Ikäraja: S
Genre: Deathfic, angst
Haasteet: Deathfic-haaste ja
Musiikkia korville -haasteA/N: Uudenvuodenpäivänä olin sairaalassa tapaamassa mummuani ja sitten tuli vain sellainen olo, että on pakko kirjoittaa jotakin tällaista. Tiedän, ettei oman mummunikaan lähto ole kaukana ja se piti saada purkaa paperille. Tämmöinen siitä sitten syntyi.
Musiikkia korville -haasten takia olen valinnut tähän pätkään taustamusiikiksi Nightwishin
Turn loose the mermaids. Laitoin tuon instrumentaalisen, jotta tekstiä olisi helpompi lukea sen kanssa, mutta ei sitä tietenkään pakko ole kuunnella.
Tie ikuisuuteenOn aurinkoinen helmikuun päivä. Istun siinä vuoteesi vieressä. Toinen kerros, kolmas ovi vasemmalta. Huoneessa on hiljaista. Ulkona paistava aurinko valaisee kasvojasi. Näytät vanhemmalta ja väsyneemmältä kuin tavallisesti. Silmäluomesi painuvat välillä alas, mutta yrität pitää niitä auki. Hengityksesi rahisee, mutta näytät levolliselta ja rauhalliselta. Tiedän, että sinun aikasi täällä on käymässä vähiin. Olen jo osannut hyväksyä sen, vaikka se on vaikeaa. Mutta kukaan ei elä ikuisesti. Niin sinulla oli tapana sanoa, silloin kun minä olin pieni.
Sinulta opin paljon muutakin. Opetit minua pitämään virkkuukoukkua oikein kädessä. Se oli minulle vaikeaa ja sinulle myös, mutta me sinnittelimme. Koukku tippui monen kerran ja minä hermostuin, sanoin sinua tyhmäksi ja suutuin koukulle. Silti sinä jaksoit ja loppujen lopuksi koukku pysyi oikein päin kädessäni.
Sinä opetit minut paistamaan lettuja ja leipomaan niitä maailman parhaita karjalanpiirakoita. Sinä näytit miten kukkaseppele tehdään. Sinä kerroit minulle kuinka juhannusyönä voi nähdä unessaan tulevan sulhasensa.
Sinun suustasi sain kuulla monta monituista satua ja tarinaa. Punahilkan halusin kuulla aina uudestaan ja uudestaan. Se oli suosikkini. Sinä muuntelit satuja. Teit niistä joka kerralla erilaisen ja minä nauroin vatsa kippuralla, kun Hannu ja Kerttu jahtasivat noitaa pitkin metsää tai Susi ja Punahilkka söivät pipareita yhdessä Mummon kanssa. Sinulla oli niin hyvä mielikuvitus.
Mutta ne ajat ovat ohi. Sinun kuntosi heikkeni, etkä jaksanut enää pitää huolta itsestäsi. Et jaksanut vierailujani. Muutit vanhainkotiin ja silloin minä itkin. Minä olin vihainen sinulle. En halunnut nähdä sinua enää. En olisi halunnut sinun menevän sinne ja sanoin äidillekin, että se paikka oli vain kahjoille.
Sitten sinä sairastuit. Vointisi heikkeni entisestään. Aloit unohdella asioita ja muutaman vuoden kuluttua et muistanut minua, äitiä tai koko meidän perhettä. Minä en silti unohtanut sinua. En minä oikeasti ollut sinulle vihainen. Kävin luonasi. Lauloin sinulle ja sinä hymyilit. Muistit sävelmiä. Joskus nauroit ja minä olin iloinen, että sain olla vielä kanssasi. Silti mieltäni kaivoi tieto siitä, että yhteinen aikamme alkoi olla rajallista.
Viime viikolla sairastuit keuhkokuumeeseen. Nyt se on jatkunut yli viikon, eikä tunnu millään helpottavan. Lääkärit sanovat, että et ehkä selviä tästä. Siksi halusin nähdä sinut vielä, ehkä viimeisen kerran.
Yleensä juttelen sinulle paljon, vaikka en tiedä kuinka paljon ymmärrät enää, mutta nyt minua ei haluta puhua. Ketä haluttaisi tässä tilanteessa?
Hoitajien äänet ja sinun hengityksesi riittävät minulle taustamusiikiksi tähän hetkeen.
Yhtäkkiä alat yskiä kovasti. Minä hätäännyn ja nousen seisomaan. Otan pöydältäsi nokkamukin, jossa on vettä. En saa sitä juotettua sinulle. Pärskit kovasti ja aion jo lähteä hakemaan hoitajaa avuksi, kun yskintä lakkaa. Katsahdan sinuun. Olet rauhallisempi kuin äsken. Silmäsi ovat ummistuneet. Ja sitten huomaan. Rintasi ei kohoile, eikä suustasi kuulu rahinaa. Sinä et hengitä.
Toisaalta se on minulle suuri helpotus. Sinun ei tarvitse enää kärsiä täällä. Saat lähteä matkalle kohti tuntematonta, etsiä tietä ikuisuuteen. Ehkä löydät isoisän sieltä. Toivon niin.
Toisaalta taas olen surullinen ja haluaisin, että olisit vielä täällä minun kanssani. Istun takaisin tuolilleni ja otan kätesi käteeni. Silitän kämmenselkääsi varovaisesti. Se on pehmeä ja lämmin. Hipaisen vielä hellästi poskeasi ennen kuin lähden.
“Kiitos kaikesta ja hyvää matkaa”, kuiskaan. Kyyneleet täyttävät silmäni. “Rakastan sinua, isoäiti.”