Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu, Jatkoa 18.5.//Keskeytysinfoa vikalla sivulla

[Pinski]

Tom-muru, älä revi tukkaa, ei se kannata Sun parittajas on näköjään taas vauhdissa kehittelemässä Ronjalle ja Benille jotain keväisen kesäistä kynttiläillallista hmm, ehkä ehkä. Ja juh, bannerissa Emma ja Sed (tai Semmakko, jolle muuten ehkä pikkasen repesin  )

Genova, altistushoito voisi kuulostaa ihan hyvältä idealta  ja kiva kuulla, että joku muukin elää täällä vaaleanpunaisissa ruusulinnoissa! Nauroin muuten aika lailla tolle sun lisäykselle Tomin hiusten kohtalosta! 

38. Joulupukin maa

Anaria puhalsi huurua lempeään pakkasilmaan ja katsahti vielä kerran vanhaa ystäväänsä. Bastien nojaili rennosti rapistunutta muuria vasten ja nyökkäsi rohkaisevasti. Miehen kasvot olivat miltei kokonaan mustan hupun luoman varjon peitossa, mutta Anaria kuvitteli silti näkevänsä hermostuneen pilkahduksen tämän silmissä. Sama jännitys kalvoi Anariankin vatsanpohjaa ja hänellä oli tunne, ettei kaikki ollut hyvin. Nainen pisti kaiken kuitenkin sen piikkiin, että hän oli aikeissa osallistua johonkin hyvin luvattomaan.

Neljän Tuulen Linna oli suuri ja kaunis. Sen monista ikkunoista kajasti pehmeää valoa hämärtyvään iltaan ja neljän suuren tornin sekä niitä yhdistävän muurin ympärillä kasvoi villiä murattiköynnöstä. Tornien keskeltä muurin takaa pilkotti revontulten väreissä hohtava kupolikatto ja Anaria unohtui hetkeksi tuijottamaan rauhallisesti tanssivaa väriskaalaa. Hän pysähtyi keskelle leveää polkua, joka johti Linnan muurin luo suljetun portin eteen. Anaria huokaisi. Poikien vuoksi, hän muistutti itselleen ja kuroi itsensä ja portin väliin jääneen matkan nopeasti umpeen.

Jylhän portin pielessä oli miltei säälittävän näköinen pieni laite, jonka yläpuolella luki ainakin viidellätoista kielellä toimintaohjeet:

1. Syötä kulkukorttisi automaattiin
2. Näppäile virkatunnuksesi ja paina vihreää nuolta
3. Paina sormesi näytön sormenjälkiskannerille ja odota tunnistusta
4. Kortti luovutetaan takaisin käytön ja päivämäärän kirjaamisen jälkeen
5. Kiitos käynnistä!

Anaria ei kuitenkaan tarvinnut ohjeita toimiakseen, sillä tämä ei ollut hänen ensimmäinen kertansa Joulupukin luona. Hän työnsi korttinsa varovasti harmaaseen laitteeseen, joka hurisi hieman imaistessaan kortin sisään. Tunnuksen ja sormenjäljen luovuttamisen jälkeen kone kysyi vahvistusta, oliko hän Anaria Lumilei ja hän painoi jälleen vihreää nuolta tuhahtaen hieman itsekseen. Hän oli ollut Green jo yli yhdeksäntoista vuotta, mutta ilmeisesti Lumilein leima tulisi aina kulkemaan hänen mukanaan.

Portti avautui erittäin kevyesti ja liukui Anarian perässä kiinni hiljaisesti muksahtaen. Hän saapui Linnan kivetetylle pihamaalle ja vilkuili varovasti ympärilleen.

"Tällä kertaa siis kesä", Anaria totesi hiljaa itsekseen askeleet harmaan kuiviin graniittikiviin kopsahdellen, sillä Linnan muurien sisäpuolella maisema oli hyvin toisenlainen kuin ulkona.

Koristeelliset pihapuut vihersivät voimakkaasti ja ilmassa tuoksui vastaleikatun nurmen vahva aromi. Maisema oli kirkas ja lämmin kuin aurinko olisi paistanut ja upea suihkulähde pulputti raikkaan turkoosia vettä väreilevään lampeen. Yksi lyhythihaiseen paitaan pukeutunut tonttu keikkui korkeiden tikapuiden ylimmällä askelmalla parturoimassa tuuheaa pensasaitaa, eikä kiinnittänyt Anariaan vilkaisua kummempaa huomiota.

Suuri kartanomainen Linna kohosi keskellä pihaa valtavana harmaasta tiilestä rakennettuna ihmeenä. Seiniä pitkin kiipeilevät kaunisväriset revontulet saivat tiilet näyttämään miltei eläviltä ja kaikessa väriloistossaankin Linna näytti rauhan tyyssijalta.

Ovia sisäänkäynnin kohdalla oli kolme. Ensimmäisessä luki vierailijat ja toisessa työntekijät, mutta viimeinen ovi oli nimetön, eikä siinä ollut edes lukkoa. Anaria ei kuitenkaan uhrannut sen suurempaa ajatusta tuolle hämärälle ovelle, vaan veti vierailijoille osoitetun oven auki ja astui sisään Linnaan.

Linnan aula oli kirkas ja tyhjä. Sen suuresta salista kulki monia portaikkoja ja ovia lukemattomiin huoneisiin sekä käytäviin. Anaria tiesi jo, minne hänen piti kulkunsa suunnata, mutta seinään kiinnitetty suuri kyltti käski kissankokoisin kirjaimin vierailijoita ilmoittautumaan vastaanottotiskillä.

"Lumilei, Anaria?" kysyi vastaanottotiskin nuori tonttupoika katse tietokoneessa ennen kuin Anaria ehti edes tervehtimään. Nainen arveli, että poika tuskin oli kovin montaa vuotta Seddharthia vanhempi.

"Kyllä", Anaria vastasi. "Itse asiassa se on jo Green nykyään"

"Aivan", poika totesi hieman häkeltyneenä ja vilkaisi Anariaa varovasti päästä varpaisiin. "Tunnus?"

"R-515", Anaria lausui selkeästi. Hän huomasi, että poika edelleen vilkuili hänen suuntaansa hieman hermostuneena. Anaria harkitsi jo vakavasti nimensä vaihtamista, sillä hyvin ärsyttävällä tavalla miltei jokainen Joulumaassa tuntui samanaikaisesti sekä kunnioittavan että pelkäävän häntä.

"Mitä osastoa asianne koskee?" poika kysyi lopulta kääntyen pois tietokoneensa ääreltä.

Anaria asetti pitkän valkean hiussuortuvansa virallisesti korvan taakse. "Hallinnon pääjaostoa", hän vastasi ja nojautui hieman lähemmäs. "Minä haluan puhua Joulupukille"

                                      *

Emma istui olohuoneensa sohvalla. Hänestä tuntui kuin kaikki hänen ympärillään olisi elokuvasta. Askeleet liikkuivat nopeasti, äänet oli mykistetty ja jostain syystä kaikki näytti hänen silmiinsä hyvin mustavalkoiselta.

"- ja kaiken lisäksi sinun arestisikin vasta alkoi!" Emma kuuli korviensa taas napsahtaessa toimintaan. Isä räyhäsi nojatuolissa. Tytön äiti istui nojatuolin viereen raahatulla keittiöjakkaralla ja jostain kumman syystä myös Emil oli paikalla. Poika kärkkyi olohuoneen ovenraossa luultavasti vain katselemassa aitiopaikalla, kun isosisko sai huutia.

