Genova, mulla ei sanat riitä kiittämään
olen ihan häkeltynyt ja
pompin kiljuen riemusta kumarsin hillitysti, kun luin sun kommentin. Kiitos, piristit päivää!
Tom-honey, suuri kiitos taas ihanasta kilometrikommentista, kumarrus ja A.A.R-läpy! Toi sun antiroopeutes on aika kiehtovan tarttuvaa, mä oon vakavasti jo yöllisinä hulluuden tunteina harkinnut perustavani AnonyymienAntiRoopejen kerhon
29. On hauskaa tontuillaNorolantien Shell-huoltoasema oli vanha ja matala tasakattoinen rakennus. Sen rapattu tiilipinta oli jo ajan kuluttama ja suuriin ikkunoihin ripustetut kappaverhot henkivät 80-luvun retrotunnelmaa. Jopa tankkauspiste oli kuin museosta revitty: siinä oli kaksi ylisuurta bensapistoolia ja maksaminenkin piti hoitaa kassalla. Näin ollen huoltoaseman rapistuneeseen seinään kiinnitetty uutuuttaan hohtava Otto-automaatti pisti heti katsojan silmään.
Emma, Sed ja Ben löysivät auton nopeasti kömmittyään ulos automaatista. Turkoosi Opel Astra seisoi yhdessä huoltoaseman kuudesta parkkiruudusta, eikä siellä sen lisäksi ollut kuin ruosteinen vanha Nissan, jonka kyydissä vanha pöhöttynyt mies poltteli viimeistä sikariaan. Emma pohti hetken, mistä kummasta Salandra oli heille siihen hätään auton hankkinut, mutta päätti sitten keskittyä polttavampiin ongelmiin. Kuten esimerkiksi siihen, miten hän selviäisi hengissä kotiin asti ilman kolareita tai sivullisia henkilövahinkoja.
"Mahtavaa", Sed henkäisi tarkastellessaan autoa jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Ben tökki sormellaan auton nastarenkaita ja hänen silmänsä vilkkuivat kuin lapsella karkkikaupassa.
Emma huokaisi niin aikuismaisesti kuin osasi. "Minä käyn hakemassa ne samperin avaimet niin pääsemme keilaamaan pahaa-aavistamattomien mummojen yli"
"Minä tulen mukaan", Sed sanoi riistäen katseensa autosta.
"Naistenvessaan vai?" Emma kohotti kulmiaan kysyvästi.
"Niin, tai siis, eihän sitä koskaan tiedä -"
"Ai mikä vaara naistenvessassa vaanii? Minua kyllä vahvasti epäilyttää, että Seita olisi majoittunut vanhan Shellin naistenvessaan"
"Mutta -"
"Sed, minä pärjään kyllä! Ja sitä paitsi, ties mitä ajatuksia sinun outoon pääkoppaasi voisi iskeä jos jumittuisimme kahdestaan huoltoaseman vessaan -"
"Hmm, kerro lisää", Sedin kasvoille ilmestyi mairea hymy.
Emma nykäisi Sedin pipon pojan silmille. "Enhän kerro. Minä jätän teidät nyt kolmistaan", hän sanoi viitaten tonttupoikiin ja heille varattuun autoon. Tyhmä Sed, Emma ajatteli itsekseen. Nyt hänen päähänsä oli jumiutunut mitä kummallisempia ajatuksia Sedistä ja naistenvessasta. Emma ravisteli oudot ajatukset pois punatukkaisesta päästään kävellessään sisään huoltoaseman ovesta.
Myyntitiskin takana kiikkerällä jakkaralla istui keski-ikäinen nainen lukien ajatuksiinsa vajonneena päivän lehteä. Huoneen perällä puolestaan pyöreän pöydän ääressä kökötti kolme luultavasti jo eläkeiän ylittänyttä miestä, jotka seurasivat lasittunein katsein katonrajaan asetetusta televisiosta äänetöntä jalkapalloa. Emma käveli tiskin ohi seuraten wc-tiloihin osoittavaa nuolta. Jakkaralla istuva myyjä ei kiinnittänyt tyttöön mitään huomiota, nyökytteli vain päätään radiosta kantautuvan Beatlesin tahtiin.
Avaimet löytyivät juuri sieltä, mistä Salandra oli neuvonutkin. Emman avatessa hieman vääntyneen käsipaperitelineen luukun kaksi identtistä autonavainta tippui suoraan hänen jalkoihinsa. Emma poimi avaimet ja pysähtyi katsomaan kuvajaistaan harmaasta peilistä ennen kuin marssi ulos vessasta.
