Title: Ulos kaapista
Author: Ollivanders
Beta: ei ole.
Pairings: Oliver/Seamus, sekä viittauksia muihinkin.
Rating: K-11 (muutama kirosana eksyi joukkoon)
Genre: slash, fluff ja angstia hiukan
Disclaimer: JKR omistaa tarinan henkilöt, paikat ym. En saa tästä rahaa, vaikka miten kinuaisin.
Summary: Oliverilla ja Seamuksella on kerrottavaa ystävilleen…
Warning:
Spoilaa FK:ta ja ties mitä muuta. Ainakin jonkin verran
A/N 1: Tämä on sitten neljäs osa Oliverin ja Seamuksen tarinasta.
A/N 2: Nämä tarinani kannattaa lukea tässä järjestyksessä, vaikka one-shotteja ovatkin:
1.
Kuinka kesyttää huispauskapteeni2.
Sänkyjutustelua3.
Pientä pervoilua4. Ulos kaapista
5.
Kohtalokas harha-askel6.
Koston välikappale7.
Takaisinmaksun aika Seamus Finnigan katsoi vielä kerran ravintolasalia arvioiden. Hän oli tarkistanut kattauksen ja salin koristelut jo kahteen otteeseen, mutta halusi silti vielä luoda nopean yleissilmäyksen, jotta kaikki olisi todellakin kohdallaan. Tänään oli hänen omistamansa ravintolan avajaisillan aatto, ja hän oli kutsunut tähän yksityistilaisuuteen ystäviään ja koulutovereitaan. Salin keskellä komeili pitkä pöytä valkoisine tärkättyine liinoineen, näyttävät kukka-asetelmat vuorottelivat kynttiläjalkojen kanssa ja pöytähopeat ja kristallit kiiltelivät kilvan vastasytytettyjen kynttilöiden valossa. Sivupöydille oli aseteltu lisää kukkia ja kynttilöitä, katossa risteili värikkäitä nauhoja ja sinne tänne oli aseteltu ilmapalloja.
Hermostuneesti Seamus pyöritti uutta sormustaan vasemmassa nimettömässään. Se oli melko näyttävä, kolmesta erilaisesta kullasta punottu. Siihen oli käytetty tavallista kultaa sekä puna- että valkokultaa.
”Mitä pidät tuosta?” Oliver kysyi ja näytti paksua sileää kultasormusta. ”Eikö tuo voisi olla ihan kiva?” Seamus vain kohautti hartioitaan ja katseli ympärilleen kultasepänliikkeessä, jonka omistaja – ainakin satavuotias velho – katseli miehiä epäluuloisesti. Oliver osoitteli Seamukselle yhä uusia sormusmalleja, joista mikään ei tuntunut kelpaavan hänelle. Seamus halusi heidän kihlasormustensa olevan ainutlaatuisia ja niiden tulisi ilmentää heidän suhdettaan. Katsottuaan aikansa miesten puuhastelua omistaja rykäisi hillitysti ja sanoi narisevalla, pergamentinohuella äänellä:
”Voisinko ehdottaa herroille tällaista mallia?” Sitten mies otti esiin uuden, noin kymmenennen laatikollisen avaten sen kannen varovasti. ”En ole tehnyt näitä kuin muutaman parin, mutta luulen, että ne sopisivat kokonsa puolesta herroille.”
Kun Seamus näki ensi kerran nuo punotut sormukset, hän henkäisi äänekkäästi. Siinä ne olivat! Juuri tuollaisia hän oli ajatellut. Hän otti pienemmän niistä käteensä, katseli ja pyöritteli sitä ja kokeili sormeensa. Se sopi täydellisesti. Hän katsoi Oliveria uskaltamatta sanoa mitään. Oliver oli ottanut toisen sormuksen tarkasteltavakseen ja kokeili sitä juuri omaan nimettömäänsä.
”Niissä on kolmenlaista kultaa ja, kuten herrat voivat nähdä, ne ovat erittäin taidokkaasti valmistettu käyttämällä harvinaista punontatekniikkaa”, liikkeen omistaja sanoi selvästi ylpeänä. ”Kutsun tätä sarjaa Ikuiseksi rakkaudeksi.”
