Avaa lahjasi viimeisenä (Ron/Harry) S

[Grenade]

Nimi: Avaa lahjasi viimeisenä
Kirjoittaja: Grenade
Beta: Swizzy
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Rowling omistaa HP:n.
Paritus: Ron/Harry
Genre: fluff, one-shot

A/N: Osallistuu Jouluhaasteeseen. Ja tiedän, otsikko on köyhä klisee ja kaikkea, mutta kun olen yksi säälittävimpiä otsikon keksijiä, niin tuo sai jäädä, vaikka se ei ehkä ihan kuvaakaan ficciä.

Avaa lahjasi viimeisenä

Ron raottaa oviaukkoa hitusen suuremmaksi. Talon sisältä leijailee huumaava piparintuoksu, ja hän vetää keuhkonsa täyteen joulutunnelmaa. Vielä lumet pois kengistä ja sitten on aika laittaa päähän suuri jouluparta.
- Missäköhän se joulupukki mahtaa olla? kuuluu Mollyn ääni jostain kauempaa.
- Mutta isä ei ole tullut vielä takaisin! Hugon ääni kajahtaa, mutta joku hyssyttää pojan hiljaiseksi. Varmaan Hermione, kaiken kun täytyy aina olla niin täydellistä.

Punapää pyörähtää kannoillaan ja on törmätä toiseen mieheen. Tummat hiukset melkein peittävät salama-arven, mutta Ron ei tarvitsisi arpeakaan tunnistaakseen, kuka mies on.
- Harry, mitä nyt? punapää mutisee partansa takaa. Harry vetää leikkisästi parrasta ja työntää sitten kepin hänen käteensä.
- Unohdit tämän keittiöön, Harry sanoo ja lähtee sitten. Ron jää tuijottamaan miehen kulkua ja puristaa keppiä kädessään.
- Pukki on jo tulossa, kuuluu sitten Harryn ääni olohuoneesta, jonne koko Weasleyn sakki on kokoontunut. Ron puhaltaa pitkään partansa takaa ja odottaa, että pian Iloiset joulunoidat -joululaulu kajahtaa hieman epävireisesti. Lasten heleän äänen takaa kuuluu Arthurin komea basso ja vierestä Ginnyn ei niin nuotilleen menevä rallatus.

Ron avaa hiljaa etuoven ja antaa sen sitten paukahtaa takanaan kovaa kiinni.
- Jahas, jahas, onkos täällä kilttejä lapsia?
- Mä ainakin! joku huutaa ja tuuppaa toisen sohvalta alas. Ronia naurattaa partansa takaa ja Harry iskee hänelle silmää sylissään istuvan Albuksen takaa.
- Kauniisti lauloitte. Vieläkö olisi toinen joululaulu? Ron maanittelee lapsosia laulamaan.
- Laulakaas pukille Noita tahtoo tanssia, Molly pyytää ja hymyilee pukille. Ginny virnistää ivallisesti Ronille, joka saa kuunnella vielä toisen joululaulun verran lasten hoilantaa.
- Pukilla oli tällainen säkki mukana, Ron avaa suunsa, kun viimeinenkin lapsi on luikauttanut kovaa ja korkealta "Ja niin mäkin tanssiin mukkaan tuun", ja ottaa käteensä ensimmäisen lahjapaketin, jossa lukeekin Rosen nimi.
- Tässä lukee Rose, Ron muuttaa hieman ääntään, mutta on varma, että lapsi tunnistaa hänet, kun tyttö tulee hakemaan lahjaansa. Tyttö ei kuitenkaan katso edes silmiin, joten Ron voi hieman huojentua. Siitähän soppa syntyisi, jos lapset tajuaisivat, kuka on joulupukkina.

