Joulunäytelmän paluu (K-11, het, 3rd generation) VALMIS!

[Röhkö]

Kiitos runsaslukuisista kommenteista! Te lukijat saatte tämän valmistelemani ficin hengittämään tietynlaista lumoa, jota ei kirjoittaja voi tekstiin tunkea! (:

HinjaRawr: vähän venähti tämä jatkon laittaminen, mutta no, toivottavasti olet edelleen linjoilla! Eikä kuukausi edes ole minun mittakaavassani kovin mammuttimainen viivytys...
twisted-myy: toivottavasti olet myös malttanut odotella jatkoa (:
~Lilies~: tässäpä tätä nyt tulee, olen tyytyväinen, että siellä on jännitetty!
Tom^^: ooh, ihanaa jos joku pitää tätä kirjamaisena!
Welmasein: Kieltämättä hyvä teoria tuo Voldun kirouskin!
Swizzy: Laitoinkin sinulle jo yksäriä tuosta, että nyt Pendragonista tulee minullekin ikuisesti Adam Lambert -mielikuvia. Huh. O_o
Adelaide: Pendragoniahan ne penskatkin epäilivät, hehe. Osaanpas olla ovela, kiäh kiäh. Ja totta, Smith oli komennettu! Erhe. Olet oikeassa, Fenrir meni hakemaan autoaan Jonin kotoa, mutta samalla sitten puri Jonia. Hän on antanut vihansa kasvaa lapsuudesta asti. Katsotaan, mihin siitä Pendragonista vielä on (; Jatko-osasta sen verran, että sellainen on tulossa! Kerron lisää myöhemmin...
Rentun Ruusunen: Mukavaa, että joku pitää (minun näkemyksestäni) Jamesista, moni on sanonut häntä ukkinsa kopioksi.
Ledi: Teorioitahan nuokin, aika imeliä tosin, mutta lueppas minun versioni (: En luultavasti tee epilogia, mutta kuten jo mainitsin, jatko-osan! Sen verran jäi kuitenkin inspistä tämän hahmokaartin kohdalle.
hiphei!!!: Tervetuloa kommentoinnin jännittävään maailmaan ja mukavaa, että pidit tästä!
Crithach: No niin hyvä että luit kuitenkin lopulta! : D Ja niin, toteutin myös yhden ehdotuksesi: luvassa Scorpiuksen pov!
The Mind: no, totta, olen kyllä työstänyt tätä!
Antelope: Tuo antisuutelukohtaus (paremman sanan puutteessa) tuli minulle melko äkillisenä päähän pistona, mutta siihen liittyy vähän muutakin, kuten seuraavassa luvussa huomaamme.
Scorpin motiiveista ryhtyä Ronin rooliin myös lisää näissä vikoissa luvuissa.
Kaikkia lukuja ei ole vielä betattu, niin siellä niitä virheitä ja massakappaleita vielä möllöttää, pahoittelut niistä.
onski: hienoa oikeasti, jos monikaan ei ole epäillyt Jonia!
Fotoni: muillakin lukijoilla ollut samoja vaikeuksia, ehkä jopa itselläni. No, hän tosiaankin vain esitti Ronia!
Anturajalka93: voimanoista päätellen tämä vetosi sinuun aika vahvasti (;

A/N: Toiseksi viimeistä lukua viedään. Niille, jotka ovat todella koukussa, tiedoksi: tälle on tulossa jatko-osa, joka ei tosin enää kerro joulunäytelmästä tai mistään muustakaan näytelmästä, mutta sama henkilökaarti sekä paritukset menossa mukana kuitenkin! Genrekin pysyttelee samana.

Tämä 11. luku on aika nopeatempoinen. Lukaistuani sen läpi, huomasin, että joku voi jopa löytää sieltä kevyttä H/D-juttua kaiken muun sörsselin lisäksi, hehe... Tätä ei ole vielä betattu, lisään/laitan tämän tilalle korjatun version kun saan sen.
Viimeinen luku ilmestyy parin viikon päästä.


~ Röhkö

– Yhdestoista luku –
Räjähtävä loppuratkaisu

Arvovaltainen, mutta nöyryytetty, Draco Malfoy oli vieraillut kaikissa Scorpiuksen huispausjoukkueen otteluissa. Draco oli ostanut pojalleen hienon ja arvokkaan kilpaluudan. Hän oli jopa kerran vienyt nuoren Scorpiuksen huispauksen maailmanmestaruuskisoihin Ranskaan. Scorpius muisti edelleen, kuinka isä oli nostanut hänet harteilleen ja hurrannut hänen kanssaan yhteen ääneen. Scorpius muisti sen illan laskevan auringon kajon ja tuhannet tuntemattomat ihmiset, jotka olivat kaikki todistaneet hänen elämänsä parasta isä-poika -hetkeä.

Mutta joulunäytelmään vanhempi Malfoy ei varmasti tulisi, siitä Scorpius oli vuorenvarma. Isä tiesi kyllä, että näytelmää tulisi katsomaan myös aurorien kykyjenetsijä, mutta isä oli menettänyt arvostuksensa auroreita ja ministeriön väkeä kohtaan jo aikoja sitten. Aurorit olivat lunastaneet monet Malfoyn kartanon rikkauksista ja tuhonneet heidän sosiaalisen verkostonsa juuret. Platinanvaaleat hiukset ja Abraxas Malfoyn rannekello eivät merkinneet enää mitään velhomaailmassa.

Scorpiusta jännitti. Häntä jännitti enemmän kuin hän oli kuvitellut jännittävänsä joulunäytelmää.
Se ei ollut hänelle luontaista; jos jotain Scorpius oli isältään oppinut, niin sen, että ei kannattanut hermostua turhasta.

Scorpius nojasi pukuhuoneen seinään ja hengitti syvään. Enää puoli tuntia.
Mutta mitä hän oikeastaan hermoili? Toki suuri sali olisi pian täynnä katsojia, mutta suurin osa heistä oli Tylypahkan oppilaita tai heidän vanhempiaan. Scorpius ei piitannut kykyjenetsijästä - ei enää. Olihan selvää, että Channing tai Rose pääsisi ministeriöön. Molemmat olivat todella vakuuttavia rooleissaan.

Ehkä Scorpius jännitti, koska hän odotti isänsä mahdollista mutta epätodennäköistä saapumista. Isä oli lähettänyt typerän kirjeen. Varoituksen, joka saattoi olla aiheellinen. Tylypahkassa oli viime aikoina sattunut kummia, kuten Jamesin loukkaantuminen tai Scorpiuksen oudot muistikatkot. Mutta mistä Draco Malfoy tiesi, että jotain pahaa saattaisi tapahtua? Ehkä isä vain pelotteli häntä, jotta Scorpius luopuisi roolistaan näytelmässä. Isä ei pitänyt siitä, että Scorpius hengaili "verenpettureiden" kanssa.
 
Isä oli aikaisemmin vaatinut Scorpiusta vetäytymään näytelmästä. Kuulemma ihan vain siksi, että kaikki, missä joku Pottereista oli osallisena, veti puoleensa ikävyyksiä.
Tai sitten... Scorpius katsahti nopeasti pukuhuoneen toisella puolella olevaa Rosea, jonka ruskeaksi taiotut kiharat valuivat selkään. Hän näytti melko itsevarmalta, kuten yleensä, mutta pienistä eleistä huomasi totuuden: Rose hipaisi välillä oikealla kädellään vasenta tai vilkaisi kelloa. Rosea jännitti selvästi yhtä paljon kuin Scorpiusta.

Ärsyttävä pieni kupliva tunne valtasi Scorpiuksen vatsan. Hän ei kuulu sinulle, Scorpius muistutti itseään. Rose Weasley ei kuulu sinulle. Channing Rinne maksoi sinulle kymmenen kaljuunaa, jotta et suutelisi Rosea lavalla.

Kun Scorpius oli aloittanut opintonsa Tylypahkassa, hän oli ollut varsin tietoinen siitä, keitä Weasleyt ja Potterit olivat. He olivat paitsi sankareita (sekä heidän lapsiaan) että rikkaita, arvovaltaisia ja hyveellisiä. Rosen vanhemmat lähettivät Scorpiuksen perheelle joulukortteja, vaikka Malfoyn perhe ei koskaan lähettänyt sellaisia omasta puolestaan - ei ennen kuin Scorpius oli oppinut kirjoittamaan. Hän oli vaikuttunut siitä, että niin kunnioitetut perheet muistivat heitä. Scorpius oli aina hieman hävennyt vanhempiaan, jotka yrittivät selvitä elämästä mahdollisimman helpolla. Eniten hän häpesi ukkiaan, Lucius Malfoyta, joka oli edellisenä vuonna kuollut juopoteltuaan liikaa.

Vähitellen Scorpius oli tutustunut James Potteriin, joka sai Scorpiuksen viimein vakuuttuneeksi siitä, että hänen ei tarvinnut elää vanhempiensa tavoin varjoissa. Ikävä kyllä muut sankarisukujen jäsenet eivät suhtautuneet Scorpiukseen yhtä suopeasti.

Niinpä rehti Scorpius ehdottikin Roselle pian kahden kesken, että he eivät oikeasti suutelisi näytelmässä. Ehdotus ei vain tuntunut oikealta teolta - toki Channingin kannalta, olihan Scorpius jo ehtinyt luvata, mutta... Scorpius tajusi, ettei hän tarvinnut eikä halunnut saamaansa viittä kaljuunaa (Channing lupasi antaa loput summasta vasta näytelmän jälkeen).

Kun joulunäytelmä lipsui pahasti raiteiltaan, Scorpiuksesta alkoi tuntua, että Draco Malfoyn lähettämässä kirjeessä oli sittenkin jotain perää. Asiat vain pahenivat, kun näytelmä eteni.

