Title: Puhallus kauneutta
Author: Ashtray
Pairing: Harry/Draco
Rating: K-11
Genre: fluffy, slash
A/N: Aika tasan vuoden vanha teksti, joka alkaa taas olla ajankohtainen. Kirjoitin tämän silloin, kun satoi vuosi sitten ensilumi. Tämä on niitä tekstejä, jotka on vain kirjoitettu sen enempiä ajattelematta ja erittäin inspiroituneena.
Lopun sanat ovat CMX:n Pelasta maailma -biisistä, joka inspiroi miuta ainakin osittain kirjoittamaan tämän.
Kommenttia olisi edelleen ihana saada, varsinkin, kun tämä on yksi miulle itselle tärkeimmistä teksteistäni.
Puhallus kauneutta
Hengitys jättää viileään ikkunaan huuruisen jäljen. Sormeni ovat kylmät piirrellessään kuvioita ikkunaan. Silmäni eivät kiinnitä mitään huomiota sormiin tai ikkunaan, ne katsovat kauneutta ikkunan ulkopuolella.
Ensilumi.
Se leijailee maahan, puhtaana ja valkoisena. Viattomana. Kuin se ei peittäisikään talven mittaan kaikkea alleen ja hankaloittaisi liikkumista. Kuin se olisikin pelkkä puhallus kauneutta, vain pienten lumihiutaleiden tanssia ja leikkiä.
Yhtäkkiä tiedän, etten valvo yksin. Kuulen narahduksen makuuhuoneesta, pehmeät askeleet, jotka kävelevät huoneen poikki, ja tasaisen hengityksen korvani juuressa.
Tunnen, kuinka kiedot lämpimät kätesi takaa ympärilleni. Suukotat niskaani ja kuiskaat siten unisena:
"Tiedätkö mitä kello on?"
Pudistan päätäni ja sanon hiljaisella äänellä:
"Katso Harry, siellä sataa lunta."
Sanojeni ansiosta huurua tulee enemmän ikkunaan. Tunnen, kuinka hymyilet niskaani vasten.
"Kaunista", toteat hetken hiljaisuuden jälkeen. Käännät minut hellästi ympäri ja painat huulesi kevyesti omilleni. Suudelma on aivan kevyt, huulemme vain koskettavat toisiaan. Sinun huulesi ovat pehmeät ja viileät ja saavat maailman taas hetkeksi näyttämään hyvältä paikalta. Tunnen kätesi ympärilläni ja omani lanteillasi. En edes tiedä milloin kiedoin ne sinne, eikä sillä ole väliäkään. Vain tällä hetkellä on väliä. Sinulla, minulla ja niillä miljoonilla ja taas miljoonilla lumihiutaleilla, jotka valloittavat kilpaa kylmää asfalttia.
"Niin on", vastaan, kun huulemme vihdoin erkanevat. Hymy huulillasi käännät minut takaisin ikkunaan päin ja painaudut aivan kiinni selkääni. Lumihiutaleet ovat muuttuneet suuremmiksi, ja lumikerros huuruisessa massa on hiukan paksumpi. Katu on tyhjä, eivätkä yhdetkään ihmisjäljet riko lumikerrosta.
Pitkästä aikaa tajuan, kuinka onnellinen olen.
Kaunis on rumaa, sanot
ja minua paleltaa
vaan en lähde mihinkään
Kun avaat ikkunan
ja annat tuulen puhaltaa
kadulla ei näy ketään
jolle huutaa kiitos
Avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on ihmisen elämän muotoinen