Diclaimer: Rowling omistaa Potterversumin ja sen hahmot. En saa tästä taloudellista hyötyä.
Author: It's meh Odoshi
Title: Audentes fortune iuvat (latinaa, suomeksi: Onni suosii rohkeaa)
Genre: hieman angstista pohdintaa, romantiikka
Paring: Draco/Harry
Raiting: K-11 (sanokaa, jos tarvitsee korkeammaksi)
Warning: Puhutaan isän julmuudesta, mainitaan kuolema.
Summary: "Kaikki on ihan hyvin, vaikka jopa jouluna ajatukset kiertelevät ja kaartelevat mielessäni. Onnellisuuden kuvan heijastuessa jäästä, kylmistä silmistäni, sinun kuvajaisesi. Onni suosii rohkeaa, niin minä uskoin."
A/N: Finiläisille oikein hyvät jouluntoivotukset, tämä on lahjani teille! (: H/D:tä en oikeastaan kirjoita kuin hyvin harvoin, mutta parituksesta saa kiittää facebookin epävirallista finiläisten offaus-ryhmää, jossa tuli lupailtua hoodeen kirjoittamista. Ootte ihania! Ja tosiaan Draco on kertojana!Audentes fortuna iuvat
(Onni suosii rohkeaa)
Katselen ulos ikkunasta antaen ajatuksieni kulkea rauhalliseen tahtiin kuin lumihiutaleet, jotka laskeutuivat peittemään maan valkoisuudellaan. Olin aina halunnut vierelleni jonkun, joka ymmärtäisi minua; elämääni, menneisyyttäni, tavoitteitani. Ehkä en koskaan myöntänyt sitä kenellekään, mutta toivoin silti, että henkilö, jonka valitsin osaisi ymmärtää. Astoria ei ymmärtänyt, ei koskaan, mutta ei ymmärtänyt Potterkaan. Tuossa se kuitenkin istui, nahkasohvan päädyssä katsellen minua noilla vihreillä silmillään kuin ymmärtäen.
Elämässäni on tapahtunut asioita, joita Potter ei ymmärtänyt nyt, eikä tulisi koskaan ymmärtämään. Hänellä ei ehkä ollut vanhempia, kuten minulla, mutta hän eli elämäänsä tietäen heidän rakastaneen. Hän ei ymmärtänyt sellaisia asioita kuin, mitä oli tulla vanhempiensa vihaamaksi. Isäni, Lucius, antoi minut Pimeyden lordille pelastaakseen oman henkensä. Hän sanoi, ettei saattanut vastustaa Pimeän lordin käskyä, pyyntöä saada minut vastaan rangaistusta, mutta entä Potterin vanhemmat? He uhrasivat oman henkensä ainoan poikansa vuoksi sen samaisen Lordin edessä todistaen rakkautensa. Potterin vanhemmat olivat rohkeita, toisinkuin oma perheeni. Se rohkeus rinnastui myös Harryyn, siinä missä minuun pelkuruus. Ellei Harry olisi ollut rohkea me emme olisi nyt tässä; minä en olisi uskaltanut. Olin henkeni velkaa hänelle, mutta silti en ollut tarpeeksi rohkea tervehtimään nyökkäystä suuremmin; en pystynyt siihen niiden kaikkien vuosien jälkeen joina olimme inhonneet, ehkä jopa vihanneet toisiamme. En edes ymmärtänyt silloin, miksi Harry pelasti minun mitättömän henkeni, joka ei kelvannut edes isälleni.
Kaikki oli alkanut niin omituisesti, kun tapasimme (kuten jokainen vuosi syyskuun ensimmäisenä) jälleen kerran laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä. Minä olin kaksin Scorpiuksen kanssa, hän vanhimman poikansa sekä vanhan kunnon Weesel-been ja Grangerin. En tervehtinyt vaan käänsin katseeni punaisena hohtavaan junaan, kun kuulin takaani sen tutun (niin ärsyttävän) äänen;
”Draco”, hän kutsui minua etunimeltä ensimmäistä kertaa.
