Vapauspisaratansseista (S, Sirius/Regulus)

[Vanilje]

Nimi: Vapauspisaratansseista
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: S
Genre: fluff, draama, yleinen onnellisuusfiilis
Paritus: Sirius/Regulus
Varoitukset: Viittauksia insestiin
Haasteet: Kerää kaikki hahmot (Sirius Musta), Aakkoshaaste II, Ficlet300 (253. Sade, vapaavalintainen)
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vaan lainaan niitä leikkeihini saamatta rahallista korvausta.

A/N: Täyttä tajunnanvirtaa. Yleensä näistä kahdesta tunnutaan kirjoittavan pelkkää angstia, joten halusin kokeilla vähän jotakin muuta välillä. En tiedä onnistuinko tämän kanssa, mutta pidän tästä silti. Ficin taustalla käytin Regina Spektorin biisiä Raindrops, jonka voi halutessaan laittaa taustalle soimaan. Yritin vähän saada tuon kappaleen tunnelmaa tähän ficciin, tuo kun on vain niin suloinen kappale, joka saa aina hyvälle tuulelle. Muutenkin pidän ajatuksena vanhasta puumajasta, syyssateesta ja kahdesta veljeksestä. Toivottavasti olen onnistunut välittämään osan siitä teillekin! (:



Tam-pa-tam.

Sadepisarat ropisevat rytmikkäästi vanhaa kattopeltiä vasten, säveltävät omaa harmonista syystanssiaan. Kaksi hahmoa makaa vierekkäin lankuista rakennetulla lattialla korkealla puiden yläoksien suojissa. Kukaan muu ei tiedä puiden katveessa sijaitsevasta pikkuisesta puumajasta, ei ole koskaan tiennytkään. Ja se sopii heille kummallekin paremmin kuin hyvin.

Se puumaja on aina ollut vain heidän kahden, ei koskaan kenenkään muun. Pakopaikka muulta maailmalta silloin kun sitä eniten tarvitsee.

Molemmat heistä rakastavat syyssadetta, sen tuomaa omanlaista raikkauttaan, ripausta jostakin muusta. Se muistuttaa niin paljosta, ja vaikka muistoista kaikki eivät aina iloisia olekaan, ei niitä halua unohtaa. Miksi oikeastaan edes tarvitsisi? Se kaikki juoksee kuin kuvanauhana silmien edessä, saa leveän hymyn kohoamaan kasvoille (itse rakennetussa puumajassa kuiskitut salaisuudet, pikkupoikamaiset naurahdukset illan viimeisinä yhteisinä minuutteina, pienet tappelunnujakat joiden molemmat ymmärtävät olevan pelkkää leikkiä). Kumpikin tietää toisen ajattelevan juuri sitä samaa, ja se ehkä parasta kaikessa onkin.

Eikä se kaikki ole takana vieläkään. Ei sen tarvitse olla.

Sateen yhä kiihdyttäessään marssimaista ropinaansa, ehdottaa Sirius pikkuveljelleen että he voisivat lähteä juoksemaan sateeseen. Tule nyt Regulus, ei se ketään haittaa, kukaan ei saa tietää. Ei meidän tarvitse mennä kotiin kuin vasta aamuksi. Eikä veljeä tarvitse kauaa suostutella. Se vain tuntuu oikealta, vapaalta, sellaiselta jota he ovat aina tehneet. Niin sen kuuluukin mennä.

Metsässä on jo hämärtynyt, ilta on kai pitkällä vaikka ei sillä väliä olekaan. Taivaalta putoilevat pisarat valuvat hiuksille, poskipäille, leualle, olkapäillekin. Kaikki pysähtyy hetkeksi, jännittynyt väreily kulkee pitkin kehoa. Tuntuu ettei mikään liikahdakaan. Sitten Sirius pinkaisee täyteen juoksuun saaden Reguluksen heti kannoilleen.

Lits-läts-läts.

Se kaikki on niin vapauttavaa. Haukahduksenomaiset naurahdukset kaikuvat metsässä kaksikon juostessa ristiin rastiin reittejä poluttomia. Tuntuu ettei kumpikaan väsy ikinä, eikä ehkä tarvitsekaan. Lopulta Sirius kuitenkin onnistuu piiloutumaan puun taakse, eksyttämään veljensä. Ja kun Regulus pahaa aavistamatta kävelee etsien ohi, hyppää Sirius tämän kimppuun kaataen heidät molemmat maahan.