Ensinnäkin suuri lohikäärmepuku syttyi tuleen. Sitten komennettu Smith yritti tappaa Rosen. Näytti siltä, että joulunäytelmä oli kuin olikin kirottu. Scorpius kuitenkin tiesi, että kirouksiin vaadittiin aina jokin tekijä, joku, joka oli kaiken takana.

Puuskupuhin kupin ei olisi pitänyt oikeasti täyttyä. Scorpius katsoi hämmästyneenä, kun Rose joi varoittamatta vieraan aineen. Toisen näytöksen päätyttyä tyttö kaatui jäykkänä maahan lavan takana.
Scorpius syöksähti hänen viereensä maahan.
   "Mikä sinulla on?"
Scorpius yritti kammeta Rosea istumaan, mutta turhaan. Hänen ei olisi pitänyt juoda sitä litkua. Luoja, että hänellä oli kauniit silmät, vaikka hän haukkoi henkeä ja näytti kärsivältä!
  "Rose -" Scorpius sönkötti, mutta paikalle kiiruhtanut Jon keskeytti hänet:
   "Minä vien Rosen takahuoneeseen ja koitan parantaa hänet. Jatkakaa näytelmää, jotta tämän kaiken aiheuttaja ei suutu liikaa. Yleisö ei saa hätääntyä", Jon selitti nopeasti. "Olkaa varovaisia! Improvisoikaa, jos täytyy!"
Scorpius avasi suunsa esittääkseen vastalauseen, mutta ei tiennyt, millaisen. Ei Scorpius pystyisi enää keskittymään tähän halvatun näytelmään!

Mustaan ja pitkään nahkatakkiin sonnustautunut Jon leijutti Rosen pois.
   "Voisiko se todella olla Pendragon?" Scorpiuksen viereen ennättänyt James kummasteli.
Scorpius yritti kuumeisesti miettiä. Rehtori oli omituinen, mutta ei sentään kiero. Scorpius tunsi paljon ovelia ja julmia ihmisiä, eikä jouluvaloihin sonnustautuva Tristan Pendragon varmasti kuulunut heihin.
   
Yhtäkkiä joku tuuppasi Scorpiuksen maahan ja kiersi kylmät kätensä hänen kurkkunsa ympärille.
   "Mitä sinä juotit Roselle, kusipää?" Albuksen vihasta kurtistunut naama tarkentui Scorpiukselle. Albus kuristi Scorpiusta ja huusi kirosanoja.
   "Al, lopeta!" James huusi ja riuhtoi pikkuveljensä irti Scorpiuksesta. "Hän ei ole tehnyt mitään!"
Albus hengitti raskaasti ja mulkoili heitä kumpaakin. Scorpius nousi seisomaan ja oli juuri kiroilemassa takaisin, kun suuri pamaus säikäytti hänet: näyttämöllä räjähti useampi kuin yksi raketti. Monet katsomossa kirkaisivat.

  "Mitä hemmettiä?" James mylväisi ja katsoi verhojen välistä näyttämölle. Scorpius erotti oranssinpunaiset lieskat.
  "Tulipalo! Taas!" Brina huusi raivoissaan toiselta puolelta lavasteiden takaosaa. Hän heilautti vimmoissaan taikasauvaansa ja suihkutti vettä lavalle, mutta tuli näytti yltyvän. James riensi auttamaan tyttöystäväänsä.
Vaikka Brina Finnigan oli altis sytyttämään paikkoja tai itseään tuleen, tämän kertainen tulipalo tuskin oli hänen syytään. Scorpiuksen isä oli ollut oikeassa, joku halusi sabotoida näytelmän.
   Ihmiset huusivat. Lavalla tanssineet oppilaat pakenivat katsomoon.

Scorpius vilkuili ympärilleen. Ihmiset pitäisi saada turvaan takahuoneesta. Hän juoksi sinne ja hoputti näyttelijät ja muut katsomoon.
Samalla aika tuntui jotenkin hidastuvan; Scorpius ei osannut kuin seisoa ovensuussa ja katsella vierestä, kuinka hienosti, turhaan, maskeerattu Ernie kompuroi pois takahuoneesta. Hänen perässään menivät Louis sekä Rosen pikkuveli Hugo, jonka etuhampaat eivät enää näyttäneet isoilta vaikka niitä ei ollut kutistettu - miksi Scorpius oli koskaan vaivautunut haukkumaan poikaa?
He kaikki juoksivat paniikissa kohti suurta salia, kun Scorpius jäi varmistamaan, että takahuone oli tyhjä. Jon ja Rose eivät olleet siellä, vaikka Jon oli sanonut koittavansa parantaa Rosen takahuoneessa.

Savun haju tunkeutui Scorpiuksen sieraimiin. Hänen silmiään alkoi kirvellä, kun hän kiiruhti pientä käytävää pitkin kohti lavaa. Hän tunsi kuumuuden ja pian hän törmäsi esteeseen: lavasteet olivat kaatuneet käytävän tukkeeksi.
  "Ei!" Scorpius parahti.
Hän huomasi maassa miekan, joka oli tarkoitettu näytelmään Rohkelikon miekan verukkeeksi. Scorpius nappasi sen ja yritti hakata tietään vapaaksi - turhaan. Kattoparrut narisivat ja vinkuivat.
Kuumuus alkoi tunkeutua ihon läpi.
Lopulta hän kääntyi takaisin ja yski. Täytyi olla olemassa loitsu, joka auttoi selviytymään tulipalosta! Mutta Scorpiuksella ei ollut aavistustakaan, millainen taika se oli. Hemmetti, eivätkö toiset saaneet tulta sammutettua? Vai oliko tuo kirottua tulta?

Lopulta Scorpius löysi oven, joka ei kaikeksi onneksi ollut lukossa. Hän riuhtaisi sen auki ja syöksähti yllättäen raikkaaseen pakkasilmaan. Hänen kenkänsä täyttyivät kylmästä lumesta.
  "Mitä-?"
Scorpiuksen oli pakko räpytellä silmiään pari kertaa, ennen kuin hän ymmärsi edessään siintävän näyn: Rose makasi hangessa ja Jon oli kumartunut hänen ylleen. Oliko Jon pelastanut Rosen tulipalosta ulos?
   Piikkitukkainen pimeyden voimilta suojautumisen opettaja käänsi kasvonsa häneen ja Scorpius älähti nähdessään Jonin veriset huulet. Tajuttoman Rosen kaulassa oli purujäljet!

  "Eih-!"
Scorpius huusi. Hän tajusi puristavansa edelleen miekkaa ja iski sillä täysin voimin irvokkaan näköistä Jonia rintaan. Koska ase ei ollut kovin terävä, se ei uponnut syvälle. Jon voihkaisi tuskasta ja kaatui maahan, mutta huitoi vimmatusti käsillään.
  Scorpius riuhtaisi taikasauvansa esiin taskusta ja iski tainnutustaian opettajaansa kohti, koska hän ei osannut tappokirousta. Haavoittunut Jon kaatui tiedottomana lumeen.
  Rosen silmät olivat edelleen kiinni. Scorpius kyykistyi hänen viereensä ja kosketti haavaa hänen kaulassaan. Ihmissuden purema... Sellaiseen ei tehonnut Scorpiuksen tietämyksen mukaan mikään. Paitsi, tuo haava oli vielä tuore, ehkä Rosen voisi vielä pelastaa... Eikä Jon sitä paitsi ollut suden muodossaan.

Scorpius keräsi kaiken nuoren elämänsä rohkeuden ja painoi huulensa Rosen kaulalle. Hän imi haavasta raudan makuista verta, kunnes alkoi köhiä. Hän pyyhki veren leualtaan ja hengitti nopeasti. Kunpa se toimisi...

Miksi Jon oli tehnyt sen? Hän oli ollut aina niin mukava opettaja, joka selvästi välitti oppilaistaan. Nyt Scorpius istui siinä hytisten ja odotti, että suden myrkky imeytyisi hänen kehoonsa. Se ei tuntunut kovin dramaattiselta tai kivuliaalta. Toivottavasti Roseen ei jäänyt enää mitään.

Lopulta Scorpius nosti tajuttoman Rosen käsivarsilleen varovaisesti ja lähti kuljettamaan häntä pihamaan poikki kohti pääovia. Ihmisten täytyi olla siellä. 

Melko lähellä tällipajua Scorpiuksen oli pakko levähtää ja laskea Rose maahan. Hänen kylkeään pisti. Hän erotti kaukaa puheensorinaa: enää vähän matkaa.
Sitten hän muisti, että petturi Jon oli jäänyt varaoven luokse. Se liero varmaan heräisi hetkenä minä hyvänsä ja lähtisi vahingoittamaan muita viattomia.
  "Rose! Herää!" Scorpius ravisteli tyttöä ja haukkoi henkeään. Sydäntä puristi oudosti ja aivoissa tuntui sumenevan. Ehkä myrkky alkoi vaikuttaa... Scorpius kävi selälleen kylmään maahan ja sulki silmänsä.
Hyvä Scorpius, hän kuuli isänsä äänen mielessään, olet kerrankin tehnyt jotain sankarillista, jotain, josta voidaan kirjoittaa historiankirjoihin.
Kuvitteliko hän vain, vai oliko isä sittenkin tuossa vieressä seisomassa? Hänellä oli liituraitainen juhlakaapu sekä tummanvioletti kravatti. Vaaleat hiukset oli suittu päätä myöten.
Päätit sitten ryhtyä ihmissudeksi. No, onhan sekin keino hankkia julkisuutta.
Ei, se oli sittenkin vain isän muotoinen pensas.
Minä rakastan häntä, pensas.
Scorpius tiesi kuvittelevansa, että pensas nauroi hänelle ivallisesti.
Ei kukaan rakasta ihmissutta.

