Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu, Jatkoa 18.5.//Keskeytysinfoa vikalla sivulla

[Pinski]

Huhheijjakkaa ja hilirimpsis! Meikäläinen juuttu ihan täysin viikoksi työkiireiden maailmaan ja Joulumaa vietti pienen syyslomapätkän  Tästä on hyvä taas jatkaa!

Tomtommursusein, mä repeilin kolme päivää putkeen hienostuneesti tuolle Pastakulholle  aevan mahtava! Mut hei, jos mä tappaisin Roopen niin A.A.R. (vaimikäsenytolikaan?) menettäis merkityksensä!  jokaiseen maailmaan mahtuu yksi limainen Roope (paitsi sit jos se yrittää tunkea Joulumaan sisälle tonttuilemaan niin sit pamahti haulikko kirjoittajan penkissä!)

Genova, kiitos paljon! Välillä tuntuu, että se mielikuvitus on vähän liiankin vilkas  Kiitos kun jaksat roikkua mukana!

Welmasein-armasein, mä juutuin tonttuilemaan viikoksi töihin (kirjaimellisesti, oon nimittäin päiväkodissa töissä ja me harjotellaan joulujuhlaa varten ahkerasti  ). Anyway, tässä tulis vihdoinkin jatkoa 

33. Joulun salaisuus

Valot välähtelivät, Shakaalit murisivat ja levittelivät suuria nahkaisia siipiään. Maa tömisi, kun pedot ryntäilivät pitkin metsää ja taistelun täyttämää aukiota tonttujen väistellessä raatelevia kynsiä ja pistimenteräviä hampaita. Emma vain seisoi, hän ei osannut tehdä mitään. Sed oli yrittänyt työntää hänet takaisin tunnelinsuuhun heti, kun ensimmäinen murina oli täyttänyt öisen ilman, mutta turhaan. Emma oli hypännyt pojan luokse metsäiselle aukiolle vain huomatakseen, että heidät oli piiritetty.

Nyt Emma seisoi kauhusta jähmettyneenä Sed, Ben ja Salandra edessään. Kolmikko yritti pitää Shakaaleja loitolla, mutta pelkkä yrityskin tuntui turhalta. Emma tunsi olonsa heikoksi, hyödyttömäksi: hän ei voinut tehdä mitään. Kolme tonttua työnsivät käsiään eteenpäin kuin nojautuen näkymättömään seinään ja Emma huomasi ilman väreilevän, eivätkä Shakaalit päässeet väreiden läpi. Ilmeet poikien ja Salandran kasvoilla kuitenkin kertoivat, että kauaa tuo suojamuuri ei pystyssä pysyisi.

"Mitä minä voin tehdä?" Emma parahti ääneen, kun yksi Shakaali puri väreilevää ilmaa kellertävillä hampaillaan. Pedon kasvot olivat rumat ja suomuiset, sen silmät ilmeettömän valkoiset ja suu oli kääntynyt lohkeilevaan hymyyn, joka peitti puolet olennon päästä. Shakaalien irstaat kasvot toivat Emman mieleen jonkin sairaan version Ihmemaan Irvikissasta ja häntä puistatti. Shakaalien ruumiit olivat niin ikään suomuiset ja ne kulkivat nelinkontin pitkät raatelukynnet maata viistäen ja petomaiset siivet ilmaa halkoen.

"Pysy vain meidän takanamme", Sed henkäisi ja hänen äänensä väreili uhkaavasti, väsyneesti.

"Ei hätää, he ovat kohta täällä", Salandra kuiskasi ähkäisten kuulostaen samalla hyvin varmalta.

Samassa jostain heidän ympäriltään hyppäsi esiin harmaakaapuisia Aarneja. Neljä Aarnia asettui tonttuveljesten ja Salandran tueksi luomaan näkymätöntä suojamuuria heidän ympärilleen. Loput tontut hyökkäsivät pelkäämättä Shakaalien kimppuun ja silloin tapahtui jotain, mikä loksautti Emman leuat miltei pois paikoiltaan.

Shakaalit muuttivat muotoaan: niiden siivet vetäytyivät selkään ja hävisivät, suomujen päälle kasvoi tuuheaa oranssia karvaa ja päästä pistivät esiin suuret suoniset korvaparit. Hymyilevän irstaat hymyt peittyivät pitkän kuonon alle, mutta Emma huomasi, että hampaat ja kynnet jäivät. Ja jos mahdollista, liikkuivat Shakaalit koiramaisessa muodossaan vielä nopeammin kuin hetki sitten. Ne säntäilivät sinne tänne yrittäen upottaa teräviä hampaitaan Aarneihin, jotka puolustautuivat tikarein ja sinisävyisin taioin. Pikku hiljaa kuitenkin näytti siltä, että Aarnit siirtyivät niskan päälle.

"Mitä hittoja nuo ovat?" Sed huusi ääneen irvistäen samalla.

"Veit jalat suustani ja hyppäsit suoraan asiasta kukkaruukkuun", Ben totesi kasvot uupumuksesta punaisina.

Sed vilkaisi veljeään virnistäen. "Sinä se jaksat vitsailla?"

"Olen kai oppinut sen isoveljeltäni", Ben hymähti.

Emmaa helpotti huomata, että pojat jaksoivat laskea jo leikkiäkin. Aarnien tulo oli helpottanut tilannetta huomattavasti, eikä suojamuurinkaan ylläpitäminen vaikuttanut enää niin hankalalta.

"Minähän sanoin, että ne ovat muodonmuuttajia", Salandra totesi hiljaa ja äänensävyllä, joka kieli että asian olisi pitänyt olla itsestäänselvyys.

"Emme me aina kuuntele", Sed hymyili, jolloin Salandra vain tyytyi tuhahtamaan vastaukseksi.

Emma tunsi jalkojensa olevan jännityksestä heikkona. Nyt kun helpotuksen tunne pikkuhiljaa levisi häneen, päätti hän istua alas kohmeisen maan kivikkoon ja antoi pään laskeutua käsiensä varaan.

Samassa ilmoille helähti laulu. Kaunein laulu ikinä. Ääni tuntui kristallinkirkkaalta ja lapsenomaisen puhtaalta. Emma nosti päänsä ihmeissään ja katseli ympärilleen. Kaikki olivat pysähtyneet, niin Aarnit kuin Shakaalitkin. Laulu leijui ilmassa heidän ympärillään, mutta itse laulajaa ei näkynyt missään. Emma höristi korviaan. Laulajan ääni kuului yhtä selkeänä kuin joku olisi seissyt hänen vieressään, mutta päätellen muiden ilmeistä kokivat kaikki laulun samalla tavalla hyvin lähellä itseään. Hennon voimakas ääni lauloi sanoja, joita Emma ei tuntenut.

Sitten aivan yllättäen Shakaalit liikahtivat ja pinkaisivat metsän uumeniin ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään. Pedot perääntyivät ja jättivät Emman, Sedin, Benin sekä Aarnit ja Salandran ihmetyksen vallassa seisomaan keskelle kuun valaisemaa metsäaukiota.

"Mihin ne menivät?" Emma kysyi ääneen kaikkien huulilla polttelevan kysymyksen.

"Minä luulen", Salandra vastasi epäröiden ja vilkuili ympärilleen. "että se oli kutsuhuuto"

"Kutsuhuuto?" Sed toisti ihmeissään ja siirtyi edelleen maassa istuvan Emman viereen seisomaan. "Kuka niitä kutsui?"

"Mutta se ääni -", Ben aloitti kummissaan.

"Ääni oli kaunis, tiedän", Salandra päätti Benin lauseen ja siirtyi erään pitkän Aarnin luo nopein askelin. "Raphael, luuletko sinä samaa kuin minä?" tonttutyttö kysyi pitkältä Aarnilta. Emma tutki Raphaeliksi nimetyn Aarnin kasvoja. Mies oli jo ehkä ylittänyt kahdetkymmenensä ja hänen lyhyt vaalea tukkansa kilpaili kirkkaudella hänen jäänsinisten silmiensä kanssa.

"Kyllä", Raphael vastasi tasaisen matalalla äänellä. "Minä luulen, ettei tämä ole lähellekään vielä ohi"

"Ei ole ohi?" Emma toisti epäröiden. Salandran ja Raphaelin vakavat äänensävyt pelottivat häntä.

"Sed ja Ben", Salandra kääntyi kohti tonttuveljeksiä, joiden kalpeilla kasvoilla oli samankaltaiset huolestuneet ilmeet. "Ottakaa Emma, ja menkää -"

Enempää ei Salandra ehtinyt sanoa, kun metsästä purkautui valo. Emma siristi silmiään, muttei pystynyt kääntämään katsettaan. Ensin hän luuli nähneensä Virvatulia, mutta sitten valo kasvoi ja läheni heitä uskomattoman nopeasti. Ja Emma tajusi, että outo valoilmiö oli tähtäämässä suoraan hänen vieressään seisovaan Sediin. Ennen kuin Emma ehti enempää harkita tekojaan, oli hän jo hypähtänyt pystyyn ja tönäissyt Sedin pois iskevän valon alta ottaen itse valon sivalluksen vastaan. Sitten oli vain pimeää.

                                             *

Sed oli aivan juuttunut tuijottamaan lähestyvää valoa, vaikka tajusi sen olevan vaarallinen. Hän ei osannut sanoa, mistä sen tiesi, mutta hänellä oli aavistus että tuo valonsäde oli lähetetty tuhoamistarkoituksessa. Hänen hengityksensä tuntui katkonaiselta, sormia pisteli. Miksei hän kyennyt liikkumaan? Valo läheni. Sed tajusi Emman olevan vierellään ja Benin seisovan toisella puolellaan. Kurkkua kuristi, hän ei haluaisi lähteä vielä. Valo liukui aukiolle nopeana kuin myrskytuuli. Kohta se osuisi.

Juuri kun Sed valmistautui ottamaan valon vastaan, tömähti hänen kylkeensä jokin muu muksahtaen ja hän kaatui maahan. Sed vajosi polvilleen ja sai käsillään tukea kylmänkosteasta maasta. Hänellä kesti hetken tajuta, että valo olikin mennyt ohi. Hän oli elossa. Sed lankesi istumaan huojentuneena ja kääntyi katsomaan Beniä, jonka kasvot olivat kuin kauhun perikuvat. Miksi Ben näytti niin pelokkaalta?

Silloin Sed käännähti Emman suuntaan, mutta näky joka häntä kohtasi -

"Emma?" Sedin suusta pääsi pelästynyt henkäisy. Tyttö makasi maassa punaiset hiukset harsona kasvoilla, joiden silmät olivat sulkeutuneet ja suu unohtunut kauhistuneeseen huokaisuun. Lähestynyt valo oli kadonnut ja silloin Sed tajusi, mitä oli tapahtunut. Emma oli tönäissyt häntä. Emma oli ottanut itse iskun vastaan.

Kaikki olivat hiljaa. Aarnit muodostivat ringin heidän ympärilleen ja Salandra kumartui lähemmäs Emman liikkumattomana makaavaa ruumista. Ei, ei ruumista, Sed ajatteli mielessään. Ja se oli viimeinen asia Sedin mielessä ennen kuin kaikki ajatukset sumenivat ja hän vajosi pimeyden tilaan.

                                          *

Ben ei tiennyt, mitä tehdä. Mitä tehdä tai mitä sanoa. Hänen katseensa liikahti vuorotellen elottomasta Emmasta maassa kyhjöttävään veljeensä, jonka kasvot olivat ilmeettömän rauhalliset. Salandran kauniit kasvot olivat hiilenharmaat ja täynnä varjoja, kun tämä tutki tarkasti kohtaa Emman rinnassa, johon valosalama oli iskenyt. Ben huomasi, että Sed nypläsi hihojaan ja heijasi pienesti itseään. Tuo näky toi Benin mieleen heidän lapsuutensa, kun he olivat kuulleet setänsä kuolleen. Silloinkin oli Sed istunut pitkään sängyllään tuijottamassa seiniä keinuen tasaiseen tahtiin kuin yrittäen tuudittaa itsensä lohduttomaan uneen.

Ben vetäisi terävästi henkeä ja tajusi kyyneleen virtaavan poskellaan.

                                          *

Bastien kiirehti. Hän oli sitonut huotran miekkoineen vyölleen ja sännännyt kohti piilopaikan oviaukkoa. Shakaalit olivat piirittäneet Salandran ja muut ja hyökkäsivät heitä kohti täydellä voimalla. Onneksi Bastien tiesi, että kymmenen muutakin Aarnia oli kuullut Salandran salaisen avunpyynnön. Hänellä itsellään oli siis aikaa napata mukaansa mahdollisesti tarvittavat parannusrohdot ja Fidreil-miekka. Bastienin nopeat askeleet kaikuivat luolastossa ja hänen kätensä hakeutui miekan kahvalle. Hän oli onnekas omistaessaan tuon historiallisen ja niin mystisen aseen. Tai no, omistaessaan ja omistaessaan, Bastien lisäsi mielessään hymähtäen.

Bastien nousi tikkailta metsäiselle aukiolle. Oli aivan hiljaista. Aarnit nyökkäsivät kunnioittavasti hänen saapumiselleen. Ensimmäisenä Bastien huomasi maassa makaavan Emman ja tajusi kauhukseen, että kaikki merkit viittasivat tytön elottomuuteen. Ei, ei nyt, kun he olivat olleet niin lähellä alkavaa sotaa. Ei, kysymykset eivät voineet jäädä ilman vastauksia!

Bastien käveli raskain askelin Sedin ja Benin ohi. Pojat istuivat vierekkäin maassa Benin käsi lohduttavasti Sedin ympärillä. Bastien muisti viimeksi nähneensä veljekset istumassa tuossa asetelmassa alle viiden vanhoina, kun Sedin kauko-ohjattava lelureki oli uponnut pihalampeen. Bastien hymyili muistolle ja ajalle, jolloin hän oli miltei joka päivä istunut Greenien keittiössä Anarian ja Snowdenin kanssa nauramassa poikien kolttosille, juttelemassa tonttumaailman menosta ja hakemassa tukea sisarensa menetykseen. Pojat eivät tietenkään muistaneet häntä, he olivat olleet niin pieniä. Bastien päätti, että joskus hän vielä kertoisi Sedille, että koko Aarnihaudanvartijat-idea oli lähtöisin 4-vuotiaan lapsen hullusta mielikuvituksesta.

Monen vuoden takaiset muistot ja oma edesmennyt sisar, Brianna, mielessään Bastien kumartui Emman ylle vakavan Salandran viereen.

"Mitä tapahtui?" Bastien kysyi hiljaa Salandralta.

Salandran kasvot olivat synkät. "Me voitimme, Bastien. Tai olimme voittamassa, mutta silloin -"

"Mitä tapahtui?" Bastien vaati tietää uudelleen, jolloin eräs Aarneista astui esiin.

Bastien tunnisti puhujan Raphaeliksi. "Se oli Seita", Raphaelin ääni kertoi.

"Seita oli täällä?" Bastien tunsi vihan kasvavan sisällään.

"Niin me arvelemme", Salandra vastasi. "Hän lauloi, jolloin Shakaalit perääntyivät salamannopeasti"

"Sitten tuli valo", Raphael täydensi Salandran kertomusta.

"Valo?" Bastien toisti käheästi.

"Se tuli tuolta", Salandra osoitti metsää kohti. "Kirkas valo, nopea ja tarkka"

"Virvatuli?" Bastien tiedusteli, mutta Salandra ja Raphael pudistivat päätään.

"Minä luulen, että se oli jotakin ikivanhaa taikuutta. Minä luulen, että Seita lähetti sen", Salandra kuiskasi Bastienin vierellä käsi yhä Emman hupparilla.

"Hän tähtäsi Emmaa?" Bastienia ihmetytti. "Minä luulin, että hän havitteli Emmaa itselleen uudeksi oljenkorreksi. Minä oikeasti luulin, että tässä tytössä oli jotain erikoista"

"Hän ei tähdännyt Emmaa", kuului silloin Benin särkyvä ääni heidän takaansa. Bastien kääntyi katsomaan ja kohtasi nuoremman veljen synkän katseen. Sed oli edelleen vaiti. "Valo tuli kohti Sediä, mutta Emma astui tielle", Ben kertoi.

Bastien huokaisi. Olisihan se pitänyt arvata, että noiden kahden välillä oli jotakin erityistä. Hän kääntyi tutkimaan tarkemmin Emmaa. Hän siveli tytön kylmää poskea ja painoi arpiset kämmenensä tämän kaulalle. Oli aivan hiljaista, kaikki katsoivat heitä. Bastien avasi varovasti Emman punaista hupparia ja tutki valkoista palojälkeä, joka peitti tytön solisluun ja rinnan sydämen kohdalta. Bastien hymyili riemuissaan. Hän oli ollut oikeassa, tässä tytössä oli jotain erikoista. Valkea jälki vaaleni hänen silmiensä edessä, kunnes se oli kokonaan kadonnut ja väri hiipi hiljaa takaisin Emman poskille.

"Hyviä uutisia", Bastien ilmoitti kaikille. "Hän on elossa"

[Genova]

Ihana aamun avaus, luku on kauniisti kirjotettu.

Ben vetäisi terävästi henkeä ja tajusi kyyneleen virtaavan poskellaan.

Oi Ben.

Bastien muisti viimeksi nähneensä veljekset istumassa tuossa asetelmassa alle viiden vanhoina, kun Sedin kauko-ohjattava lelureki oli uponnut pihalampeen.

Näen silmieni edessä pikku pojat. Mahtoi Sediä harmittaa.

Jatkoa taas, kunhan kiireiltäsi ehdit.

[Chuva]

Hoo! *aaltoja*

Hihhii, Emmalla on supervoimia! Se lentää sittenkin! Siistiä, Haa. Superemma.

No kun ei mahdu tuota yhtä limaista roopea! D: Pilaa mun ruokahaluni ja saa toivomaan, että mulla olis tässä haulikko ulottuvilla. Toivottavasti se nyt vaan ymmärtää ihan oman etunsa vuoksi pysyä ulkona kuvioista... Koska nyt kun juoni luistaa ja Emma&Sed toimii miltei unelmaisesti kaikkine kärhämineen, niin en kyllä toivo että roope palais näyttämölle!

Ja tästä perinteisestä "minä-vihaan-roopea" avauksesta päästäänkin itse lukuun (jossa ei ONNEKSI mainittu roopetyhmyriä kertaakaan) ja voin vaan haukkoa henkeä ja ihmetellä. Mites hemmetissä sä olet noin järjettömän lahjakas? Mä pystyin niin elävästi kuvittelemaan ton koko tilanteen, että härregyyd, ihan jännityksellä odotin koko ajan että mitänytmitänyt.

Mä tykkään tässä tarinassa hyvin paljon tosta Emman inhimillisyydestä (vaikka hihkuinkin riemusta kun lopussa olikin vihjailua sen supervoimiin! JIIHAA!!) ja siitä, että taistelussa se ei oikeasti osaa (vielä) toimia niin kuin nuo sotakoulutuksen saaneet tontut. Koska usein näkee sitä, miten täysin normaalia eläneistä ihmisistä kuoriutuu heti ensimmäisessä superyllättävässä taistelussa sellaisia tappokoneita, mitä ne ei todellisuudessa vois olla.