Ensin nuorempi on olevinaan kovinkin loukkaantunut, kunnes lopulta vain yhtyy veljensä nauruun, sillä tietäväthän he kumpikin sen kaiken olevan vain leikkiä. Heidän välillään on aina ollut jokin yhteys, vaikka muut eivät sitä ole koskaan halunneet uskoa. He ymmärtävät toisiaan paremmin kuin kukaan muu. Kaiken alta on aina heille löydettävissä se tietty onnellisuus, joka saa rinnan kohoilemaan hengästyneenä toisen vierellä sateen kastellessa vaatteiden viimeisenkin kuivan kohdan. Se saa kaiken tuntumaan täydellisen sykähdyttävältä, sellaiselta josta ei koskaan halua luopua.

Hengityksen tasaannuttua Sirius kohottautuu ylemmäs, painaa poskensa toisen poskea vasten, hipaisee korvanlehteä huulillaan, näykkäiseekin varovasti. Kummankin kehoa kutittelee tunne, kuin puiden pudottamat syyslehdet tanssisivat ilmassa vapaampina kuin mikään muu. Sekin on osa onnellisuutta, josta heidän ei koskaan tarvitse päästää irti, ei kertoa muille. Se on ainoastaan heidän kahden. Ja viimeisenä vanhempi vetää veljensä ylös maasta, virnistää samalla kuiskaten naurunkäheällä äänellä; yritähän vain saada minut kiinni, et kyllä tule onnistumaan - ja kumpikin pinkaisee juoksuun jälleen.

Eikä aamuaurinko nouse vielä moneen tuntiin.

[Maggie]

Kommenttikampanjalle kiitos siitä, että löysin tämän! En ole fluffosastojen ystävä, en suuri enkä pienikään, mutta Sirius/Reguluksen ystävä kyllä olen ja ilman kampanjaa tämä olisi mennyt ihan ohi.

Näin iloista ficciä näistä kahdesta en ole tainnutkaan ennen lukea! Mun mielikuvissa erityisesti Regulus on aina vähän ahdistunut, aina vähän onneton, mutta toisaalta mä kuitenkin tykkään ajatella, että sen ja Siriuksen lapsuus oli hetkittäin onnellinenkin. Tämä tuntui juuri sellaiselta pieneltä onnelliselta palaselta, poikien omalta hetkeltä. Mulle jäi sellainen mielikuva, että veljekset olivat tässä aika nuoria, tuskin edes mihinkään varhaisteini-ikään ehtineitä, sellaisia joita ei suuret huolet vielä juuri paina.

Pidin siitä, kuinka paritus pidettiin tekstissä hienovaraisesti taka-alalla ja keskityttiin enemmän kuvailemaan hetkeä ulkopuolisen silmin. Se toimi tässä hurjan kivasti. Päällimmäiseksi tästä jäi ihanan syksyinen fiilis, halu seisoa sateessa ja rakentaa puumaja, juosta paljain varpain kuralätäköstä ja tapella leikillään kostealla nurmikolla. Ficin otsikko kuvastaa juuri sellaista tunnetta ihanasti: vapauspisaratanssi, nam mikä sana!

Tästä ei juurikaan huomannut, että teksti oli kirjoitettu tajunnanvirtana. Se oli selkeä kokonaisuus, helppo lukea ja helppo ymmärtää, ei sellainen hengästyttävä suoritus, jollaisia tajunnanvirtatekstit joskus ovat. Mä en tiedä johtuiko se kirjoitustekniikasta vai mistä, mutta jonkun verran olin huomaavinani ehkä turhaa toistoa sivulauseissa. En osaa poimia mitään yksittäistä esimerkkiä, mutta tekstiä ensimmäistä kertaa lukiessa tuli välillä sellainen tunne, että sama asia sanotaan joissain kohdissa kahteen kertaan tai vahvistetaan päälauseen sanomaa tarpeettomasti.

Eikä se kaikki ole takana vieläkään. Ei sen tarvitse olla.

