A/N: Hyvää tätä vuotta 2012! Hyvä aloittaa kaksinumeroiset luvut heti (heti ja heti... -.-) uuden vuoden vaihteessa...
Swizzy: Kiitos kommentistasi! Nuo virheet korjasinkin jo aktiivisesti, ihanaa oikeasti, että ilmoitat noista pienistä mokista... Noista edellisen osan kämmeistä voi syyttää ainoastaan OpenOffice.org Writeria, jossa on puutteellinen korjaustaktiikka, koska betani ollessa meillä (joo, Binzei on kaveri) yötä, betailtiin tuo... Keskellä yötä, mutta mutta...
Ja itsekkin olen koroilla yrittänyt lumessa tarpoa, joten siksi ne niin turhamaisen Joëllen jalkaan tunkasinkin...
Vedette: Kiitos sinullekkin! Draamaa saapuu, ennemmin tai myöhemmin, mutta häät ovat jo täysin valmiina päässäni... samoin koko joululoma, joten kun siihen asti joskus pääsenkin, niin odotettavissa on sellainen spurtti, ettei mitään rajaa!
Anturajalka93: Kiitos rakentavasta! Nuo vuosilukuhommat korjasin ihan hetki sitten, ja huomasin, että kutos-seiskaosan liepeillä oli mennyt vahingossa numerot väärinpäin, eli 78 tuli 87... Ja sitten vähän kuin jäi päälle... Tuo Jamesin syntymäpäivähommeli oli vähän kuin vahinko, koska en ole Pottereita taas hetkeen lukenut... Jamesin sukua en pahemmin olekaan tutkinut, siitä kämmi... *punastuu* Ja no, tykkään pistää ihan kirjojenkin hahmot, joiden syntymäpäivä on itselleni auki, syntyneeksi loppuvuodesta, koska itsein olen loppuvuodesta syntynyt ja no... En haluaisi olla ainoa...
Puhelielestä sen verran, että olen palautetta saanut äidinkielenopettajaltanikin asiasta, mutta näin harrastelijapiirissä, ja varsinkin tästä ikäluokasta kirjoitettuna, ajattelin, että siitä ei olisi pahemmin haittaa... Tulin tuota no problemos-hommelia ajatelluksi itse ihan hetkonen sitten, että voi ei, ne on englannista, ja englannin no problem on ihan samantyylinen... Suomalaisesti kirjoitettuna en tietenkään sitä ajatellut... Ja älä huoli, en sinua aio mihinkään heittää, oikeasti pidän rakentavasta, koska silloin saan oikein hyviä vinkkejä kirjoittamisen parantamiseen.
Tonks: Hehheh, et ole ainoa pisteestähuomauttelija... Äikänopettajani on siitä(kin) taas sanonut muutaman valitun sanasen...
Mukavaa, että kirjoitustapani miellyttää (ja btw, äikänope vihaa mun tapaa kirjottaa melkein puhekielisesti, siitä johtuneekin se äikän itsepintanen 9)...
Kiitos kommentista!
***
Joo-o, tämä osa on aika väliosa, mutta pari tärkeääkin tapahtumaa nostetaan mukaan...
***
Luku 10: Puhevaikeuksia ja tyhmyyttä ilmassa
Lily pesi hampaitaan vessassa. Tyttöjen makuusalista kuului kolahdus, ikkunan narinaa ja Jessin karjunta:
”Sinä saatanan jukuripäinen muuli! Mitä vittua kuvittelet tekeväsi!?” Mitähän siellä oli taas tapahtunut?
”Hyvää huomenta sinullekin, Jess! Minulla olisi asiaa Lilylle, ja arvelin hänen olevan täällä”, kuului Jamesin ääni. Mitä ihmettä James Potter teki tyttöjen makuusalissa puoli yhdeksältä sunnuntaiaamuna?
”Olen täällä!” huusi Lily vessasta sylkien hammastahnansa lavuaariin. Hän pyyhkäisi suunsa kämmenselkäänsä, mitä Lilyn äiti vihasi. Paha tapa, mihinkäs siitä pääsee? Tyttö asteli makuusalin puolelle hiukset pörrössä ja pelkkä flanellipyjama yllään. Ensimmäisenä hän näki Jamesin, joka nojaili rennosti luudanvarteensa avoimen ikkunan edessä. Jaahas, että niin sitä oli tunkeuduttu tyttöjen puolelle. Sitten hän näki takkutukkaisen Jessin paitulissaan ja pörröisissä aamutossuissaan sänkynsä vieressä haukotellen. Muut nukkuivat vielä, paitsi Joëlle, joka istui sänkynsä reunalla paljastavassa, vaaleanpunaisessa pitsiyöpaidassaan hiukset sekaisin. Joëlle kirkaisi nähdessään Jamesin ja piiloutui verhojen taakse. Ranskalaisilla leikkaa vähän hitaasti, jos se primadonna huomasi Jamesin vasta nyt.