Jos mä olisin itkevää sorttia, niin mä oisin voinut itkeä tirauttaa tolle kohdalle missä ne luulee Emmaa kuolleeks. Taaskin sä esittelet mielettömiä kirjoittajankykyjäsi tuossa hämmentyneessä, surumielisessä ja jotenkin... todentuntuisessa kohdassa niin, että on pakko ihmetellä. Miten yhdeltä ihmiseltä voi luonnistua kaikki genret noin loistavasti?

Sitten tuo loppu... hoo. Pastakulhoa epäilen vieläkin, mutta nyt selvisi että on sillä ainakin sydän. Ehkä se sen epäilyttävä piirre johtui jotenkin tuosta siskon kuolemasta (TAI SIITÄ ETTÄ SE ON SEIDAN KÄTYRI)... Mä en vaan vieläkään (lol se on esiintynyt nyt huikeasti kahdessa luvussa) oikein luota siihen, mutta no. Se  paljasti että Emmalla on superkykyjä, siitä kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Ehkä mä nyt sitä siedän. Kunhan se ei tule Benin ja Sazzyn väliin.

Ja no, koska olen Emma&Sed-fani, niin pakko vielä vähän awwitella kun ne on niin sulosia. Kun Emma oikeasti ihan selkeästi välittää Sedistä, kun se kerran on valmis kuolemaan sen puolesta... Joten mä annan anteeksi sen edellisen luvun draamakäytöksen. Hihhih. Toivottavasti ensi luvussa lisää söpöilyä :3

Mä haluan kyllä tietää miten Emma aikoo selittää asiansa Larelle. Siinä on kyllä aikamoinen stoori keksittäväksi Tai sitten Seita nappaa Laren. Hei joo, niinhän siinä käykin! Tai sitten Seita ottaa panttivangiksi sen Emman pikkuveljen... tai.. hyi, roopen. Ei roope jooko?! Koska sitten Emman kuitenkin pitää pelastaa se ja sitten ne rupee kolmiodraamailemaan. Oh, no thanks.

Ja Emma tajusi, että outo valoilmiö oli tähtäämässä suoraan hänen vieressään seisovaan Sediin. Ennen kuin Emma ehti enempää harkita tekojaan, oli hän jo hypähtänyt pystyyn ja tönäissyt Sedin pois iskevän valon alta ottaen itse valon sivalluksen vastaan. Sitten oli vain pimeää.

Oho. Mahtoi olla tälli. Mutta voi awws, kun Emma on niin suojeluhaluinen Ja nyt virisi epäilys. Miksi Seita tähtäsi juuri Sediin? Joko se halus vaan yksinkertaisesti Emman kanssa lähentyneen tontun pois tieltä, tai sitten se halus testata Emman ja Sedin suhdetta. Tai sitten se tiesi, että Emma hyppäis tielle ja se mokoma noita halus vaan tietää että selviäiskö Emma tällistä. Hmph. Mokomakin noita-akka. Sopis hyvin roopen vaimoksi.

Bastien huokaisi. Olisihan se pitänyt arvata, että noiden kahden välillä oli jotakin erityistä. Hän kääntyi tutkimaan tarkemmin Emmaa. Hän siveli tytön kylmää poskea ja painoi arpiset kämmenensä tämän kaulalle. Oli aivan hiljaista, kaikki katsoivat heitä. Bastien avasi varovasti Emman punaista hupparia ja tutki valkoista palojälkeä, joka peitti tytön solisluun ja rinnan sydämen kohdalta. Bastien hymyili riemuissaan. Hän oli ollut oikeassa, tässä tytössä oli jotain erikoista. Valkea jälki vaaleni hänen silmiensä edessä, kunnes se oli kokonaan kadonnut ja väri hiipi hiljaa takaisin Emman poskille.

Hihi. Tässä kohdassa ensinnäkin tuo Pastakulhon (nyt mä muistan sen nimen, mutta Pastakulho sopii paremmin) ajatus noiden kahden erityisistä väleistä oli erittäin kiva ja Pastis saa multa vielä pari lisäpointsia hyvästä huomiosta. Lainasin tän kohdan myös ihan siitä silkasta riemusta, että Emmalla tosiaan on supervoimia! Ja se on joku Valittu tai noita tai joku.

Mutta lyhyestä(kö? tää kommentti taas vähän venähti) virsi kaunis, rakastin tätä lukua Pinskihoney. Toivottavasti tuloo pian lisää, vaikka toki ymmärrän kiireesi töiden parissa

Tom^^

[Welmasein]

Oi ihanaa että tuli viimeinkii jatkoa <3

Mä kyllä ymmärrän jos töissä/koulussa kuluu nii paljon aikaa ja varsinkii näi joulun alla.

Minä oon ehkä vähän paha ihminen ku en koskaa kirjota yhtä laajasti ku ^^Tom, koska
pitkiä kommentteja on niiiiiin paljon kivempi lukee! Mutta minä oon harvasananen nainen
vaikka oonnii enempi tai vähempi savolainen ja asustellu kuopiossa edelliset 11 vuotta...

Mutta siis tosi ihana ku oot taas saanu aikaseks näin ihanan ja hyvin kirjotetun ja söpön jajaja
jatkon kirjotettua ja se on tärkeintä. Mä vaan niin rakastan tätä tarinaa ja kadehin siu kirjotustaitojas.

Toivon mukaan jatkoa tulee vähä nopeemmin kun nytte, mutta tämäkii kelpaa oikein hyvin!

Luv yo,

Welmasein

[Pinski]

Welmuriinakultasein, paha ihminen? Ei todellakaan! Mä oon jo vaan siitäkin kiitollinen, että jaksat roikkua mukana ja lueskella vaikka välillä jatkon kanssa kestääkin tottakai ne pitkät kommentitkin on kivoja, mutta mut saa hymyilemään vähemmälläkin (pakko lisätä: mä kävin kesällä Kuopiossa. Ei oltu kuin tunti, mutta kivaa oli)

Tomsinäsenkinihmepastakulho, mä oikeasti puolestani jaksan ihmetellä sitä, mistä sä aina revit nuo kilometrikommentit en siis valita, nehän on aivan kerrassaan mahtavia <3 Roope on kyllä hiipiny näköjään sun luihin ja ytimiin kun sen mollauksesta on tullu sun vakioaloitus hmm, ehkä pitäiskin parittaa se Pastakulholle! Roope <3 Pastis! Mutta hei, kiitos taas paljon honey

Genova, kiitos paljon ihanasta kommentista olitpa sä aikasin jaksanut kommentoida! Työkiireitä on paljon, kun pitäis muistaa aina töissäkin tonttuilla, mutta toisaalta siinä on se hyvä puoli, että se inspiroi kirjoittamaan tätä tarinaa.

34. Joulun ihme

Emma tajusi olevansa hereillä, muttei avannut heti silmiään. Hän kuuli hiljasta supatusta läheltään saamatta sanoista selvää. Hän liikautti sormiaan varovasti pehmeää makuualustaansa vasten ja tajusi makaavansa jonkinlaisessa sängyssä. Ellei hän aivan väärässä ollut, oli kyseessä hänen oma sänkynsä. Emma kurtisti hieman kulmiaan. Miten hän oli joutunut metsäaukiolta takaisin omaan sänkyynsä? Entä jos kaikki olikin vain ollut unta?

Emma säpsähti omaa ajatustaan ja ponnahti ylös sängystä. Ensimmäisenä hän tajusi rintansa olevan arka olkapäähän asti ja hän henkäisi ääneen äkkiliikkeen tuottamaa pistävää kipua. Emma kohottautui parempaan asentoon hieroen ohimoitaan väsyneesti. Hän todellakin oli taas omassa huoneessaan. Sed ja Ben istuivat konttorituolin vieressä lattialla juttelemassa keskenään hiljaisella äänellä. Oli vielä pimeää, eikä Emmalla ollut hajuakaan paljonko kello oli tai kuinka kauan hän oli ollut tajuttomana. Vai oliko hän edes ollut tajuttomana? Emma painoi kädellä kipeää kohtaa rinnassansa ja inahti kivusta.

"Hei hei hei, varovasti", kuului Sedin hiljainen ääni, kun poika siirtyi Emman viereen sängynreunalle istumaan. "Sait aikamoisen tällin"

"Mitä -", Emma aloitti mietteliäänä. "Miten -"

"Heti kyselemässä", Sed hymyili kuiskaten.

Emma tutki poikaa tarkkaan. Sedillä oli päällään paksu musta huppari ja pojan tukka roikkui hieman sotkuisesti silmien yllä. Kasvot olivat kalpeammat kuin yleensä ja silmät punoittivat oudosti. Myös Ben liikahti lattialta Emman sängyn luo näyttäen hyvin huolestuneelta.

"Mitä tapahtui? Oletteko te kunnossa? Missä kaikki muut ovat? Paljonko kello on?" Emman suusta tulvahti kysymyksiä ennen kuin hän ehti hillitä itseään. Sed pörrötti tukkaansa mietteliäänä ja myös Ben istahti tytön sängyn reunalle.

"Me olemme ihan kunnossa", Ben vastasi ensimmäisenä. "Ainakin nyt", poika lisäsi vilkaisten varovasti Sediä, jonka punertavat silmät kummastuttivat Emmaa edelleen. Aivan kuin poika olisi itkenyt.

"Aarnit lähtivät jahtaamaan Shakaaleja. Tai osa heistä lähti. Viisi nimittäin tököttää teidän talonne ympärillä vartioasemissa", Sed kertoi käheällä äänellä. "Salandra ja Bastien tutkivat -", poika keskeytti hieman kangerrellen. "-jotain", hän lisäsi lopulta.

"Eli minua", Emma tiesi. "Tai minun taustaani, sukupuutani. Ihan kuin he luulisivat löytävänsä sieltä jotain"

"Ei sitä ikinä tiedä", Ben kohautti olkiaan.

Emma siveli tukkaansa mietteliäänä. "Mitä siellä oikein tapahtui? Aukiolla?"

Sed liikahti vaivaantuneena ja katsahti pois päin Emmasta. Miksi poika käyttäytyi niin kummallisesti.

Ben ryki kurkkuaan. "Muistatko sinä sen valon?"

Emma nyökkäsi. "Hämärästi", hän vastasi mietteliäänä. "Se tuli metsästä ja oli osumassa Sediin. Minä-", ja silloin hän muisti. Valo oli miltei jo iskenyt Sediin, mutta hän oli työntänyt pojan pois alta. Emma kosketti kipeää rintaansa.

"Sinä tulit väliin. Sinä -", Sed käännähti kohti Emmaa ja näytti yllättäen hieman vihaiselta. "Miksi sinä teit niin?"

"Se vain", Emma häkeltyi Sedin äänensävyä. "Se oli vain reaktio, en minä tiedä"

"No tuollaiset reaktiot saavat luvan loppua!" Sed ärähti matalalla äänellä.

Emma kiukustui. "Et sinä minua määrää", hän vastasi hieman lapsekkaasti. "Ja olisit kiitollinen"

"Kiitollinen? Luuletko sinä, etten minä ole kiitollinen?" Sed parahti.

"Siltä vähän vaikuttaisi"

Sed huokaisi riiputtaen päätään. "Emma, kiitos. Oikeasti. Sinä et tiedäkään kuinka paljon tämä minulle merkitsee, mutta älä enää ikinä yritä tapattaa itseäsi minun vuokseni. Minä en halua -"

"Ihan kunnossahan minä olen", Emma levitteli käsiään ja hymähti pienesti.

"Ei se siltä aiemmin vaikuttanut", Sed mumisi synkästi.

Emma katsoi poikia kummissaan. "Miten niin?"

"Sinä olit tuota noin -", Ben punnitsi sanojaan Sedin katsellessa pois päin.

"Kakistakaa ulos vain", Emma käski.

"Emma, sinä olit suurin piirtein eloton!" Sed murisi ennen kuin Ben ehti vastata.

Emmalla meni pala kurkkuun. "Anteeksi mikä oli missä?"

"Se valo osui sinua suoraan sydämeen", Ben kertoi rauhallisemalla äänellä kuin Sed, vaikka hänenkin äänensä tärisi hiukan. "Sinä menit ihan valkoiseksi ja -"

"Riittää jo", Sed käski aikuismaisella äänellä. "Ei tarvitse selittää niin yksityiskohtaisesti, Ben"

Emma laski kämmenen sydämensä päälle. "Mutta minähän olen ihan kunnossa nyt. Ehkä vähän jäykkä olo ja pieni pistävä kipu, mutta ei muuta"

"Ja se nostikin uuden kysymysmerkin pöydälle", Ben hymähti ilottomasti. "Sinä paranit nopeasti, liian nopeasti"

"Liian nopeasti?" Emma toisti ihmeissään.

"Liian nopeasti ihmiseksi", Sed lisäsi vakavana.

"Täh? Ei siis kun, minähän, tai siis -", Emma änkytti, mutta oikeastaan hän ei edes tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Miten niin hän oli parantunut liian nopeasti? Oliko johonkin sääntökirjaan määritetty valtakunnallinen parantumisaika, jota rikkovat olivatkin yhtäkkiä epänormaaleja? Emma pysähtyi pohtimaan. Hän ei ollut ikinä saanut isoja haavoja tai vammoja, eikä hän koskaan seurannut pienten ruhjeiden paranemista kovin tarkasti. Entäpä jos hänellä olikin jokin omituinen parantumiskyky? Emma pudisti päätään huokaisten ja tajusi, että pari päivää joulutonttujen seurassa teki ihmeitä hänen mielikuvitukselleen.

"Saattaa olla, että se ei liity mihinkään mitenkään. Ehkä se valo ei sitten vain ollutkaan niin voimakas. Mutta Salandra ja Bastien tutkivat silti asiaa. He yrittävät myös saada selville, millä loitsulla Seita sinua löi -"

"Seita? Seita? Oliko se Seita? Se Seita?"

"Sama mimmi", Sed totesi hiljaa ja hymyili rohkaisevasti Emmalle, jonka suu oli unohtunut järkytyksestä apposen auki. "Mutta ei huolta, rakas. Nyt sinulla on kourallinen haudanvakavia Aarneja turvanasi ja kaksi uskomattoman loistavaa tontturitaria vierelläsi aamusta iltaan"

Emma tuhahti. "Alat kuulostaa taas enemmän itseltäsi"

"Onneksi", Ben lisäsi hiljaisella äänellä ja hymyili levollisesti.

"Mutta hetkinen", Emma nappasi kellon yöpöydältä. "Minunhan täytyy kahden tunnin päästä lähteä kouluun"

"Jep", Sed nyökkäsi.

"Ja te olette minun luonani aamusta iltaan?"

"Jep", Ben venytteli makeasti.

"Entäs koulu? Miten minä selitän kavereille ja opettajille, että kaksi outoa hiipparia muuten vain seuraa minua pitkin päivää?"

Sed ja Ben vilkaisivat toisiaan virnuillen. "Saanen esitellä", Sed aloitti elehtien mahtipontisesti. "Seppo ja Pentti Greenlundqvist, Voionmaan lukion uudet oppilaat"

"Voi ei", Emma painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi syvään. Tästä ei seuraisi mitään hyvää.

Kello oli viisitoista vaille kahdeksan, kun Sed parkkeerasi turkoosin Opel Astran koulun hiekoitetulle parkkipaikalle. Hermostunut Emma ja mustapipoiset Sed ja Ben hyppäsivät ulos autosta ja lähtivät kulkemaan kohti suurta lukiorakennusta. Emman vatsanpohjassa kipristeli jännitys. Pojat olivat vakuuttaneet, että Salandra oli hoitanut paperiasiat kuntoon ja koulussa osattaisi odottaa kahta uutta oppilasta, mutta enemmän Emmaa hermostutti Laren kohtaaminen. Mitä hän selittäisi tytölle? Ja entä jos Roope haluaisi jutella hänen kanssaan? Emma huokaisi ja puristi kätensä puuskaan mustan takkinsa päälle.

"Älä huoli", Sed vakuutti ja kietoi toisen kätensä läheisesti Emman hartioiden ympärille. "Hyvin se menee"

Emma mulkaisi Sediä kärttyisesti. "Tämä on tarpeeksi kamalaa ilman sinun lähentelyjäsikin, kiitos vain"

Sed nosti kulmiaan voitonriemuisasti. "Meidänhän on tarkoitus olla yhdessä, etkö muista? Itsehän sinä niin ystävällesikin selitit"

"Ai", Emma punastui hiukan. "Ai niin"

"Joten", Sed hymyili virnistäen. "Yritähän käyttäytyä sen mukaisesti"

"Mistä te muuten reput saitte?" Emma vaihtoi puheenaihetta katsellessaan veljesten identtisiä mustia selkäreppuja. He saapuivat koulun pihalle, josta oppilaat pikku hiljaa soljuivat kohti ensimmäisiä oppituntejaan.

"Salandra", Ben vastasi kädet taskuissaan kulkien. "Minä oikeasti välillä ihmettelen, mistä se tyttö kaiken hankkii"

"Ehkä sinun täytyy kysyä sitä häneltä", Sed ehdotti. "Kenties kaakaokupposen ääressä, takkatulen loimutessa tähtitaivaan alla?"

"Houkutteleva ehdotus", Ben pohti ääneen. "Melko huolestuttavaa kyllä, että sinä yhdistät Salandran heti takkatuliin ja karhuntaljoihin"

"Enhän minä puhunut mitään karhuntaljoista"

"Ne tulevat samassa paketissa takkatulen kanssa", selitti Ben avaten koulun oven heille.

"Oli miten oli", Sed totesi astuen sisään korkeaan aulatilaan. "Ei sinun tarvitse olla huolissasi, minulle on vain yksi ja ainoa tyttö"

"Ylläri", Emma tuhahti Sedin käsi edelleen harteillaan, kun he suuntasivat kohti historiantuntia. Emmaa jännitti, sillä hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta veljesten historiantuntemuksesta. Tyttö huokaisi tuskastuneesti. Toivottavasti heillä ei olisi pistokoetuntia.

                                                                  *

"Hyvää huomenta! Tänään juttelemme vähän Suomen sotahistoriasta ja pidämme näin aluksi pienet pistokokeet", historianopettaja Levänen ilmoitti astuessaan sisään tasaiseen puheensorinaan. Emma painoi päänsä hetkeksi pulpettia vasten. Tietenkin heillä oli pistokokeet. Eihän siinä muuten mitään, mutta Hanna Leväsen pistokokeet suoritettiin taululla muun luokan katsellessa. Emma vilkaisi syrjäkarein viereisessä pulpetissa istuvaa Sediä, joka kaivoi Salandran hankkimasta repusta esille upouuden kynillä täytetyn penaalin. Ben oli valinnut istumapaikan Emman takaa.

