Author: Culliina
Fandom: Seitsemän veljestä
Pairing: Timo/ Lauri
Genre: fluffy, ficlet
General: S
Warnings: Insesti
// Beyond lisäsi. Disclaimer: Seitsemän veljestä kuuluu Aleksis Kivelle enkä saa tästä rahallista korvausta.
Summary:
Yksinäinen karhu vaelteli aukean lähistöllä, uskaltautuipa se haistelemaan majan kylkeäkin. Sisältä kuulva rauhallinen tuhina sai onneksi kontion luopumaan aikeistaan tarkistaa, josko majassa olisi ollut ruokaakin.A/N: Osallistuu haasteeseen
Perspektiiviä parittamiseen (kaksoset),
Slash10 ja
Ikäraja10. Mietin pääni puhki ennen kuin keksin kaksoset-parituksen Perspektiiviä parittamiseen -haasteeseen. En tahtonut olla tylsä ja kirjoittaa Tokio Hotelia enkä HP:ta. Kaksosia vain tuntuu olevan maailmassa niin vähän... Sinänsä mielenkiintoista, että kaikki varmasti tuntevat tämän fandomin, mutta itse en ainakaan ole koskaan nähnyt ainuttakaan ficciä tästä.
Kurjenlaulua pihamaalla
Aurinko oli laskemassa mailleen. Sen viime säteet punasivat suon reunalla kasvavien mäntyjen latvat. Kurjet lauloivat iltalauluaan. Muuten luonto oli hiljaa, kuin odottaen tulevaa yötä seikkailuineen. Lauri istui mättäällä majaa ympäröivän aukean reunalla katsomassa kaikkea sitä. Pian yön eläimet lähtisivät liikkeelle ja aamulla ansat olisivat täynnä saaliita. Huomenna he söisivät vatsansa täyteen lihaa ja saisivat monta hyvää nahkaa kuivumaan. Viikon päästä Timo voisi mennä kaupunkiin ja ostaa kauan halajamaansa leipää ja suolaa.
~*~*~
Timo makoili pedillään majassa katselemassa veljeään. Lauri oli viipynyt tänään metsässä pitkään. Timo oli ollut yksin monta tuntia. Onneksi puuhat eivät kuitenkaan olleet loppuneet kesken – metsässä elävien puuhat eivät milloinkaan loppuneet. Aina oli ansa tyhjentämättä tai nauris varastamatta, kala pyytämättä tai metsäpolku tutkimatta. Lauri nautti siitä kaikesta alkeellisuudesta ja raadollisuudesta, Timo nautti Laurin onnesta. Yhdessä he olivat hyvä pari metsään.
Kurki lauloi suolla surullista lauluaan kuin pukien sanoiksi Timon ajatukset. Vaikka hän rakastikin veljeään ja metsää, kaipasi hän silti takaisin kotiin. Vaikka olihan hän jo kotona. Tämä pieni metsämaja oli nyt heidän kotinsa.
~*~*~
Kaksi veljestä asutti vaitonaisina majaansa metsän siimeksessä. Maja oli pieni ja vaatimaton, kyhätty vanhoista laudoista ja oksista. Sen paikalla oli ennen ollut metsästysmaja. Ajan saatossa maja oli unohtunut ja autioitunut. Luonto oli vallannut sen ja talvien myötä lumimassa romauttanut katon. Mutta Lauri oli retkinään metsässä löytänyt tuon ihmisen hylkäämän rakennelman. Tuumailtuaan tovin veljeksistä toiseksi nuorin oli kunnostanut majan – ihan vain, jos lukkari tai Toukolan pojat sattuisivat liiaksi hermoon ottamaan. Silloin veljeksillä olisi paikka, mihin mennä. Niin syvälle metsään ei kukaan Lauria lukuunottamatta ollut aikoihin tunkeutunut ja tuskin tulisikaan tunkeutumaan.
