-
Ficin nimi: Hajota ja Hallitse
-
Kirjoittaja: Classick
-
Ikäraja: K-11
-
Genre: Angst
-
Paritus: Draco/Hermione
-
Disclaimer: Kaikki kuuluu J. K. Rowlingille
-
Varoitukset: Jästien tappamisen mainitseminen, ihmisen hajoittaminen
-
Haasteet: -
-
Summary: Kaikki alkoi viattomasti pitkillä katseilla, ujoilla hymyillä ja pienillä kosketuksilla siirtyen aina vain rajumpiin suudelmiin ja intiimimpiin kosketuksiin. Lopulta olin kietonut tytön pikkusormeni ympärille. Se oli aivan liian helppoa.-
A/N: Tämän piti ensiksi osallistua Genere 10-haasteeseen, mutta tuli pari muuttujaa. Olen hionut tätä suuntaan sun toiseen aivan liian kauan ja tuntui, etten päässyt enää pidemmälle, joten päätin julkaista tämän. Toivoin lopputulokseksi jotain muuta, mutta pidän tästä tällaisenakin. Toivoisin ehkä merkkiä, että joku on vaivautunut lukeman tämän, mutta sekään ei ole pakollista. Toivottavasti nautit.
Hajota ja Hallitse
Aivan ensimmäisestä päivästä asti oli selvää, että vihasin Hermione Grangeria. Hän oli pieni, ärsyttävä ja kaikkitietävä kuraverinen narttu vailla yhtään kunnioitusta itseään parempia kohtaan. Hän kulki aina nokka pystyssä, luullen olevansa parempi kuin muut ja vain, koska oli itse Harry Potterin ystävä. Kaiken tuon voisikin vielä sivuuttaa, jos tyttö olisi ollut edes kaunis. Sen sijaan hän näytti vallattoman kiharapilvensä, ylisuurten etuhampaiden ja muutenkin kuraverisen olemuksensa kanssa yhtä viehättävältä kuin vastapesty marsu.
Vuosien varrella tyttö kuitenkin muuttui – niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Maailma kouli hänestä kaiken ylimielisyyden ja sinisilmäisyyden tehden hänestä kovemman ja synkemmän. Lisäksi hän alkoi tulla pelottavan tietoiseksi omista voimavaroistaan niin taikuuden kuin henkisenkin puolen suhteen. Tylypahkan miespuoliset oppilaat alkoivat huomioida häntä aivan eritavalla kuin aikaisemmin. Etuhampaat eivät enää loistaneet ulos suusta, rinnat kasvoivat samaa vauhtia kuin pituuskin ja jopa hiukset asettuivat paikoilleen. Grangerin tytöstä tuli nainen.
Hänessä oli omanalaista päättäväisyyttä ja vahvuutta ja se oli
kiehtovaa. Hän halveksi minua ja aatteitani, vaikka huomasinkin hänen aina satunnaisesti vilkuilevan suuntaani käytävillä. Granger ei ollut kaunis mutta hänessä oli sellaista vetovoimaa, jota monessa muussa naisessa ei ollut. Se oli kiinnostavaa, kuin uusi haaste. Halusin todistaa pystyväni mihin vain, saavani kenet tahansa ja halusin hänet. Todistaakseni, ettei hän ollut aatteineen yhtään sen parempi kuin kukaan muukaan kuraverinen tässä maailmassa. Halusin viedä hänet pohjalle, koska sinne hän kuuluikin.
Kaikki alkoi viattomasti pitkillä katseilla, ujoilla hymyillä ja pienillä kosketuksilla siirtyen aina vain rajumpiin suudelmiin ja intiimimpiin kosketuksiin. Lopulta olin kietonut tytön pikkusormeni ympärille. Se oli aivan liian helppoa. Epätoivoiset uskovat mitä tahansa heidän haluaa uskovan eikä Granger ollut poikkeus. Saatoin kuulla hänen itkevän öisin käytävillä, kun en saapunutkaan paikalle lupauksistani huolimatta ja nähdä kuinka hän heitti ilkeitä katseita joka ikiselle naispuoliselle, joka katseli minua hetkeäkään pidempää. Minulla oli enemmän valtaa häneen kuin koskaan uskalsinkaan toivoa.
