Päivä kerrallaan [K11 | drama]

[Ruskapoika]

Nimi: Päivä kerrallaan
Kirjoittaja: miiinäää
Ikäraja: K11
Genre: Drama

Vastuuvapaus: Minun on, minun on. Paitsi, mitä nyt tunnistatte sieltä kuuluvan todellisuuteen, niin niitä en omista.
Haasteet: Rikoshaaste (näpistely), raapalehtinen

A/N: Ensiksi ajattelin, että kleptomaniasta olisi mielenkiintoista kirjoittaa ja aluksi yritinkin. Mutta kääntyi tälläiseksi, mistä en ole sinänsä pahoillani. Pidän tästä valtavasti, kun ihastuin lennosta keksittyihin hahmoihin ihan suunnattomasti. Ehkä palaan heihin vielä jossain vaiheessa. ;) Nyt lukuiloa.

Raapaleiden sanamäärät: 300 + 200 + 300

Päivä kerrallaan

Ihmisiä joka puolella, väentungos, eikä ihmismassa liikkunut kunnolla mihinkään suuntaan. Edessä kulkevalla naisella käsilaukusta pilkistää rahapussi ja se on seuraavassa silmänräpäyksessä se on sujahtanut Pajun takin povitaskuun. Hontelon puoleinen nuorimies pujottelee ihmismassan läpi ja kääntyy toiselle kadulle. Alitajunnassa tuntuu pistos, mutta se häviää kuten aina.

Paju niiskauttaa nenäänsä ja kaivaa lompakon povitaskustaan. Hän koluaa koko lompakon lävitse ja löytää yhteen satayksitoista euroa ja viisikymmentä senttiä ja kolme alennuskuponkia ruokakauppaan – ihmiset pitävät liikaa rahaa mukanaan. Kortit ovat turhia, samoin lompakko, joten ensimmäiseen vastaan tulevaan roskikseen Paju pudottaa kenenkään kiinnittämättä sen suurempaa huomiota halvan ja jo hieman risaisen lompakon.


»Onnistiko?« on ensimmäinen sana, jonka Paju kuulee esitettävän ja hän nyökkää aavistuksen. Siro, naisen käsi silittää nopeasti hänen poskeaan ja antaa huulien väliin valmiiksi käärityn sätkän – palkkio. Kolmen tunnin kuluttua hän saisi uuden, kunhan saisi jotain tuotua. Rahaa mieluiten tietysti.

»Onnisti?« sohvalla istuva Pete kysyy ja napsauttaa kuulakärkikynän terän esiin. Paju nyökkäsi ja kaivoi rahat vetoketjullisesta taskustaan ja laski pöydälle. Hiljaisuuden vallitessa Pete laski rahoja ja lisäsi ne jo kokoon saatuun summaan.

»Jep, enää viis euroa, niin on vuokra koossa. Vittu me ollaan parhaita« Pete nauraa ääneen ja ensimmäisen kerran sinä päivänä Pajunkin huulille valuu hymy. Punatukkainen nainen istuu Peten viereen ja nojautuu tämän olkaa vasten.

»Kuvittele, Tintti, te ootte saaneet Pajun kanssa kokoon yhden aamun aikana jo kakssataayheksänkytviis euroa. Viis euroa, niin on vuokra koossa ja sitten voidaan suunnitella, mitä syödään.«

Tintti huokaisee helpotuksesta ja kääntää katseensa Pajuun. Tämä tietää jo, mitä Tintti tulee sanomaan, mutta imee tyytyväisenä sätkäänsä (päivän ensimmäistä) ja katsoo naista suoraan silmiin.

»Mä tiedän, että sä tulit vasta, mutta pitäiskö mennä? Päiväruuhka alkaa olla ohitte.«
»Joo, mennään, että päästään syömäänkin tänään« Paju myöntyy ja karistaa sätkästään tuhkaa tuhkakuppiin. Tintti nyökkää, nousee seisomaan, sitoo punaiset hiuksensa sotkuiselle poninhännälle ja pukee paksun hupparin päälleen – ulkona on pikkupakkasta.

