Nimi: Testihilleri, punapäätodistaja ja onnekas valittu – eli kuinka suudelmat pelastivat joulun
Kirjoittaja: Sisilja
Esilukija: Beelsebutt
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco, Harry/Ron
Tyylilaji: Söpöstely, huumori, romantiikka
Vastuuvapaus: Vaikka onkin joulu, niin yhdestäkään lahjapaketistani ei paljastunut näiden ihanuuksien omistusoikeutta. Kaikki on siis edelleen Rowlingin ja minä vain kiitän lainaamisesta.
Yhteenveto: Tänä jouluna Harry suutelee yhtä sun toista, ensin todistelumielessä ja sitten ihan vain tunnepohjalta.
Varoitukset: Vähän väkivaltaa ja vähän enemmän pussailua sekä enemmän tai vähemmän asiaankuuluva CapsLock!Harry.
Alkusanat: Ensimmäinen kirjoittamani jouluficci ikinä! Tästä tosin ei tullut lainkaan sellainen kuin alun perin piti. Sain idean selaillessani Feeniksin kiltaa ja avatessani kirjan kohdasta, jossa Harry suutelee Chota ja kertoo siitä myöhemmin Ronille ja Hermionelle. No, Ronhan tietysti ehdottaa Chon kyynelten syyksi, että Harry on huono suutelija. Ja totta kai siihen oli tartuttava!
Suunnittelin kirjoittavani hauskan ja söpön H/D:n, ja mikä onkaan lopputulos? Kaksiosainen one-shot, jonka ensimmäinen osa kyllä on sitä suunniteltua H/D:tä, mutta toinen osa tahtoi väenvängällä (ja Bbuttiksen alitajuisella avustuksella) syntyä Rarryksi. Ficci on silti hauska ja söpö paritussopasta huolimatta, toivon mukaan ainakin.
Ficci osallistuu tällä ensimmäisellä osallaan Slash10 kakkoseen parituksella Harry/Draco ja Yhtyeen tuotantoon The Rasmuksen kappaleella
Madness.
Ja koska tämä tosiaan on kahden osan ficci, ensimmäinen osa ilmestyy nyt jouluaattona ja toinen huomenna joulupäivänä. Tällä tavalla ficin tapahtumat kulkevat käsikädessä julkaisuajankohdan kanssa.
Testihilleri, punapäätodistaja ja onnekas valittu
eli kuinka suudelmat pelastivat joulun
Ensimmäinen osa jossa epäillään Harryn suutelijantaitojaHarry katseli päänsä yläpuolella killuvaa mistelinoksaa. Vielä muutamaa päivää aiemmin piskuinen koriste olisi ollut hänelle vain kasvi muiden joukossa, mutta nyt se sai hänen poskensa palamaan ja pikkukiviä kerääntymään vatsanpohjalle. Hän olisi tahtonut viettää joulua niin kuin yksitoistavuotiaana, leikkiä tyynysotaa tupakavereiden kanssa, syödä liikaa makeisia ja ennen kaikkea olla murehtimatta mitättömyyksiä. Se vain tuntui juuri nyt kovin vaikealta, olla välittämättä.
Hän
ei ollut huono suutelija.
Tietenkään Ron ei ollut tarkoittanut sitä mitä oli sanonut. Harry oli varma siitä. Eihän Ronilla ollut varaa sanoa, kuka osasi suudella ja kuka ei, koska Ron itse ei ollut koskettanut huulillaan mitään uninallea elävämpää. Ei, Harry ei ollut loukkaantunut. Hän ei vain pitänyt siitä, että joku kehtasi epäillä hänen suutelijantaitojaan ilman minkäänlaisia perusteita.
”Harry, tule jo. Kuolen nälkään!”
Hyvä on, ehkä Harry olikin loukkaantunut. Hivenen. No, aika pahasti. Oikeastaan sydänjuuriaan myöten. Aivan sama, ei siitä kukaan kirjaa pitänyt.
”Ei ole nälkä”, Harry tokaisi eikä katsonut Roniin päinkään.