"Sed, Sed", kuului Benin kuiskutus Emman takaa. "Minun kynässäni on tiikereitä!"

"Täh, epäreilua!" Sed supatti takaisin veljelleen. "Minulla on vain vaaleanpunaisia kyniä!"

"Olkaa hiljaa", Emma sihisi pojille. Opettaja oli kääntynyt selin tauluun kirjoittamaan jotakin. Emma ihmetteli, ettei Larea vielä näkynyt.

"Emma", Sed kumartui tytön pulpetin puoleen. "Anna minulle sinun musta kynäsi, saat kaksi vaaleanpunaista tilalle"

"Enhän anna"

"Anna nyt"

"En"

"Anna jooko?"

"Ei käy"

"Tulevaisuuden välähdys teidän hääyöstänne", hekotti Ben Emman takaa. Emma kääntyi kiukkuisena ja heitti Beniä kumin palalla saaden pojan nauramaan ääneen.

"No niin", opettaja Levänen kääntyi kohti luokkaa. "Otetaan heti aluksi pistokoe. Haluan hieman kartoittaa teidän tietämystänne Suomen sotahistoriasta ennen kuin määrään teille ryhmätyöalueet", opettaja selitti kävellessään pulpettirivistöjä pitkin tutkaillen oppilaita neliskanttisten silmälasiensa takaa.

"Onpa tiukka täti", Sed kuiskasi Emmalle, mutta juuri silloin Levänen pysähtyi muutaman pulpetin päähän heistä ja käänsi petolintumaisen katseensa Sediin ja Beniin.

"Ja vielä tiedoksi uusille oppilaille", opettaja narisi tylsällä äänellään. "Minun luokassani ei hattuja tai muitakaan päähineitä pidetä. Pipot pois, pojat"

No niin, Emma ajatteli itsekseen. Hyvinpä alkoi. Sed vielä saisi joten kuten korvansa piiloon tukkansa alle, mutta Benillä ei ollut mitään mahdollisuutta. Hänen suipot korvansa paistaisivat esiin kuin aurinko Saharassa. Emma huokaisi. Miksei mikään vain voinut sujua ilman ongelmia?

[Chuva]

Hohoo!

Voi elämä, Sed ja Ben normaalien ihmisten koulussa? :DDD Haa, nyt Emman on pakko esittää että se on Sedin kanssa yhdessä ja sitten sä voit ampua mustasukkaisen roopen kuun kiertoradalle. Hmm, I like that. Mutta miten mahtaa käydä Benille kun sillä onkin vähän jännät korvat...

Seita on kidnapannu Laren, eikö niin? Se on niin. Joo. Sitte Emman pitää äkkiä löytää loputkin piilevistä voimistaan ja hyökätä noidankuvatusta vastaan ja tappaa se, että se saa Laren takaisin.

Mä tykkäsin taas tästä luvusta ihan älyttömän paljon (hurrrjan yllättävää, eikö totta? Kaikki varmaan haukkoo henkeä järkyttyneinä, kun mä sanon tykänneeni :DD) ja hymyilin kuin hangon keksi kun Emman tosiaan on pakko shouvata mukana. Ja kun Sedillä on vaaleanpunaisia kyniä. Aww, suloista :3

Mutta hei Pinskioletitsepastiskunkerrankeksitniinoudonnimentarinasihahmollekunenhänminävoikaikkianimiämuistaa, tiedät varmaan seuraavan vakkarilauseeni, eli äkkiä pliis jatkoa, koska mä haluun tietää mitä Benille käy kun sillä on creepyt korvat! Voi toki olla, että Lare tuleekin myöhässä ja kerää open huomion itseensä, mutta kyllä mä silti veikkaan että se on nyt siepattu.

Tom^^

[Welmasein]

tästä tulee jännää!

mihin on lare hävinny?

pysyyhän roope kaukana emmasta eikä yritä mitään tyylii raiskata sitä?

mä vähän veikkaan, että joko poikien reput meni sekasi tai salandra halus vähä kettuilla sedille.

millon salandrakii tulee opiskelemaan lukioon ja miten aarnit saa salattuu henkilöllisyytensä?

entä mite käy poikien korvien, onko ne taiottu/leikattu pois? iuh...

hitto mie taas ootan innolla jatkoo ja vastauksii noihin kysymyksii, kiva kevennys lukee jatkoo ku
just on ollu maantiedonkoe ja selvinny ettei oo läpässy matikan kurssii varsinkaa uusi koetta. mä
en haluu uusii sitä!

mutta siis, takas asiaan: ihana luku oli jälleen vaikkaki vähän pätkä, mutta ei siinä mittää. laatu
korvaa määrän, eiks nii?

kiitos jälleen jatkosta, minä haluun pian lukee lissää

6.12

sitte tuli muute yön pimeinä tunteina mieleen, että voisko emma olla mitenkää ite Seidan joku
sukulainen? se ois aaaika jännä käänne!

[Genova]

Seuraa lainauspalaute, kiirus kun on.

Seppo ja Pentti Greenlundqvist

"Kenties kaakaokupposen ääressä, takkatulen loimutessa tähtitaivaan alla?"

"Houkutteleva ehdotus", Ben pohti ääneen. "Melko huolestuttavaa kyllä, että sinä yhdistät Salandran heti takkatuliin ja karhuntaljoihin"

"Enhän minä puhunut mitään karhuntaljoista"

"Ne tulevat samassa paketissa takkatulen kanssa", selitti Ben avaten koulun oven heille.

Ainakin Benin ajatuksissa...

"Enhän anna"

"Anna nyt"

"En"

"Anna jooko?"

"Ei käy"

"Tulevaisuuden välähdys teidän hääyöstänne", hekotti Ben Emman takaa

Multa lensi kahvi suusta näppämistölle Aivan upea heitto.

Mukava teksti, lyhyydestä huolimatta.

[Pinski]

Ärrhinpurhhin, mun pitäis oikeesti alkaa aikatauluttaa joulupuuhiani. Tulipa taas laiminlyötyä Joulumaata oikein urakalla    mutta, noh, tässä vihdoinkin taas uutta osaa

Genova, lainauspalaute, kilometrikommentti, pelkkä hymiö. Ei sillä niin väliä, mulle kelpaa kaikenlaiset kommentit kiitos oli tosiaan aika lyhyt teksti, tämä seuraava luku onkin sitten vähän pidempi!

Welmuraiseni, huhheijaa, onpas sulla kysymyksiä hyvä ku annoit taas meikäläisellekin vähän lisää pohdittavaa  kokeiden uusimiset ei oo ikinä kivoja, toivottavasti on mennyt ihan hyvin kuitenkin (?) ja hei on kiva kuulla, että mä en ole ainoa joka yön pimeinä tunteina pohtii ja pähkäilee, että kuka on kenellekin sukua kiitos kommentista!

Tom-armas, pikkusen tavutin tuota sun megakilometrikilowattigrammasanaas tuolta kommentin välistä mut nyt taas kesti jatkon kanssa, ens luvun yritän oikeesti saada jo parin päivän sisään! Ellein mun sit tarvii lähteä ampumaan Roopea minnekään Saturnuksen renkaiden väliin (tai sit postitan sen sulle joululahjaks <3 )

//miten niin mä viljelen hymiöitä 


35. Nyt syttyy valot tuhannet

Salandra kökötti matalan pöydän ääressä selkä kumarana. Hän tutki keskittyneesti eteensä levitettyjä paperipinoja ja paksuja kirjoja suurien kynttilöiden ja seinälle ripustettujen soihtujen valossa. Kellarimaisessa huoneessa tuoksui kostealta ja ehkä hieman homeiselta. Hänen edessään saman onnettoman pöydän ääressä Bastien pureskeli variksensulkakynää ja naputteli kellastuneita papereita etusormellaan.

"Löytyykö mitään?" Salandra kysyi nojaten kämmeneensä tylsisistyneenä. He olivat jo monta tuntia tutkineet jokaista vanhaa sukupuuta, jonka olivat käsiinsä haalineet niin Joulumaasta kuin Jyväskylästäkin.

Bastien tuhahti hiljaisesti. "Tämä on turhauttavaa", hän mutisi nenä kiinni haurastuneessa paperikasassa. "Ja merkillistä"

"Miten niin?" Salandra valpastui. "Löysitkö jotain? Minä en nimittäin löydä Emman sukupuuta kuin vuoteen 1920 saakka"

"Se johtuu siitä", Bastien nosti tummaharmaan katseensa. "että silloin Emman suku saapui Suomeen. Sitä ennen he asuivat Ranskassa. Josefine Gaetane rakastui suomalaiseen Mitja Päivölään ja ajanmyötä suku muuttui Vesteriseksi"

"Mikä siinä niin merkillistä on?" Salandra kurtisti kulmiaan. "Emman sukujuuret ovat siis Ranskassa"

"Eihän siinä mitään vielä", Bastien totesi matalalla äänellä. "Mutta kun tutkimme Josefine Gaetanea tarkemmin -"

"Niin?"

"Hänen sukupuunsa päättyy kuin seinään"

"Ehkä sitä ei ole vain kirjattu mihinkään?" Salandra ehdotti ja kynttilänvalo lepatti hänen kasvoillaan. "Ehkä tutkimme jo liian pitkältä"

"Tai emme tarpeeksi pitkältä", Bastien totesi venytellen ja hänen otsaansa ilmestyi mietteliäitä ryppyjä. Varjot leikkivät hänen kasvoillaan, joiden haalistuneet arvet katosivat hämärässä valaistuksessa. Salandra unohtui hetkeksi katselemaan Bastienin vakavia kasvoja, mutta nykäisi itsensä lopulta takaisin todellisuuteen.

"Mikä on viimeisin nimi Emman ranskalaisessa sukupuussa?" Salandra kysyi ensimmäisen päähänsä pälkähtäneen kysymyksen.

Bastien kääntyi paperiin päin ja nosti sen silmiensä tasalle. "Adelina -", Bastien vastasi, mutta keskeytti puheensa yllättäen.

"Adelina mikä?" Salandra halusi tietää.

"Adelina Automne"

"Automne?"

"Automne", Bastien toisti kuin unessa.

"Miksi sinä näytät siltä kuin olisit aaveen nähnyt?" Salandra ihmetteli, sillä Bastienin silmät olivat rävähtäneet auki ja hämärässäkin miehen kasvot havittelivat lumen kaltaista kalpeutta.

"Automne tarkoittaa syksyä", Bastien vastasi hiljaisella äänellä.

"Niin, kyllä minä sen tiedän"

"Ja tuo sukupuu alkaa kuin tyhjästä Adelina Automnen kohdalta"

"Niin?" Salandraa ärsytti, sillä yleensä hän oli heti perillä Bastienin järjenjuoksusta, mutta ei sillä kertaa.

"Sazz", Bastien kumartui tyttöä kohti. "Kuinka hyvin sinä tunnet tarinan Neljästä Vuodenajasta?"

                                              *

Emma katseli, kuinka Benin loittoneva selkä katosi luokasta supatusten saattelemana. Poika oli pistänyt pipoasiassaan niin kovasti hanttiin, että opettaja Levänen oli saanut tarpeekseen ja passittanut pojan pois tunniltaan. Sed puolestaan istui pipo pöydälle sievästi aseteltuna edelleen pulpettinsa ääressä ja suki jatkuvasti hiuksiaan paremmin korviensa päälle. Emma tutki poikaa tarkasti. Hän saattoi nähdä pojan eriskummalisten korvien muodon, mutta vain koska hän tiesi mitä katsoa.

"Mitä?" Sed kääntyi Emmaan päin ja vasta silloin Emma tajusi tuijottaneensa. Taas.

"Ei mitään", Emma supatti vastaukseksi ja kääntyi nopeasti pois päin. Minkä kumman takia hänen jokainen solunsa huusi Sedin luo?

"No niin", Levänen kääntyi posket punoittaen takaisin luokkaan päin. "Nyt kun ylimääräiset häiriötekijät ovat poissa, voimme aloittaa"

"Voi ei", Emma huokaisi itsekseen, mutta Sed kuuli hänen tuskansa.

"Mikä on?" tonttupoika supatti vaaleanpunainen kynä kädessään.

"Pistokokeet", Emma selitti. "Levänen tykkää nolata oppilaitaan. Varsinkin uusia. Voi Sed kiltti, sano että sinä tiedät jotain Suomen sotahistoriasta?"

Sed nojasi varovasti taaksepäin leveästi hymyillen. "Tottakai minä tiedän", hän vastasi valkoiset hampaat hymyssä välkkyen, mutta jostain syystä Emma ei ollut vakuuttunut.

Levänen avasi kirjansa ja asetti pyöreät lukulasit paremmin nenänvarteensa. "Suoritamme tällä kertaa pistokokeen suullisesti ja hoidamme samalla myös nimenhuudon. Minä kysyn ja te vastaatte"

Niinpä tietenkin, Emma ajatteli itsekseen.

"Atte Brussila", Levänen aloitti. "Milloin alkoi Suomen Talvisota?"

"Vuonna 1939", siilitukkainen poika vastasi itsevarmasti etupenkistä.

"Oikein", opettaja totesi ja kulki luokassa kirja käsissään tehden samalla merkintöjä läsnäololistaan. "Olivia Eerola, minkä maan joukot ajettiin pois Suomesta Lapin sodan aikana?"

"Öö", lettipäinen tyttö hätkähti hereille ajatuksistaan. "Ruotsin?"

"Väärin", Levänen tuhahti. "Jatkosodan välirauhanvaatimuksena oli, että Suomen on ajettava saksalaiset pois Lapista"

"Osaatko sinä näitä?" Emma kumartui Sedin puoleen, joka hekotteli itsekseen.

Sed kääntyi ruskeine silmineen Emmaa kohti ja naurahti. "En sitten pätkän vertaa"

Juuri silloin Levänen puhui jälleen. "Seppo Greenlundqvist", opettaja takelteli hetken tekaistun sukunimen kohdalla. "Minkä nimiseen rauhansopimukseen Talvisota päättyi?"

"Tuota", Sed vastasi pohtien, mutta hänen äänestään ei kuultanut tippaakaan epäröintiä. "Riita poikki ja voita väliin? Kättä päälle ja soronoo? Ei muistella pahalla? Halitusmaksimus?"

Luokassa kävi naurunpyrskähdys, mutta opettaja pysyi vakavana. Emma painoi päänsä pulpetin pintaa vasten. Sed aikoi näköjään ottaa koko koulunkäynnin täysin vitsillä ja leikillään.

                                              *

Ben istui luokan ulkopuolella hiljaisella käytävällä. Luokasta kantautui vaimeaa puhetta ja yllättäen välillä jopa naurua. Silti Beniä ei harmittanut, että hänet oli passitettu ulos tuon kuivaluumun kaltaisen naisen tunnilta. Hän oli muuten vain turhautunut ja kärsi vakavasta tekemisenpuutteesta. Luokassa naurettiin taas. Mikä kumma nyt niin hauskaa oli?

"Mokomakin määräilijäluumu", Ben mutisi itsekseen tylsyydessä istuessaan lattianrajassa. "Tulisipa minun alokastunneilleni Vakoiluopistoon, pistäisin kovan kovaa -"

"Hei, etkös sinä ole se Emman uusi kaveri?" kuului yhtäkkiä Benin viereltä ja hän nosti katseensa ylöspäin. Vaaleatukkainen tyttö oli ilmestynyt polkkamallinen hiuspehko hieman sekaisin nurkan takaa ja seisoi nyt suoraan hänen edessään.

"Terve", Ben tervehti hymyillen tavalla jonka osasi parhaiten. "Lare, eikö niin?"

"Juu. Tai itse asiassa Laura, mutta kaikki sanovat Lareksi", tyttö kohautti olkiaan ja Ben yllättyi hieman, kun tämä istuutui alas käytävälle hänen viereensä. "Mikä sinun nimesi olikaan?"

"Ben. Tai siis Pentti", Ben korjasi äkkiä. "Mutta lempinimet kunniaan, kaikki sanovat minua Beniksi"

"No, Ben", Lare suoristeli tukkaansa. "Miksi sinä täällä istut?"

"En kuulemma osaa käyttäytyä kunnioittavasti ja totella auktoriteettien valtaa", Ben vastasi hymyillen kapinallisesti. "Joten minut heitettiin ulos tunnilta"

"Käytkö sinä tätä koulua?" Lare kummastui. "Mistä lähtien?"

"Tästä päivästä lähtien", Ben tokaisi ja päätti vaihtaa puheenaihetta. "Emma ihmetteli missä sinä viivyt"

"Ai", Lare vetäisi nopeasti henkeä ja punastui hieman. "Minä, tuota, nukuin pommiin ja myöhästyin", tyttö selitti aivan selvän valheen, mutta Ben päätti olla utelematta enempää. Ei Lare kuitenkaan ollut ainoa, joka piti salaisuuksia.

"Onko Emma oikeasti sen, sen -"

"Ai ovatko Emma ja Sed oikeasti yhdessä?" Ben päätti tytön lauseen ja hymähti ajatukselle nyökätessään. "Yhtä totta kuin piparit jouluna"

"Tai puuro aamulla?" Lare virnisti.

Ben irvisti. "Yök"

"Mitä?"

"Ei puuroa, yh. Puhutaan jostain muusta", Ben vaati ja nykäisi pipoa paremmin korvilleen.

"Oletpa sinä puurokammoinen", Larea nauratti.

"No niinhän kaikki joul -", Ben aloitti tuttavallisesti, mutta lopetti puhumisen heti kun tajusi, että oli ollut jo lipsauttamassa jotakin kiellettyä. Hän tuhahti itsekseen. Juuri tämän takia tonttujen ei kuulunut jutella ihmisten kanssa.

"Mitkä kaikki?" Lare kysyi siniset silmät viattoman suurina.

"Ei mitään, unohda", Ben heilautti kättään muina miehinä. "Mutta juu, Emma ja Sed ovat onnellinen nuoripari", hän lisäsi ja nauroi mielessään onnelliselle nuorelleparille.

"Oletan, että Sedkin on lempinimi?" Lare tiedusteli ja avasi valkomustan koulureppunsa pikkutaskun.

"Lyhenne Seposta", Ben vastasi tottuneesti ja katseli, kuinka Lare nyökkäsi ja kaivoi repustaan mustan litteän kännykän. Tyttö tutki puhelintaan otsa kurtussa ja muuttui yhtäkkiä hyvin punaiseksi.

"Juu, tuota, mitähän minun pitikään -", Lare hukkasi yhtäkkiä kaikki sanansa ja piilotti puhelimen takaisin reppunsa uumeniin.

"Olitko sinä menossa tunnille?" Ben kysyi viitaten suljettuun oveen.

"Juu", Lare virkkoi ajatuksissaan. "Tai itse asiassa en. Olen jo niin pahasti myöhässä kuitenkin. Taidan tästä jatkaa matkaa, juu niin taidan tehdä", tyttö mutisi ehkä enemmän itsekseen, nousi ylös kylmältä käytävältä ja katosi saman nurkan taakse kuin mistä oli ilmestynytkin.