”Huomenta Lily. Näytät kukoistavalta, rakkaani”, James yritti hempeillä, mutta viimeistään pojan typerä hymy karkotti kaiken romantiikan sadan kilometrin säteellä. Jess tyrskähti yrittäen peittää sen yskähdykseksi huonolla menestyksellä.
”Voi kiitos, ja hyvää huomenta sinullekin, hanipuppelini”, Lily liittyi leikkiin hymyilemällä vinosti.
”Saanko varastaa suudelman?” James kysyi toiveikkaana. Lily heläytti naurun ja vastasi:
”Et, sillä minä annan sinulle yhden”
”Tuo oli harvinaisen huono”, James vastasi hampaat välähtäen ja tukahdutti heidän leikkisän sanailunsa huulillaan.
”Hankkikaa huone!” karjaisi Jess ja näytteli oksentavansa.
Joëlle istui aamiaispöydässä ja kirosi huonoa tuuriaan. Se helkutin Evans oli mennyt varastamaan Jamesin puolta kauniimman tytön nokan edestä täysin varoittamatta. Joëllen olisi tyydyttävä helpompiin tapauksiin ja huonompiin lihaksiin. Pyh. Blackin poika olisi helppo saalis, tuntuisi samalta kuin varastaisi suklaasammakon lapselta. Mutta sitten oli salaperäinen Remus Lupin, jossa taas oli haastetta vaikka muille jakaa. Ja Jason Bentey, se Korpinkynsi, jonka Sarah oli jättänyt. Haastetta sinänsä.
”Hei Joë!” huudahti Sarah iloisesti. Joëllekin hymyili ja nyökkäsi pienesti. Sarah istuutui tytön viereen.
”Mitenkäs aamu?” tyttö kysyi ja lappasi annoksen puuroa lautaselleen. Puuro oli samaa kuin aina ja ei niin hyvää, kuin muut antoivat ymmärtää. Joëlle söi mieluummin paahtoleipiä.
”Muuten 'yvin, paitsi se James lentää liihotteli makuusaliin 'erättämään minut aikaisin nuollakseen uutta tyttöystäväänsä”, Joëlle vastasi ja haukkasi ison palan leipää siististi ilman pöydälle tippuvia murusia.
”No hyvä. Sinulla on hauska korostus englantiin. Se on kyllä laantunut jo oikein paljon”, Sarah sanoi. Joëlle oli tyytyväinen. Siksihän hän tänne 1800-luvulle jämähtäneeseen Iso-Britanniaan olikin tullut, oppimaan englantia. Paremmin. Ranskalla ei enää pärjännyt kuin Euroopassa, ja Joëllen tavoitteet olivat korkeammalla, hän aikoi työskennellä Etelä-Amerikassa tai Afrikassa velhoyhteisön yhtenäisyyden puolesta.
”Merci. Osaatko ranskaa sanaakaan?” Joëlle esitti kysymyksen.
”Oui, kaksi sanaa, oui ja non, ja nyt myös merci”, Sarah sanoi. Hän äänsi hyvin englantilaisittain, ei ollenkaan ranskankaltaisesti.
”Voisin opettaa sinulle 'ieman, ja varmaan myös Lily voisi perusteet opettaa”, Joëlle tarjoutui. Sarah oli yksi hänen parhaista ystävistään koko koulussa, ja hän halusi tytön vierailulle joskus. Hänen perheensä ei osannut englantia hyvin, joten ranskan välttäväkin osaaminen olisi hyväksi.
”Joo, jos vain viitsisit. Olisi oikein kivaa”, toinen tyttö vastasi hilpeästi.
Lily oli aamiaisella jo ennen Jamesia, koska poika oli mennyt herättämään muut kelmit. Lily nakersi paahtoleivän kulmaa ja odotti kelmejä. Myös Sarah ja Joëlle olivat ruokailussa, mutta muut tytöt olivat vielä laittautumassa.
