Kun sinä pelastit minut, niin nyt minä pelastan sinut Dennis/Gabrielle k-11

[Jeeetu]

Nimi: Kun sinä pelastit minut, niin nyt minä pelastan sinut
Beta: Swizzy
Kirjoittaja: Maww
Genre: draama, het
Ikäraja: k-11
Disclaimer: Idea kuuluu mulle, kaikki muu J.K Rowlingille, en saa palkkaa enkä mitää, kirjottelen vaan omasta ilostani.
Päähenkilöt/paritus: Dennis Creevey ja Gabrielle Delacour
Summary: “Minun täytyy pelastaa hänet, koska hän pelasti minut!”
Varoitukset: ei ole
A/N: tää osallistuu  Rare10- haasteeseen, on sitten mun eka kokonainen HP-
jatkoficci, mutta olen ennen kirjoittanut Twilight-ficcejä. En nyt jaksanut tehdä traileria, kun en ole niissä kovin hyvä, joten tässä on nyt heti ensimmäinen luku. Toivottavasti tykkäätte ja kommentteja olisi kiva saada

1. LUKU

“Voinko auttaa? Minne olet menossa?” Kimeä pojanääni keskeytti Gabrielle Delacourin ajatukset. Tyttö oli jäänyt hetkeksi ihastelemaan Suuressa salissa hienoa kattoa ja isosisko- Fleur oli ehtinyt hävitä.
“Olen Dennis Creevey ja yksitoista vuotta”, poika sanoi, kun tyttö ei ollut vieläkään puhua pukahtanut.
“Minä olen Gabrielle Delacour. Kadotin isosiskoni”, Gabrielle mutisi hieman nolona.
“Hei, olitko toisessa koetuksessa?” Dennis huudahti innoissaan.  Gabrielle nyökkäsi ujosti.
“Minä voin näyttää sinulle Tylypahkaa, vaikka tulinkin tänne vasta syksyllä, mutta isoveljeni Colin on kertonut kaikenlaista”, Dennis höpötti.

Siinä samassa 14-vuotias Dennis Creevey heräsi. Oli Bill Weasleyn ja Fleur Delacourin hääpäivä. Creeveytkin oli kutsuttu.

Juhlapaikalla Creeveyn perhettä oli vastassa Ron Weasley.
“Moi!” kaikki sanoivat.
“Teidän paikkanne on täällä”, Ron kertoi ja vei perheen neljän tyhjän tuolin viereen.
“Minä käyn tuolla”, Dennis sanoi ennen kuin kukaan ehti estää. Hän halusi löytää Gabriellen ja moikata.

Pian Dennisillä kävi tuuri ja hän löysi Gabriellen.
“Moi! Muistatko minua?” Dennis kysyi. Gabrielle pudisti ensin päätään, mutta sitten hän muisti.
“Dennis Creevey!” tyttö huudahti iloisesti. Dennis nyökkäsi.
“Minä näin muuten unta sinusta viime yönä” Dennis kertoi, mutta Gabrielle ei ehtinyt sanoa mitään, kun Fleur tuli ilmoittamaan, että seremonia alkaisi pian ja Gabriellen pitäisi tulla hänen luokseen.

Dennis palasi paikalleen Colinin ja rouva Creeveyn viereen.
“Näitkö Harrya?” Colin supatti. Dennis pudisti päätään. Sitten hääjuhla alkoi ja Dennis katsoi, kuinka Bill Weasleystä ja Fleur Delacourista tuli toistensa vaimo ja mies.

Seuraavaksi oli tanssin aika. Vieraat taputtivat, kun hääpari tanssi. Yht’äkkiä joku hopeinen juttu melkein paiskasi Dennisin kumoon.
“Ministeriö on kaatunut. Rymistyir on kuollut. He ovat tulossa”, hopeinen juttu, joka osoittautui ilvekseksi, sanoi. Dennis tajusi, että se oli suojelius, mutta kenen, siitä hänellä ei ollut tietoa.

Ihmiset alkoivat kirkua ja juosta. Denniskin hätääntyi. Hänen olisi löydettävä äiti, isä ja Colin nopeasti.
“Dennis!” poika kuulikin pian isänsä huudon ja juoksi perheensä luokse. Kaikkien kolmen Creeveyn ilmeet näyttivät pelokkailta, mutta niin myös Dennisin. Poika mietti, että miten he oikein pääsisivät pois, kun hän eikä Colin saaneet ilmiintyä  vielä, eivätkä he voineet kimppailmiintyä vanhempiensa kanssa, nämä kun eivät olleet velhoja.

“Creeveyt! Tulkaa nopeasti tänne!” rouva Weasley huusi. Perhe totteli nopeasti. Kukin tarttui Mollyyn ja sitten he kimppailmiintyivät Creeveyn perheen kotiin.

“Kiitos tuhannesti, ilman teitä olisimme kaikki olleet tuhon omia”, rouva Creevey sanoi varmaan tuhannennen kerran.
“Ei se mitään”, rouva Weasley vastasi aina vain.
“Mutta nyt minun täytyy mennä”, rouva Weasley jatkoi ja katosi siinä silmänräpäyksessä.

“Tuolta tulevat teidän Tylypahkan- kirjeenne”, herra Creevey huomasi pari päivää häiden jälkeen, kun pari pöllöä liihotti Creeveyn perheen kotiin. Dennis ja Colin nappasivat kirjeensä ja avasivat ne yhtä aikaa. Kirjeissä ei kuitenkaan ollut kirjalistoja, vaan jotain aivan muuta.