Hän näytti omasta mielestään kammottavalta. Pelko, stressi ja jännitys olivat toden totta tehneet tehtävänsä ja jättäneet jälkensä mustiksi varjoiksi hänen silmiensä alle. Huulet olivat rohtuneet Joulumaan pakkasilmassa ja ihokin huusi kuivuuttaan. Emma haroi pitkän tukkansa latvoja, jotka jo päivän harjaamattomuuden jälkeen muistuttivat lähinnä lintujen pesänrakennusmateriaaleja. Onneksi hänellä oli pipo päässään, sillä hänen ennen niin tyylikäs sivuotsatukkansakin oli päättänyt ryhtyä leikkimään mäkihyppyriä ja sojotti ärsyttävästi pystyssä. Mitä ihmettä Sed oikein näki hänessä?
"Tässä", Emma heitti avaimet Sedille käveltyään ulos huoltoasemalta. Hän ei edes yllättynyt, kun Sed nappasi avaimet ilmasta näppärästi käteensä. Tietenkin poika oli saanut kopin.
"No niin", Sed heilutti avaimia nenänsä edessä. "Minä ajan"
"Hei!" Ben älähti. "Miksi sinä?"
"Koska a) minä olen edelleenkin isoveli täydellä määräysoikeudella ja b) minulla on tyttöystävä vaikutettavana"
"Mutta sinä unohdat nyt, että c) minä olen meistä se vastuullisempi ja d) minä jopa satuin tietämään ennen sinua, että autossa on ratti eikä ruori!"
"Ja sitten vielä e) Sed, sinulla ei ole tyttöystävää", Emma päätti huomauttaa.
"Ja f) ei vielä", Sed vinkkasi silmää ja hyppäsi Benin vastusteluista huolimatta auton etupenkille ratin taakse istumaan. Emma huokaisi, mutta siirtyi kuitenkin Sedin viereen pelkääjän paikalle.
"Hei, ihan totta! Takapenkillekö te minut hylkäätte?" Ben vastusteli istahtaessaan naama irveessä Emman taakse istumaan.
"Sovitaanko niin", Sed aloitti ja käännähti neuvottelevasti veljeensä päin. "Että sitten kun löydämme liikenneympyrän niin kaikki saavat kokeilla niin monta kierrosta kun ovat vuosia vanhoja?"
"Mikä ihmeen päiväkotitätien kompromissikone sinusta tuli?" Emmaa nauratti ja hän kiinnitti turvavyön tarkasti. "Ja minä voin kyllä luovuttaa omat kierrokseni teille"
"Olet enkeli", Sed hymyili tytölle ja Emma tunsi pienen perhosen vatsanpohjassaan. Ei hänelle voi käydä näin, ei ei ei.
"Käynnistä nyt vain se auto", Emma puuskahti muka kärttyisenä ja kääntyi nopeasti pois päin Sedistä, ettei poika huomaisi hänen poskiensa punaa.
"Kyllä, rouva Green"
"Kutsu minua vielä kerrankin rouva Greeniksi, niin minä kävelen kotiin!"
"Ehkäpä Emma on oikeassa", Ben ehdotti. "Vähemmän puhetta, enemmän tekoja"
"Tekoja?" Sed kohotti kulmiaan kysyvästi ja vinkkasi silmää Emman suuntaan.
Emma huokaisi. "Ei sellaisia tekoja, pässi, vaan vähemmän löpinää ja enemmän ajamista. Tuo viereissä autossa istuva ukkokin jo ihmettelee touhujamme"
Kaikki vilkaisivat oikeanpuoleisista ikkunoista ulos ja totta, vanha mies tuijotti heitä tiiviisti. Emmalla tuli hyvin epämiellyttävä olo ja hän suhtautui varauksella tuohon mieheen, vaikka tämä oli aivan selvästi ihan tavallinen taatelintallaaja, eikä lainkaan tonttu tai muukaan ylimaallinen olento. Jep, selkeästi ihminen, Emma pisti merkille, kun mies kaiveli tökerösti nenäänsä ja tutki hampaidensa koloja taustapeilin avulla.
"Ehkä meidän tosiaan olisi parempi lähteä ennen kuin tuon ukon itsenäinen ruumiintarkastus siirtyy yhtään alempiin ongelmakohtiin", Sed totesi katsellen kuinka mies tutki seuraavaksi kainaloitaan. "No niin, käynnistys", hän lisäsi kääntyen takaisin rattiin päin ja painoi voimakkaasti auton äänitorvea. Kaikki kolme (sekä viereisessä autossa itseään tutkiva mies) säpsähtivät rajusti ja hetken mielijohteesta Emma läpsäisi Sediä olkapäähän.