Kolahdus kuului kun ovi aukeni. Kelmit olivat luultavasti tulossa ruokailuun, kukaan muu ei pidä sellaista mölyä kuin ne neljä nulikkaa.
”Hei Chili!” karjaisi Sirius ja rojahti penkille Lilyä vastapäätä.
”Huomenta Lily!” sanoi Remus ja istuutui Siriuksen viereen.
”Moi Lily!” tervehti Peter ja istui Remuksen viereen.
”Terve taas, hani”, kuiskasi James Lilyn korvaan ja painoi suukon tämän poskelle.
”Hani? Voi herranjestas, nuo nimet ovat aivan käsittämättömiä!” saarnasi Lily Jamesille, joka vain naurahti ja kietaisi kätensä Lilyn olkapäille.
”Mitä vikaa niissä on, kultsi?” James kysyi muka viattomana. Lily naurahti.
”Ne kuulostavat vain yököttävän imeliltä ja siirappisilta”
”Siirappi on hyvää”, liittyi Sirius mukaan keskusteluun. Kaikki muut neljä katsoivat Siriusta kuin järkensä menettänyttä.
”Mitä, se on”, Sirius ihmetteli. Muut purskahtivat nauruun.
”Sirius, senkin rakki! Siirapilla voidaan tarkoittaa muutakin kuin sitä tahmaista mönjää”, nauroi James ja heitti Siriusta nakilla.
”Sarvihaara, ei tarvitse nakkeja heitellä, mutta siirappi on hyvää”, Sirius intti ja tunki nakin kokonaisena suuhunsa.
”Pöytätavat, Sirius!” muistutti Lily ja katsoi merkitsevästi kultalautaselle tippunutta pureskeltua nakinpalaa.
”Huhhohha”, mäyssyytti Sirius ja tiputti lisää nakkia lautaselle.
”Jaa on vai kunnossa?” Lily sanoi sarkastisesti ja heitti Siriusta leivällä.
”Hep”, Sirius jatkoi tunkien puolet leivänpalasta suuhunsa nakin lisäksi.
”Miten tuo voi syödä noin paljon?” kysyi Lily Jamesilta, joka tunki neljättä paahtoleipää suuhunsa.
”He hohehhe hehhehä, heihhä hoh hohhahoh hahha”, James mussutti. Lily läiskäisi kädellä otsaansa.
”Me olemme kelmejä, meillä on pohjaton vatsa”, selvensi James nielaistuaan kuuluvasti ja kaapaten uuden leivän.
”Siltä näyttää”, sanoi Lily katsoen merkitsevästi Jamesia, joka tunki kaksin käsin leipää suuhunsa, Siriusta, joka söi nakkia, leipää, puuroa ja jotain ihme vanukasta samanaikaisesti ja Peteriä, joka oli nukahtanut sämpylä suussa puurolautaselleen.
”Liiilyyy, mitä tehdään”, ruinasi James Lilyltä keikkuen Lilyn nojatuolin selkänojalla tytön lukiessa muodonmuutoksia tuolissa.
”James, turpa kiinni”, Lily sanoi täysin muodonmuutosten maailmassa. James horjahti selkänojalla.
”Liiilyyy, minulla on tylsää”, James ruikutti ja loikkasi kevyesti käsinojalle.
”Jaahas”
”Liiilyyy, tule tuleemeneehuoneeseen”, James ruinasi seisten nyt käsinojilla jalat levällään X-asennossa.
”Kohta”
”Liiilyyy, tule jo”, James jatkoi mankumistaan asettuen istumaan käsinojalle.
”James Potter, pysy hitto vieköön aloillasi!” Lily kimpaantui.
”Liiilyyy, minä voin opettaa sinulle kaaaaiken --” James kääntyi katsomaan muodonmuutoskappaleen otsikon
”Animaageista”, James lopetti tirskahtaen tyttömäisesti.
”Hah. Mitä sinä muka animaageista tiedät?” Lily kysyi ivallisesti.
”Paljonkin, kultaseni, enemmän kuin aavistaisitkaan”, James vastasi, iski silmää flirttailevasti ja siirtyi selkänojalle istumaan suukottaen Lilyn hiuksia mennessään.
”Ja pah. Sinäkö muka tiedät jotain muodonmuutoksista?” Lily sanoi sarkastisesti, vaikka tiesi Jamesin olevan todella hyvä muodonmuutoksissa. Jopa parempi kuin Lily, mikä nyt tyttöä luonnollisesti kismitti.