*

Rosen päätä kivisti ja selkää kylmäsi, kun hän virkosi ja avasi silmänsä. Vastassa oli yötaivas sekä miljoonat tuikkivat tähdet. Hän tajusi makaavansa lumessa ja nousi hitaasti istumaan. Hän pystyi taas liikkumaan! Mutta miksi hän ei alunperin ollut voinut liikkua? Rosen lähimuisti pätki; hän ei aluksi saanut mieleensä muuta kuin kirkkaasti valaistun näyttämön.
 Oli hämmentävää huomata, että hän oli Tylypahkan hyisellä pihamaalla, vaikka vasta äsken hän oli ollut lavalla esittämässä äitiään.

Kiukusta kihisevä Rose puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli kerrankin saanut mahdollisuuden tehdä itsestään yhtä tärkeän kuin vanhempansa, ja sekin mahdollisuus oli viety häneltä.
   Jon! Samassa Rose muisti, miksi hän oli siellä kylmässä. Hän tunsi kaulassaan tykyttävän haavan ja koski sitä varovaisesti... Voi ei, voi ei... Hänen elämänsä olisi pilalla. Jon oli halunnut kostaa kaikille Arthur Weasleyn lähisukulaisille.

Rose katsoi ympärilleen ja näki hämmentyneenä, että Scorpius makasi tuskaisen näköisenä vain parin jalan päässä.
   "Scorpius!" Rose parahti ja nojautui lähemmäs poikaa. Hänen kasvoillaan oli hieman verta, mutta haavaa ei näkynyt.
   "Oletko sinä kunnossa?" Rose kysyi hätääntyneesti. "Missä Jon on?"
Scorpius liikahteli ja avasi silmänsä. Hän hengitti raskaasti. Rose pyyhkäisi lumet pois hänen kasvoiltaan ja paljaalta kaulaltaan. Scorpiuksen kaulassa ei sentään näkynyt puremajälkiä, onneksi. Hän näytti todella haavoittuvaiselta siinä valkoista hankea vasten. Hänen hiuksensa olivat jälleen vaaleat, melkein yhtä vaaleat kuin lumi hänen allaan.

Kyyneleet täyttivät Rosen silmät. Alkoi sataa lisää lunta.
  "Anteeksi!" Rose sai soperrettua. Hän puristi Scorpiuksen kättä ja antoi pakokauhun lamaannuttaa itsensä.  "Anteeksi, että minä saatoin sinut tähän jamaan."
Scorpius puristi hänen kättään takaisin ja nousi kömpelösti istumaan. Hän yski hieman.
  "Onneksi Jon ei purrut sinua", Rose sanoi. "Minusta tulee jokin ihmissuden kaltainen loppuiäkseni."
   Scorpius pudisti päätään. Jokin hänen siniharmaissa silmissään näytti erilaiselta kuin ennen: ehkä se johtui valosta. Hänen pupillinsa olivat omituisen kapeat.
   "Minä join myrkyn pois", Scorpius henkäisi hieman ärtyneesti. "Sinä pysyt normaalina, älä huoli."

Rosen silmät laajenivat. Hän änkytti toimettomana. Sillä aikaa Scorpius sai hengityksensä tasaantumaan.
  "Meidän pitää nousta", Scorpius sanoi nopeasti, "minä tainnutin Jonin, hän on varmasti jo herännyt!"
Rose yritti selventää päätään. Scorpius oli juuri pelastanut hänen henkensä! Scorpius oli uhrautunut hänen puolestaan.
  "Tule!" Scorpius hoputti ja veti hänet seisomaan. Maa tuntui huteralta jalkojen alla.
  "Mutta - mutta -" Rose ei ollut varma, mitä hän halusi sanoa. Hänen ajatuksensa myllersivät jossain aivojen ja sydämen välillä.
   
Lopulta he lähtivät tarpomaan kohti etupihaa. Scorpius näytti olevan melko hyvässä kunnossa, mutta varmasti myrkky teki hänen olostaan heikon.
  "Sinun pitää päästä sairaalasiipeen", Rose huomautti, kun he pääsivät tasaiselle pihapolulle.
Scorpius tuhahti.
  "Tämän jälkeen meidän kaikkien täytyy päästä sinne."
Lausahdus jopa hieman huvitti Rosea, mikä synnytti hänessä uutta voimaa.
  "Scorpius, sinä teit tänään jotain peruuttamatonta", Rose sanoi. Hänen äänensä vapisi edelleen. Scorpius katsoi synkästi suoraan eteensä.
  "Olisit antanut ihmissuden myrkyn pysyä minussa", Rose jatkoi, "Jon halusi minut, ei sinua! Hän janosi kostoa minun isoisälleni, koska hänen takiaan ihmissusi Harmaaselkä meni hänen perheensä luokse ja puri Jonia!"
Scorpius pysähtyi yhtäkkiä ja katsoi äksysti Rosea.
  "Kuule, anteeksi jos tällä kertaa minä tein jotain oikein!" hän huudahti.
Rose katsoi häntä säikähtäneenä. Muutosta ei voinut olla huomaamatta: silmät olivat kellertyneet, Scorpiuksen kasvot olivat kalvenneet entisestään ja kulmahampaat pidentyneet. Eikä ollut edes täysikuu! Miksi myrkky vaikutti noin?
Scorpius harppoi eteenpäin nopeaa tahtia. Pian he näkivät ihmisjoukon, joka oli kokoontunut pääovien eteen. Rose toivoi, että hän voisi löytää kaikki tuttunsa sieltä, turvassa. Mutta tällä hetkellä häntä piinasi myös syyllisyys siitä, että Scorpius jäisi loppuiäkseen olennoksi, jolle ei ollut edes virallista nimeä. Miksi Scorpius ei ollut vain antanut Rosen kokea sellaista kohtaloa? Eikä Rose ollut koskaan edes kuullut, että ihmissuden myrkyn saattoi imeä tuoreesta haavasta pois.

Ihmiset näyttivät viluisilta ja pelokkailta, kun Rose ja Scorpius pääsivät heidän luokseen.
   "Tuolla on isä!" Rose huudahti erotettuaan tutun punatukkaisen hahmon. "Ja Harry-setä! Ja - "
"Minun isäni", Scorpius täydensi hämmentyneenä hänen puolestaan.

Omituista kyllä, Draco Malfoy seisoi Rosen isän ja sedän vieressä. He kaikki näyttivät olevan kunnossa, tosin Harry-sedällä oli iso mustelma poskessa.
  "Rose!" isä huudahti tunnistaessaan tyttärensä. "Sinä olet turvassa!"
Rose syöksähti isänsä syliin ja halasi tätä tiukasti.
  "Hemmetti, minä jo ehdin pelätä pahinta, kun sinua ei näkynyt", Ron sanoi vakavana ja irrotti otteensa.
Scorpius seisoi isänsä edessä tutkimaton ilme kasvoillaan.
  "Isä, mitä sinä meinaat?" hän kysyi Dracolta.
Draco kurtisti kulmiaan ihmeissään. Hänenkin täytyi nähdä poikansa muuttunut olemus.
  "He eivät pidä sinusta", Scorpius mutisi.
Silloin Harry astui lähemmäs häntä ja painoi kätensä Scorpiuksen olalle, mikä sai Scorpiuksen hätkähtämään.
   "Sinun isäsi pelasti minut juuri tulipalon keskeltä. Kyllä minä hänestä siis vähän pidän", Harry sanoi hymyillen hienoisesti.
Scorpius tuijotti häntä hämillään. Rose tiesi, että pelastamisessa oli kyse myös erään vanhan velan maksusta.
   "Scorpius", Draco sanoi hartaasti, "minä ja äitisi tulimme katsomaan joulunäytelmää, koska se tuntui sinulle niin tärkeältä."
Scorpius katsoi häntä hienoisesti vapisten. Samassa Rose muisti, miksi he olivat ylipäätään pihamaalla.
  "Jon!" Rose rääkäisi ja kaikki lähellä olevat katsoivat häneen. "Jon on petturi! Hän pilasi joulunäytelmän! Hän puri minua!"
Hän sanoi sen kaiken hyvin nopeasti ja toivoi, että edes hänen nopeaälyinen äitinsä oli kuullut hänet.

"Jon?" Harry ihmetteli. "Pimeyden voimilta suojautumisen opettajako?"
Rose nyökkäsi kärsimättömänä.
   "Hän meni juuri äsken sisälle linnaan", Ron sanoi kiireesti, "hän meni etsimään Jamesia ja Brinaa, koska heitä ei näy täällä. Puri sinua?"
Rose syöksähti siinä samassa kohti pääovia, eikä välittänyt takaansa kuuluvista vastalauseista. Jostain ilmestynyt Dominique tarrasi hänen käteensä, mutta Rose ravisteli itsensä irti.
  "Hän puri minua jo! Hän ei voi enää haavoittaa minua pahemmin, paitsi tappamalla ystäviäni!" Rose huusi. "Isä, Harry, Scorpius - pysykää kaikki ulkona!"
Varmasti normaalissa tilanteessa Rosesta olisi tuntunut typerältä komentaa vanhempia velhoja,
varsinkin Harry-setäänsä, mutta nyt hänellä oli oikeus kohdata tämä vihollinen itse. Tämä oli Rosen näytelmä, ei kenenkään muun!

Eteisaula oli tyhjä. Suuresta salista kantautui huudahduksia. Rose hiipi varovaisesti oville ja kurkisti sisään. Hänellä olisi yllätyksen suoma etu puolellaan.