Kirjeessä luki:

Dennis Creevey,

sinun  on tultava Taikaministeriöön kuulusteluun jästisyntyisyydestäsi 2. syyskuuta klo 9.00 vuonna 1997.

Terveisin
Pius Sakia
Taikaministeri

“Sitten pitää lähteä varmaan Viistokujalle”, herra Creevey totesi.
“Meidän pitää lähteä pois”, vitivalkoinen Colin kertoi.
“Miksi?” rouva Creevey kysyi.
“Ne tekee meille jotakin pahaa”, Colin kertoi.
“Mutta me ei voida. Me ei olla vielä täysi-ikäisiä. Meissä on vielä jäljet. Me ei voida taikoa koulun ulkopuolella. Meidän pitää vain mennä sinne kuulusteluun”, Dennis väitti.

Syyskuun toinen päivä valkeni harmaana ja sumuisena, niin kuin mikä tahansa päivä. Creeveyn perhe söi vaitonaisena aamupalaa kukin miettien samaa asiaa. Miten kuulustelussa kävisi?

Perhe lähti hyvissä ajoin Taikaministeriöön. Paikalla oli jo muitakin jästisyntyisiä. Herra ja rouva Creeveyn piti jäädä ulkopuolelle odottamaan. Colin ja Dennis luovuttivat sauvansa ja laittoivat vierailija-rintamerkit yllensä, jotka he saivat ministeriöstä.

“Colin Creevey”, kuului kovaäänisistä. Colin lähti vapisevana kuulusteluun ja Dennis jäi odottamaan omaa vuoroaan. Eipä kulunut aikakaan, kun kuului ääni “Dennis Creevey”, mutta Colinia ei näkynyt. Astuessaan lakitupaan Dennis ajatteli, että Colin oli viety jonnekin, ehkäpä Azkabaniin.

“Keneltä sait sauvasi?” Dolores Pimento kysyi.
“Ostin sen Ollivanderilta, se valitsi minut”, Dennis kimitti pienellä äänellä.
“Valetta! Taikasauvat eivät valitse jästejä!” Pimento väitti.
“Ihan sama, vie tämä tyhmä poika pois”, Pimento jatkoi viitaten miehelle, joka oli Dennisin arvion mukaan kuolonsyöjä.

Kuolonsyöjä talutti Dennisin huoneeseen, missä oli muitakin ihmisiä. Varmaan jästisyntyisiä, arveli Dennis.
“Dennis, olen täällä!” poika kuuli tutun huudon. Dennis kipitti isoveljensä luokse.
“Mitä ne kysyivät sinulta?” Dennis kysyi.
“Että mistä olen saanut sauvani ja näin” Colin vastasi.
“Niin”, Dennis sanoi. Sen jälkeen kumpikaan pojista ei enää virkkonut mitään, kumpikin tuijotti tyhjin silmin eteensä.

“No niin! Te olette täällä siksi, että olette saastaisia kuraverisiä, eikä teitä tarvitse opettaa Tylypahkassa, eikä velhoyhteisö tarvitse teitä aikuisiakaan. Lordi Voldemort on vallassa ja joka uskoo, että Harry Potter suistuttaa hänet siitä, saa maistaa vihreätä valosuihkua”, Pimentoa auttava kuolonsyöjä kertoi suurella äänellä pian sen jälkeen, kun Dennisin kuulustelu oli ollut. Kaikki jästisyntyiset eivät voineet olla vielä paikalla.

Ranskassa juuri sillä hetkellä Gabrielle Delacour luki ranskalaista Päivän Profeettaa. Tytön kasvoilla paistoi järkytys, kun hän luki lehteä. Varsinkin eräs artikkeli kiinnitti hänen huomionsa:

                                   Lontoon Taikaministeriössä kuulustellaan jästisyntyisiä

Lontoon Taikaministeriössä kuulustellaan jästisyntyisiä heidän taikuudestaan, koska nykyään Taikaministeriössä ajatellaan, että jästisyntyiset voisivat siirtyä jästimaailmaan. Taikaministeriön uusi kanta on, että mitä puhtaampaa oma veri on, sitä parempi. Jos tiedät jonkun paossa olevan jästisyntyisen olinpaikan, ole hyvä ja ilmoita siitä Taikaministeriöön, palkaksi saat kymmenen kaljuunaa.

“Dennis”, Gabrielle kuiskasi. Tyttö tiesi, että Dennis oli jästisyntyinen. Poika oli kertonut sen heidän lyhyellä kohtaamisella Tylypahkassa. Gabrielle tiesi, että lordi Voldemort oli taas vallassa ja tämä oli hänen tekosiaan. Hänen olisi löydettävä Dennis. Poika oli kerran pelastanut Gabriellen ja nyt oli tytön vuoro pelastaa Dennis.

“Isä, äiti, katsokaa”, Gabrielle juoksi keittiöön näyttäen Päivän Profeettaa.
“Niin, se on kauheaa” monsieur Delacour totesi.
“Minun pitää pelastaa Dennis!” Gabrielle huudahti.
“Kuka on Dennis, kultaseni?” Gabriellen isä kysyi.
“Minä olen kertonut siitä. ‘Än pelasti minut Tylypahkassa ja nyt on minun vuoroni pelastaa hänet”, Gabrielle selitti.
“Ja luulet pystyväsi siihen?” monsieur Delacour kysyi.
“En, vaan Fleur voi auttaa minua. Teidän täytyy ilmiinnyttää minut Simpukkamökkiin”, Gabrielle vaati.
“Mutta kulta, se voi olla vaarallista”, Gabriellen isä sanoi.
“Sitten menen lentokoneella”, Gabrielle uhkasi.
“No okei, hyvä on”, vanhemmat suostuivat. Monsieur Delacour tarttui Gabriellea kädestä ja sitten he ilmiintyivät Simpukkamökkiin.