”Etkö muka ole ikinä nähnyt minun muodonmuutostaitojani, voi Merlin!” James pöyristeli ja Lily pyöräytti silmiään.
”Olen. Muutit silloin sen papukaijan siniseksi ja sitten räjäytit sen, vaikka siitä olisi pitänyt tehdä muotokuva”, Lily muisteli tapahtumaa kuudennelta luokalta.
”No, se ei oikein tainnut tykätä yrityksestäni tehdä siitä sinun muotokuvasi. Toisaalta, olisi ollut vähemmän räjähtävä ilman sitä sinun kiroustasi, joka esti papukaijaa muuttumasta näköiseksesi”, James puolusteli loikatessaan lattialle akrobaatinpaikaltaan.
”Ehkä”, Lily sanoi ja paukautti kirjansa kiinni.
”Mennäänkö johonkin?” kuiskasi James Lilyn korvaan ja hipaisi tytön poskea huulillaan.
”Riippuu vähän minne”, Lily sanoi ja tarttui Jamesin käteen.
”Vaikka tuleemeneehuoneeseen..?” ehdotti James ja veti Lilyä muotokuva-aukolle päin.
”Mitä me siellä sitten tehtäisiin?” Lily kysyi. James vain vinkkasi silmää.
Peter vippasi Siriukselle kaljuunan. Taas nuorempi poika oli voittanut vedonlyönnin. Remuksen mielestä Siriuksen ja Peterin vedonlyönti parhaasta ystävästään oli moraalitonta ja kaikkea sellaista, joilla oli niin hienot nimet, että Sirius ei niitä ymmärtänyt.
”Ihan tosi, Matohäntä ja Anturajalka, eikö teidän omaatuntoanne yhtään kolkuta tuo, että te lyötte vetoa Sarvihaarasta ja Lilystä?” Remus saarnasi. Vaihteeksi.
”Ihan tosi, Kuutamo! Relaa, ei Sarvihaara siitä mieltänsä pahoita, että minä rikastun hänen kustannuksellaan”, Sirius sanoi rennosti ja heitti jokamaunrakeen ilmaan ja koppasi sen kitaansa.
”Sitäpaitsi, Kuutamo, meillä on ihan kunnialliset aiheet vedonlyönnille”, lisäsi Peter.
”Saanko kysyä sitten herroilta, mikä teidän aiheenne tälläkertaa oli?” Remus uteli ja nappasi Siriuksen jokamaunraepussin ja sai tumman pojan nurisemaan.
”Se, että menevätkö Chili ja Sarvihaara naimaan jonnekin muualle kuin siihen nojatuoliin”, Sirius vastasi täysin rennosti ja hyökkäsi Remuksen (ja jokamaunrakeiden) kimppuun kutittamalla.
”Ja se, että kauanko siinä kestää. Molemmista on panoksena kaljuuna. Sirius voitti ekan erän”, Peter jatkoi ja nappasi suojattoman jokamaunraepussin itselleen. Kaksi painivaa poikaa jähmettyivät ja katsoivat Peteriä ja karkkeja. Sirius oli Remuksen päällä polvi toisen vatsalla ja Remuksen kädet olivat Siriuksen kyljillä kutittamassa. Sitten molempien kasvoille nousi julma virne ja he juoksivat karjaisten Peterin ja karkkien kimppuun.
Kun ”tappelu” oli saatu päätökseen karkkien lopulta kaaduttua lattialle, Remus sanoi:
”Niin että siitä vedonlyönnistä... Tuo teidän aiheenne oli totaalisen surkea, ja ihan oikeastiko te luulette, että Lily ja James menivät tarvehuoneeseen naimaan?”
”Mitä ne sitten muka tekevät?” Sirius kysyi.
”Kenties juttelevat, tutustuvat, hengaavat ja tekevät jotain sellaista, mihinkä ei liity mitään alastonta tai muuta sensorttista. Onko tämä, Anturajalka, täysin vieras ajatus sinulle?”
”En ymmärtänyt tuosta sinun pötköstäsi kuin sanan 'alaston' ja 'Anturajalka', joten en tiedä mitä kysyit”, Sirius heitti.
”Sirius, mitenkäs olisi yleissivistävä kurssi?” Peter kysyi.
”Mitä vittua yleissivistävä tarkoittaa?”
”Sirius! Ihan tosi, missä säkissä sinä olet elänyt?” Peter huudahti.
”Kalmanhanaukio 12:sta, jos ymmärrät mitä tarkoitan...”
