A/N: Tavaksi muodostuneet anteeksipyynnöt ja selittelyt heti alkuun... Ja selityksiä on tälläkertaa: uusi ihana koiranpentu ja sen viemä aika, perussyy koulu ja sitten vielä näytelmäharjoitukset, talli, hoitoponit, kaverit ja hammasleikkaus + raudat... Ja ihanaa, että muistitte tätä koomaan vajonnutta topaa kommenteillanne! ♥ Ilman niitä tuskin koko hommelia ei olisi ilmestynyt!
***Swizzy: Kiitos kommentista!
Jes! Tajusit sen komedialeffamaisen sävyn Jamesin äänessä, just sitä hainkin! Ihanaa! Ja ohjaajan pesti on sinun! Kai pääsen näyttelemään?
Ja loppu on onnellisella tavalla dramaattinen, se vaan on aikamoinen paukku...
Anturajalka93: Kiitos kommentista! Tässä luvussa Siriusta ei ole ihan kamalasti, mutta koeta kestää!
FanGirl: Kiitos kommentista! Remuksen naisasiat hoituvat lukujen kuluessa ja Jess/Regiä tulee aika paljon, yks mun suosikkipareista tässä (L/J ehdoton ykkönen) ja tässä luvussakin on sitä loppupuolella vähän...
Vedette: Kiitos kommentistasi! Ei sinulta lukuja välistä ole jäänyt, ihanaa, että tuo pikku kolmio sai hämmennystä (mun tarkotukseni, muahhah)! Ja playboy Sirre ihan tarkotuksella, se on oleellinen juonen (minkä juonen?
) kannalta...
Sussupaa: Kiitos kommentistasi! Remuskin tulee jossain vaiheessa kunnolla esille, älä huoli..
onski: Kiitos kommentistasi!
Salla: Ihanaa, et oon oikeesti kehittyny! Arvaa, miten mä järkytyin (positiivisesti) kun huomasin sun kommanneen, alotinkin L/J-fanituksen sun fikkies kautta...
Ja kommentissasi oli kyllä toinenkin hyvä puoli: teit mut iloseks.
Kiitos kommentistasi!
***
Kiitos tuhannesti kaikille kommentoijille! Tässä(kin) luvussa on kestänyt, mutta nyt lyön taas ennätyksen: luku on YHDEKSÄN JA PUOLI sivua pitkä! Se on mulle aikas paljon, joten siinäkin yksi syy viivästymiselle...
Luvussa vähän Mary/Averyakin, jos joku huomaa Averyn etunimen virheelliseks, en löytäny sitä mistää, nii vinkatkaa... Ja pistin Bellatrixin ja Andromedan täs saman ikäsiks, Harry Potter Wikissä (in English) sanottiin, et Dromeda olis syntyny Bellan ja Cissyn välissä, mut pistin sen Bellan pikkusiskoks, silleen siististi puol vuotta nuoremmaks... Jos joku ymmärsi nii hyvä
***
Luku 12: Vettä ja kirje vähän erilaiselle perheelle
Remus venytteli ja jalkautui sängystään. Hän kipristi varpaitaan kylmällä lattialla ja hieraisi silmiään. Poika kuuli kuorsauksen kahdesta seuraavasta sängystä. James ja Sirius. Huoneessa haisi hiki, pöly, likaiset sukat ja suklaa. Pojan sängyn viereisessä sängyssä, joka kuului Jamesille, oli verhot puoliksi auki ja niiden välistä pilkisti Jamesin flanellipyjamanhousunlahje, villasukan peittämä jalka ja Herra Sorkkamäki, joka oli putoamassa lattialle. Seuraavassa sängyssä nukkui Sirius törkyläjänsä päällä. Hän ei nukkunut sängyssään, vaan sen ulkopuolella, mutta samalla tasolla läjämuodostelmansa ansiosta. Viimeisessä sängyssä oli verhot auki ja peitto pedattuna huolimattomasti. Kummallista. Peter ei koskaan ollut valveilla tähän aikaan aamusta. Suihkustakaan ei kuulunut melskausta, eli pojan oli oltava jossain päin linnaa.
Jamesin sieppiherätyskello päästi kilkattavan äänen, joka merkitsi kellon olevan puoli seitsemän. Todistetusti herätyskellon kilinä ei saanut poikiin minkäänlaista vaikutusta, mutta kertoi Remukselle ajan, jolloin pitäisi kastella kaksi kuorsaajaa.
”Noniin, James ensin”, poika mietti ääneen. ”Aquatulio!” Reaktio oli sama, kuin joka aamu.
”Remus, vielä viisi minuuttia”, James mumisi märkään tyynyynsä.
”Ei enää yhtäkään minuuttia, jos haluat syödä ne kaksikymmentä leipääsi”, Remus käski toista kuin pientäkin lasta.
”Jos söisin tänään vain viisitoista, voinko nukkua vielä viisi minuuttia?” James yritti, vaikka varmasti tiesi yrityksen toivottomaksi.
”Et.”
”No höh”, James marisi ja vääntäytyi ylös tyynynkuva poskessaan. Poika otti sotkuiselta yöpöydältään silmälasit ja tunki ne päähänsä haukotellen makeasti. Remus siirtyi seuraavan nukkujan läjän viereen.
”Aquatulio!” hän loitsi nyrpistäen nenäänsä jo tutuksi tulleelle hajulle, joka oli peräisin Siriuksen läjästä. Home, muste, suklaa, tuliviski, Coca Cola, hiki, sukat, pöly. Eli hieno hajuelämys.
”KUUTAMOOOO! Kastelit minut! TAAS!” huusi Sirius ja heitti Remuksen suuntaan jonkin vihreän ja homeisen. Leivän. Remus väisti haisevan ammuksen ketterästi.
”Tsot, tsot, Sirius. Ei saa heitellä leipiä. Varopas vaan, etten anna sinulle jälki-istuntoa”, Remus kiusasi käyttäen ensimmäistä kertaa ikinä valvojaoppilaan tehtäviään kelmeihin. Sirius tuntui vihdoinkin heräävän kunnolla. James hekotteli Remuksen selän takana luihusti ja hieroi kämmeniään yhteen ilmiselvästi suunnitellen jotakin.
”Kuutamo! Et sinä voi uhata minua jälki-istunnolla, rakas!” Sirius tokaisi järkyttyneenä, puhuen hänelle kuin kenelle tahansa tytöistä. Remus nauroi hiljaisesti, kuten aina. Tässä oli herätysstrategia vailla vertaansa.