Suurin osa katsomon penkeistä oli palanut poroksi. Ilmeisesti Jon oli sytyttänyt tulipalon kesken näytelmän. Rosen silmiä häikäisi muutama kauempana sädehtivä loitsu:
James ja Jon kaksintaistelivat lavalla.
  "Anna olla!" Jon huusi mielipuolisesti. "Tyttöystäväsi on kuollut! Serkkusi on ihmissusi!"
James huusi raivoissaan ja iski virnuilevaa Jonia kohti punaisen valosuihkun, joka ei osunut kohteeseensa. Rose puristi ovenkarmia ja tunsi raskaan painon putoavan vatsansa pohjaan. Brina ei voinut olla kuollut...
  "En minä ole kuollut", joku kuiskasi yhtäkkiä Rosen korvaan. Se oli Brina! Hän oli nokinen ja tuhruinen, mutta kuitenkin elossa. Lisäksi hän piteli kädessään valtavaa rakettia.
  "Ei minua voi tappaa tulella", Brina sihahti ja vinkkasi silmää. Sitten hän asetti raketin maahan ja laittoi sen alle puusta kyhätyn jalustan. Brina asetteli rakettia hetken tarkasti, sytytti sytytyslangan taikasauvallaan ja sanoi:
  "Ikävä kyllä sudet eivät taida pitää tulesta."
Pian raketti suhahti lentoon, ja Brina huusi:
  "JAMES, VÄISTÄ!"

James ehti juuri ja juuri pois alta, kun suuri raketti lensi lavalle ja osui suoraan Joniin. Sininen kipunoiva valo täytti lavan. Se oli niin kirkas, että Rosen oli pakko sulkea silmänsä.

"James!" Brina huusi, kun kukkamainen räjähdyksen kuvio hiipui pois. "James!"
Brina juoksi lavalle ja auttoi Jamesin pystyyn. He suutelivat siellä, missä Rosen ja Scorpiuksen olisi pitänyt suudella joulunäytelmässä satojen silmäparien edessä.
Rose taputti.

Rose kuuli vaikerointia perimmäisen tuolirivistön luota. Hän näki rehtori Pendragonin ryömivän esiin penkkien alta. Hänen silinterihattunsa oli kadonnut.
  "Minun näytelmäni!" Pendragon vaikeroi. "Pilattu! Häväisty! Tuhottu!"
Samassa suureen saliin ilmestyi velho, joka räpsi vimmatusti kuvia ja onnistui nappaamaan yhden otoksen myös Rosesta.

[Arion]

Aws, ihana Scorpius, ku pelasti Rosen <3
Ja Brina, ku pelastaa Jamesin ja samalla muut tappamalla Jonin!

Samassa suureen saliin ilmestyi velho, joka räpsi vimmatusti kuvia ja onnistui nappaamaan yhden otoksen myös Rosesta.

^^ toi loppu oli ehkä vähän random. Jos välttämättä haluat sen tuohon, niin se toimisi ehkä paremmin, että pistää jonkun kannalta näkemään tuon, just Rosen vaikka tällainen pieni palaute

Viimeistä lukua jään innolla odottamaan

[Swizzy]

Oi, ihana sana, "Adam Lambert -mielikuvia"! (no kun se siellä Glam Nation -kiertueellaan käytti selkeesti näyttelijäntaitojaan hyväksi ja ei pelkästään laulanu vaan pisti shown pystyyn (ja ei, toi ei ollut offi, se oli kaukaa haettua juttua liittyen tän ficin rehtoriin )) (joo, oon hiukan seko)

Hienoa, jatko-osa! Musta saat todennäköisesti lukijan!

Mitä!? Channing maksoi Scorpiukselle? Channing/Roseako? Ei sinänsä mitään vikaa, mutten jotenkin tykkää tosta Channingista. Mulle on tullut siitä jotenkin itsekäs ääliö -kuva.

Scorpius keräsi kaiken nuoren elämänsä rohkeuden ja painoi huulensa Rosen kaulalle. Hän imi haavasta raudan makuista verta, kunnes hän alkoi köhiä. Hän pyyhki veren leualtaan ja hengitti nopeasti. Kunpa se toimisi...

Niin mullehan tulee mieleen kaikesta jotain. Tästä tuli elävänä mieleen Twilightin kohtaus ekan elokuvan loppupuolella josta en viitsi spoilata ihmisiä.

Sitten taas tuo että Scorpius pelasti Rosen, se kohtaus oli kauniisti kirjoitettu ja jotenkin suloisen surullinen.

"Minun näytelmäni!" Pendragon vaikeroi. "Pilattu! Häväisty! Tuhottu!"

No toi ei kyllä enää ollut Adamia. Joten jos liitetään nämä kaksi yhteen vain lavakarismassa.

Hieno luku taas ja mun on ihan pakko vielä ihkuttaa sitä sun intensiivistä otetta tekstissä. Se on tosi hienoa.

Kiitos ja jatkoa!

♥

Swizzy

[twisted-myy]

Ihanaa jatkoa tullut! :3

Odotin ehkä hieman jännempää/tapahtuma rikkaampaa osaa,
mutta hyvä oli tämäkin!

Lisää odotellessa!

[Rentun Ruusunen]

Oo. Ihana luku. Jotenkin en tiedä pidänkö Brinasta, mutta muuten. Scorpius oli ihanan rohkea. Pensas? Tässä kohtaa naurahdin. Kiitos tästä luvusta.

Ruusunen

[Crithach]

Hyvä oli! ...Ehkä hiukan lyhyt, mutta en valita. Jonkun yhden kirjoitusvirheen sieltä bongasin kun vielä alussa jaksoin niitä etsiä.

Scorpius nojasi pukuhuoneen seinään ja hengitti syvään. Enää puolituntia.

Puoli tuntia erikseen.

Ja jes, kyllä jo Scorpiuksen POVia kaivattiinkin. Yllätyin siitä miten mukava tyyppi se oikeasti on. :'D Kiva idea muuten tuo 10 kaljuunaa Channingilta. Jotenkin suloinen.

"Ei minua voi tappaa tulella", Brina sihahti ja vinkkasi silmää.

Ihana line. Tykkäsin.
Vähän oli kyllä musta koomista, että Brina on just ampunut Jonia raketilla ja heti tulee suutelukohtaus. Tuli mieleen groteski kuva hiiltyneen ja verisen Jonin ruumiista Brinan ja Jamesin jalkojen juurella. xD Ja loppu oli hiukan töksähtävä. Olis voinu vetää vielä jonkun kappaleen vaikka Rosen tuntemuksista. Tai ehkä kertoa kuinka Rose ja muut reagoi valokuvien ottoon..?
Mut kiva luku kaikenkaikkiaan.

[The Mind]

Melkoinen jännitysnäytelmä! Kiitos taas upeasta luvusta. Pompin riemusta, kun luin, että olet suunnitellut tälle jatko-osan. I´ll be there! Olet rakentanut kolmannesta sukupolvesta niin käsin kosketeltavan moninaisen ja kiinnostavan seurueen, että heistä haluaa lukea lisää, eritoten sinun kertomanasi
Huh, enpä olisi osannut tämän ficin alussa kuvitella, mihin kaikki päättyy. Scorpiuksesta tuli sitten jonkin asteinen ihmissusi. Mutta missä viipyy the kiss? Inhasti annat lukijoiden odottaa : D Pelkään pahoin, että jatko-osan viimeisessä luvussa vasta laitat Rosen ja Scorpiuksen hempeilemään. Pöh.

"Hän meni juuri äsken sisälle linnaan", Ron sanoi kiireesti, "hän meni etsimään Jamesia ja Brinaa, koska heitä ei näy täällä. Puri sinua?"

Ihanaa, realistista Ronia! Minulla on ollut aina vähän vaikeuksia kuvitella Ron Weasley isänä, mutta tässä olet saanut hänet toimimaan.

Nyyh, enää yksi luku. Odotan sitä kuitenkin innolla!

- The Mind

[Röhkö]

A/N: Laitankin jatkoa jo nyt, koska en malta odottaa jatko-osan lisäämistä tänne (: Lisäksi kommentteja on taas tullut lyhyessä ajassa mukavasti, suurkiitos jälleen lukijoilleni. Tätä ficiä on ollut todella kiva kirjoittaa ja tästä on tullut minulle todella rakas sekä inspiroiva projekti. Toivottavasti te innostutte myös jatko-osasta, jonka nimi on Tylypahkan poikakoulu.

Chelsey: kiitos paljon kehuista (:
Anturajalka93: tuo valokuvaus virke ei varsinaisesti ole sen valokuvaajan näkökulmasta, halusin vain tuollaisen vähän irrallisemman lopun. Toki olisin voinut jotain Rosen ajatuksista vielä lisätä siihen, mutta niistä lisää tässä vikassa luvussa!
Swizzy: ihan positiivista, että rehtori ei ole 100 % Lambert-kopio, se olisi jo liikaa! Sitä paitsi en lukeudu Adam-faneihin, joten puhtaasta vahingossa kyse tämän mielikuvan synnyttämisessä : D Pelottavan monelle tullut tästä lopusta mieleen Twilight O_o Ugh. No, kai se on kestettävä, kun ficissä on mukana ihmissusi ja puraisu.
twisted-myy: minun mittapuullani tässä oli jo melko paljon actionia, mutta toisaalta, siihenkin oppii sitten kokemuksen karttuessa. Ei, tästä ei nyt tullut Tylypahkan taistelu II. Ehkä jatko-osassa sitten (;
Rentun ruusunen: Hyvä, että Brina jakaa mielipiteitä, ei kaikkien ole pakko tykätä hänestä.
Crithach: suunnittelin tai ainakin halusin kirjoittaa pidemmän lopun, mutta jotenkin tuntui, että en halua lähteä venyttelemään tarinaa. Halusin sen suudelman lavalle, hinnalla millä hyvänsä - oli kyse sitten Jonin ruumiista tai ei x)
The Mind: No hyvä että sille toiselle osalle luvassa edes joku lukija. Suudelmasta en sano tässä mitään, you´ll see.