"Minulla on ollut rankka päivä", Emma henkäisi väsyneenä ja haroi punaista tukkaansa. "Saanko jo mennä?"

"Et", isä totesi jyrkästi.

Äiti laski käden isän olkapäälle. "Heikki", hän sanoi hiljaa miehelleen. "Me olemme kuulleet jo tarpeeksi. Antaa tytön välillä levätä"

"Kiitos", Emma huokaisi ja katsahti punertavatukkaista äitiään kiitollisena.

"Mutta Emma", äiti kuitenkin jatkoi. "Älä kuvittele, että tämä jää tähän. Me haluamme vielä kuulla enemmän tästä sinun poikaystävästäsi"

"Minäkään en ehtinyt sairaalassa juttelemaan koko pojan kanssa", isä totesi edelleen hyvin vakavana.

Luvan saatuaan Emma nousi sohvalta ja käveli kuin unessa veljensä ohi kohti yläkertaa.

"Mitä hittoa Emma?" Emil huikkasi harppoen tytön perään, kun tämä oli portaiden puolivälissä. "Sinä siis salakuljetit jonkun pojan tänne? Ja sitten melkein tapoit hänet? Entäs Roope?"

Enhän, oli Emman ensimmäinen ajatus kaikkeen, mutta se ei ollut täysin totta. Tietämättään Emil oli ollut tavallaan oikeassa. Hän oli ollut syy Sedin kohtaukseen. Hän oli myrkkyä pojalle.

"Hitot Roopesta!" Emma puuskahti pikkuveljelleen vastaukseksi ja käännähti nopeasti ympäri. "Mene pois, minä haluan olla rauhassa"

Hän halusi olla rauhassa monestakin syystä. Sed. Miksi kaikista maailman sattumista juuri Sed? Ja mitä ihmettä oli tapahtunut? Emma pysähtyi rappusten yläpäähän. Miksei hän voinut koskea poikaan? Olihan hän ennenkin Sediä koskettanut, halannut -

"Ei", Emman itsehillintä petti hetkeksi ja hän nojautui portaikon kaidetta vasten. Onneksi Emil oli jo lähtenyt. Tyttö tunsi kyynelten kirveltävän silmissään, mutta hän ei halunnut itkeä. Ei hän voisi itkeä pojan vuoksi. Hehän olivat tunteneetkin vasta muutaman hassun päivän. Mikä Sedissä oli niin erikoista?

Ja samantien Emman päähän pälkähti kysymys. Mikä Sedissä ei olisi erikoista? Tyttö ravisti kuitenkin kysymyksen pois mielestään, sillä hän ei halunnut ajatella kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka tekivät Sedistä niin houkuttelevan, mielenkiintoisen ja turvallisen tuntuisen. Hän ei vain kerta kaikkiaan pystynyt.

Emma avasi huoneensa oven ja hätkähti näkyä edessään. Ben istui tutulla paikallaan toimistotuolilla ja hänen takanaan Denny nojaili ikkunan viereiseen seinään. Salandra käveli hiljaista ympyrää keskellä huonetta ja Sed tutki Emman yöpöydän sydänlamppua. Sed. Pojan katse siirtyi lampusta Emmaan, mutta sitten hän käänsi surullisena ruskeat silmänsä pois päin ja Emman sydän tuntui pysähtyvän. Hän oli niin tottunut pojan tuijotukseen, ettei ollut tullut ajatelleeksikaan miltä tuntuisi, kun tämä kääntäisi niin merkityksellisesti katseensa pois.

"Minä luulin", Emma aloitti varovasti ja astui sisään huoneeseen sulkien oven visusti perässään. "että te lähditte?"

"Miksi sinä niin luulit?" Ben kysyi aidosti hämmästyneenä. "Meidänhän pitää suojella sinua"

Emma vilkaisi Sediä, joka tuijotteli edelleen vain käsiään.  "Minusta se ei ole viisasta", tyttö tokaisi lopulta. Hän päätti kertoa muille kosketuksestaan Sediin, sillä toisten ilmeistä päätellen Sed ei ollut niin vielä tehnyt.

"Mitä sinä tarkoitat?" Denny kysyi ihmeissään.

"Emma", Sedin lausui hieman varoittavaan sävyyn ja pojan ääni kuulosti tavallista karheammalta.

"Sed", Emma vastasi ja tunsi tuohtuvansa. "Sed ei voi koskea minuun! Minä olen myrkkyä hänelle! Minä olen syyllinen kaikkeen", tyttö purki ajatuksiaan ja sai aikaan mykistyneen hiljaisuuden.

"Ei voi olla", hiljaisuuden rikkoi lopulta Salandra, joka tuijotti heitä silmät suurina ja pudisteli päätään. "Te olette erehtyneet"

"Emmekä ole!" Emma suuttui ja siirtyi rivakasti Sedin eteen käsi ojossa, mutta tuli nopeasti toisiin aatoksiin. Tosiaan, hän ajatteli, demonstraatio ei ehkä olisi aiheen huomiin ottaen mikään maailman viisain teko.

Sed kuitenkin tarttui Emman käteen ennen kuin hän ehti laskea sen. "Emma on oikeassa", poika vastasi surullisella äänellä ja nosti heidän kätensä kaikkien nähtäville.

Hetken Emma jo ehti toivoa, ettei mitään tapahtuisi. Hän tunsi Sedin lämmön omassa kädessään ja liikautti sormiaan varovasti pojan kämmenselkää vasten. Sed puristi hänen kättään rohkaisevasti.

"Minähän san-", Salandra aloitti ja lopetti.

Kuolettava harmaus levisi Sedin sormista ranteeseen, jolloin Emma nykäisi kätensä irti ja katsoi pois. Miksi sen piti sattua häneen niin paljon?

"Sed", Ben henkäisi katse tiiviisti veljessään. Enempää poika ei sanonut, mutta hänen katseensa näytti surulliselta ja myötätuntoiselta.

"Tässä ei nyt ole kaikki oikein, tämä ei käy järkeen", Salandra mutisi hiljaa.

Sed rojahti takaisin sängyn reunalle. "Sanopas muuta"

"Mutta", Denny näytti mietteliäältä. "Tuohan oli jo paljon parempi!"

"Mitä?" Emma ja Sed hämmästelivät yhteen ääneen.

"Tai siis", Denny selitti nopeasti. "Ainakaan et menettänyt tajuntaasi, kuten aikaisemmin. Tuohan levisi melko hitaasti. Ehkä se, mikä ikinä olikaan, on jo parantumassa?"

Emma huomasi toivovansa Dennyn teorian olevan totta, mutta Benillä näytti olevan omat arvelunsa.

"Tai sitten se riippuu paljon myös kosketuksen kestosta ja -", Ben näytti punnitsevan sanojaan tarkkaan. "-laadusta? Ettekös te, tuota noin -"

"Suutelimme, kyllä", Sed myönsi, jolloin Denny yskähti varovasti ja kääntyi hetkeksi pois antaen Emmalle tilaa punastua rauhassa.

Salandra hymähti ilottomasti. "No, se puolestaan käy järkeen"

"Mitä sinä tarkoitat?" Emma halusi tietää. Salandra oli käyttäytynyt kovin oudosti koko päivän.

"No, meillä on teoria", tyttö vastasi hieman kangerrellen. "Mutta minä en kerro sitä vielä"

"Mikä teoria?" Sed nousi ylös sängyltä ja astui muutaman askeleen lähemmäs.