[Jeeetu]

A/N: Keksin sit, että Creeveyn perhe asuu Bloomsburyssa, kun ei sitä kirjoissa kerrottu. Kommenttaja kaipailisin vielä

2. LUKU

“Gabrielle, äiti, mitä te täällä teette?” Fleur kysyi ihmeissään, kun Gabrielle ja monsieur Delacour tupsahtivat hänen ja Billin keittiöön.
“Hei, kulta. Minä lähden nyt kotiin. Gabrielle voi selittää”, monsieur Delacour kävi antamassa vanhimmalle tyttärelleen poskipusun ja kuului vain poksahdus, kun hän oli poissa.

“Mitä täällä mesotaan?” pyjama-asuinen Bill tuli keittiöön.
“Ettekö ole töissä?” Gabrielle töksäytti.
“Ei, meillä on tänään vapaapäivä”, Fleur kertoi.
“Miksi itse et ole koulussa?” Bill heitti.
“Äiti antaa kotiopetusta, koska hänestä on liian vaarallista mennä kouluun nyt, kun tiedätte-kai-kuka on vallassa”, Gabrielle selitti.
“Istupa nyt,  Gabrielle, alas ja kerro kaikki”, Bill käski.

“No, minä luin tänään Päivän Profeettaa ja sitten huomasin, että Lontoossa kuulusteltiin jästisyntyisiä ja sitten minä ajattelin, että minun täytyy pelastaa Dennis, koska ilman häntä olisin eksynyt silloin Tylypahkassa ja nyt sitten olen täällä, koska ajattelin, että sinä voisit auttaa minua, Fleur, tai muuten menen yksin”, Gabrielle selitti.
“Siinä tapauksessa minä tulen mukaan, koska tunnen nämä seudut paremmin kuin te”, Bill sanoi.
“Mutta sinulla on kai huomenna töitä”, Gabrielle sanoi ujosti Billille.
“Kerron minun ja Fleurin pomoille, että olemme kipeitä”, Bill sanoi.
“Suostutteko ihan oikeasti?” Gabrielle kuiskasi.
“Me emme pidä siitä, että jästisyntyisiä kuulustellaan tuolla tavalla. Mutta ensin pitää pakata”, Fleur totesi ykskantaan.

“Minä luulen, että jästisyntyiset ovat Malfoyn kartanossa tai jossain Taikaministeriön piilossa”, Bill sanoi kun he olivat pakanneet ja syöneet.
“Mennäänkö jo?” Gabrielle hoputti.
“Sinä taidat olla vähän ihastunut”; Fleur supatti Gabriellen korvaan.
“Niin varmaan”, Gabrielle sanoi epäuskoisella äänellä.
“Kumpaan ensin, Taikaministeriöön vai Malfoyn kartanoon?” Gabrielle jatkoi.
“Minä luulen, että he ovat varmaan Malfoyn kartanossa, joten mennään sinne”, Bill ehdotti. Gabrielle ja Fleur nyökkäsivät. Bill ja Gabrielle ottivat Fleuria kädestä ja sitten he ilmiintyivät yhdessä Malfoyn kartanon lähelle, kuitenkin sellaiseen paikkaan, mistä heitä ei huomattaisi.

“Minusta sinun pitäisi jäädä tänne, Gabrielle”, Fleur ehdotti.
“Minä haluan tulla mukaan! Enkä sitä paitsi pystyisi puolustautumaan, jos joku tulisi tänne”, Gabrielle vaati.
“Hyvä on, tule sitten”, Fleur huokaisi raskaasti.
“Mennäänkö jo?” Gabrielle ehdotti ja otti jo askeleita eteenpäin. Bill ja Fleur seurasivat häntä Malfoyn kartanoon.

“Varokaa, tuolla on Matohäntä”, Bill huomasi, kun kolmikko oli kuljeskellut jonkin verran Malfoyn kartanossa.
“Näkyykö Dennisiä?” Gabrielle kysyi viidettätuhannetta kertaa.
“Ei”, Bill ja Fleur vastasivat.

“Ei heitä löydy”, Gabrielle valitti. He olivat nähneet vain Matohännän, Luciuksen tai Narcissan.
“Olet kyllä oikeassa, tuskin he täällä ovat”, Fleurkin myönsi.
“Niin, jospa isä tietää missä he ovat. Mennään kysymään”, Bill ehdotti.
“Ja nyt vasta sanoit”, Fleur huokaisi.

Eipä kulunut aikaakaan, kun Fleur, Gabrielle ja Bill ilmiintyivät Kotikolon lähelle.
“Mennään äkkiä, jos täällä on kuolonsyöjiä”, Bill hoputti.

Sisällä Kotikolossa rouva Weasley huomasi, että hänen kellonsa yksi viisari muuttui.
“Bill! Bill on tulossa!” rouva Weasley hihkaisi, vaikka ketään ei ollut kuulemassa. Molly avasi vieraille oven, ennen kuin nämä ehtivät sitä tehdä.
“Bill! Ja Fleur ja Gabrielle! Mitä teidät tänne lennätti?” rouva Weasley kysyi.
“Onko isä kotona?” Bill kysyi.
“Hän on vielä töissä”, rouva Weasley vastasi.
“Selvä. Sitten me odotamme”, Bill päätti ja viittoi Fleurin ja Gabriellen sisään. Kaikki kolme istuivat ruokapöydän ympärille.
“Hyvää iltaa, rouva Weasley”, Gabrielle ja Fleur sanoivat.

