Title: Minulla ei ole mitään
Fandom: Emmerdale
Characteristics: Jimmy, Matthew, Carl, Ashley
Genre: Angst
Rating: K11
Disclaimer: En omista juuri mitään, enkä hyödy muiden kustannuksella.
A/N: Tuli vastaan niin hyvä sanotus (Mokoman Uni saa tulla), että oli pakko kirjoittaa ficci. Sopivasti teemaan sopi Emmerdalessa pyörivä tragedia. Kun siihen kauhaan tartun, syntyy jotain tällaista.
Minulla ei ole mitään
Minä liikun
On vain vauhti hiipunut
Askel askeleelta raskaammaksi
Käynti muuttunut
Ei taida olla
Minusta enää jatkamaan
Vaikka nähtävää on jäljellä
En jää silti katsomaan
Kuolleena on varmaan vaikea ymmärtää, kuinka paljon aiheuttaa tuskaa. Ajattelisiko Matthew sitä muutenkaan? Pikku hiljaa alkoi epäilyttää, oliko minun rakkauteni ollut aina turhaan? Oliko väärin rakastaa muiden vihaamaa miestä?
”Matthew rakasti perhettään enemmän kuin mitään muuta.”
Ashley kuulosti tekopyhältä yrittäessään löytää Mattistä jotain, mistä oli pitänyt oikeasti. Taisi hakea vähemmän henkilökohtaista näkökulmaa. Yhtä kaikki, hän puhui vain totta. Kirkkoväki oli melkein naurahtanut ivallisesti, mutta kuitenkin pidättäytynyt. Minkähän vuoksi? Siksikö ettei Ashleyn tarvitsisi tuntea mielipahaa meidän puolestamme?
”Hän ilmaisi enemmän teoillaan kuin sanoillaan.”
Vain minun ja Carlin silmät kiiltelivät kyyneleistä. Kukaan läsnäolijoista ei voinut ymmärtää, miltä tuntuu menettää perheenjäseniä yksikerrallaan, jonossa. Aina sai miettiä, kukahan mahtaisi olla seuraava. Mutta eihän meitä edes ole enää. Minulla on vain Carl. Carl, joka tappoi isän ja aiheutti Mattin kuoleman. Ainakin jossain määrin. Silti en voi olla rakastamatta häntä. Meillä ei ole enää mitään muuta kuin toisemme. Eikä lopulta senkään vertaa. Tuhoamme kaiken mitä meillä on.
Tahdon levätä, tahdon silmät ummistaa
En nousta vähään aikaan
Uni tullessaan saa tuoda veljen mukanaan
En palaa tähän aikaan
”Viski. Tuplana.”
En osaa sanoa mihin sattuu, joten on turha mennä lääkärille. Otan vielä muutaman lasillisen ja menen kotiin nukkumaan. Huomenna herään krapulassa ja otan uusiksi. Vain siksi, ettei tässä ole mitään järkeä. Meillä kun ei kerran ole mitään. Eikä tyhjästä voi nyhjäistä.
Kun pääsen nukkumaan, voin unohtaa tämän paskan ja uneksia perheestä, joka minulla oli. Äiti, isä ja me neljä, minä, Matt, Carl ja Max. Me olisimme pärjänneet rahattominakin, mutta nyt kun ei ole mitään, ei rahakaan olisi pahitteeksi. Minulla ei ole mitään.
Pyysit vähään
Vähään pyysit tyytymään
Minä pidin lupaukseni
Ja tyydyin vielä vähempään
Ei onni löydy
Siitä, että uutta hamuaa
Vaan siitä, että oppii
Saamastaan nauttimaan
”Ja se saakelin Kelly.”
Mutisin hiljaa. Diana hyöri toisella puolella tiskiä, mutta vieressäni vahtiva Carl ei voinut olla kuulematta. Tiesin, että hän olisi halunnut sanoa jotain. Naurahtaa, kuinka tyhmä olen, kun muistelen mokomaa vanhaa tapahtumaa ja sitä huorahtavaa letukkaa. Se on vain jäänyt häiritsemään ja pyörimään päähäni.
Naisen kädet kietoutuvat ympärilleni aivan yhtäkkiä. Nariseva ääni kuuluu korvani takaa. Ei Nicola niin pahannäköinen ole. Nyt ei kuitenkaan ole aika. Haluan unohtaa menneen ja unohtaa, että herään huomenna krapulaan. Pyydän lisää viskiä, mutta Carl vetäisee minut pois.
”Korkeintaan appelsiinimehua.”
Minä muistella en tahdo eilistä
Enkä huomistakaan murehdi
Uni tulla saa - uni vihdoin tulla saa
Tuokoon veljensä uni mukanaan
Lääkekaapissa on vielä joitakin Rodneyn vanhoja erektiolääkkeitä tai joitain. Ihan sama mitä, jos auttavat saamaan unesta kiinni. Viinaakaan tästä talosta ei enää minulle irtoa. Eihän meillä muutenkaan ole varaa tuhlata kaikkea juomiseeni. Ehkä pitäisi alkaa keittää pontikkaa. Sillä saisi ainakin omat tarpeet pois laskuista. Muut voisivat pitää itse huolta omistaan.
Carlin suunnitelmat ovat täyttä potaskaa. Meistä tulee lopulta Dinglejen kaltaista pohjasakkaa. Näitä ajatuksia ei kestä edes kuunnella. Ne ovat kauhukuvia. Haluan nukkua ja minä saan nukkua, kunhan otan kourallisen noita pillereitä.
Tahdon levätä, tahdon silmät ummistaa
En nousta vähään aikaan
Uni tullessaan saa tuoda veljen mukanaan
En palaa tähän aikaan