Title: David Karofsky; väärinymmärrettyWroted by: Minä, eli Kaitou Kid-fan 4ver (
Kiddo-sama)
Beta: Nope, only me:’)
Fandom: Glee♥
Ikäraja: Kaippa se siihen S sijoittuu
Pairing: Yksipuolinen Kurt/
KarofskyGenre: angst
Warnigns: ööh..
Spoilaa 2.kautta.(sijoittuu siihen 'Original Song',heti siihen:'D)
Disclaimer: En omista Gleetä, enkä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta;kirjoittelen vain
itseni ja teidän iloksi.
Summary:
Yksinkertaisesti, Kurtin lähtö oli vaikeuttanut hänen elämäänsä enemmän kuin kukaan olisi arvannut.[A/N] Joops, eli tämmösiä ficsu ideoita syntyy kun valvoo liian myöhään Räpellyksessä jutustelemassa mukavia… Ja, tahdoin testata kykyjäni kevyen angstin kanssa…
Tällä kertaa omistukset lähtee
Violet Baudelairelle, jonka kanssa keskusteltua idea lähti liikkeelle,
Bungalalle joka pakotti mut valvomaan
, ja yhdelle ihanalle, joka lupasi olla pitämättä mua friikkinä
+Kaikille ihanille
Räpeltäjille, ja kaikille
Finin Gleekeille (it’s ok if you doesn’t like Kurtofsky)! (sekä sisarelleni joka vei miltei koko päiväksi nettitikun, niin että mun oli pakko kirjottaa tämä loppuun, ja toi sen sopivasti tämän julkaisemiseksi)
Try Enjoy!
[A/N] David Karofsky; väärinymmärrettyDavid Karofsky kulki McKinleyn käytäviä pitkin. Suuri ihmisjoukko siirtyi hänen tieltänsä, peläten, että joutuisivat kohtaamaan jalkapallojoukkueen koston, elleivät sitä tekisi.
Huokaus. Ei Dave halunnut olla sellainen, kuin oli. Koska, ei hän ollut
oikeasti paha ihminen. Tai ei halunnut olla. Mutta kaikkien silmissä hän oli paha. Hän oli toisten silmissä vain pelkuri, joka ajoi Kurt Hummelin pois McKinleystä. Tai, no, eihän Dave Karofsky
kaikkien mielestä ollut täysi paskiainen. Jalkapallojoukkueessa hän oli miltei arvostetuin pelaaja. Mutta ei sillä ollut väliä.
Toisinaan kaikki tuntui harmaalta ja mitättömältä. Kurt oli lähtenyt McKinleystä Karofskyn takia, se oli selvää joka ikiselle, eikä sitä miksikään voinut muuttaa. Ei vaikka Dave kuinka haluaisikin sitä. Elämä, oli epäreilu; kuka tahansa muu ei olisi pystynyt ajamaan koulusta pois ihmistä, josta välitti. Eikä David sitä tahallaan ollut tehnyt. Ei, hän ei
ikinä olisi tahallaan ajanut Kurt Hummelia pois. Vaikka hän oli uhkaillut toisen henkeä, hän ei tarkoittanut pahaa. Ainoastaan salaisuus, jonka Kurt tiesi, pakotti Daven tekemään sen mitä hän teki. Ja, eihän David olisi tahallaan sitäkään paljastanut.
Kurt oli syöksynyt Dave Karofskyn perään, kun toinen oli tönäissyt hänet kaappiansa päin. Dave ei tajunnut, miksi juuri silloin, sillä, hänen jokapäiväiseen ohjelmaansa kuului Kurtin tönäiseminen kaappia päin. Se oli miltei ainoa tapa pysyä johtoasemassa jalkapallo-joukkueessa, ellei halunnut hilettää kuorolaisia. Ja, loppujen lopuksi, kaappia päin tonäiseminen oli pienempi paha, kun vertaa hilettämiseen.
*
’’Hei, minä puhun sinulle!’’, Kurt huusi juostessaan pukuhuoneeseen raivon vallassa. Adrenaliini kohisi pojan suonissa, eikä hän ei ollut varma miten tekisi sen, mihin Blaine oli hänet rohkaissut. Sillä Karofskyn käytös ei voinut pysyä samanlaisena ikuisesti. Oli aika tehdä muutos.