Pian lahjat on jaettu, pussin pohja häämöttää jo. Lapsilla on komeat kasat lahjapaperia edessään, kun he vertailevat hyppiviä sammakkokarkkeja keskenään.
- Ja tämä olikin Mollylle ja toinen Percylle, Ron kaivelee vielä melko pohjattomalta tuntuvaa pussukkaansa. Molly hakee naama loistaen ilosta pakettinsa ja ojentaa toisen Percylle, joka katsahtaa epätoivoisesti isäänsä tajutessaan paketin olevan epäilyttävän pehmeä. Hän on ainut, jolla ei vielä ole päällään Weasleyn villapaitaa.
- Ja viimeinen lahja onkin..., Ron tarttuu viimeiseen pakettiin, jonka lahjapaperi hieman jo repsottaa.
- Ronin, hän vaikenee ja Harry nousee sohvalta.
- Voin antaa sen hänelle, kunhan hän tulee vajalta korjaamasta niitä jouluvaloja, Harry naurahtaa ja Ron tuntee poskiensa punastelevan parran takana. Hän rykäisee ja Molly korjaa ryhtiään.
- No niin lapset, lauletaanko pukille vielä jotain?
- Pukki on nyt niin kiireinen, ettei laululle ole enää aikaa, Ron yrittää päästä pälkähästä, mutta Molly luo häneen mulkaisun ja siksipä joulupukki saa istua tuolissaan vielä hetken ja kuunnella Loitsittu tähtönen -laulua.

- Ensi vuonna nähdään, Ron huikkaa ovelta. Pari huudahdusta kuuluu, mutta muuten lapset ovat jo niin lahjojensa lumoissa, että joulupukin on parasta lähteä.
Ron kipuaa hangen ylitse vajalle päin, jossa hän ottaa kiireen vilkkaa pukin vaatteet pois ja lukitsee ne loitsuin kauimmaiseen nurkkaan. Viime tipassa hän tarraa jouluvalosarjaan, joka tuikkii vuorotellen tähteä ja poroa. Harry on loitsinut siihen parit loitsut, mutta Ron saa ne pian korjattua ja nyt jouluvalo on enää tavallinen vihreä joulukuusi, jonka tähti pyörii latvassa.

- Ron, mikä kesti? Hermionen ääni kuuluu ensimmäisenä, kun Ron astuu uudestaan sisälle taloon.
- Oli tosi vaikea loitsu langetettu, Ron mutisee ja tyrkkää jouluvalon Georgelle, joka leijuttaa sen takaisin ikkunaan.
- Nyt kakulle, Mollyn ääni kuuluu ja lapset hieman marmattavat, koska joululahjat ovat niin mielenkiintoisia. Lopulta koko lössi kuitenkin istuu ruokaa notkuvan juhlapöydän edessä. Molly on uurastanut koko päivän Ginnyn kanssa ja kaikki onkin suussa sulavaa.

- Kiitos, Ron nousee pöydästä ja lähtee olohuoneeseen, josta kuuluu poikien iloinen surina, kun huispauspeli on lähtenyt käyntiin.
- Ota nyt vähän vielä kiisseliä, ihan sinua varten tehty, Molly kiirehtii sanomaan, mutta Ron väläyttää pahoittelevan katseensa äitiinsä. Hänen lahjapakettinsa nököttävät takan äärellä vielä avaamattomina. Hän istahtaa tuoliin ja vilkaisee ulos. Hentoisessa lumisateessa kimaltelevat kynttilät, jotka palavat lumisateesta huolimatta.

- Oliko hyviä lahjoja? Harryn ääni kuuluu korvan juuresta. Ron hätkähtää lumimaisemastaan ja katsahtaa mieheen, joka on istunut hänen viereensä.
- En ole avannut vielä, Ron naurahtaa ja antaa katseensa valua pitkin miehen vartaloa pitkin.
- Kuinka maltat odottaa? Harryn ääni kuulostaa entistä samettisemmalta ja toinen käsi eksyy Ronin kädelle.
- En tiedä, Ron henkäisee ja antaa Harryn käden olla hänen kädessään.