No niin, viimeinen luku! Tätä ei ole vielä betattu, sitten kun betaajani ehtii niin muokkaan sen version tänne. Kiitos vielä kerran lukijoille, että olette vaivautuneet tänne asti lukemaan Joulunäytelmän paluun! (: Kommentoida saa vieläkin ja se onkin erittäin toivottavaa.
- Röhkö

– Kahdestoista luku –
Jalot suvut kohtaavat

Joulunäytelmää seuraava päivä oli melko kaoottinen: Tylypahkan henkilökunta, oppilaat ja heidän vanhempansa olivat järkyttyneitä, mutta ennen kaikkea jokainen paloi halusta kuulla vastauksia. Vastauksia kysymyksiin, joita kuultiin joka puolella linnaa. Kuka oli sytyttänyt tulipalon? Oliko kukaan kuollut? Miksi joulunäytelmä oli keskeytetty?

Päivän Profeetassa komeili neljän sivun juttu (jälleen) pieleen menneestä joulunäytelmästä. Lannistunut Pendragon oli antanut hyvin lyhytsanaisen haastattelun. Uutisen lopussa oli pieni kuva likaisesta ja nuutuneen näköisestä Rosesta, jolla oli pöllämystynyt ilme kasvoillaan.
  "Ettäs kehtaavat", Rose tiuskaisi ja nakkasi lehden maahan.
  "Ainakin pääsit lehteen", Albus huomautti, "etkös sinä halunnut julkisuutta?"
Rose tuhahti.
Hän makasi sairaalasiiven vuoteessa, johon hänet oli edellisiltana pakotettu lepäämään. Matami Hafword oli ottanut häneltä verikokeen ja todennut, että Rosen veri oli puhdasta.

Sen sijaan viereisessä sängyssä istuva Scorpius tulisi loppuelämänsä ajan olemaan osittain ihmissusi. Hän oli saanut vastamyrkkyä, joka oli tehnyt hänen kasvoistaan hieman inhimillisemmät kuin myrkyn nielemisen jälkeen, mutta Scorpiuksen silmiin oli jäänyt outo kellertävä vivahde.
  Matami Hafword oli varoittanut, että täysikuun aikaan oli odotettavissa melkein mitä tahansa: joko Scorpius muuttuisi sudeksi tai sitten hän vain kokisi outoa halua juoksennella ympäri nummia.
  "Bill-setä ei muutu hirviöksi", Rose oli yrittänyt lohduttaa.
Scorpius hypisteli peittoaan eikä vastannut mitään. Varmasti häntä pelotti, mitä oli luvassa.
 
Heidän ympärillään istuivat Hugo ja Rosen serkut. Vanhemmat olivat jo lähteneet takaisin Lontooseen, koska lapset olivat kieltäytyneet yhteisestä automatkasta. He kaikki lähtisivät joululomalle yhdessä Tylypahkan pikajunalla illalla.

Scorpius oli joutunut huutamaan vanhemmilleen, jotta nämä jättäisivät hänet rauhaan. Rose kuitenkin näki, että he välittivät toisistaan syvästi.
  "Minä lupaan mennä teidän kanssanne Pyhään Mungoon lomalla", Scorpius oli vakuuttanut, "minä pärjään kyllä yhden junamatkan ajan ilman teitä."
Draco Malfoy oli näyttänyt huolestuneelta.
  "Herra Malfoy", James oli tullut väliin, "minä autan häntä, jos ongelmia ilmenee."
Draco oli näyttänyt hieman hämmentyneeltä, mutta lopulta hän oli kätellyt Jamesia ja poistunut ujon oloisen vaimonsa kanssa linnasta.
   Rosesta tuntui pahalta: hänestä tuntui, että hänen olisi pitänyt sanoa jotain Scorpiuksen vanhemmille. Hänen takiaan heidän poikansa joutui kärsimään. Rose ei ollut kuitenkaan uskaltanut avata suutaan.
  "Anna olla", Scorpius oli tuhahtanut, kun Rose pyysi häneltä anteeksi varmasti sadannen kerran.
  "Minä tein sen omasta halustani", Scorpius mutisi ja nieli lääkkeensä.
Sanat eivät helpottaneet Rosen oloa yhtään.
  "Uskomatonta", Scorpius jatkoi hieman kuuluvammin, "minun isäni luotti Joniin. Se petturi oli kertonut isälle, että Tylypahkassa juonittelee joku. Hän sai isän kääntymään teitä vastaan. Kykyjenetsijä oli vain Jonin aloittama huhu, jotta mahdollisimman moni haluaisi näytelmään."
  Rose katseli myrtyneesti käsiään. Jonin täytyi olla sisimmässään todella kiero, jotta hän saattoi keksiä sellaisen suunnitelman keskelle joulua. Onneksi se idiootti oli haavoittunut sekä palanut pahasti. Hänet vietäisiin pian Azkabaniin, jossa hän viettäisi toivottavasti loppuelämänsä. Ikävä kyllä raketit eivät olleet tarpeeksi väkeviä tappamaan häntä...

Scorpius katsoi heitä kaikkia arvioiden. Tarkemmin katsottuna hän näytti hieman laihtuneen, varsinkin kasvoista. Piirteistä oli tullut teräviä.
  "Olette onnekkaita, kun teillä on toisenne täällä", Scorpius huokaisi.
Rosesta oli yllättävää kuulla hänen äänessään sellaista kunnioitusta. Muut olivat liian ujoja tai hämmentyneitä sanoakseen mitään, mutta James ja Dominique hymyilivät kannustavasti Scorpiukselle.
  "Kuule, sinä olet tervetullut meidän sakkiin koska vain", James hymähti ja istui Scorpiuksen sängylle. Dominique pörrötti Scorpiuksen vaaleita hiuksia leikkisästi, mikä sai Scorpiuksen punastumaan ja näyttämään hieman terveemmältä. Rose nappasi kiukkuisesti yöpöydältään Jonin kaikkarin, jolla tämä oli kuvannut katastrofaalisen näytelmän. Toki muut saivat lohduttaa Scorpiusta niin paljon kuin sielu sieti, mutta Roselle poika äksyili.
Rose pyöritteli kaikkarin nappeja, mutta kuunteli silti muiden keskustelua:
  "Minun taikavoimani ovat palanneet", Dominique kertoi iloisesti. "Kaadoin sen typerän hajuveden viemäriin!"
Rose pyöräytti silmiään. Ei kirottua hajuvettä heitetä viemäriin, mistä se saattaisi levitä muualle linnaan. Kohta he kaikki menettäisivät taikavoimansa, koska Mini oli niin hölmö. 
  "Mutta yhden asian minä haluaisin tietää", Albus sanoi hetken kuluttua. "Scorpius, minä epäilin sinun juonittelevan jotain, koska hiiviskelit usein Tylypahkan tiluksilla."
Scorpius katsoi häntä hymyillen lyhyesti. Kaventuneita pupilleja ei voinut olla katsomatta. Oikeastaan uudet silmät olivat todella kiehtovat, jopa kauniit.
  "Minä kävin Tylypahkan hautausmaalla", Scorpius selitti. "Välillä vein kukkia sodassa kuolleiden haudoille, toisinaan vain vaelsin siellä selvittämässä ajatuksiani."
Dominique henkäisi ihaillen. Rose ei osannut kuin mulkoilla serkkuaan, vaikka hänenkin mielestään Scorpiuksen käytös kuulosti suloiselta.
 
Hetken päästä Matami Hafword tuli huoneestaan ja ilmoitti, että Rose ja Scorpius voisivat lähteä pakkaamaan tavaroitaan ja valmistautumaan joululomaan. Hän antoi Scorpiukselle pullollisen sudenmyrkkyjuomaa. Tulevaisuudessa sitä pitäisi ostaa Viistokujalta, eikä lääke ollut halvimmasta päästä.
  "Juna lähtee kahden tunnin päästä", Louis huomautti, kun he astuivat ulos sairaalasiivestä, "minun pitää mennä vielä silittämään kauluspaitani!"
Katsellessaan Louisin juoksua Rose tajusi, että hän oli koko syksyn kiirehtinyt kohti jotain, joka oli nyt ohitse. Vaikka joulunäytelmä oli mennyt lievästi sanottua mönkään eikä Rosesta ollut tullut vanhempiensa kaltaista sankaria, hänellä ei ollut tyhjä tai mitätön olo. Päinvastoin: Rosesta tuntui, että hän oli viimein saanut kokea sykäyksen, seikkailun, josta riittäisi ammennettavaa loppuiäksi.

Tylypahka oli hiljainen. Lähestyvän joulun tunnelman saattoi aistia koristeiden lisäksi ihmisten ilmeistä ja puheista. Rose muisti äkkiä, että hän ei ollut ehtinyt suoda ajatustakaan joululahjoille. No, hän ehtisi vielä vierailemaan Viistokujalla ennen aattoa.

Kun Rose vähän ajan kuluttua käveli muiden mukana kohti helakan punaista Tylypahkan pikajunaa, hän mietti, miten onnekas olikaan. Scorpius oli oikeassa: Rosella oli paljon läheisiä Tylypahkassa. Hänellä oli ystäviä, jotka jakoivat samoja geenejä. Sen lisäksi hänellä oli oma sankarinsa, joka oli iskenyt Jonia miekalla.
Rose vilkaisi vaivihkaa Scorpiusta, joka käveli edempänä Jamesin kanssa. Brina käveli Jamesin toisella puolella ja piteli tätä kädestä.
  "Ällöttävää", Albus tokaisi matalalla äänellä Rosen vierestä.   
  "Joo, tosi ällöttävää", Rose vastasi päätään nyökytellen.
He saapuivat laiturille ja kapusivat matkatavaroiden kanssa sisälle junaan, joka oli tavallista tyhjempi. Moni oli lähtenyt lomalle vanhempiensa kanssa edellisiltana näytelmän jälkeen.
   Albus, James, Brina, Scorpius, Louis ja Dominique istuivat Rosen kanssa samaan vaunuosastoon. Oli outoa, että Scorpius oli siellä heidän kanssaan, istumassa Rosea vastapäätä. Ihme, että hän ei etsinyt muita luihuisia. Tosin Smithin kaksoset olivat lähteneet jo edellisenä päivänä kotiin vanhempiensa kyydillä.
   Rose päätti, että hän ei enää lajittelisi ihmisiä tiettyihin kategorioihin tuvan perusteella. Harry-setä oli kertonut, että hän oli melkein aikoinaan päätynyt Luihuiseen, vaikka Luihuisen tupa oli Rosen mielestä kaikkea muuta kuin sedän paikka.
  No, Scorpius oli oiva esimerkki siitä, että luihuiset olivat kunnollisia ihmisiä. He eivät olleet vain juonittelevia laiskimuksia, vaan... omalla tavallaan ihan mielenkiintoisia ja rohkeita.

