Salla: Kiitoksii kommentista. Hyvä, kun tykkäsit Poseidon/Percy ficistä. Olin vähän huolissani ennen kuin laitoin sen. Pelkäsin hieman menneeni liian OC:ks eikä ollenkaan oikealta tuntuvaksi. Itekkii oon ihan lääpälläni sekä Poseidoniin ja Percyyn. Riordan on onnistunut tekemään siitä nii ihanan hahmon
Ja itekkii oon mielelläni sitä mieltä että Percy on suosikki lapsi
Quintus: Kiitos puumerkistä!
Toivottavasti kokeet meni hyvin.
AN: hmm. Mä tiedän, että ei oo ku ehkä pari päivää aiemmasta päivityksestä. Mutta ollaan silti reippaita ja
luetaan nääki ja
kommentoidaan (<33333333)
Laitan nää sen takia nyt yhteen pötköön ku nää on basically samaa genreä ja kirjoitus asua ja ideaa jne jne jne. Nii ei tarvi postailla samankailtaisia eriksee u get it? yes? good!
Mulla meni tän viimesimmän kanssa ikuisuus tänään. Syytän rakasta kissaani joka päätti datailla kun yritin kirjoittaa sitä valmiiks. Siinä tuli muutama virhe sana ja numero ylimääräistä kisun tehdessä omi lisäyksiä sinne
Toivottavasti sain korjattua kaikki.
Mutta joo, lukekaa, nauttikaa(jos voitte) ja antakaa palautetta!
~*~
Henkilöt: Thalia ja OC Poseidonin poika.
S
Angst, tai no ei kyllä välttämättä, mutta tää ainakin yrittää olla surumielinen.
MuistotThalia oli sitä tyyppiä, joka eli aina hetkessä. Hän ei jäänyt muistelemaan menneitä tai kaivelemaan kaunoja. Hän eli päivän kerrallaan, rakastaen jokaista hetkeä juuri silloin.
Sen vuoksi hän ei huomannut, kuinka aika kului. Se juoksi hänen ohitseen, vieden mukanaan kaiken sen, jota hän oli joskus rakastanut.
Mutta Thalia oli kuolematon. Hän metsästi valtiattarensa vierellä uskollisena.
Ajan kanssa hän kuitenkin unohti rakkaansa.
Hiljalleen muistot hänen veljestään, Annabethista, jota piti sisarenaan, Haadeksen pojasta ja jopa Lukesta katosivat. Heidän kasvonsa hämärtyivät ja lopulta katosivat kokonaan.
Eikä hän millään kyennyt muistamaan heidän nimiään.
Mutta hän muisti Percyn. Hän muisti tämän nimen ja kasvot. Merta peilaavat silmät ja lämpimän hymyn.
Thalia muisti tämän olevan Poseidonin poika. Ja hänen ystävänsä.
Kun metsästäjät joutuivat takaisin leirille, Thalia huomasi ensimmäistä kertaa ajan kulun.
Leiri ei ollut muuttunut ollenkaan ja silti se oli täysin erilainen. Uudet puolijumalat harjoittelivat areenalla.
Dionysos ei ollut enää leirin johtaja. Hänen unohdetut ystävänsä eivät olleet enää siellä.
~*~
Toisena yönä leirillä Thalia käveli kuun valossa rantaa pitkin. Levottomat aallot värjäytyivät hopeiseksi.
Kauempana seisoi tumma hahmo tuijotellen veteen. Thalia käveli lähemmäs, askeleet nopeutuivat ja sydän pamppaili.
Zeuksen tyttären silmät laajenivat toisen kääntyessä katsomaan häntä.
Pitkä, hoikka vartalo ja ruskettunut iho. Pojalla oli mustat sotkuiset hiukset ja merenvihreät silmät, jotka tarkkailivat Thaliaa varautuneen uteliaana.
”Percy”, Thalia hengähti ja käveli lähemmäs.
Pojan silmissä vilahti hämmennys. Mutta ei, hän ei ollut Percy. Hän oli joku toinen, Thalia huomasi.
Pojan kasvoilla oli kesakoita ja huulessa pieni arpi. Ja hän oli pieni kokoisempi kuin Percy Thalian muistojen mukaan. Ja luultavasti nuorempi.
Thalia perääntyi nolona.
”Theo”, poika sanoi hymyillen varovaisesti.
Percyn hymy, Thalia ajatteli ja nyökkäsi.
”Thalia.”
”Se metsästäjä likka?”
Zeuksen tytär tuhahti paheksuvasti pojan sanavalinnalle.
”Onko Percy vielä täällä?” Hän kysyi sen sijaan. Hänen oli saatava tietää.
Oliko aikaa kulunut liikaa, oliko hän liian myöhässä muistamaan?
”Percy kuka?”
”Percy Jackson tietysti”
Pojan silmät levisivät koomisesti. Tarujen nuorin sankari, Poseidonin silmäterä ja ylpeyden aihe.
Kaikkien ihailema sankari, joka sattui olemaan hänen veljensä. Noin 300 vuoden takaa.
”Percy Jackson ei ole täällä. Ei ole ollut kolmeensataan vuoteen.”
Thalia tuijotti poikaa edessään ja kääntyi sitten järvelle.