Hermionen hahmo vilahtaa olohuoneen oviaukossa ja Ron kavahtaa kauemmas Harrysta.
- Vieläkö pelkäät häntä?
- Hän on pelottava, tietää kaiken, Ron parahtaa hiljaa.
- Hermione on aina ollut sellainen, Harry sanoo.
- Ehkä sen takia erosimmekin. Minun ei tarvitse tietää kaikkea, Ron murahtaa ja vilkaisee vielä ulos.
- Ginny taas ei halunnut kertoa mitään.
- Ehkä hänen suhteensa toimii nyt Seamuksen kanssa.
- Toivottavasti, vaikka Seamus ei nyt päässytkään.
- Harmittaisi minuakin joutua joulupäivystykseen.
- Sentään muut ovat yhdessä vielä, Ron mainitsee ja katsahtaa Percyä, joka suutelee olohuoneeseen viritetyn mistelin alla vaimoaan.
 - Ja vanhempasi, Harryn ääni särähtää.
- Olen niin pahoillani, Harry, Ron ottaa Harryn käden omaansa ja antaa Harryn käden lämmön siirtyä hänen kehoonsa.
- Ei se mitään, Harry sanoo.
- Toivotaan, että enkeleilläkin on kinkkua tänä jouluna, Ron yrittää keventää tunnelmaa ja Harry naurahtaa joten kuten.
- Niinpä kai.

Ilta venyy ja pian lapset jo haukottelevatkin suut suurina.
- Täytyy kai lähteä, Hermione mainitsee ja katsahtaa Ronia merkitsevästi.
- Hyvää joulua ipanat, Ron halaa lapsiaan, jotka kapsahtavat isänsä kaulaan.
- Ollaanko me tänä jouluna äidin luona? Rose kysyy ja Ron pörröttää tyttärensä hiuksia.
- Joo, ensi vuonna sitten minun luonani, hän lupaa ja tyttö hymyilee isälleen.
- Missä on mun lapanen? kuuluu pian Hugon parahdus. Hetken aikaa lähtö vielä keskeytyy, mutta sitten lapanen löytyy toisen tossun alta, ja niin yksi pesue on turvallisesti lähdössä.
- Kai mekin sitten, Ginny haukottelee maireasti ja kerää lapset takan ääreen.
- Toivottavasti Seamus on jo kotona, nainen sanoo ja lapset häsäävät vielä Harryn ympärillä, kun tämä jakelee hyvänyönsuukkoja mukuloidensa poskille.
- Olkaa kiltisti tämä joulu! hän huikkaa vielä viimeiseksi, mutta katras on jo kadonnut.

Pian koko talo hiljenee, Percy ja George lähtevät perheineen ja Ron ja Harry jäävät viettämään joulua Kotikoloon.
- Sentään te pojat vielä lämmitätte äidin sydäntä, Molly melkein kyynelehtii, kun Ron nappaa suklaasammakon suuhunsa.
- Voi äiti, tietysti.

Mollyn ja Arthurin lähdettyä nukkumaan, Ron katsoo ulos, pimenneeseen yöhön. Kynttilät palavat vielä. Remus, Tonks, Sirius, Fred. He kaikki ovat tuolla jossain, viettämässä jouluaan muualla.
- Mitä mietit? Harry on hiippaillut uudessa pyjamassaan alakertaan.
- En mitään, Ron mutisee ja katsahtaa ystäväänsä.
- Joko avaat joululahjasi? Harry viittaa lahjapinoon, joka vielä kärsivällisesti odottaa avaajaansa.
- En ehkä vielä, Ron sanoo, vaikka hän on ennen ollut se, joka ensimmäisenä avaa joululahjat.
- Miksikäs niin?
- On parempaakin tekemistä, Ron irroittaa katseensa ikkunasta ja kohtaa Harryn katseen. Silmissä vilkahtaa tuli ja mustahiuksisen käsi nousee sipaisemaan poskea. Kun se uhkaa palata takaisin omistajansa kylkeen, Ron tarttuu siihen kiinni ja vetää omalle kyljelleen.
- Onkos täällä kilttejä lapsia? hän kuiskaa Harryn korvaan. Harry puristaa punapään vasten itseään ja kuiskaa takaisin:
- Paras joululahjani on jo täällä. Sinä.


A/N: Lämmintunnelmaista joulua kaikille!