Juna vihelsi ja lähti matkaan. Väsynyt Rose sulki silmänsä ja antoi sumean unen vallata mielensä.
Parin tunnin päästä vaunun liukuovi avautui ja Rose heräsi säpsähtäen. Jästiasuun pukeutunut Channing astui sisään ja katsoi heitä hieman vaivautuneen näköisenä. Hän näytti pienessä vaunussa entistä rotevammalta, varsinkin, koska hänellä ei ollut väljää koulukaapua yllään.
Lisäksi Channingia näytti hämmentävän, että Scorpius istui Rosen ja muiden kanssa sulassa sovussa.
  "Malfoy, hyvä että olet kunnossa!" Channing sanoi reippaasti. "Minulla olisi vähän asiaa..."
Channing näytti odottavalta, mutta Scorpius sanoi:
  "Voit sanoa sen kaikkien kuullen. He ovat minun ystäviäni."
Channing kohotti paksuja kulmiaan.
  "Öh, no, sitä vain, että minä haluan rahani takaisin", hän töksäytti.
Kaikkien päät kääntyivät uteliaasti Channingista Scorpiukseen ja takaisin. James taputti olematonta tilaa vieressään ja sanoi hyväntuulisesti:
  "Channing, istu alas äläkä törötä siinä! Matkaa on vielä monta tuntia jäljellä."
Mutta Channing pudisti päätään.
  "Minulla on paikka valvojaoppilaiden vaunussa, missä sinunkin pitäisi olla, James."
James virnisti ja laittoi kätensä Brinan olalle.
  "Anteeksi, täällä on velvollisuuksia hoidettavana", James pahoitteli.
Channing käänsi taas kulmikkaan päänsä Scorpiukseen.
  "Muutitko sinä mielesi?" Scorpius kysyi kovaa. Hän näytti hieman närkästyneeltä. "Saanko minä sittenkin suudella Rosea?"
Rose älähti yllättyneesti ja katsoi poikia hämillään. Channing näytti hapanta naamaa ja ojensi kätensä eteensä.
  "Ne viisi kaljuunaa, kiitos."
Scorpius huokaisi ja kaivoi rahat taskustaan.
  "En suosittelisi, että suutelet tuota", Channing huikkasi Roselle vielä ennen lähtöään. "Näyttää siltä, että hän saattaa purra ja levittää sinuun myrkkyään."
Channing pamautti liukuoven kiinni perässään.

  "Idiootti!" Rose huusi perään.
  "Sori, hän on vähän tahditon", James sanoi nolona.
Rose mulkaisi häntä ja sitten Scorpiusta.
  "Mitä tuo oli olevinaan?"
Scorpius mutristi huuliaan.
  "Hän taisi juuri loukata minua ihmissusisolvauksella. Ensimmäinen laatuaan, mahdankohan minä olla keväällä kovinkin koulukiusattu", hän sanoi kepeästi.
Rose katsoi häntä odottavasti.
  "Äh, Channing maksoi minulle, jotta en suutelisi sinua joulunäytelmässä", Scorpius selitti viimein.
Rose vilkaisi yllättyneesti ovelle. Oliko suosittu ja terävä-älyinen Channing oikeasti ollut niin ihastunut häneen? Kuvitella. Eikä Rose enää piitannut siitä pojasta rahtuakaan. Mutta Scorpius oli kuitenkin ottanut rahat...
  "Minä palautin rahat, kuten näit", Scorpius huomautti, aivan kuin olisi lukenut Rosen ajatukset. "Mutta en usko, että Tylypahkassa järjestetään joulunäytelmää tämän jälkeen. Sääli."
Scorpius virnisti. Rose punastui.
  "Sinä olet hölmö", Rose takelteli. Hänen suutaan kuivasi yhtäkkiä.
  "Miksi?" Scorpius kysyi hämillään ja tarttui varoittamatta Rosen käteen. He istuivat ikkunapaikoilla, vastapäätä toisiaan, ja metsäiset maisemat vilkkuivat ohi. 
  "Ensinnäkin sinä halusit esittää minun isääni näytelmässä, eli olet todella outo", Rose aloitti.    "Sinä ryhdyit minun sijastani ihmissudeksi. Et ehkä saa koskaan töitä -"
Scorpius hiljensi hänet laittamalla käden Rosen suun eteen.
  "Me emme elä enää kivikaudella", Scorpius huomautti. "Saihan Jonkin töitä Tylypahkasta."
He tuijottivat toisiaan hetken hiljaa, kunnes Brina rykäisi kuuluvasti. Scorpius ja Rose hätkähtivät kauemmas toisistaan ja muistivat, että vaunuosastossa oli muitakin.

Ennen kuin juna saapui Lontooseen, kaikki lähtivät etsimään kavereitaan ja hyvästelemään heitä. Louis käänteli päätään pitkään pienen taskupeilin edessä. Hän asetti vielä uudet vihreälasiset silmälasit nenälleen ennen kuin kiiruhti pois vaunuosastosta.
  "Louis Arturuksella on varmasti tyttöystävä", James tokaisi ja matki serkkunsa keimailua kuvitellun peilin edessä.
Jostain syystä Brina näytti hieman nololta.
  "Sinä tiedät jotain", Rose sanoi epäilevästi ystävälleen silmät viiruina.
Brina väänteli käsiään ja vilkaisi nopeasti käytävälle.
  "Louis tapailee Hank McBluewateria", Brina paljasti.
James älähti yllättyneesti, mutta alkujärkytyksestä toivuttuaan hän tokaisi:
  "Niin no, sehän on aika... hienoa ja itsestään selvää."
Rose ajatteli Louisin hienoja vaatteita, hyviä käytöstapoja ja ranskalaista puhetta. Kyllä, Louis ja rikas ja ylikohtelias Hank sopisivat hyvin yhteen.

Brina venytteli raukeasti ja vilkaisi kujeilevasti Jamesia.
  "Minusta tuntuu, että ihmiset eivät ole vielä saaneet tarpeekseen räjähdyksistä", Brina sanoi virnuillen ja nousi kaivelemaan matkalaukkuaan. Hän otti sieltä käsiinsä muutaman Weasleyn Welhowitsien raketin ja käveli käytävälle. Siellä hän sytytti raketit ja antoi ilotulitteiden täyttää junan käytävät.
James suuteli Brinaa hellästi. Rose tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi heidän lähellään. Niskuroivasta serkkupojasta ja pessimistisestä Brinasta oli kuoriutunut kypsän oloinen parivaljakko, jonka saattoi kuvitella avioituvan ja perustavan joskus perheen. Tosin, rakettien viskominen junassa ei ollut kovin aikuismaista.

Pamahdusten saattelemana juna saapui Lontooseen King´s Crossin asemalle ja pysähtyi kirskuen. Rosen valtasi lämmin tunne. Hän pääsisi pian kotiin ja voisi yrittää unohtaa ikävät tapahtumat.
  Pasityyhtynen näytti äreältä, kun Rose otti sen häkin tavarahyllyltä. Scorpiuksen kolme pöllöä (hän ei ollut saanut kaikkia poikasia vielä kaupaksi) olivat häirinneet sitä matkan aikana.
  "Mitä sinä ajattelit tehdä lomalla?" Rose kysyi, kun he olivat jääneet Scorpiuksen kanssa kahden vaunuosastoon kokoamaan matkatavaroitaan.
Scorpius kohautti olkiaan.
  "No, kuten tiedät, ainakin muutama sairaalavierailu tiedossa."
Rose tunsi myötätuntoa ja edelleen häpeää.
  "Jos tarvitset tukea, niin voit toki kirjoittaa minulle", hän sanoi arasti. "Minulla ei oikeastaan ole lomalla muuta kuin aikaa. Lähinnä aion olla sukulaisten kanssa, niin kuin aina, meidän suvussa ollaan tosi tiiviisti yhteyksissä. Ukki varmaan pukeutuu vieläkin joulupukiksi, vaikka Percyn lapset ovat jo melkein tylypahkalaisia..."
Rose sulki suunsa ja tunsi olonsa hölmöksi, koska eihän Scorpius ollut edes kysynyt hänen joululomasuunnitelmistaan.

He kävelivät yhdessä pois junasta ja auttoivat toistensa matkalaukut väkeä pursuavalle laiturille. Pakkanen sai posket kirvelemään.
  "Olisi mukavaa, jos kirjoittaisit", Scorpius sanoi kovaa metelin yli.
Rose hymyili.
  "Kiitos, että pelastit henkeni", Rose sanoi vielä kerran.
Scorpius huokaisi. Tuuli tuiversi hänen hiuksensa pois kasvoilta.
  "Sovitaan, että minä tein sen ihan vain leikkiäkseni sankaria", hän letkautti. "Sinä jäit minulle velkaa, joten minun ei tarvitse enää pelätä sinun odottamattomia hyökkäyksiäsi."