’’Tyttöjen pukuhuone on naapurissa.’’, David sanoi, ääni hieman väristen, yrittäen keskittyä kaappiinsa. Se ei ollut kuitenkaan helppoa, sillä huoneessa ei ollut kuin Kurt ja hän… Ja ajatusten hillitseminen oli vaikeaa.
’’Mitä sinä pelkäät niin paljon?’’, Kurt huusi Karofskylle. Hän oli päättänyt selvittää asian tässä ja nyt.
’’Että kurkit housuihini!’’, kookkaampi poika huusi Kurtille.
’’Niimpä tietenkin! Tietysti ajattelet, että joka ikinen homo haluaa päästä housuihisi! Mutta arvaapa mitä, et ole minun tyyliäni!’’, Kurt huusi katsoen suoraan Daven silmiin.
’’Vai niin!?’’ Sanat, jotka Kurt oli lausunut, satuttivat. Mutta sitä David ei myöntäisi edes itselleen , ei, vaikka pakotettaisiin. Se oli väärin tuntea samaa sukupuolta kohtaan tavalla, jota hän tunsi. Hänet oltiin kasvatettu ajattelemaan sillä tavalla.
Mutta Kurt oli niin lähellä, eikä kukaan ollut katsomassa…
’’Niin, en pidä hikisistä läskeistä!’’, Kurt huusi, hänestä alkoi tuntua, että sanat tehosivat… Ainakin jollain tasolla, ja se rohkaisi häntä. Tavatessaan Blainen myöhemmin tänä iltana, hän voisi kertoa edistyksestään.
’’Varo sanojasi, Hummel!’’, Dave huusi paukauttaessaan kaappinsa kiinni. Kurt värähti hieman kauemmas, eikä se auttanut Davidia päätöksessään tekemättä mitään typerää, mitään, jota hän voisi katua myöhemmin…
’’Arvaa mikä sinä olet? Vain normaali poika, joka ei kestä olla tavallinen…’’ Kurt aloitti, muttei päässyt pitemmälle.
Karofsky ei pystynyt enää pidättelemään itseään. Hän sieppasi pienemmän pojan kasvot käsiinsä, ja vaikka Kurt yritti astua taaksepäin rivakasti, hän ei päässyt pakoon. Davidin huulet kohtasivat Kurtin omat, ja suudelma oli kaikkea muuta kuin ystävällinen. Kurt yritti edelleen päästä tilanteesta pois, muttei mahtanut mitään; hän oli miltei puolet pienempi kuin Karofsky.
Vihdoin toinen päästi irti. Kurtin käsi hakeutui hitaasti yhä ylemmäs, kasvot olivat ennen kaikkea yllättyneet ja pelästyneet. Davidin kasvot olivat tuskaiset, ja hän yritti vetää Kurtin toiseen suudelmaan, muttei onnistunut, sillä Kurt tönäisi tämän kauemmas ja hoiperteli taaksepäin kauhistuneen näköisenä, ottaen kaapista tukea.
Karofsky tajusi vasta mitä oli tehnyt, ja oli järkyttynyt itsekin. Ei, ei, hän ei ollut tehnyt sitä, eihän?? Kurtin katse, ja käsi kasvoilla kuitenkin varmistivat teon todeksi. Hetken ajan David halusi selittää, muttei löytänyt minkäänlaisia sanoja tilannettaan kuvaamaan. Hän iski nyrkkinsä kaappia päin turhautuneena, ja pakeni paikalta uskaltamatta kohdata Kurtin kasvoja.
Ehkä ajan kanssa Kurt pystyisi tajuamaan? Ehkä… Ei. Karofskyn mieli oli niin sekaisin, ettei hän pystynyt keskittymään mihinkään. Hän päätti jättää asian sikseen, sillä, ehkäpä oli pieni mahdollisuus, että Kurt pystyisi tajuamaan häntä ajan mittaan…
*
Aikaa oli kulunut kohtauksesta kaappien luona, ja Karofsky ei enää pystynyt kunnolla nukkumaankaan. Asia täytyi selvittää… Tai jotakin sinne päin. Hänen täytyi etsiä Kurt.