[Aapo]

Noniiiin nyt pääsin tänään vihdoinkin koneen ääreen ja tänne kommentoimaan! Aamulla pääsin tänne vain iPadilla, enkä sillä viitsinyt alkaa kommenttia kirjoittamaan. Nyt kuitenkin olen täällä ja anteeksi kauheasti viivästymisestä (ei tule toistumaan). Hyvä vaan, että muistutit mua ja potkit vähän perseelle, koska oon tällänen vähän saamaton ja hajamielinen ihminen, enkä missään nimessä ole mitenkään suuttunut, vain erittäin iloinen siitä, että joku muakin joskus paimentaa

Nappasin tämän ensiksi tuolta kommenttibingosta siksi, että Rarryt on jäänyt mult vähemmälle ja joulufiiliskin oli silloin vähän hakusessa, joten ajattelin tämän tuovan kivasti uutta näkökulmaa ficcien kirjoittamiseen ja myös joulumieltä. Sitä se toikin, vaikka mennäänkin jo loppiaisessa. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että valitsin tämän tekstin luettavakseni ja kommentoitavakseni. Parivaljakko Ron/Harry on tässä oikein suloinen ja tykkään siitä, että kaksikon välillä on tietynlaista tulkinnanvaraista latausta. Heidän suhteensa on kuvattu kivan herkästi ja suloisesti, ja se jätti myös hieman tulkinnanvaraa itse lukijalle.

Ensin täytyy sanoa että olin hieman yllättynyt koska ajattelin tapahtumien etenevän liian nopeasti. Taisiis sen, että Ron ja Harry ovatkin noin lämpimissä väleissä vaikka Hermione ja Ginny ovat talossa jne. Kuitenkin asiat selkeytyivät, kun erot selitettiin. Sekin oli tehty hienosti dialogin muodossa, joka oli hieno keksintö j vei tarinaa hyvin eteenpäin niin, ettei sekaan sujahtanut selittelyn makua tai töksähtelevää kerrontaa. Kaikki kuitenkin selitettiin mukavan sujuvasti eikä lukialle jäänyt mitään epäselväksi. Ideana toimi mun mielestä hyvin, sillä en ole moneenkaan tälläiseen ficciin ennen törmännyt.

Perheidylli oli todella suloisesti kuvattua, kaikki nuo lasten laulamisen kuvailu, ruokailu ja perheen kanssa yhdessäolo, se toi mulle todella lämpimän tunteen ja sellasen kivan fiiliksen tähän kylmyyden keskelle. Hymy kyllä kipusi väistämättäkin huulille tätä lukiessa. Myös nuo kuoleitten kaipuun kuvailu oli herkkää ja etenkin se, että Harry yhä vuosienkin jälkeen kaipasi vanhempiaan. Muutenkin tapahtumat etenivät hyvin omalla painollaan ja loogisessa järjestyksessä. Ficciä oli helppo ja rento lukea, sopiva teksti tähän alkuiltaan.  Tykkäsin myös kuvailuista ja muutenkin sun kirjoitustyylistäsi. se oli omalla tavallaan tosi mukavan soljuvaa ja sellaista, kuvailuilla ei kyllä mässäilty mutta oli niitä tarpeeksi.

hmm yksi kohta kuitenkin pisti silmään:

Mollyn ja Arthurin lähdettyä nukkumaan, Ron katsoo vielä ulos. Kynttilät palavat vielä.

tuossa kohtaa tuo turha toisto vähän iski silmään, sillä monipuolista tekstiä on mukavampi lukea, kuin sellaista missä on paljon toistoa. kuitenkin tuo oli ainoa töksähtävä kohta koko tekstissä, muuten se rullasi hyvin ja virheittä eteenpäin.

Itse tykkään käyttää enemmän henkilöstä puhuttaessa sanaa "hän" kuin "tämä", toki tuokin on vain mielipideasia, mutta henkilökohtaisesti minun silmään hän-vaihtoehto olisi ollut parempi. Se on kuitenkin lukija ja kirjoittajakohtaista, joten ei siitä sen enempää. Oli muuten hassua lukea vuorosanaviivoilla tekstiä, kun on tottunut lainausmerkkeihin : D

Eli siis tykkäsin kyllä tästä, lopussa sain epämääräisen aww-kohtauksen ja muutenkin oli oikein fluffinen ja jouluinen fic. Kyllä tätä oli kiva kommentoda : ) kiitos!