Annoin tyhjiä lupauksia rakkaudesta ja omistautumisesta. Leikin hänellä. Käytin, kun siltä tuntui ja jätin muuten itkemään surkeuttaan. Romutin hiljalleen hänen itsetuntoaan uskotellen, ettei hän kelpaa kenellekään muulle, että hän on vain saastainen kuraverinen. Ja hän uskoi kaiken. Se oli naurettavan helppoa. Oli suorastaan sääli pilata jotain kerran niin täydellistä.
Ennen pitkää kyllästyin tilanteeseemme, halusin enemmän – halusin omistaa hänet kokonaan. Päätin, että Grangerin oli valittava minun ja ystäviensä välillä. Hänen ei tarvinnut edes miettiä valintaansa. Samana iltana hän haukkui Weaslyn koko suun verenpettureiksi ja kirosi Potterin tämän estäessä häntä poistumasta paikalta. Olin tyytyväinen,
hyvin tyytyväinen. Seuraavana päivänä julkistimme suhteemme ja saimme koko koulun kuohumaan. Huomasin Grangerin nauttivan siitä. Hän oli tyytyväinen saamaansa huomioon ja hymyili jokaiselle kateelliselle kasvolle ja pelokkaalle tuijotukselle. Hänellä oli minut, hänellä oli valtaa ensimmäistä kertaa elämässään ja hän piti siitä. Silti hän oli pelkkä kulissi ja tiesi sen. Yksikin sana ja koko hänen elämänsä hajoaisi pieniksi paloiksi. Hän ei olisi mitään ilman minua – ei mitään. Olin tehnyt hänestä pelkän koristeen viereeni. Koristeen, joka teki puolestani mitä tahansa.
Granger tuli mukaani Malfoyn kartanoon valmistumisemme jälkeen. Isä ei hyväksynyt häntä.
Kuraverinen saasta, hän mutisi aina lyödessään ja kirotessaan naista, joka ei valittanut tai edes yrittänyt puolustautua. Hän kesti kaiken kyyneleittä ja ajatteli jopa ansaitsevansa sen. Seurasin aina sivusta, kun Granger vastaanotti iskut ja joskus jopa pyysi niitä lisää. Hän oli rikki. Jossain vaiheessa kielsin isää enää satuttamasta naista – en halunnut tuhota häntä, en vielä. Ennen pitkää Granger otti vastaan piirron pysyäkseen aina tukenani ja saadakseen isäni hyväksynnän. Aluksi en uskonut hänen pystyvän siihen, Hermione Grangerko tappaisi ja kiduttaisi jästejä? Olin kuitenkin väärässä. Jo ensimmäisellä kerralla hän onnistui tehtävässään leikiten. Hän olisi nuollut kenkänikin puhtaaksi, jos olisin vain pyytänyt.
Mutta kuten kaikkiin lemmikkeihin kyllästytään, ei Grangerkaan pystynyt enää lopulta tyydyttämään tarpeitani. Hän oli muuttunut. Hän oli anorektisen laiha, huonossa kunnossa ja henkisesti epävakaa. Liian riippuvainen minusta, liian helppo.
Tylsä. Eräänä aamuna päätin kaiken. Kerroin, että kaikki oli ollut suurta erhettä. Ei hän koskaan pystysi oikeasti olemaan arvoiseni. Hymyilin katsoessani hänen murtuvan pala palalta kunnes jäljellä oli enää säälittävä kuraverinen kuori vailla tarkoitusta. Hän kysyi, mitä tekisi elämällään, jos ei saisi rakastaa minua.
Minua ei kiinnosta, kunhan pysyt poissa tieltäni, vastasin ja jätin hänet yksin omaan surkeaan maailmaansa.
Hajota ja hallitse, niin teet maailmasta omasi.