”Mitä sanot, Seamus, otetaanko nämä?” Oliver kysyi hyvillään, kun vihdoinkin oli löytynyt Seamusta miellyttävä malli.
”Nämä ovat aika kalliit. Onko meillä näihin varaa, Oliver?” Seamus hiveli haikeana sormuksen paksua pintaa. Oliver katsoi hintalappua ja naurahti:
”Tottahan toki. Vain paras on tarpeeksi hyvää minun miehelleni!” Liikkeen omistaja irvisti kuin olisi juuri saanut suuhunsa erityisen happaman greipin. Miehet eivät sitä kuitenkaan huomanneet, he kun olivat juuri sillä hetkellä kovin toistensa lumoissa. Vasta omistajan kolmesti rykäistyä ja ilmoittaessa kauppahinnan, kaivoi Oliver kukkarostaan vaaditut kaljuunat myyntitiskille.
Astuttuaan Viistokujalle he liikkeen edessä ottivat sormukset pois tummansinisistä koteloistaan, joissa oli kaksi kullattua lohikäärmettä kietoutunut toisiinsa. Oliver ujutti ensin Seamuksen nimettömään uuden sormuksen ja sen jälkeen Seamus teki saman Oliverille. Mentyään näin kihloihin he vielä sinetöivät sen intohimoisella ja pitkällä suudelmalla. Onneksi kultasepänliikkeen omistaja oli tuolloin jo selin heihin eikä nähnyt tapausta - ukkoparka olisi luultavasti saanut sydänkohtauksen.
”Mennäänkö katsomaan, löytyisikö mistään hyvää paikkaa ravintolallesi?” Oliver kysyi irrottauduttuaan suudelmasta.
”Mennään”, Seamus vastasi ja tarttui poikakaveriansa kädestä.”Oliver, tulehan jo. Vieraiden pitäisi saapua aivan kohta”, Seamus huusi kärsimättömänä keittiön puolelle. Heiluriovet kävivät ja saliin astui pitkä tummahiuksinen ja komeakasvoinen mies. Hänen frakkinsa solmio oli auki ja hän oli silminnähden tympääntynyt koko kapineeseen. Hän marssi vihaisesti Seamuksen eteen.
”Minä en saa tätä helvetin solmiota solmittua”, Oliver kiukutteli puristellen käsiään nyrkkiin. Että hän vihasikaan tällaisia tälläytymisiä. Siinä oli aivan tarpeeksi, että joutui ammattinsa puolesta osallistumaan kaiken maailman kissanristiäisiin viimeisen päälle suittuna, mutta pitikö sitä vielä vapaa-aikanaankin joutua moiseen rääkkiin.
”Annas, kun minä laitan sen”, Seamus sanoi ja varmoin ottein alkoi solmia Oliverin solmiota. ”Kas noin, ei se tuon vaikeampaa ole.” Seamus astui pari askelta taaksepäin ja katseli arvioiden edessään seisovaa miestään. Kyllä vain, tämä oli hiton seksikäs asussa kuin asussa. Vain vaivoin Seamus sai hillittyä äkillisen halunsa heittäytyä Oliverin kimppuun ja repiä vaatteet hänen yltään.
Pian ensimmäinen vierasryhmä saapuikin. Seamus ja Oliver kiiruhtivat auttamaan Harryn, Ronin ja Hermionen yltä päällystakkeja.
”Hei, Seamus! Kas Oliver! En tiennytkään, että sinäkin olet täällä. Todella mukava nähdä sinua”, huikkasi Harry ja kätteli erityisen lämpimästi entisen kapteeninsa kättä. ”Olet sitten Rapakossa?”
”Joo”, Oliver vastasi ja tarjosi Harrylle ja muille kuohuviinilasit.
”Oi, miten hieno paikka tämä on!” Hermione henkäisi vaikuttuneena. ”Oliko hankala löytää ravintolalle paikkaa? Tämän sijaintihan on todella hyvä.”
”Meillä kävi oikeastaan aika hyvä tuuri tämän kanssa. Saimme vuokrattua tämän eräältä leskeksi jääneeltä noidalta, joka muuten asuu tuolla yläkerrassa”, vastasi Seamus ja osoitti kohti kattoa.