(nyt jäi häiritsemään, että mitä siellä ronin paketissa oli )

[Grenade]

annicamaria: Enpä näköjään ole itse mikään puhtoinen pulmunen, kun nyt vasta muistan tulla kiittämään superhienosta kommentistasi. Korjailin tuota toistoa tuolta, itse ei aina kaikkea huomaa. Hienoa, että kirjoitus oli mielestäsi soljuvaa ja perheidylli oli hyvin kuvattu, sillä siihen juuri pyrinkin. Weasleyllä ei perhe-elämä vain voi olla mitenkään tönkköä tai kaavamaista, sillä miellän perheen kotoisan lämpimäksi. Kiitos superihanasta kommentsistasi!

[tirsu]

Heipparallaa! Nappasin tämän tuolta kommenttikampanjan kautta. Keväällähän on hyvä lukea vähän jouluista tarinaa. Ja siis, Rarry on rakkaus.

Ron Joulupukkina, jotenkin hauska ja lämpöä tuottava ajatus. Onkos hän joka joulu Pukkina vai vaihtelevatko he pukin esittäjää joka joulu? Ron ei toisaalta tunnu aivan nauttivan roolistaan, varsinkin jos se tuppaa venymään. Plus, jotenkin itse automaattisesti olisi kuvitellut Pukin roolin kuuluvan Arthurille. Se kun olisi jotain mistä Arthur nauttisi suunnattomasti.

Tää menee hieman vähän sivuhuomautukseksi, mutta aiheeseen liittyen. On jännää, ettei Joulupukki ole oikea tyyppi taikamaailmassa. Siinä olisi ollut hyvä sauma siihen (ajattele yksitoistavuotiaan Harryn ihmetystä - ja innostusta -, kun hän olisi tavannut ihka oikean suomalaisen Joulupukin). Mutta sen sijaan Pukki on myös taikamaailmassa satuolento. Sanonpahan vaan, että hukkaan heitetty mahdollisuus.

Lapsien kanssa on, yleisesti ainakin, turha yrittää saada aikaan the täydellistä joulua, jossa kaiken täytyy olla tiptop. Koko päivän kestävä jännitys Pukin tuloon ja lahjojen saamiseen sekä avaamiseen purkautuu aivan varmasti innokkuutena että iloisena riehakkuutena. Sitä paitsi, ei se olisi kivaa, jos kaiken pitää mennä justiinsa täydellisesti, rento tunnelma on parasta. Toki, joku varmaan tykkää muodollisemmasta joulusta, mutta sellainen tuskin on mahdollista Weasleyn perheessä.

Lasten usko on jotain ihastuttavaa, joten on aina hiukan surullista, kun he tajuavat ettei Pukkia olekaan olemassa vaan että sieltä parran seasta löytyy joku tuttu (mahtaakohan niillä lapsilla pysyä uskoa pidempään yllä, joilla käy joku tuntematon Pukkina?). Rose (ja nuoremmat) onneksi oli vielä siinä iässä, että ujous ja jännitys estivät tunnistamasta Pukin olevankin oikeasti oma isä. Siinä tilanteessa, kun totuuden tajuaa, asiasta saattaa älähtää ääneen sen sijaan että puhuisi asiasta myöhemmin vanhempien kanssa, jolloin illuusio särkyy muilta, jotka yhä uskovat.

En kyllä ymmärrä miksi Weasleyn lapset tuntuvat inhoavan äitinsä tekemiä villapaitoja. Ensinnäkin, ne on rakkaudella tehty, mikä tekee niistä vielä lämmittävät, toiseksi ne ovat hienoja. Kyllä mä vaan olisin heidän asemassaan onnellinen. Johtuuko se paitojen vääristä väreistä?

