sitä minä sinussa rakastin.
Puut suhisivat lehdissä, tuuli kuiskutti minulle että pian he tulisivat. Ihan pian, jätä jäähyväisesi. Samettimainen ruoho kutitti paljaita jalkapohjiani. Oli niin lämmintä ja epätodellista, kuin tämä kaikki olisi sinun ja minun yhteistä unta. Kyyneleet kihosivat silmiini, kun katselin joen väreilevään pintaan. Niin sen kuin minun vesi ei ollut tuskaista, se oli helpottunutta mutta kaihoisaa. Tiesin kyllä, että kaikki hyvä loppuu aikanaan, sehän oli karu totuus, joka pakotettiin nielemään. Silti jokin minussa vaikeroi, ettei se saanut olla niin.
Yhtäkkiä aivan rannan juuresta, veden pinnasta pulpahti esiin kaksi päätä. Siniset silmät ja sinisenvihreät hiukset sulautuivat väreinä toisiinsa. Kiiltävän vihreät pyrstöt läpsähtelivät joen väreilyjen tahdissa. Merenneidot hymyilivät ystävällisesti, heidän katseestaan huokui ymmärrys. Tajusin, että nyt oli aika. Sinun hetkesi oli koittanut, esitys oli päättymäisillään ja esirippu laskeutumassa.
Kumarruin vielä kerran kasvojesi ylle, katselin niitä tovin, suklaanruskeat pitkät hiussuortuvani kaartuivat poskipäittesi ylle. Enää kyyneleitä ei valunut, en pystynyt vuodattamaan niitä. Suljin silmäni ja kuiskasin korvaasi:
”Hyvää matkaa, rakas. Me tapaamme vielä.”
Niine hyvineen katsoin kauas horisonttiin saakka, kuinka merenneidot tanssittivat sinut hiljaa mukaansa tuonpuoleiseen.