”James, pue päällesi. Sirius, nouse ylös”, poika komensi ystäviään ja alkoi itsekin napittaa pyjamaansa auki.
”Etkö antanutkaan Anturajalalle istuntoa?” James kysyi pettyneenä. Remus nauroi uudestaan.
”Minä herätin hänet”, Remus naurahti vetäen kaapuaan päänsä yli. Oli siinäkin parhaat kaverukset!
”Missä Peter on?” James huomasi ystävänsä puuttumisen. Remus kohautti olkiaan.
”En tiedä. Mutta hän ei ollut täällä kun heräsin, mikä on jo aika saavutus.”
Sarah istui nojatuolissa Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Hänellä oli tärkeä tehtävä, mitä hän ei muistanut. Jotakin elintärkeää. Huone oli autio ja takka oli sammunut. Kiviset seinät huokuivat kylmyyttä ja kalseutta ja tytön lämmin hengitys huurusi hyisessä ilmassa. Moni asia oli vinossa. Miksi huone oli ensinnäkin autio? Aina, mikä tahansa vuorokaudenaika olikin, siellä oli joku. Mutta ei Sarah nytkään ollut yksin. Jokin liikahti nurkassa. Sieltä astui esiin pitkä, koulupukuun sonnustautunut hahmo, jolla oli mustat, hiukan ylikasvaneet hiukset ja myrskynharmaat, tutkimattomat silmät. Huulilla oli rakastava hymy. Nurkasta irrottautunut nuori mies käveli hymynkare huulillaan Sarahia kohti, ja koko huone tuntui täyttyvän lämmöstä.
Palovaroitin piippasi. Hetkinen! Eihän Tylypahkassa ole palovaroittimia! Mutta jokin piippasi. Samassa Sarah kuuli tuttuja ääni ympäriltään.
”Sarah, herää, kello on puoli seitsemän”, kehotti Lilyn ääni. Sarah avasi pettyneenä silmänsä. Tietenkin. Tietenkin se oli vain uni. Uni, jossa Sirius Black oli esittänyt ratkaisevaa roolia. Sarahin aivot heräsivät kylmään totuuteen. Sirius Black oli jättänyt hänet ranskalaisen primadonnan vuoksi. Joka sattui olemaan yksi hänen ystävistään. Sarahin sydämen täytti pettymys ja viha. Ja suru. Miksi aina kävi näin? Miksi?
”Sarah? Pärjäätkö sinä?” Lilyn ääni kysyi uudestaan, hiljempaa. Nyt Sarah itse huomasi poskilleen vierineet kyyneleet. Hän nyyhkäisi hiljaa.
”Sarah, ei mitään hätää. Olen tässä”, sanoi Lily ja halasi Sarahia lujasti. Lily oli ollut aina hänelle hyvä ystävä, mitä ei Sarahista itsestään voinut sanoa. Hän oli jättänyt ystävänsä huomiotta tavattuaan Jason Benteyn ja ollut vain tämän seurassa. Sarah kasteli Lilyn pyjaman olkapään kyynelillään.
”Sarah, haluatko, että käsken Jamesin, tai minun, sanovan Siriukselle suorat sanat?” Lily kysyi ja jatkoi kuiskaten: ”Tai Joëllelle? Tekisin sen enemmän kuin mieluusti.” Sarah naurahti kyyneltensä lomasta, mutta samalla hänet täytti viha ja tunne petetyksi tulemisesta.
”Ei, minä teen sen itse. Haluan saada kunnian läimäyttää sitä tärkeilevää lutkaa”, tyttö sihisi vihaisena. ”Voit kumminkin sanoa Siriukselle suorat sanat, vaikka tuskin niissä mitään vaikutusta onkaan.”
Samassa Joëlle asteli kylpyhuoneesta tiukoissa pillifarkuissa, korkeissa remmikorkokengissä ja valkoisessa tiukassa topissa kuivaten vaaleita kiharoitaan sinisellä froteepyyhkeellä. Sarah nousi ylös ja käänsi suurieleisesti selkänsä tytölle. Hän noukki pyyhkeensä matka-arkustaan ja asteli vaaleahiuksisen ohi mitä ylpeimmin elein.
James nappasi punaisen rohkelikkoleijonakoristellun suuren pyyhkeensä sänkynsä alta ja haistoi sitä varmistuakseen sen puhtaustasosta. Seuraavaksi hän nappasi koulupukunsa ja -kaapunsa Siriuksen yöpöydän alta ja tunki aamutossunsa jalkaansa napaten vielä Kelmien Kartan ja näkymättömyysviittansa kainaloonsa. Sitten hän pakeni ulos seitsenluokkalaisten Rohkelikkopoikien makuusalista, juuri ennen Siriuksen hoilausta. Poika veti viitan ylleen ja mumisi kartan avaavan loitsun. Hän lähti hipsimään käytäviä pitkin kohti Valvojaoppilaiden kylpyhuonetta vältellen mahdollisimman paljon kaikkia muita.
Lily laski veden altaaseen ja lisäsi sinne vaaleansinisiä laventelintuoksuisia kuplia. Huoneessa oli pimeää, koska tyttö ei ollut vaivautunut pistämään valoja päälle. Hän jätti pyyhkeensä altaan reunalle ja luiskahti veteen. Vesi oli lämmintä ja laventelin tuoksu rentouttavaa. Lily sulki silmänsä ja antoi ajatustensa vaellella vapaasti, jokseenkin kohta ne löysivät yhden tietyn kiintopisteen, erään nuoren miehen nimeltä James Potter. Lily ei oikein ollut varma suhtautumisestaan häntä kohtaan, vaikka he olivatkin yhdessä. James oli mukava, hauska, hyvännäköinen ja hyvä suutelija, mutta kaikki syvälliset keskustelut puuttuivat. Hän ei oikein tiennyt mitään pojan menneisyydestä, haaveista tai muista mielenkiinnonkohteista kuin huispauksesta. Ainoat asiat, mitkä tyttö tiesi, olivat Jamesin vanhempien nimet ja se, että he olivat olleet Jamesille tärkeitä.
Samassa huoneeseen syttyi valot. Lily hätkähti ajatuksissaan ja katsoi ovelle.