”Potter”, vastasin tylysti takaisin. Hän ei tulisi olemaan minulle koskaan muuta kuin Potter, ajattelin vielä silloin.
Juttelimme hetken ja muistan hänen kysyneen, miksi olin yksin. Pyysi vierailemaan Godricin notkossakin joskus ja kertoi Weasleyn tytön lähteneen. En ollut varma, miksi silloin suostuin pyyntöön, ehkä halusin vain puhua jollekin ja tiesin maailmanpelastaja Potterin kuuntelevan.
Meni aikaa, mutta tapaamisistamme alkoi tulla pikkuhiljaa säännöllisiä, eikä Potter koskaan ymmärtänyt minun ajatuksiani sen paremmin kuin opiskeluaikoinakaan. Hänen seuransa kuitenkin rauhoitti; hän kuunteli ja nyökkäsi juuri oikealla hetkellä. Hän kertoi omasta elämästään, Weesel-beestä ja Grangerista.
Ja niin siinä vain kävi; meistä tuli pariskunta; perhe. Rakastuimme, oikeasti. Aivan eri tavalla kuin koskaan Astorian kanssa tai niiden lukuisien tyttöjen, joiden kanssa seurustelin kouluaikoina. Harrykin välitti minusta, vaikkakaan en uskaltanut koskaan kysyä olinko lähellekään niin tärkeä kuin hän oli minulle.
Takkatulesta kuuluva räksähdys pudottaa minut omista ajatuksistani hetkeksi ja huomaan Harryn heittävän takkaan muutaman puukalikan lisää. Liekki oli jo lähes sammunut, vaikka se vielä hetki sitten roihusi niin koreana. Käännän katseeni ja huomaan vihreiden silmien tuijottavan minua jälleen uteliaina, kysyvinä.
”Onko kaikki hyvin, Draco?”
Nyökkään vastaukseksi. Kaikki on ihan hyvin, vaikka jopa jouluna ajatukset kiertelevät ja kaartelevat mielessäni. Onnellisuuden kuvan heijastuessa jäästä, kylmistä silmistäni, sinun kuvajaisesi. Onni suosii rohkeaa, niin minä uskoin. Ja vaikket sinä ymmärtänytkään minua, kuten tahdoin olit rohkea – ja sinun kanssasi saatoi itsekin tuntea pienen rohkeuden kipinän sydämessäni, antaa onnentunteen lämmittää.
Jälleen käännän katseeni ikkunaan ja lumiseen pihamaahan, jäätyneelle järvelle ja sen yli horisonttiin. Harryn hivuttauduttua lähemmäksi, tunnen kädet ympärilläni ja huulet niskassani hänen painaessa päänsä omaani vasten. Meidän ei tarvitse puhua ymmärtääksemme toisiamme ja joskus hiljaisuus on vain hyväksi. Antaa ajatuksien leijailla kuin lumihiutaleet lasiruudun takana ja antaa tuulen kuljettaa ne kauas jäätyneen järven yli.
”Haluaisitko jo yhden joululahjoistasi?” Harry kysyy ja käännyn katsomaan hänen toispuoleista hymyään ja tuikkivia silmiä. Pudistan päätäni: ”Jouluaatto on vasta huomenna.” Harry katsoo minua hieman pettyneenä ja kysyvänä saaden minut naurahtamaan.
”Voisin kuitenkin antaa sinulle jo erään lahjan, joka ei sovi lapsien nähden... avattavaksi”, toispuoleinen virnistykseni saa Harryn hymyilemään ja näykkään hänen alahuultaan odottaen hyväksyvää vastausta. Oletan suudelman olevan hyväksyvä vastaus.
”Hyvää joulua, rakas”, kuiskaan vasten hänen huuliaan.