”Ahaa, ymmärrän. Olen myöhässä.”
Poika vilkaisi uteliaana häneen, muttei sanonut mitään.
Zeuksen tytär huokaisi ja hymyili apeasti. Hän ei enää näkisi Percyn luottavaa hymyä eikä silmiä, joista kuvastui elämänilo.
Sillä hän oli unohtanut.
Ja se oli hänen suurin virheensä.
~*~
Nico/*nauraa sekopäisesti* Saatte ottaa itse selvää!
Tää saattaa olla jonkun mielestä alempi kuin K13 mutta jonkun mielestä ei. Joten laitan K13 kaiken varalta.
Angst, romance, fluffkin vilahtaa.
Varoitukset: Slash! Niille, jotka eivät pidä kyseisestä asiasta, teitä on varoitettu
Muista minut”Nico.”Kuiskaus kaikui tyhjyydessä.
”Nico miksi? Miksi sinä unohdit minut?” Haadeksen poika avasi silmät hätkähtäen näkemättä mitään. Huoneessa oli lähes pimeää. Varjot kurottelivat nurkista yrittäen hätistää pienimmänkin valonpilkahduksen.
Nico vilkuili ympärilleen. Ei ketään.
Huokaisten hän lysähti makuulleen ja sulki silmänsä uudelleen.
”Enkö minä ollut muistamisen arvoinen?” Ruskeat silmät räpsähtivät auki järkyttyneinä. Hän ei varmasti kuvitellut omiaan.
”Kuka olet?” Hän vaati tarkkaillen ympärilleen.
”Kyllähän sinun pitäisi tietää”, surullinen ääni kaikui seinistä.
Nico tunsi väreitten kulkeva pitkin selkäänsä.
”Näytä itsesi!” Hän huudahti jo hieman panikoivalla ja kimeämmällä äänellä kuin yleensä.
”Minä luotin sinuun. Rakastin sinua. Ja sinä unohdit minut. ” ”Kuka?” Nico kysyi epätoivoisesti.
Tumma hahmo astui varjoista ja käveli Haadeksen poikaa kohti.
Hahmo, teini-ikäinen poika, kiipesi sängylle ja kumartui Nicon ylle.
Kevyt hengitys kutitteli nuoremman kasvoja toisen laskeutuessa painamaan kevyen suukon tämän huulille.
Nicon hengitys salpautui hämmästyksestä. Huulet hänen omillaan tuntuivat tutuilta ja turvallisilta. Kuin vanhempi hänen yllään olisi suudellut häntä monesti aiemminkin.
Kädet hivelivät hänen kylkiään ja rintakehäänsä paidan päältä hellästi, lähes rakastaen.
”Mikset sinä muista?” Ääni oli nyt aneleva ja epätoivoinen. Mutta Nico ei voinut kuollakseenkaan muistaa, mitä oli unohtanut, kuka poika hänen päällään oli ja miksi toinen oli tullut.
”Mitä?”
”Minua.” Nico siristeli silmiään pimeässä ja yritti nähdä miltä poika näytti.
Merenvihreät silmät välähtivät pimeässä tämän kumartuessa näykkimään nuoremman kaulaa. Kevyet puraisut ja niitä seuraavat suudelmat saivat Nicon haukkomaan henkeään ja painautuvan lähemmäs toista vartaloa. Vanhempi hymisi tyytyväisesti samalla kun lämpimät kädet livahtivat paidan alle. Nicolta pääsi hengästynyt huokaisu ja sulki silmänsä nautinnosta.
Lopulta vanhempi painoi huulensa takaisin Nicon huulille. Tällä kertaa suudelma oli syvempi ja kiihkeämpi. Siinä sekoittui kaipaus ja katkeruus.
”Ole kiltti ja muista minut,” poika kuiski.
Nico avasi sameat silmänsä tietämättä mitä ajatella. Syvällä mielessään hän tiesi, että hänen pitäisi muistaa poika.
Haadeksen poika pystyi tuntemaan pojan olleen, olevan, hänelle tärkeä. Rakas.
”Minä… Kuka sinä olet?” Hän toisti jälleen kerran epävarmasti nostaen kätensä pehmeisiin hiuksiin.
Poika päästi epätoivoisen vinkaisun ja hautasi kasvonsa Nicon kaulaa vasten. Kuuma hengitys sai Haadeksen pojan ihon kananlihalle. Nico kietoi kätensä tämän ympärille ja painoi lähemmäs. Hän tunsi huulien vaeltavan pitkin leukalinjaansa kohoten ylemmäs. Leuka, posket, nenä ja lopulta otsa saivat osansa pienistä suukoista.
”Olen Percy, sinun kumppanisi” vanhempi kuiskasi surumielisenä.
”Percy…”
”Niin, mutta nuku nyt rakkaani. Nuku ja unohda.” Nico halusi väittää vastaan, mutta ennen kuin huomasikaan, hän lipui unen rajamaille.
Hän tunsi suukon painettavan huulilleen, ennen kuin nukahti kokonaan.
Eikä hän enää aamulla muistanut~*~
Dodii. Sitten vaa kommenttia kehään. Seuraavaksi ajattelin pistää jotai Thaliasta ja Metsästäjistä ihan niiku In Action.. Kiinnostaisko?