Ihmiset ovat outoja, Ben tuumi itsekseen ja kulutti lopun odotusajan tutkien hurjia tiikerikyniään.

                                              *

Bastien hengitti kirpeää pakkasilmaa. Lumi narskui hänen kenkiensä alla ja olkapäillä roikkuva tukka kiemurteli hennon tuulen matkassa hänen silmilleen. Muutamalla vaivattomalla liikkeellä Bastien kuritti pitkän tukkansa poninhännälle niskaan ja heitti harmaan hupun kasvojensa suojaksi.

Hän käveli tietä, joka aikoinaan oli ollut hyvinkin tuttu. Bastien vilkuili ympärilleen ja totesi, ettei mikään ollut oikeastaan muuttunut. Paitsi ihmiset, hän lisäsi mielessään ja tajusi jälleen kerran hieman hermostuneena, että viime kerrasta oli hyvin pitkä aika.

Hetken aikaa kuljettuaan Bastien saapui suuren kolmikerroksisen talon eteen. Vielä vuosien jälkeenkin talo toi hänelle jokseenkin kotoisan olotilan. Talo oli rakennettu ruskeasta hirrestä ja sen keskikerrosta koristi suuri leveä parveke. Bastien askelsi pientä pihatietä talon kuistille ja sen enempiä miettimättä koputti oveen. Hän veti syvään henkeä.

Ovi aukesi varovasti. Bastien nosti katseensa hitaasti ja kohtasi kauniiden ruskeiden silmien tuijotuksen.

"Pitkästä aikaa, Anaria", Bastien tervehti hymyillen väkinäisesti.

                                              *

Emma huokaisi. Enää yksi tunti ja sitten vapaus. Hän vilkaisi Sediä ja Beniä, joilla näytti olevan hyvinkin hauskaa. Emma puolestaan ei tiennyt pitäisikö hänen itkeä vai nauraa. Pojat olivat omasta mielestään selviytyneet hyvinkin kunnialla ensimmäisestä koulupäivästään, mutta asiasta voitiin olla montaa mieltä. Emma arveli opettajienkin puivan edelleen, mikä heihin oli iskenyt, kuinka kovaa ja mistä tämä kaksikko oli oikein putkahtanut. No toisaalta, ehkä musiikintunti ei olisi niin paha.

"Mitäs meillä on seuraavaksi?" Ben kysyi hymyssä suin, kun he kulkivat kolmistaan koulun käytävää pitkin. Oppilaita norkoili siellä täällä odottamassa pääsyä tunneille.

"Musiikin valinnainen", Emma vastasi helpottuneena.

Veljekset katsahtivat toisiinsa leveästi virnistäen. "Jes", he kihersivät yhteen ääneen, eikä Emma voinut muuta kuin jälleen huokaista.

Hän oli luullut, että musiikki olisi helppo nakki, mutta ilmeisesti sellaista käsitettä ei ollut olemassa Greenin veljesten maailmassa. Olisipa edes Lare ollut paikalla, mutta Ben oli kertonut tytön kummallisesta katoamisesta ja tekaistusta myöhästymissyystä. Emmaa ahdisti. Mistä lähtien hänellä ja Larella oli ollut niin paljon salaisuuksia? Vai kertoisiko Lare kuitenkin oikeat syynsä Emmalle, parhaalle ystävälleen? Mutta siltikin. Mistä lähtien Lare oli juossut kesken koulupäivän menoissa, jotka aiheuttivat kuulemma änkyttämistä sekä punastumista?

Emma, Sed ja Ben valitsivat paikat luokan perältä. Musiikkiluokan pulpetit olivat pitkiä pöytiä, joiden ääreen oli työnnetty kiikkeriä ja vanhoja tuoleja. Sed istui reunimmaiseen tuoliin seinän viereen, Emma hänen viereensä ja Ben Emman viereen. Emma tuhahteli itsekseen. Hän oli päivän aikana huomannut, että pojat saartoivat häntä pakottaen hänet koko ajan kulkemaan keskellään. Tehokas suojelutekniikka, mutta toisaalta harvinaisen ärsyttävä sellainen.

Opettajaa odotellessa Emman katse hakeutui jälleen Sediin. Poika tuijotteli huoneen kattoa nyökyttäen päätään pienesti kuin äänettömän musiikin tahtiin. Sedin silmät sulkeutuivat hetkeksi ja tummat ripset laskeutuivat alaspäin. Pojan suu oli hieman raollaan ja amorinkaari sai huulet näyttämään houkuttelevilta. Emma punastui. Hänen olisi juteltava Sedin kanssa. Pakko. Aivan täysin pakko. Emman ajatukset olivat kaukana normaaleista. Kyllä, hän juttelisi Sedin kanssa mielellään jo samana iltana. Vain juttelisi, hän painotti vielä mielessä itselleen.

                                              *

"Mutta tarina Neljästä Valtiaastahan on vain unisatu", Anaria Green jankutti istuen keittiössään.

Bastien hymyili hänelle vastapäiseltä penkiltä. "Vaikka sinä kuinka sitä hoet, ei se muuta faktoja"

"Faktoja? Eli sinun päätelmiäsi", Anaria täsmensi ja pudisteli väsyneenä valkeaa päätään.

"Päätelmiä, jotka tuntuvat järkeenkäyviltä", Bastien totesi vakaasti.

Anaria huokaisi ja nosti katseensa kohti vanhaa ystäväänsä. "Et sinä voi olettaa minun myötäilevän kaikkea sanomisiasi. Hyvänen aika, minähän yritän vieläkin sulattaa sitä asiaa, että sinä ilmestyt tänne yli kymmenen vuoden jälkeen ja käyttäydyt kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan!"

"Anteeksi", Bastien pyysi hiljaa. "Mutta minulla ei silloin ollut vaihtoehtoja. Sinä ja Denny autoitte minua paljon Briannan menetyksen jälkeen ja minä olen siitä ikuisesti kiitollinen"

"Ja silti sinä häivyit kuin tuhka tuuleen", Anaria nurisi vakavana. "Pojatkin kyselivät pitkään sinun perääsi, hehän käytännössä pitivät sinua setänään. Varsinkin Seddharthin oli vaikea ymmärtää, minne sinä hävisit"

Bastien painoi päänsä. "Olen pahoillani, Ria, mutta minun oli tehtävä jotakin. En vain saanut rauhaa"

"Joten päätit sitten perustaa kapinallisjoukon?" Anaria kysyi hymähtäen ilottomasti.

"Sinun jos jonkun luulisi ymmärtävän", Bastien nosti harmaiden silmiensä katseen kohtaamaan Anarian valkeat kasvot. "Sinä ja moni muu ennen sinua jäitte Virvatulien varjoksi, eikä hallitus tehnyt mitään. Sama Briannan kohdalla. Minä anoin ja pyysin, että joku tekisi jotain. Hän oli vasta 14-vuotias -"

"Minä tiedän, Bastien. Ja olen edelleen pahoillani, etten osannut auttaa sisartasi pakenemaan. En itsekään tiedä, miten pakenin Virvatulilta. En vielä tänäkään päivänä ole saanut sitä selville"

"Itse asiassa", Bastien rykäisi varovasti. "Minulla on siihenkin teoria"

"Anteeksi mitä?" Anaria höristi korviaan. "Ei kai tämä vain liity samaan outoon Emma-on-Syksytär-tarinaan?"

"Tuota", Bastien korjasi ryhtiään.

"No, anna tulla vain", Anaria kehotti. "Parempi kuulla kaikki sadut nyt kerralla, että voin kertoa ne Dennyllekin, kunhan hän pääsee kotiin asti"

"Sinähän muistat kuinka satu Neljästä Vuodenajasta päättyy?" Bastien aloitti välittämättä Anarian epäuskoisesta katseesta.

"Jotakuinkin", Anaria vastasi ja sipaisi tukkansa korvan taakse. "Mutta en sanasta sanaan"

"Odotas", Bastien pyysi ja kaivoi takkinsa sisätaskusta pienen kovakantisen kirjan.

Anaria huokaisi. "Bastien, eikös tuokin jo kerro jotain? Sinä vakavissasi kerrot teoriaa minun pelastumisestani sekä Emman alkuperästä ja aiot nyt siteerata lasten satukirjaa?"

Bastien sivuutti Anarian vastalauseet, avasi kirjan ja luki ääneen. "Kaikki oli hyvin uudessa maailmassa, ei pahuuskaan lymynnyt pimeydessä. Kesä ja Talvi katsoivat luomustaan ja neitojaan ja neidot tanssivat onnellisina pakkaskukkien sateessa. Raskas oli ollut työ ja aika oli mennä levolle. Talvi kätteli Kesää ja he sopivat vaalivansa luomustaan ja sen rauhaa unimaailman takaa. Valtiaat vaipuivat rauhalliseen ikiuneen lasten silmiin, sillä heidän työnsä oli tehty"

"Kaunis satu", Anaria totesi nousten ylös nappaamaan keksipaketin pöydälle. "Mutta vain satu"

"Ei välttämättä", Bastien torjui niin Anarian vastaväitteet kuin naisen tarjoamat keksitkin. "Emman sukupuu päättyy Ranskaan naiseen nimeltä Adelina Automne. Arkistot kertovat, että Adelina varttui orpokodissa, sillä hänet löydettiin vauvana, eikä kukaan tiennyt hänen vanhemmistaan mitään -"

"Miten sinä olet niin vanhat arkistot saanut käsiisi?" Anaria pudisteli päätään. "Tai tarkemmin ajateltuna, älä kerrokaan"

Bastien jatkoi teoriaansa. "Sadussa sanottiin, että Vuodenajat asettuivat lasten silmiin ikiuneen vahtimaan Joulumaan rauhaa. Entäpä jos se tapahtuikin juuri niin? He asettuivat lapsiin, jotta voisivat herätä uudelleen maan pinnalle tarpeen vaatiessa?"

"Miten tämä liittyy minuun ja Virvatuliin?" Anaria halusi tietää ja haukkasi palan suklaahippukeksistään. "Ja miksi Seita olisi juuri nyt keksinyt Emman, jos Syksyttären suku olisi ollut noin helposti jäljitettävissä ja Seita itsekin on jo miltei yhtä vanha kuin itse Joulupukki"

"No tuota", Bastien epäröi hetken. "Kuuntele sitten loppuun asti, älä keskeytä"

"Anna tulla vain"

"Minä arvelen", Bastien punnitsi sanojaan. "Että Kesä, Talvi, Syksytär ja Kevätär ovat todella uinuneet pitkään. Siksi kukaan ei ole osannut edes jäljittää heitä. He unohtuivat vain lasten saduksi. Minä veikkaisin, että Virvatulet lopulta herättivät heidät"

"Virvatulet?" Anaria toisti ihmeissään ja unohti puoliksi syödyn keksin pöydälle.

"Niin. Valtiaathan painuivat levolle vain koska maailmassa oli kaikki hyvin. Ei silloin ollut Virvatulia, eikä Seitaa. Minä luulen, että Valtiaiden uusin sukupolvi ryhtyi heräilemään heti, kun he kohtasivat Virvatulet ensimmäisen kerran"

"Kohtasivat Virvatulet? Mutta Emmahan tapasi Virvatulet vasta silloin, kun Seita oli jo hänen perässään?"

"En minä puhunutkaan nyt Emmasta"

"Kenestä sitten?" Anaria vaati tietää.

"Nyt pääsemmekin sinuun", Bastien katsahti Anarian vakavia ruskeita silmiä.

"Annas kun arvaat: sinä aiot seuraavaksi ehdottaa, että minä olen yksi Pegasoksen ja Herculeksen kadonneista rakkauslapsista?"

"Hahhah, hauskaa, Ria", Bastien hekotti sarkastisesti. "Ei vaan, ihan totta. En tiedä huomasitteko te, mutta Seddharth ja Emma ovat yllättävän kiinni toisissaan, huomattavan läheisiä jo vasta muutaman päivän jälkeen?"

"Miten tuo nyt liittyy millään tavalla taas mihinkään?"

"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"

[Genova]

Ja taas aamutuimaan kommentoimassa.

Pidin luvusta, kokonaisuus oli hyvä ja musta on hienoa, miten nidot lastensadun tapahtumiin; selvä juoni ja huomaa, että mietit tätä tekstiäsi, etkä kirjoittele vain niitä näitä.

Hmm. Mitähän sulla on Laren varalle?

"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"

Aww.

[Chuva]

Voooooooi :3

........

AWWWWWW. Voiko muuta sanoa? Kertakaikkiaan ihana luku, tätä oli pakko rakastaa! Pysyt juonessa muokana, mutta kuitenkin teet sen niin hyvin ja annat Sedille ja Emmalle tilaa ^^ Hihhih, mä vaan hymyilin täällä koko luvun kuin mikäkin ja naureskelin ääneen, kun oli vaan niin hauskaa.

Lare on lumottu tai jotain. Ihan taatusti. Koska se, että sen outoa käytöstä korostetaan kertoo jotakin. Joko Seita on ilmestyny sen luo jossain hyvännäköisen pojan ruumissa ja houkutellu sen puolelleen, tai sitten sä yrität saada ihmiset ajattelemaan niin ja sillä oikeasti ei olekaan mitään muuta kuin jotain rakkaushuolia. Mutta kyllä mä vähän veikkaan sitä, että se ei ole nyt ihan oma itsensä D: Paha Seita, PAHA SEITA. :C

"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"

Tässä vaiheessa naapurit varmaan ihmetteli, että oonko mä hankkinu lauman koiranpentuja tai jotain, koska ulvoin kuin mikäkin enkä meinannu pysyä aloillani. Hihi on niin söpöä :3 koska tää Emman syksyttäryyshän käy järkeen, kun sillä on punaiset hiukset ja syksyllä on paljon punaista Mutta haa nythän niillä on hyvä syy olla yhdessä. Jippii! Toivottavasti joku vaan tulee pian kertomaan Emmalle&Sedille näistä havainnoista, vaikka voihan toisaalta olla että siinä vaiheessa Emma rupeaa draamailemaan että kun hännhän ei rupea miksikään syksyttäreksi. Toivottavasti ei käy niin.

Vaikka mä aiemmin hehkutin Ben/Sazzya niin nyt kyllä nousee uusi epäilys, nimittäin Ben/Lare. Hmmhmm. Johan sä nyt sitä tonttupoikaa riepottelet ympäriinsä (tai sitten mun sisäinen parittajani pääsi vaan taas irti...). Mutta mä en nyt osaa päättää että kenen kanssa sillä Benillä on jotain vispilänkauppaa D: Tai sitten sä et ole vielä esitellyt sitä sen suurta rakkautta ja vaan häiritset lukijoita näille hiuksenhienoilla vihjauksilla...

"Mokomakin määräilijäluumu", Ben mutisi itsekseen tylsyydessä istuessaan lattianrajassa.

...määräilijäluumu? xDDD Oijoi, Ben hieno lempinimi Mutta johan sä Pinski osaat yllättää, mä en lainkaa osannut odottaa tollasta käännettä siitä pipojupakasta. Mä oletin suurin piirtein että luokkaan olis lentäny lentäviä lehmiä joilla olis ollu rynnäkkökiväärit, mutta sä selvititkin tilanteen noin helposti... Jännä juttu.

Jotenkin mä epäilen että koulussa tulee vielä tapahtumaan jotain jännää, joko Pastis ilmaantuu kertoilemaan teorioitaaan, Emma rupee draamailemaan käytävällä tai sitten Seita hyökkää taas. Tai sitten Lare ilmaantuu paikalle ja sillä on jotain hurjan tärkeää ja hurjan salaista asiaa ja sitten se yrittää napata Emman (mutta tää tapahtuu vaan jos Lare on lumottu tms) tai sitten... HEI. Emma ampuu roopen sen uusilla supervoimilla! Jooo! Tästä mä tykkään.

Mutta kuten olen moneen kertaan hehkuttanut, tää on ihana tarina ja toivottavasti tulee jatkoa piakkoin!

Tom^^

/Mun kaveri, joka seuraa tätä vähintään yhtä innoissaan (mutta ei koskaan kommentoi D: ), ehdotti, että ehkä Larella onkin roopen kanssa jotain juttua! Hah, sopis mulle, eipähän tulis enää turhaa kolmiodraamaa.

[Welmasein]

mä veikkaan, että Lare ja Roope on menny yksii ja ja laresta on tullu roopen lelu. tai sitten Tom^^ on oikeessa ja Seita on alkanu lähennellä Laree...

mutta hyvä luku oli taas ja jännittää toi

"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"

voisko se olla nii? se olis vähä niiku elokuvissa 

ihana oli ja jatkoa odottelen varsinkii Laren ja Talvi/Syksytär jutun takia

[Pinski]

Welmuriini, kiitos kaunis taas kommentista  on sulla villejä teoriota, saas nähä tuleeko kymmenen pistettä ja papukaijamerkki  Annoit mulle muuten aika sairaita mielikuvia tuosta Seidan lähentelystä Larea kohtaan  tai sitten mulla on vaan outo mielikuvitus! Mutta joka tapauksessa, kiiiiitos kun jaksat kommentoida

Tom<3Roope, Tomtomtom, mä en kommentoi sun epäilyihin muuta kuin että sä alat jollain oudolla tasolla näköjään jo tuntemaan mut  ja hei, on kiva kuulla, etten oo ainoa kenen pään sisällä hyörii yli-innokas parittajanpoikanen! Ja mitä tulee lentäviin lehmiin sekä rynnäkkökivääreihin: aivan mahtava idea uuteen tarinaan!

Genova, kiitos taas aamuisesta piristyksestä! ja olet oikeassa, mä todellakin mietin tätä tekstiä sekä tarinaa joka aamu, iltapäivä, saunassa, sillon ku hengitän melko usein. Aina ei vaan saa aikaseksi sitä koneelle siirtymistä ja sitten tulee noita pidempiä taukoja.

// Ai niin ja Tom^^, käskehän sen kaveriskin kommentoida tai mä usutan innokkaan Roopen sen kimppuun! T. Kommenttiaddikti

36. Joulu valtaa sydämen

Emma istui musiikkiluokassa Sedin ja Benin välissä katsellen, kuinka huoneeseen käveli täysin vieras mies. Muukalainen asettui opettajan pöydän taakse ja avasi talvitakkinsa tiiraillen samalla tummien kulmiensa alta oppilaita. Miehen tukka roikkui tyylikkäästi miltei olkapäillä, hänen nenänsä oli viivasuora ja poskipäänsä korkeat. Jopa miehen villapaita laverteli alleen peitetyn vartalon ryhdikkyydestä. Luokkaan lankesi hiljaisuus sillä silmäyksellä, kun tuo mies avasi suunsa.

"Päivää", mies aloitti miellyttävän matalalla äänellä. "Teidän opettajanne ei ikävä kyllä päässyt tänään paikalle, joten minä lupauduin tuuraamaan tämän päivän musiikintunnit. Minun nimeni on Christian Halen, mutta voitte kutsua minua vain Haleniksi"

"Ben", Sed kuiskasi Emman yli veljelleen. "Ajatteletko samaa kuin minä?"