Aawws. Harry ja Ron ovat niin suloisia. Harry niin innokkaasti odotti, että Ron olisi avannut lahjansa, erityisesti sen yhden, joka vähän repsotti jo - keneltähän mahtoi olla? Eikä Ron tehnyt elettäkään avatakseen lahjojaan huolimatta siitä, että on yleensä ensimmäisenä niiden kimpussa. Haikea tunnelma ehkä vei mukanaan tai sitten lahjat eivät tuntuneet sillä hetkellä olevan Ronin prioriteetti sinä jouluna. Perhe - erityisesti Harry - oli tärkeintä sekä tunnelma. Ja oih, rakkaiden, jotka olivat lähteneet luota pois, maininta, heidän muistaminen sytyttämällä jokaisella oma kynttilä - se puristi sydäntä. Onneksi Ron piristi tunnelmaa heitollaan.

Harryn ja Ronin suhde taisi olla aika alkuvaiheissa vielä tässä. Ainakin mulle tuli sellainen olo, kun Ron säpsähti kauemmas Harrysta, kun Hermione näkyi ovessa. Kaksikko halusi pitää vielä suhteen vain heidän välisenä, josta nauttia rauhassa ilman muiden hössötystä.

(Sitä mä vaan, että eikös Ginny ollut kirjoissa yhdessä Deanin eikä Seamusin kanssa? Vai oliko tässä sitten niin, että Ginny oli ollut jossain vaiheessa yhdessä Seamusin kanssa ennen kuin oli mennyt Harryn kanssa naimisiin? Also, maininta siitä miten Hermione jakoi kaiken avioliitossaan Ronin kanssa, mutta Ginny ei Harryn kanssa, oli kiva kontrasti. Kommunikointi on [kaikkien] suhteiden avain, kunhan se on molemmin puolista. Vaikka toki, ei kai nyt ihan kaikkea tarvitse jakaa, riippuen asiasta. Mutta eiköhän pariskunnilla ollut muitakin ongelmia, joiden vuoksi ero tuli mukaan.)

Oi että, tuo loppu. Aivan mahdottoman suloinen.^ ^ Sille kyllä suli. Harry ja Ron vaan ovat luotuja toisilleen, jos multa kysytään.

Ronin kysymys kilteistä lapsista sai naurahtamaan. Samoin kuin tuolla alkupuolella se, kun joku lapsista ilmoitti olevansa kiltti samalla kun tönäisi toisen sohvalta alas. Molemmat nousivat lempikohdikseni.

- En ole avannut vielä, Ron naurahtaa ja antaa katseensa valua pitkin miehen vartaloa pitkin.

Tuohon oli eksynyt kahdesti pitkin-sana.

Tää oli aivan ihana ja kaunis ficci. Perhejoulun tunnelma saavuttaa kyllä lukijan ja kietoo syleilyynsä. Kiitos ja kumarrus.

-tirsu
 

[Larjus]

mutta kun olen yksi säälittävimpiä otsikon keksijiä, niin tuo sai jäädä, vaikka se ei ehkä ihan kuvaakaan ficciä.

Kuulostaa ihan mun otsikointityyliltä 😂

Kuten tirsu tossa totesi, että keväällä on hyvä lukea jouluista tarinaa, niin maittaa se näin lokakuussakin varsin hyvin (Ja Rarry todellakin on rakkaus.)

Mä vähän yllätyin, että tämä sijoittuu niin, että Ron ja Harry ovat jo aikuisia ja heillä on ne lapset kuin epilogissakin. Jäinkin sen myötä miettimään, että onko erot tullut, vai eivätkö he ole ihan uskollisia vaimoilleen (vai onko kyseessä avoimet suhteet), ja sieltähän se vastauskin sitten tuli. Ehkä sen myötä, kuin myös sen, että suhde on selvästi aluillaan ja muilta salattu (ainakin Hermionelta), tähän tuli vähän haikeakin tunnelma. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin suloinen ja lämpöinen.

- Toivottavasti, vaikka Seamus ei nyt päässytkään.
- Harmittaisi minuakin joutua joulupäivystykseen.

Seamus on selvästi saanut taas vaihteeksi jotain räjähtämään 😂

Tää oli kyllä kivaa luettavaa. Nyt tosin mun joulufiilikset kasvoi ihan kybällä. Olispa jo joulu!