“Mitä asiaa teillä on Arthurille?” rouva Weasley kysyi hetken päästä.
“Me etsimme jästisyntyisiä”, Bill selitti. Rouva Weasleyn suu loksahti apposen auki ihmetyksestä.
“Miksi?” hän kysyi.
“Gabrielle pyysi”, Fleur vastasi.
“Harry, Ron ja Hermione kävivät tänään Taikaministeriössä. He pelastivat jästisyntyiset”, rouva Weasley kertoi.
“Ai. No hyvä”, Bill sanoi. Gabrielle, joka ei ollut koko keskustelun aikana sanonut mitään, puhkesi onnelliseen hymyyn. Dennis olisi sittenkin turvassa!
“Tuota…rouva Weasley….missäköhän Creeveyn perhe asustaa?” Gabrielle mumisi ujosti.

“He asuvat Bloomsburyssa, jos tiedät paikan. Se on kaupunginosa Lontoossa”, rouva Weasley kertoi.
“Kiitos”, Gabrielle mutisi.
“Me sitten lähdemme, moikka äiti”, Bill sanoi ja lähti ulos Fleur ja Gabrielle vanavedessään.
“Bill, osaatko sinä sinne Bloom-mikä-se-nyt-olikaan-paikkaan?” Gabrielle kysyi.
“Osaan. Mutta tiedätkö mitä Gabrielle, siskosi on oikeassa. Taidat olla ihastunut Dennisiin”, Bill sanoi. Gabrielle pyöritti päätään epäuskoisena.
“Tarttukaa käteeni”, Bill jatkoi. Fleur ja Gabrielle tekivät työtä käskettyä.  Sitten he ilmiintyivät Bloomsburyyn.

“Tämäkö se paikka on?” Gabrielle kysyi, kun he olivat perillä. Bill nyökkäsi.
“Ja täältäkö meinaat löytää heidät?” Fleur kysyi epäuskoisena.
“Odota…Dennis taisi mainita sen minulle…joo…en vain muistanut sitä äsken”, Gabrielle mutisi ja kuiskasi sitten jotain Billin korvaan.
“Okei”, Bill sanoi ja ojensi kätensä. Tytöt tarttuivat niihin ja kolmikko ilmiintyi taas vähän matkaa.

“Koputanko oveen?” Gabrielle ehdotti. Fleur ja Bill nyökkäsivät. Gabrielle koputti. Pian oven avasi noin viisissäkymmenissä oleva nainen.
“Päivää. Olen Gabrielle Delacour. Onko Dennis kotona?” Gabrielle kysyi mahdollisimman rohkealla äänellä.

[Jeeetu]

3. LUKU

“Dennis? En ole nähnyt häntä. Enkä Coliniakaan. En sen jälkeen, kun he lähtivät Taikaministeriöön”, sanoi nainen, joka oli varmaan rouva Creevey.
“Ai. No minä etsin häntä. Hei hei”, Gabrielle sanoi. Rouva Creevey yritti hymyillä pikaisesti ja sulki oven.

“Ei häntä ollut siellä”, Gabrielle selitti Billille ja Fleurille.
“Sitten meidän pitää mennä varmaan takaisin Kotikoloon, jos isä tietäisi missä jästisyntyiset ovat”, Bill mietti.
“Niin”, Fleur mutisi.
“Taidan tarvita pienen hengähdystauon”, Gabrielle sanoi ja kävi maahan istumaan.

Siinä istuessaan Gabrielle tajusi, että hän oli ihastunut Dennikseen. Miten muuten hän olisi lähtenyt etsimään Dennistä? Vaikka hän oli uskotellut itsellensä tekevänsä vain vastapalveluksen, se ei ollut totta. Hän oli ihastunut Dennikseen. Hän ei ollut ennen halunnut vain ajatella, että ei olisi ihastunut poikaan, jonka hän oli nähnyt vain kaksi kertaa. Mutta niin oli käynyt. Gabrielle ponkaisi seisomaan ja sai uutta tarmoa Denniksen sekä muiden jästisyntyisten etsintään oivalluksensa myötä.

“Jatketaanko?”, Gabrielle kysyi reippaalla äänellä.
“Joo, okei”, Fleur sanoi ja tarttui Billiä kädestä. Gabriellekin tarttui. Sitten he ilmiintyivät jo toisen kerran sinä päivänä Kotikolon lähelle ja kävelivät loppumatkan ovelle.

“Äiti, minä täällä”, Bill sanoi ja koputti oveen. Rouva Weasley avasi oven.
“Ai, te täällä taas”, rouva Weasley hymyili. Bill, Fleur ja Gabrielle istuivat taas pöydän ääreen.
“Minusta tuntuu, että Harry, Ron ja Hermione eivät saaneet pelastettua kaikkia jästisyntyisiä”, Bill töksäytti.
“Gabriellehan etsi Dennisiä, mutta poika ei ollut kotona”, Fleur lisäsi.
“Jos he sitten eivät ehtineet pelastaa jo kuulusteltuja”, rouva Weasley sanoi hiljaa.
“Isä ei ole vielä tainnut tulla kotiin?” Bill varmisti.
“Ei ole”, rouva Weasley totesi apeana.
“Sitten me odotamme”, Bill päätti.