”Meillä?” Ron ihmetteli. Hänen naamansa oli yhtenä suurena kysymysmerkkinä. Hän ei ymmärtänyt, miten Oliver tunsi Seamuksen, hänhän oli ollut heitä neljä luokkaa ylempänä Tylypahkassa.
”Niin”, Seamus sanoi hieman hämillisenä. ”Tuota, Oliver on vähän kuin äänetön yhtiökumppani tässä hankkeessa.” Oliverin kasvoille nousi heikko puna.
”Jaa”, Ron sanoi, mietti hetken ennen kuin jatkoi: "Miten Oliver..." Ron aloitti, mutta Harry keskeytti:
”Sinä taidat ansaita aika hyvin Rapakossa, jos sinulla on varaa sijoittaa Seamuksen yritykseen rahaa?” Harryn silmät porautuivat syvälle Oliveriin, joka yritti kaikin keinoin vältellä katsekontaktia. Ronista tuntui jälleen kerran siltä kuin hänen paras kaverinsa olisi kävellyt hänen ylitseen edes huomaamatta sitä. Kuitenkaan Ron ei vaivautunut protestoimaan, vilkaisi vain Harryä vihaisesti ja alkoi katsella kiinnostuneen oloisena ravintolasalia.
”Ihan mukavasti”, Oliver vastasi ykskantaan ja toivoi aiheesta keskustelun jo jäävän.
Seamus taisi aistia miehensä ajatukset, sillä hän nosti lasiaan ja toivotti heidät kaikki tervetulleeksi.
Hermione hyökkäsi välittömästi tervetulotoivotuksen jälkeen kiehnäämään Oliverin kylkeen. Hän oli pukeutunut siniseen pitkään iltapukuun, joka jätti käsivarret paljaaksi sekä antoi miehelle melko anteliaan näyn hänen rinnoilleen puhumattakaan hyvin syvään uurretusta selkäpuolesta. Jalassaan hänellä oli varmaankin viidentoista sentin korot, jotka nostivat hänet vaarallisen lähelle Oliverin punehtuneita kasvoja. Seamus huomasi silmäkulmastaan, miten Hermione jo siveli Oliverin käsivartta muka huomaamattaan ja katseli tätä suoraan silmiin.
Minun on pelastettava Oliver tuolta miehennielijältä. Jättäisi muiden poikakaverit rauhaan! Seamus ajatteli ja irrottautui Harryn ja Ronin seurasta.
Juuri silloin kuului kova poksahdus ja huoneeseen ilmiintyi Weasleyn kaksoset seuranaan Dean Thomas. Hermione kirkaisi ja takertui Oliverin käteen tiiviimmin.
”Oi, miten minä pelästyinkään!” Hermione henkäisi ja räpytteli silmiään Oliverille, joka kuitenkin käytti tilaisuutta hyväkseen ja livisti vastaanottamaan uusia vieraita Seamuksen rinnalle. Hermione jäi kiukuissaan kiristelemään hampaitaan ja puremaan ylähuultaan.
”Terve kaikille!”, Fred ja George sanoivat yhtä aikaa, Dean vain heilautti kättään tervehdykseksi. Hänen ruskeat silmänsä etsiytyivät Seamuksen suuntaan. Miehet kättelivät toisiaan ja kaksoset hurmasivat Hermionen poskisuudelmalla ja kehumalla tämän iltapukua ja koruja maasta taivaisiin saaden Hermionen suorastaan sädehtimään tyytyväisyydestä.
”Miten teidän kauppanne menestyy?” Seamus kysyi kaksosilta. Fred ja George virnistivät leveästi.
”Tosi hyvin, kiitos kysymästä”, George vastasi.
”Olemme laajentaneet Tylyahoon. Et voi kuvitellakaan, millainen kultakaivos se on”, Fred virnisti uudelleen.
”Onneksi nykyiset oppilaat pitävät vielä kunniassa meidän perintöämme Tylypahkassa.” George iski silmää Seamukselle ja nauroi.
”Joo. Mutta Pimennon akan lopetettua, tuli pienoinen notkahdus myyntiin. Onneksi nuoret ovat kekseliäitä ja ovat löytäneet uusia uhreja - tai vanhoja”, Fred kiitteli nauraen.
”Vorolla on ainakin töitä riittänyt!” Kaksoset räjähtivät nauruun, ilmeisesti muistellen omiakin kepposiaan, joiden uhriksi onneton vahtimestari oli aikanaan joutunut.
