Nimi: Yllättävä joululahja
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Nälkäpeli
Paritus: Peeta/Katniss
Haasteet: Jouluhaaste V, Fanfic50 (048. Joulu), Ficlet300 (034. Kokonainen)
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Suzanne Collinsille, minä vaan lainaan niitä tuotoksiini, joista en saa rahallista korvausta.
SPOILAA NÄLKÄPELIN ENSIMMÄISTÄ OSAA!
A/N: Tämän tosiaan tuonne finin joulukalenteriin raapustelin aikanaan, mutta ajattelin tämän nyt julkaista ihan täällä yleisellä puolella myös kun on tuosta joulukalenterista jo sen verran aikaa. Toivottavasti pidätte, vaikka joulu menikin jo!
Ovelle koputettiin. Katniss käveli hitaasti avaamaan, kuka ihme voisi olla heidän ovellaan tähän aikaan illasta ja vieläpä jouluaattona? Keittiöstä kuului hiljaista astioiden kilinää Katnissin äidin laittaessa ruokaa Prim apunaan. Joulu oli aina ollu lämmin juhla, jolloin sai vain viettää aikaa perheen kanssa ja Katniss piti siitä. Siltikään hän ei voinut estää joitakin muistoja nousemasta pintaan, etenkään Nälkäpelin jälkeen. Hän kaipasi isää.
Katniss tarttui kahvaan ja työnsi oven hitaasti auki. Viileän kylmää ilmaa puhalsi ovenraosta sisään ennen kuin ovi oli niin auki, että tyttö saattoi nähdä kuka ulkona oli. Ovella seisoi Peeta. Hänen hiuksillaan oli valkeita lumihiutaleita ja hän hymyili.
Katniss ei voinut peittää hämmästystään, eiväthän he olleet olleet Peetan kanssa tekemisissä juuri lainkaan sen jälkeen kun Nälkäpelin juhlallisuudet olivat ohitse. Ja nyt tämä seisoi hänen ovellaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Peeta huomasi tytön kummastuneen ilmeen, sillä hän hymähti ja sanoi: ”Et tainnut osata odottaa minua.”
Hetken hiljaa seistyään Katniss vastasi. ”Rehellisesti sanottuna en.”
Peeta astui askeleen lähemmäs ja vasta silloin Katniss huomasi tämän kädessä olevan paketin. ”Ajattelin vain tulla toivottamaan teille hyvää joulua.”
Tyttö otti paketin Peetan ojennetuilta käsiltä ja katsoi tätä. Pojan posket olivat punaiset pakkasen jäljiltä ja lämpimät silmät katsoivat suoraan häneen. Katniss ei oikein tiennyt mitä olisi voinut sanoa ja päätyi vain lopulta mumisemaan: ”Kiitos.”
Hetken ilmassa vallitsi vaivaantunut hiljaisuus, jota Katniss oli osannut odottaa, eiväthän he olleet viikkoihin puhuneet sanakaan, hädin tuskin nähneet toisiaan. Hän tunsi itsensä jännittyneeksi, kunnes Peeta teki jotakin odottamatonta. Tämä vetäisi tytön lähelleen tiukkaan halaukseen.
Sitä hän ei osannut odottaa. Se tuli niin yllättäen, että häneltä vei hetken aikaa tajuta mitä juuri tapahtui. Aluksi Katniss tunsi kehonsa jännittyvän, mutta kun Peeta ei päästänyt hänestä irti, pikku hiljaa hän alkoi rentoutua. Ei hän voinut väittää tuntevansa oloansa täysin mukavaksi, mutta Peetan olemuksessa oli jotakin rauhoittavaa. Katniss tiukensi otettaan lahjan ympärillä pojan kuiskatessa hiljaa hänen korvaansa: ”Minulla on ollut ikävä sinua.”
Siinä seisoessaan Katniss ymmärsi tilanteen olleen omalla kohdallaan täysin samoin, vaikka hän ei sitä itselleen ollutkaan halunnut myöntää. Hän oli vain halunnut unohtaa kaikki Nälkäpelin kauhut, ja kuvitteli myös Peetan jättämisen taka-alalle edistävän asiaa. Nyt hän kuitenkin huomasi asian olevan toisin, ja pitkästä aikaa hänelle tuli tunne ettei hän haluaisi siitä hetkestä mihinkään.
Ulkona lumisade tiheni entisestään, ja keittiöstä alkoi leijua jouluruokien kevyt tuoksu. Ja kaikesta huolimatta sillä hetkellä Katniss tunsi olonsa kokonaisemmaksi, vaikka isä ei ollutkaan viettämässä joulua hänen kanssaan.