"Niin, mikä teoria?" Emmakin kysyi ja kavahti hieman kauemmas, kun Sed pysähtyi hänen vierelleen. Sed huomasi tämän ja näytti surulliselta, mikä sai taas Emman muistamaan asioiden kokonaiskuvan ja jälleen häntä ahdisti.

"Ja kenellä meillä?" Denny puuttui puheeseen.

Salandra katseli heitä kaikkia hetken ennen kuin puhui. "Teoria siitä, miksi Seita jahtaa Emmaa"

"Mitä?" Emma huudahti hieman liian kovaa, mutta onneksi hänen vanhempansa olivat luultavasti vielä alakerrassa.

"Ja", Salandra jatkoi. "Teoria siitä, miksi te kaksi olette tuollaisia", tyttö lisäsi viitaten Emmaan ja Sediin. "Erottamattomia"

"Emme me ole -", Emma aloitti, mutta vaikeni tajutessaan Salandran olevan oikeassa. Ei ollut häneltä normaalia käytöstä itkeä pojan perään vasta tutustumisvaiheessa. Hänhän oli jättänyt Roopenkin ilman sen kummempia tunnontuskia.

"Mikä se niin mahtava teoria sitten on?" Sed kysyi kärsimättömänä.

"Minähän sanoin", Salandra totesi rauhallisesti. "Minä en kerro sitä vielä. Bastien hankkii juuri varmistuksia muutamaan asiaan. Kerromme teille sitten, kun olemme aivan täysin varmoja"

"Hetkinen!" Denny ravisteli päätään. "Bastien? Bastien Mei?"

Salandra hymyili pienesti. "Niin, hän kertoikin, että te tunnette"

"Hei hei hetkinen!" Sed puolestaan hämmästyi. "Sinä tunnet Bastienin?"

Ben nousi ylös tuolilta niin ikään häkeltyneenä. "Sinä tunnet Aarnihaudanvartijoiden perustajan?"

"Tunnen", Denny myönsi katse edelleen Salandrassa. "Tai tunsin. Hänkö perusti Aarnihaudanvartijat?"

"Hän", Salandra nyökkäsi. "Bastien sanoi, että sinun vaimosi tietää. Luulin sinunkin olevan asiasta tietoinen?"

"Minä tiesin, että Rialla on ollut jotain mielessään siitä lähtien, kun Aarnit tulivat ensimmäisen kerran puheeksi, mutta en kysellyt. Nyt on ollut niin paljon kaikkea", Denny totesi ja istui Beniltä vapautuneeseen toimistotuoliin.

"Mistä sinä ja äiti tunnette Bastienin?" Ben kysyi isältään, joka haroi ruskeaa tukkaansa hyvin väsyneen näköisenä.

"Se on pitkä tarina", Denny huokaisi. "Minä kerron -"

Samassa kuului pieni piippaus ja Salandra nosti matkapiipparinsa esiin. "Bastien", hän ilmoitti. "He ovat Neljäntuulenkylässä"

"He?" Denny kysyi nostaen katseensa.

"Bastien ja Anaria"

"Ria?" Denny hätkähti.

"Äiti?" Sed ja Ben ihmettelivät yhteen ääneen. "Neljäntuulenkylässä? Miksi?" Sed jatkoi ja hänen kätensä hipaisi vahingossa Emman käsivartta. Vasta silloin Emma heräsi kuin valveunesta. Tyttö oli kuunnellut muiden keskustelua niin tarkasti, että hänestä tuntui kuin kyseessä olisi ollut jokin tiivistunnelmainen näytelmä.

"Kuten sanoin, varmistuksia hankkimassa", Salandra vastasi kärsivällisesti ja siirtyi huoneen perälle kohti Emman vaatekomeroa. "He haluavat tavata meidät illemmalla", tyttö lisäsi osoittaen itseään ja häkeltyneen näköistä Dennyä.

"Hei, entäs me?" Sed ihmetteli, kun Denny nousi ylös tuolilta ja liikahti Salandran luokse.

"Te", Salandra virkkoi. "Te jäätte tänne vahtimaan Emmaa, kuten sovimme kokouksessa. Ja kuten myös ihana isäni olettaa teidän tekevän"

"Mutta -"

"Me otamme selvää myös tuosta teidän oudosta, öh, koskettamisjutustanne. Ai niin, minun pitikin vielä kokeilla -", Salandra käveli puhuessaan Emman luo ja tarttui tätä kummastakin kädestä kiinni.

"Mitä sinä teet?" Emma sähähti ja nykäisi hieman käsiään, mutta Salandra ei irrottanut. Ei ennen kuin huomasi saman ikävän ja kylmän harmauden leviävän omiin käsiinsä.

"Mielenkiintoista", tyttö tokaisi melko arkisesti jättäen Emman tuijottamaan omia käsiään järkyttyneenä.

"Se ei siis ole vain Sed", Denny totesi Salandran pysähtyessä jälleen komeron oven eteen.

"Äiti halasi minua hetki sitten", Emma supatti mietteliäästi. "Eikä mitään tapahtunut. Se koskee siis vain -"

"- tonttuja", Salandra nyökkäsi.

"Sehän siinä outoa onkin!" Sed parahti yllättäen ruskea tukka heilahtaen. "Olen minä ennenkin Emmaan koskenut!"

Emma olisi tirskahtanut, ellei tilanne olisi ollut niin ärsyttävän ahdistava.

"Outoa", Salandra pohti. "Jokin on siis muuttunut"

Kaikkien katseet siirtyivät hetkeksi Emmaan ja tyttö tunsi olonsa epämukavaksi. Hän suki pitkää tukkaansa ja niin tehdessään hänen kätensä hipaisi ohimennen edelleen hieman aristavaa kohtaa sydämen kohdalla. Emma hätkähti ja jätti kätensä lepäämään kipeän kohdan päälle. Voisiko se olla? Voisiko kaikki johtua metsäaukiolla tapahtuneesta valoilmiöstä?

"Aivan", ymmärrys levisi myös Sedin kasvoille. "AIVAN!" poika huudahti yllättävän iloisena ja nappasi yhtäkkiä Emman vyötäröstä kiinni pyörittäen tätä innoissaan.

"SedsedsedSED!" Emma toisteli kauhuissaan, mutta poika vain nauroi. "Päästä minut alas äkkiä! Irrota!"

"Ai niin", poika totesi ja laski Emman maahan. "Minä unohdin", hän lisäsi, mutta hänen äänensä oli edelleen iloinen.

"Unohdit?" Emma toisti uskomatta korviaan.

"Niin niin", Sed vastasi heilauttaen huolettomasti kättään ja kääntyi sitten isänsä ja Salandran puoleen. "Enkö olekin oikeassa? Jos kaikki johtuu vain jostain typerän Seidan typerästä loitsusta, niin eikö sen voi perua? Kaikki loitsuthan ovat korvattavissa uusilla tai peruttavissa kokonaan?"

Emma pysähtyi täysin. Hän halusi kuulla vastauksen, hänen oli kuultava vastaus.

"Aivan", Ben pisti väliin myös innostuneena. "Se valoloitsu siellä metsässä! Mutta mehän kannoimme Emman sen jälkeen tänne? Miksei silloin tapahtunut mitään?"

"Ehkä se loitsu ei ollut vielä purrut kunnolla", Sed kohautti olkapäitään. "Mutta olenhan oikeassa? Sen voi perua?"

Vastatkaa, sanokaa kyllä. Sanokaa-kyllä-voi-kiltit-ihanat-sanokaa-kyllä, Emma aneli mielessään.