"Mitä ihmettä sinä oikein touhuat?" Emma pajatti. "Yritätkö saada meille oikein yleisön paikalle?"
"Hei, älä viitsi suuttua", Sed puolustautui kädet ilmassa. "Minähän vain teen työtä käskettyä"
"Sed, minä en ole aivan varma, mutta uskoisin silti vahvasti, että tuo oli tööttitorvi", Ben neuvoi takapenkiltä.
"Se ei siis olekaan käynnistysnappula?" Sed ihmetteli.
"Ei, kun minun mielestäni tämä vehje käynnistyy pumppaamalla tuota keskellä olevaa sauvaa ylös ja alas", Ben ehdotti mietteliäänä ja Sed ryhtyi tuumasta toimeen. Emma ei tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa, kun Sed nosteli käsijarrua raivokkaasti ylös ja alas ja maanitteli samalla vanhaa autoa käynnistymään.
"Ei toimi", Sed totesi hetken päästä. Emma hekotteli itsekseen ja piilotti kasvonsa käsiinsä, etteivät pojat huomaisi hänen nauravan heille. Emman nauru muuttui kuitenkin hysteerisen huomattavaksi siinä vaiheessa, kun Sed yritti puhua ajo-ohjeita tuuletuslaitteelle Benin ojentautuessa takapenkiltä hakkaamaan vaihdekeppiä.
"Mikäs nyt noin hauskaa on?" Sed tivasi Emmalta, joka ei saanut sanaakaan sujautettua naurunsa sekaan.
"Sinun tyttöystäväsi taitaa nauraa meille", huomautti Ben, joka oli lopulta luovuttanut toivottomat yrityksensä vaihdekepin kanssa ja nojasi taas takapenkin selkänojaan.
"En-minä -olehhehheee -", Emmaa kikatutti ja hän tunsi vedenkin jo valuvan silmistään. "Anteeksi", hän ryki naurunsa seasta ja pyyhki kosteita silmäkulmiaan.
"Onkos arvon rouvaneiti ihmislapsellamme kokemusta autoista, kenties?" Sed uteli liioitellun kohteliaasti.
"Ei paljoa", Emma vastasi edelleen pienesti hymähdellen. "Mutta kyllä minä sen verran tiedän, ettei auto käynnisty käsijarrua pahoinpitelemällä"
"Voisitkohan jakaa tätä sinun huimaa autotuntemustasi meidänkin kanssamme? En tiedä oletko huomannut, mutta meidän pitäisi päästä liikkeelle", Ben puheli sarkastisesti takapenkiltä. Emma vilkaisi nopeasti Beniä, joka näytti siltä kuin olisi hiukan nolostunut autotietämättömyydestään. Sed puolestaan vain tuijotti Emmaa odottavana.
"Sinä työnnät avaimen tuonne reikään, virtalukkoon -"
"Hehheh"
"Hiljaa, Sed", Emma komensi kaksimielisesti hymyilevää poikaa ja ryhtyi opastamaan tätä auton käynnistämisessä ja liikkeelle saamisessa. Hän ei ollut itse koskaan ajanut autoa (eikä suostuisi ajamaan kuin vasta autokoulussa), mutta hänen isänsä oli aikoinaan opettanut hänelle ja Emilille muutaman hyödyllisen vinkin.
Automatka sujui yllättävän hyvin lukuunottamatta sitä, että muutaman kerran he oikaisivat kävelytien kautta tai ajoivat väärään suuntaan yksisuuntaista katua. Kaikki meni kohtalaisen hienosti siihen asti, kunnes pojat saivat horisonttiinsa ensimmäisen liikenneympyrän. Riemunkiljahdusten saattelemana pojat ajoivat vuorotellen kummatkin ensin yhtä nopeasti kuin halvaantuneet etanat liikenneympyrän läpi, mutta jo viidenellätoista kierroksella he uskaltautuivat huimiin virtahepovauhteihin. Emma lopulta huusi pojille posket punoittaen, jolloin Sed heitti ensimmäisenä pyyhkeen kehään ja ajoit ulos liikenneympyrästä kasvoillaan pahoillaan olevan koiranpennun ilme.