Oli jo todella myöhä, kun herra Weasley tuli viimein kotiin.
“Ai, Bill, mikä sinut tänne lennätti?” herra Weasley kysyi kun huomasi vanhimman poikansa.
“Gabriellella on kysyttävää”, Bill kertoi.
“Anna tulla”, herra Weasley sanoi. Gabriellea ujostutti. Eikö joku muu olisi voinut kysyä?
“Tiedätkö …herra Weasley… missä Taikaministeriön… kuulustellut… jästisyntyiset …ovat?”, Gabrielle mutisi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut mitään, vaikka he kääntyivät Gabriellea kohti.
“Anteeksi?” herra Weasley kysyi.
“Gabrielle kysyi, että tiedätkö, missä kuulusteltuja jästisyntyisiä pidetään?” Fleur täsmensi.
“En ole varma, mutta luulisin, että joissain Taikaministeriössä. Minulle ei kerrota tuollaisia asioita, kun kaikki tietävät että olen Killassa”, herra Weasley kertoi.
“Niin minä arvelinkin”, Bill sanoi.
“Voidaanko me jäädä tänne yöksi, kun on jo niin myöhä?” Bill jatkoi.
“Totta kai. Bill, sinä voit tehdä varmaan sängyt. Sinä ja Fleur voitte nukkua Fredin ja Georgen huoneessa ja Gabrielle Ginnyn”, rouva Weasley sanoi ja alkoi tekemään iltapalaa.
“Okei”, Bill sanoi ja lähti kapuamaan portaita Fleur ja Gabrielle vanavedessään.


“Täällä on Fredin ja Georgen huone”, Bill sanoi kolmikon tullessa huoneeseen.
“Pedataan vaikka ensin nämä sängyt ja sitten autetaan Gabriellea”, Fleur ehdotti.
“Tulejo lakana, tyynyliina ja peitto!” Bill huusi yhtä alhaalla olevaa kaappia kohti. Fleur teki samoin.
Sitten molemmat laittoivat lakanat sängylle.
“Pedatus!” Bill ja Fleur sanoivat yhteen ääneen. Petivaatteet pestautuivat kiltisti kahdelle sängylle.
“Sitten mennään Ginnyn huoneeseen”, Bill sanoi ja kaikki kolme kapusivat uuteen huoneeseen. Bill ja Fleur auttoivat Gabriellea petaamaan sängyn.
“Iltapalalle!” rouva Weasley huusi alakerrasta.
“Tullaan!” Bill huusi takaisin.

Rouva Weasley oli tehnyt iltapalaksi voileipiä, joiden välissä oli juustoa, kurkkua, tomaattia, salaattia ja kinkkua. Gabrielle söi hyvällä ruokahalulla, olihan hänen viimeisestään ruokailustaan kulunut jo monta tuntia. Tyttö ei kuitenkaan voinut olla miettimättä, että saikohan Dennis mitään ruokaa, ei ainakaan mitään kauhean herkullista. Mutta Gabrielle yrittäisi löytää Denniksen mahdollisimman nopeasti ja syöttäisi tälle vaikka norsun, jos poika sellaista haluaisi.

“Kiitos, rouva Weasley”, Gabrielle sanoi hiljaa aterian päätyttyä.
“Ole hyvä. Ja sano Molly vain”, rouva Weasley hymyili.
“Menen nyt nukkumaan”, Gabrielle ilmoitti ja lähti Ginnyn huoneeseen väsyneenä. Päivä oli ollut rankka. Heti kun Gabrielle sai pään tyynyyn, hän nukahti. Hän ei nähnyt yöllä mitään unia.

Gabrielle heräsi aikaisin aamulla mieli virkeänä. Aurinko oli alkanut vasta nousta, taivaanrannassa näkyi punertavaa sävyä. Tyttö hipsi alas keittiöön katsomaan, olisiko joku jo hereillä.

“Huomenta, Gabrielle”, rouva Weasley sanoi Gabriellen saavuttua keittiöön. Gabrielle hymyili, hänestä oli todella mukavaa, että Fleur oli mennyt Billin kanssa naimisiin, koska hänestä rouva Weasley oli erittäin mukava ja ystävällinen nainen. Ja olihan Billkin mukava.
“Huomenta”, Gabrielle vastasi. Rouva Weasley otti kaapista lautasen ja täytti sen isolla annoksella puuroa. Pian Gabrielle sai tuon lautasen ja lusikan eteensä ja alkoi syödä.
“Hyvää”, hän mutisi. Rouva Weasley hymyili hänelle. Sitten Bill ja Fleur tassuttelivat keittiöön unisen näköisinä ja rouva Weasley antoi heillekin puuroa.
“Äiti, ei sinun tarvitsisi passata noin paljon”, Bill vastusti.
“Mutta minusta on kivaa passata”, rouva Weasley sanoi. Herra Weasley oli mennyt jo töihin.


Gabrielle sai ensiksi syötyä.
“Kiitos”, hän sanoi.
“Ole hyvä”, rouva Weasley hymyili jälleen. Gabrielle lähti Ginnyn huoneeseen. Hän viikkasi petivaatteet nättiin pinoon sängyn päälle. Tyttö lähti katsomaan Fredin ja Georgen entiseen huoneeseen, josko Bill ja Fleur olisivat siellä. Ja olivathan he.
“Lähdetäänkö me nyt etsimään Dennistä?” Gabrielle kysyi.
“Meillä täytyy olla ensin suunnitelma”, Bill valisti.
“Ai miksi?” Gabrielle kysyi pöllämystyneellä äänellä.
“Ei me voida mennä sinne noin vain. Tai muuten ne alkavat epäillä jotain ja meidätkin vangitaan”, Fleur selitti.
“No, mikä on suunnitelma?” Gabrielle kysyi.
“Täytyy miettiä”, Bill sanoi ja istui Fredin vanhalle sängylle tuijottaen tyhjyyteen.

“Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko me käytetään monijuomalientä ja odotetaan kuukausi, tai sitten naamioidutaan. Mutta sitten me emme olisi ketään Taikaministeriön oikeita työntekijöitä”, Bill kertoi hetken päästä.
“Minä kannatan monijuomalientä”, Fleur sanoi.
“Eikö me voida taikoa itseämme näkymättömiksi?” Gabrielle kysyi.
“Ei. Meillä ei ole näkymättömyysviittaa”, Bill selitti.
“En minä tiedä kumpi on parempi vaihtoehto”, Gabrielle mutisi epätoivoisesti.
“Muista, että jos päädyt monijuomaliemeen, sen valmistuksessa kestää kuukausi. Naamioituneina pääsisimme Taikaministeriöön jo tänään”, Bill sanoi.
“Jos saan edes pari minuuttia miettimisaikaa”, Gabrielle huokaisi.
“Miten vain”, Bill sanoi.

[Jeeetu]

4. LUKU


“Mutta miksi meidän edes tarvitsee naamioitua? Eihän me tehty silloin mitään itsellemme, kun me menimme Malfoyn kartanoon”, Gabrielle ihmetteli.
“Siellä olikin vähemmän väkeä. Taikaministeriö vilisee työntekijöitä”, Bill valisti.
“No okei sitten. Käytetään monijuomalientä”, Gabrielle päätti.
“Se on sitten päätetty”, Bill sanoi.
“Mutta mistä me saamme tarvikkeet?” Fleur kysyi.
“Eiköhän jostain killan varusteista löydy”, Bill arveli.
“Mennään sitten kysymään”, Gabrielle hoputti. Hän halusi pelastaa Denniksen kuolonsyöjien kynsistä mahdollisimman nopeasti.

“Äiti, onko meillä missään taikajuomatarvikkeita?” Bill kysyi, kun kolmikko oli mennyt alas keittiöön.
“Mitä te oikein suunnittelette?” rouva Weasley kysyi epäilevällä äänellä.
“Ei mitään. Me vain haluaisimme pitkästä aikaa vähän sekoitella taikajuomia”, Bill sanoi viattomalla äänellä.
“Liittyykö tämä jotenkin jästisyntyisiin?” rouva Weasley kysyi.
“Ehkäpä”, Bill sanoi arvoituksellisesti.
“No hyvä on. Ymmärräthän, Bill, että minua vain pelottaa teidän puolestanne. Pelkään, että teille tapahtuu jotain pahaa. Täällä on jotain yleisiä tarvikkeita”, rouva Weasley sanoi ja johdatti kolmikon erääseen pieneen huoneeseen.

“Täällä ne ovat”, rouva Weasley sanoi, kun he olivat perillä.
“Miksi et ole ikinä kertonut tästä pienestä huoneesta?” Bill kysyi ymmällään.
“Suurin osa tavaroista on Kalmanhanaukiolta. Säilytimme täällä kaikkia vaarallisimpia tavaroita ja semmoisia. Tämä oli loitsittu huomaamattomuustaialla, kun olitte pieniä”, rouva Weasley selitti.
“Ai”, Bill sanoi miettiväisellä äänellä.
“Ottakaa sieltä mitä tarvitsette, minun täytyy mennä jatkamaan ruuanlaittoa”, rouva Weasley sanoi ja hävisi takaisin keittiöön.

“Onko siellä kaikki ainekset?” Gabrielle kysyi, kun Bill ja Fleur olivat aikansa kaivelleet kaappeja.
“Joo, näyttäisi olevan. Jopa puukäärmeen nahkaa”, Fleur sanoi.
“Aloittakaa sitten jo”, Gabrielle hoputti. Hän ei halunnut hukata sekuntiakaan.
“Joo joo”, Bill sanoi. Fleur löysi tavararöykkiön alta vanhan ja ruosteisen noidankattilan, jota rouva tai herra Weasley oli varmasti käyttänyt kouluaikoinaan.
“Mennään tekemään tämä Simpukkamökkiin, ettei äidin tarvitse passata meitä enää tämän enempää”, Bill päätti ja otti pari taikajuomapulloa ja laittoi ne taskuihinsa.
“Ottakaa loput”, hän käski Fleuria ja Gabriellea. Fleur lattoi pari putelia noidankattilaan ja antoi Gabriellekin muutaman.
“Pidä noita”, hän käski. Gabrielle laittoi purkit taskuunsa.

“Me lähdetään nyt takaisin kotiin. Oli kiva nähdä sinua, äiti. Me palautetaan nämä kyllä”, Bill sanoi ja halasi äitiään. Tämä vastasi takaisin kovalla rutistuksella.
“Kiitos, että saimme olla täällä. Hei, hei, rouva Weasley”, Fleur ja Gabrielle sanoivat ja seurasivat Billiä, joka oli jo avaamassa ovea. Kolmikko käveli vähän matkaa.

“Ovatko kaikki tallella?” Bill varmisti. Fleur katsoi noidankattilaansa. Gabrielle kurkkasi taskuihinsa.
“Tallella ovat”, Fleur sanoi. Gabrielle nyökytteli.
“Hyvä. Sitten voimmekin ilmiintyä”, Bill sanoi. Gabrielle ja Fleur tarttuivat häntä kädestä. Parin sekunnin päästä he olivatkin jo Simpukkamökissä.