~*~

Tintti katselee kirjakaupassa viattoman näköisen kirjaa ja välillä sipaisee kasvoille karkailevaa hiustupsua takaisin korvan taakse. Hän vilkuilee laiskasti ympärillään hyöriviä ihmisiä – jouluintoa, joka näiden kasvoilla hehkuu tai päinvastaisesti hermostuneisuutta. Lahjat pitää ostaa, mutta mitä keksiä kenellekin?

Ohittaessaan suurempaa porukkaa hän sujauttaa kirjan suureen laukkuunsa, kiertää kassan kaukaa ja pujahtaa aukinaisesta ovesta, kun pari ihmistä tulee sisään. Hälyttimet aloittavat huutamisen heti ja jalat kirivät nopeuttaan. Joku huutaa perään ja nopeus muuttuu juoksuksi. Kirja on kahdenkymmenenviiden euron arvoinen, mutta täydellinen lahja Petelle, että sen takia karkuun juoksemisen on sen arvoista.

Tintti juoksee niin pitkälle kuin jaksaa ja pujahtaa suureen tavarataloon sisään, hukkuen sen asiakkaiden massavirtaukseen. Hän jää norkoilemaan Tiimarin eteen ja pitää silmällä kassaa. Nuoren näköisellä tytöllä ei ole rahapussia ja taskussa ei vetskaria, joten taskuun tiputetut kolikot ovat helppo saalis.

Kun tyttö ohittaa oviaukon, Tintti lähtee seuraamaan tätä pari askelta jäljessä ja kun ihmisiä tulee vastaan, luo ympärille näkösuojan, hän sujauttaa kätensä takuun mahdollisimman huomaamatta ja tarttuu niin moneen kolikkoon kuin pystyy. Punapää kääntyy tytön takaa kädet oman hupparinsa taskussa viistoon vasemmalle, kun tämä vilkaisee taakseen aistien kosketuksen;

rahan puuttumista ei kuitenkaan huomaa.

Päästyään ulos tavaratalosta Tintti laskee rahat ja hymähtää. Kolme euroa ja yhdeksänkymmentä senttiä. Toivottavasti Pajulla parempi onni.

~*~

»Mitä me syödään?« Pete kysyy ja laittaa vuokrarahat kirjekuoreen. Tintti kohauttaa olkiaan ja Paju kurtistaa kulmiaan; kumpikaan ei sano mitään ja Pete tietää monen vuoden kokemuksesta, etteivät nämä tule pukahtamaan sanaakaan ennen hänen ehdotusta.

»Makaronijauhelimössöä?«
»Äh, sitä on ollu liikaa…« Tintti valittaa ja valuu parempaan asentoon sohvalla.
»Miten ois, jos ostetaan makkaraa monta paketti, pöllitään pari pussia lihasuikaleita, ostetaan monta sipulia ja leipää. Tehdään niistä sitä mössöä pannulla?« Paju ehdottaa ja käärii sätkää keskittyneesti.

»Käy!« Tintti huudahtaa ja nousee parempaan asentoon. »Tupakkaakin täytyy ostaa. Sitä ei saa pöllittyä…«
»No, mennäänpä sitten« Pete sanoo, lyö kämmenet reisiinsä ja nousee heittäen takin niskaansa.


Tintti on jo ottamassa Atrilli-merkkistä makkarapaketti, kun Paju huudahtaa, ettei sitä. Punapää kurtistaa kulmiaan ja vilkaisee tummatukkaista nuorukaista ilkeästi. Silmät huutaa kysymystä ‘miksei’ ja tuhahdus karkaa, kun toisenlainen makkarapaketti lasketaan koriin. Kun muita ihmisiä ei näy ja he ovat kameran sokeassa pisteessä, Pete tunke farkkuihinsa, munien kohdalle yhden lihasuikalepussin, ja Paju toisen.

»On tääkin tapa näpistää« Tintti mutisee itsekseen ja ansaitsee naurunremakan ystäviltään.

Rahat riittävät juuri ja juuri – viisikymmentä senttiä jää ylitse, kun ostoksina on vain maitoa, kahvia, suodatinpusseja, tupakkaa kaksi toppaa, venttejä, rizloja, kaksi paketti makkaraa ja sipuleita. Ulkona, katseilta piilossa lihasuikalepussit laitetaan muiden ostoksien sekaan ja kolmikon huulilla kareilee hymy; yhtenäinen ja salaperäinen. Helpottunut ja onnellinen.