*
Sed pysäytti auton vielä vauhdissa ja auto sammui pienesti hypähtäen. He olivat saapuneet Emman kotikadulle muutaman talon päähän tytön kodista ja tarkkailivat ympäristöä hiljaisina. Ketään ei näkynyt missään, jos ei laskettu vanhaa naista, joka ulkoilutti pulskaa spanieliaan. Emma valaisi poikia kertomalla Ylisen mummon olevan vain heidän vaaraton naapurinsa. Yhdessä he totesivat reitin olevan selvä.
Sed tarkkaili Emmaa, kun tyttö veti syvään henkeä kotiovellaan ennen kuin astui sisään vanhempiensa kuulusteltavaksi. Kello oli jo ylittänyt armottomasti puoli viiden ja Emman olisi menestyksekkäästi selitettävä, miksi hän lähti muka ystävälleen yöksi käymättä edes sen kummemmin kotona ja miksi hän kaiken lisäksi saapui seuraavana päivänä vielä myöhässä kotiin vieraat vaatteet päällään ilman koulureppua.
Sed ei olisi halunnut olla Emman saapppaissa, mutta silti hän tunsi harmia siitä, että joutui lähettämään Emman yksinään piinapenkkiin. He olivat sopineet, että Sed ja Ben sujahtaisivat takapihan sivuovesta sisälle taloon ja Emman huoneeseen sillä välin, kun tyttö kiinnittäisi perheensä huomion itseensä. Miten Emma aikoi sen tehdä, siitä Sedillä ei ollut pienintä aavistustakaan. Emma on fiksu, Sed lohdutti itseään, hän kyllä keksii jotain.
Sed ja Ben hiippailivat Vesteristen takapihalle. Marraskuu oli jo kohmettanut kaikki kauniit istutukset sekä kukkapenkit ja pihakalusteistakin oli jäljellä vain painaumat kovankylmässä nurmikossa. Sed asteli äänettömästi pihalaatoituksella ja kurkkasi varovasti sisään olohuoneen ikkunasta. Ketään ei näkynyt.
"Kai hän antaa jonkin merkin meille, kun reitti on selvä?" Sed pohti kuiskaten ääneen, kun Ben hipsi kurkistamaan hänen selkänsä takaa.
"Älä minulta kysy, sinähän hänen kanssaan kommunikoit"
"Ei Emman kanssa kommunikoida", Sed korjasi vitsaillen. "Emman kanssa naljaillaan, riidellään ja tapellaan"
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", neuvoi Ben fiksusti pitäen kuitenkin koko ajan visusti katseensa olohuoneen ikkunassa. Sedin käsi oli kiertynyt oven kahvan ympärille valmiina toimimaan.
"Mitähän tuo oli taas tarkoittavinaan?" Sed kuiskutti ja kokeili varovasti ovea. Se oli auki, kuten Emma oli sanonutkin sen olevan.
"Siinä sinulle pohdittavaa", tokaisi Ben. "Hei, tuo saattaisi olla merkki!"
"Jos tuo ei ole merkki, niin minä olen lapio", Sed ähkäisi. Emma oli ilmestynyt vihreässä hupparissaan takki ja hattu kainalossa olohuoneen ikkunaan ja viittoi poikia hullun lailla tulemaan sisälle. Sed ja Ben tottelivat empimättä ja astuivat sisään lämpöiseen taloon. Sisällä tuoksui vastatehty ruoka ja jostain kantautui kahvinkeittimen porinaa.
"He ovat keittiössä koko porukka", Emma kuiskasi kiivaasti veljeksille ja johdatti heidät tummaksi sisustetun olohuoneen läpi yläkertaan johtavalle portaikolle. "Menkää äkkiä", tyttö lisäsi vielä ja tuuppasi Sediä hennosti selkään.
Pojat tottelivat sanomatta sanaakaan ja hyppivät portaat ketterästi kaksi kerrallaan ylös Sed ensimmäisenä. Nopeasti kuin varjot he pujahtivat Emman huoneeseen ja sulkivat oven perässään.
Sed huomasi heti, että Emman huoneessa oli käyty. Hänen harjaantunut silmänsä havaitsi pieniä mustanpuhuvia palojälkiä siellä täällä seinissä sekä tavaroissa ja ilmassa leijaili miltei huomaamaton savunkatku. Merkit saattoivat olla peräisin Virvatulesta, joka oli pakottanut heidät edellisenä päivänä pakomatkalle, mutta Sed arveli että huoneessa oli käyty sen jälkeenkin.
"Virvatulia", Ben totesi koskettaessaan tuolin selkänojan mustunutta kohtaa.