Salandra näytti hetken pohtivan asiaa. "Meidän täytyy ensin ottaa selvää loitsusta, mutta kyllä, olet oikeassa"

Emma peitti suurimman hihkaisun ja huusi mielessään lujaa hurraata. Tytön päässä pyöri ja hän vilkaisi Sediä suoden tälle pienen hymyn. Sed kuitenkin katseli Emman taakse ihmeissään ja pian tyttö tajusi muidenkin tonttujen tuijottavan samaan suuntaan. Uteliaana myös Emma kääntyi katsomaan, mitä kaikki niin kovin ihmettelivät.

Toimistotuoli pyöri itsekseen yhtä vinhaa tahtia kuin Emman ajatukset olivat hetki sitten vilisseet. Tyttö henkäisi pelästyneesti unohtaen aiemman riemunsa, jolloin tuolikin lakkasi liikkumasta.

"Hahaa! Miten minusta alkaa pikku hiljaa tuntua, että Bastien oli oikeassa?" Salandra hihkui itsekseen ja katseli Emmaa oudosti. Oliko se kunnioitusta?

"Hei mitä -", Emma kakisteli ja vilkaisi kaikkia vuorotellen. Denny, Sed ja Ben näyttivät kaikki hyvin puulla päähän lyödyiltä, mutta Salandrasta säteili varmuus.

"No niin", Salandra keskeytti Emman. "Jääkää te kolme pohtimaan tuota neidin äskeistä taikatemppua", hän osoitti Sediä, Beniä ja Emmaa. "Minä ja Snowden palaamme Joulumaahan, juttelemme hieman Bastienin ja Anarian kanssa ja sitten palaamme kertomaan teille mukavia pikku tarinoita, joiden aikana Emma saa luvan hörppiä jotakin parantavaa tuohon outoon lemmenvastaiseen tautiinsa"

Salandra avasi Emman vaatekomeron oven.

"Ei sieltä pääse-", Emma änkytti tokkurassa. Oliko hän juuri pyörittänyt tuolia koskematta siihen?

"Pääsee pääsee", Salandra hymyili ja viittoi Emmaa astumaan lähemmäs.

Emma kurkkasi vaatekomeroonsa. "Ei voi olla totta!"

"Kätevää, eikö?"

Vaatekomeron peräseinällä kimalteli aivan uusi, hieman tavallista pienempi Otto-automaatti.

[Chuva]

Oli taas ihana luku!

Tää oli taas näitä sun taidonnäytteitäs siitä, miten sä osaat kirjoittaa "elokuvamaisesti", eli niin, että tekstiä lukiessa näkee sielunsa silmin kaikki tapahtumat tarkasti, ihan kuin leffateatterissa olisi. Tässä luvussa oli taas sopivasti vähän kaikkea, oli toimintaa ja hämmästelyä ja draamaa. Nais, nais nais.

No niin Anaria, vedetääns miekat huotrasta ja syöksytään suden suuhun. Tai joulupukin (hyh mitä mielikuvia D: ). Jokohan nyt päästään höykyttämään valkopartaa? Vaikka mä kyllä epäilen vahvasti, että Anariaa ei siellä nyt sitten odottelekaan lihava, parrakas papparainen, vaan joku ihan muu. Tai sitten ei olekaan olemassa henkilöä nimeltä Joulupukki, vaan se on joku... joku... En tiedä. Joku ns. henkiolento tai joku kukkavaasi joka puhuu muhkealla bassoäänellä. Tai sitten se on nainen. Koska se sen Santsukkamikälienimi on suhteellisen unisex, eli sieltä saattaa paljastua oikeastaan mitä tahansa.

Arvaa kuka virnuili kuin juuri oppimaan kävelleen lapsen äiti, kun Emma pyöritti sitä tuolia mielensä välityksellä? Mä tiesin, mä tiesin, mä tiesin lallallallaaa että Emma ei ole yhtään niin normaali kuin vaikutti! Hihhei ja hopsanssaa pinskikulta! Tosin nyt mä epäilen, että se Emma ei saakaan voimiaan heti hallintaan. Eikö aina käy niin? Tai melkein aina ainakin. Mutta mun puolesta se vois olla heti mestari voimiensa käyttelyssä..

Hankkikaa tontut vielä Emmalle oma luottokortti Jos kerran sillä on.. portaali(?) omassa huoneessan, niin eikö ole aika julmaa, että se ei pääse Joulumaahan koska sillä ei ole korttia. Vaikka toki Sed saa muuttaa sen huoneeseen asumaan ja sitten ne voi aina tehdä huviretkiä Joulumaahan, katos tapaamaan appivanhempia.

Kaiken kaikkiaan oli taas suloinen luku.

Hyvää joulua Pinski ja jos satut poikkeamaan Joulumaahan, niin kerro Semmakolle terkkuja!

Tom^^

[nnora]

Mä en yleensä originaaleja lue, mutta selailin Finin etusivua ja bongasin ficin nimen kategorian viimeisimmäksi vastatusta, ja jotenkin jouluhulluudessani päädyin avaamaan tämän. Ja onneksi avasin! Mä en vieläkään ymmärrä, miten J.K. Rowling on voinut luoda omasta päästään jotakin niin upeaa, mutta en mä kyllä ymmärrä suakaan, miten oot saanut näin ihanaa tekstiä aikaiseksi! Ihastuin Sediin heti ensilukemalta(no, sellaiseksi hahmoksi se kai on tarkoitettu ), ja aah, se on i-ha-na! Juoni kaiken kaikkiaan on hyvä ja toimiva sekä mielestäni aika omaperäinen. On tässä kliseisiäkin kohtia, mutta pääosin tämä on erinomaista tekstiä ja juonta ja kaikkea. Amazing, sanoisinko. Joulumaa(-ilma) on ihan loistava, voisin muuttaa sinne joku päivä. ♥ 

Oikeinkirjoitus on hyvää, teksti sujuvaa... Sait uuden lukijan! Tämä on aika jännä, totta kai Emmalla on jotain voimia(tosin luin ko. kohdan vähän huonosti ja lukiessani kommentteja + sen uudestaan tajusin vasta what happened mutta sehän ei johtunut susta vaan mun lukutaidosta ) ja tuo 'Talvi taisi löytää Syksyttärensä' -kohta oli aivan ihan ihana. Anariaa menee joulupukin puheille... Miten musta tuntuu, että joulupukki ei ole niin punanuttuinen kuin kerrotaan? Eihän tämä muuten lopu vaikka joulu tuli ja meni, eihän? Eihän? Mä nimittäin oikeasti ihastuin tähän originaaliin ja odotan jatkoa.. Tiedäthän, miten ärsyttävää on kun kirja 'loppuu kesken' ja seuraavaa osaa saa odottaa ikuisuuden? Sama ilmiö ficcienkin kanssa. Ja tv-sarjojen. No, tässä kävi näin. Joten, jatkoa, pian? Pliis..?

Okei, mulla olisi varmaan asiaa(tai sanottavaa, ei niinkään välttämättä asia-asiaa) vaikka kuinka, mutta en jaksa nyt kirjoittaa. Sit uuden luvun tullessa... Vielä kerran, tää on ihana!

