Kello viiden tee | K-11, Daphne/Fleur, angst romance

[aimee]

Title: Kello viiden tee
Author: aimee
Rating: K-11
Fandom: Harry Potter
Disclaimer: Potter-maailma ja kaikki sinne kuuluvat hahmot ovat Joanne Rowlingin käsialaa ja kuuluvat hänelle. Kaikki muu kuuluu minulle. Tämä on puhtaasti fanituotantoa ja tehty viihdyttämistarkoituksessa, enkä saa tästä mitään rahallista korvausta.

Genre: angst, romance
Pairing: Daphne/Fleur
Warnings: femmeä, kirosanoja.
Summary: - ja sitten hän oli poissa.

A/N: Ajatus, musiikkia, kynä ja paperia. Ja kello viiden tee, luonnollisesti. Kommenteista sylillinen arvostusta ja kiitosta.


Tummat hiukset olivat unipörrössä, kun sorja naisen siluettihahmo käveli hitaasti kohti keittiötä. Lattialauta valitti ja Daphne sävähti (ei kai kukaan kuullut), jähmettyi paikalleen ja odotti.

Aavemaista hiljaisuutta ei rikkonut muu kuin hänen oma, pinnallinen hengityksensä ja seisottuaan aikansa aloillaan, hän nuolaisi kuivia huuliaan, niissä viipyi vielä aavistus vadelmaa, ja jatkoi matkaa.

Keittiön kello tikitti hiljaa seinällä, kun Daphne astui sisään huoneeseen. Prameileva kattokruunu heijasti ulkoa tulevaa kuunvaloa, marmoripinnat kiilsivät palvelijoiden luuttujen jäljiltä, kaapin ovet kiinni ja leikkuuveitset järjestyksessä. Kaikki oli olevinaan niin täydellistä. Pinnalta se olikin.

Ja miten Daphne sitä vihasikaan.

Kaksi koputusta ovella ja säikähtäneet, vihreät kauriinsilmät syöksyivät sinne ja harhailivat, ennen kuin sipsuttavat, keveät ja hermostuneet askeleet kantoivat hänet lattian poikki eteiseen.

Ovi aukesi hiljaa narahtaen, ruostuneet saranat, ainoa epäkohta tässä talossa. Niin sitä luultiin.

"Minulla on ollut ikävä."

Kuiskaus oli hento ja hiljainen, ei jälkeäkään kovasta, itsevarmasta Daphnesta. Ikävä päästi tummahipiäisen sydämen otteestaan ja se läpätti taas kuin pitkästä aikaa vapautensa lunastanut lintunen.

Siinä hän seisoi, pehmeä iho kuun kelmentämänä, sininen silkki juoksi naisellisilla muodoilla: hänen oma kuukeijukaisensa.

Vaalea nainen hymyili vastaukseksi toisen sanoihin, ennen kuin astui kynnyksen yli ja antoi huuliensa painua Daphnen huulille.

Daphne hapuili silkkistä helmaa sormillaan vetäessään rakastajattarensa sisään, ovi pamahti heidän jäljessään kiinni (vitut vanhemmista, vitut Astoriasta, vitut Theodoresta) ja Daphne tunsi olevansa taas ehjä.

Kun kuunsäteet leikkivät poskipäillä ja hyväilivät solisluita, kun sirot sormet juoksivat kylkiluilla ja selkärangalla, Daphne unohti muun maailman, erkaantui rajatodellisuuteen. Oli vain hän ja nuori nainen, jonka posket hohtivat kirsikkaa, iho tuoksui vaniljalta ja oli pehmeämpää kuin hienoin silkki hänen sormiensa alla.

Pian se oli ohi ja totuus läimäisi Daphnea päin kasvoja. Vasemman nimettömän hopeinen sormus painoi raskaana, mutta syyllisyys ei tavoittanut häntä vieläkään.

"Minun ruusunnuppuni", ja sitten hän oli poissa.

Daphne jäi istumaan keittiön pöydän ääreen, juomaan kamomillateetä (hänen suosikkinsa) ja katsomaan kellossa liikkuvia viisareita. Aamu viisi ja kohta näytelmä alkaisi taas.

[Vuorna]

Iltaa! Tämän ihan häpeilemättä bongasin stalkkerinapin kautta, kun kiinnostuin sekä nimestä että parituksesta. Yksi mielenkiintoisimmista HP-ficcien piirteistä on se, miten kiehtovia rarepareja siitä saa aikaan. Tää taitaa ehdottomasti olla mun ensikosketus Daphne/Fleuriin, ja ensi alkuun mun oli hiukan haastava pohtia sitä, miten ihmeessä nämä kaksi olisivat päätyneet tämmöiseen suhteeseen.

Tässä oli tosi kivasti kaikenlaista nättiä kuvailua! Ilahduin aina rivi riviltä ja sana sanalta löytäessäni uusia sanahelmiä, esimerkiksi kauriinsilmät ja kuukeijukaiset ihastuttivat mua kovasti. Pidin myös siitä, miten tässä kuvailtiin Daphnea, hänen ympäristöään ja asennettaan. Vaikka hänestä ei paljoa tiedetäkään canonin perusteella, tähän sisällyttämäsi asiat tuntuivat sopivan kivasti siihen puhdasveriseen Luihuiseen, joka hän on. Salainen rakastaja on konseptina varsin kiva ja tässäkin se tavallaan toimi, mutta mua itseäni jäi hieman häiritsemään se, ettei Fleuria tekstissä nimetty lainkaan. Jos en olisi alkutietojen perusteella tiennyt sen olevan juuri Fleur, en varmaankaan tekstin perusteella olisi sitä tajunnut. Tämmöiset hetkikuvaukset toimivat yleensä ilman sen kummempaa pohjustusta, mutta nyt jäin sellaista kaipaamaan.

Oli vain hän ja nuori nainen, jonka posket hohtivat kirsikkaa, iho tuoksui vaniljalta ja oli pehmeämpää kuin hienoin silkki hänen sormiensa alla.

Tämä oli vallan hieno kohta, tykkäsin paljon tästä vähän ylellisestä kuvailutavasta: kirsikkaa, vaniljaa ja silkkiä, ne kaikki ovat kyllä asioita, jotka on helppo Fleuriin yhdistää.

Tämä oli kiehtova teksti, joka jätti myös varaa omalle tulkinnalle! Kiva löytää tämmöisiä vanhempiakin tekstejä kommentoitavaksi, kiitos paljon tämän kirjoittamisesta.