”Justiinsa juu”
”Minä kuitenkin häivyn nyt tukkimaan vessoja, että bienvenue!” Sirius toivotti.
”Anturajalka, tiedätkö, mitä bienvenue tarkoittaa?” Remus kysyi.
”En, mutta se kuulosti hyvältä. Mitä kieltä se edes on?”
”Ranskaa. Ja se tarkoittaa 'tervetuloa'” Remus huomautti.
”No olkoon mitä on, minä kuitenkin häivyn tukkimaan vessoja ja aiheuttamaan Vorolle harmaita hiuksia tukoittain. Morjensta!” kajautti Sirius ja luikki muotokuva-aukosta pihalle.
Lily oli käpertynyt Jamesin lämpimään kainaloon. He istuivat tarvehuoneen sohvalla pienessä, kodikkaassa huoneessa, joka vaikutti enemmänkin kirjastolta kuin olohuoneelta.
”Mitä sinä oikein harrastat? Siis huispauksen lisäksi. Minä en tiedä kyllä yhtään jästiharrastusta, joten sinä joudut selittämään niitä minulle”, James kuiskasi Lilylle ja hipaisi tytön korvanlehteä huulillaan saaden kylmät väreet aikaan hyvässä mielessä.
”Harrastan aita- ja pikajuoksua 100 metrin matkoilla, kirjoitan, luen, maalaan, joskus lauloin, mutta nykyään en enää sitä tee, ainakaan usein”, Lily vastasi.
”Mitä on aitajapikajuoksu?” James kysyi. Lily naurahti ja tökkäsi poikaa nenään.
”Hölmö. Aitajuoksua, väli, ja, väli, pikajuoksua”, tyttö selitti.
”Ai. Mitä se aitajuoksu on?”
”Siinä on aitoja, joiden yli hypitään juoksusta ja yritetään keritä ensimmäisenä maaliin”
”Ahaa. Mikä on lempieläimesi?” James vastasi.
”En tiedä. Joku villi ja vapaa. Suuri. Kuten karhu tai susi. Tai villihevonen. Kotka. Peura. En tiedä”, Lily luetteli kohautellen olkapäitään joissakin väleissä. James suukotti tytön hiuksia.
”Tai hirvi”, lisäsi James.
”Tai hirvi”, vahvisti Lilykin asian.
”Minäkin pidän hirvistä, paljon. Niillä on voimaa. Kokoa. Mutta silti ne ovat hyvin herkkiä ja haavoittuvaisia. Kasvissyöjiä”
”Kuten minäkin”, Lily sanoi ohimennen.
”Hä?”
”Minä. Olen. Kasvissyöjä. Tarkemmin sanottuna demivegetaristi”
”Demiveegtaratistimi?”
”De-mi-ve-ge-ta-ris-ti”, Lily tavutti.
”Eli?”
”En syö nisäkkäiden lihaa enkä käytä aidosta nahasta valmistettuja vaatteita tai esineitä”, Lily selitti.
”Ahaa. Siis demivetegariti”
”Melkein. Demi
vegetaristi””Ihan sama. Joku käsittämättömän vaikea sana silti. Lempikelmisi?” James pilaili.
”Katsotaampas. Ei Sirius, et sinä, eikä Remuskaan. Peter”, Lily pilaili ja vääntäytyi kasvot Jamesiin päin. ”Sinä tietenkin”, Lily jatkoi ja suuteli Jamesia huulille, jotka maistuivat jonkinlaiselta kirpeältä marjalta. Karpalolta tai puolukalta. Aivan käsittämättömän ihanalta silti.
”Sinä senkin kuriton kakara! Minä ripustan sinut roikkumaan peukaloistasi kattoon!” hinkui Voro juostessaan Siriuksen perässä. Sirius jatkoi vain juoksemistaan. Perillä, aivan kohta perillä...
RYSKIS!
Haarniska kaatui kolisten Siriuksen juostessa sitä päin. Voihan vittujen äiti!
”Hahaa! Sainpas sinut riiviön kiinni. Nyt olet ongelmissa...”, Voro hinkui voitonriemuisesti kaksinkerroin taipuneena.
”Voihan helvetin helvetti!” Sirius kirosi ja nousi kolisten lattialta.