”Älä viitsi”, Ron huokaisi turhautuneena. ”Et kai sinä enää vihoittele siitä? Se oli ihan tyhmä juttu, enhän minä edes tiedä asiasta mitään.”
”No et niin!” Harry kivahti ja pyörähti ympäri nojatuolissaan, katsoi Ronia myrskyävin silmin. ”Kun et ole ikinä suudellut minua!”
Jostain käsittämättömästä syystä Ron punehtui aina korvannipukoitaan myöten. ”Ihan miten vain. Menen nyt syömään. Oletan, että löydät paksun pääsi kanssa perille ilman kädestä johdattamistakin.”
”Voi hyrräpää, Ron! Olet ihan –” Harry huusi, mutta ei ehtinyt saada sanottavaansa loppuun, sillä Ron oli jo ryöminyt Rohkelikkotornin muotokuva-aukosta ulos. ”Hitto.”
Muutama neljäsluokkalainen tyttö tirskahti, ja Harrylla napsahti.
”MITÄ SIINÄ TIRSKUTTE? MINÄ EN OLE MIKÄÄN YLEINEN NARRI!”
Koko oleskeluhuone hiljeni oitis, mutta Harry ei tuntenut oloaan yhtään paremmaksi. Oli hän kieltämättä jonkinlainen hölmö. Tosin mikään, ei niin mikään saisi häntä myöntämään sitä ääneen kenellekään. Hän odotti vielä kymmenen minuuttia ennen kuin nousi ylös. Kukaan ei saisi missään nimessä luulla, että hän juoksisi Ronin perässä kuin mikäkin uikuttava sylihauva. Sylihauva, hänkö? Ron se tässä oli hänen aseenkantajansa, mikäli jonkinlaista roolijakoa haluttiin suorittaa.
Kiukusta puhisten Harry saapui eteisaulaan. Hän mietti, oliko Ron ehkä jo kannellut riidasta Hermionelle ja voittanut tytön myötätunnon puolelleen. Pirun juonittelijat. Harry sai aina selvitä yksin aivan kaikesta, oli kyse sitten kaksikasvoisesta miehestä, basiliskista, sadasta ankeuttajasta, Voldemortista itsestään tai –
Draco Malfoysta.
Ennen kuin Harry ehti huomatakaan, jokin oli tarttunut häntä nilkoista ja hän oli pudonnut portaat kovalla kyydillä alas kuin paraskin sarjakuvasankari. Maatessaan mahallaan kylmällä kivilattialla ja ihmetellessään, mitä kummaa hänelle oli juuri tapahtunut, hän näki Malfoyn astuvan esiin pylvään takaa.
”Vanha kunnon
liikkumitor kuolitus toimii yhä kuin unelma”, Malfoy sanoi tavallisen laiskaan tapaansa ja virnisti omahyväisesti.
Harry kirosi raskaasti.
”Oho, onpa sinulla jouluinen mieli, Potter”, Malfoy hymähti ja asteli Harryn nenän eteen.
”Ihanko totta?” Harry ärähti. ”Kas, kun en itse ole huomannut.”
Malfoy nauroi ivallisesti ja, yllättävää kyllä, vapautti Harryn jalat kirouksesta.
Harry ei aikaillut vaan ponkaisi salamana ylös. Sitten hän veti kätensä taakse ja iski Malfoyta kasvoihin. Kovaa.
Malfoy putosi maahan kuin veltto räsynukke. Hän ei huutanut, hyvä kun edes nyyhkytti, mutta piteli silmäänsä aivan kuin se olisi voinut pulpahtaa pois päästä kuin Vauhkomielellä konsanaan.
”Mustaa joulua vain sinullekin”, Harry sylkäisi suustaan. ”Sinuna olisin miettinyt kahdesti, keneltä vien jalat alta.”
Malfoyn huulilla nyki hymy. Olikohan Harry onnistunut vaurioittamaan tämän kasvolihaksia? Toivottavasti.
”Itse asiassa minä mietinkin”, Malfoy vastasi ja laski kätensä kasvoiltaan. Vasen puoli turposi ikävän näköisesti. ”Mutta minä tiedän, ettei se voi olla totta, vaikka tavallaan ymmärrän nyt sen itkupuolen.”
