Hehee, meikäläisellä alkaa taas työt kohta, ni oli pakko kirjoittaa jotain, itseni tuntien en kuitenkaa saa aikaseks mitään sitte työpäivien jälkeen
Ensimmäisestä raapaleesta/shotista sen verran, että kävin vilkaisemassa noita toiveita joita viikkoja takaperin teiltä pyysin, ja nappasin sieltä tämän, kun nyt niin mukavasti olen paneutunut Silenan elämään xD
Ja toisesta. Mitä mä voin sanoa? Tarkoitus ei ollut aluksi. Ihan totta. Mutta sitten.En tiiä.
Idea vaan pälkähti mieleen, että tällästä en ookkaa kirjoittanu koskaan ja tuollainen tuosta nyt sitten tuli
Eniweis, lukekaa ja kommentoikaa.
Luke/Silena
S
Angst? Drama
Suudelman petosVahvat, ruskettuneet kädet vaeltelivat levottomasti tytön kapealla vartalolla, lähes omistavasti.
Hieman rohtuneet huulet kutittelivat vaaleaa ihoa nuoren miehen kumartuessa suukottamaan kapeaa kaulaa. Luomet painuivat kiinni lähes epätoivoisesti peittäen sammaleenvihreät silmät. Silmät joista kuvastui pelko ja syyllisyys, kun vanhempi mies piteli häntä sylissään.
”Sinähän ymmärrät, ettet voi perääntyä tästä, ymmärräthän Silena?” Luke kähisi Afroditen tyttären korvaan, saaden tämän vinkaisemaan pelosta.
Silenan sydän takoi rajusti rinnassa ja ahdistus teki tuloaan. Kyllä Silena ymmärräsi. Ymmärsi tekojensa vakavuuden ja niiden seuraukset.
Kuinka monet puolijumalat olivatkaan saaneet jo surmansa hänen petturuuden takia?
”Teet vain niin kuin käsken ja pelastat monia henkiä,” Hermeksen poika jatkoi kuiskutteluaan samalla kun veti tyttöä lähemmäs.
”Mutta kyllähän sinä sen tiedät, olet fiksu tyttö,” Luke virnisti ja painoi huulensa Silenan huulille. Suudelma oli lähes hellä, mutta ei kaunis.
Se oli täynnä katkeruutta, vihaa ja pelkoa.
Huolimatta kaikesta pelosta ja inhosta, jota tunsi Lukea kohtaa, ei hän voinut olla vastaamatta suudelmaan. Ja se sai hänet vihaamaan itseään.
~*~
S
Adventure, Drama
Ja... Parituksen ja henkilöt jätän yllätykseksi
MetsästäjäTuuli suhisi puissa nuoren miehen liikkuessa metsikössä lähes äänettömästi eteenpäin. Merensiniset silmät kiiluivat armottomasti ja voitonriemuinen hymy valtasi vaaleat huulet miehen lähestyessään saalistaan. Harmaa suuri susikoira pysytteli isäntänsä lähellä, läähättäen innostuneesti. Koira ei kuitenkaan tehnyt elettäkään hyökätäkseen saaliin kimppuun, ilman isäntä lupaa.
Nuori mies otti vielä yhden askeleen ja kohotti pronssisen jousensa ja viritti nuolen. Hän oli valinnut väijytyspaikkansa tarkasti, ollen huolellinen, että tuuli tuli vastakkaisesta suunnasta, eikä saalis vainunnut hänen hajuaan. Silmä tarkkana mies seurasi peuran liikkeitä pusikoitten takaa, ja varovasti otti yhden viimeisen askeleen ennen kuin nuoli singahti suoraan kohti peuraa.
Eläin kaatui kuolleena maahan kirvoittaen voitonriemuisen huudahduksen miehen huulilta. Mies kiiruhti saaliin luokse ja otti metsästyspuukkonsa esiin. Juuri kun hän oli iskemässä terän peuraan, kuului läheisestä pusikosta hiljaisia askeleita ja risun rasahdus. Tarkat metsästäjän vaistot varoittivat välittömästä uhasta ja hän pystyi lähes kuulemaan, kuinka nuoli viritettiin jouselle.
Mies ponkaisi paikaltaan ylös ja perääntyi välittömästi kauemmas nuolen osuessa lähes siihen kohtaan, jossa hän oli juuri ollut. Mies huomasi joutuneensa ansaan kalliota vasten. Uhmakas ilme kasvoillaan hän tuijotti pimeään metsään ja viritti itsekin jousensa. Nuorukaisen uskollinen koira murisi vihaisesti isäntänsä uhkaajalle, mutta hiljeni pian.
Kuului rahinaa ja varjoista ilmestyi nuori tyttö, kasvot kauniit ja ajattomat ja viisaat hopeiset silmät, jotka tuijottivat nuorta miestä terävästi. Tyttö oli pukeutunut vaaleaan toogaan, joka oli kiinnitetty hopeisella narulla vyötärön kohdalta ja metsästykseen sopiviin sandaaleihin. Kädessään hänellä oli edelleen jousensa ja nuolensa, mutta ei enää osoittanut sillä miestä.