Kävi kuitenkin niin, että talven väistyttyä ja kevään koitettua muut, niin Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni kuin pikkuinen Eerokin, olivat päättäneet jäädä Jukolaan, isän vanhaan pirttiin sormiaan pyörittelemään ja lukkarin oppeja kuulemaan. Muutamaksi kesäksi olivat veljet Laurinkin saaneet kotona pidettyä, mutta lopulta tuo veljeksistä toisiksi nuorin oli ottanut muuton päämääräkseen ja lähtenyt Timon kanssa kotikonnuilta. Toukokuun ilta oli tarkempi lähdön aika, silloin Laurin metsästäjänmaja oli jo valmis hänen ja Timon asutettavaksi. Eihän Lauri mukaansa muita tahtonut kuin Timon, mutta pitihän sitä kohteliaisuuden nimissä Simeoni-veljeäkin pyytää. Eihän Simeoni tietenkään tahtonut, liian kuuliainen lukkarille hän oli. Juho tapansa mukaan huusi ja ärjyi pyrkien estämään kaksosten aikeet. Aapo ja Eero näkivät parhaaksi pitää suunsa kiinni, muuten olisi saattanut keppi heilahtaa suuntaan jos toiseenkin. Vanhinta veljeä ei kannattanut ärsyttää, se oli selvä.
Siellä Timo ja Lauri nyt olivat. Metsän keskellä, omassa pikku majassaan suon ja järven läheisyydessä. Suolta sai hillaa ja karpaloa, järvestä kalaa, metsästä riistaa, sieniä ja lihaa. Nahoilla Timo sai silloin tällöin suolaa ja leipää. Lauri ei moisesta välittänyt, mutta mikäs siinä, jos Timo niin halusi. Ei ollut vaivaksi kuunkierron aikana kahdesti-kolmesti poiketa muiden ihmisten ilmoilla. Muita Jukolan veljeksiä kaksoset eivät kuitenkaan retkillään nähneet, eivät liioin lukkariakaan. Venlaan he olivat kerran kirkon läheisyydessä törmänneet ja kauniisti tervehtineet, mutta eipä sen kummempaa.
Elämä metsässä oli kaikinpuolin mukavaa. Lauri metsästi ja Timo seurasi perässä. Lauri nosti verkon järvestä Timon poimiessa siitä kaloja. Lauri keräsi puita ja Timo kantoi ne majalle. Lauri sytytti tulen ja Timo valmisti sillä illallisen. Niin se oli aina sujunut, miksei jatkossakin. Lauri kokeneempana metsämiehenä osoitti tien ja he yhdessä Timon kanssa kulkivat sitä. Elämä oli kaksin paljon yksinäistä mukavampaa.
Kurkien iltalaulun loppuessa Laurikin viimein nousi mättäältään kääntäen katseensa majaan ja Timoon sen sisällä. Vanhempi kaksonen oli viivyttänyt nukahtamista häntä odottaakseen. Oli aika painua pehkuihin, aamulla tulisi nousta varhain tarkistamaan ansat. Tyytyväisenä Lauri kömpi sisään matalasta oviaukosta Timon kainaloon lämpimään petiin karhuntaljojen keskelle.
Nuotio oli aukean keskellä sammunut jo aikaa sitten ja vain mustat kekäleet kertoivat ihmisistä soluttautumassa metsän elämään. Suon kurjet lehahtivat lentoon jättäen veljekset kaksin metsän siimekseen. Yksinäinen karhu vaelteli aukean lähistöllä, uskaltautuipa se haistelemaan majan kylkeäkin. Sisältä kuulva rauhallinen tuhina sai onneksi kontion luopumaan aikeistaan tarkistaa, josko majassa olisi ollut ruokaakin. Ihmiset tunnetusti olivat kitsaita omaisuudestaan, tuskin metsä heitä olisi miksikään muuttanut. Onneksi karhu ei tiennyt olevansa aatteissaan väärässä.