Harry rypisti otsaansa. ”Mitä sinä oikein höpiset? Kuulostat sekavammalta kuin Punurmio kymmenen sherrypullon jälkeen.”
”Etkö ole kuullut, mitä sinusta puhutaan käytävillä, Potter?” Malfoyn äänensävy muuttui pahaenteisen silkkiseksi.
”Minusta, toisin kuin sinusta, puhutaan niin paljon, etten kiinnitä huomiota puoliinkaan jutuista.”
”Ah, kuinka itseriittoista”, Malfoy kuiskasi ja nousi jaloilleen.
”Sinähän tiedät siitä kaiken, Malfoy.”
”No”, Malfoy sanoi hitaasti ja pudisteli kaavunhihojaan, ”minun ei ainakaan tarvitse maksaa Changille sellaisten huhujen levittämisestä.”
”Minkä ihmeen huhujen?”
Malfoy kohtasi hänen katseensa ja silmäili häntä pitkään. ”Sinä et tosiaankaan voi olla loistava suutelija.”
Harryn ilme oli varmasti näkemisen arvoinen. ”Niinkö – niinkö Cho sanoo?”
Malfoy pyöräytti silmiään. ”Mistä minä tiedän. Siksi ne ovat huhuja, Potter. Kukaan ei osaa sanoa, ovatko ne totta vai eivät.”
Harry tunsi virnistyksen kohoavan kasvoilleen. ”Kiitos, Malfoy. Oikeasti. Muista käydä pyytämässä Pomfreylta yrttihaudetta tuohon silmääsi.” Sen sanottuaan hän kääntyi lähteäkseen.
”Hei, tämä ei ollut vielä tässä!” Malfoy karjahti.
Harry vilkaisi poikaa. ”Kyllä se vain oli. Sinä kirosit minut, minä löin sinua – joo, päiväannos taitaa olla täynnä. Ai, hei, Colin.”
Kameraa kaulassaan kantava rohkelikkopoika heilautti iloisesti kättään ja tuli lähemmäs suuren salin ovien luota, jossa oli seisoskellut veljensä kanssa. ”Hei, Harry! Rökitit taas Malfoyn, vai?”
Harry naurahti. ”En sanoisi niinkään. Oikeastaan hän pelasti päiväni.”
”Hänen silmänsä on aika musta, vai mitä, Colin?” Dennis lohkaisi ja hihitti päälle. Malfoy näytti purevan hammastaan, ettei olisi syössyt suustaan tulta.
”Olet sitten minulle velkaa, Potter”, Malfoy huikkasi. ”Jos minä pelastin päiväsi, joudut hyvittämään sen.”
Harry tyrskähti. ”Niinkö? Aika erikoista. Entä mitä sinä haluat minun tekevän? Kenties kehuvan onnistunutta kampaustasi? Voin kertoa, että se on yhtä hurmaavasti sliipattu kuin aina ennenkin.”
”Ei”, Malfoy tokaisi huumorintajuttomasti. ”Minä haluan todisteen siitä, että huhut ovat vain huhuja.”
Harryn silmät suurenivat. ”Sinä siis haluat, että minä –” hänen suunsa kuivui eikä hän saanut lopetettua lausettaan.
”Niin”, Malfoy vastasi, vaikka tällä tuskin oli aavistustakaan, mitä Harry oli ollut aikeissa sanoa. Ainakin Harry toivoi, ettei Malfoylla ollut siitä aavistustakaan.
Malfoy otti askeleen lähemmäs. Harry otti askeleen kauemmas.
”Miksi?” hän kysyi ääni väristen. ”Ethän sinä pidä minusta. Tämä on hullua.”
Malfoy nyrpisti nenäänsä. ”Minä vihaan sinua. Nyt ja aina.”
”Olipa runollista”, Harry vinkaisi ja peruutti yhä vain Malfoyn tullessa kohti. Lopulta hänen selkänsä osui seinään. ”Melkein kuin vihkivala”, hän heitti, mutta ei osannut enää nauraa. Malfoy oli aivan liian lähellä.