Rose kallisti päätään. Scorpius oli yllättävän söpö, nyt kun häntä katsoi tarkemmin.

  "En minä hyökännyt sinun kimppuusi kuin kerran naurusumutteen kera, ja sekin oli erehdys. Mutta totta, minun pitää joskus maksaa sinulle velka takaisin", Rose huomautti.
Scorpius virnisti, laittoi kädet taskuihinsa ja käveli hitaasti Rosen ympäri. Samalla hän katsoi Rosea alta kulmien melko salaperäisesti.
  "Mitä sinä katsot?" Rose kysyi ihmeissään, mutta hymyili silti seuratessaan Scorpiusta katseellaan.
  "Olen kuullut, että näin ihmissudet tekevät ennen hyökkäämistä", Scorpius sanoi salamyhkäisesti.
Rose katsoi häntä kuin vinksahtanutta. Ehkä myrkky oli vaurioittanut pojan aivoja jotenkin.
  "Toivottavasti minä en joudu ihan hirveään pulaan, jotta sinun on helppo pelastaa minun henkeni", Scorpius sanoi ja pysähtyi Rosen kasvojen eteen.
  "Millaiseen hirveään pulaan sinä muka joutuisit?" Rose hämmästeli.
  "No, toivottavasti sinun isäsi ei ihan heti halua tappaa minua - "

Scorpius nojautui lähemmäs ja suuteli Rosea suulle. Rose yllättyi, mutta vastasi suudelmaan. Scorpius kietoi kätensä hänen selkäänsä. Tuntui, kuin he olisivat hetkeksi palanneet taas joulunäytelmän lavalle ja todistivat kaikille, että he osasivat kuin osasivatkin ilmaista tunteitaan. Rose huusi mielessään riemusta ja kuvitteli, että katsojat taputtivat heille.

  "Tule käymään meillä jouluna", Rose henkäisi, kun he irrottautuivat toisistaan.
Scorpius hymyili, mutta ei ehtinyt vastata, koska silloin Rosen olalle laskeutui käsi.
  "Rose Jane Weasley", Ron Weasleyn ääni kajautti pahaa enteilevästi hänen takaansa, "sinua odottaakin tänä vuonna vähän erilainen joulu."

Rose kääntyi ja näki isänsä pingoittuneen hymyn, joka ei tiennyt hyvää. Hänen takanaan seisoivat myös äiti sekä Bill-setä, joka halasi parhaillaan Miniä.
  "Isä, sinä oletkin jo tavannut Scorpiuksen", Rose esitteli hermostuneesti.

Miksi isän oli pitänyt nähdä hänen ensisuudelmansa? Miksi?
  "Scorpius pelasti minun henkeni", Rose jatkoi puolustelevalla äänensävyllä, kun Hermione Weasley tuli halaamaan häntä, vaikka he olivat juuri edellisenä päivänä nähneet. Äidillä ei ilmeisesti ollut mitään Scorpiusta vastaan, koska hän hymyili tälle suopeasti.

Ron nyökkäsi jonnekin kauemmas.
  "Hänen isänsä odottaa tuolla vähän matkan päässä", Ron sanoi ja hymyili hieman lämpimämmin. Sitten hän yllättäen kätteli Scorpiusta.
  "Kuule poika, olen pahoillani siitä, mitä jouduit kokemaan", Ron sanoi hänelle epätyypillisen vakavana. "Noin nuorelle tuollainen on rankka kokemus, jota ei toivoisi kenellekään."
Isä raapi päätään, sillä hän ei ilmesesti keksinyt enempää lohduttavia sanoja. Isä oli aina ollut huono sellaisessa.

  "Olet toki tervetullut käymään meillä lomalla. Tarjoamme kiitokseksi tyttäremme pelastamisesta päivällisen", Hermione sanoi sydämellisesti.
  "Niin, olet tervetullut sitten kun Rosiekin on kotona", Ron täydensi omituisesti. Pingoittunut hymy oli palannut hänen pisamaisille kasvoilleen.

Scorpius näytti hämmentyneeltä ja hieman punertavalta, mutta hän kiitti kutsusta.
  "Miten niin sitten kun Rosekin on kotona?" Rose tarttui isänsä sanoihin. Hän ei ymmärtänyt, mistä tämä oikein höpisi. Hän oli tulossa kotiin nyt, koko loman ajaksi.
  "Hyvää joulua teille, sir", Scorpius sanoi katsoen Rosen isää. "Samoin teille, rouva Weasley."
Ron nyökkäsi Scorpiukselle, ja tämä hymyili pikaisesti Hugolle ja Roselle. Sitten Scorpius käveli isänsä luokse. Rose näki, että Malfoyt halasivat.
 
  "Isä, mitä sinä tarkoitit kun sanoit, että Scorpius voi tulla meille sitten, kun minä olen kotona? Minähän olen koko loman kotona. Vai ollaanko me Kotikolossa joulupäivän lisäksi kauemmin?" Rose ihmetteli taas, kun he lähtivät yhdessä kohti autoa. Hän olisi halunnut vielä sanoa jotain Scorpiukselle, mutta sen pitäisi odottaa pöllöpostiin. Ronald Weasleyllä tuntui olevan melkoinen hoppu Saukkonummelle.

Rosen äiti käveli Hugon kanssa taaempana ja väitteli siitä, saisiko Hugo joululahjaksi lohikäärmeliskon. Voi kunpa Rosenkin suurin murhe olisi nyt ollut jokin typerä lahja.

  Isä avasi Fordin autonovet sähköavaimella ja kapusi autonrattiin. Rose istui itsepäisesti pelkääjänpaikalle, mutta isä ei vastannut hänen uteluihinsa.
  "Kultaseni", Rosen äiti sanoi hetken kuluttua, kun he olivat päässeet moottoritielle, "sinä käännyit väärästä liittymästä."
Isä ajoi määrätietoisen näköisenä kohti etelää.
  "Isä, mihin me mennään?" Hugo kysyi takapenkiltä. "Minulla on nälkä."
Ron ei vastannut, vaan keskittyi liikenteeseen.
  "Hugo, sinulla on aina nälkä", Rose huomautti piikikkäästi, koska häntä ärsytti.
Isä murahti sen merkiksi, että sisarukset eivät saisi riidellä.
  "Ron, et voi olla tosissasi", Rosen äiti voihkaisi, kun he pääsivät maaseudulle. Rose tunnisti paikan ja hänen vatsassaan muljahti.
  "Onko hän vielä elossa?" Rose ihmetteli. "Me ei olla käyty täällä varmaan kolmeen vuoteen."
Isä painoi kaasua ja auto kiisi lumista tietä pitkin kohti pientä maataloa.

  "Minä tulen hakemaan sinut muutaman päivän päästä", isä ilmoitti, kun hän oli pysäyttänyt auton Muriel-tädin pihaan. "Täti varmasti saa sinut ymmärtämään, ettei ole sopivaa 14-vuotiaalle, tuota, keskittyä muuhun kuin kouluun!"

Ford täyttyi vastalauseista, Pasityyhtysen rääkynästä ja huudosta, joka kantautui jopa Muriel-tädin puolikuuroihin korviin. Joulunäytelmä on ilmeisesti palannut minun pihalleni, täti ajatteli kiiruhdettuaan vanhoilla jaloillaan terassille juuri parahiksi katsomaan, kuinka Arthur Weasleyn nuorin poika yritti kiskoa puoliveristä tytärtään ulos jästien peltiromusta.

Hyvää joulua!

 

[Swizzy]

Niin ja mä sitten taas lukeudun Adam-faneihin (jota kukaan ei tietenkään ole vielä huomannut :DD) enkä halua että kukaan 100% kopiota ficciinsä tekisikään.

Ja en edelleekään tykkää Channingista.

Enkä voinut olla huomaamatta "Pasityyhtystä"! Joku suvun perinnenimi?

Ja awww! Ihanaihanaihana ihana tuo suutelukohtaus. Sitä on sen verran kauan odotettu että se oli vielä tavallista parempi näin lukijan näkökulmasta.

Ei! Olihan se nyt törkeää Ronilta laittaa Rose Murielin luokse vaan sen takia että suuteli Scorpiusta! Eihän Dracokaan mitään tehnyt. Voi Rose-raukkaa. Nythän on suorastaan pakko lukea jatko-osa kun jätit tuollaiseen kohtaan.

Koska kommentointitaidot ovat kaivon pohjalla (älä kysy milloin tulevat takaisin), ei järkevämpää ole tarjolla, pahoitteluni.

Jatko-osaa odotellen!

♥

Swizzy

[Grenade]

Olen vähän piilolukijana tätä ficciä lueskellut, mutta nyt kun jännittävä finaali on kohdannut loppuhuipennuksensa, on kai minunkin aikani nousta kertomaan, että tykkäsin tästä ficistä.
Kerronta oli sujuvaa, ja tykkäsin kaikista pienistä yksityiskohdista, joita ripottelit matkan varrelle. Ja ne kaikki pienet suhdesotkut siellä kaiken keskellä. Tosin, olin melko varma Jamesista ja Brinasta. Rakkaudestahan se hevonenkin potkii
Tuo suukko, kyllä, sitä on odotettu. Tulihan se sieltä viimein! Söppänää, myönnän.
Hienot draamat, juonenkäänteet tulivat viimeisissä osissa aivan puskan takaa. Loistavaa lukijan johdattelua paikkaan A, mutta äkkijyrkästi paikkaan B.
Jotenka siis, pahoitteluni tynkäkommenista, ja ilouutinen: Tykkäsin

[Ledi]

Multa jäi kommaamatta viime osa vaikka monesti kommenttia alotinkin niin mun vammanen kone teki jotain... Murh..
 
Mutta 11. eteni hiukkasen nopeesti mun makuun... Mut oli hyvä ja silleen, vaikka siinä vähän kestikin... Näin keväällä sattuu kaikilla oleen kiire koulussa ja töissä ja kaikkialla... 
 