"Jep", Sed myötäili vakavana ja nyökkäsi pienesti tutkiessaan Emman huonetta tarkemmin. "Täällä on käyty meidän lähtömme jälkeen"
"Tiedätkö mitä minä aina hetkittäin mietin?" Ben kysyi veljeltään välttäen tämän katsetta. Pojat pyörivät huoneessa tutkien Virvatulten palojälkiä, kunnes istuivat lopulta alas Sed Emman sängylle ja Ben hiukan natisevalle toimistotuolille.
"No?" Sed halusi tietää ja nappasi pipon pois päästään sukien ruskeaa tukkaansa.
"Että yritämmekö me mahdottomuuksia", Ben vastasi hiukan vaikeana vetäen myös oman lakkinsa pois sotkuisen tukkansa päältä. "Onnistummeko me yhdessä niiden ihme Aarnien kanssa suojelemaan Emmaa vai -"
"Ei mitään vai-sanaa, kiitos", Sed keskeytti samantien. "Tuota lausetta sinä et lopeta, minä en halua kuulla mitään muuta vaihtoehtoa kuin se, että mehän onnistumme tässä"
"Mutta mihin tämä päättyy? Suojelemmeko me Emmaa loputtomiin vai kyllästyykö Seita jossain vaiheessa?"
"Älä minulta kysy", Sed kohautti olkiaan. Hän ainakin oli valmis suojelemaan Emmaa vaikka seuraavat 537 vuotta, jos se siitä oli kiinni.
"Jopas sinä olet tylyllä päällä tänään", Ben huomautti ja nojasi rennosti taaksepäin tuolissaan.
"Ei voi mitään, herkkä aihe"
Samassa Emma tupsahti huoneeseen sulkien oven visusti perässään. Tyttö nojautui ovea vasten ja puhalteli ilmaa helpottuneena.
"Noin, minä olen nyt virallisesti arestissa seuraavat kaksi viikkoa", Emma naurahti ja siirtyi Sedin viereen sängylle istumaan. Sedistä olisi tuntunut hyvin luonnolliselta kiertää kätensä tytön harteiden ympärille, mutta oman turvallisuutensa vuoksi hän ymmärsi olla tekemättä sitä.
"Arestissa? Oletko sinä viisivuotias?" Ben ihmetteli hymyillen ja oikaisi itsensä siten, että saattoi paremmin jutella toisten kanssa.
"Mitä sinä selitit heille?" Sed halusi tietää ja kääntyi kohtaamaan Emman vihreiden silmien katseen. "Olivatko he vihaisia?"
"Olivat. Tai itse asiassa äiti oikeastaan oli vihainen, isä on aina ollut vähän rennompi osapuoli", Emma kertoi. "Sanoin vain, että minulla oli eilen Laren kanssa eräs poikaongelma ja käskin hyvin teinimäisesti heidän olla kyselemättä siitä sen enempiä"
"Teinimäisesti?" Ben toisti ihmeissään. "Miten ollaan teinimäisiä?"
"Seistään kädet lanteilla ruma ilme kasvoilla ja käytetään hyvin valittuja kirosanoja adjektiiveina, verbeinä sekä substantiiveinä"
"Kuulostaa ihan Beniltä, kun hän kerran vahingossa joi muutaman glögituopillisen viinimarjamehun sijaan", Sed paljasti hymyillen leveästi saaden Emmankin tirskahtamaan.
"Äh, ole hiljaa, senkin juorukello", Ben käski veljeään ja irvisti tälle rumasti.
"Teini", Sed totesi irvistäen takaisin.
"Hiljaa, piparipää"
"Ole itse, punajuurimuuli"
"Punajuurimuuli?"
"Punajuurimuuli"
"Te olette aivan -"
"Emma! Lare tuli!" kantautui yhtäkkiä alakerrasta Emman äidin ääni saaden tytön aivan häkeltymään.
"Voi ei", Emma henkäisi ja pomppasi ylös sängyltä. "Mitä me teemme? Mitä minä hänelle selitän? Missä minä muka olin, että hänen piti valehdella puolestani? Ja mihin ihmeeseen minä teidät piilotan?"
"Mehän voisimme -"
"Tuota noin -"
"Tai siis -"
"Nyt ylös ja äkkiä", Emma käskytti poikia, jotka parhaillaan pähkäilivät vastauksia hänen kysymystulvaansa. Rappusista kuului pientä kolinaa: Lare oli jo tulossa ylös. Sed ja Ben ponkaisivat seisomaan ja sen enempiä miettimättä Emma tunki heidät hyvin ahtaaseen vaatekomeroonsa.