"Jep", Ben supatti pitäen katseensa edelleen tiukasti sijaisopettajassa. "Tällä kaverilla ei nyt ole ihan puhtaat jauhot pussissaan"

"Miten niin?" Emma kuiskutti vilkuillen veljestä toiseen, mutta kumpikaan ei vastannut hänelle.

"Aloitetaanpa", Halen jatkoi istahtaen opettajan pöydälle. "rehellisyydestä. Minä en ole muusikko, enkä edes halua olla. En ole ehkä paras valinta musiikinopettajan sijaiseksi, mutta kuten rehtori muistutti, niin tyhjästä on paha nyhjäistä", mies vitsaili ja muutama oppilas (lähinnä eturivin tytöt) naurahtivat hermostuneesti.

"Voin vain kuvitella", Sed mutisi vakavana. "mistä kolosta tämä tyyppi on nyhjäisty"

"Joten tehdäänpä tänään niin", Halen virkkoi iloisesti hypäten ketterästi alas pöydän päältä. "Minä laitan läsnäololistan kiertämään ja jokainen saa kirjoittaa oman nimensä perään mielestään parhaan joululaulun. Tämän tunnin aikana laulamme kaikki suosikkinne", mies vinkkasi silmää luokalle kuin odottaen suosionosoituksia. Vain muutama (taas samat eturivin tytöt) hihkaisivat innoissaan, mutta Emma arveli että hihkaisujen insipiraationa oli enemmänkin Halenin imelät silmänvinkkaukset kuin joululaulujen nostattama suosio.

"Tämä tyyppi oikeasti karmii minua", Ben käänsi vihdoin tarkkaavaisen katseensa sijaisopettajasta Sediin ja Emmaan.

"Sama vika", Sed sanoi ilme synkkänä.

Emma pudisteli päätään. "Te olette vain vainoharhaisia. Meillä on sijaisia harva se päivä"

"Emma rakas", Sed kääntyi hitaasti häneen päin ja pojan kasvoilla oli ärsyttävän tietävä ilme. "Voitko sinä oikeasti kutsua meitä vainoharhaisiksi kaiken tapahtuneen jälkeen?"

"Parempi katsoa kuin katua", Ben viisasteli Emman toiselta puolelta.

"Ei haukku haavaa tee", Sed lisäsi kohauttaen olkapäitään tyynesti.

"Ei ehkä haukku", Emma mutisi kärttyisenä. "Mutta minä"

"Teet mitä? Haavan vai?" Sed hymähti pienesti ja tönäisi Emmaa hellästi. "Olisi kiva nähdä, kun yrität"

"Kannattaa katsoa, mitä toivoo", Emma kääntyi Sediin päin virnistäen ilkeästi pojan haastavalle katseelle. "Muuten voi käydä hullusti"

"Kuten? Käytkö päälle vai?" Sed kumartui lähemmäs tyttöä, niin lähelle että Emma tunsi tämän lämpöisen hengityksen miltei huulillaan.

"Ehkä", Emma kuiskasi ja tunsi perhosparven lehähtävän jälleen lentoon vatsansa pohjassa. Hetken he vain katselivat toisiaan. Emma tutki tarkkaan Sedin kasvoja ja tajusi jo tuntevansa pojan piirteet ulkoa. Samassa heidän edessään istuva poika lykkäsi läsnäololistan Sedin eteen pulpetille ja Emma aisti oudon jännitteen rikkoutuvan heidän väliltään.

"Te olette toivottomia", Ben huokaisi kyllästyneesti napaten listan eteensä. "Mitäs lauluja laitetaan?" hän kysyi tiikerikynä kädessään.

"En minä tiedä", Emma kääntyi kysyvästi Beniin päin. "Joulumaa?"

"Minulla on parempi idea", Sed tokaisi ja kahmaisi läsnäololistan Beniltä.

Emma kurkkasi Sedin olan yli pojan kirjoittaessa paperiin jotakin. "Oletko tosissasi? Eihän tuollaista laulua ole olemassakaan"

"Mitä siellä lukee? Sed, mitä sinä kirjoitit?" Ben vaati tietää ja nojautui Emman yli nähdäkseen paperin paremmin.

"Sed, eikö teidän, tai siis meidän pitänyt pysyä matalassa profiilissa? Mitähän Halenkin ajattelee, kun meidän joululaulutoiveenamme on 'Seidan pomppivat Virvatulet' ja 'Shakaalipolkka'?" Emma paasasi.

Mutta Ben hymyilikin tietävästi veljelleen. "Aa, nyt minä ymmärrän! Aika ovelaa"

"Eikö olekin", Sed virnisti takaisin.

Emma turhautui ja tuhahti. "Voisittekohan kenties jakaa minunkin kanssani tämän asian?"

"Se on testi", Ben selitti Emmalle, kun Sed lähetti läsnäololistan takaisin luokan eteen.

"Katsos", Sed jatkoi. "Jos Halen onkin vain harmiton tavallinen taatelintallaaja, ihmettelee hän takuulla vilpittömästi outoja joululaulujen nimiä"

"Mutta", Ben lisäsi. "Jos hän on täällä meidän takiamme, me kyllä huomaamme sen hänen käytöksestään, kun hän saa tuon lapun käsiinsä"

"Voi hyvänen aika", Emma huokaisi ja painoi pään käsiensä varaan. Tyttöä kuitenkin kiinnosti poikien teoria sen verran, että hän raotti tukkaansa nähdäkseen, mitä luokan etuosassa tapahtui. Halen oli saanut nimilistan käsiinsä ja tutki sitä tarkkaavaisena höpötellen samalla mukavia muutaman oppilaan kanssa.

Mutta sitten hän selvästikin osui listassa heidän kohdalleen. Miehen vartalo jännittyi hetkeksi ja suu puristui vakavaksi viivaksi. Halen vilkaisi nopeasti luokan perälle ja Emma vetäisi terävästi henkeä. Aivan kuin miehen silmissä olisi käväissyt häivä ilmeetöntä valkeutta. Emma hieraisi silmiään, mutta juuri silloin Halen kääntyikin jo pois, eikä Emma nähnyt enää merkkiäkään sijaisopettajan kireydestä. Mies oli muuttunut taas samaksi rennoksi itsekseen. Emma kääntyi katsomaan Sediä ja Beniä, joiden ilmeet kielivät, että nämä olivat nähneet saman valkean pilkahduksen Halenin silmissä kuin hän.

                                                *

"Se on mahdotonta"

"Perustele"

"Mutta se vain on!"

"Mikään ei ole mahdotonta"

"No tämä on!"

"Miten niin?"

"Minä tunnen poikani! Ja minä tunnen itseni", Anaria tivasi istuen edelleen omassa keittiössään pöydän ääressä seuranaan vakava Bastien ja miltei koskematon keksipaketti.

"Nyt ei olekaan kyse tuntemisesta, vaan teidän perimästänne", Bastien vastasi rauhallisella äänellä yrittäen taivuttaa Anariaa puolelleen.

"Seddharth ei ole sen enempää mikään Talvi kuin minäkään!"

"Mutta se selittäisi niin paljon", Bastien järkeili tavalla, joka ärsytti Anariaa suunnattomasti. "Sinun pakosi Virvatulilta, Sedin varhainen lahjakkuus, Seidan kiinnostus Emmaan, Sedin ja Emman kiinnostus toisiaan kohtaan"

"Ei, ei se voi olla -"

"Miksei? Ajattele nyt Anaria", Bastien puhui melkein kuiskaten ja siirtyi varovasti Anarian viereen laskien käden tämän olkapäälle.

"Minä, minä en halua -"

"Ikävä tuottaa pettymys, mutta tässä ei nyt taida olla kyse haluamisesta", Bastien hymähti ja kiersi istumaan Anarian viereen. "Onko sinulla tallessa mitään sukunne vanhoja papereita?"

"Ei, vain valokuvia", Anaria vastasi ensin ilmeettömästi, mutta kääntyi sitten hiukan kiivaammin mieheen päin. "Ja nytkö sinä jo alkaisit tutkimaan minun sukupuutanikin? Anna jo olla, Bastien! Kyllä, sinun teoriassasi olisi järkeä, ellei se itsessään olisi aivan täysin järjetön!"

"Anaria -"

"Ei kuuntele nyt! Sinä tulet tänne yli kymmenen vuoden jälkeen esittämään hulluja ideoita minusta ja minun pojastani, joka ennen sinun katoamistasi piti sinua jopa setänään! Oletko sinä aivan kajahtanut? Oletko sinä -"

"Mitä nyt?" Bastien kysyi hiukan huolissaan, kun Anaria yllättäen vaikeni ja unohtui tuijottamaan tyhjyyteen.

"Voi ei", nainen huokaisi yhtäkkiä hiljaisella äänellä. "Ei voi olla"

"Mitä?" Bastien toisti hiukan kärsimättömästi, muttei saanut vastausta, sillä Anaria oli pinkaissut ylös tuoliltaan ja kadonnut yläkertaan. "Ria?" hän yritti huutaa naisen perään, mutta tuloksetta.

Hetken odotettuaan Bastien nousi ylös ja suuntasi kulkunsa yläkertaan, jonne Anaria oli vikkelästi kadonnut. Hän kuuli toisen kerroksen ylimääräisestä makuuhuoneesta kolinaa ja avasi oven varovasti. Näky yllätti hänet lievästi. Anaria istui sängyllä jalat ristissä selaillen vanhoja valokuva-albumeita kiihtyneesti. Aina päästessään albumin loppuun hän viskaisi sen kuin turhakkeen lattialle ja siirtyi seuraavaan kuvakokoelmaan.

"Ria?" Bastien kysyi hiljaa tunnustellen. "Mitä sinä teet?"

"Shh", Anaria sihisi käskien ja tuijotti tiiviisti suurta kuva-albumia. Bastien liikahti vanhan ystävänsä viereen sängyn reunalle istumaan ja vilkaisi kuvia, joita Anaria selaili vauhdilla. Kuvissa esiintyi henkilöitä, joita Bastien ei ollut ikinä tavannutkaan, mutta jotka muistuttivat etäisesti Anariaa tai Dennyä.

"Etsitkö -",

Juuri silloin Anaria henkäisi. "Tässä", hän sanoi ja ojensi yhden kuvan kansiosta Bastienin käteen.

Kuvassa hymyili nainen, jonka silmät olivat kuin kopiot Anarian silmistä ja jonka suu kaartui samanlaiseen hymyyn kuin Bastienin vieressä istuvalla naisella. Mutta nyt Anaria ei hymyillyt. Hän näytti hyvin vakavalta sekä kalpealta ja katsoi Bastienia odottavasti.

"Mitä minun pitäisi nähdä?" Bastien kysyi lopulta.

Anaria nielaisi. "Tuo on minun isoäitini Marilee Lumilei"

"Teissä on paljon samaa näköä", Bastien totesi ilmiselvän asian. "Hän on kaunis"

"Oli", Anaria korjasi. "Mutta katso hänen kaulaansa. Katso tuota korua. Minä muistan, kuinka hän antoi sen minulle kauan sitten painottaen sen olevan perintökalleus. Katso sitä, katso tarkasti"

Bastien nosti kuvan lähemmäs kasvojaan ja silloin hän näki sen. Marilee Lumilein kaulassa roikkui hopeinen riipus, joka esitti täydellistä jäljennöstä lumihiutaleesta. Kiiltävän hiutaleen keskellä komeili kaiverrettu aurinko ja auringon ympyrässä kimalteli pieni pisaran muotoinen timantti. Bastien nyökkäsi äänettömästi. Hän oli nähnyt tuon symbolin monta kertaa ennenkin, sillä se komisti myös hänen Fidreil-miekkaansa. Symboli, joka piirrettiin aina Neljälle Tuulelle. Symboli, jonka myös Seita oli kaivertanut voimalliseen miekkaansa ennen kuin Bastien oli sen anastanut.

"Anaria", Bastien puhui hitaasti ja rauhallisesti. "Vieläkö sinulla on -"

Anaria ei vastannut mitään, mutta veti taskustaan hopeisessa ketjussa kimaltelevan riipuksen esiin. Riipus oli täsmälleen sama kuin kuvassa, eikä ollut menettänyt yhtään alkuperäisestä hohdostaan.

Hetken oli täysin hiljaista ja he vain tuijottivat riipusta sekä toisiaan. "Minä en ikinä näinä vuosina tajunnut, että se voisi tarkoittaa jotakin suurempaa", Anaria lopulta totesi värisevällä äänellä. "Säilytin sitä vain korurasiassa rihkaman seassa"

"Kai sinä kuitenkin tunnistit sen merkityksen?" Bastien kääntyi naiseen päin kysyvästi.

"Tottakai minä tiesin sen tarkoittavan Neljää Tuulta, mutta ajattelin että isoäiti on vain aikoinaan ostanut sen Joulukaupungin takaa erämaan Neljäntuulenkylästä. Siellä on kaikkialla viljeltynä tuota merkkiä", Anaria selitti ja antoi riipuksen laskeutua kämmenensä päälle.

"Minusta tuntuu", Bastien aloitti mietteliäästi. "että on tullut aika kysyä itse Joulupukilta muutaman tarkoin valittu kysymys"

"Mitä sinä tarkoitat?" Anaria ihmetteli. "Ajattelitko vain kävellä Neljäntuulenkylään ja marssia Santemérin puheille? Älä unohda, että hallituksen silmissä sinä olet etsitty mies. Emmekä me saa paljastaa -"

"Älä huoli, Ria, en aio paljastaa sinun poikiesi niin kutsuttua petosta tai sitä, että suojelemisen lomassa he kulkevat Emman kanssa", Bastien lohdutti. "Minulla on kyllä keinoni kuulusteluun"

"En tiedä haluanko kuulla enempää"

"Pakko olisi", Bastien hymähti ilottomasti. "Sinä nimittäin kuulut minun suunnitelmiini"

                                                *

Sedillä oli vaikeuksia pysyä paikallaan. Hän vilkaisi kelloa, vielä viisi minuuttia tunnin päättymiseen. Halen istui rennosti opettajantuolissaan ja piti yllä keskustelua joululauluista, sanoituksista ja sävellyksistä. Sed ei kuunnellut sanaakaan, hän vain yritti nähdä Halenin todellisen persoonan. Mies ei todellakaan voinut olla se kuka sanoi olevansa, sillä Sed oli nähnyt miehen ilmeen aiemmin. Ilmeen, reaktion, oudon välähdyksen silmien takana. Heti sen jälkeen Sed oli tehnyt sanattoman sopimuksen Benin kanssa. He jäisivät jututtamaan Halenia, kun tunti päättyisi. Sed vilkaisi vieressään istuvaa jännittynyttä Emmaa. Hän ei ollut vielä tohtinut kertoa tytölle suunnitelmaansa.

"No mutta, tässä kaikki tältä erää", Halen päätti luokassa vallinneen keskustelun ja nousi ylös tuoliltaan. "Saattaa olla, että jatkan teidän sijaisenanne ensi viikollakin, mutta se vähän riippuu, no tuota, monestakin eri asiasta"

Kuvitteliko Sed vain, vai osuiko Halenin katse ikävästi heidän nurkkaansa?

"Eli: kiitos tästä tunnista ja ehkä tapaamme ensi viikolla. Voitte poistua", Halen hymyili ärsyttävän yliystävällisesti. Tuolien jalat raapivat lattiaa, kun oppilaat nousivat ylös, nappasivat reppunsa selkänojilta tai lattialta ja suuntasivat kohti ovea. Myös Emma nousi ylös nykien valkoisen hupparinsa helmaa hermostuneesti, mutta Sed ja Ben vain istuivat paikoillaan.

"Hei", Emma kuiskasi kiihtyneesti. "Voidaanko jo mennä?"

Luokassa oli enää vain muutama oppilas heidän lisäkseen. Halen seisoi kumartuneena opettajan pöydän ylle keräten papereita siistiin nippuun.

Ben kääntyi Sediin päin. "Mitenhän meidän kannattaisi tämä nyt hoitaa?"

Sed vilkaisi nopeasti Emmaa ennen kuin vastasi. "Käytävillä liikkuu vielä paljon porukkaa, siellä on turvallista. Turvallisempaa kuin -"

"Niin minäkin ajattelin", Ben supatti keskeyttäen veljensä. "Emma, mene edeltä. Me tulemme kohta perässä"

"Odota meitä luokan ulkopuolella", Sed lisäsi ja nousi ylös Emman vierelle.

"Miksi?" Emma vaati tietää. "Mitä te teette?"

"Me selitämme kaiken sitten kun pääsemme pois täältä", Sed tokaisi ja ojensi Emman repun merkitsevästi tytön käsiin.

"Mutta -"

"Emma-mene-nyt-ole-kiltti-kiitos", Sed supisi tytön korvaan ja oli hyvin tietoinen, ettei luokassa ollut enää ketään muuta heidän lisäkseen. Kuului vetoketjun ääni, kun Halen sulki mustan olkalaukkunsa ja valmistautui myös lähtemään.

"Hyvä on", Emma totesi hieman kärttyisen oloisena. "Mutta tämä ei jää tähän", tyttö lisäsi marssien ulos luokasta punainen tukka valkoista hupparinselkämystä vasten hulmuten. Sed seurasi katseellaan tyttöä, mutta tajusi, ettei ollut ainoa. Myös Halen tuijotti tiiviisti Emman perään ja käänsi sitten katseensa Sediin ja Beniin, jotka edelleen seisoivat luokan perällä.

"Minä suljen luokan oven", Halen kertoi pojille matalalla äänellä. "Teidänkin pitäisi poistua"

Ben risti totisena kädet rinnalleen. "Kohta", hän vastasi miehelle. "Mutta ensin meillä olisi hieman asiaa"

"Kenelle? Minulleko?" Halen kysyi siirtyen hiljaa poikien luo. Sed tutki tarkkaan edessään seisovan miehen kasvoja, mutta Halenin ilme oli hyvin neutraali.

"Juuri sinulle", Sed täsmensi ja tunsi käsiensä puristuvan nyrkkiin. "Mitä pidit joululauluehdotuksistamme?"

"Niin", Ben pisti väliin. "Jätit aika kätevästi meidän laulumme laulamatta"

"Totta, koska eihän sellaista laulua kuin 'Seidan pomppivat Virvatulet' ole olemassakaan", Halen järkeili, mutta miehen rento olemus oli tipotiessään.

"Oletko aivan varma?" Sed kysyi haastavasti ja astui pienen askelen lähemmäs Halenia. "Minusta nimittäin tuntuu, että sinä valehtelet"

Halenin kasvoilla käväisi varjo. "Ja minusta tuntuu, että teidän kahden kannattaisi nyt lähteä", mies vastasi ja siirtyi luokan ovelle merkitsevästi. Myös Sed ja Ben liikahtivat oviaukkoon nopeasti, ettei mies ehtisi käytävään ennen heitä.