Minä rakastan häntä, pensas.

Miten toi onnistukin repeyttään mut täysin... Härregyyd! Scorpin pitäs tutkituttaa päänsä! 
 
Kakstoista oli söpö ja ihana ja kaikkee <3 Scorp ja Rose on mahtavia yhes ja aww <3 Ron laski mun silmissäni alas maan matosten joukkoon passittaessaan Rosen Murielin luo... Mut sain hyvät naurut tosta.. Mä niin osaan kuvitella vanhan Muriel-käppänän tökkivän Rosee kyhmysellä kepillä (ei! Taas mä aattelin ton kaksmielisesti!! Sori..) selkään ( )... Mä jotenkaan en tykänny Channingista sen sukunimen takia... En vaan tiiä mut Rinne ei sovi Channing-nimen kans.. (Mitenkä ensivaikutelma vaikuttaa Lediin? Mitenkään se ei minnuun vaikuta!) Muuten oli ihan loistava hahmo! (Miten mä tykkään pahiksista!?) Ja Louis on söpö Hankinsa kans vaik se oli vaan maininta mä niin osaan kuvitella kuin se tykkkää siitä kun se noin oikein laittautuu sitä varten... <3
 
Mutta kiitos tästä ihanuudesta ja jatko-osaakin taisin jo kommata... 
 
Ledi

[Rentun Ruusunen]

"Minä tulen hakemaan sinut muutaman päivän päästä", isä ilmoitti, kun hän oli pysäyttänyt auton Muriel-tädin pihaan. "Täti varmasti saa sinut ymmärtämään, ettei ole sopivaa 14-vuotiaalle, tuota, keskittyä muuhun kuin kouluun!"

Ford täyttyi vastalauseista, Pasityyhtysen rääkynästä ja huudosta, joka kantautui jopa Muriel-tädin puolikuuroihin korviin. Joulunäytelmä on palannut, täti ajatteli kiiruhdettuaan vanhoilla jaloillaan terassille juuri parahiksi katsomaan, kuinka Arthur Weasleyn poika yritti kiskoa tytärtään ulos jästien peltiromusta.

Niin paras loppu, kun vaan voi olla. Kiitos, että sain olla lukemassa tätä jo ennen, kun liityin tänne. Eli alusta saakka.

Ruusunen

[Arion]

Katsellessaan Louisin juoksua Rose tajusi, että hän oli koko syksyn kiirehtinyt kohti jotain, joka oli nyt ohitse. Vaikka joulunäytelmä oli mennyt lievästi sanottua mönkään eikä Rosesta ollut tullut vanhempiensa kaltaista sankaria, hänellä ei ollut tyhjä tai mitätön olo. Päinvastoin: Rosesta tuntui, että hän oli viimein saanut kokea sykäyksen, seikkailun, josta riittäisi ammennettavaa loppuiäksi.

Jep, Harryhan ton on kokenut joka vuosi

"Minä tulen hakemaan sinut muutaman päivän päästä", isä ilmoitti, kun hän oli pysäyttänyt auton Muriel-tädin pihaan. "Täti varmasti saa sinut ymmärtämään, ettei ole sopivaa 14-vuotiaalle, tuota, keskittyä muuhun kuin kouluun!"

nii joo, Ronillahan on varaa sanoa tuo - köh! kuunteli Binnsin historian tunneilla tarkkaavaisena ja kirjoitti muistiinpanoja ja antoi Hermionen ja Harryn lainata niitä kirjoittaakseen omansa jaa - enkä tarkoita että huono kommentti, vaan loistava! mun leuka loksahti auki hämmästyksestä - nii joo, sinänsä Ron itse oli pihkassa Hermioneen jo 14-vuotiaana, kuten myös Harry Chohon, ja Chohan seurusteli Diggoryn kanssa ja Hermione Krumin - okei, tuon takia ehkä juuri Ron ei haluakaan Rosen seurustelevan 14-vuotiaana

loistava lopetus oli todellakin, ja pidin tuosta Rose/Scorpius ja James/Brinasta aivan loistavia ja kiitos fikistä, oli loistava ja hieno ja ja ja ... jaaa oli mahtava! Kiitos tästä *kiittää, kumartaa ja poistuu näyttämöltä antaen muiden tulla antamaan oma kiitoksensa fikistä*

nii, oliks sä ajattelemassa tehdä toista osaa tälle?

[The Mind]

Miksi, oi miksi, tämän piti jo päättyä? Toisaalta, ehkä siinä piileekin tämän ficin mahtavuus - ei liian pitkä, mutta tiivis tarina! Ja jatko-osaa aion varmasti lukea! En usko, että kirjoitustaitosi mihinkään siinä katoavat. Nyt hahmoilla on jo hyvä pohja, joten ehkäpä se jatko-osa on jopa parempi kuin tämä - mikä kuulostaa kyllä melko mahdottomalta. Tämä on niin täydellinen fici, että en osaa sanoin kuvailla... No, toki siellä jossain on muutama kirjoitusvirhe tai liian nopea kohtaus, mutta sellaisia löytyy myös Rowlingilta.

Nauroin vedet silmissä tuolle ficin lopulla. Ron <3

Kuules Röhkö, kirjoita fantasiakirja! Minä ainakin voisin ostaa sen Sun jos jonkun täytyisi saada palkkaa kirjoittamisesta.

- The Mind

[tipe]

Hei!

Aivan ihana lopetus aivan ihanalle ficille!

Voi Rose-parkaa, onpas Ron nyt epäreilu...

Voi awwwwwws, Rose ja Scorp on niiiin söpöjä!

Kuules Röhkö, kirjoita fantasiakirja! Minä ainakin voisin ostaa sen  Sun jos jonkun täytyisi saada palkkaa kirjoittamisesta.

Yhdyn tähän The Mind:in mielipiteesen täysin, kyllä mäkin sen kirjan ostaisin!

Ja odotan kovasti jatko-osaa, ihanaa.


Kiittäen,
hiphei!!!

[Siiderii]

Eihän ihan paras luku tota Rosen ja Scorpiuksen pusua on ooteltu kuules ekasta luvusta lähtien

  Matami Hafword oli varoittanut, että täysikuun aikaan oli odotettavissa melkein mitä tahansa: joko Scorpius muuttuisi sudeksi tai sitten hän vain kokisi outoa halua juoksennella ympäri nummia.

liian yksinkertaisen huvittavaa juoksennella ympäri nummia

MITÄH ? Elääkse Muriel-täti vielä? hirveetä.... Rose-parka Nyt mä voin vaan vinkua lisää tätä tekstiä vaikka juttu onkin jo valmis... Siltikin hiton hyvä lopetus En keksi enää mitää yksinkertasesti ihan paras!

Siiderii

[Röhkö]

Kiitos jälleen kommenteista! (:

Swizzy: Pasityyhtynen vilahti jo ficin alussa. Velhoilla on tapana kierrättää nimiä (;

Chelsey: Olen imarreltu! Lupaan kirjoittaa lisää, ainakin tuon jatko-osan näin aluksi.

Grenade: hyvä, jos niitä suhdesotkuja ei ollut liikaa. Pelkäsin, että tämä muistuttaa välillä liikaa Kauniita ja rohkeita..

Ledi: Channingin sukunimestä sen verran, että halusin tunkea tähän ficiin edes yhden suomenkielisen nimen.

Rentun Ruusunen: imartelevaa, kerta kaikkiaan. Toivottavasti olet viihtynyt Finissä!

Anturajalka93: Ron ei ole niitä kaikkein kaiken huomioon ottavia tyyppejä : D Toinen osa tulossa ja tullutkin jo osittain, eli Tylypahkan poikakoulua lukemaan sitten vain!

The Mind: Rahaa... kirjoittamisesta $_$ Vau. Se olisi kyllä toiveammattina.

hiphei!!: hmm, olisihan siinä ideaa kirjoittaa kirja tekijänimellä Röhkö

Siiderii: pohdin pariin otteeseen, laitanko Murielin mamman elämään vielä tässä ficissä. No, pakkohan se oli.

[Tiara]

Tämä oli kyllä ihana lukukokemus! Juoni oli tosi hyvä ja siinä tapahtui paljon jänniä asioita. Jonin paljastuminen pahikseksi ja Scorpiuksen muuttuminen ihmissudeksi oli yllättävä veto, mutta hyvällä tavalla. Aww Scorpius oli kyllä ihana kun pelasti Rosen hengen ja esti tätä muuttumasta ihmissudeksi. <3 Loppuratkaisu oli kyllä yllättävä ja pidin siitä. Rosen ja Scorpiuksen suudelma oli jotain niin söpöä.

Hahmot olivat hyvin onnistuneita. Erityisesti pidin Rosesta, Scorpiuksesta, Jamesista, Louisista ja Pendragonista. Harmi ettei rehtoriparan joulunäytelmä onnistunut. Täytyy lukea se jatko-osa ehdottomasti!

[Röhkö]

Kiitos kommenteista, onski ja Tiara! Minulla on kandityön vuoksi pitkä ficitauko meneillään, mutta kyllä palautetta kelpaa aina lukea!

[The Mind]

Luin tämän kokonaan uudestaan näin joulun lähestymisen kunniaksi. Pidin tästä yhtä paljon kuin edelliselläkin kerralla, ehkä nyt jopa enemmän, koska pystyin lukemaan kaikki luvut putkeen ja hahmottamaan kokonaisuuden. Lisäksi kauppoihin saapunut joulumusiikki ja pimeissä illoissa hohtavat jouluvalot virittivät minut oikeaan tunnelmaan!

Tekstiti yksinkertaisesti toimii ja koukuttaa hyvällä tavalla. Harmi, että et ole ehtinyt jatkaa lisäosaa :/