(Ai niin, mäkin haluan Otto-automaatin vaatekaappiin! Ja Sed olisi myös ihan kiva... ja Ben.. ♥)

[Pinski]

Huhheijjakaa, johan taas kestikin tämän kanssa!  Otin vissiin loman turhan kirjaimellisesti ja nukuin kuin Muumi joulun läpi! Nyt tää tyttö ottaa taas itseään niskasta kiinni, painuu töihin ja ryhtyy pitkästä aikaa jälleen tonttuilemaan

nnora, kiitos paljon kommentista! Et tiedäkään kuinka mä hihkuin täällä, kun huomasin uuden lukijan ja kaiken lisäks leijailin pää pilvissä tuon siun kommentin jälkeen  Tosiaan jatkoa yritän kirjottaa yleensä aina kerran viikossa, ellei kaksikin kertaa viikossa, mutta nyt ajauduin johonkin jouluhorrokseen. Eli kyllä tämä jatkuu vaikka joulu tuli ja meni, seuraava osa tuleekin jo luultavasti torstaina tai perjantaina

Tomtomtom, (miten niin mulla alkaa aina soimaan Marion Rungin Tom Tom Tom päässä) kiitstänkstackjaniinpoispäin Ja johan loit taas mielikuvat tuolla "syöksytään Pukin suuhun"  Mutta hei, ihastuin ehkä peruuttamattomasti tuohon bassoäänellä puhuvaan kukkavaasi-ideaan! Siitä vois kehitellä melkein oman spin-offinsa 

39. Oi Pukki, oi Pukki

"Tiedättekös", Emma totesi pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Minä aina pienenä toivoin elämääni jonkinlaista jännitystä, mutta mitään tällaista en osannut aavistaakaan"

Tyttö istui pienessä sykkyrässä huppu päässään sänkynsä päätyyn nojaten ja vilkuili varovasti Sediä, joka makoili silmät ummessa saman sängyn jalkopäässä. Poika oli sullonut kätensä mustan hupparinsa taskuihin ja heilutteli jalkojaan hiljaisen rytmikkäästi sänkyä vasten. Ben puolestaan tutki tukka pörrössä mustaa toimistotuolia pyöritellen sitä ympäri yhä uudestaan ja uudestaan.

Salandran ja Dennyn lähdöstä oli kulunut jo luultavasti yli tunti, eikä Emma vieläkään ollut saanut ajatuksistaan selvyyttä. Oliko hän todella pyörittänyt tuolia ajatuksenvoimalla? Mikä teoria Salandralla ja Bastienilla oli? Miten hän piilottaisi komerossaan komeasti kiiltelevän Otto-automaatin vanhemmiltaan? Löytäisivätkö tontut parannuksen hänen kosketusongelmaansa?

"Minun nenäni on kylmä", Sed totesi rikkoen pitkään kestäneen hiljaisuuden.

"Mitä?" Emma hätkähti pois ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan sängyllä pötköttävää Sediä, joka tökki varovasti nenäänsä.

"En minä löydä tästä tuolista mitään outoa tai merkillistä", Ben ilmoitti ja istahti sängyn viereen lattialle. "Ei ole enää mitään muuta selitystä jäljellä kuin -"

"Minähän sanoin jo! En minä osaa pyörittää tuoleja koskematta niihin!" Emma vastusteli ja loi poikiin epäileviä katseita. "Te kuitenkin pelleilette minun kustannuksellani"

"Vihjailetko sinä, että jompi kumpi meistä muutti toimistotuolisi karuselliksi?" Sed kysyi ja kohottautui istumaan sängynpäähän.

"Kyllä. Tai ei. Tai en minä tiedä, en tiedä enää mistään mitään!"

"Älä nyt hermostu", Ben tyynnytteli.

"Nyt pyysit mahdottomuuksia", Sed vitsaili ja virnisti Emman suuntaan. "Sama kuin pyytäisit maapalloa lopettamaan pyörimisen"

Emma tuhahti Sedille. "Mitä? Vihjaatko sinä, että minä olen joku hermostumisen ruumiillistuma?"

"En minä vihjaa mitään", Sed kohautti viattomana olkapäitään. "Minä vain totesin itsestäänselvän asian"

Emma heitti Sediä tyynyllä. "Ole hiljaa, minun kärsivällisyyteni ei riitä juuri nyt"

"Kuten sanoin, itsestäänselvä huomio", poika virnisti ja nappasi Emman heittämän tyynyn syliinsä. "Yritä uudestaan"

"Yritä mitä uudestaan?" Emma ihmetteli, kun Sed nakkasi tyynyn takaisin hänelle.

"Yritä viskaista minua uudestaan tyynyllä -"

"Miksi?"

"-koskematta siihen", Sed lopetti lauseensa ja vilkaisi Emmaa rohkaisevan haastavasti.

"Uu, tämän minäkin haluan nähdä!" Ben hihkaisi lattianrajasta ja otti asennon, joka toi Emman mieleen television edessä istuvan viisivuotiaan lapsen.

"Minä, en minä -", Emma aloitti ja tutki tyynyä kädessään. Hän oli aikeissa vastustaa poikien tyhmää ehdotusta, mutta päätti kuitenkin kokeilla vain hiljentääkseen veljesten epäilyt hänen huimista taikavoimistaan.

"Emma, kokeile nyt. Et sinä häviä siinä mitään", Ben maanitteli tyttöä.

"Paitsi itsekunnioitukseni rippeet"

"Emma hei", Sed lausui matalalla äänellä ruskeat silmät tiiviisti tytön kasvoissa. "Ei kukaan naura sinulle"

Emma vilkaisi Sediä, jonka kasvot olivat jälleen iloiset. Poika oli piristynyt huomattavasti kuultuaan, että Seidan Emmaan langettama taika oli todennäköisesti peruttavissa ja Emman täytyi myöntää, että hänen omakin mielialansa oli kohentunut huomattavasti viimeisen tunnin aikana.

"Olkoon", Emma huokaisi ja nosti tyynyn syliinsä. Hän tunsi olonsa vähintäänkin typeräksi tuijottaessaan tyynyä tiiviisti otsa kurtussa ja kuvitellessaan sen lentämään ilman halki. Emma veti punaisen tukkansa korviensa taakse korjaten asentoaan katse yhä tyynyn kuvioidussa pinnassa. Jotain niin hölmöä hän oli viimeksi yrittänyt Matrix-elokuvan jälkeen, kun hän oli yhdessä Laren kanssa kokeillut ruokalassa keittolusikoiden vääntämistä ajatuksenvoimalla.

"Onnistuuko?" Ben kuiskasi.

Emma käänsi päänsä tuohtuneena tyynystä jännittyneeseen Beniin. "No miltä näyttää?"

"Aika heikolta", Sed vastasi rehellisesti vastaanottaen Emmalta jäisen mulkaisun.

"Minähän sanoin, en minä osaa tällaisia juttuja!"

"Tai sitten sinä et vain yritä oikein", tuumi Sed ja nousi ylös sängyltä.

"Miten niin?" Emma halusi tietää ja nakkasi tyynyn pois sylistään.

"Muistatko, Ben", Sed aloitti kulkien mietteliäästi ympyrää huoneessa. "oppitunnin tahattomista taioista?"

Ben katsahti veljeensä istuen edelleen lattialla kuin meditaatiossa. "Muistan. Mutta mitä sinä -", pojan kasvoille syttyi yhtäkkiä kekseliäs ilme. "Ahaa!"

"Ajattelin ainakin yrittää", Sed totesi veljelleen, joka nyökkäsi. Emma tarkkaili tilannetta ja poikia tiiviisti, muttei ymmärtänyt yhtään mistään mitään. Taas vaihteeksi, hän lisäsi itsekseen murahtaen.

"Selvä", Ben tokaisi Sedille ja kääntyi sitten tyttöön päin. "Hei Emma, sinun verhosi ovat oikeastaan aika rumat"

"Mi-mitä?" Emmalla kesti hetken tajuta Benin sanat. "Miten se nyt liittyy millään tavalla mihinkään?"