Sitä päivää ei täytyisi elää nälässä.


»Mää vihaan sipulin kuorimista!« Tintti valittaa pöydän ääressä, kun Pete ja Paju polttavat tiskipöydällä istuen tupakkaa. Ruoanlaitto on naisten hommaa ja Tintti heistä hallitsee sen parhaiten. Paju naurahtaa ivallisen puoleisesti ja saa Tintin osoittamaan itseään veitsellä. Punapään silmät vuotavat, mutta niissä pilkehtii huumori, ja radio soittaa Eminemiä.

»Kuoris nyt vaan, niin päätään syömäänkin joskus« Pete mutisee ja Tintti heittää tätä kohden rannerenkaansa. Paju pudistaa päätään ja tumppaa sätkänsä pesualtaaseen. Ulkona taivas on revennyt ja kaataa sangosta ihmisten päälle vettä.

He sentään selvisivät tämän päivän.

[Yökulkija]

Tykkäsin tästä tosi, tosi paljon. Jollakin tavalla tämä oli vähän surullisen kaunis. Tykkäsin muuten myös siitä, minkä EpikFeil jo sattui mainitsemaan, että tyypeillä kävi hyvä tuuri. Tämänkaltainen tarina olisi voinut loppua palkon angstisemminkin, mutta lopetus jätti kivan positiivisen olon. Muutenkin kaikki hahmot olivat tosi sympaattisia. Ja ne nimet... Onnistuit luomaan tosi hyvät henkilöt, lukisin mielelläni niistä toistekin. Varsinkin Paju oli mielestäni oikein mukava ja monipuolinen hahmo. Tyylistä sen verran, että tykkäsin oikein paljon kuvailusta, varsinkin ensimmäisessä kappaleessa. Muutenkin tunnelma oli tosi lämmin, kiva että kolmikko piti niin hyvin yhtä.

Tarinan alku ja lopetus olivat kivalla tavalla avoimia. Minua jäi kiinnostamaan, miksi henkilöt asuivat kolmistaan ja miten koko tilanteeseen oli päädytty.

He sentään selvisivät tämän päivän.

Lopetus oli aika ihana ja vähän surullinen. Tiivistettynä: tykkäsin tarinasta. Kiitos.

[Lasikuula]

Yritin eilen tätä kommentoida, mutta en sitten kuitenkaan pystynyt. Tänään sitten automatkalla kaupunkiin teksti pomppasi mieleeni ja aloin pohtia sitä:

Minusta on todella mukavaa, että joku ottaa tällaisen aiheen esiin. Jotkut todellakin elävät varastamalla ja tämä kolmikko ei ole poikkeus. Pääasia ei ole ylihuominen, eikä huominen vaan se, että päästään eteenpäin juuri tässä hetkessä. Toisaalta, olisiko kolmikolle kuitenkin paras tehdä joku isompi kupru ja päästä siten vankilaan syömään ilmaista ruokaa? Ei ehkä, koska silloin he eivät olisi vapaita kulkemaan miten haluavat. Rahan puute on lisäksi aika kasvava osa Suomen elämää, joten en yhtään ihmettelisi, jos tällaistakin alkaa tapahtua.

Varastaminen oli kuvattu selkeästi ja tekstissä huomasi, kuinka rutiini se hahmoille jo oli. Ruoka sujautettiin tiettyyn paikkaan ja kassan lävitse käveltiin niiden tavaroiden kanssa, jotka pystyi ostamaan. Joululahja oli tärkeä, joten sen eteen kehtasi tehdä jo enemmänkin töitä. Hahmoista sai jonkinlaisen pintaraapaisu käsityksen, mutta selkeästi huomasi niiden luonne erot. Raapaleille ominaisella tavalla tämä oli kauniilla sanoilla kuvattu ja hieno kokonaisuus kerta kaikkiaan.

Ei minulla tässä muuta kuin, että olit ottanut hienon aiheen kirjoitettavaksesi ja saanut sen kuulostamaan todella kauniille!