[Grenade]

Huijui, yhdeksän vuotta vanha ficci on saanut kommenttia.

tirsu: Nähtävästi olen ollut niin hämmentynyt tämän ficin esillekaivamisesta, että kommenttiin vastaamisessa on kestänyt, anteeksi siitä! Olen kuitenkin siitä ollut iloinen ja nyt kun sen uudestaan luin, niin ilahdutti edelleen.  Rarry on rakkaus, vaikka kokeilut sen parituksen kanssa loppuivatkin aika lailla tähän ja olen siirtynyt vihollisleiriin. Jotain siinä kumppanuudessa ja lapsuudenystävät -asetelmassa kuitenkin kiehtoo. Ja mitä tulee noihin joulupaitoihin, niin varmaan siinä on jotain "kapinoidaan vähän kapinoimisen takia äidin tekeleitä vastaan" -meininkiä, vaikkei niissä varsinaisesti mitään vikaa olisikaan. Ehkä niitä sitten vanhempana alkaa arvostaa eri tavalla. Toi Joulupukki-ajatus on muuten ihan totta, en tullut edes ajatelleeksi! Ihan hyvinhän Joulupukkikin voisi olla oikea, jos kerran noidat ja velhot ja yksisarvisetkin on. Kiitos paljon kommentistasi! ^^ 


Larjus: Lokakuussahan on ihan sallittua jo fiilistellä joulua, ainakin kauppojen mielestä, lol. Kiva, että tunnelma oli kohdallaan ja lopulta tämäkin jätti positiivisen fiiliksen. Paha näin monen vuoden jälkeen sanoa, mutta tällainen "me tiedämme, ja muut ehkä arvaa" -fiilis, jossa rarry on tässä ficissä, oli kauhean kivaa kirjoittaa ja muutenkin se, että ehkä sodan jälkeen elämän rauhoituttua on huomattu, että se rakkaus, joka sodan keskellä syttyi, ei kantanutkaan ja se on ihan okei ja esim. Harry ja Ginny ovat päässeet asian yli. Kiitos paljon kommentistasi! ^^

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Pahoittelut vanhan tekstin kaivamisesta, mutta minun alkoi tehdä kamalasti mieli lukea Rarrya, kun parituksen listauksestasi bongasin. Jotenkin olen näin aikojen saatossa lämmennyt tälle paritukselle ja sen luomille mahdollisuuksille. Täytyy kyllä todeta, ettei aika ole suinkaan haalistanut tämän tarinan viehätystä, vaan tämä on edelleen tosi suloista ja lämminhenkistä luettavaa!

Jostain syystä sijoitin tämän tarinan aluksi mielessäni johonkin ihan muualle kuin Kotikoloon. Ehkä sellaisen mielikuvan aiheutti se, että Ron ja kumppanit ovat jo tässä aikuisia omine lapsineen, mikä sai minut ajattelemaan, että ehkä he viettävät joulua jonkun heistä kotona. Kuitenkin lopussa tuossa kohtaa, kun mainitaan Kotikolo, koin sellaisen ahaa-elämyksen, että no tietysti! Tietysti Kotikolo on se paikka, johon kaikki vielä vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen kokoontuvat joulunviettoon. Niin sen vain kuuluu olla, sillä sen luontevampaa yhdessäolopaikkaa ei olekaan. Kotikolo on tietyllä tapaa ollut kiintopiste koko kultaisen trion ja monien muidenkin hahmojen elämissä: siellä on koettu paljon, ja siihen tiivistyy paljon tunteita ja historiaa. On ihanaa lukea perhejoulusta juuri Kotikolossa, ja tuntuu sopivalta ja luontevalta, että kaikkien perheet ovat tervetulleita sinne lapsineen kaikkineen.