"Te voisitte itse asiassa käväistä verhokaupassa sillä välin, kun minä muotoilen Roopetoopelle uuden naaman?" Sed ehdotti teennäisen iloisesti Benille, joka nousi ylös lattialta.

"Äh, älä viitsi enää -", Emma aloitti hämillään. Mikä poikiin oli oikein iskenyt?

"Juuh, ja sen jälkeen minä voisin käyttää Larea muutamalla kaakaokupillisella!" Ben keksi pirteästi.

"Mutta eihän Lare oikein ole sinun tyyppiäsi?" Sed levitteli käsiään muka ihmetellen ja Emmasta tuntui kuin hän katsoisi jotakin huonosti näyteltyä tv-sarjaa.

"Ei niin, mutta ei hänen sitä tarvitse tietää!" Ben vinkkasi silmäänsä ja pojat hekottivat keskenään.

Emma tajusi suunsa unohtuneen auki. "Minä en tiedä, mikä teihin oikein meni, mutta voisitteko lopettaa? Minun verhoissani ei ole mitään vikaa, Roopea ei tarvitse kenenkään enää edes mainita ja sinä -", Emma osoitti Beniä. "-jätät Laren rauhaan"

"Juu juu, jätän rauhaan, juu", Ben vihelteli muka viattomasti. "Kunhan ensin olen saanut hänestä tarpeekseni. Ja ehkä Sedkin haluaisi käydä hänen kanssaan ulkona? Onhan Lare nimittäin aika nätti -"

"Nyt riittää!" Emma suuttui ja yllättyi itsekin purkaustaan. Yrittivätkö he tahallaan saada hänet suuttumaan?

"No mutta Emma, ajatteles nyt kuinka hyvin Sed ja Lare sopisivat yhteen -"

"Hiljaa!" Emma murahti ja hypähti ylös sängyltä. Samassa hän säikähti. Kaikki työpöydällä olleet tavarat räsähtivät lattialle viimeistäkin kynää myöten ja myös muka-niin-rumat verhot heilahtivat näyttävästi.

Sed hymyili Emmalle anteeksipyytävästi. "Anteeksi, rakas. Meidän oli pakko kiusata sinua"

"Katsos kun tahattomat taiat toimivat parhaiten tunteenpurkausten seurauksena", Ben selitti virnistäen varovasti. "Anteeksi"

"Te siis, minä siis, oletteko te -", Emma änkytti, muttei lopulta saanut enää mitään sanotuksi. Hän tuijotti lattialle lentäneitä kyniä, kirjoja ja vihkoja.

"Emma, ei hätää", Sed rauhoitteli ja siirtyi varovasti tytön viereen. "Tilanne nyt vain on mikä on. Me suututimme sinut, sinä tyhjensit työpöytäsi. Simppeliä oikeastaan"

Emman katse jumiutui ja hän uppotui ajatuksiinsa. Tämä kaikki ei voinut tapahtua hänelle, ei vain voinut. Hänhän oli vain se tyttö, joka sai koulussa keskivertonumeroita ja rakasti tanssimista. Hän oli se tyttö, jota aina pitkän tukan takia syytettiin ensimmäisenä, kun keitosta löytyi hius. Hän oli se, joka sai vilkkuvat tennarit luokkansa viimeisenä ja se, joka leikki mieluummin legoilla kuin nukeilla. Ja kaiken jälkeen hän olikin se, joka osasi liikuttaa esineitä ajatuksensa voimalla?

"Emma?" Sed kysyi varovasti. "Mitä sinä ajattelet?"

Emma havahtui ajatuksistaan ja peitti kasvonsa käsiinsä pudistaen päätään voimakkaasti.

"Emma?" Benkin kysyi hiljaisella äänellä.

Emma siirsi kädet kasvoiltaan ja kääntyi katsomaan veljeksiä. "Minun nenäni on kylmä"

                                       *

Anaria siirteli hermostuneena painoa jalalta toiselle. Hän seisoi jykevän tammioven edessä ja odotti sen aukeamista sekavin tuntein. Hän oli tavannut Santemérin ennenkin, muttei koskaan tällaisissa merkeissä. Anaria ei tiennyt jännittikö häntä enemmän kuulla totuuksia omasta suvustaan vai kysymysten ja vastausten jälkeinen ei-niin-luvallinen toiminta.

Ovi avautui hitaasti raolleen. "Anaria Green?" kähisi ääni ovenraosta.

"Lao Miller?" Anaria kysyi ja astui lähemmäs ovea. "Sinäkö se olet?"

Ovi aukesi kokonaan paljastaen lyhyen ja vanhahkon tonttumiehen seisomassa huonoryhtisenä kynnyksen rajalla. Miehen suipot korvat lerputtivat saapuvan vanhuuden merkkinä ja tämän kasvoissa oli monia ryppyjä ja uurteita.

"Pitkästä aikaa", kähisi lyhyt mies ja viittoi Anariaa astumaan peremmälle.

"Niin, viime kerrasta on jo vuosia", Anaria myötäili astuessaan sisään kodikkaan hämärään huoneeseen. "Ja silti sinä olet tähän mennessä koko Linnassa ainoa joka puhuttelee minua Greeninä Lumilein sijaan"

"Saatan olla vanha", Lao Miller totesi ja sulki oven heidän perässään. "Mutta muistini pelaa edelleen hyvin"

"Epäilemättä", Anaria nyökkäsi ja antoi katseensa kiertää huoneessa. "Toimit edelleen siis Santemérin neuvonantajana?"

"Edelleen", myönsi Lao ja Anaria vain nyökkäsi vastaukseksi. Hän oli miltei toivonut että joku kokematon keltanokka oli korvannut tarkkaavaisen Laon, mutta ilmeisesti hänen toiveensa olivat olleet turhia. Anaria peitti huokauksen. Miten ihmeessä Bastien saisi siepattua Laon, Joulupukin ykkösapurin?

"Sinulla oli asiaa Santemérille?" Lao kysyi havahduttaen Anarian ajatuksistaan.

"Kyllä", nainen myönsi ja kallisti valkeaa päätään hieman hermostuneesti. "Asia koskee minua ja öh, tuota, perhettäni"

Lao tarkkaili Anariaa hetken, mutta nyökkäsi sitten ojentaen kätensä. "Tähän suuntaan", vanhus totesi ja viittoi Anarian kohti huoneen sivuovea. Anaria hymyili miehelle kohteliaasti, käveli Lao perässään kauniisti koristellun oven luo ja veti sen kultaisesta kahvasta auki.

Huone johon he saapuivat oli täysin erilainen kuin Linnan muut viralliset hallit ja käytävät. Huone oli hämärä ja lämmin. Seinät olivat korkeat ja täynnä erilaisia tauluja, kuvia ja hyllyköitä. Ilmassa tuoksui kodikas kaneli ja jostain kuului kauniisti laulettuja joululauluja. Anarian vieressä peräseinällä hohti suuri lämmittävä takka ja pitkän huoneen päässä suuressa puisessa tuolissa istui Santemér.

Santemér nousi ylös valtaistuimen kaltaiselta tuoliltaan ja lipui pitkässä punaisessa kaavussaan Anarian eteen. Joulupukki tutki naisen kasvoja ensin pitkään täydessä hiljaisuudessa ja hymyili sitten lempeästi. Anaria puolestaan huomasi jälleen kerran ihmettelevänsä Joulupukin ulkomuotoa.