Ovella seisoi tummahiuksinen poika pyyhe lanteillaan ja käsi valokatkaisijalla. Tämän ilme oli hämmästynyt.
”Lily?”
”James? Mitä sinä täällä teet?” Lily kysyi tunnistettuaan poikaystävänsä. Poika raapi hermostuneena päätään ja katsoi kiusaantuneena poispäin.
”Tulin pakoon Siriuksen hoilausta. Mitä sinä teet? Siis”, James takelteli. ”Äh, siis miksi olet täällä, tai siis--”
”Joo, tajuan mitä ajat takaa. Olen täällä, koska meitä tyttöjä on niin paljon, jotka käyvät suihkussa, että ajattelin saavani vielä lämmintä vettä, kun tulen tänne.”
”No, minä sitten varmaan menenkin, nähdään aamiaisella, kulta. Antaisin sinulle suukon, jos et olisi siellä altaassa. Tosin voisinhan minä nytkin antaa, mutta sinä tuskin pitäisit siitä”, James selitti. Lily naurahti.
”James, sinähän olet hyvä muodonmuutoksissa?” Lily kysyi. Hänellä oli ajatus, miten molemmat voisivat olla kylpemässä.
”Häh? Ai joo, olen. Mitä sitten?” poika kysyi hämmentyneenä.
”No, jos muuttaisimme jotain täältä uimapuvuiksi, katsos. Aluksi tietenkin monistaisimme ne ja sitten se kopio muutetaan. Tajuatko?” Lily selitti ideansa. James tajusi asian ja nappasi yhden saippuan altaan reunalta ja taikoi siihen monistusloitsun. Kohta kylpyhuoneessa oli kolme kookoksentuoksuista saippuaa, joilla James jonglöörasi innoissaan. Lily taputti.
”Hei, jonglööri, pitäisikö sinun muuttaa ne saippuat uimapuvuiksi?” Lily muistutti. Jamesin keskittyminen herpaantui ja yksi saippua luiskahti altaaseen.
”Muuta sinä ne niin minä haen sen yhden, ja jos näenkin silmäsi tirkistelevän, hoidan omakätisesti ne arestiin!” Lily uhkasi ja sukelsi hakemaan saippuaa.
Lilyn pää putkahti pinnalle. Hän hymyili paljastaen kulmahampaansa, jotka olivat pojasta kauneimmat hampaat ikinä. Siis kulmahampaat. Lilyn kulmahampaat olivat erikoiset. Terävät ja valkoiset. Ja kivan tuntuiset huulessa, kun Lily näykkäisi suudelman keskellä.
”Hei, maa kutsuu Jamesia!” Lily sanoi heiluttaen kättään Jamesin kasvojen edessä. James hätkähti.
”Eikös sinun pitänyt tehdä noille saippuoille jotakin?” tyttö muistutti ja Jameskin muisti tehtävänsä. Hän otti pyyhkeensä alta taikasauvansa ja napautti toista saippuaa muuttaen siitä hyvin niukat vihreät bikinit. Lily katsoi poikaa merkitsevästi ja James virnisti. Toisesta saippuasta hän muutti itselleen tummanpunaiset uimashortsit, joissa oli siepinkuva toisen polven päällä. Lily roikotti narubikinien yläosaa ja katsoi Jamesia pahasti. James vain virnisti leveästi, iski silmää ja veti näkymättömyysviittansa päälleen. Siellä olisi hyvä pistää uimahousut päälle. Lilyllä tosin ei ollut mitään muuta suojaa kuin vaahto ja sekin alkoi hälvetä.
Puettuaan James viskasi viitan Lilylle, joka sen turvin nousi altaasta Jamesin liukuessa veteen.
”James, ihan totta! Näiden koko olisi sopiva ehkä jollekin Joëllelle, mutta minulla ei ole näin hyvä itsetunto!” näkymätön Lily puuskahti. James remahti nauruun.
”Lily, se olen vain minä, ei mikään lohikäärme”, poika rohkaisi. Lily puuskahti vihaisesti.
”Juuri sehän siinä onkin! Sinä olet poika. Enkä halua olla liian paljastavissa poikien läsnä ollessa!” tyttö paljasti. James nauroi.
”Lily, se olen vain minä. Ja ajattele, kumpi mieluummin, minä vai Sirius? Vaikka Sirius nyt onkin paras kaverini, uskot varmasti, että hän tirkistelisi.”
”ja sinäkö et sitten muka yritä tirkistellä?” tyttö kysyi epäilevästi. James nauroi vielä kovempaa.
”Vannon pyhästi, että minä en tirkistele”, James sanoi juhlallisesti. Lily hymähti myöntävästi ja astui esiin.
Tyttö oli mykistävä. Tämän tummanpunaiset, märät hiukset kihartuivat kaunisti, mutta rennosti. Hänen vartalonsa oli sopusuhtainen, lihaksikas ja solakka. Vihreä puki Lilyä täydellisesti eivätkä bikinitkään näyttäneet niin niukoilta, kuin tämä oli antanut ymmärtää. Ihan samanlaisilta kuin kaikkien tyttöjen bikinit kesäisellä uimarannalla.
”Sinä... Vau!” James takelteli jääden tuijottamaan Lilyä. Lily punastui hennosti ja liukui veteen. James veti tytön rintaansa vasten ja suuteli tätä pitkään. Lilyn huulet tuntuivat juuri sopivilta Jamesin omille ja vartalot loksahtivat paikoilleen kuin luotuina toisilleen. James veti Lilyn veden alle mukanaan ja sukelsi toiseen päähän allasta.
”Mikä pointti tuossa sukelluksessa muka oli?” Lily kysyi päänsä putkahdettua pinnalle. James viittasi merenneitoa esittävään koristeeseen.
”Pääsimme pois tuon katseen alta. Minulla ei ole sen kanssa ihan parhaat välit...”
”Miksi ei?” Lily hämmästeli ja liu'utti kättään Jamesin rinnalla.
”Koska me vierailimme Siriuksen kanssa täällä neljännen luokan alussa, ja Sirius vahingossa huitaisi sitä ja se meni rikki”, James selitti paljastamatta vierailunsa syytä, johon liittyi enemmän tai vähemmän alastomia tyttöjä ja tirkistelyaikeita.
”No justiinsa. Arvattavasti olitte tirkistelemässä?” Lily veikkasi. James nyökkäsi hymyillen viattomasti.
