Author: Myrsis se on taas~
Disclaimer: No, edelleen
Himaraya-setä omistaa kaiken, minä vain kidutan hahmoja aina silloin kun tekee mieli tehdä niin. Kyllä, olen julma joten saatte luvan nauttia. Enkä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta.
Fandom: APH, sori vaan kaikki:D
Genre: Wnb-huumori
Ikäraja: Voisi olla sallittu..?
Pairings/Hahmot: jos ihan välttämättä haluaa lukea rivien välistä niin GerIta ja hahmona on tosiaan Saksa.
A/N: Tällä tekstillä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, minulle vain tuli tylsää eilenillalla ja ajattelin osallistua tällä ff50:n sanalla 006 Viikot, koska tässä puhutaan aika paljon juurikin siitä. Aijjoo ja myöhässä hyvää nimipäivää iki-ihanalle row-mursulleni Sieppelille♥ Ja kommentit ovat oikein hauskoja..
Elämän ironiaSaksa harppoi vahvoin askelin kohti sänkyään. Hänellä oli ollut hyvin pitkä päivä, rankka viikko ja hän tiesi ansaitsevansa kunnon yöunet. Mies – pelkkä pyyhe ympärillään, hiukset kosteina suortuvina ympäri kasvoja – käveli huoneeseensa. Ovi sai tupsahtaa kiinni kovalla voimalla.
Saksa tunsi rennon onnellisuuden täyttävän itsensä, kun hän muisti veljensä olevan jossakin täysin muualla seuraavan viikon. Italiakin oli lähtenyt tapaamaan jotakuta tuttuaan joksikin aikaa, joten hänellä olisi ainakin koko päivä – tai no, yö- aikaa pelkästään itselleen. Huoneessa oli hiljaista, hyvinkin hiljaista ja juuri sopivan viileää. Matkapuhelin oli vaiennettu ja jaloissa vaaleansiniset villasukat, froteepyjamasta puhumattakaan. Kaikki olisi siis täydellistä.
Mies hengitteli rauhallisesti ja sulki silmänsä. Hän vaipui hiljalleen uneen, mutta ennen kuin pari tuntia oli ehtinyt kulua, hän heräsi äkillisesti. Missä oli vika? Hämmentynyt vaalea mies nousi istumaan pehmeältä pielukseltaan hyvin pettyneenä. Ludwig tuijotti seinää ajatusten lilluessa ilman keskeytyksiä.
Ennen kuin hänen ajatuksenjuoksunsa ehti herätä kunnolla, hän tunsi vatsassaan epämääräisen, pienen.. murahduksen. Hänellä oli nälkä, vain siksi ettei ollut syönyt mitään illalla, sitten huonon, kevyen pasta-aterian jälkeen. Mies vannoi hiljaa itsekseen, ettei söisi pastaa ainakaan viikkoon.
Hän nousi ja käveli huoneensa ovelle jonne hän pysähtyi. Jonkinlainen ajatus yritti päästä hänen tajuntaansa, eikä se ollut mitään, mikä olisi kuulunut suorita-sitten-myöhemmin-mappiin. Itsepintaisesti yritettyään kalastaa ajatusta, Ludwigille tuli kumma tunne siitä, että hän oli unohtanut jotakin.
Sitten mies muisti. Kauhu laajensi hänen silmänsä suurikokoisiksi ja nälkä vain yltyi kovaa tahtia. Mies marssi keittiöön kerraten samalla päässään muutamia faktoja. Hänen veljensä oli tosiaan lähtenyt juomareissulle useammaksi päiväksi, kenties pariksi viikoksi mikä tarkoitti hervotonta määrää ruokaa. Ja ennen lähtöään Italiahan oli käynyt hänen luonaan syömässä, minkä todisti kasa likaisia astioita tiskialtaassa…
Vatsa murisi yhä voimakkaammin ja nälkä alkoi haitata keskittymistä oikein urakalla. Vapisevin sormin Ludwig tarttui jääkaapin ovenkahvaan saadakseen todeksi sen, mitä oli ehtinyt jo tovin pelätä.
Kello löi neljän ja masentunut saksalainen istui lattialla jääkaapin edessä. Hänellä oli kova nälkä, pari viikkoa aikaa että kukaan tulisi käymään ja jääkaapissa oli ainoastaan yksi pieni paketti pastaa.