“Sinun täytyy mennä takaisin äidin ja isän luokse, ettet jää jälkeen opinnoissa. Tule sitten takaisin kuukauden päästä”, Fleur käski.
“Okei”, Gabrielle sanoi surullisena ja tarttui Fleurin käteen.

“Gabrielle! Fleur! Löysitkö sinä sen pojan, jota etsit?” rouva Delacour huudahti, kun Fleur ja Gabrielle ilmiintyivät Delacourin keittiöön.
“En. Menen vielä sinne takaisin, kuukauden päästä”, Gabrielle kertoi.
“Sano terveisiä isälle. Menen nyt takaisin kotiin”, Fleur sanoi ja kuului vain poksahdus, kun hän oli poissa.
“Tänään minä opetan sinulle sitten kaiken, mitä eilen en ehtinyt”, rouva Delacour sanoi tyytyväisellä äänellä.
“Ei, ei tarvitse”, Gabrielle mäkätti, mutta lähti kuitenkin hakemaan koulukirjojaan huoneestaan.


Gabrielle huokaisi. Tänään olisi viimeinkin kulunut tasan kuukausi siitä, kun Bill ja Fleur olivat aloittaneet monijuomaliemen valmistuksen. Fleurin olisi pakko ilmiintyä heille tänään, tai muuten Gabrielle kimppailmiintyisi äitinsä kanssa Simpukkamökkiin. Gabrielle ei jaksanut odottaa yhtään enempää. Hän halusi jo löytää Denniksen.

Fleur kuitenkin ilmiintyi Delacourien keittiöön.
“Kai Gabrielle saa tulla?” Fleur varmisti hymyillen.
“Jos siinä ei kestä kauaa”, rouva Delacour hymyili takaisin vanhimmalle tyttärelleen.
“Mennäänkö jo?” Gabrielle hoputti.
“Nähdään taas, äiti”, Fleur sanoi.
“Heippa”, Gabrielle sanoi ja sitten he kaikkoontuivat Delacourien keittiöstä.

“Mitäs kuuluu, Gabrielle”, Bill virnisti, kun Gabrielle ja Fleur ilmiintyivät Simpukkamökkiin.
“Parempaa sitten, kun Dennis on löytynyt”, Gabrielle sanoi.
“Monijuomaliemi on täällä”, Fleur sanoi ja johdatti Billin sekä Gabriellen raihnaisen noidankattilan luokse.
“Juommeko me nyt tuota?” Gabrielle kysyi ja irvisti. Liemi näytti aika kamalalta näin kiltisti sanottuna.
“Kohta”, Fleur sanoi. Bill haki sillä välin keittiöstä kolme mukia. Sitten hän kaatoi monijuomalientä niihin.
“Ottakaa nämä,  Gabrielle ja Fleur”, Bill sanoi ja ojensi kaksi mukia toisille. Fleur hävisi keittiöön ja tuli takaisin mukanaan kolme pientä purkkia, joissa kaikissa oli yksi hius.
“Tämä on sinulle, Bill, ja tämä sinulle, Gabrielle”, Fleur sanoi ja ojensi purkit. Gabrielle katsoi kauhulla, kun Bill lisäsi hiuksensa mukiin. Liemi näytti vielä vähemmän hyvältä.
“Pitääkö minunkin laittaa tämä hius tänne mukiin?” Gabrielle kysyi. Fleur nyökkäsi ja laittoi hänkin mukiinsa hiuksen. Gabriellekin laittoi. Liemi muuttui oksennuksen väriseksi, ennen se oli ollut äklönvihreää. Sitten Gabrielle kippasi koko mukissa olevan annoksen kerralla suuhunsa.

Gabriellea alkoi oksettaa. Hänen olisi pakko päästä vessaan. Tyttö ei kuitenkaan pystynyt liikkumaan. Häntä oksetti liikaa. Hän käpertyi lattialle makaamaan ja toivoi, että oksettava tunne menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Vaikka Gabriellea oksetti, hänellä oli näkö tallella. Hän huomasi kasvavansa hieman. Tulevansa kurvikkaammaksi, aikuisemman näköiseksi. Hänen hiuksensa vaalenivat ja silmät muuttuivat vihertävän harmaiksi. Nyt hänen hiuksensa olivat vaaleanruskeat.  Sitten yhtäkkiä Gabriellea ei enää oksettanut. Hänen olonsa oli taas täysin terve.

Gabrielle nousi seisomaan. Hän huomasi, että Fleur ja Billkin olivat muuttuneet. Fleurin hiukset olivat lyhentyneet ja ne olivat pikimustat. Hänen silmänsä olivat vihreät. Fleur oli myös kasvanut.  Billin hiukset olivat lyhentyneet myös ja muuttuneet vaaleiksi. Billin silmät olivat vaaleansiniset ja hän oli lyhentynyt.
“Mennäänkö me nyt Taikaministeriöön?” Gabrielle kysyi.
“Ilmeisesti”, Fleur päätteli.
“Meillä on vain yksi ongelma. Nämä tyypit ovat Taikaministeriössä töissä”, Bill sanoi ja osoitti samalla itseään.
“Ihan sama. Piileskellään”, Gabrielle ehdotti.
“Ei kukaan meitä huomaa, jos vain käväistään”, Fleurkin sanoi.
“No okei. Mennään sitten. Mutta vain käväistään”, Bill myöntyi. Sitten kolmikko ilmiintyi lähelle paikkaa, josta mentiin Taikaministeriöön.

