Nimi: Kadut
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: S
Sanamäärä: 172
Genre: Angst, sekopäisyys, ahdistus
Vastuuvapaus: Minun on.
A/N: En oikein tiedä. Siis oikeasti en tiedä... Ahdistaa tämä päivä ja yksi ystävä, joka pitäisi nähdä, joten sormet vain lähtivät kirjoittamaan. Tähän myös voi vaikuttaa se, että olen koko päivän katsonut L-koodin toista tuotantokautta ja Jenniferin hahmo vain on uskomattoman mielenkiintoinen. Toivottavasti tästä saa jotain selkoa! 
Kadut
Ihmisiä siellä täällä ja tuolla. Kaikki tuijottaa, kun kävelevät ohitse ja poika peittää kasvot käsillään. Pysäyttää askeleensa ja toivoo maan syövän hänet. Äänet päässä kuiskivat
vääränlainen vääränlainen vääränlainen. Hän ei kuulu sinne, kukaan ei kuulu.
Ei, ei hänen laisensa, joka on vain epäsikiö muiden mielestä.
Askeleet vievät pois. Juoksevat kovaa kovaa kovaa, eivätkä lopulta osaa pysähtyä. Ne vain vievät eteenpäin metsäpolkua, joka tihenee jatkuvasti kapeammaksi, eikä siellä lopulta näe ympärilleen. Pojan silmissä kyyneliä ja pakokauhua. Sellaista, jota ei saisi tavallisesti näyttää ollenkaan. Kiellettyä ja rankaistavaa.
Vääränlainen.Siirtolohkare hohtaa vielä auringonlämpöä, vaikka auringonlaskusta on liikaa aikaa. Liikaa liikaa ja vielä kerran liikaa. Pimeys on suojelija, vaikkakin viettelijä, jolla on rumat kasvot ja selän takana sormissa tikari. Terävä ja hopea. Satuttaa ja viiltää, kuten muiden katseet ajatukset sanat, jotka eivät huulilta tipu, mutta ne on silti huudettu ilmaan.
Jalat paljaat ja huulilla aito hymy, vaikka sattuu. Rintaan sattuu, eikä kukaan tiedä. Ei maailmassa ole pelastajaa, joka yhtäkkiä tarttuu kädestä ja nousee suojelemaan.
Unohdetut joutuvat kadulla katseiden raiskaamiksi ja sille kukaan ei voi mitään.