”Mitä ihmettä minä teen kaksin kylpyhuoneessa tirkistelijän kanssa?” Lily nauroi ääneen. James helpottui, että tyttö ei ollut suuttunut asiasta.
Alice istui Suuressa Salissa Sarahin, Jessin, Maryn ja Joëllen seurassa. Tyttöjä vastapäätä istuivat kelmit, paitsi James ja Peter. Joëlle ja Sarah pitivät mykkäkoulua ja Jessillä oli äänekäs väittely Remuksen kanssa kesken. Leylah lojui mukavasti Siriuksen kainalossa. Sarah oli odotettua tyynempi, rauhallisempi ja luonnollisempi, mutta jos oli seitsemän vuotta tämän tuntenut, niin saattoi sanoa, että tyttö oli masentunut liittyessään liian vilkkaasti keskusteluun.
”Ihan varmasti jästeillä on kotitonttuja! Ihan varmasti on! Eihän kukaan voi elää ilman niitä!” Jess selitti Remukselle pojan nauraessa vieressä hiljaa.
”Jess, ei jästeillä ole kotitonttuja”, Alice vastasi. Kaikilla velhosuvuillakaan ei ollut varaa niihin. Ainakin Connoreilla, Blackeilla ja Pottereilla oli Prewettien lisäksi tonttuja. Lupineista tai Piskuilaneista hän ei tiennyt, ja Sarahin perheellä ei ainakaan ollut, koska hän asui jästialueella ja oli puoliverinen. Myöskään Lilyllä ei ollut tonttuja jästisyntyisyytensä takia.
”Eikö muka? Kuka heillä sitten tekee kotityöt, jos ei tontut?” tyttö ihmetteli. Alice ei voinut kuin nauraa tälle.
”Ei heillä ole. He tekevät kaiken itse, ainakin Lilyn mukaan”, Alice selitti. ”Eikä kaikilla velhosuvuillakaan ole tonttuja. Vaikka meillä ja teillä ja Pottereilla ja Blackeilla onkin, ei kaikilla ole.” Jess osasi olla käsittämättömän itsepintainen, periksiantamaton luupää jos sille päälle sattui. Ja näköjään tänään oli sellainen jästipääpäivä.
”No niin, mutta miten he –” Jess aloitti, mutta keskeytti Salin ovien avautuessa. ”Regulus!”
”Voi pyhä paska. Miksi tuo yksi teroittamaton sulkakynä tuossa vastapäätä menee huutamaan sille mulkulle jotain? Siis eikö se tiedä, että jos Reg tulee puhe-etäisyydelle minun mahtavuudestani, puhkeaa maailmanluokan sanaharkka!” Sirius manasi.
”Vai on paskatkin nykyään pyhiä”, Remus huomautti Siriukselle, joka nauroi.
”Ainahan ne. Mutta nyt, me kaksi, sontapommeja, Ruikulin kalsarit ja Voron työhuone. Suunnitelma á la Anturajalan mahtavat aivot”, Sirius juoni hieraisten kämmeniään yhteen viekas ilme kasvoillaan.
”Vaatimattomuus pukee sinua, Anturajalka”, Remus huomautti sarkastisesti ja lappasi lusikallisen puuroa suuhunsa.
”Kaikkihan minua pukee, mutta mieluiten riisuu”, Sirius sutkautti ja vinkkasi flirttailevasti silmää kainalossaan olevalle Leylahille.
”Pah. Tytöt, mennään oppitunneille, en kestä tuota egon suuruutta”, Remus dramatisoi ilkikurisesti hymyillen.
”Minun egoni on vielä pieni verrattuna housujensisukseen”, Sirius virnisteli. Alice huokaisi. Hänestä Sirius oli mukava, omisti maailman mahtavimmat lihakset ja oli kaikenlisäksi kuolattavan hyvännäköinen. Mustat, asetellut, mutta rennot hiukset, harmaat, pilkehtivät silmät, ilkikuriseen virneeseen kääntynyt suu ja sopusuhtainen ruumiinrakenne. Hän oli kuin enkeli, jolta puuttuivat aivot ja jolle oli vahingossa asetettu liian likainen mielikuvitus ja ADHD. Vaikka Alicella olikin vakituinen suhde Frankiin, ei hän silti osannut lopettaa hyvännäköisten Siriuksen ja Reguluksen katselua.
”James”, Lily kuiskasi piirrellen silmät puoliummessa tikkuvelhoja pojan rintaan. James hymähti silmät suljettuina.
”Öööh, niistä joulutanssiaisista. Osaatko tanssia?” Lily kysyi hiukan häpeillen. James vilkutti kulmahampaitaan virnistäen leuhkasti.
”Tietysti”, hän vastasi kiusoittelevasti.
”Hyvä. Saat nimittäin opettaa minulle. En osaa tanssia yhtään”, Lily myönsi posket punaisina. James sen sijaan nautti tilanteesta täysin rinnoin.
”Eikö meidän pikku kulta osaa tanssia. Annas kun James-setä opettaa”, James virnuili. Lily läimäytti häntä rintaan näyttäen kieltä.
”Missä sinä muka opit tanssimaan. Paino sanalla sinä”, Lily uteli.
”Minähän olen meistä se seurapiirijuhlien kyntäjä. Ja niissä joudutaan aina Siriuksen kanssa pyörittelemään sukuni mummoja ympäri salia. Kerran se yksi taisi saada jonkun sairauskohtauksen Siriuksen pyörittelyssä”, James kertoi.
”Pitääkö minun olla nyt vai mustasukkainen Potterin suvun mummoille?” Lily nauroi.
”Tietysti. Ne vanhat harputhan ovat oikein viehättäviä riippurintoineen ja rollaattoreineen”, James laski leikkiä hipelöiden Lilyn bikineiden niskalenkkiä.
”Näpit irti, pervo!” Lily tokaisi ja läpsäytti poikaa sormille leikkisästi. Jamesin ilme venähti ja sitten hän purskahti nauruun.
”Lily – hihhehhahhehhuh – minun sormeni – hahhahhehheh – jäi solmuun narujesi kanssa”, James hekotti. Lily koitti Jamesin kättä ja totesi saman asian.
”Hei ihan tosi! Monen vanha sinä oikein olet!? Miten voit solmia sormesi bikininnaruihin!?” Lily puuskahti ja yritti nykiä Jamesin sormea irti naruistaan.