“Missäköhän he ovat?” Gabrielle kysyi, kun koko poppoo oli Taikaministeriössä.
“Varmaan kellareissa”, Bill arveli.
“Kellareissa? Onko täällä jotain kellareita?” Fleur ihmetteli.
“Ihan alimpana tässä rakennuksessa. Isä on kertonut joskus. Kovin monet ihmiset eivät tiedä niistä”, Bill kertoi.
“Mennään sitten sinne”, Gabrielle sanoi.
“Varovasti. Muistakaa, ettei kukaan saa nähdä meitä”, Bill muistutti ja lähti puikkelehtimaan kohti hissejä.

Gabriellen, Billin ja Fleurin onneksi kukaan ei tullut heidän kanssaan samaan hissiin. He menivät kaikista alimpaan kerrokseen ja hyppäsivät pois kyydistä.
“Täällä pitäisi olla jossain portaat”, Bill mutisi.
“Olisiko nämä?” Gabrielle ehdotti. Tyttö oli huomannut vähän matkaa hisseistä portaikon, joka ei näyttänyt kovinkaan kestävältä.
“Varmaan”, Bill sanoi ja sitten kaikki kolme laskeutuivat erittäin varovasti portaista. Ne olivat huteran näköiset ja erittäin kapeat.

Alhaalla Gabrielle huomasi muita ihmisiä.
“Oletteko te jästisyntyisiä?” Gabrielle kuiskasi. Häntä lähellä oleva nainen nyökkäsi varovaisesti.
“Dennis! Dennis Creevey, oletko täällä?” Gabrielle kuiskaili samalla kun eteni syvemmälle isoon kellariin.
“Täällä!” Gabrielle kuuli pojan äänen kuiskaavan varovaisesti. Ja se kuulosti ihan Dennikseltä. Gabrielle seurasi ääntä. Sitten hän huomasi Denniksen suttuiset ääriviivat pimeässä kellarissa.
“Dennis?” Gabrielle kysyi.
“Gabrielle? Miksi sinä näytät tuolta?” Dennis kysyi. Gabriellen seuraava teko yllätti molemmat. Tyttö suuteli Dennistä. Hän oli niin iloinen, kun oli viimein löytänyt pojan!

Sitten Gabrielle tajusi, ettei hän tiennyt Denniksen tunteista. Tyttö irrottautui varovaisesti Denniksestä. Miksi ihmeessä hänen piti suudella poikaa? Hän oli täydellinen tomppeli.
“Anteeksi”, Gabrielle mutisi. Dennis ei sanonut mitään. Hän painoi huulensa Gabriellen omille ja suuteli tyttöä. Gabriellen sisällä kupli riemu. Dennis taisi sittenkin tykätä hänestä.

“Ai ei ole muka ihastunut, pah”, Fleur sanoi Billille, kun huomasi pikkusiskonsa puuhat.
“Niin”, Bill myönteli. Sillä välin Dennis kietoi kätensä Gabriellen ympärille. Kumpikaan ei halunnut irrottautua. Samalla Dennis tajusi, että tämä hetki oli hänen paras. Miten kauan hän oli salaa itseltään odottanut tätä hetkeä. Että hän tunsi Gabriellen huulet omillaan. Hän tunsi myös Gabriellen kädet, jotka rutistivat häntä, niin kuin hän halasi tyttöä.

Hetki oli myös Gabriellen elämän paras. Eikä se ihan hetkeksi jäänyt. Dennis ja Gabrielle eivät vain yksinkertaisesti pystyneet erota toisistaan. He olivat odottaneet tätä hetkeä niin kauan, etteivät he halunneet erottautua toisistaan vaikka syttyisi tulipalo. Gabrielle ei tuntenut muuta kuin Denniksen, joka hohkasi häneen lämpöä.

“Öhöm”, Fleur yskäisi, kun hän ja Bill olivat katsoneet Gabriellen ja Dennisin pussausesitystä aikansa.
“Voisitteko jo lopettaa? Teidät pitäisi saada ulos täältä?” Bill kysyi sarkastisesti. Se tehosi. Varovasti Dennis ja Gabrielle irrottautuivat toisistaan.
“Sinun täytyy lähteä pois täältä maasta”, Gabrielle sanoi.
“Hmm. Kävisikö Ranska? Sitten me voisimme olla yhdessä”, Dennis ehdotti. Gabrielle hymyili.
“Tietysti. Äiti suostuu opettamaan varmaan sinuakin, ja Colinia, kun kouluun ei viitsi mennä kesken lukukauden”, Gabrielle pohti.
“Lähdetään sitten”, Dennis sanoi. Hän tarttui Gabriellea kädestä ja sitten he lähtivät takaisin portaille muut vanavedessään.

LOPPU

[Beelsebutt]

Aww, minusta on vallan suloista se, että Gabrielle on noin päättäväisesti etsimässä Dennisiä lyhyen Tylypahkassa sattuneen kohtaamisen jälkeen Kieltämättä tosin jäi mietityttämään, että olivatko ne jästisyntyiset ministeriön kellarissa sen koko kuukauden ajan?

Mutta joo, tykkäsin ficin seikkailullisuudesta ja siitä, kun hahmot pysähtyivät aina välillä miettimään, että missäs tässä ollaankaan menossa ja mitäköhän pitäisi tehdä. Ja kuitenkin arkisiakin asioita välistä kuvattiin. Mun makuun ehkä olisi voineet tapahtumat kehittyä hieman hitaamminkin, mutta eipä sitä aina tarvitse jäädä pohtimaan syntejä syviä, kun voi mennä eteenpäinkin!

Kirjoitat sujuvaa kieltä, toivottavasti jaksat ficcailla vielä pitkään!

Kiitos tästä,
Bbuttis