Silloin, ihmisten keskellä, hän näki pienen pojan, ja, tämäpä varsin harvinaista, Kurtin kanssa aina liikkuva Mercedes tai joku vastaava, lähti toisen luota. Dave ei jäänyt aikailemaan vaan päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen.
’’Hei!’’, hän huusi saapuessaan Kurtin luo, nykäisten toista hartiasta. ’’Oletko… kertonut siitä kellekään kun… suutelit minua?’’
Kurt katsoi Davea hieman hämmentyneenä ja vastasi rauhallisesti;
’’Sinä suutelit minua -’’
’’HYS!’’, David katsoi ympärilleen pelästyneenä, ettei kukaan olisi kuullut.
’’- enkä ole kertonut siitä kellekään, koska sinulla oli vaikeaa.’’ Kurt jatkoi välittämättä toisen järkytyksestä.
Karofsky oli hämmentynyt, ja hieman liikuttunut Kurtin sanoista. Silti, kun hän avasi suunsa, hänen ei pitänyt todellakaan sanoa mitä silloin sanoi:
’’Hyvä, jatka samaan malliin tai tapan sinut.’’
Eikä hän korjannut sanomisiaan, koska salaisuus piti pysyä turvassa, keinolla millä hyvänsä… Ja taas Karofsky pakeni paikalta, jättäen jälkeensä todella pelokkaan Kurt Hummelin.*
Olisihan se pitänyt arvata, ettei Kurt kestänyt enää sen jälkeen. Ei kenenkään tarvinnut kestää enää sen jälkeen. Noin parin viikon päästä tapahtuneesta, Kurtin isä tuli huutamaan Davidille. Sen jälkeen, molempien poikien perheet kutsuttiin puhumaan uhkauksesta. Päätettiin, että Karofsky lähtisi koulusta. Ja, ehkä se olisi ollut hyvä ratkaisu; hän olisi voinut aloittaa uudestaan jossain muualla. Mutta Davidin isälle se ei sopinut. Hän ilmoitti koululautakunnalle, ja sen jälkeen tapahtumat olivat suhahtaneet ohitse sellaista vauhtia, että Dave ei sitä ehtinyt oikein edes tajuta.
Ennen kuin palasi takaisin McKinleyhyn, josta tuskin ehti edes lähteä. Kurt Hummel oli poissa. Hänet oli siirretty Dalton Academyyn. Ensimmäiset tunteet, jotka Karofsky oli tuntenut, olivat helpotus salaisuutensa puolesta, sitten epätoivo tajutessaan, ettei hän ikinä pystyisi sopimaan Kurtin kanssa, selittämään tapahtunutta. Lopulta turtumus.
Kaikki oppilaat, jotka olivat Gleessä, katsoivat nykyään Karofskyä kuin murhaajaa. Tai muuta vaarallista rikollista. Ei heidän katseistaan pelkoa näkynyt, enemmänkin vihaa ja raivoa; sellaisia tunteita kun uhrin omaisilta voisi odottaa. Jalkapallojoukkue oli hetken täysin sekaisin; Puck, Mike, ja erityisesti Finn, joka oli joukkueen kapteeni, kukaan heistä ei suostunut yhteistyöhön.
Yksinkertaisesti, Kurtin lähtö oli vaikeuttanut hänen elämäänsä enemmän kuin kukaan olisi arvannut.
*
Ja, nyt, (olisihan se tietysti pitänyt arvata,) Karofsky oli kuullut pitkän tien kautta, että Kurt seurusteli Dalton Academyn jonkun oppilaan kanssa. Uutinen oli enemmän kuin masentava. Ainoa ihminen, josta hän ikinä oli välittänyt, oli alkanut seurustella. Ei sinänsä, Karofsky ei todellakaan ollut valmis tulemaan kaapista, ei edes Kurtin takia, jos tämä olisi sitä pyytänyt, mutta silti se tuntui niin
väärältä.
Silti, mitä hän voisi tehdä? Ei mitään. Sopia Kurtin kanssa? Se, ei tulisi onnistumaan helposti.
Ainut asia, jonka David Karofsky pystyi tekemään, ja teki, oli vannoa itselleen asia, joka toi edes hieman mielenrauhaa.
Hän pyytäisi Kurtilta anteeksi, jos tämä vielä tulisi opiskelemaan samaan kouluun._______________________________________________________________________________________
Comments are love so please leave some! 