"Auh", Sed murahti, kun Benin kyynärpää painui inhottavasti hänen kylkeään vasten pienessä pimeässä komerossa. "Tee vähän tilaa"
"Tyhjästä on paha nyhjäistä", Ben totesi ja ähelsi itsekin etsien hyvää asentoa. Sed kiemurteli epämukavasti, kun hänen selkänsä kolahteli puisiin vaatehyllyköihin. Emma jätti komeron oven raolleen niin, että pieni lohduton valonkaistale kiemurteli sisään veljesten tummille vaatteille.
"Emma", Sed kuiskasi komerosta. "Täällä ei ole kovin mukavaa"
"Shh!" Emma sihisi oven takaa ja samassa Sed kuuli, kuinka huoneen ovi avautui.
"Hyvä kun tulit, minun pitikin juuri soittaa -", Emma aloitti mutta vaikeni yhtäkkiä aivan kuin yllättyneenä. Sediä ärsytti, ettei hän nähnyt huoneen tapahtumia. Hän tyytyi vain kuuntelemaan tarkasti suipoilla korvillaan sekä hengittämään pienessä tilassa leijailevaa hyvin tuttua liljan tuoksua.
"Minä olin huolesta soikeana!" parahti toisen tytön ääni. Ääni oli hiukan kimeämpi ja terävämpi kuin Emman kauniisti soljuva puhetapa ja Sed päätteli muistellen, että puhuja oli sama vaaleatukkainen tyttö, jonka seurassa Emma oli istunut edellisenä päivänä koulunsa pihalla.
"Anteeksi, minä selitän kyllä kaiken", Emma vannoi hiljaisesti. "Mutta mitä sinä täällä teet?" hän jatkoi painottaen sinä-sanaa ja Sedin uteliaisuus kasvoi. Oliko huoneessa joku muukin tyttöjen lisäksi?
Silloin puhui eri ääni, matala pojan ääni. "Minäkin olin huolissani, kun Lare kertoi oudosta katoamisestasi. Käyttäydyitkin niin kummallisesti eilen siellä koulun pihalla"
Sed olisi voinut murista ääneen. Ja niin hän huomaamattaan taisikin tehdä, sillä Ben tökkäsi häntä kipeästi kylkeen ja mulkaisi merkitsevästi. Sed kohautti äänettömästi kysyen olkapäitään, jolloin Ben vain vastasi laittamalla sormen suunsa eteen hiljaisuuden merkiksi.
"Me emme ole enää yhdessä Roope", Emman ääni ja sanat havahduttivat taas Sedin täyteen valppauteen. Hän oli kuullut Roopen nimen Emman suusta ennenkin. "Sinun ei tarvitse huolestua minun katoamisistani"
"Enköhän minä ole esittänyt jo oman kantani meidän yhdessäoloomme liittyen", pojan ääni vastasi ärsyttävän imelästi ja vihjaillen. "Minä en halunnut erota"
"Te voitte jutella kohta lisää siitä", tytön, Laren, ääni vastasi. "Minä jätän teidät rauhaan, kunhan olen saanut Emmalta ensin muutaman hyvin tähteellisen vastauksen pariin ajankohtaiseen kysymykseen"
"Ei sinun tarvitse, Lare", Emman ääni kuulosti Sedin korviin anovalta, aivan kuin tyttö olisi pyytänyt, ettei hänen ystävänsä jättäisi häntä kahdestaan tuon toopeidioottiääliöRoopen kanssa. Tai sitten Sed vain kuvitteli avunpyynnön Emman sanojen väliin.
"Kyllä tarvitsee", Roope intti ja Sed näki punaista. "Emma, minulla on ollut ikävä sinua ja minä haluan olla sinun kanssasi"
"Minä-", Emma aloitti, mutta ei päässyt pidemmälle puheessaan, sillä silloin Sedin itsehillintä petti täysin ja hän ahtautui ryminällä ulos komerosta jättäen hurjasti huitovan Benin yksinään seisomaan oven taa.
Sed tupsahti keskelle huonetta, missä Emma istui sänkynsä laidalla vaaleatukkaisen tytön vieressä. Niin ikään vaaleatukkainen poika istui ärsyttävine hymykuoppineen tuolissa, jossa Ben vasta hetki sitten oli retkottanut. Emman kasvoilla oli kauhistunut ilme, joka peitti alleen alkavan suuttumuksen. Tytön ja pojan, Laren ja Roopen ilmeet olivat kysymysmerkkejä täynnä ja jopa Laren suu oli unohtunut auki.