”Oletteko te jakaneet Viistokujan ja Tylyahon liikkeet keskenänne. Siis, että toinen hoitaa toista ja toinen toista”, Seamus kysyi tarkkaillen kuitenkin tiiviisti Hermionea, joka jutteli Deanin, Ronin ja Harryn kanssa ja oli taivaan kiitos jättänyt Oliverin rauhaan.
”Ei”, Fred vastasi.
”Meidän tuotekehittely vaatii, että olemme molemmat samassa paikassa”, George sanoi.
”Sitä paitsi me olemme erottamattomia”, Fred sanoi hiljaa ja iski silmää Seamukselle, joka kohotti silmäkulmiaan hämmästyksestä, mutta ei viitsinyt kysellä asiasta enempää. George tirskahti.
”Saimme Deanin hoitamaan Tylyahon liikettä. Hän on tosi pätevä kaveri ja hänellä on ihan hyviä ideoita”, Fred sanoi selvästi mielissään.
”Dean?” Seamus sanoi ja kääntyi katsomaan tummaa miestä, joka oli tuijotellut häntä koko keskustelun ajan. Kun Dean huomasi Seamuksen katseen tämä äkkiä laski omansa ja tähyili kengänkärkiään suunnattoman kiinnostuneena.
”Tuota”, Seamus sanoi hieman nolona kaksosille. ”Tiedättekö mitään Deanin, tuota, no, yksityiselämästä, siis tapaileeko hän jotakuta?”
Hitto, mitä se minulle enää kuuluu, minullahan on Oliver, Seamus ajatteli ja tunsi punastuvansa.
”Wow!” Fred huudahti ja katsoi Seamusta tarkemmin. Koko seurue oli hiljentynyt ja katseli nyt Seamukseen, Frediin ja Georgeen päin.
”Äh, ei mitään sellaista”, Seamus kuiskasi kiireesti ja toivoi muiden jatkavan omaa jutusteluaan. ”Minulla on jo - tuota - poikakaveri.”, Seamus yskähteli. Joskus sitä vain voisi vajota maan alle.
”Tämäpä mielenkiintoista”, George hihitteli ja kumartui lähemmäksi Seamusta. ”Nyt kerrot, kuka se onnellinen mies on, tai saat sata kertaa pahemman pommin päällesi kuin sontapommit konsanaan.” Myös Fred oli kumartunut lähemmäksi Seamusta. Muu seurue alkoi vihdoin jutella keskenään.
”Oliver”, Seamus kuiskasi kaksosille, joiden päät melkein nyrjähtivät heidän etsiessään hänet näkökenttäänsä.
”Aika hyvä saalis, etten sanoisi – ja sanonkin!” George ilmoiti hyväksyvästi naama leveässä virneessä.
”Todella hyvä”, Fred ihasteli vuorostaan. Hän lopetti tuijottelunsa vasta tuntiessaan kaksoisveljensä kipeästi pökkäävän häntä kylkiluihin.
”Au!” Fred vinkaisi hieroen kipeää kohtaa.
”Äläpäs katsele muita miehiä! Varsinkaan jo varattuja”, hänen kaksoisveljensä torui.
”Niin. Kysyit Deanista. Itse asiassa, me emme kyllä tiedä. Hän ei juuri puhu yksityisasioistaan, emmekä me ole nähneet häntä kenenkään kanssa, vai mitä George?” Fred sanoi pidellen yhä kylkeään.
”Emme ole”, George vahvisti.
Hitto, Seamus kiroili itsekseen ja katsoi uudelleen Deania saaden tämän jälleen kerran kiinni tuijottamasta häntä.
Neville, Ginny, Bill ja Fleur sekä Arthur ja Molly Weasley saapuivat viimeisenä. Fleur löi kätensä ihastuksesta yhteen ja huudahti:
”Täällä on todella ’ienoa. Oi, Seamus näin paljon kukkia ja kynttilöitä! Ja niin kauniit koristeet. Katso Bill, täällä on todella ’urmaavaa!” Fleur liihotti beigessä iltapuvussaan antamaan Seamukselle poskisuudelman. Bill seurasi vaimonsa perässä tervehtien tuttuja kasvoja.