"Tämä ei jää tähän", Sed varoitti Halenia pysähtyen vielä kerran tämän eteen. Ben astui jo ulos luokasta jääden odottamaan veljeään.

"Teidän kannattaisi varoa", Halen kuiskasi juuri kun Sed seurasi veljensä esimerkkiä ja astui ulos luokasta. "Kaikki laulut eivät ole yhtä mukavaa kuultavaa kuin 'Kilisee kilisee kulkunen'", mies lisäsi kieroutuneesti hymyillen ja sulki oven heidän perässään jääden itse kuitenkin vielä luokkaan.

Sed kääntyi katsomaan veljeään. "Tarkoittiko tuo limapussi sitä mitä minä luulen?"

"Todennäköisesti", Ben nyökkäsi vakavana. "Se kuulosti uhkaukselta"

"Täytyy kertoa Emmalle", Sed totesi sulkien hupparinsa vetoketjun.

"Jep, varoittaa. Missä Emma muuten on?" Ben kysyi ja heitti repun selkäänsä.

"Niin aivan, varoittaa ja kertoa, että me olimme oikeassa", Sed lisäsi ja etsi katseellaan punaista tukkaa oppilasmassan joukosta. "Tuolla hän on, juttelee -"

Juttelee Roopen kanssa. Roopen, entisen poikaystävänsä kanssa. Roopen, joka haluaisi Emman takaisin. Roopen, joka seisoi aivan liian lähellä Emmaa. Sed tunsi näkevänsä punaista, eikä sillä ollut mitään tekemistä Emman hiusten kanssa. Jokin alkukantainen tunne valtasi hänen mielensä ja sumensi kaiken ympäriltään.

"Sed", Benin ääni kuulosti varoittavalta, mutta Sed ei kuunnellut. Hän marssi päättäväisesti eteenpäin suoraan kohti Emmaa, hänen Emmaansa ja tuota luuserilohmoa, joka hymyili liiankin iloisesti.

"Hei", Sed henkäisi päästyään kaksikon luo. "Mennäänkö jo?" hän osoitti sanansa vain Emmalle ja nappasi tämän hetken mielijohteesta käsikynkkäänsä. Ben jäi seisomaan taustalle tarkkailemaan tilannetta.

"Juu, hetkinen -", Emma aloitti häkeltyneenä, mutta Roope keskeytti hänet.

"Meillä oli itse asiassa juttu kesken", homeinen lois-eliö selitti omahyväisesti virnistäen. "Emma tulee kyllä kohta, kunhan ehtii"

Sed astui uhkaavan askeleen lähemmäs kilpailijaansa. "Ei, vaan Emma tulee nyt", Sed murahti ilkeästi ja vetäisi tytön lähelleen.

"Hei, Emma osaa ihan itsekin puhua, kiitos!" Emma pisti väliin ja riuhtaisi itsensä irti Sedin otteesta.

"Siinäs kuulit", Roopelöllö ilkkui ärsyttävästi. "Emmalla on nyt parempaa seuraa"

"En minä niin sanonut!" Emma suuttui, mutta kumpikaan pojista ei enää kuullut hänen vastaväitteitään.

"Parempaa seuraa? Sinä vai?" Sed naurahti ilottoman sarkastisesti. "Johan vitsin murjaisit"

"Ainakin parempaa kuin tuollainen outo hiippari", Roope vastasi mulkoillen Sediä ilkeästi päästä varpaisiin.

"Sed ja Emma, nyt lähdetään", Ben siirtyi keskeyttämään riitaa, mutta turhaan.

"Ja kas, toinenkin outolintu saapui", Roope jatkoi.

"Katsohan vähän ketä solvaat", Sed varoitti matalasti muristen. "Me lähdemme nyt. Me eli minä, veljeni ja tyttöystäväni Emma. Minun tyttöystäväni, ei sinun. Sinä saat painua vaikka pikkuoravan peräaukkoon, jos siltä tuntuu"

"Hän oli ensin minun tyttöystäv -"

"Nytriittääminäenenääjaksakuunnellateitä!" Emma puuskahti vihaisena ja kääntyi kannoillaan. "Antakaa minun olla!" tyttö marssi käytävää pitkin katsomatta lainkaan taakseen.

"No niin!" Ben taputti reippaasti veljeään olkapäälle. "Niin sitä pitää!"

                                                *

Emma paiskasi kotioven perässään kiinni ja tervehti ohimennen keittiössä istuvaa isäänsä. Tyttö suuntasi kuitenkin samantien kulkunsa yläkerran rappusiin aikomuksenaan linnoittautua omaan huoneeseensa purkamaan kiukkuaan koristetyynyihinsä. Miksi poikien piti olla niin ärsyttävän hankalia ääliöidiootteja? Minkä takia hänestä riideltiin kuin lempilelusta? Miksimiksimiksi? Emma tuhahti ärtyneenä hyppiessään rappusia ylös kaksi kerrallaan.

Emma avasi huoneensa oven väsyneenä ja jähmettyi. Sed seisoi jo keskellä hänen huonettaan kasvoillaan outo ilme. Oliko se riidanhaluisuutta vai katumusta?

"Hei", Sed tervehti, mutta Emma ei vastannut. Hän sulki oven perässään ja ohitti Sedin viileästi siirtyessään istumaan sänkynsä reunalle. "Ai, nytkö sinä et enää puhukaan minulle?" poika kysyi uhmakkaasti ja liikahti lähemmäs, muttei kuitenkaan istunut Emman viereen.

"Sinä osaat välillä olla niin ääliö", Emma puuskahti tuohtuneena.

"Minä olen ääliö? Sinähän se ryntäsit ulos koulurakennuksesta, vaikka ihan hyvin tiedät, että perässäsi on jos jonkinlaisia olentoja ja örrimörrejä! Sinun olisi pitänyt odottaa meitä!"

"No ei oikein tehnyt mieli jäädä kulkemaan kanssasi käsi kädessä! Ja sitä paitsi, minä kyllä tiedän että te seurasitte minua koko matkan tänne"

"Tottakai me seurasimme, sehän on meidän tehtävämme!" Sed puolustautui äkäisesti.

Emma ponkaisi ylös sängyltä. "Niin aivan, sehän minä vain olen teille: tehtävä!"

"Älä viitsi aloittaa!" Sed murahti. "Sinä aivan hyvin tiedät, miten asian laita on"

Emma kallisti päätään suuttuneena. "Ai tiedänkö? Kuka sinä olet sanomaan, mitä minä tiedän ja mitä en? Viikko sitten minä vielä tiesin, miten täällä maailmassa homma toimii, mitä kuuluu tehdä ja mitä ei. Pari päivää sitten minä tiesin, että sinä olet paitsi tonttu myös ärsyttävin ja rasittavin olento koko elämässäni! Nyt minä en tiedä enää mistään mitään ja siinä sinä vain seisot ja olet, enkä minä tiedä mitä minun pitäisi tuntea tai mitä minä haluaisin -"

"Emma, rauhoitu!"

"- minä en edes tiedä mikä minuun on mennyt ja minua oikeasti pelottaa kaikki nämä seitavirvatulishakaalit, mutta siltikään minä en tiedä enkä ymmärrä enkä tajua, että miksi minä en voi lakata ajattelemasta sinua -"

Emman nopeatahtinen selitys keskeytyi, kun Sed yllättäen liikahti lähemmäs ja nappasi hänet syliinsä. Poika katsoi häntä aivan pienen hetken kiivaasti silmiin, mutta sulki sitten viimeisenkin raon heidän väliltään ja suuteli häntä lämpöisesti. Emma huumaantui täysin. Hän tunsi Sedin huulien liikkuvan omiaan vasten, eikä edes yrittänyt pyristellä pois. Miksi hän sellaista olisi tehnyt, kun hänen paikkansa oli juuri siinä Sedin käsivarsilla?

Emma kietoi kätensä Sedin niskaan ja salli sormiensa kulkeutua pojan pipon alle. Hän nykäisi hatun pojan päästä antaen sen tipahtaa lattialle ja painoi Sedin lähemmäs itseään. Sedin kädet puristuivat Emman selkään tiukasti ja he suutelivat toisiaan pitkään ja syvästi.

Juuri kun Emma ajatteli, ettei halunnut ikinä tuon hetken päättyvän, valahtivat Sedin kädet irti hänen ympäriltään. Emma vetäytyi hieman kauemmas nähdäkseen pojan paremmin, mutta ilme Sedin kasvoilla oli kaikkea muuta kuin hän oli odottanut. Emma hypähti kauhuissaan askeleen taaksepäin.

Sedin silmät näyttivät siltä kuin olisivat kääntyneet ympäri ja pojan kalpeat kasvot muuttuivat oudon harmaiksi. Sedin koko vartalo tärisi ja sitten aivan yhtäkkiä poika rojahti liikkumattomana maahan. Emma seisoi jähmettyneenä tajuton Sed edessään.

"S-Sed?" Emma kuiskasi hiljaa ja kyykistyi varovasti pojan viereen. Ei vastausta, ei mitään. Tyttö vilkuili ympärilleen paniikissa. "Ben?" hän yritti huhuilla särkyvällä äänellä hiljaisuuteen, mutta luultavasti Ben olisi jo astunut esiin, jos olisi nähnyt veljensä makaavan tajuttomana lattialla. Ehkäpä veljekset olivat sopineet, että Emma ja Sed saisivat kerrankin rauhassa selvittää asiansa. Emma pomppasi ylös ja oli juuri siirtymässä ikkunalleen tähyilemään taustajoukkoja, kun hänen huoneensa ovi aukesi.

Isä seisoi oviaukossa kännykkä kädessään. "Sinun puhelimesi pirisi alakerras -", hänen isänsä aloitti, mutta keskeytti puheensa huomatessaan tyttärensä paniikin ja maassa retkottavan Sedin.

Vasta matkalla sairaalaan Emma tajusi itkevänsä. Ja vasta sairaalassa paikalle saapunut hätääntynyt Ben selitti, kuinka huono idea on toimittaa joulutonttu ihmisten sairaalaan.

[Welmasein]

Whiiiiiii! Täähän menee entistä jännemmäks, tahtois heti lisää!

Oliko se Seita joka esitti Halenia? Vai joku Aarni? Entä mitä kävi Sedille? Tainnuttiko Bastien sen jotenki etäältä vai oliko sekii Seidan tekosia? Tahtoo tietää, tahtoo tietää!!!

"Mutta katso hänen kaulaansa. Katso tuota korua. Minä muistan, kuinka hän antoi sen minulle kauan sitten painottaen sen olevan perintökalleus. Katso sitä, katso tarkasti"

vähäks jännää! toi tukee kivasti Syksytär/Talvi-teoriaa 

Ja Roope... voi sua pälliä, et sä enää Emmaa omakses saa ellet muutu Sediks. Roope hävis Sedille sata-nolla, JIPPII!!!

Emma kallisti päätään suuttuneena. "Ai tiedänkö? Kuka sinä olet sanomaan, mitä minä tiedän ja mitä en? Viikko sitten minä vielä tiesin, miten täällä maailmassa homma toimii, mitä kuuluu tehdä ja mitä ei. Pari päivää sitten minä tiesin, että sinä olet paitsi tonttu myös ärsyttävin ja rasittavin olento koko elämässäni! Nyt minä en tiedä enää mistään mitään ja siinä sinä vain seisot ja olet, enkä minä tiedä mitä minun pitäisi tuntea tai mitä minä haluaisin -"

"Emma, rauhoitu!"

"- minä en edes tiedä mikä minuun on mennyt ja minua oikeasti pelottaa kaikki nämä seitavirvatulishakaalit, mutta siltikään minä en tiedä enkä ymmärrä enkä tajua, että miksi minä en voi lakata ajattelemasta sinua -"

Emman nopeatahtinen selitys keskeytyi, kun Sed yllättäen liikahti lähemmäs ja nappasi hänet syliinsä. Poika katsoi häntä aivan pienen hetken kiivaasti silmiin, mutta sulki sitten viimeisenkin raon heidän väliltään ja suuteli häntä lämpöisesti. Emma huumaantui täysin. Hän tunsi Sedin huulien liikkuvan omiaan vasten, eikä edes yrittänyt pyristellä pois. Miksi hän sellaista olisi tehnyt, kun hänen paikkansa oli juuri siinä Sedin käsivarsilla?

Emma kietoi kätensä Sedin niskaan ja salli sormiensa kulkeutua pojan pipon alle. Hän nykäisi hatun pojan päästä antaen sen tipahtaa lattialle ja painoi Sedin lähemmäs itseään. Sedin kädet puristuivat Emman selkään tiukasti ja he suutelivat toisiaan pitkään ja syvästi.

Juuri kun Emma ajatteli, ettei halunnut ikinä tuon hetken päättyvän, valahtivat Sedin kädet irti hänen ympäriltään. Emma vetäytyi hieman kauemmas nähdäkseen pojan paremmin, mutta ilme Sedin kasvoilla oli kaikkea muuta kuin hän oli odottanut. Emma hypähti kauhuissaan askeleen taaksepäin.

Sedin silmät näyttivät siltä kuin olisivat kääntyneet ympäri ja pojan kalpeat kasvot muuttuivat oudon harmaiksi. Sedin koko vartalo tärisi ja sitten aivan yhtäkkiä poika rojahti liikkumattomana maahan. Emma seisoi jähmettyneenä tajuton Sed edessään

Toi oli nii awws toi alku, mutta sitten... Maailma räjähti, KABUUM!!! eiku...

Ja kyllä se Emma Sedii ihan oikeesti rakastaa <3

Ihana luku oli siis taas ja jatkoa odottelen innolla pelon sekaisin tuntein. Kai Sed silti selviää?

[Genova]

Jotakuinkin samat sanat Welmasein kanssa tuon lainatun kohtauksen suhteen Ihanaa.

Monipuolinen ja pitkä luku, kiitos.

[Chuva]

No jopas jotakin :3

Sieltä se kauan kaivattu ja odotettu ensimmäinen suudelma nyt sitten tulikin! Hurisin innoissani luvulle kokonaisuudessaan, mutta etenkin tuolle kohdalle. Jossain tapauksissa mua vois häiritä ns. nopea toiminta (niin niin, ainahan mä odotan suhteiden etenemistä kuin kuuta nousevaa), mutta tässä tää toimii. Eikä toi suudelma edes tuntunut sellaiselta "tungen nyt tuon tuohon kun en nyt muutakaan keksi" vaan se... kuului siihen. Juu nou.

Luku kokonaisuudessaan oli erittäin ihana ja kuten aiemmat lukijat ovatkin jo hehkuttaneet kommenteissaan; erittäin onnistunut ja monipuolinen. Oli tapahtumia, kuvailua, dialogia, romantiikkaa, draamaa, jännitystä. Johan on. Sä Pinskiseni sitten osaat kirjoittaa. Duh.

Paha musiikinopettaja, paha paha. Se on varmaan tää Seidan kolmannen asteen kätyri. Ensin oli virvatulet, sitten shakaalit ja nyt sitten liuhulettinen äijänkäppyrä. Tosin voishan se olla joku piiloutunut virvatuli, mutta en mä toisaalta usko että Seita olis niin tyhmä, että se laittais sellasen... "huonomman" pahiksen, kun kerran on huomannut, että Emman selustaa suojataan. Se vois olla joku Seidan poika (johan mä kehittelen sille noidankuvatukselle sukulaissuhteita ). Tai sitten se on joku riivattu tyyppi.

HAHAA GO SED GO! Mä jäin syvästi kaipaamaan sitä "Sed löi Roopen kuoliaaksi" -kohtaa, mutta ehkä Emma ei olis hirveästi innostunut siitä, eli mä voin odottaa kyllä että se ääliö pistetään hautaan heti kun tilaisuus (ja Emma) sen sallii. Hmmph, täytyy kyllä ihmetellä, että miten sä oot saanu luotua noin ällöttävän limanuljaskahahmon, vaikka se ei edes ole esiintynyt paria kertaa enempää. Kait senkin voi vaan laittaa lahjakkuuden piikkkiin.

Ja näin pääsemmekin päivän kuumaan puhenaiheeseen, Sedin&Emman herkkään hetkeen ja siihen, kun paha mies (mä en jaksa tarkastaa senkään nimeä, joku Harveli se sen nimi tais olla) tai joku muu Seidan pikkupiru hyökkäsi ja sähläsi kaiken. Olit tämänkin tilanteen kuvannut erinomaisesti ja voin vain hymyillä itsekseni, joskin hymy hyytyi kun tilanne päättyi vähemmän nätisti. Ne varmaan ampui Sediin jonkin vähän sen pari lukua sitten esiintyneen valotäplän kaltaisen jutun.

Mutta mitä mahtaa tapahtua jatkossa? Luultavasti Ben hommaa Sedin sairaalasta pois, tai sitten siellä aletaan piakkoin ihmetellä tonttupoitsun outoa veriryhmää tai jotain vastaavaa, kerta ei tonttuja saisi ihmisten sairaalaan viedä. Tai sitten siinä ei varsinaisesti ole mitään normaalista poikkeavaa, mutta ne ei vaan osaa auttaa sitä.

Jos saan leikkiä ennustajaa (mitä luultavammin kaikki tän kommentin lukijat nauraa mun typerille huomioilleni, mutta ei voi mitään), niin Emma jotenkin parantaa Sedin, tai ainakin on osallisena siinä. Se saattais nyt löytää lisää supervoimiaan ja iskea Sediä valopallolla. Tai sitten Anaria Lumilei ja Pastis (ja ehkä Denny) saapuvat paikalle Benin lähetettyä piippariviesti, tai koska Anarialla on sellai jännä aavistus ja sitten ne parantaa sen. Tai sitten mä olen taas ihan hakoteillä ja oikeasti ne ei edes päädy sairaalalle, vaan Shakaalit pysäyttää sen auton ja alkaa hurrja taistelu. Tai sitten mä olen ihan väärässä, hyvin mahdollista.

Ja koska perinteeksi on muodostunut lempikohtien lainaaminen, niin enhän minä nyt omia perinteitäni käy rikkomaan.

"Ehkä", Emma kuiskasi ja tunsi perhosparven lehähtävän jälleen lentoon vatsansa pohjassa. Hetken he vain katselivat toisiaan. Emma tutki tarkkaan Sedin kasvoja ja tajusi jo tuntevansa pojan piirteet ulkoa. Samassa heidän edessään istuva poika lykkäsi läsnäololistan Sedin eteen pulpetille ja Emma aisti oudon jännitteen rikkoutuvan heidän väliltään.

Kaikessa.. hmm... yksinkertaisuudessaan tämä nousi yhdeksi suosikeistani. Se on tyylikkäästi kuvattu (ihan niin kuin mä puhuisin leffasta enkä... kirjasta? ). Tässä oli sitä jotain, niin sanoakseni. Etenkin tykästyin tuohon outoon jännitteeseen, joka ihan selvästi viittaa tähän Talvi/syksytär-kuvioon. Me likes.

