No niin! Vihdoin ja viimein uutta!
Tää on edellee vähän tämmöstä hakemista, en osaa oikee päättää sopivan kirjoitustyylin kanssa, mutta ehkä miä sen vielä löydän.
Ja okei, onhan tää edellee vähän lyhyt, mutta...
Äh, eniweis. Lukekaa ja kommentoikaa
Kirjoitan sitten ens osaan enemmän "toimintaa"
2. Hullu lapsiThaleia seisoo suuren ikkunan edessä ja katselee sateista New Yorkia. Zeuksen tytär vääntelee käsiään hermostuneena ja vilkuilee seinällä tikittävää kelloa.
Tik. Tak.Tummat kulmat kurtistuvat huolestuneesti ja raskas huokaus pääsee tytön, jo nuoren naisen, huulilta,
Kello on jo puoli kahdeksan. Liian paljon.
Tuleeko Percy?
”Tulen heti, kun olen saanut kerrottua Annabethille”
Joten, missä poika, mies, viipyy?
Oliko Poseidonin poika tullut katuma päälle? Päättänyt sittenkin jäädä Annabethin luokse?
Ehkä,
ehkä, olisikin parempi jos mies ei tulisi.
He voisivat yrittää unohtaa. Petoksensa, Annabethia kohtaan. Tosiaan kohtaan.
Mutta Thaleia tietää, että vaikka Percy ei tulisikaan, he eivät koskaan unohtaisi. Eivät voisi, eivät haluaisi.
Eikä Thaleia päästäisi toisesta irti.
Hän roikkuisi Percyssä kiinni loppuun saakka. Maanittelisi. Uhkailisi. Viettelisi. Mitä vain.
Sillä Zeuksen tytär saa aina sen, mitä haluaa.
Ja hän haluaa Percyn.
Viis siitä, että Percy on Poseidonin lapsi ja kolmen suuren lapsina he olivat jatkuvasti toistensa kurkussa kiinni, tai siitä että Percy oli
Annabethin.
Unohdetaan se, että he olivat kihloissa. Annabeth ja Percy.
Ja että Annabeth kuitenkin rakastaa merenjumalan poikaa.
Viis siitä, että Thaleia oli,
on, Athenen tyttären paras ystävä ja Annabeth
luottaa häneen.
Tai että Percy ja Annabeth nyt vaan ovat niin
täydellinen pari.
Afroditen suosikit.
Annabeth on täydellinen, täydellisempi kuin Thaleia voisi koskaan toivoa olevansa.
Mutta viis siitä kaikesta, kunhan hän vaan saa Percyn itselleen.
Levottomana tummahiuksinen nuori nainen kävelee makuuhuoneeseen. Istuu sängylle sinisen päiväpeitteen päälle.
Lysähtää lopulta selälleen ja tuijottaa korkeaa puukattoa.
Percy. Percy. Percy
Hyvät jumalat sentään, mitä hän oikein oli tekemässä? Ruinaamassa yhden vähäpätöisen miehen perään.
Thaleia pystyi kuvittelemaan Artemiin pettyneen ilmeen ja pään pudistuksen, kun taas Afrodite näytti kissamaisen viekkaalta, ilkikurinen pilke kauniissa silmissään.
Thaleia hieroo väsyneenä silmiään, ennen kuin katsoo jälleen kelloa.
Kaksikymmentä vaille kahdeksan.
Taivaan jumalan tytär käpertyy pienelle kerälle vuoteen keskelle ja sulkee silmänsä.
Hullu lapsi.
Rakastua nyt Poseidonin poikaan.Zeuksen sanat kaikuvat Thaleian mielessä.
Hullu tosiaan. Kaiken järjen mukaan tästä ei seuraa muuta kuin särkyneitä sydämiä, muutamia luonnon katastrofeja ja surkea loppu.
Eikö sinulla ole minkäänlaista itsekunnioitusta?
Juosta nyt miehen
perässä.Artemis oli tuhahtanut .
Ehkä Thaleialla ei sitten ollut minkäänlaista itsekunnioitusta, sen pahemmin kuin muutakaan.
Ei sen vuoksi, että oli rakastunut ja jättänyt Metsästäjät, eikä senkään vuoksi että oli rakastunut mieheen.
Vaan koska hän oli rakastunut Percy Jacksoniin.
Mieheen, jolla oli
jo täydellinen morsian.
Eikä se vielä mitään, että Zeuksen tytär halusi jotain, mikä ei yksinkertaisesti ollut hänen. Se ei ollut mitään uutta.
Vaan se, että hän varasti toisen, parhaan ystävänsä, sulhasen.
Thaleia tiesi, totta kai, eihän hän tyhmä ollut, että juuri se oli, mitä hänen isänsä ja Artemis eivät hyväksyneet.
Thaleia oli
varas. Kyllä hän sen
tietää.Mutta vaikka Zeuksen tytär kuinka yritti, hän ei tuntenut katumuksen häivääkään.
Syyllisyyttä, kyllä. Katumusta? Ei.
Minähän varoitin Annieta, Thaleia ajattelee.
”Jos et huomioi Percyä enemmän, joku muu saattaa viedä hänet”Zeuksen tytär muistaa Annabethin nauraneen hänelle ja Percyn yksinäisen ilmeen.
”Percyn heikko kohta on uskollisuus,” Athenen tytär oli sanonut huvittuneena Thaleialle.
”Miksi luulet hänen pettävän minua?” Annabeth oli kysynyt kulma koholla ja kurottui sitten antamaan Percylle suukon poskelle.
Eikä hän ollut huomannut synkkää ilmettä miehen kasvoilla.
Thaleia oli nähnyt tilaisuutensa tulleen eikä epäröinyt käyttää sitä.
Ja jo seuraavalla viikolla Thaleia käveli käsi kädessä meren jumalan pojan kanssa pitkin Los Angelesin katuja.
Vaikka Thaleia saattoikin olla tämän tarinan roisto, ei Percykään puhdas pulmunen ollut.
Sillä tähän leikkiin tarvitaan aina kaksi.
Ovikellon kilahdus keskeyttää Thaleian mietteet.
Nainen ponnahtaa kiireellä ylös ja juoksee ovelle.
Avaa oven.
Ja tulee kaapatuksi halaukseen.
Thaleia nauraa onnellisena ja painaa kasvonsa vasten toisen kaulaa.
Hän tuntee Percyn sydämen lyönnit vahvoina vasten rintaansa ja tiukentaa otettaan.
Poseidonin poika vetäytyy hieman nähdäkseen naisen kasvot.
Hieman surullinen hymy huulillaan mies sulkee merenvihreät silmänsä, ennen kuin avaa ne jälleen.
Miehen silmät kuvastavat huojennusta ja hieman syyllisyyttä.
Thaleia rypistää hieman kulmiaan, ennen kuin hymyilee sädehtivästi.
Zeuksen tytär kurottautuu suutelemaan nuorta miestä edessään kiihkeästi ja vetää perässään sisälle asuntoon.
Percy on nyt hänen.
Hullu lapsi, tosiaan.
~*~
Jooooten? Mitäs piditte? Iskekää puumerkkinne, jos ei muuten nii ihan vaa että ootte lukenu