Kirjoittaja: Mort
Ikäraja: K-11 (jälleen ihan vain varmuuden vuoksi)
Tyylilaji: oneshot, draama, lievää angstausta välillä
Fandom: SydänmaillaLyriikat: Good Charlotte - Counting The DaysParitus: Tim/Miranda
Vastuuvapaus: en omista Lauren Brookin luomia hahmoja ja en saa pennin pyörylääkään rahaa raapustuksistani. En myöskään omista Good Charloten musiikkia ja lainailin herrojen hienoja lyriikoita.
Tiivistelmä: Olin vielä niin tyhmä, naiivi ja himoitsin menestystä, etten jaksanut panostaa suhteeseemme..A/N: Joo, jotain muuta kuin Emmerdalea pitkästä, pitkästä aikaa. Idea lähti viime tuotantokauden viimeisistä jaksoista, joissa Timin ex, Miranda, tuli tapaamaan miestä. He olivat seurustelleet reippaat 10 vuotta aikaisemmin. Mirandan ja Timin suhdetta ei sarjassa valoitettu, joten pakkohan siihen oli päästä iskemään kyntensä.
***
Wake up, go to work, come home, it’s not working
we've been livin’ our whole lives
On a system that is broken
Your words, I hear them
They're sharp, can't get near them
we've got one last chance,
One more time to make this happen…Turvallinen, samanlaisena päivästä toiseen toistuva elämä ei koskaan ollut sopinut minulle – eikä tulisi koskaan sopimaankaan. Olisi pitkäveteistä ja yksitoikkoista huomata illalla eläneensä edellisen päivän täydellinen kopion. Se oli syy, miksi olin rakastunut siihen mitä tein päivät – rodeoon. Se oli elämäni ja elantoni. Ei sitä tunnetta pysty sanoin kuvailemaan, kun allasi on energiaa ja intoa puhkuva eläin, joka on valmis tehtäväänsä. Eläin saattoi olla luotettava työkumppaninasi toimiva hevonen, joka tietäisi tarkalleen mitä siltä odotettiin sen jälkeen, kun portti aukaistaisiin ja vasikka ampaisi liikkeelle tai härkä, jonka ajatuksissa ei pyörinyt muuta kuin se, miten saisi taakan pudotettua selästään.
Olin niin kaulaani myöten tässä lajissa, että jos minulle olisi suositeltu oikeiden töiden hakemista, olisin nauranut kenelle tahansa sitä ehdottaneelle. Mikään muu ei tuntunut tärkeältä. Sen sain myös huomata kotioloissa. Suhteemme oli huonontunut kuluneen rodeokiertueeni aikana. Terävät sanat piiskasivat ilmaa iltaisin, kun satuimme olemaan samaan aikaan kotona. Olin vielä niin tyhmä, naiivi ja himoitsin menestystä, etten jaksanut panostaa suhteeseemme. Ehkä jonain päivänä katuisin sitä, mutta mieleeni ei mahtunut kuin halu saada nimeni rodeomestareiden väliin kunniagallerian seinälle.
We've got one time, time to get this right
Two timing, you know it’s not my style
Three's company, just you and me,
We need to figure this one out
Four letter words are all you said
Five minutes later we're in bed
Can't count on you to love me,
But I can count the days since you been gone.Joku olisi voinut sanoa, että se onnettomuus, johon epäonnisesti osallistuin pillastuneen sonnin kanssa, oli pelastuksemme. Se sonni mursi jalkani ja olisi tehnyt pahempaakin jälkeä ellei sitä olisi saatu ajettua pois kimpustani. Se tiesi monen viikon sairaslomaa eli tarkemmin sanottuna en päässyt satulaan ja jouduin perumaan osallistumiseni seuraavalle rodeokiertueelle. Se jos mikä söi miestä. Vietin oletettavasti huomattavasti enemmän aikaa asunnollamme, joka ei ollut järin suuri. Pieni keittiö, jossa mahtui olemaan yksi ihminen kerrallaan – kaksi, jos vedimme mahat sisään ja liikuimme sivuttain. Vaatimaton olohuone, jossa oli räjähtänyt sohva, televisio, jonka kaukosäätimenä toimi nyrkki ja pieni pöytä, jonka ääressä yritimme useimmiten syödä. Lisäksi löytyi kolmas huone, joka toimitti vaatehuoneen, makuuhuoneen, varaston ja kaiken muun mahdollisen virkaa, mitä vain satuimme keksimään. Miranda yritti saada minut siivoamaan sillä aikaa, kun hän oli töissä, mutta tulos taisi olla aina päin vastainen, kun hän tuli kotiin – ainakin siitä huutometelin määrästä päätellen. Miten minä olisin siivonnut jalka kipsissä ja kahden kepin kassa liikkuen? Luuliko hän minun olevan ihmemies?
”Mitä meillä on tänään ruokana?” kysyin.
”Mitä?”
”Olisin halunnut tietää, mitä ruokana tänään?”
Hiljaisuus.