[Classick]

Piristävän mielenkiintoinen ja erilainen aihe!  En ole tainnutkaan koskaan lukea mitään vastaavaa, vaikka aika paljon originaaleja olen kahlaillut läpi. Aihe on sinänsä tavalliselle suomalaistallaajalle aika vieras, vaikka monelle aivan arkipäivää. Olit hienosti saanut tiivistettyä koko idean tällaiseen pätkään aivan arkipäiväistää elämää ja sait aikaan hyvin ajatuksia herättävän tekstin.

Henkilöhahmot olivat todella onnistuneita ja realistisia. Tintistä pidin kovasti, varsinkin tuon kirjan varastamisen vuoksi. Aluksi tämä vaikutti hiukan kylmältä mutta tuon kohtauksen jälkeen mielipiteeni muuttui ja hahmo sai paljon syvyyttä. Paju ja Pete olivat myös hauskoja hahmoja. Plussat myös ihanista nimistä!

Pidin paljon myös kerrontatavasta. Jo ensimmäinen lause kiinnitti huomioni, koska se oli jotenkin hauskasti rakennettu. En oikein osaa selittää, mutta kuitenkin Tekstin seasta löytyi kaikkia ihania pieniä sanavalintoja, jotka värittivät tunnelmaa ja kerrontaa kivasti.

Paju niiskauttaa nenäänsä ja kaivaa lompakon povitaskustaan. Hän koluaa koko lompakon lävitse ja löytää yhteen satayksitoista euroa ja viisikymmentä senttiä ja kolme alennuskuponkia ruokakauppaan – ihmiset pitävät liikaa rahaa mukanaan.

Juurikin nuo "niiskauttaa" ja "koluaa" olivat sellaisia sanavalintoja. Muutenkin pidin kohdasta erityisen paljon, koska siinä tuli hyvin ilmi, ettei kolmikko ollut pahoja ihmisiä. He vain yrittivät selvitä päivästä toiseen.

Pidin tästä todella paljon ja lopetus oli ihanan haikea mutta positiivinen. Mielelläni lukisin pidemmänkin pätkän näistä henkilöistä ja heidän elämästään. Kiitoksia paljon hienosta lukukokemuksesta!

Ulkona taivas on revennyt ja kaataa sangosta ihmisten päälle vettä.

Lempikohtani ♥

[Beelsebutt]

Olipa jännä! Löysin tän stalkkeroidessa, ei sekään oo ihan turhaa hommaa, heha

Tästä huokuu sellainen tietynlainen jännitys, mutta samalla rutinoituminen. Miten ei ole enää iso juttu pölliä lompakkoa ja jokainen tietää kyllä, milloin kannattaa lähteä keikalle, jotta tuotto olisi maksimaalinen. Mulla kävi sääliksi sitä tyttöä, jolla oli kolikoita taskunpohjalla. Weppana, ehkä se oli yhtä köyhä kuin nuo

Joo, sätkää suuhun laittaessa mä oletin jo, että toi (joka myöhemmin paljastui Tintiksi) oli diileri, jolle Paju kantoi kamaa kamaa vastaan x) Mut tää olikin ehkä vähän ... hmm, mä halusin käyttää sanaa inhimillisempi, mutta ei se taida olla oikea. Ehkä kouriintuntuvampi tai tutumpi on parempi, koska mä nyt haen takaa sitä, että tässä on kolme köyhää jotka kerää rahaa tavalla, jonka ne on oppineet välttämättömyydestä. Se on mulle tutumpaa kuin pölliä kamaa että sais kamaa Ei sillä, että mä hankkisin vuokrarahani tolleen, mä myyn itseäni toisella tapaa (Lastenhoitoa ja siivousta! En tietenkään tarkoita sellaista itsensä myymistä! ).

Mutta joo! Tässä sympatiat säilyi tietyllä tapaa kleptomaanien puolella, joskin mä nyt vähän mietin, että onko ne kleptomaaneja jos ne elääkseen pöllii ihmisiltä (lähinnä) rahaa? Eikö ne silloin vain tee sitä välttämättömyydestä, ei huvista? :E

Joka tapauksessa tykkäsin, kiitos tästä!
-Bbuttis