Nimi: Pudota minut
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyylilaji: Angstidraama
Paritus: James Sirius/Teddy/Victoire
Ikäraja: S
Yhteenveto: ”Me kuljemme jäätiköillä”, minä kuiskaan.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin, minä en saa tästä rahaa.
Haasteet: 12+ virkettä VII, FF100 sanalla 003. Loppu.
KK: Tämän muokattu versio osallistui aikoinaan FF10v-ficcikisaan, mutta julkaisen siitä huolimatta tämän alkuperäisen. Ilman 12+ virkettä -haasteesta tästä olisi tullut vähän erilainen, mutta nyt kävi näin koska ko haaste on paras. Kommentoida saa :)
Pudota minut
James virnistää ja pokkaa hattunsa tervehdykseksi ilmaan kuin paraskin herrasmies kun kohtaamme kadulla.
Victoire käyttää kesäisin auringonkeltaista kynsilakkaa.
Jamesin sormet ihollani lähettävät kylmiä väreitä pitkin minun selkärankaani.
Victoiren heijastus peilin hopeasta on yhtä täydellinen kuin hän itse. Liian täydellinen, ajattelen katsellessani kuinka hän kuorii vaatteita yltään, ja torun itseäni sitten. Mutta siitä huolimatta en voi muuttaa sitä, että James on enemmän kuin hän, sillä James on kuin kevätpäivä; täynnä yllätyksiä ja yksityiskohtia, syvyyttä.
Kun Victoire kysyy, mitä ajattelen, en kerro totuutta (että kun olen hänen kanssaan, menetän hetkiä Jamesin kanssa). Mutisen jotain tyhjästä päästä, etten ajattele oikein mitään. Hän hymyilee ja puhuu jotain kukista joita haluaisi morsiuskimppuunsa sitten aikanaan, kalloista tai jotain sinne päin.
Vaikka minua pelottaa kohdata se asia, tiedän, että olen paljon kiinnostuneempi Jamesin asioista kuin Victoiren, että jaksan katsella paljon kauemmin Jamesin otsan uurteita kuin tyttöni hymykuoppia. Mutta saattaa olla jo liian myöhäistä vaihtaa askelteni suuntaa. Totuudesta huolimatta olen vastahakoinen jättämään Victoirea, koska se olisi niin suuri muutos ja se satuttaisi – ja koska olen raukkamainen.
Kulutan päiviä maaten laiturilla Jamesin kanssa, katselemme sudenkorentoja ja minä pakoilen loppua. Sillä aikaa Victoire istuu yksin tai joidenkin muiden, väärien ihmisten kanssa puutarhassa yllään se sievä valkoinen kesämekko.
Mutta minä tiedän, mitä kaipaus on, ja siksi säälin Victoirea. Ei ole kaunista lukea iltaisin tuskaa hänen silmistään kun tiedän sen johtuvan täysin siitä, että teen mitä teen enkä ole osannut salata sitä häneltä. Tiedän kyllä senkin, että on aivan väärin unohtaa hänet, olla Jamesin seurassa, elää kokonaan toisessa maailmassa.
”Minä olen ajatellut”, Victoire aloittaa.
”Tyhmänrohkea on eri asia kuin uhkarohkea”, James virnistää yllyttäessään minua mukaan leikkiin.
”Kuljemmeko me nykyään enää lainkaan samalla polulla?”
”Me kuljemme jäätiköillä”, minä kuiskaan.
Kun istumme hiljaa keittiössä odottamassa loppua, Victoire laittaa lisää huulirasvaa peittääkseen hermostuksensa. Minä käännän katseeni ikkunasta kohti taivaankantta ja esitän etten huomaa, että hänen huulillaan on viime aikoina suudeltu muitakin kuin minua – eihän hänkään puhu minun mustelmistani.
Jossain vaiheessa posteljooni kolauttaa kaikuvasti oviluukkua heittäessään lehden sisään ja huutaa samalla tervehdyksen, ja Victoiren hätkähdys ja hänen poskiensa puna kertoo vihdoinkin tarpeeksi siitä, mitä hän on tehnyt minun poissaollessani. Se antaa minulle tarpeeksi syytä ja kannustinta, joten minä painan pääni lähtiessäni ja kuiskaan: ”Jos tämä on kaikki – olen pahoillani, Victoire.”
Sillä elämä on polttavaa tulta, eikä liekkeihin saa jäädä makaamaan.
Sanalista:
1. hattu
2. kynnet
3. kylmä
4. heijastus
5. kuoria
6. kevätpäivä
7. menetys
8. tyhjä
9. kalla
10. uurre
11. askel
12. vastahakoinen
13. sudenkorento
14. valkoinen
15. kaipaus
16. tuska
17. maailma
18. ajatus
19. uhka
20. polku
21. jäätikkö
22. huulirasva
23. taivaankansi
24. posteljooni
25. elämä