”En osaa sanoa..” Miranda vastasi tullessaan keittiöstä mehulasin kanssa.
”Tilataanko pitsaa?”
”Jos haluat..”
Huokaisin ja tartuin naista kädestä, kun hän oli ohittamassa sohvan ja vedin hänet istumaan. Tuijotimme toisiamme silmiin ja yritin selvittää, mitä naiseni mielessä liikkui sillä hetkellä.
”Tiedätkö? Ei tästä taida tulla mitään..” Miranda totesi.
Arvasin, että tämä ajautuisi taas tähän keskusteluun, jota halusin vältellä kuin ruttoa. Huokaisin ja nousin kankeasti sohvalta.
”Taas? Taas sinä pakenet!”
Tiesin sen. Pako oli osoittanut varsin toimivaksi puolustuskeinoksi silloin, kun Miranda hirmumyrsky teki tuloaan. Oli parempi suojautua kuin antautua sen vietäväksi. Oli myös viisaampaa karata paikalta, sillä yleensä rauhallinen olemukseni kuumeni tarvittaessa nopeasti ja silloin sanoisin asioita, joita katuisin myöhemmin kaikessa hiljaisuudessa.
”Tim, kasva jo aikuiseksi..” kuulin hänen huutavan perääni, kun loikin sauvoineni makuuhuoneeseen.
Arvasin hänen tulevan perässäni. Ja tiesin tasan tarkasti mihin tämä johtaisi. Tuijotin makuullani huoneen kattoa, kun Miranda ilmestyi oviaukolle ja tuli sanaakaan sanomatta sänkyyn. Ennen kuin huomasin, vaatteeni oli revitty yltäni ja olin jäänyt alimmaiseksi. Inhosin riitoja, mutta rakastin sopimista.
Break up, I come home, I realize that it’s not working
You’re gone, it echoes
I miss the noise of all our fighting
And you know that I don't mean a word I say
And I know that you don't wanna stay away
How long am I gonna be counting the days you're goneMakasimme hiljaa jälleen yhden sovinnon jälkeen. Yllättäen käännyit suuntaani ja odotit, että katsoin sinuun. Ei ollut vaikea arvata, mitä oli tiedossa.
”Tim, tämä meidän juttumme ei vain toimi..”
Käänsin katseeni jälleen kattoon ja laskin valopilkkuja, jotka pääsivät luikahtamaan huoneeseen koinsyömän verhon läpi. En voinut kuitenkaan ikuisesti viivyttää vastausta.
”Emmekö voisi vielä yrittää kerran..?”
Tuskainen huokaisu.
”Me olemme yrittäneet. Yrittäneet niin pirun monta kertaa, että olen jo mennyt laskuista sekaisin..”
Minun oli myönnettävä hänen olevan oikeassa. En voinut sille mitään.
”Olet oikeassa. En voi pidätellä sinua, jos haluat lähteä.”
Miranda nyökkäsi hiljaa, nousi sängystä ja veti vaatteet päällensä. Hän nappasi kaapista repun ja paiskoi sinne kasan vaatteitansa.
”Ei sinun heti tarvitse lähteä..” totesin kohottautuessani kyynärpäitteni varaan.
Nainen loi minuun tietäväisen katseen.
“Minun on pakko.”
“Missä yövyt..?”
”Ystävän luona.. Tulen hakemaan loput tavarat muutaman päivän sisällä..”
Miranda käveli ovelle, vilkaisi minuun ja pieni, surumielinen hymy ilmestyi hänen huulilleen.
”Hyvästi Tim.. Pidä itsestäsi huolta..”
”Ei näiden tarvitse olla hyvästit..”
”Kyllä valitettavasti tarvitsee ja ne nämä myös ovat..”
Näine sanoineen hän hävisi viereiseen huoneeseen ja pian kuulin oven paiskautuvan kiinni luultavasti viimeistä kertaa hänen perässään. Laskin valopilkkuja niin kauan, että silmiini sattui ja ne vuosivat. Pyyhkäisin kämmenellä silmät kuivaksi. Isot miehet ja varsinkaan cowboyt eivät itke ikinä - ainakaan valopilkkujen vuoksi.