”DUMBLEDORE! DUMBLEDORE! SAIN SIRIUS BLACKIN KIINNI KÄYTÄVILTÄ!” karjui Voro juostessaan poispäin. Ei voi kerta kaikkiaan olla noin tyhmä! Edes Voro. Niin vähin äänin kuin rymisevästä haarniskasta vain pois pääsee, Sirius lähti luikkimaan kohti Rohkelikkotornia.
”Jaahas, serkkuseni. Mitäs sitä on taas tehty, kun noin kiireisesti juostaan sotakypärä päässä käytävillä”, ilkkui vastaan tullut Bellatrix. Tänään ei ollut Siriuksen päivä.
”No heipä hei, kultaseni. Aina yhtä hurmaavaa nähdä sinuakin”, Sirius sanoi ja nosti päähänsä jääneen kypärän kainaloonsa.
”Suksi kuuseen”, Bellatrix sanoi kylmästi ja kääntyi lähteäkseen. Sirius heitti tyttöä kypärällä ja lampsi pakoon hykerrellen naurusta.
”Remus! Remus Lupin!” kuului korkea ääni täpötäydessä oleskeluhuoneessa. Remus hätkähti kesken räjähtävä näpäys-otteluaan Peterin kanssa. Seuraukset olivat sitten arvattavat; rakennelma räjähti molempien kasvoille peittäen pojat nokeen. Hetkeksi laskeutui hiljaisuus. Sitten molemmat räjähtivät nauruun.
”Remus Lupin!” kimitti ääni uudestaan. Joëlle. Remus heitti kaljuunan Peterille.
”Mitä?” poika vastasi Joëllelle, joka oli puikkinut väkimassan läpi. Remus pyyhkäisi noet kaavun helmaansa ja suki hiuksensa paremmin.
”'Eipä 'ei”, Joëlle toivotti ja istui Remuksen syliin.
”No hei. Mikäs sinut tänne lennätti?”
”En minä lentänyt. Ihan kävelin”, sutkautti Joëlle ja siirsi kättään. Suoraan Remuksen reidelle. Pojan silmät muljahtivat.
”Näin. Tu-tuota, mi-mitä sinulle kuuluu?” Remus takelteli.
”'Yvää. Sinulle?” tyttö sanoi ja siirtyi istumaan hajareisin kasvot Remukseen päin. Käsi siirtyi ylemmäs reidellä. Remus hätkähti rajusti ja oli melkein tiputtaa molemmat lattialle.
”Hy-hyvää”, Remus jatkoi hengittäen epätasaisesti.
”'Yvä. Täällä on kuuma”, tyttö sanoi ja raotti muutenkin avonaista kaula-aukkoaan. Remus nielaisi kuuluvasti.
Voi ei, Remus, tuo tyttöhän on oikea flirttailijamestari! Sinulla ei ole mahdollisuuksia! Remuksen järki toitotti, mutta toinen puoli aivoista kehotti poikaa jatkamaan.
”Ni-niin on”, Remus sanoi kahden vaiheilla; katsoako, mihin tämä johtaa vai lopettaa hyvän sään aikaan.
”'Öpsö. Eikö sinulla ole kuuma noin paksussa kaavussa?” Joëlle kuiskasi hivuttautuen vähitellen lähemmäs Remuksen lantiota. Tyttö avasi ensimmäisen napin Remuksen kauluspaidasta. Toisen. Ja kosketti pojan rintaa. Remuksen hengitys salpautui.
”O-on, kyllä on”, Remus takelteli sanojen juuttuessa kurkkuun. Voi ei. Joëllen toinen käsi oli vielä ylempänä pojan reidellä, melkein nivusissa, toinen rinnalla.
”Ota sitten tuo kuuma kaapu pois”, Joë sanoi hurmaavasti ja avasi viitan kiinnitysnapin päästäen sen putoamaan lattialle. Sitten tyttö teki jotain ennalta-arvaamatonta. Painoi pehmeät, täyteläiset huulensa Remuksen suulle ja hivuttautui aivan kiinni poikaan. Tytön kieli vaelteli Remuksen suussa, ja yhtäkkiä poika huomasi vastanneensa suudelmaan vähemmän haluttomasti.
***
A/N2: Nooh, mitenkäs meni alas..?
Kommentteja edelleen häpeämättömästi ruikutan...
//
HUOM! Joo-o, huomasin, että tuolla oli vuosiluvut edelleen ihan oudot, kun kelmien syyslukukausi oli 1977 eikä 1978... Korjasin noi virheet, ja jos näätte viel jossain niitä 78 TAI 87:ja, ilmotelkaa...