Nimi: Paavo Reissumiehen ja Jari Turrin ihmeellinen seikkailu taivaassa ft. Paskahousutsiisus
Kirjoittaja: Chyilly
Beta: Rosena
Tyylilaji: Draama (seikkailu)
Ikäraja: K-11
Päähenkilöt: Paavo B. Reissumies ja Jari K. Turri
Haasteet: Originaali10
A/N: Kai tämä on sanomattakin selvää, ettei tätäkään Paavo&Turri tarinaa kannata ottaa tosissaan.
Kun Paavo avasi silmänsä, kaikkialla oli valkeaa. Hän joutui räpyttelemään silmäluomiaan tiheään tahtiin, että ne sopeutuisivat kaikkeen valoon. Pian hän huomasi, että hän makasi jossain hyvin pehmeässä ja ympärillä kaikki oli kuin pumpulia. Paavo nousi ylös ja katseli ympärilleen. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin valkeaa pumpulia, joka ympäröi häntä. Jostain kaukaa hänen korviinsa kantautui harmonista musiikkia.
Paavo lähti kävelemään eteenpäin siinä ihmeellisessä paikassa. Hän katseli ympärilleen yrittäen paikantaa edes jotain, joka ei olisi valkean pumpulimaisen aineen vallassa.
Hetken aikaa tallusteltuaan Paavo kuuli ystävänsä Jari Turrin äänen jostain läheltä. Paavo huudahti ystävänsä nimen ja lähti etsimään tietään hänen luokseen. Hetken päästä Paavo löysikin ystävänsä Jarin kultaisten porttien luota.
”Mitä sie täälä puhelet yksinäs?” Paavo kysyi tultuaan Jarin luo. Jari ei näyttänyt iloiselta, vaan hyvin pettyneeltä. Pettyneisyyttä lisäsi Jarin mörkömäinen ulkonäkö, tummat silmänaluset ja pitkä, musta tukka.
”Toi ei päästä minuu sisään”, Jari murahti ja viittasi portin vierustaan. Vasta silloin Paavo huomasi portin vieressä seisovan valkeaan lakanaan kietoutuneen miehen. Hetken Paavo katsoi miestä pää kallellaan.
”Pääsette sisään, jos otatte vastaan syntienne armahduksen Jumalalta”, mies sanoi rauhallisella äänellä, vaikka Paavo löysi miehen ilmeestä pilkahduksen jotain, joka oli ristiriidassa miehen äänen kanssa.
”Ei Jumalaa ole edes olemassa niin miten-”, Jari aloitti kiistelyäänensävyllään, mutta lopetti, kun Paavo pukkasi ystäväänsä kylkeen.
”Myö otetaan Jumalan armahdus vastaan”, Paavo sanoi ja sai osakseen ilkeän mulkaisun Jarilta. Paavo ei tiennyt, miksi Jari halusi portin toiselle puolelle, mutta sinne heidän molempien oli kai määrä mennä. Lakanaan kietoutunut mies hymyili ja hänen sormiensa napsahduksen jälkeen kultaiset portit avautuivat ja hän itse katosi.
”Mikä tää paikka on?” Paavo kysyi samalla, kun raahasi ystäväänsä portin toiselle puolen. Jari mutisi, ettei muka tiennyt ja portin toisella puolen hän rimpuili itsensä irti Paavon otteesta. Paavo kohautti harteitaan ja jatkoi matkaansa Jarin kanssa.
Pian hevikaksikko saapui suuren, marmorisen rakennuksen luo. Rakennus näytti enemmänkin joltain temppeliltä korkeine pylväineen, kuin normaalilta talolta. Nuorukaiset vilkaisivat toisiaan ennen kuin lähtivät nousemaan marmorisia portaita pitkin korkealle ovelle. Ovi aukesi kevyen näköisesti itsestään, kun kaksikko päätyi sen eteen.