"Minä tunnen poikani! Ja minä tunnen itseni", Anaria tivasi istuen edelleen omassa keittiössään pöydän ääressä seuranaan vakava Bastien ja miltei koskematon keksipaketti.

Ihanaa! Sä et jättänyt sitä edellisessä luvussa mainittua keksipakettiakaan huomiotta, vaan laitoit sen tähänkin ja siitä tuli sellasta... tota. ns. leffamaisuutta tähän (tai sitten loistavasti kirjoitetun kirjan tyyliä), koska toi parin sanan muistutus siitä, että se keksipaketti edelleen on siellä, toi siihen tilanteeseen sitä tunnetta, että tilanne jatkuu edellisestä luvusta, eikä vaan tökstöks pääty ja ala sitten uudestaan.

"Mitä sinä tarkoitat?" Anaria ihmetteli. "Ajattelitko vain kävellä Neljäntuulenkylään ja marssia Santemérin puheille? Älä unohda, että hallituksen silmissä sinä olet etsitty mies. Emmekä me saa paljastaa -"

Oi, pääsemmekö vihdoin tapaamaan tämän kaikkien tunteman, mutta silti kaikille tuntemattoman JOULUPUKIN? IIK! Jännää, että se sen luo meneminen on niin tavatonta. Automaattisesti ajattelis, että kaikki tontut käy vuorotellen Santsukan (koska lempinimet <33) luona kaffella, mutta ei ilmeisesti käy. Miten mulla on sellanen tunne, että se ei oo yhtään selllainen perinteisen joulupukkiajatuksen mukainen? Äsken nousi villi ajatus päähän, entä jos Santsukka onkin nainen?

Sed seurasi katseellaan tyttöä, mutta tajusi, ettei ollut ainoa. Myös Halen tuijotti tiiviisti Emman perään ja käänsi sitten katseensa Sediin ja Beniin, jotka edelleen seisoivat luokan perällä.

PEDOFIILI. Anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta <3

Sed tunsi näkevänsä punaista, eikä sillä ollut mitään tekemistä Emman hiusten kanssa. Jokin alkukantainen tunne valtasi hänen mielensä ja sumensi kaiken ympäriltään.

Taas vihjailua Syksyttäreen ja Talveen ja niiden suhteeseen Tykkäsin myös tosta punaisen näkemisestä ja Emman hiuksista Ovelaa Pinski, ovelaa.

"Hei, Emma osaa ihan itsekin puhua, kiitos!" Emma pisti väliin ja riuhtaisi itsensä irti Sedin otteesta.

xDDD Tällaiset kiivaat heitot on aina yhtä hyviä. Loistavaa, että Emma on säilyttänyt tuliluonteisuutensa, koska yleensä käy aika helposti niin, että sankaritarten ote kiukkuiseen luonteiseen löystyy liian pian ja niistä tulee sellaisia lampaita kahdessa sekuntissa.

"Sinä osaat välillä olla niin ääliö", Emma puuskahti tuohtuneena.

"Minä olen ääliö? Sinähän se ryntäsit ulos koulurakennuksesta, vaikka ihan hyvin tiedät, että perässäsi on jos jonkinlaisia olentoja ja örrimörrejä! Sinun olisi pitänyt odottaa meitä!"

"No ei oikein tehnyt mieli jäädä kulkemaan kanssasi käsi kädessä! Ja sitä paitsi, minä kyllä tiedän että te seurasitte minua koko matkan tänne"

"Tottakai me seurasimme, sehän on meidän tehtävämme!" Sed puolustautui äkäisesti.

Emma ponkaisi ylös sängyltä. "Niin aivan, sehän minä vain olen teille: tehtävä!"

"Älä viitsi aloittaa!" Sed murahti. "Sinä aivan hyvin tiedät, miten asian laita on"

Tappelu! Tappelu! EmmaSeddharth-ottelu! Tonttuja ja... jotain. No. Joo. Ihana riitatilanne!

Ja nyt lopetan tämän turhan lainailemisen ja sopotuksen, loppu oli yksinkertaisesti ihana! En keksi tästä(kään) luvusta mitään pahaa sanomista, voisin vaikka vaan hokea koko yön loistavaloistavaloistava.

Pian lisää lukuja, haluan tietää osuivatko ennustukseni oikein (not) ja kiinnostaa tietää, että miten nuoripari näin jälkikäteen suhtautuu innokkaaseen suuteloonsa.

Jännää, jännää.

Kaveri lupasi kommentoida jossain vaiheessa

Tom^^

/Ps. Tom<3Roope?!??!! Jotain rajaa Pinski! D: Ei saa olla noin julma!!

//Ja hei, nyt mä kerrassaan loistavan idean. Ehkä kukaan ulkopuolinen ei ampunutkaan Sediä, vaan se sen kohtaus liittyi jotenkin siihen herkkään hetkeen... Joku voimanimemisjuttu tai joku... En tiedä. Kyllä se varmaan ennemmin oli se Harmonikka-mies.

///Eh... Mä taisin taas vähän innostua tän kommentin pituuden kanssa...?

////Taikinalamppu on ovela Komppaan ystäväiseni teoriaa (kaikkien niiden mun miljoonan oman teorian ohella ofc) ja mehän ollaan aina miltei kaikesta samaa mieltä.

[taikalamppu]

Käskit kommentoida, joten nyt kommentoidaan! (Tom^^:n kaveri)
En yleensä kommentoi kellekään (huomaa viestien määrä ), mutta kun pyysit ja koska tää on niin ylihyvä..
Yhdyn kaikkeen, mitä tomppaseni sanoo (meillä on näissä asioissa jokseenkin samanlainen maku, eikös niin tomppaseni?!!) eli rakastan kirjoitustyyliäsi, se on hauska ja luonnollinen. Voi, kun joku tekis tästä elokuvan tai sarjan!!! Ja mä oon kanssa ihan Sed/Emma -fani ja Roope-vihaaja (joskin musta on hauskempaa seurata sen kärsimystä ja katkeruutta Emman menettämisestä Sedille kuin kuolemaa...)!

Heitän oman veikkaukseni musaopen todellisesta luonteesta: se on joulupukin tai muun vastaavan ylhäisen voiman lähettämä tarkkailija. Ja Sedin kohtalo johtuu siitä, että ne on talvi ja syksytär, ja ollakseen yhdessä jonkinkainen taika täytyy purkaa tai jotain.
Okei myönnetään, ehkä ei, mutta JATKOA niin saadaan selville, mitä OIKEASTI kävi!!!!
(en oo mikään superkommentoija Tom^^:n tavoin, mutta kuitenkin...)

[Pinski]

Taikalamppu, ensinnäkin isoiso kiitos että viitsit ja jaksoit tulla kommentoimaan Mulla on oikeasti joku kommenttiaddiktio ja saan aina hirveän inspiraatiopyrähdyksen, kun huomaan että joku oikeasti lukeekin tätä!  ja tervetuloa AnonyymitAntiRoopelaiset-kerhoon! Mutta hei, aika hyviä veikkauksia heitit  ja kiitos vielä ihanasta kommentista!

Tomppa, pitäis joskus oikeesti mitata Wordilla noita sun kommenttien pituuksia sivuina, ihan vaan mielenkiinnosta  Ja samaan syssyyn vois kyhätä sen sukupuun, jota oot niin reippaasti Seidalle kehitellyt! Ja vielä liitteeksi vois tehdä "Tomin lempinimioppaan", joka sisältää kaikki Pastakulhosta, Santsukkaan ja Harveli Harmonikkamieheen  Mutta hei, kiitos mahtavasta kommentista taas kerran!

Genova, kiitos itsellesi kommentista Lyhyetkin kommentit ruokkii mun pientä kommenttiaddiktia!

Welma, kiitos ihanasta kommentista ja mahtavista teorioista ja Roopelle muuten sopii lempinimeks pälli ku nenä naamaan! 

37. Jouluksi kotiin

Emma heijasi itseään sairaalan odotustilassa. Hän nosti jalkansakin epämukavan penkin päälle ja yritti käpertyä mahdollisimman pieneksi ja huomaamattomaksi. Ben ravasi hänen edessään ympyrää kuin pojan jalkojen alle olisi asetettu kiskot. Sed oli kärrätty suoraan ensiavun teho-osastolle, eikä heitä oltu huolittu mukaan. Vain Emman isä oli päästetty ensiavun ovista, eikä hän ollut vielä tullut takaisin.

"Mitä sinä oikein ajattelit?" Ben kysyi varmaan tuhannen kerran.

Emma vain pudisti päätään. "En minä, ei se ollut -"

Vai oliko se kuitenkin ollut hänen vikansa? Emma yritti ravistaa ajatuksen päästään, mutta tuloksetta.

"Meidän on saatava hänet pois tuolta", Ben totesi hiljaa ja vakavana.

"Mutta", Emma uikutti väliin. "Sinä et nähnyt häntä. Hän oli -"

"Hiljaa", Ben käski kylmällä äänellä. "Minä en halua kuulla"

Samassa Emman isä avasi ensiavun oven ja viittoi heidän suuntaansa. "Te voitte tulla nyt"

Ben kurkkasi matkapiippariaan nopeasti ja Emma nousi seisomaan vilkaisten isänsä ilmettä. Hän yritti kovasti lukea tämän kasvoilta oliko tiedossa hyviä vai huonoja uutisia, mutta ainoastaan suunnattoman kokoinen kysmysmerkki vilkkui isän silmistä Emman suuntaan. Hänellä olisi paljon selitettävää.

"Onko Sed -", Emma aloitti varovasti kulkiessaan isänsä vierellä pitkin hiljaista steriiliä käytävää. Ben pysytteli taka-alalla ja kaikuva näpytyksen ääni kertoi pojan taas olevan piipparinsa kimpussa.

"Palailee pikkuhiljaa tajuihinsa", isä vastasi rapsuttaen parransänkeään. "Epäilevät anafylaktista shokkitilaa, useimmat oireet viittasivat siihen"

"Mikä se on?" Benin ääni kuului teräksisenä ja poika ilmaantui Emman vierelle. He saapuivat pieneen odotustilaan ja kääntyivät vastaanottotiskiltä vasemmalle.

"Vakava allerginen reaktio", Emman isä vastasi ja pysähtyi äkisti erään suljetun oven eteen. "Lääkärit tosin ovat aivan ymmällään, mikä sen aiheutti. He ottavat parhaillaan verikokeita"

Emma tunsi veren pakenevan kasvoiltaan. Allerginen reaktio? Tyttö pelkäsi pahinta, eikä uskaltanutkaan toivoa parasta.

Ben tökkäsi Emmaa selkään, kun tytön isä kääntyi avaamaan oven. "He eivät saa ottaa Sediltä verta", poika kuiskasi tytön korvaan

"Miksi?" Emma supatti takaisin. Hänen isänsä astui jo sisään potilashuoneeseen.

"Koska meidän veremme ei näytä tutkimuksissa samanlaiselta kuin ihmisillä", Ben vastasi vakavana. "Sed lähetettäisiin todennäköisesti lisätutkimuksista jatkohoitoon ja sieltä taas vain uusien piikkien alle"

Emma astui sisään potilashuoneeseen vakavakatseinen Ben perässään. Huoneessa oli neljä sänkyä, eikä ikkunaa lainkaan. Sen sijaan yhden seinän korvasi näyteikkunan tapainen lasi, jonka takana istui kaksi hoitajaa rupattelemassa keskenään. Hoitajien takana näytti avautuvan täsmälleen samanlainen näkymä toiseen tehovalvontahuoneeseen. Sänkyjen ympärillä piippaili ja hurisi jos jonkinlaisia monitoreja ja koneita ja perimmäisessä vuoteessa makasi hyvin kalpea Sed.

Sedin päälle oli jo vaihdettu vaaleansininen sairaalakaapu ja Emmaa helpotti huomata, että pojan kasvojen väri oli palautunut normaalin kalpeaksi. Sedin silmät olivat kiinni ja hänen sänkynsä päädyssä vanha mieslääkäri kirjasi luultavasti jonkinlaista potilaskertomusta.

"No niin, tässä ollaan", Emman isä ilmoitti lääkärille viittoen Benin ja Emman suuntaan.

"Hyvä hyvä", lääkäri vastasi hiljaisen käheällä äänellä. "Minulla olisi muutama kysymys näistä perustiedoista. Sinä olet siis veli?" lääkäri mutisi tutkien papereitaan ja viittoi Beniä hieman lähemmäs.

Benin askeleet olivat epävarmat. "Niin?" poika kysyi varovasti vilkaisten samalla veljeään. "Juu, siis olen veli. Pikkuveli"

"Muistatko veljesi henkilötunnusta?" lääkäri tiedusteli. Emma tunsi taas hiipivän pakokauhun sisällään.

"Ööh", Ben takelteli hänelle selvästikin uudessa tilanteessa. "En"

"Me emme nimittäin löytäneet Seppo Greenlundqvistia koneeltamme. Olisiko sinulla omaa kelakorttia mukana, niin voisimme löytää perheenne perustiedot?"

"Öhm", änkytti Ben. "Ei"

"Ajokorttia?"

"Ei"

"Henkilökorttia?"

"Ei"

"No mikä sinun henkilötunnuksesi on?"

"Ei", Ben vastasi konemaisesti. "Tai siis, öh, en muista sitä"

Lääkäri näytti hyvin mietteliäältä. "Oletteko te suomalaisia?"

"Juu -", Ben aloitti hiljaisella äänellä, mutta Emman ääni kaikui kovemmin.

"Ei", tyttö huusi hetken mielijohteesta ja huomasi Sedin nytkähtävän. "Eivät he ole. He ovat, tuota -"

"Ruotsi!" Ben huudahti riemuisasti. Emman olisi tehnyt mieli lyödä kämmen otsaansa. Heidän tarinansa ei olisi voinut kuulostaa enää enempää keksityltä, etenkin kun Ben näytti siltä kuin olisi vasta keksinyt maapallon olevan pyöreä.

"Niin", Emma nyökytti posket punaisina. "He ovat ruotsalaisia"

"Emma", Sedin ääni kuulosti heikolta pojan raottaessa silmiään. "Ben?"

"Jassoo", lääkärin ääni ei kuulostanut kovin vakuuttuneelta. Myös Emman isä vilkuili nuoria epäluuloisena. "Pääsette aivan kohta juttelemaan, öh,  Sepon kanssa, mutta ensin minulla olisi muutama kysymys siitä mitä tapahtui?" lääkäri kysyi kohdistaen katseensa tällä kertaa Emmaan.

Tyttö häkeltyi hieman. "Minä en oikein, tai siis -"

"Lähinnä meitä vain kiinnostaisi tietää, mikä laukaisi näin voimakkaan reaktion. Onko pojalla ennen ollut mitään allergiataustaa?"

Ben pudisteli päätään. "Nej, han har inte"

Lääkärin vilkaisi nopeasti Beniä ennen kuin kääntyi taas Emman suuntaan. "Söikö hän jotain ennen kohtausta?"

"Ei", Emma totesi katse Sedissä. Häntä ahdisti nähdä poika niin heikossa kunnossa.

"Valitteliko hän oloaan millään tavalla?"

"Ei", Emma toisti ja hänen ajatuksensa palautuivat suudelmaan. Sed avasi silmänsä tutkaillen huonetta ympärillään.

"On niitä muutakin värejä olemassa kuin valkoinen", Sed totesi sängyn pohjalta ja kaikki kääntyivät katsomaan hänen suuntaansa.

"Mikä on vointi?" lääkäri siirtyi tutkimaan härveleitä Sedin sängyn ympärillä unohtaen Emman lisäkuulustelun. "Kutiseeko kurkku?"

"Anteeksi mitä tekeekö?" Sed näytti hölmistyneeltä ja siristeli silmiään valkoisessa huoneessa.

"Kurkku", lääkäri toisti. "Kutiseeko?"

"Kysy tomaatilta", poika viisasteli ja Ben tirskahti.

"Jassoo vai sillä lailla. No saatte hetken olla rauhassa. Oletan että vanhempanne ovat tulossa?" lääkäri kysyi ja Ben nyökkäsi. "Hoitaja saapuu hetken päästä ottamaan muutaman verikokeen", mies lisäsi ja poistui huoneesta.

Emma kääntyi anelevasti isäänsä päin. "Tuota, isä -"

"Minä käyn soittamassa äidillesi, että tietävät kotonakin missä mennään", isä ymmärsi vihjeen ja poistui huoneesta jättäen Emman ja Benin juttelemaan rauhassa Sedin kanssa.

Ben kantoi kaksi tuolia Sedin sängyn luo ja he istuutuivat alas. Hetken oli aivan hiljaista, kun kaikki tuijottelivat kuka minnekin aivan ajatuksissaan.

Ben rikkoi hiljaisuuden. "No", hän aloitti reippaasti. "Johan temput teit, veli rakas"

"Samat sanat, veli kulta", Sed kähisi sängystään.

"Miten niin?" Ben näytti yllättyneeltä.

"No kyllä minä ymmärrän, ettei meidän elämämme jännityssaldo ehkä täysin täsmää sinun epärealistisia fiksaatioitasi, mutta ihan totta: sairaala? Minä keksin miljoona muuta parempaa paikkaa, minne olisitte voineet minut kärrätä" Sed kohottautui istumaan paremmin.

Ben risti kädet rinnalleen. "Hei, minulla ei ollut tässä osaa eikä arpaa", hän puolustautui nyökäten pienesti Emman suuntaan. "Minuakin kiinnostaisi tietää, mitä me täällä oikeastaan teemme"

Emma vilkaisi varovasti Sediin ja kohtasi pojan ruskeiden silmien katseen ensimmäisen kerran heidän suudelmansa jälkeen. Hän tunsi punastuvansa, muttei osannut kääntää katsettaan pois.

"Emma", Sed aloitti varovasti, jollain tavalla hyvin epävarmana. "Anteeksi. Minun ei olisi pitänyt sillä tavalla. Ei ilman lupaa -"

"Ei se mitään", Emma vastasi nopeasti. Hän suki hermostuneena hiuksiaan. "Ei se haitannut. Tai siis haittasi. Kun siis minä en oikeastaan edes tiedä. Se on niin vaikeaa, mutta minun mielestäni se on niin väärin että se on oikein. Sinä olet sinä ja minä olen minä ja en minä ikinä voisiollasinäkuntoisaaltameolemmevainme. Ymmärrätkö?"

Sed nyökytteli päätään virnistäen. "Jep, en oikeastaan"

"Minä olen viestittänyt äidille ja isälle. Äiti ei vastannut, mutta isä on tulossa", Ben vaihtoi puheenaihetta pyöritellen silmiään kaksikolle. "Minä haluaisin kuulla, mitä tapahtui?" poika lisäsi luoden kysyviä katseita Emmaan sekä veljeensä.

"Me vain juttelimme ja sitten, öh, tuota -", Emma aloitti, muttei tiennyt minkä verran halusi Benille kertoa ja kuinka paljon hänen pitäisi yksityiskohtia jakaa.

