Title: Usko, toivo ja rakkaus
Author: Nevermind
Beta: None
Pairing: SK/LE, LE/JP
Rating: S
Genre: angst
Summary: Kolme otetta Severuksen ajatuksista elämänsä rakkaudesta, Lily Evansista. Ficlet siitä, kuinka usko, toivo ja rakkaus ilmenevät miehen surkeassa nuoruudessa.
______________________________________________________________________________
Usko
Poika tarkasteli tytön mietteliäitä kasvoja. Otsa oli rypyssä ja suu herkästi mutrulla. Aina yhtä kaunis. Severus puristi Lilyn kättä tietäen, kuinka vaikeaa tytön oli hyväksyä tämä kaikki. Koko uusi maailma, joka oli hetkessä avautunut tämän eteen. Severus kuunteli tytön tiheää hengitystä ja yritti samalla pitää omansa vakaana. Lily käänsi katseensa häntä kohti, ja Severuksen valtasi kipristelevä, suorastaan huumaava tunne, kuten aina tytön katsoessa häntä kirkkailla vihreillä silmillään.
"Minun on vaikea uskoa tätä todeksi. Kuulithan, mitä Petuniakin sanoi. Friikki", tyttö kuiskasi ja jatkoi. "Minä pelkään. Pelkään, että herään vain huomatakseni tämän kaiken olevan unta."
"Luota minuun, tämä on totta. Sinun täytyy nyt vain uskoa."
"Uskoa mihin?"
"Itseesi. Minuun", Severus henkäisi vastaukseksi ja painoi huulensa suojelevasti tytön punaisiin hiuksiin. "Meihin", poika lisäsi niin hiljaa, että ei ollut varma tytön kuulevan.
Toivo
"Severus Kalkaros!"
Kuullessaan oman nimensä, poika hätkähti ja astui rivistä eteenpäin. Puna nousi Severuksen kasvoille, kuten aina hänen ollessaan ihmisten edessä. Poika vilkaisi yhä rivissä seisovaa tyttöä kuin pyytäen tukea. Lily katsoi häntä vihreät silmät loistaen ja nyökkäsi rohkaisten. Pieni ele, mutta niin täynnä sanottavaa.
Pystyt siihen. Kaikki menee hyvin. Älä pelkää.
Severus laskeutui kompuroiden tuolille. Pimeys valtasi pojan näkökentän, sillä hattu valahti suoraan hänen silmilleen. Severus punastui entistä rajummin ja huomasi puristavansa tuolin reunoja rystyset valkeina.
"Luihuinen!"
Vaimeat aplodit kaikuivat salissa Severuksen siirtyessä reunimmaisen pöydän ääreen. Punapäinen tyttö hymyili hänelle salin edestä, mutta Severus ei sitä nähnyt. Poika tuijotti edessään lepäävää tyhjää lautasta veren kohistessa päässään. Nyt voisi vain toivoa, toivoa parasta. Aivan liian pian Lily kutsuttiin lajitteluun. Severus seurasi tytön epävarmaa kulkua tuolille. Pojan sydäntä suorastaan kivisti. Luihuinen, luihuinen, luihuinen... Hän mietti, pyysi, toivoi. Mutta tälläkään kertaa tulevaisuus ei tuonut onnea.
Rakkaus
Mustahiuksinen poika kyyristeli haarniskan takana. Hoikan rakenteensa ansiosta metalliesine antoi hänelle hyvän suojan. Severuksen kasvoilta paistoi tunteiden sekamelska: puhdas inho, suru, kateus, kaipuu ja rakkaus. Pojasta tuntui, että hänen sydämensä halkeaisi pian kaikista näistä ristiriitaisista tunteista.
Kaksi rohkelikkoa kävelivät käytävää eteenpäin yksinäisen haarniskan ohi. Potter ja Lily. Hänen Lilynsä. Piileskelevä poika nieleskeli kyyneliään ja pakottautui pysymään aloillaan, kunnes kaksikon askeleiden äänet eivät enää kantautuneet käytävälle. Severus hautasi päänsä käsiinsä ja antoi lopulta kyynelille vallan. Hän ei kyennyt enää hillitsemään itseään.
Severus rakasti tyttöä. Mutta tyttö ei rakastanut häntä.
Severus yritti epätoivoisesti pyyhkiä kyyneliä kalpeilta kasvoiltaan, mutta uusien syntyminen jatkuvasti teki tehtävästä mahdottoman. Ja mitä hän oikein suri? Kaikkihan oli hyvin. Pojan olisi kuulunut olla tyytyväinen, sillä Lilyn parasta hän vain halusi. Sitähän rakkaus oli, toisen onnesta iloitsemista. Ja tällä hetkellä Lily oli onnellinen.