Orenji: Hienoa, että oot tykänny ja vieläpä muistanut kommentoida!
Toivottavasti eksyt vielä tulevaisuudessakin tänne
AN: Jaaha, taas on kulunut iha liian kauan kun viimeksi ehdin kirjoittaa mitään. Haluaisin luvata, että se muuttuu nyt, mutta ehkä on parempi, etten mene sanomaan mitää
Lukekaahan kuitenkin tämä ja kertokaa mielipiteenne^^
(ps. en keksi otsikkoa x( )Grover
S
Perus-surumeininkiä
~*~
Grover istui isolla kalliolla ja mutusti paitansa hihaa. Puuskittainen tuuli aiheutti vilun väristyksiä kiharapäiselle miehenalulle, kuitenkaan saamatta hätistettyä tätä sisätiloihin. Pilvet olivat tummanharmaita ja ilma painostavaa, satyyri pystyi jo haistamaan tulevan rankkasateen.
Satakoon, Grover ajatteli apeana. Hän pysyisi paikallaan.
Kauempaa hän kuuli leirin melun, miekkojen kalahduksen Jasonin opettamassa miekkailutunnilla, leiriläisten toisilleen huutamat varoitukset kiipeilyseinällä (Grover oli melko varma, että pystyi haistamaan laavan käräyttämät T-paidat metsään asti) sekä vapaalla olevien leiriläisten naurua. Groverin ei kuitenkaan tehnyt mieli osallistua leirin aktiviteetteihin enää.
Leiri oli muuttunut paljon sillä aikaa, kun Grover oli matkustanut virkansa vuoksi ympäri maata. Ennen hänellä oli kuitenkin ollut monta hyvää syytä palata takaisin. Nyt hänellä oli vain Juniper. Juniperin vuoksi hän palasi kerta toisensa jälkeen takaisin leirille, vaikkei enää tuntenut sen olevan koti, samalla lailla kuin ennen. Jos Juniper ei olisi sidottuna leirin metsään, Groverin vierailut olisivat vieläkin harvemmassa.
Grover huokaisi. Ennen hän olisi viettänyt aikansa Percyn kanssa. Hän olisi osallistunut osaan Percyn valitsemiin aktiviteetteihin, seurannut kuinka Percy olisi ollut opettamassa uusia leiriläisiä miekkailemaan Jasonin sijasta ja joinakin vapaa iltoina he olisivat tulleet istumaan yhdessä isolle kalliolla. Hän ja Percy joisivat limua ja söisivät mustikkapiirakkaa ja juttelisivat yömyöhään (ja tietenkin Percy antaisi aina limutölkkinsä Groverille syötäväksi).
Kaikki olisi niin kuin ennen vanhaan.
Vaan kun ei ollut. Percyn sijaan Jason opetti miekkailua, eikä areenan reunalla istunut Annabeth seuraamassa opetusta vapaa-aikanaan, vaan Piper. Enää ei ollut syytä osallistua leiriläisten aktiviteetteihin eikä Groverilla enää ollut seuraa isolla kalliolla. Ei tietenkään, sillä Percyä ja Annabethia ei enää ole. Tai tarkemmin, Percyä ei ole ja Annabeth jätti leirin muuta vuosi sitten. Groverilla ei ollut mitään Jasonia, Piperiä ja muita vastaan, mutta Grover ei uskonut heidän pystyvän koskaan yltämään ystäviensä tasolle.
Tietysti Groverin olisi pitänyt tajuta alunalkaenkin, että näin tulisi käymään, kun Percy yllättäen pyysi Groveria purkamaan empatia linkin heidän väliltään. Mutta kuinka hän olisikaan voinut tietää? Päivä oli ollut aivan yhtä tavallinen kuin muutkin kesän päivät olivat olleet. Tai no, niin tavallinen kuin se voi olla Puoliveristen Leirillä. Aurinko oli paistanut ja ilma oli ollut lämmin ja he olivat juuri saaneet päätökseen leikkimielisen seinäkilpailukisan. Ei mitään tavallista poikkeavaa.
Niinpä Grover oli hetken hämmästyksen jälkeen suostunut, sillä hän ei uskonut Percyn olevan enää hengenvaarassa. Poseidonin poika ei enää osallistunut etsintäretkille, vaan vietti päivänsä joko opettaen uusia leiriläisiä tai osallistuen itse toimintaan. Tietysti Grover oli ollut hieman loukkaantunut pyynnöstä, mutta unohti senkin pian. Empatia linkki oli voimakas ja jopa vaarallinen. Jos toinen heistä kuoli, toinen seurasi perässä, noh, melkein ainakin. Toinen joutui koomaan, josta ei enää herää. Grover ymmärsi, että hän itsekin matkusti vaarallisilla alueilla. Percy ei varmaan halunnut riskeerata uutta kuolevaisen elämäänsä. Grover purki linkin ja kesä jatkui normaalisti. Groverin ei sinä kesänä tarvinnut matkata yhtä usein, kuin sodan aikana ja pystyikin nauttimaan ystäviensä seurasta.
Pian kesä vaihtui syksyksi ja he lähtivät hetkellisesi kukin eri suuntiin. Muutama kuukausi lipui ohitse ja Grover oli kiireinen velvollisuuksiensa kanssa, mutta ehti kuitenkin jutella ystävilleen välillä Iiris viestien avulla. Sitten eräänä päivänä Percy ei enää vastannut viesteihin ja pian Annabeth soitti itkuisen Iiris viestin.
Seuraavana kesänä kun Grover palasi leiriin, pystyi hän selvästi tuntemaan, kuinka jotain tärkeätä oli poissa. Muutaman ensimmäisen päivän tunnelma leirissä oli apea, kun sinne palaavat puolijumalat saivat kuulla Poseidonin pojan kuolemasta. Annabeth ja Grover viettivät aikaa yhdessä, mutta sekään ei tuntunut enää samalta. Percy oli kuulunut niin vahvasti heidän pieneen ryhmäänsä. Annabeth suri poikaystäväänsä tehden paljon töitä ja vaikka Grover halusikin olla mahdollisimman paljon Athenen tyttären seurana, oli hänelläkin työnsä ja Juniper(Juniperia ei tosin onneksi haitannut, miten paljon aikaa Grover käytti ystävänsä lohduttamiseen, vaan koitti ymmärtää).
Kesän puolivälissä Annabeth ilmoitti Groverille lähtevänsä leiriltä joksikin aikaa ja jotta voisi keskittyä opintoihinsa. Annabeth ei ole tullut sen jälkeen takaisin.
Niinpä toisinaan Grover kiipesi yksin isolle kalliolle ja muisteli ystäviään sekä vanhoja aikoja leirissä. Eikä Grover voinut olla ajattelematta, jos hän ei olisi purkanut empatia linkkiä, Percy saattaisi yhä olla elossa. Percy olisi kunnossa ja tulisi joka kesä leiriin ja kaikki olisi niin kuin kuuluisi.
Nyt Grover kuitenkin istui yksin kalliolla.
~*~
AN2: Sori! En voi itselleni mitään, että Percy kuolee näissä mun tarinoissa niin usein XD