Iitta: Voi, olen todella pahoillani, ettei jatkoa tullut hetkeen
Tämä ei tosiaankaan ole vaipumassa unholaan, on ollut vain koulukiireitä ja kirjoitusinto käväisi ficcien puolella jonkin aikaa. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja yritän pitää tämän aktiivisena
Ja mainitsemastasi kohdasta: poistin sen lopun, koska se tosiaan kuulosti, ainakin ääneen luettuna, paljon järkevämmältä
Kiitos huomautuksesta ja mukava, että jaksat seurata tätä
Crywell: Oij, ihana kun olen kyennyt samaistumaan noin paljon hahmoon! Kehut ovat kuin musiikkia, ja hyvää sellaista, korville ja punastelen täällä varmasti todella paljon
Olen teksteissäni yrittänyt kuvata juuri sitä ajatusmaailmaa, mikä hahmolla
itsellään on, sitä yhtään kaunistelematta. Ehkä joku, joka kiusaa ja lukee tämän, tajuaa, että se harmiton sanaleikki voi oikeasti satuttaa tai ehkä se yksi tönäisy päivässä rikkoa muutakin, kuin vain ihon. Nimestä: sen kanssa minulla ei ollut ongelmaa. Suuret silmälasit, kiusattu, ja juuri kuten sanoit, kaiken pohjalla! Olit sisäistänyt nimestä juuri ne asiat, jotka minullekin siitä tuli silloin aikoinaan mieleen, kun tämän aloitin
Kiitokset ihanasta kommentista!
Genre: Drama, angst
Ikäraja: S
Sanamäärä: 100
XV
Ovi jysähti kiinni, itkin ja potkin pöydänkulmaa, sätkin. Näin hahmoja, en tarkkoja, mutten epäselviäkään. Tuossa oli kulma, tuossa toinen, pöytä rakentui silmieni eteen hitaasti, vaivalloisesti. Itken. Äiti painoi jääpussin silmäkulmaani, hymyili ja rauhoitteli hetken. Sitten hän alkoi poimia lasinsirpaleita lattialta. Liljan käsketään pysymään toisessa huoneessa, ettei tarvitse pihdeillä repiä teräviä reunoja pois paljaista jaloista.
”Anteeksi”, sanoin äidille, kun hän istui vierelleni mustanahkaisen sohvan reunalle. Se oli ollut äidin lempimuki, vedin sen kaatuessani mukaani.
”Ei se ole sinun vikasi”, äitini lohdutti. En uskonut. Jos minua ei olisi, ei isäkään joisi. Jos Liljaa ei olisi, ei isä joisi. Olisi parempi, jos äitiä ei olisi, niin isä saisi juoda! Kaikki olisi toisin, jos minua ei olisi...