”Se on taito se, Lilyseni. Mutta myöhästymme ekalta tunnilta, jos jäämme tänne lilluttelemaan. Tosin, ei minulla mitään sitä vastaankaan ole...” James sanoi yrittäen suudella Lilyä.
”Jos me nyt menisimme vain sinne tunnille”, Lily totesi ja nykäisi Jamesin sormen irti, siis naruista, saaden pojan parahtamaan. Pahaksi onneksi pojan sormi piti solmukyhäelmää koossa ja tukipilarin puuttuessa solmu aukeni. Ja bikinien yläosa tipahti. Lily kiljaisi kauhistuneena ja peitti kädellään yksityisalueensa. Jamesin katse harhaili jossain kolmisenkymmentä senttiä Lilyn kasvojen alapuolella. Tyttö punastui ja kääntyi selin Jamesiin. James otti kiinni bikinien niskalenkistä, joka oli pettänyt, siirsi Lilyn hiukset syrjään ja solmi nauhat kömpelölle rusetille hellävaroin. Poika suukotti vielä lopuksi Lilyn niskaa saaden tytölle aikaiseksi kylmät väreet.
”Kiitos”, Lily mumisi ja katsoi ripsiensä alta Jamesiin. James hymyili hyväntahtoisesti ja puristi Lilyä lujemmin rintaansa vasten.
”Hei, älä nolostu. Ole kiltti. Enkä minä kerinnyt nähdä mitään. Kelmin kunniasanalla”, James julisti. Lily naurahti kireästi.
”Ja saanen kysyä, herra Kelmi, että kuinka pitäviä kelmin kunniasanat ovat?” Lily penäsi ja katsoi Jamesia silmiin.
”Riippuu kelmistä. Remuksen sana on pitävin, minun kai jakaa toisen sijan Peterin kanssa ja Siriuksen kunniasanat ovat yhtä pettäviä kuin Loch Nessin järven jää silloin kun, se on mustaa! Ja voin sanoa kokemuksesta, asun – siis asuimme – aivan Loch Nessin vieressä ja me menimme sinne jäälle kerran. Et halua tietää enempää”, James selosti saaden Lilyn nauramaan.
”Hei ihan tosi! Jos jää on mustaa, terve järkikin sanoo, että se pettää kun sille astuu!” Lily opetti. James nauroi.
”Hei, olen yllytyshullu. Tietysti me menemme Anturajalan kanssa jäälle, jos on mahdollisuuksia! Ja elämä olisi tylsää ilman vaatteet päällä tehtyjä tahattomia avantouinteja, muutamia hienoja laskutusverhohyppyjä kartanomme katolta ja mäenlaskua kelkoilla ruohikolla suoraan järveen”, James perusteli kantansa. Lily katsoi poikaa kauhuissaan.
”Lasketteko te Siriuksen kanssa järveen kelkoilla, nurmikolla? Tai hypitte laskuvarjoilla talojen katoilta?” Lily pöyristeli.
”Joo. Ja sidomme Jarrumiehen ilotulitusraketteja naapurin kissaan ja sytytämme ne tuleen. Ja lastaamme naapurin seitsemänvuotiaan pojan huoneen täyteen sontapommeja, jotka on ajoitettu räjähtämään oven avautuessa. Ja kuokimme naapurustomme grillijuhlissa syömässä kaikki makkarat. Niin, ja levitämme HetiPiti-liimaa naapureiden ovenkahvoihin”, James paljasti. Lilyn ilme oli kauhistunut ja huvittunut samalla kerralla.
”Sidotte naapurin kissaan ilotulitteita!? Sehän on vaarallista! Kissaparka!” Lily kauhisteli.
Remus katseli ovelle, josta Jamesin pitäisi astella aivan muutaman minuutin kuluttua, jos aikoi ehtiä tunneille ja syömään. Poika oli jäänyt Valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen tai matkalle – arvattavasti Lilyn kanssa.
”'Ei Remus”, kuului Joëllen ääni pojan vierestä. Remus säpsähti ja katsoi tytön kauniisti meikattuihin silmiin, joita tällä kertaa ympyröi vaaleansininen rajausväri.
”No hei Joëlle”, Remus sanoi. Joëlle karaisi kurkkuaan. Poika varautui henkisesti flirttailun kohteeksi joutumiseen.
”Onko sinulla nyt jotakin?” Joëlle kysyi ja astui Remuksen taakse, lukemaan Päivän Profeettaa, joka Remuksella sattui olemaan käsissään.
”On. Mielestäni meillä molemmilla on PVS tunti vartin päästä”, Remus sanoi sarkastisesti.
”No niin, mutta nyt, ei vartin päästä, tonttu”, hän sanoi ja nojautui eteenpäin kiharien kutittaessa Remuksen poskea. Hän tunsi olonsa todella epämukavaksi ja tukalaksi ollessaan niin lähellä tyttöä.
”Ei minulla nyt mitään ole. Missähän James ja Lily viipyvät?”
”Epäilemättä –”, Joelle sanoi ja kosketti muka-vahingossa Remuksen olkapäätä rinnoillaan. ”'E ovat kutemassa luutakomerossa.” Tyttö nappasi puoliksi syödyn banaanin Remuksen lautaselta ja alkoi nuoleskella sitä flirttailevasti, lähes irstaasti.
”En usko sitä kyllä Jamesista ja Lilystä. Vaikka James saattaa kaukaa vaikuttaa aivan typerältä naistennaurattajalta ja lapselliselta kakaralta, hän ei ole kuten Sirius, tosin Siriuksessakin on monia puolia, hienoja ja huonoja. James on oikeasti hyvin ajattelevainen, vastuuntuntoinen, sitoutuvainen ja luotettava. Sitä sinä et kyllä usko, mutta James on usein meistä se, joka pitää Siriuksen ja Peterin älyvapaimmat suunnitelmat aisoissa. Ja Lily on nyt Lily. Vastuuntuntoinen ja ennen kaikkea Lily”, Remus puolusti ystäviään.
”Ketkä ovat naimassa?” Sirius kysyi kiinnostuneena kuullessaan sanan 'naimassa'.
”Sinä ja sinun likainen mielikuvituksesi!” Remus puuskahti leikillisesti ja muksaisi toista nyrkillä olkapäähän.