Mietinkin aluksi, mitä oikein on tapahtunut, kun tuttu kolmas sukupolvi pyörii mukana, mutta kuitenkin Ronin ja Harryn välillä on selvästi jotain. On kivaa, että tilanteen taustat avautuvat tarinan lomassa, ja vieläpä tosi luontevasti niin, että se tapahtuu Ronin ja Harryn vuoropuhelun lomassa. Ronin ja Harryn suhde vaikuttaa vielä aika tuoreelta ja jossain määrin ehkä hivenen arkaluontoiseltakin, mutta siitä välittyy kuitenkin vahvasti sellainen fiilis, että he sopivat toisilleen hyvin ja ovat onnellisia keskenään. Se lämmittää lukijankin mieltä ja sydäntä. Siihen liittyen haluan nostaa esiin yhden kohdan:

- Ehkä sen takia erosimmekin. Minun ei tarvitse tietää kaikkea, Ron murahtaa ja vilkaisee vielä ulos.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä Ronin toteamus on nimittäin hämmästyttävän luonnollinen selitys sille, miksei Ronin ja Hermionen suhde välttämättä pidemmän päälle toimi. Hermione on tosiaankin tiedonjanoinen ja ymmärtämään pyrkivä, kun taas Ronilla on moniin asioihin maanläheisempi näkökulma ja suhtautuminen. Minusta Ronin ja Hermionen päätyminen yhteen oli kaanonissa ihan jees, mutta allekirjoitan kyllä täysin monen mielipiteen siitä, että kyseessä on lopulta kaksi todella erilaista hahmoa.

Onpa hauskaa lukea oikein perinteisestä joulupukista, joka suomalaiseen näkökulmaan sopien tulee jakamaan lahjat lapsille. Lisäksi on hauskaa lukea tällaisesta kunnon perhejoulusta, josta ei puutu vilinää tai vilskettä eikä lämmintä tunnelmaa. Toisaalta olen havaitsevinani myös läpi tarinan sellaisen hivenen melankolisen pohjavireen, joka aina välillä nousee pintaan Ronin ajatusten ja tunteiden myötä. Ron vetää joulupukin roolin moitteetta tekopartoineen päivineen ja on varmasti iloinen saadessaan viettää aikaa läheistensä kanssa, mutta samalla hän vaikuttaa jossain määrin vetäytyvältä ja ajatuksiinsa vaipuvalta, kun joululahjatkin jäävät avaamatta. Mielestäni tällainen pieni melankolia luo kiintoisan kontrastin riehakkaan joulutunnelman kanssa, ja se sopiikin tähän tekstiin kuin nakutettu, varsinkin kun tekstin edetessä selviää joitakin syitä, jotka ehkä voivat vaikuttaa Ronin joulutunnelmaan ja sen kaksijakoisuuteen. On luonnollista, että jouluna perheen keskellä ajatukset ajautuvat edesmenneisiin läheisiin ja rakkaisiin, ja ehkäpä myös suhde Harryn kanssa aiheuttaa Ronin joulunviettoon pienen jännitysmomentin. Siitä näkökulmasta loppu onkin erityisen ihana ja kaunis, kun miehet saaat käpertyä toisiinsa kaikessa rauhassa. ♥ Minusta on herttainen ajatus, että rakkaan ihmisen läsnäolo on joululahjapaketteja tärkeämpää. Niinhän se todella on.

Lämpimät kiitokset tästä suloisesta tarinasta, joka lämmitti tätä talvi-iltaani! -Walle

[Grenade]

Kiitos paljon Waulish kommentistasi, joka ilahdutti jo aikoinaan ja ilahduttaa edelleen! Piti taas oikein lukaista, että mitä sitä on tullut yli kymmenen vuotta sitten kirjoitettua, eikä tämä ollutkaan ihan pöllö teksti. Mulla on näköjään ollut ja on edelleen vähän se paha tapa, että mieluummin vihjailen lukijalle kuin sanon mitään suoraan, mutta hyvä, että dialogista sai napattua kaiken tarvittavan! Ronin ja Hermionen avioerosta tuskin on kovin kauaa, eikä Ron taida vielä olla ihan varma, mitä ajattelee siitä, että on menemässä eteenpäin Harryn kanssa. On totta, että tässä tekstissä mukana kulkee myös vähän haikeampi puoli. Joulu on perhejuhla, joten väistämättä Ronkin ajattelee niitä perheenjäseniä, jotka eivät mukana ole. Itsekin yllätyin tässä uudestaan lukiessa, kuinka paljon heihin viitataan koko tekstissä. Kiitos suuresti kommentistasi! <3