Nimi: Se mistä emme puhu
Kirjoittaja: fan4ever
Ikäraja: K-11
Fandom: Harry Potter
Genre: Romace
Paring: Harry/Draco
A/N: Hahmot kuuluvat Rowlingille
”Harry. Voitko todellakin luvata, ettei se toistu?” Hermione kysyi. Hän oli seurannut poikaa siitä alkaen kun oli nähnyt tämän Draco Malfoyn kanssa, eivätkä he olleet olleet vihollisen oloisia, vaan enemminkin... rakastavaisten.
Ajatus puistatti Hermionea, häntä kylmäsi ajatus ystävästään ja vihollisestaan.
”Lupaan lupaan”, Harry sanoi aikomatta pitää lupaustaan.
Hän oli kenenkään tietämättä viettänyt lähes joka päivän Dracon kanssa. Hän toivoi vielä jonain päivänä voivansa kertoa kaikille rakkaudestaan Draco Mafoyhin, mutta poika ei antanut.
Hermione katseli vielä hetken Harryyn mutta kääntyi poispäin nähdessään Ginnyn.
Harrylle tytön paikalla olo oli pelastus: nyt hän saattoi vaivihkaa kadota Hermionen luota unelmoimaan Dracosta ja ehkä mennä etsimään tätä.
Harryn mielessä pyörivät pojan harmaat silmät, platinanvaaleat hiukset, täyteläiset huulet, täydellinen vartalo, käsien liikkeet, nauru, ja hänen oli pakko pysähtyä hengittämään.
Pelkkä ajatus Dracosta sai Harryn sekaisin himosta ja hänen oli pakko lähteä etsimään blondia, jonka löysi muodonmuutosten luokan läheltä.
Dracon kasvoille nousi heti vino, hieman omahyväinen virne, kun hän näki salarakkaansa.
Löydettyään tyhjän luokan - ja varmistuttuaan siitä, ettei häntä nähnyt- Harry pujahti sinne odottamaan kunnes Draco tuli parin minuutin kuluttua.
He katselivat toisiaan hetken ennen kuin molemat sanoivat yhteen ääneen ”Hei.”
He naurahtivat ja alkoivat hymyillä toisilleen.
”Mitä kura-Granger sanoi?” Draco kysyi. Hän yritti olla kutsumatta pojan ystävää halveksivalla nimellä jotta riitaa ei tulisi.
”Hän ei pitänyt siitä”, Harry sanoi. Huvittuneisuus oli kadonnut hänestä ja Draco ei voinut olla huomaamatta sitä.
”Oletko vihainen?” Draco kysyi ja alkoi lähestyä Harrya suloisesti hymyillen.
Harry yritti olla vihainen mutta aikaisempi himo valtasi hänet eikä hän voinut olla pojalle vihainen vaan lähestyi tätä suudellaakseen.
Äkillinen onni valtasi Dracon ja hän veti Harryn itseän vasten syventäen suudelmaa. Hän ei tiennyt mitään niin hyvä kuin Harry ja olisi tehnyt mitä vain, jotta he voisivat jatkaa tätä hetkeä pidemmälle, mutta hänen oli oltava vastuuntuntoinen. Hänen oli ajateltava velvollisuuksiaan valvojaoppilaana, ja ennen kaikkea, Malfoyna.
Hän ei saanut antaa Pyhän Potterin tuhota koko elämäänsä vaikkei juuri nyt siitä välittänytkään. Nyt, hän halusi Harryn tässä ja nyt!
Pelkkä kosketus Dracon huuliin kertoi pojalle aivan liian hyvin Harry tuntevan täysin samanlaisen onnen kun hän itsekin. Kumpikaan heistä ei halunnut irrottaa, vaikka keksivätkin useita eri syitä.
”Hermione? Oletko nähnyt Harrya?” Yllättäen luokkahuoneen ulkoa kuului Ronin huuto ja pojat irrottautuivat nopeasti toisistaan.
”En. olen itsekin etsimässä häntä. Hän oli kanssani hetki sitten”, tyttö vastasi. Hän oli tehnyt juuri sen, mitä ei olisi saanut: antanut Harryn kadota ilmeisimmin Draco Malfoyn luo. Suuttumus täytti Hermionen ja hän risti kätensä puuskaan. Miten hän oli saattanut olla niin huolimaton, että oli antanut Ginnyn paikalle saapumisen viedä hänet niin ajatuksiinsa, ettei ollut huomannut Harryn lähtöä.
”Ehkä meidän pitäisi vielä etsiä. Ehkä hän on tupahuoneessa”. Ron ehdotti.
”Niin”, Hermione vastasi.
”Mennään sitten sinne”, Ron sanoi lähtien Hermione perässään.
”Se-se oli lähellä” Harry sanoi kunhan uskalsi puhua.
”Liian lähellä. Meidän täytyy häipyä täältä”, Draco sanoi työntäen Harryn edellään pois luokkahuoneesta.
”Draco-” Harry sanoi ”Tämähän on edelleen se asia, mistä emme puhu?”
Draco katsoi poikaa nyökäten ja lähtien kävelemään juuri vastakkaiseen suuntaan kuin tämä.