”Oletko sinä itse suunnitellut kaiken tämän?” Fleur kysyi ja päästi pintaan hetkeksi sisäisen veelansa. Ron oli pudottaa silmänsä ja Harry, Neville ja Arthur kuolasivat vieressä. Billin katse lasittui. Vain naiset salissa huokasivat hiljaa ja toivoivat Fleurin lopettavan moiset temppunsa. Seamus, Oliver ja kaksoset tunsivat suurta myötähäpeää sukupuolensa edustajien käytöksestä. Dean ei edes huomannut Fleuria, hänen silmänsä olivat jälleen nauliintuneet Seamukseen.
”Itse asiassa, käytin erästä ystävääni apuna. Hän suunnitteli kukkalaitteet ja koristelun”, Seamus vastasi.
”Oih! Minä tiesin! Miehet eivät osaa tällaisia juttuja, minunkaan Bill ei ole yhtään lahjakas, mitä tulee sisustamiseen, tiedätkö?” Fleur sanoi ja yritti saada keskustelukumppaniaan pauloihinsa.
”Niinkö?” Seamus vastasi ykskantaan ja ajatteli, mitä John sanoisi, jos olisi kuullut Fleurin sanat.
Lopulta Molly ei enää kestänyt vaan äännähti tuskastuneesti:
”Fleur, kiltti, voisitko mitenkään…”
”Ah, anteeksi, Molly. En huomannut.” Fleur naurahti ja palautui takaisin ennalleen. Salissa kävi huokaus, kun miehet heräsivät horroksestaan.
”Etpä tosiaankaan”, Ginny murahti tuskin kuuluvasti.
Kun heidätkin oli viimein toivotettu tervetulleeksi kuohuviinilasillisten kera, seurue pääsi vihdoin istuutumaan pöydän ääreen. Seamus ja Oliver istuivat pöydän päihin ja Seamuksen vasemmalle puolelle asettuivat Harry, Ron, Hermione, Dean sekä Bill ja Fleur. Seamus ei voinut kuin olla tyytyväinen, että Hermione istui kaukana hänen Oliveristaan. Oikealla puolella istuivat kaksoset, Ginny, Neville, Arthur ja Molly.
Keskustelu soljui mukavasti ruokalajien seuratessa toinen toistaan. Seamus oli tehnyt kaikkensa, että päivällinen tulisi onnistumaan täydellisesti. Alkukeittona tarjoiltiin kylmää artisokkakeittoa, jota seurasi merenelävistä koottu lautanen. Pääruokana oli paahdettua ankkaa appelsiinin lohkoilla sekä hasselpähkinä krokettiperunoita grand marini –kastikkeella. Kun Seamus ilmoitti, että seuraavaksi olisi vuorossa jälkiruoka, ähkäisi pöytäseurue kiitollisena. He eivät olisi enää jaksaneet palaakaan enempää. Kun tarjoilijat kantoivat pöytään korkeareunaiset, kapeat jälkiruokamaljat, joissa oli mansikkamoussea ja päällä tuoreita mansikoita, pääsi vierailta ihaileva huokaus. Ehkä sinne vatsaan vielä jotain mahtuisi. Lopuksi tarjoiltiin vielä kahvi.
”Että minä olen täynnä!” Ron ähkäisi ja taputteli vatsaansa.
”Mitäs söit niin paljon!” Ginny torui.
”Se oli kaikki niin hyvää”, Ron puolustautui mulkaisten pikkusiskoaan vihaisesti.
”Tämä oli aivan ihana ateria ja ilta. Kiitos teille molemmille”, Molly kiitteli ja muut yhtyivät kiitoksiin auliisti. Seamus vastasi niihin leveällä hymyllä ja toivoi, että vieraat viihtyisivät vielä hetken aikaa. Kunhan ruoka olisi hieman laskeutunut, tarjoiltaisiin vielä viiniä ja juustoja.
”Voi, minä en jaksa enää yhtään. Pukuani kiristää jo”, Fleur sanoi. Hän oli tuskin syönyt annoksistaan edes viidesosaa. Hermione hymyili väkinäisesti Fleurille toivoen samanlaista itsehillintää ruoan suhteen ja toisen hidasta riutumista anoreksiaansa.