"Tuota", Sed aloitti. "Päivää"
"Kuka sinä olet?" Roopen silmät siristyivät laskelmoiden.
Emma raapi päätään. "Hän on tuota, tuota -"
"Emman poikaystävä", Sed heläytti toiveikkaasti ja loi Emmaan katseen, jolla käski tytön leikkiä mukana.
"Enhän ole! Tai siis ethän ole. Tai siis", Emma änkytti. "Tai siis tavallaan juu"
"Miten se nyt on?" Roope tivasi. "Onko vai eikö? Ja mitä hittoa hän sinun komerossasi teki?"
"Se on, öh, melko pitkä tarina ja tuota noin, juu -", Emma haki oikeita sanoja.
"Hänenkö kanssaan sinä olit eilen?" Lare kysyi osoittaen Sediä, joka yritti hymyillä valloittavasti. "Eikös hän ollut toinen niistä oudoista tyypeistä, joiden perään sinä ryntäsit kun he olivat seuranneet sinua?"
"Hei! Jos sinä aiot sanoa minua oudoksi, niin katso edes ensin tuota rohjaketta, jonka sinä raahasit mukanasi", Sed puhahti Larelle ja osoitti Roopea katsomatta tätä.
"Älä kuule ala minulle", Roope uhkaili nousten seisomaan ja astuen muutaman askeleen lähemmäs Sediä, jonka kädet puristuivat nyrkkiin. Sed kuuli komerosta pienen kolahduksen ja ähkäisyn, kun Ben luultavasti liikahti myös varuillaan. Huoneen tunnelmaa olisi voinut pilkkoa tylpällä voiveitselläkin.
"Seis! Paikka! Hiljaa molemmat!" Emma suutahti ja ryntäsi poikien väliin. "Minä en halua mitään kukkotappeluita. Roope, paikka! Sed, paikka"
Sed perääntyi vastentahtoisesti ja istahti sängyn reunalle. "Hyypiö", hän kuiskasi itsekseen niin hiljaa, ettei Roope kuullut, mutta Emman katseesta Sed huomasi, että tyttö oli kuullut.
Emma seisoi keskellä huonettaan ja huokaisi turhautuneesti. "Mitä sinä Lare kysyitkään?"
"Öö hetkinen", Lare pohti silmäillen vuorotellen Sediä ja Roopea, jotka puolestaan mulkoilivat toisiaan kuin reviiristä taistelevat urosleijonat.
"Hän halusi tietää, olitko sinä eilen minun seurassani, kun katosit mukamas niin oudosti", Sed selitti Emmalle kääntämättä katsettaan Roopesta, joka ilmeisesti oli päättänyt haastaa hänet tuijotuskisaan.
"Niin juu, se kysymys", Emma naurahti heikon teennäisesti.
"No olitko sinä?" Roope äännähti vihaisesti.
"Älä viitsi kiukutella, Roope", Emma ärsyyntyi. "Minä voin olla missä haluan, milloin haluan ja kenen kanssa haluan. Ja kyllä, eilen olin Sedin kanssa"
"Ja voi että meillä olikin mukavaa", Sed päätti lisätä ilkeästi hymyillen.
"Sinä", Emma kääntyi Sediin päin suuret silmät vaarallisesti välkähtäen. "Hiljaa"
"Onko hän sinun -", Roope avasi suunsa, jolloin Emma käänsi päänsä hiukset heilahtaen tämän suuntaan. "Tai siis, oletteko te yhdessä?"
"Saat kutsun häihin, jos käyttäydyt nätisti", Sed virnuili vitsaillen sängyn laidalta.
"Sed, ole nyt kerrankin hiljaa!"
"Kyllä, muru"
"Ainakin he tappelevat kuin vanha aviopari", Lare pisti väliin, jolloin Roope mulkaisi häntä vihaisesti. "Anteeksi, Roope", tyttö pyysi lopuksi hymyillen pahoillaan.
Emma nielaisi kuuluvasti. "Kyllä", hän henkäisi hiljaa kuin alistuen kohtaloonsa.
"Mitä kyllä?" Roope kuulusteli kädet puuskassa harmaan hupparinsa päällä.
"Minä olen Sedin kanssa", Emma sanoi hyvin hiljaa punniten joka ikisen sanansa tarkkaan. "Sed on minun poikaystäväni"
"Ihana kuulla sinun sanovan se ääneen", Sed hymyili aidosti ja liikahti nopeasti sängyltä Emman luo napaten tämän hellään halaukseen. Emma haukkoi henkeään yllättyneenä, mutta Sed ei tohtinut päästää irti, ei ihan vielä. Hän halusi vielä hetken tuntea Emman lähellään ja leijailla jossain toisessa ulottuvuudessa keskellä liljantuoksuista vaniljaunta. Ja jos Sed ei aivan väärin kuvitellut, tunsi hän myös Emman painautuvan hetkeksi tiukemmin syleilyyn.