Pidin kovasti sun tavasta käyttää kieltä, ei vaikeasti mutta kuitenkin omaperäisesti ja yksityiskohtaisesti. Tarinana tämä oli hurjan söpö ja herttainen, kyllä nämä pojat ansaitsevatkin välillä vähän onnea. Yllä varmaankin lempikohtani – samoin viimeisestä virkkeestä tykkäsin. Kiitos tästä!

[elektrik bones]

Tämä oli aivan ihana Tyksin ihan hervottomasti Pidin kirjoitustyylistäsi, se oli niin ihanan söpö, täydellinen ja ihan kaikkea

Nuo:

Tam-pa-tam.

Ja

Lits-läts-läts.

Niistä en pitänyt hirveästi, minusta ne eivät oikein sopinut tekstiin, mutta sinähän tämän kirjoitit joten en ala kritisoimaan ja pilaamaan tätä kamalalla kommentillani

Mutta kyllä tämä oli kokonaisuutena niin ihana, että ei mitään rajaa!!!

Rakastin <3

-my96-

[Vanilje]

EpikFeil, oijoi, kiitos paljon kommentistasi! Se on tosiaan totta, että näistä kahdesta kirjoitetaan lähes aina angstia ja vieläpä niin että se sijoittuu Kalmanhanaukoille. Halusin näiden aika käytettyken seikkojen sijaan kokeilla jotain vähän uutta, joten hienoa kuulla että se toimi. Tosin se on totta että ei tämä ihan fluffifluffia ollut, mutta ehkä näiden mittakaavassa vähän? Tai siis olihan tämä kyllä aika draamaan kallistuva, myönnetään. No joka tapauksessa. En oikeastaan poikien ikiä juurikaan kirjoittaessa miettinyt, ehkä heidät kuitenkin aika nuoreksi miellän. Mutta tulkinnanvapaus kunniaan! Ihana kuulla että teksti miellytti kaikkine yksityiskohtineen, eikä tajunnanvirtakaan kovin pahasti paistanut läpi. Hihi. Apua, olen vähän jäässä mitä kommentteihin vastaamiseen tulee, mutta kiitos vielä ihan possuna itsellesi kommentista! ♥

Maggie, kiitos paljon sinullekin! Tosi ihanaa kuulla että kirjoitustyylini miellyttää eikä ole liian hengästyttävää tajunnanvirtanakaan, olen erittäin otettu. Meinaan ihan punastua. Niin ja tosiaan tuosta toistosta pitää sanoa; on paljon mahdollista että siellä jonkunlaista toistoa on, olen nimittäin kirjoittaessani huomannut monesti toistavani itseäni, enkä oikein osaa välttämättä saada sitä sieltä täydellisesti poiskaan, vaikka usesti kyllä syynään tekstini aika tarkkaan läpi ennen julkaisua. En sitten tiedä että johtuuko se tavastani kirjoittaa vai jostakin muusta, mutta hyvä jos se ei kuitenkaan lukukokemusta aivan liikaa haitannut. Hei se on muuten totta, että nämä kaksi mielletään usein sellaiseksi, ettei heillä juuri niitä hyviä ja valoisampia hetkiä olekaan. Kiva jos kuitenkin onnistuin heille sellaisen suomaan. : ) Nämä pojat ovat vaan niin hellyttäviä yhdessä, ja kyllä heillekin edes pieni ripaus onnellisuutta pitää suoda! Öäh, mitähän sitä enää osaisi sanoa? No ainakin sen verran vielä, että piristit ehdottomasti minun päivääni kommentillasi, kiitos siis vielä kertaalleen siitä! ♥

my96, oi, kiitos paljon! ♥ Noista lainaamistasi kohdista; itse ehkä halusin ne tekstiin tuomaan jollakin tapaa sellaista hmm, miten sitä nyt kuvailisi, ehkä taukoa tai sellaista, ettei koko teksti vain juokse eteenpäin. Ja no, tykkään joskus pienistä yksityiskohdista, joten siinäkin ehkä syy miksi halusin ne mukaan. Mutta tietenkin on makuasia taas sitten tykkääkö vai ei. : D Mutta hei, tosi ihanaa kuulla että pidit tästä noinkin paljon! Olen oikein otettu, kiitokset siis vielä päivääni piristäneestä kommentista!