Seamus kilautti lusikalla juomalasinsa reunaa. Seurue hiljeni ja odotus täytti salin. Illan isäntä nousi ylös ja katsoi Oliveriin silmät täynnä rakkautta. Oliver nyökkäsi hiljaa kuin antaakseen luvan jatkaa, hymyili ja jäi odottamaan Seamuksen lyhyttä ilmoitusta. Seamus karautti kurkkuaan ja otti vesilasistaan huikan ennen kuin sanoi:
”Hyvät ystävät! Haluaisin sanoa teille kaikille erään hyvin tärkeän ja minulle rakkaan asian. Oliver ja minä menimme kihloihin kuukausi sitten.” Se vaikutti pommin lailla; kaksoset hurrasivat ja vislasivat, Harry ja Bill onnittelivat miehiä samoin Neville ja Arthur. Ginny juoksi halaamaan Seamusta pyyhkien silmäkulmiaan ja Fleur suukotteli Oliveria ja Molly piteli sydänalaansa itkien vuolaasti onnesta poikien puolesta. Ron jäi tuijottamaan Seamusta suu auki saamatta aikaan muuta ääntä kuin korahtelua. Hermione taas katsoi murhaavasti Seamusta, ja Dean oli laskenut katseensa ja hänen poskilleen vieri kyyneleitä.
”Suukko! Suukko! Suukko! Suukko!” Kaksoset huusivat tömistäen jalkojaan ja taputtaen käsiään äänekkäästi. Molly oli halannut Oliveria ja rutistanut tätä ehkä liiaksikin ennen kuin siirtyi Seamuksen luokse, joka päätti urheasti ottaa rouva Weasleyn onnentoivotukset vastaan.
”Mitä? Mitä? Mitä?” Ron toisti kuin rikki mennyt gramofoni. Harry iski ystäväänsä selkään ja käski tätä siirtyä jo 2000-luvulle. Kun kaksoset eivät suostuneet lopettamaan meteliään, lähtivät Seamus ja Oliver kävelemään kohti salin keskiosaa, kunnes he olivat enää nenän mitan päässä toisistaan. Hetken he katsoivat toisiaan syvälle silmiin, ja kuin yhteisestä päätöksestä suutelivat pitkään ja nautinnollisesti.
”Kieltä! Kieltä! Käyttäkää kunnolla kieltä!” Fred kannusti ja nauroi kovaäänisesti.
”Enemmän kieltä kehiin!” George yllytti mukana.
”Hyi teitä! Saisitte käyttäytyä!” heidän äitinsä torui ja kaksoset saivatkin kunnon läimäytyksen takaraivoilleen, mutta sillä ei ollut toivottavaa vaikutusta, sillä veljekset innostuivat nauramaan vielä enemmän. Molly katsoi heitä erittäin happamasti.
”Äähhh!” Ron vinkaisi ja hänen silmänsä olivat levinneet jo teevadin kokoisiksi. Hän ei voinut käsittää, mitä juuri hetki sitten oli tapahtunut. Äskenhän kaikki oli vielä ollut kunnossa ja
normaalia.
”Lopeta jo, Ron!” Harry sanoi ja laski kätensä Ronin olalle.
”Minäenolemikäänhintti”, Ron kiljahti kauhuissaan, syöksähti ylös tuoliltaan ja hätisti Harryn käden pois.
”No, rauhoituhan nyt. En minä sinun kimppuusi käy”, Harry yritti tyynnytellä ystäväänsä. Ron kuitenkin katsoi epäilevästi Harryyn ja vinkaisi uudelleen. Sitten hänen silmänsä osuivat uudelleen suuteleviin Seamukseen ja Oliveriin ja hän vinkaisi vielä kovempaa. Sanaakaan sanomatta Ron pakeni ulos yöhön Viistokujalle unohtaen päällystakkinsa naulakkoon roikkumaan.
Molly niisti kuuluvasti ja Ginnykin pyyhki kosteita silmäkulmiaan, kun miehet vihdoin lopettivat suudelmansa. Kaksosetkin olivat jo rauhoittuneet, mutta he vilkuilivat toisiaan arvoituksellisesti. Heillä olisi vielä paljon puhuttavaa keskenään tämän iltaisista tapahtumista.