Sed myhäili yllättäen jo paljon pirteämpänä. "Niin, jatka vain"

"Älä viitsi virnuilla siinä", Emma komensi poikaa. "Siis tuota, me vain juttelimme ja sitten yhtäkkiä Sed vain, vain jäykistyi ja -"

"Jäykistyi?" Ben kysyi tirskahtaen ja vaihtoi veljensä kanssa virnistyksiä.

"Äh, miksi minä edes yritän selittää teille kahdelle toopelle mitään"

"Hei!" Sed huudahti iloisesti puolustellen. "Enhän minä edes sanonut mitään!"

"Niin, et vielä", Emma tivasi suu mutrulla. "Mutta kyllä minä tiedän, mitä sinun mielessäsi liikkuu"

Sed painoi ihastuneena kädet rinnalleen. "Oi ihanaa, rakas. Seuraavaksi voimmekin painua ostamaan identtiset tuulipuvut"

"Juu, ihan heti", Emma puuskahti sarkastisesti.

"Mutta hei, leikki sikseen", Ben keskeytti juuri kun Sed vastaamassa Emmalle. "Se ei siis ollut mikään hyökkäys?"

"Ei minun mielestäni", Emma pudisteli päätään. "Sed?"

"Koko asia on minulta vähän hämärän peitossa", poika näytti mietteliäältä ja vilkaisi Emmaa merkitsevästi. "Monestakin syystä", hän lisäsi vihjaillen.

"Mutta miksi sinun piti pyytää isäsi heti ensimmäisenä paikalle?" Ben kääntyi kysymään Emmalta, joka oli hetkeksi unohtunut tutkimaan paitansa helmaa.

Emma kuuli syytökset pojan äänessä ja huokaisi. "En minä pyytänyt isää paikalle, hän vain sattui ryntäämään ovesta sisään juuri väärään aikaan. En minä sentään niin tyhmä ole, että huudan ensimmäisenä oman isäni paikalle, kun huoneessani makaa tajuton joulutonttu, jota vasta hetki sitten suutelin -"

"Hahaa, tulihan se sieltä", Sed naurahti voitokkaasti.

Benillä unohtui suu auki. "Sinä", hän kääntyi veljeensä päin. "Sinä senkin, senkin -", poika haki hetken hämillään oikeita sanoja. "- senkin MESTARI! Minä luulin jo, että sinä olit menettänyt otteesi iskemiseen, mutta nyt sinä yllätätkin valloittamalla itse Vesuviuksen -"

"Hei!" Emma huudahti väliin. "Minä en ole mikään pimu, jonka voi vain iskeä!"

"Todellakin Vesuviuksen", Sed nyökytti hymyillen, mutta yskähti sitten hieman vakavammin. "Mutta hei, takaisin aiheeseen. Minne kaikki Aarnit hävisivät?"

"Jäivät asemiin sairaalan ulkopuolelle", Ben selitti. "Eivät viitsineet tulla sisään"

"Iskeä, pah. Vielä minä niille iskemiset näytän -", Emma jupisi itsekseen ja risti kätensä rinnalle murjotuksen merkiksi.

"Nyt meidän täytyisi vain keksiä -", Ben aloitti.

"- miten minä pääsen pois täältä", Sed päätti veljensä lauseen.

Samassa huoneen ovi aukesi ja sisään lipui ensimmäisenä matala kaksikerroksinen kärry täynnä koeputkiloita ja steriilejä neulapakkauksia sekä heti sen perässä pyylevä naishoitaja, jonka kasvoilla oli mairea tekohymy.

"Hej, hur mår du?" nainen läpsytteli sairaalatossuillaan työntäen kärrynsä Sedin nurkkausta kohti.

"Ainiinmeolemmesittenruotsista", Ben supatti hyvin nopeasti veljensä korvaan.

"Allt är bra!" Sed huusi hiukan liian kovaa ja hymyili erittäin leveästi. "Kiitos vain tästäkin", hän kuiskasi vielä veljelleen.

Hoitaja hymyili tyhjäpäisesti. "Jag heter -"

"- heteroPeter?" Ben supatti hyvin hiljaa ja Emma tirskahti. Sed onnistui pitämään pokkansa.

"- Riitta. Puhuthan suomea?" Riitaksi itsensä esitellyt hoitaja kysyi ja Emma arveli, että tuon keski-ikäisen naisen ruotsinkielentaito loppui siihen paikkaan.

"Jep", Sed nyökkäsi ja yhtäkkiä Emma huomasi pohtivansa Sedin kielitaitoa. Kuinkahan montaa kieltä tontut oikeastaan osasivatkaan puhua?

"Hyvä hyvä", hoitaja Riitta leperteli ja avasi kärryssä olleen kansion. "Lääkäri on määrännyt sinulle muutaman verikokeen ja hmmh -"

"Mitä?" Sed kysyi, kun hoitaja vain hymähteli mietteliäänä tutkiessaan kansion papereita. "En minä kyllä niitä verikokeitakaan -"

"Älä huoli, eivät ne satu yhtään", Riitta lohdutti ärsyttävän maireasti. "Sinulle on näköjään varattu myös aika erikoislääkäriltä"

"Häh? Miksi? Varför?"

"Tässä lukee, että laaja deformis dexter/sinister auris", hoitajan otsa rypistyi taas luultavasti latinankielisten sanojen kohdalla. Emma mietti, osasivatkohan tontut latinaakin, mutta hänen kysymykseensä vastattiin saman tien.

"Ei minun korvissani ole mitään vikaa", Sed puolustautui ja vasta siinä vaiheessa Emmakin tajusi, että pojan korvat sojottivat kirkkaasti näkyvissä.

"Jätetään diagnoosit lääkäreille", nainen hymyili ja pyöritteli käsissään erilaisia neuloja ja säiliöitä. "No niin, vieraat, jos hieman väistytte, noin hyvä kiitos. Ja sitten, ojennapas oikea kätesi"

"En", Sed totesi jämäkästi.

"Ei tämä satu ollenkaan. Voit vaikka katsoa muualle"

"Ei", Sed toisti taas ja puristi kätensä tiukasti rintaansa vasten.

"No voi että", Riitta huokaisi, mutta ei näyttänyt merkkiäkään turhautumisesta, vaan kääntyi tarkkailuhuoneeseen päin. "Anne! Voisitko tulla nopeasti käväisemään?"

Emma kääntyi katsomaan, kun tarkkailuhuoneesta käveli harmaatukkainen, väsyneen näköinen hoitaja, joka haukotteli makeasti korjaten neliskanttisten silmälasiensa asentoa.

"Mitäs Riitalle?" Anneksi nimetty hoitaja kysyi välittämättä vieraista.

"Mitäs tässä. Hei minulla on muuten tuolla pukuhuoneessa sinulle sitten se Piha ja Puutarha-lehti, josta puhuin"

"Ai ihanaa, sinä muistit sen"

"Juu! Mutta hei, pidätkö tätä pojan kättä hetken paikoillaan, että saamme verinäytteet otettua?" Riitta kysyi ja Anne siirtyi tottelevaisesti Sedin viereen.

Sed ei kuitenkaan luovuttanut kättään naisille. "Hei, ei tässä ole kyse siitä, etteikö se käsi pysyisi paikallaan. Minä en vain yksinkertaisesti halua verikokeita"

"Voi poika, ei se nyt ole haluamisesta kiinni", Anne vaikutti huomattavasti topakammalta ja kireämmältä kuin Riitta-hoitaja. "Me voimme myös laittaa sinut lepositeisiin, ellei tämä muuten onnistu"

"Haluaisin nähdä, kun yritätte", Sed jupisi, mutta ojensi kuitenkin kätensä vastahakoisesti. Poika luultavasti päätti olla aiheuttamatta kohtausta, mutta yksi vilkaisu veljesten kasvoihin paljasti, että he kummatkin miettivät jo kuumeisesti seuraavaa siirtoaan. Heidän oli saatava nuo verinäytteet tuhottua.

"Ronja!" tiukkapipoinen Anne huusi tarkkailuhuoneeseen. "Tuletko merkitsemään nämä näytteet?"

Ronja oli nuori ja kaunis ja toi Emman mieleen Elovena-pakkaukset. Tyttö ei voinut olla kovinkaan vanha ja teoriaa tuki tytön rintaan kiinnitetty nimilappu, joka paljasti tämän olevan lähihoitajaopiskelija. Ronjan pitkä vaalea tukka oli palmikoitu siististi niskaan ja hänen kalvakat punaposkiset kasvonsa hymyilivät aidosti silmiä myöten.

Ronja nappasi näyteputkilon toisensa perään ja merkitsi niihin Sedin potilasnumeron. Sed näytti edelleen kärsivältä, mutta ei neuloilla tökkiminen häntä haitannut, vaan hänen ympärillään häärivät kaksi tanttaa. Emman katse oli kuitenkin kiinnittynyt Beniin. Pojan kasvoilla oli outo leijuva ilme, eikä tämä saanut silmiään irti Ronjasta.

Yhtäkkiä Emma havahtui siihen, kun käytävästä kantautui kovaäänistä puhetta.

"Mutta ettehän te silti voi -"

"Hän on minun potilaani"

"Tämä on tehovalvontayksikkö -"

"Hän ei tarvitse tehovalvontaa"

"Mutta anafylaktinen shokki -"

"Olen kyllä tietoinen hänen terveydentilastaan"

"Jassoo"

Ovi avautui ja sisään käveli kolme henkilöä, joista kaksi saivat Emman miltei hyppimään riemusta: vanha lääkäri, joka vasta hetki sitten oli poistunut huoneesta, valkoiseen tohtorintakkiin pukeutunut Denny ja pyörätuolia mukanaan kärräävä Salandra.

"Taustajoukot saapuivat", Ben kuiskasi hädin tuskin kuuluvasti ja hymyili leveästi.

"Riitta", vanha lääkäri puhui epäluuloisesti. "Valmistele Greenlundqvistin kotiutuspaperit"

"Mitä? Nyt jo?" Riitta ihmetteli. Anne-hoitaja siirtyi hiljaisen Ronjan viereen ja näytti yhtä nyrpeältä kuin aikaisemminkin.

"Hei!" Denny astui eteenpäin valkoisessa takissaan. "Minä olen Tero Ketonen, tämän potilaan omalääkäri", Denny esitteli tarjoten kättään Riitalle, Annelle ja lopuksi myös Ronjalle. Dennyn kätellessä Ronjaa Benin silmät seurasivat tilannetta hyvinkin tarkasti.

"Potilas siirretään tohtori Ketosen klinikalle ja kotihoitoon", vanha mieslääkäri valaisi tilannetta. Emma vilkaisi Dennyä, joka hymyili hänelle ja vinkkasi nopean huomaamattomasti silmäänsä. Salandra puolestaan näytti Emman mielestä oudon hajamieliseltä. Tonttutyttö vilkuili vuorotellen Emmaa ja Sediä sen näköisenä kuin tietäisi jotain, mitä he eivät.

"Minä voin ottaa ne sitten mukaani", Denny virkkoi nopeasti, kun Riitta laski käsistään viimeisenkin Sedin koeputken. "Analysoimme ne klinikallamme"

Sed vaihtoi vaatteensa rauhassa verhon takana ja istahti sitten Salandran tarjoamaan pyörätuoliin, vaikka olisi luultavasti pystynyt jo kävelemäänkin aivan mainiosti. Denny työnsi poikansa ulos huoneesta muiden seuratessa perässä. Emma pisti merkille, että Ben vilkaisi vielä kerran Ronjan suuntaan ennen kuin poistui huoneesta heidän perässään.

Denny jätti heidät hetkeksi sairaalan käytävälle mennessään allekirjoittamaan Sedin kotiutuspaperit. Isänsä kadottua Ben pinkaisi yllättäen takaisin sairaalahuoneeseen mutisten jotain sekavaa puhelinnumerosta. Emma, pyörätuolissa istuva Sed ja kummasti mykistynyt Salandra jäivät kolmistaan vaivaantuneeseen hiljaisuuteen. Emma ihmetteli Salandran outoa käytöstä.

"Salandra -", Emma aloitti, mutta Salandra säntäsi samantien heidän luotaan.

"Aarnit odottavat. Minä menen, öh, tiedottamaan -", tyttö änkytti hermostuneena kävellessään pois päin.

"Mikähän hänen villasukkaansa painaa?" Sed ihmetteli ääneen. Emma kohautti olkapäitään ja tajusi olevansa jälleen kahdestaan pojan kanssa. Sed näytti tajunneen saman asian ja nousi ketterästi ylös pyörätuolista siirtyen aivan Emman viereen.

"Emma", poika aloitti hiljaisen matalalla äänellä lukiten ruskeiden silmiensä katseen Emman kasvoihin. "Minun pitäisi oikeasti -"

"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi", Emma keskeytti ennen kuin Sed ehti jatkaa. "Se oli yhtä paljon minunkin vikani"

Sed kallisti päätään kysyvästi. "Sinä kutsut meidän suuteluamme viaksi?"

"No eikös se ole vastoin kaikkia sääntöjä?"

"Tottakai se on", Sed vastasi yllättävän kevyesti. "Mutta aina pitää olla poikkeus, joka vahvistaa säännöt"

Emmaa hymyilytti. "Ja mekö olemme se poikkeus?"

"Kyllä vain", Sed hymyili aidon lämpimästi ja nosti Emman käden omaansa puristaen sitä hellästi. "Sinä et tiedäkään, kuinka paljon minä toivon -"

Mutta Sed ei lopettanut lausettaan, vaan katsahti järkyttyneenä alaspäin. Käsi, jolla hän oli Emman kättä pidellyt, vaihtoi väriään yhtä kuolleen harmaaksi kuin hänen kasvonsakin aiemmin päivällä. Sed irrotti otteensa Emmasta ja nosti harmaat sormensa silmiensä eteen, jolloin ne hitaasti muuttuivat taas takaisin normaaliin väriinsä. Emma katsahti omiin käsiinsä, jotka olivat pysyneet aivan tavallisina.

Emman päässä vilisi. Anafylaktinen shokki, allerginen reaktio, kosketus. Hänen ajatuksensa pääsivät nopeasti samaan johtopäätökseen, joka jo silkkana surunsekaisena pelkona paistoi Sedin kasvoilta.

[Genova]

Sä et voi tehdä näin!!!!
Mä ounastelin jotain tämän suuntaista Sedin kohtauksen jälkeen mutta en tuonut sitä julki, jotta sä et kehittäis siitä jotain vähemmän iloista, uutta juonen käännettä, mutta hei, ei siinä mun ajatuksia tarvittukaan. 
Ja miks just suudelman piti olla se reaktion aihettava tekijä? Sillä onhan nuo kaksi jo toisiaan pidelleet käsistä ja halailleet.

Ja nyt kun mä olen toipunut ensi järkytyksestä, niin kiitän hienosta ja tunteisiin vetoavasta juonen käänteestä ja koska mä elän keskellä vaaleanpunaisten unelmien, niin mä tiedän, että tuohon allergisuuteen löytyy vastalääke. Nykyäänhän monia allergioita hoidetaan altistushoidolla, joten Emman ja Sedinkin kanattais miettiä tätä hoitomuotoa.

Miksi musta tuntuu, että Tom^^ repii hiukset päästään tämän luvun luettuaan?

Ja mä vielä painotan, että musta luku oli hieno, juuri tällaisia ravistuksia tarvitaankin, niin pahalata kuin se tuntuukin.

[Chuva]

..........

NO VOI HITTO.

*Repii muutaman hiuskiehkuran ihan vain Genovan mieliksi (ja siksi että ärsyttää)*

Mä en nyt kykene mihinkään syväluotauksiin (tässä vaiheessa ihmiset varmaan huokailee helpotuksesta ja heräilee taas koneidensa ääreltä),  koska mä en nyt tiedä että pitäiskö olla vihanen vai iloinen.

Vihainen olisin tietysti siitä ilmiselvästä syystä, että ystävättäreni Taikinakulholampun sanoin; niiden pitää murtaa joku taika. Eli mitä luultavammin tolleen vaatimattomasti pelastaa maapallo, eli aika perus. Eihän siinä mitään. Juu. Kiva.

Mutta siinä ärsyttää se, että kun ne ei kuitenkaan älyä sitä (ellei tämä ole harvinaisen poikkeuksellinen ja entistäkin ihanampi tarina) ennen suurta grande finalea. Ja ennen sitä loppua ne vaan draamalaamailee ja Emma rupeaa kuitenkin typerästi lämmittelemään suhteitaan roopepuuroon. Toivottavasti ei, siitä ei kukaan (lue minä) tykkäis.

Mä en nyt osaa päättää, että kertooko Pastis ja Sazzy Emmalle ja Sedille koko syksytär&talvi-kuviosta. Jotenkin epäilyttää, että eivät kerro. Jolloin Emma ja Sed luulee, että ne on tehny jotain harvinaisen väärää ja sitten ne kehittää draamaa siitä. Mutta toisaalta jos ne kertoo, niin Emma kykenee taivastelemaan sitäkin. Johan on kinkkinen hahmo.

Mutta toisaalta, mun sisäinen dramaqueenini kiittää ja kumartaa syvään, tästä käänteestä. Eihän ne tokikaan voi koko tarinan läpi olla happily together, joten kai sitten pitää kehittää jonkinsorttista sotkua. Mielummin sitten näin, kuin säätämällä ällöroopen kanssa. Koska täähän tuo loppujenlopuksi vaan lisää sitä jänskää jännitettä Emmuskelin ja Sedipedin välille, kun ihmettelee ja mallailee että kuinkas tässä nyt näin kävi.

Kun sä aloit kertoa tosta nuoresta hoitsutyttösestä, niin ihan ensimmäisenä mulle tuli mieleen Kesä&kevätär :DD Juujuu, innostuin vähän liikaa, koska eihän se niin ole (EIKÖ??!), mutta kun... en tiiä. Benin "oireet" oli vaan jollain lailla niin samantapaisia, kuin Sedin. Miksi yleensä niin järjestelmällinen ja aivoillaan ajatteleva Ben yhtäkkiä rupeaa änkyttämään kuin puhumaan opetteleva lapsi ja tuijottelemaan hoitsua?! Herää epäilyksiä.
Tai sitten tämä on taas näitä Pinskin "kuinka-ohjaan-lukijoita-harhaan"-konsteja ja loppujenlopuksi Benistä ja hoitsusta ei tulekaan yhtään mitään. Dunno.

Tästä nyt tuli tällainen mun mittapuullani sangen lyhyt kommentti, koska jos olisin ruvennut lainaamaan niin olisin (taas) lainannut ainakin 95% luvusta. Mutta kyllä sä varmaan tiedätkin, että mä rakastin tätäkin lukua ihan yli kaiken?! Jos et tiennyt, niin nytpähän tiedät.

Piakkoin jatkoa, tack!

Tom^^

/Ja aivan käsittämättömän ihana banneri <3 Emma&Sed, eh? Sopii hyvin meille... Semmakoille. Tai Sedemmeille. Eiks oo hauskaa, mä keksin lyhenteitä sun parituksille