”Ei, ei mielikuvitus voi naida ketään! Tai no, mielikuvituksessa voi naida jotakuta, mutta se on parasta luonnossa”, Sirius virnisteli. ”Kokeilisitte tekin. Juuri te kaksi, Remus ja Joëlle.”
”Sirius! Liikaa informaatiota!” Alice huomautti sivustasta ja löi Siriusta kirjalla.
Salin ovet pamahtivat auki ja hengästyneet kyyhkyläiset James ja Lily juoksivat sisään. Kaikki salissa hiljenivät. Sitten kelmien päästä Rohkelikkopöytää kuului Siriuksen huuto:
”Missäs naimassa sitä ollaan oltu!?” Lily punastui ja Alice näki sen pöytäänsä asti.
”Sirius!” tyttö sihahti ja yritti vaimentaa pojan heittämällä tätä omenalla. Sirius kuitenkin koppasi omenan kätevästi suuhunsa lennosta ja viittoi muita taputtamaan. Kukaan ei kuitenkaan tätä tehnyt ja poika näytti lapsellisesti kieltään tyytyen syömään omenaansa. Sarah tuijotteli Alicen mielestä hiukan liian pitkään Siriusta kaipaavasti.
”Kuules kulta, vaimentamiseeni kaivataan aivan jotain muuta kuin omena”, Sirius sanoi Alicelle, vinkkasi silmää ja väläytti sen mennään-nyt-heti-naimaan-tuonne-lähimpään-luutakomeroon-virnistyksensä, jonka tehoa vaimensi hampaiden väliin takertunut pala omenankuorta. Alice vastasi virneeseen paljonpuhuvalla punastuksella.
”Noniin, nyt nuo kaksi alkoivat kuherrella katseillaan”, Remus puuskahti leikillisesti, keräsi kamppeensa ja marssi oville Joëlle kintereillään. Leylah oli aiemmin lähtenyt hakemaan tavaransa makuusalistaan ja se soi Siriukselle tilaisuuden iskeä puolet Tylypahkan tytöistä.
”Terve kaverit”, James sanoi iloisesti, istuutui, lastasi viisitoista amerikkalaista pannukakkua lautaselleen ja kaatoi niille vaahterasiirappia, kuten oikea amerikkalainen olisi tehnyt.
”No moro Casanova ja Chili”, Sirius säteili kavereilleen, nojautui pöydän yli uteliaana katsomaan juuri tulleita odottava ilme kasvoillaan. ”No?”
”Hihä ho?” James mäyssytti. Lily läimäytti häntä avokämmenellä korvalle saaden pojan puolimärät hiukset pelmahtamaan.
”Sika”, hän kuittasi nauraen ja suikkasi pienen pusun toisen poskelle.
”Sitä no, että mitäs te teitte..?” Sirius kysyi keikutellen kulmiaan vihjailevasti.
”Ei mitään sellaista, mistä sinun täytyisi tietää, Anturajalka”, James sanoi nielaistuaan kolme neljäsosaa pannukakkupinostaan.
”Ja pah. Sarvihaara, sinun pitäisi opettaa fritsunpoistoloitsu Chilille”, Sirius nauroi ja katsoi paljonpuhuvasti juuri puhjennutta mustelmaa Lilyn kaulassa. Lily punastui ja veti kauluspaidan mustelman päälle.
”Hyvä minun on opettaa, kun en osaa itsekään”, James sanoi ja ahtoi loput pannukakut suuhunsa Lilyn jäystäessä omenaa nolona.
”No pitäisi opetella! Sehän on yksi perustarpeista!” Sirius hämmästeli.
”Opeta minulle joskus. Mutta nyt minä ja kukkanen luistamme paikalta”, James sanoi, tarttui Lilyä kädestä ja nousi ylös heilauttaen laukkunsa olalleen. Sirius seurasi esimerkkiä ja tarjosi herrasmiesmäisesti kättään Alicelle. Alice tarttui käteen tiuskaisten:
”Olen varattu, tonttu.”
”Olet varattu tonttu? Ja tiedänhän minä sen, kulta”, hän sanoi jättäen Sarahin ja Maryn pöytään kaksistaan.
”Pärjäätkö, Sarah?” Mary kysyi kyynelten kihotessa Sarahin silmiin. Toinen tyttö pyöritti päätään ja Mary kietoi myötätuntoisesti kätensä toisen harteille ja talutti tämän hellästi ulos ovista, kohti Rohkelikon makuusalia.
Pimeydenvoimilta suojautumisen opettaja, nuori Annabella Gray, asteli luokkaan. Kaikki sulkivat suunsa kuullessaan punaisten avokkaiden kopinan kivilattialla. Professori Gray oli jokaisen Tylypahkan miespuolisen oppilaan päiväuni korpinmustan polkkatukkansa ja myrkynvihreiden silmiensä kanssa. Hän oli pitkä, laiha, näyttävä ja erittäin kurvikas. Tosin hänen luonteensa oli tinkimätön, tiukka ja erittäin tarkka.
”Hyvää aamupäivää, luokka. Tänään jatkamme samasta aiheesta kuin viimeksikin: kaksintaisteluista. Viimeksi käsittelimme asiat vain teoriassa ja kävimme läpi tärkeimmät loitsut. Kuka muistaa loitsut ulkoa?” professori Gray sanoi jääpuikkoja tihkuvalla äänellään. Lily, Korpinkynnet ja suurin osa muistakin oppilaista nosti kätensä ilmaan. Sirius flirttaili erään aasialaissyntyisen Puuskupuhin kanssa ja James katseli Lilyn niskaa tiiviisti.
”Herra Black, lopettaisitteko tuon katseillanne rakastelun neiti Chin kanssa?” professori lausui jäätävästi ja katsoi vetoavasti Siriukseen joka virnisti koko hammasrivistönsä voimalla.
”Totta kai Annie, teidän mieliksenne. Haluisitko olla Huin asemassa nyt vai miksi olit niin kylmä, kultaseni?”Sirius sanoi ja iski tietäväisesti silmää.
”Kaksikymmentä pistettä Rohkelikolta epäkunnioittavasta käytöksestä, herra Black. Osaisitteko vastata kysymykseeni?” professori sanoi.
”Jos se oli pyyntö Tylyahoon tai luutakomeroon, niin kyllä kiitos”, Sirius sanoi keikkuen tuolinsa takasorkilla diivailevasti.