"Sed", Emma kuiskasi pojan olkapäätä vasten. "Meillä on vieraita"
"Itse asiassa vieras", korjasi Laren ääni heidän takaansa ja ennen kuin Sed ehti varautua oli Emma jo astunut kauemmas hänestä. "Roope lähti", Lare lisäsi.
"Miksi?" Emma ihmetteli ja Sed olisi voinut tanssia polkkaa päällään kuullessaan tytön äänessä selvän helpotuksen sävyn.
"Teidän herkkä hetkenne taisi olla liikaa hänelle", Lare hymähti. Sed pisti korvan taakse, että muistaisi lisätä päälläseisontapolkka-esitykseensä myös haitarin soiton ilkosillaan, sillä ilmeisesti hänen ja Emman halaushetkessä oli kuin olikin ollut jotain tunteellista ja aitoa.
"Tuota, Lare -", Emma aloitti epäröiden.
"Juu juu, älä huoli", Lare virnisteli. "Minä jätän teidät kyyhkyläiset rauhaan. Mutta Emma -"
"Niin?"
"Huomenna. Koulussa. Ei tekosyitä"
"Sopii", Emma hymyili ystävälleen, kun tämä sipsutti ulos huoneesta vilkaisten vielä kerran Sediä hiukan epäluuloisesti.
"Mitä tapahtuu huomenna koulussa ilman tekosyitä?" Sediä jäi kiinnostamaan.
"Minun on selitettävä hänelle juurta jaksain kaikki kaikesta", Emma vastasi hieman väsyneesti. "Mutta sinä!" Emma hätkähti yhtäkkiä selvästi vihaisena Sedin suuntaan ja tökki tätä keskelle rintakehää etusormellaan.
"Mutta minä mitä?" Sed yllättyi Emman reaktiota ja nosti kätensä ilmaan antautumisen merkiksi.
Ben astui ulos komerosta venytellen raajojaan. "Johan tempun teit, veli rakas"
"Teidän piti pysyä piilossa!" Emma sähisi kiukkuisesti kuin kujakatti.
"Hei, älä puhu monikossa", Ben huomautti ja hakeutui rennosti tutulle paikalleen istumaan. "Minä tottelin ihan kiltisti"
"Taas se alkaa, aina sama virsi", Sed synkisteli veljelleen. "Äiti, en se minä ollut. Äiti, se oli Sed. Äiti minä yritin kyllä sanoa Sedille, mutta hän silti teki opettajan lumiukolle toisen nenän jalkoväliin"
"Mutta niinhän sinä itsekin aiemmin sanoit: sinä olet isoveli täydellä määräysvallalla. Minä olen vain seurannut sinun turmiollista tietäsi. Voi minua viatonta raukkaa", Ben hymyili viekkaasti.
Emma tuhisi edelleen vihaisena. "Minä luulin, että te ette saa missään nimessä näyttäytyä ihmisille"
"Emmehän me saisikaan, mutta tämä Romeo tässä on näköjään poikkeus", virkkoi Ben jo hieman vakavampana.
"Pakko mikä pakko", Sed kohautti olkapäitään. Mikseivät he ymmärtäneet, että hän oli vain halunnut pelastaa Emman kiperästä tilanteesta. Kuolaava-ällö-Roopehan oli suorastaan yrittänyt väkisin ängetä tytön syliin, kantaa alttarille ja hankkia kasan pöyheitä koiranpentuja tämän kanssa. Ärsyttävä tapaus, Sed tuumi itsekseen.
"Pakko ja pakko. Mitään ei ole pakko", Emma intti jääräpäisesti vastaan.
"Paitsi osallistua Aarnien kokoukseen tänään illalla", Ben muistutti.
Emma ja Sed huokaisivat syvään ja haroivat hiuksiaan täsmälleen samaan aikaan.
"Tiedätkös", Sed hymyili Emmalle. "Joissakin kulttuureissa olisimme nyt virallisesti kihloissa"
"Sinä olet mahdoton", Emma tuhahti ja vilkaisi Sediä pikasesti.
Sedin sydän loimusi, kun hän huomasi pienen kultaisen hymyn Emman sanojen takana ja tarkoin kätketyn pilkkeen malakiitinvihreissä silmissä.