”Voi teitä kahta”, Molly nyyhkäisi ja halasi vielä kerran Seamusta ja Oliveria yhtä aikaa, niin että miesten oli vaikea hengittää. Lopulta Arthurin oli tultava heidän avukseen.
”Molly on vähän herkässä tilassa”, Arthur selitti anteeksipyytävästi.”Katsokaas kun Ginny on juuri muuttanut pois kotoa, eikä lapsia enää ole nurkissa, joten…”, Arthurin ääni häipyi kuulumattomiin.
”Ei se mitään”, Seamus sanoi tyytyväisenä uutisensa saamasta vastaanotosta. Huonomminkin olisi voinut mennä - paljonkin huonommin.
Seamus ja Oliver saivat nyt tosissaan kätellä onnittelijoita, kun seurue oli kerääntynyt heidän ympärilleen. Myös Hermione onnitteli, vaikkakin pitkin hampain, valmiina kuristamaan Seamuksen, joka oli kehdannut ryöstää maan komeimman huispaajan hänen nenänsä edestä. Ginny ihasteli miesten erikoisia, mutta kauniita sormuksia, ja Seamus kertoi, miten he olivat ne löytäneet ja mikä symboliikka niihin kätkeytyi. Molly niiskahti uudelleen ja hänen miehensä kietoi hellästi kätensä tämän ympärille taputellen vaimoaan käsivarteen.
Seamusin katse etsiytyi tumman miehen syvän ruskeisiin silmiin ja hän vinkkasi tätä astumaan sivummalle. Dean oli seurannut tapahtumaa murtuneena.
”Oletko okei?” Seamus kysyi huolissaan.
”Olen” Dean vastasi, mutta ei suostunut katsomaan Seamusta silmiin.
”Dean, katso minua silmiin ja sano, ettei sinulla ole hätää”, Seamus vaati äänessään lämpöä ystäväänsä kohtaan.
Dean nosti katseensa ja tuijotti Seamusta kyynelten sumentamin silmin. Mutta hän ei pystynyt sanomaan mitään. Seamus tarttui toista kiinni ja halasi tätä hellästi. Hän kuiskasi Deanin korvaan:
”En halunnut koskaan loukata sinua tai mitään. Tiedäthän sinä sen?” Dean vain nyyhkäisi ja pyyhki toisella kädellä silmiään, toinen puristi kouristuksenomaisesti Seamusta.
”Noh, älähän nyt” Seamus rauhoitteli Deania ja silitti hänen selkäänsä. Dean irrottautui Seamuksesta ja katsoi häntä vielä kerran hipaisten kädellään tämän poskea. Seamus sulki silmänsä.
”Ole onnellinen Oliverin kanssa”, Dean sanoi hiljaisella äänellä, kääntyi kannoiltaan ja käveli ripeästi kohti naulakkoa.
”Onnea myös sinulle, Dean!” Seamus huusi Deanin perään, mutta hän oli jo poistunut ravintolasta.
"Mihin Dean hävisi?" Oliver kysyi ja rutisti Seamusta.
"Hän lähti. Meidän kihlauksemme taisi olla hänelle liikaa"; Seamus vastasi onnettomana. Oliver katsoi kummissaan Seamusta ja käänsi hänet ympäri.
"Teidän juttunne piti olla vain hauskanpitoa, pelkkää seksiä. Ja nytkö sinä sanot, että Dean on rakastunut sinuun?" Oliver kuulosti vihaiselta. Seamus nosti katseensa Oliveriin ja oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi:
"Meidän suhteemme oli vain hauskanpitoa. En ymmärtänyt, että hän olisi ottanut sen näin vakavasti:"
Oli Oliverin vuoro olla hiljaa.
"Entä sinä, Seamus, rakastatko sinä Deania?" Oliverin sydän löi kiivaasti ja hänen oli vaikea hallita ääntään. Seamus katsoi Oliveria hämmästyneenä.
"Minähän rakastan sinua!" Seamus huudahti loukkaantuneena. Oliver näytti nololta.
"Anna anteeksi, Seamus. Minäkin rakastan sinua, enkä koskaan tahdo luopua sinusta", Oliver sanoi rutistaen Seamusta.
A/N: Kertokaa ihmeessä, mitä mieltä olette. Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!