”Herra Black, kymmenen pistettä Rohkelikolta. Herra Potter, osaisitko sinä vastata, vai onko se neiti Evansin niska niin kiehtova?”
”Hä?” James havahtui ajatuksistaan. ”Ai, joo. Kilpiloitsu, aseistariisunta ja tainnutus.”
”Kymmenen pistettä Rohkelikolle. Jaan nyt parit. Evans ja Potter, Bellatrix Black ja Lijon-Sainbury, Lupin ja Prewett, Avery ja Connor, Kalkaros ja Chi, Bentey ja Brown, Smith ja Jones, herra Black ja Andromeda Black, Lestrange ja Lestrange. Vahvin loitsu käytettävissä on tainnutustaika ja mitään parantumatonta ei saa tulla. Aloittakaa!” professori jakoi heidät pareihin. Sirius virnisti ilkeästi kuullessaan päässeensä serkkunsa pariksi. Luokka hälisi pariensa luokse ja suurin osa luokasta kauhisteli jakoa, mutta Lily, James, Remus, Alice ja Jess olivat ihan tyytyväisiä pareihinsa.
”Millähän perusteella hän jakoi meidät?” Jess kysyi Avreylta. Poika kohautti olkapäitään murahtaen vastaukseksi:
”Sillä on vähän oudot periaatteet. Tiedätkö missä Mary on?”
”En tiedä. Mitä Reguluksella on nyt?” Jess teki vastakysymyksen.
”Kai liemiä. Kysy Rodolphukselta tai Rabastanilta tarkempaa tietoa”, Thomas Avery vastasi.
”Okei. Aloitetaanko?” Jess kysyi hiukan pelokkaasti. ”Ja sopiiko, ettet käytä anteeksiantamattomia?”
”En tietenkään!” Thomas huudahti vastaukseksi. He aloittivat ”taistelun” yksinkertaisella aseistariisunnalla.
Samaan aikaan makuusalissa Mary lohdutti Sarahia ja tarjosi tälle suklaata.
”Minä en käsitä tätä! Minä vihaan Blackia! He kaikki ovat samanlaisia!” Sarah vuodatti tyynyynsä. Mary kietoi säälien kätensä kaverinsa ympärille. Hänestä tämä ei ollut kauhean erikoista Siriukselta, mutta Sarahilta senkin edestä. Tyttö nimittäin ei usein murtunut ihan kenen tahansa takia.
”Niin he ovat. Kokeile puhua Siriukselle, ehkä hän sanoo jonkin selityksen, jopa anteeksipyynnön”, Mary ehdotti. Hän itse ei ikinä ollut joutunut samaan tilanteeseen, joten hänellä ei oikein ollut kokemusta. Thomas Avery oli ainoa poika Maryn elämässä ikinä. Hän oikeasti piti Averysta, sanoivat muut mitä tahansa. Hän muisteli kuinka he tapasivat.
Oli aivan tavallinen, kuuma heinäkuinen päivä Paddingtonissa, kun Mary O'Donnel käveli kohti kaupungin esikaupunkialuetta, johon heidän perheensä oli muuttanut muutama vuosi takaperin. Hänellä oli kaksi suurta seefferiä hihnoissaan, molemmissa käsissään. Molemmat, sekä Max ja Gary, vetivät lyhyttä tyttöä kuin ajopuuta ja hän oli vaarassa kaatua jo kolmatta kertaa. Kaiken lisäksi hänellä oli painava ostoskassi samassa kädessä kuin Maxin hihna ja ostoskassin kantokahva uhkasi repeytyä. Max alkoi haukkua ja hyppiä kahdelle jalalle kolmen hahmon, pitkän, melkein aikuisen miehen ja kahden pikkulapsen, noin kymmenvuotiaan pikkutytön ja taaperoikäisen, juuri kävelemään oppineen pikkupojan kanssa. Mary kiskaisi Maxin hihnasta kun ostoskassin kahva repeytyi ja ostokset levisivät kuin fletkumadon sisälmykset maahan. Myös Gary alkoi haukkua ja pyrkiä ruokien luokse.
”Katso, Tom! Kaksi koiraa!” pikkutyttö sanoi miehelle ja hyppelehti sinisessä kesämekossaan.
”Koila, koila! Hattu koila!” pikkupoika lässytti ja osoitteli murisevaa Maxia pullealla pikkulapsen kädellään.
”Max, Gary, paikka”, Mary komensi punastuessaan railakasti huomattuaan huvittuneen, ivallisen hymyn pojan kasvoilla. Koirat haukkuivat vielä vähän ja asettuivat lopulta monen hihnannykäisyn jälkeen aloilleen.
”Tarvitsetko apua?” poika kysyi pidätellen nauruaan ivallisen hymyn kareillessa tämän jalopiirteisillä kasvoilla. Hän huomasi samat piirteet kahdella lapsellakin, tosin lapsellisen pyöreyden saattelemina.
”Jos viitsisit”, Mary sanoi kasvot tomaatinvärisinä. Poika ojensi kätensä ja esitteli:
”Thomas Avery, hauska tutustua.” Mary tarttui pojan jykevään käteen ja kätteli reippaasti.
”Mary O'Donnel.” Thomas kumartui ja poimi pari vaeltelemaan lähtenyttä paprikaa maasta. Marysta poika näytti jotenkin tutulta ja hän yhdisti sen johonkin hyvin ikävään, mahdollisesti velhomaailmaan liittyväksi jutuksi. Yhtäkkiä hänelle tuli mieleen Luihusessa oleva poika, Alice, kelmit (teitenkin, hehän ovat aina paikalla kun on tilaisuus nöyryyttää Luihuisia), Kalkaros, kaikki Tylypahkassa opiskelleet viisi Blackia (Bellatrix, Andromeda, Narcissa, Sirius ja Regulus), Lestrangen veljekset ja muutama nimettömäksi jäänyt Luihuinen.
”Olenko nähnyt sinut jossakin?” Thomas puki sanoiksi Maryn ajatukset.
”En tiedä, minusta sinäkin vaikutat tutulta. Tunnetko tai tiedätkö henkilöä nimeltä Severus Kalkaros?” Mary kysyi ajatellen, että rohkea jokamaunrakeen syö. Thomasin ilme jähmettyi ja hän katsoi kummastuneena Maryyn.
”Tunnen. Hän on kaverini. Mistä sinä hänet teidät?” poika hämmästeli. Mary selitti, mistä tunsi Kalkaroksen, mainitsematta kumminkaan velhouttaan.