”Niin mikähän tää paikka nyt on”, Paavo ihmetteli ääneen, kun he astuivat isoon ja korkeaan huoneeseen, joka oli täysin lattiasta kattoon asti valkeaa marmoria.
”En mie tiiä, mut tuolta kuuluu ääniä, mennään sinne”, Jari sanoi ja osoitti normaalin kokoista puuovea huoneen laidalla. Vasta silloin Paavokin kuuli ne puheäänet. Hän nyökkäsi ja nuorukaiset kulkivat huoneen halki sille puiselle ovelle. Jari aukaisi oven ja huoneesta sen takana pöllähti sikarin kitkerä haju. Kaksikko vilkaisi toisiaan ja astui sitten peremmälle huoneeseen.
”Mä voitin taas!” kuului innokas hihkaisu. Jari ja Paavo menivät peremmälle hämyiseen huoneeseen ja he huomasivat ainoan valolampun alla kolmetoista lakanoihin kietoutunutta miestä. Jokaisella heistä oli paksu sikari suunpielessä. Iloisimmilta näytti partainen mies, joka oli ilmeisesti voittanut juuri äsken.
”Ei tsiisus”, Paavo henkäisi ja kaikki kolmetoista päätä kääntyivät häneen päin. Kaikki hiljenivät.
”No kyllä Jeesus, tulkaa pojat pelaamaan!” hihkaisi mies, joka oli ilmeisesti sen viimeisimmän pelin voittaja. Paavo ja Jari kohauttivat harteitaan, mutta eivät voineet kieltäytyä, koska kuin tyhjästä puhujan viereen ilmestyi kaksi vapaata penkkiä. Nuorukaiset hieman epäilevästi istahtivat niille.
”Tässä on Pietu, Ade, Jaakoppi, Jonttu, Fippa, Bart, Tomppa, Matsku, Jake, Tadde, Simppa ja Jutsku”, mies kertoi muiden nimet sellaisella vauhdilla, ettei Paavolle eikä Jarille jäänyt yhtäkään nimeä muistiin. Sitten mies jatkoi: ”Ja mä oon Jeesus. Ja nyt me pelataan paskahousua!”
Paavo ja Jari olivat hyvin ihmeissään. Itse Jeesus? Olivatko he sittenkin taivaassa? Taivaassa, jonka he luulivat olevan höpönpöppöä... Tämäpä kummallista.
Nuorukaiset pääsivät niiden vähän vanhempien miesten peliin mukaan. Paavoa huvitti suuresti, koska muut vaikuttivat siltä, että he olivat pelaamassa jotain pokeria, mutta he pelasivatkin sitten paskahousua. Peliä, joka oli tyliin jokaisen ensimmäinen korttipeli, jonka he oppivat.
Peli oli hyvin tasaväkinen ja ainakin itse Jeesus otti pelin aivan liian tosissaan. Paavo vain lätki joitain sopivia kortteja korttipakan jatkoksi, kuten myös Jari. Moni katsoi Paavoa hyvin pahasti, vaikka Paavo oli johdolla.
”Ja voi-tin”, Paavo sanoi ja lätkäisi viimeisen kortin korttipakan päällimmäiseksi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä, paitsi Jari. Paavon kasvoille levisi voittoisa virne, mutta virne pyyhkiytyi heti pois, kun hän huomasi miten muut katsoivat häntä. Kaikki, paitsi Jeesus, katsoivat häntä hyvin pettyneinä. Jeesus taas vaikutti ennemminkin vihaiselta.
”Pala helvetissä!” Jeesus karjaisi ja hänen eteensä ilmaan ilmestyi vipu, josta hän veti vihaisesti. Paavo tunsi tippuvansa ja hän yritti huutaa, mutta mitään ei kuulunut hänen suustaan. Hän tippui ja tippui, kunnes mätkähti jollekin hyvin kovalle.
Hän oli tippunut sängystä.
”Voi vittu saatana!”
