Azkaban.
Minun sellini.
Istuu onneton mies. Minä.
Okei. Nyt olisi ehkä hyvä parempi paras hetki kuolla kateuteen. Oikeasti. Oh my. Miten joku voi osata tällaista? Enteröinti on aivan tajuttoman tehokas ja ikään kuin jok’ikinen sana uppoaa tajuntaan terävänä ja voimakkaana, saaden haukkomaan henkeään. Aivan järjettömän upea aloitus, apua.
Mä oon oikeasti ihan totaalisen mykistynyt tämän raapaleen upeudesta. Kaikki toimii ja se on enemmän kuin täydellinen? Ainoa asia, johon oon pettynyt, on se, ettei tää oo saanu enempää kommentteja. Sillä oikeasti. Jos joku teksti niitä ansaitsisi, niin ehdottomasti tämä kuuluisi niihin.
Heti alusta alkaen saatoin nähdä tapahtumat silmieni edessä, niin toimivaa kuvailusi on. Tykkäsin niistä tietyistä asioista, jotka toistuivat, koska ne tukivat tekstiä ja sen tunnelmaa oivallisesti. Ja tämä on hyvin harvinainen tilanne, sillä karsastan yleensä toiston käyttöä raapaleissa, mutta tässä se selkeästi oli niin harkittua, etten kykene millään valehtelemaan niin paljon, etteikö se toimisi.
Okei, en osaa sanoa enää mitään järkevän kuuloista, joten vielä tähän loppuun haluan lainata toisen kohdan, johon tykästyin erityisen paljon tuon aloituksen lisäksi:
Mikään osa minusta ei koskaan unohda häntä, mikään minussa ei koskaan lopeta rakastamasta häntä. Milloinkaan, mitenkään, missään.
Itse täydellisyys. ♥
Kiitos kaunis! ♥
~ Herkku.