Loppukesän Mary ja Avery tutustuivat ja vähitellen Mary alkoi ihastua Thomakseen aina yhä enemmän ja lopulta hän uskaltautui puhua tunteistaan toisellekin. Lopulta he menivät yhteen ja saatuaan Tylypahkan kirjeet heille molemmille paljastui toistensa velhous.Mary havahtui ajatuksistaan kuullessaan Sarahin pehmeän tuhinan tämän nukahdettua. Mary noukki suklaalevyn tämän kädestä ja pisti yöpöydälle, joka oli huolellisesti järjestetty. Hän hipsi makuusalista vähin äänin jättäen Sarahin nukkumaan suruaan pois.
Pimeydenvoimilta suojautumisessa Lily ja James aloittelivat kaksintaisteluaan. Lilyllä oli taktiikkansa taisteluun poikaystävänsä kanssa. Hän hymyili tavalla, jonka tiesi sulattavan Jamesin jalat ja aivot, asteli keinuvasti lähemmäs ja oli muka valmistautumassa suudelmaan, kun teki aseistariisuntaloitsun. Jamesin ilme venähti.
”Herra Potter, tarkkaavaisuutta! Erinomaista neiti Evans!” professori antoi palautetta taistelijoille.
”Kulta, tuo on epäreilua!” James sanoi käyttäen lempinimeä, mistä Lily ei pitänyt.
”Erästä mukaillakseni, sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua”, Lily virnisteli ja painoi pusun Jamesin huulille professori Grayn käännettyä selkänsä.
Tunnin jälkeen Jess meni Rabastanin pakeille. Poika oli ilkeän ja ylimielisen näköinen, vaarallinen, mutta siltikin hyvännäköinen.
”Hei Rab”, Jess puhutteli Rabastania, joka asteli veljensä Rodolphuksen, Thomasin ja Blackin tyttöjen vierellä.
”Hei Jess. Oliko asiaa?” Rabastan vastasi. Jess ja Rabastan olivat oikeastaan ihan kavereita, niinkuin kaikki muutkin seitsenluokkalaiset Luihuiset ja Jess. Regulus hengaili vanhempien Luihuisten kanssa ja Jess oli monesti heidän seurassaan.
”Joo. Tom kehotti minua kysymään sinulta, että mitä Regillä oli”, Jess selitti. Rabastan kohautti olkapäitään.
”Liemiä varmaan. Kuulin hänen valittavan Rodille ja Borikselle Kuhnusarviosta, joka ei anna lisäpisteitä Luihuisille”, Rabastan vastasi. Boris Mulciber oli saman ikäinen kuin Regulus. Narcissa oli muutaman vuoden nuorempi kuin he.
”Kiitos Rab!” Jess huikkasi ja juoksi tiehensä.
Regulus asteli myrtyneenä ulos liemiluokasta Boriksen kanssa. Matkallaan hän potkaisi erästä haarniskaa ja kaatoi sen kolisten maahan. Kuhnusarvio oli hänen mielestään yksi Tylypahkan kamalimmista opettajista Kuhnukerhoineen.
”Regulus Arcturus Black!” tuttu tytön ääni huusi. Jessica. Samassa tyttö ilmestyikin hänen viereensä huohottaen.
”Hei Jess”, Regulus saonoi pehmeästi ja kietoi toisen kätensä tytön harteille.
”Hei Reg. Oliko kivaa Kuhnun kanssa?” Jess kuisasi. Regulus näytti kieltään lapsellisesti ja loikki portaat kaksi kerrallaan ylös Jess rinnallaan.
”Arvaa. Mutta kirjoitin äidille, ja sain kirjeen takaisin aamulla”, poika iloitsi ja näytti rypistynyttä kuorta tyttöystävälleen.
”Saanko lukea?” Jess kysyi, ilmiselvästi uteliaisuudestaan kihisten. Regulus nyökkäsi ja ojensi kirjeen, jonka Blackin vaakunalla koristeltu vahasinetti oli rikottu. Tyttö avasi kirjeen uteliaana ja Regulus kurkki tämän selän takaa.
Hyvä Regulus,
kiitos kirjeestäsi. Onneksi Tylypahkassa menee hyvin etkä ole joutunut pahempiin tappeluihin niiden kelvottomien Rohkelikkojen kanssa. Kiitos kysymästä, meillä menee täällä kuten tavallista. Alie katkaistiin, nyt meillä on uusi tonttu, Oljo, erittäin avulias ja reipas nuori tontunalku. Tulet pitämään siitä.
Mutta mitä sinä puhuit siitä tyttöystävästäsi!? Rohkelikko! Olemme hyvin pettyneitä sinuun, mutta jos hän todellakin on puhdasverinen, voit tuoda hänet vierailulle ja jos hän osoittautuu kelvolliseksi, voit käydä heilläkin. Jos hän on Jessica Nemesis Connor, syntynyt vuoden aiemmin kuin sinä, hän löytyy sukupuustamme. Hänen äitinsä on Marie Athene Connor (omaa sukua Potter) ja isänsä Finley Dario Connor, jotka ovat ihan kiitettävät vanhemmat (Finley on Malfoyn sukuun menevästä haarasta).
Mutta nyt meidän pitää käydä Ministeriössä Orionin kanssa. Kirjoita pian takaisin ja yritä sanoa Jessicalle, josko hän osaisi puhua Kelvoton I:lle niistä vessanpöntöistä...
Rakkaudella,
Walburga ja OrionJess purskahti nauruun. Regulustakin kieltämättä nauratti viimeinen kommentti Siriuksesta ja vessanpöntöistä.
”Noniin, sellainen äitini on kirjoittaessaan”, Regulus sanoi.
”Sirius ja vessanpöntöt. Ansaitsisinko irtopinnoja jos oikeasti sanoisin Siriukselle sanasen niistä pöntöistä...” Jess nauroi. Regulus pörrötti tämän hiuksia. Kaikki oli oikein hyvin nyt, kun Walburga ja Orion tiesivät heidän suhteestaan ja olivat jopa valmiita hyväksymään sen.
***
A/N2: Toivottavasti ette ole unohtaneet tätä! Jos joku kumminkin vielä lukee, tuskin liian suuri homma on painaa tuota 'Vastaa' nappulaa ja kirjoittaa muutaman sanasen kommentti...
