Name: Vaniljaa ja viskiä
Rating: S
Fandom: The Vampire Diaries/Vampyyripäiväkirjat
Pairing: Katherine/Stefan, Katherine/Damon
Genre: drama, hiukan venynyt tuplaraapale
Beta: ei
Disclaimer: tv-sarja: Kevin Williamson & Julie Plec, kirjasarja: L. J. Smith
A/N: Fandomina TVD, mutta jos joku nyt tarkemmin tahtoo, niin tv-sarja. Kirjatkin olen kyllä lukenut, mutta niistä en juurikaan pitänyt, tv-sarjaan taas olen totaalisen koukussa. Hahmot ulkonäköineen ja luonteineen ovat tv-sarjasta. Vaikka tässä sillä ei olekaan kyllä suuremmin merkitystä, kun tekstiä on niin vähän.
PoV on Katherinen, sijoittuu aikaan jolloin Damon ja Stefan olivat yhä ihmisiä.
Aurinko paistoi vaaleiden verhojen väliin jääneestä raosta suoraan silmiini ja herätti minut värjäämällä luomeni hehkumaan punaisina. Voihkaisin hiljaa, käänsin kylkeä ja raotin silmiäni. Vieressäni makaava Stefan hohkasi lämpöään iholleni, hänen kuuma käsivartensa oli kietoutunut ympärilleni ja kasvojani pyyhkäisi yhä uudelleen ja uudelleen hänen hengityksestään syntyvä vaimea ilmavirta. Hymähdin ja pujottauduin pois hänen otteestaan, pois pehmeiden lakanoiden välistä. Jäin kuitenkin pohdiskellen istumaan sängyn laidalle.
Katselin hetken hymyillen Stefanin viattomia kasvoja. Kuulin hänen rauhallisen hengityksensä korvissani ainoana äänenä huoneessa, tutkailin hetken pää kallellaan hänen ranteensa ihosta läpi paistavia verisuonia. Pieni hymy kiri huulilleni.
Stefan oli lämmin ja suloinen, hänen kosketuksensa oli haparoiva ja kevyt. Hänen luokseen saattoi mennä, jos tahtoi pehmeitä rakkaudentunnustuksia ja yön läpi kestäviä keskusteluja, turvallisen sylin johon nukahtaa. Damon oli erilainen, hänessä oli tietynlaista paloa, jota en Stefanista löytänyt. Ja minä pidin hänen liekkinsä ruokkimisesta, pidin siitä kuinka hän sai minut villiksi. Damon oli loistavinta ajanvietettä mitä ikinä saatoin keksiäkään - jokainen pisara hänen vertaan hiveli makuhermojani, jokainen kosketus sai hänen tulensa syttymään minunkin iholleni. Damon ja Stefan, he olivat niin kovin erilaisia, vaikka olivatkin samasta puusta veistettyjä. Stefan oli kuin vaniljaa, tuttua ja turvallista, hempeää ja pehmeää, Damon taas kuin viskiä, humalluttavaa ja polttavaa, pauloihinsa kietovaa. Mikä onni, että saatoin saada parhaat palat molemmista.
Ja juuri nyt minun teki mieli viskiä.
Hymy kiipesi huulilleni uudelleen, kun tunsin hampaideni terävät päät alahuulellani. Tämä leikki oli niin hurmaava.