”Tämä testi ei johda mihinkään”, Malfoy tokaisi vienosti hymyillen. ”Turha siis pelätä poikuutesi puolesta.”
Harry älähti vastalauseen, mutta ei ehtinyt tehdä muuta, kun Malfoy jo survoi huulensa hänen huulilleen. Älähdys napsahti katki ja haaleni hiljaiseksi huokaukseksi. Malfoy nojautui lähemmäs, painoi kämmenensä seinään Harryn molemmin puolin ja kallisti päätään niin, että heidän huulensa solahtivat lomittain. Suudelmasta katosi rajuus, jäljelle jäi molemmille vieras hapuilevuus.
Harry sulki silmänsä, nosti kätensä huomaamattaan Malfoyn olkapäille ja suuteli takaisin lähes arasti. Hänen silmälasiensa sanka osui Malfoyta silmän alle, ja tämä sihahti kivusta.
Harry päästi kurkustaan tyynnyttäväksi tarkoitetun hyminän ja kupersi kätensä Malfoyn kasvoille. Hän hiveli peukalollaan pojan korkeaa poskipäätä tajuamatta kunnolla mitä teki ja kenen kanssa. Hän tajusi vain, että suuteleminen tuntui taivaallisen hyvältä. Hän osasi, todella osasi suudella, sillä Malfoy ei ollut tirauttanut vielä kyyneleen kyyneltä eikä irtautunut pian pois niin kuin Cho oli tehnyt. Ei, Malfoy oli työntänyt jalkansa hänen haaroihinsa, vienyt toisen käden hänen hiuksiinsa ja toisen takapuolelle. Malfoy valitti hiljaa, ja se ääni oli kiihottavinta, mitä Harry muisti koskaan kuulleensa, ja hän oli varma, ettei kestäisi kovin kauaa, kun –
Salamavalo välähti ja Malfoy loikkasi hänestä erilleen.
Harry räpytti hämmentyneenä silmiään, tasasi henkeään ja äkkäsi sitten Colinin. ”Mitä sinä teet?” hän kysyi epätavallisen karhealla äänellä.
Colin virnisti hämillisenä ja kohotti kameraansa. ”Kunhan otin kuvan.”
”Ja hyvän kuvan ottikin”, Dennis lisäsi.
”Kuule, Colin –” Harry sanoi mahdollisimman rauhallisesti, katsahti Malfoyn turvonneita huulia ja järkytyksestä laajentuneita silmiä eikä voinut uskoa, että hän oli saanut sen kaiken aikaan. ”Voinko saada siitä kopion? Vähän niin kuin joululahjaksi.”
Colin, joka oli selvästi odottanut jotain pahempaa, hymyili leveästi. ”Tietysti. Ihan niin monta kuin haluat!”
”Yksi riittää, kiitos”, Harry sanoi ja puhutteli sitten Malfoyta. ”No, saitko haluamasi?”
Malfoy keskittyi juoksuttamaan sormiaan hiustensa läpi. ”Väittivät, että saat ’tytöt itkemään ja suorastaan janomaan lisää’”, hän tuhahti. ”Mitä ylisanoja.”
”Mutta en ollut aivan surkea?” Harry johdatteli.
”Jos olisitkin hyvä, niin tuskin minä sitä sinulle kertoisin.”
”Kiitos, Malfoy.”
”Itsellesi”, Malfoy vastasi. ”Nyt voin kertoa Pansylle ja miksen vaikka kaikille muillekin, että sinusta unelmoiminen on ajanhukkaa.”
”Luonnollisesti”, Harry sanoi ja lähti kulkemaan joustavin askelin kohti suurta salia. Hän ei nähnyt, että Malfoy ei liikkunut tuumaakaan ja katsoi vielä pitkään hänen peräänsä.
”Creevey! Minullakin voisi olla käyttöä todistuskappaleelle.”
”Mutta sehän näyttää, että Harry on oikeasti loistava suutelija”, Dennis piipitti.
”Kukaan ei kysynyt sinun mielipidettäsi, kirppu.”