Santemér oli hyvin pitkä ja hänen ryhdikkäillä harteillaan riippui upean kuninkaallinen, punainen kaapu. Vaikka kaapu oli voimakkaan värinen, ei Anaria silti erottanut mihin se loppui, sillä se ikään kuin hämärtyi näkymättömiin. Santemérissä oli jotakin hyvin haamumaista, mutta siltikin hänen voimansa tuntui lävistävän koko huoneen tunnelman. Pukin kasvot puolestaan olivat lempeän vakavat ja tämän otsassa hehkui kultaisia riimuja, jotka jatkuivat aina poskipäille asti, kunnes piiloutuivat tuuhean valkean parran alle.

"Anaria Sorena Green", Santemér lausui kauniin soljuvalla äänellään. "Mikä suo minulle tämän kunnian?"

"Arvon Joulupukki", Anaria kumarsi pienesti ja katsoi varovasti mystistä hahmoa edessään. "Minulla on kysymyksiä"

"Aika", Joulupukki vastasi katsellen Anariaa suoraan silmiin. "Aika jota elämme on mielenkiintoinen. Paljon kysymyksiä, jotka etsivät vastauksiaan. En tiedä osaanko auttaa sinua"

Anaria ei tiennyt, mitä vastata. Pukin rauhallisuus sai hänet aina hämilleen. "Minä, tuota, haluaisin kysyä Virvatulista", hän sai lopulta kakistettua ulos.

Santemér kallisti päätään. "Virvatulista, lapsukaiseni?"

"Kyllä, Teidän Arvonne. Haluaisin tietää, kuinka minun onnistui paeta Virvatulilta, kun niin moni on siinä epäonnistunut?"

Joulupukki kääntyi sulavasti ja liikkui kuin lipuen edemmäs huoneessa. Siihen asti hiljaa pysytellyt Lao tuuppasi Anariaa merkitsevästi ja käski sanattomasti tätä seuraamaan Pukkia.

"Mielenkiintoisen kysymyksen esitit. Mielenkiintoisen ja vaikean. Vaikkakin mieltäni askarruttaa yksi asia. Miksi palaat juuri nyt kysymään uudestaan kysymykset, joiden vastauksia emme löytäneet aiemminkaan?" Santemér tiedusteli rauhallisella äänellä katsomatta Anariaan.

"Minä löysin tämän", Anaria vastasi ja nosti taskustaan esille vanhan riipuksensa, johon oli kaiverrettu Neljän Tuulen symboli. "Se kuului isoäidilleni"

Santemérin kasvoilla käväisi hetkellisesti outo ilme. "Merkillistä", hän totesi istuessaan hitaasti alas tuolilleen.

Anaria riiputti edelleen korua ilmassa. "Mikä on merkillistä, Teidän Arvonne?"

"Aika, jota elämme, tosiaan on mielenkiintoinen. Kysymyksiä on helpompi kysyä kuin vastauksia antaa. Tiemme eroavat tältä päivältä. Näkemiin, Anaria Sorena Green. Jätän asiasi mieleeni ja toivon, että ensi kerralla minulla on sinulle enemmän aikaa"

Anaria harppoi tuohtuneena ulos Linnasta, eikä edes kiinnittänyt huomiota siihen, että Linnan pihamaa oli vaihtunut hetkessä kauniista kesäpäivästä talviseksi myrskyksi. Aiemmin t-paidassa keikkunut tonttumies kiskoi nyt untuvatakkia ylleen ja kirosi äänekkäästi raahatessaan kukkamultaa takaisin varastoon.

"No, miten meni?" kysyi huppupäinen Bastien Anarialta, kun tämä pysähtyi miehen eteen. He seisoivat rauhallisella kauppakujalla kahdestaan ja Anaria suki Linnan pihamaalla satanutta lumikerrosta pois hiuksistaan ja takkinsa liepeistä. Kylässä ilma oli seesteinen ja illasta oli tulossa kauniin valkea.

"Turhauttavaa", Anaria puuskahti oikoen harmaata takkiaan. "Vastaus oli juujaaeikylläehkäpänäkemiin"

"Odotitko sitten jotain muuta?" Bastien hymähti nojautuessaan rennosti tiiliseinää vasten.

"En", myönsi Anaria. "Mutta toivoin"

"Nyt ei ole sitten enää muuta vaihtoehtoa kuin toteuttaa suunnitelma numero kaksi"

Anaria tunsi muljahduksen vatsanpohjassaan. "Minusta se ei ole hyvä idea"

Bastien kallisti päätään ja veti hupun niskaansa. "Meidän on pakko saada vastauksia. Meidän on paljon helpompi edetä, jos saamme varmistuksen Emman Syksyttäryydelle ja teidän perheenne osallisuudelle"

"Mutta Joulupukin neuvonantajan sieppaaminen? Aivan älytöntä", Anaria pudisteli päätään epäuskoisena.

"Keksitkö parempaa suunnitelmaa?" Bastien mutisi vakavana. "Hän tietää kuitenkin melkein kaikesta kaiken. Ja älä huoli, palautan hänet kyllä takaisin yhtenä kappaleena"

"Eri asia on, pysytkö sinä yhtenä kappaleena"

"Älä minusta huolehdi, olen pyytänyt apujoukkoja. He saapuvat minä hetkenä hyvänsä", Bastien hymyili näyttäen hieman kierolta. "Saitko selville kuka toimii tällä hetkellä neuvonantajana?"

"Lao Miller, edelleen", Anaria vastasi ja risti kädet puuskaan. "Ja mitä apujoukkoja? Aarneja vai?"

"Ei aivan", vastasi reipas ääni kujan päästä.

Anaria kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja hänen suunsa kaartui hymyyn. Paikalle saapunut Denny vastasi hänen hymyynsä ja kulki rauhallisesti iloisesti hyppelehtivän Salandran perässä.

[Genova]

Multa on jäänyt näköjään edellinen luku kommentoimasta, mutta samalla, hienolla tavalla tarina etenee.

Pidin tuosta nopeasta ratkaisun löytämisestä, tarkoitan sitä loitsua, yleensä kun ratkaisua joudutaan etsimään ties mistä ja millä keinoin. Toisaalta taas, emmehän me tiedä vielä, kuinka vahva se loitsu on ja mitä sen purkaamiseen tarvitaan.

Sun Santemerisi on aikast paljon erilainen kuin joulupukki.

Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta Pinski!

[Pinski]

Genova, kiitos paljon kommentista ja toooooosi hyvää uutta vuotta sinullekin Santemér tosiaan on hieman erilainen, mutta kyllä tietynlainen höperyys yhdistää sitä tavallisen joulupukin kanssa

40. Tonttuvanhus

Lao Miller heräsi pakottavaan niskakipuun, muttei tohtinut aivan heti avata silmiään. Hän puristi kätensä varovasti nyrkkiin ja tunsi ranteidensa ympärillä tiukat kahleet, joiden vahva estotaikuus väreili hänen ihollaan. Pieni jalkojen liikutus kieli myös nilkkojen kokeneen saman vankimaisen kohtalon.

Hyvin hitaasti Lao raotti silmäluomiaan, mutta tajusi ympärillään olevan vain tiheää pimeyttä. Taikuudella luotu kaamos, hän ymmärsi ja yritti muistella, miten oli joutunut kahlituksi kovaan tuoliin keskelle mustuutta.