Nuori mies katsoi arvioivasti tyttöä vaaleilla hiuksilla ja hopeisella tiaralla, pohtien vaihtoehtojaan. Hän tunnisti kyllä jumalattaren sellaisen nähdessään. Mies ei kuitenkaan ollut varma, mikä oli saanut jumalattaren hyökkäämään hänen kimppuunsa ja oliko toisen tarkoitus tappaa hänet vai oliko nuoli vain varoitus. Lopulta mies päätti kumartua tytön edessä.
”Mi Lady.”
Tyttö katsoi häntä edelleen arvioivasti. Lopulta hän astui asteli lähemmäs.
”Metsästit hyvin, poika. Mutta minun maillani.”
”Olen pahoillani, tarkoitukseni ei ollut loukata teitä, Mi Lady,” mies vastasi hiljaa.
Artemis ojensi kätensä, silitti solakoilla sormillaan tummia hiuksia, tuntien samalla kuinka mies hänen edessään jähmettyi. Tämä ei nostanut päätään vaan piti sen kumarassa osoittaen näin kunnioitustaan metsästyksen jumalatarta kohtaa. Tyytyväinen virne kohosi Artemiin huulille. Tyttö kuljetti sormiaan pitkin miehen poskea, leuan alle ja kohotti tämän päätä hieman.
Jumalattaren henki salpautui nähdessään merensiniset silmät, joista kuvastui monien tunteiden kirjo. Ihailua, pelkoa, kunnioitusta… Mitkä kauniit silmät tämä poika omasikaan! Artemis oli seurannut pojan kulkua, kehitystä metsästäjänä, tämän liikkuessa hänen maillaan. Vaikka hän oli alussa väheksynyt pojan taitoja, oli jumalattaren myönnettävä, että poika oli kehittynyt varsin taitavaksi metsästäjäksi.
”Olen kuitenkin seurannut sinua. Olet taitava, mutta et tarpeeksi,” Artemis hymähti, pidellen edelleen nuorukaisen leuasta kiinni, tuijottaen kiinteästi meren värisiin silmiin.
”Annan sinulle mahdollisuuden liittyä metsästysseurueeseeni. Tulet kehittymään vieläkin taitavammaksi, jos päätät liittyä,” jumalatar jatkoi.
”Tosin, ei sinusta koskaan taida tulla yhtä taitavaa kuin minä. Olethan sentään poika.” Artemis tuhahti lopuksi päästäen irti pojan leuasta. Hämmennys paistoi sinisistä silmistä ja rohtuneet huulet olivat raottuneet hieman. Nuori mies oli sanaton.
Artemis kurtisti kulmiaan nuorukaisen hiljaisuudelle, eikö poika tajunnut millaisen kunnian hän tarjosi?
”Minä…” Nuorukainen änkytti saaden jumalattaren pyöräyttämään silmiään kyllästyneenä.
”Taidatkin olla hidasälyisempi kuin luulin, annetaan olla, ei sinusta taida olla siihen.”
Sisu kiehahti sinisissä silmissä ja kohteliaisuuden unohtaen nuorukainen kompuroi ylös.
”Liityn seurueeseesi ja saatpa nähdä! Aion kehittyä taitavammaksi metsästäjäksi kuin ikinä voisit edes kuvitella!” Nuorukainen huudahti kiihtyneenä.
Artemis oli hieman hämmästynyt nuorukaisen purkausta, mutta peitti sen taitavasti kohottamalla kulmaansa epäilevä ilme kasvoillaan.
”Näinköhän?”
Mutta ennen kuin nuorukainen ehti vastata, Artemis kohotti kätensä hiljaisuuden merkiksi.
”Se nähdään sitten. Mikä on nimesi poika?”
Hämmästys kuvastui toistamiseen nuorukaisen kasvoilla saaden Artemiin tuhahtamaan hieman huvittuneena. Jumalatar kääntyi kuolleen peuran puoleen ja poimi nuorukaisen nuolen ruumiista.
”Orion,” nuorukainen vasta epävarmana jumalattaren puuhista. Artemis ojentaa nuolen takaisin Orionille siunattuaan ensin kuolleen peuran ja lähti kävelemään syvemmälle metsään.
”Tule sitten, Orion. Katsotaan mihin sinusta on,” jumalatar huikkasi olkansa ylitse. Orion seisoi hetken paikallaan jähmettyneenä ennen kuin juoksi jumalattaren perään.
Siitä alkoi Orionin ystävyys neitsytjumalattaren kanssa, tämän nöyränä seuralaisena ja taitavana metsästäjänä. Eikä Orion olisi voinut olla tyytyväisempi.
~*~
Kuka arvasi kyseen olleen Artemis ja Orion?
Tässä oli pikkuse vaikeeta, ku en halunnu heti paljastaa että kyse oli Orionista, nii piti käyttää kaikenmaailman kierto ilmauksia ja esim 'mies' sanaa onkii käytetty ihan urakalla