Kului muutama päivä niin etten nähnyt Mirandaa. Hän vain ei tullut hakemaan tavaroitaan. Asunnossa vallitsi vain televisiosta tulevien mainosten ääni. Oli hiljaista – liian hiljaista. Kaipasin jopa riitojamme, että asuntoon olisi edes levinnyt elämisen riemu. Nyt huoneita hallitsi hiljaisuus – hiljaisuus, joka muistutti kuolemaa. Kieltämättä kuolleelta asunto myös vaikutti. En ollut viitsinyt siivota, pestä tiskejä, käydä suihkussa enkä tehdä muutakaan, mikä millään lailla liittyi siisteyteen. Olin istunut sohvalla tunteja ja taas tunteja tuijottaen mitään näkemättömin silmin kuvaradiota. Oli huvittavaa, että vasta nyt ymmärsin mitä olin menettänyt. Olisin perunut kaikki tarpeettomat riidat ja nielaissut huulilta karanneet kirosanat ja haukkumanimet, jos vain olisin saanut väännettyä viisareita muutaman pykälän takaisin päin. Jos olisin älynnyt kaiken sen rodeohuuman keskellä millaisen kultakimpaleen olin löytänyt ja saanut, olisin mahdollisesti jättänyt härän selkään kiipeämisen vähemmälle ja yrittänyt panostaa enemmän suhteeseemme. En tiedä, kaipasiko hän sillä hetkellä junttia rodeocowboyta, mutta hän ei hävinnyt mielestäni sekunniksikaan. Odotin, odotin ja odotin lisää, että Miranda tulisi hakemaan loput tavaroistasi. Tylsyyksissäni rupesin laskemaan minuutteja, sitten tunteja ja lopulta päiviä television mainostaessa taustalla uudenlaista mehulinkoa.
Olin juuri luovuttamaisillani, kun kuulin ulko-oven kolahtavan.
”Hyi saasta, mikä haju.. Mikä täällä oikein mätänee?” kuulin vieraan ääneen pikkuruisen eteisen tietämiltä.
”Tim, Tim.. Oletko kotona?”
Nousin uskomattoman ketterästi ylös ja hypähtelin naisia vastaan.
”Miranda..”
Miranda tuijotti minua ja arvasin näyttäväni kamalalta. Hän ohitti minut nopeasti ja painui olohuoneeseen säkin kanssa. Katselin avuttomana, kun hän viskoi esineitään säkkiin mahdollisimman vauhdikkaasti. Toinen nainen seisoi vieressäni ja katseli ystävänsä toimintaa osaamatta päättää, miten toimisi. Muistin käytöstapani ja ojensin hänelle käteni.
”Ei taideta ollakaan ennen tavattu.. Tim Fleming..”
”Lucy, Mirandan työkaveri..”
Nyökkäsin vaisu hymy huulillani sen merkiksi, että oli mukava tavata. Keskustelu välillämme tyrehtyi ja tyydyimme seuraamaan hiljaisina Mirandan tehokasta työskentelyä.
”Voitaisiinko me puhua?” yritin aloittaa keskustelun.
”Ei…”
Lucy loi meihin tietäväisen katseen.
”Odotan sinua ulkona. Huikkaa, kun olet valmis, niin tulen kantoavuksi..” nainen totesi ja soi minulle pienen hymyn.
Miranda katseli myrtyneenä ystävänsä perään, kun tämä poistui asunnosta. Oven kolaus herätti hänet ajatuksistaan.
”Olen ollut vain muutaman päivän poissa ja tämä paikka on muuttunut sikolätiksi.. On onni etten enää asu täällä..” hän totesi ja vilkaisi minua silmät ärtymystä välkkyen.
”Eikö me voitaisi yrittää puhua kuin kaksi aikuista?” kysyin
”Ei, Tim, ei voida.. Koska sinä et ole ensinnäkään aikuinen ja toisekseen meillä ei mielestäni ole mitään puhuttavaa.. Ei ollut ainakaan paria päivää aikaisemmin..”
Ever since I saw you,
There was no one else, just you and me
(You were all that I could see)
But I’ve got this problem
I don't know how to say what I mean, what I meanLoikin sauvojen kanssa Mirandan luo ja toivotin ne sillä muutaman metrin matkalla syvimpään helvettiin. Tartuin naista kädestä ja pakotin hänet keskeyttämään touhunsa hetkeksi. Hän piti katseensa luotuna aikansa eläneessä matossa. Kohotin hänen leukaansa sormellani ja pakotin katseemme kohtaamaan.
”Jos vain sanot, että sinulla ei ole tunteita enää minua kohtaan, niin kerro se nyt ja jätän sinut rauhaan. Mutta jos välillämme on vielä jotain, haluaisin yrittää uudestaan. Anna, Miranda, meille uusi mahdollisuus. Lupaan yrittää tällä kertaa enemmän. Olla paremmin tukenasi, olla enemmän läsnä..”
Tuijotimme vain toisiamme loputtomalta tuntuvan ajan.
”Vähemmän rodeota?” hän kysyi kohottaen kulmaansa.
”Sitä en voi luvata..” vastasin virnistäen.
Miranda näytti mietteliäältä.
”Muista, Tim, että tämä on viimeinen kertamme yrittää yhteistä tulevaisuutta. Jos pilaat sen, en anna sinulla enää anteeksi ja lähden pois lopullisesti.. Ymmärsitkö?”
Hymyilin ja painoin huulet toisen huulille. Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta en osannut muodostaa oikeita sanoja. Olisin tahtonut, että hän olisi tiennyt tunteeni, mutta sanat takertuivat kurkkuuni.
”Ymmärretty täydellisesti.” oli kaikki mitä sain puserrettua ulos.
***
A/N: Elämäni koostuu kommenteista, joten niitä otetaan vastaan.