Hän oli lähtenyt Linnasta asioimaan Neljäntuulenkylään. Vanha mies muisti kulkeneensa sammaloituneen routaista metsäpolkua Ohdakeniitylle ja takaisin, mutta siihen päättyivät hänen muistikuvansa. Silloin pimeys oli vain iskenyt, eikä Lao ollut ehtinyt edes harkitsemaan suojataikoja. Ei ollut hänen tapaistaan joutua yllätetyksi saati sitten kaapatuksi. Hyökkääjän oli pakko olla joku hyvin voimakas taikaolento.

Yhtäkkiä Laon vanhat, mutta kokeneet korvat kuulivat jonkun liikahtavan varjoissa. Hän ei kuitenkaan osoittanut lainkaan kuulleensa mitään, vaan istui vain tyynen rauhallisena vankituolissaan silmät edelleen suljettuna.

Lao kuunteli tarkkaan. Askeleita, kevyitä ja varmoja. Tasainen hengitys. Varjoissa liikkuja ei ollut siis epävarma tai hermostunut. Pieni kolahdus. Vaimeudesta ja äänen kumeudesta päätellen puisen kulhon pohja tervehti pöydän pintaa. Ilmaan leijaili pistävä tuoksu ja tasainen rahina. Puisessa kulhossa jauhettiin yrttejä.

"Lao Miller", puhkesi yhtäkkiä matalan käheä ääni puhumaan. "Minulla on sinulle kysymyksiä"

"Sitä en epäile hetkeäkään", Lao vastasi rauhallisella äänellä. "Mutta toisaalta, kysymyksiä voi kysyä myös päivänvalossa ilman, että keskustelun toinen osapuoli on kahlittuna ja toinen piiloutuu kaamoksen taakse"

"Tämä keskustelu ei saa koskaan nähdä päivänvaloa", totesi matalaääninen mies varjojen takaa.

Lao hymyili varmasti pimeydelle. "Tuskinpa saat sinäkään"

"Saattaa olla", punnitsi mies ja Lao kuuli tämän edelleen jauhavan yrttejä. "Mutta en tuonut sinua tänne jutellakseni mukavia"

"Vaan miksi?"

Lao kuuli miehen kävelevän aivan lähelle, mutta pimeys ei antanut periksi. "Onko Torajyvä sinulle tuttu nimike?"

Ja Lao tajusi, mitä mies oli puuastiassa valmistanut. "Torajyvän käyttö on kielletty. Se on korkeimpana laittomien yrttien listalla"

"Tiedän", miehen hymyn aisti pimeydenkin läpi. "Ja tänään sinä saat maistaa sitä"

Lao ei vastannut. Torajyvää. Lao nielaisi osoittaen ensimmäisen merkin hermostumisesta. Torajyvää, teräskeijun myrkkyä ja tupasvillaa. Lao liikahti ja pohti kauhuissaan, mitä kaikkea hän saattaisikaan paljastaa vastavalmistetun totuusseerumin alaisena.

                                *

Asiassa ei vain yksinkertaisesti ollut Emman mielestä mitään järkeä. Hän oli kuitenkin aina ollut temperamenttinen ja menettänyt hermonsa useammin kuin Paavi hattukaupassa. Ja nyt yhtäkkiä kaksi joulutonttua tulevat väittämään hänelle, että hermostuminen ja tunteenpurkaus olisi sama asia kuin valmis taikatemppu.

"Minä haluan jutella Laren kanssa", Emma töksäytti ilmoille pitkän hiljaisuuden jälkeen. Tai no, hänen osaltaan hiljaisuus oli ollut pitkä ja mietteliäs. Sed ja Ben puolestaan olivat viimeiset kaksikymmentä minuuttia viettäneet myhäillen itsevarmasti keskenään. Emma ei ymmärtänyt, miksi pojat käyttäytyivät kuin hänen oletetut taikavoimansa olisivat olleet suurikin lottovoitto.

"Ja mistähän asiasta neiti aikoi puhua?" Sed kysyi iloisesti kääntämättä kuitenkaan katsettaan Emman suuntaan. Poika oli liian keskittynyt pelaamaan peukkupainia lattialla veljensä kanssa.

"Minä olen hänelle edelleenkin selityksen velkaa", Emma huomautti ja samassa hänen mieleensä muistui, ettei Lare ollut ainoa, jonka kanssa hänellä oli kana kynittävänä. Emma oli nimittäin edelleen sitä mieltä, että hänen ja Sedin olisi juteltava. Oikeasti, ilman keskeytyksiä ja lapsellisia kinoja. Mikäli sikäli se oli heidän tapauksessaan edes mahdollista.

                                *

"Aloitetaanpa pienellä testillä. Onko sinun nimesi Lao Miller?"

Lao tunsi tuskanhien valuvan otsallaan ja hänen kurkkuaan poltti väkevästi. "On", hän sai vastatuksi, vaikka tunsi puhumisen viiltävän veitseniskun lailla.

"Hyvä. Tämä ei ole mukavaa. Usko pois, minä tiedän kyllä, miltä totuuden juominen tuntuu. Mitä enemmän hangoittelet vastaan, sitä enemmän sinua polttaa. Seuraavan kysymyksen aika", mies puhui selkeällä äänellä hänen korvansa juurella. "Miksi Seita on kiinnostunut ihmisistä? Tai pikemminkin yhdestä ihmisestä?"

Lao ponnisteli vastaan. Tulen jäätävä polte levisi ympäri hänen kehoaan ja jokainen sekunti ilman vastausta oli silkkaa kidutusta. Hänen suustaan pääsi pieni tuskainen inahdus.

"Anna tulla vain. Kerro pois, se helpottaa. Miksi Seita haluaa ihmisen?"

Laon suussa maistui vereltä, kun sanat vihdoin vain purkautuivat ulos. "S-Seita", hän läähätti tuskissaan. "Seita h-haluaa Joulumaahan. Hän haluaa palata"

"Miksi?"

"H-hän haluaa sen, mikä hänelle kuuluu", Lao sylki sanat suustaan ja veti terävästi henkeä. Sattui, sattui niin paljon.

"Mikä hänelle sitten kuuluu?"

"Hänen oma menetetty v-valtansa ja paikka Pukin rinnalla Valtasalissa Norsunluutuolillaan -"

Varjoista kuului muutama ylimääräinen kohahdus miehen keskeyttäessä Laon. "Mitä? Mutta Norsunluutuolihan kuuluu Joulupukin -"

"-Valtiattarelle, puolisolle", Lao hymyili tuskallisesti. "Muorille"

"Seita on Joulumuori?"

"Oli"

Hetkeksi tuli hiljaista. Lao kuuli miehen kävelevän huoneessa ja mutisevan jotain hyvin hiljaisella äänellä.

"Miten ihminen voi auttaa Seitaa pääsemään Joulumaahan?" mies palasi kysymystensä pariin aivan kuin mitään suurta paljastusta ei olisi ollutkaan. Lao puolestaan huomasi, että kipu helpotti jokaisen totuudenmurusen myötä. Miehen viimeisin kysymys oli kuitenkin jo niin salaista tietoa, että Lao sulki silmänsä ja yritti niellä kivun kertomatta totuutta.

"Ei i-ihminen", Lao änkytti tuskissaan. "En kerro, e-en voi-"

Totuus poltteli jo Laon silmien takana ja hänen oli suljettava ne. Hän ei voisi paljastaa enää yhtään enempää, mutta samalla hänen ruumiinsa jokainen solu aneli helpotusta.

"Ihminen", mies puhui aivan Laon korvan juurella. "Kuka hän on?"

Lao murisi kivun takana. "Emma V-Vesterinen"

Miehen huokaisu oli kärsimätön. "Ja kuka hän oikeasti on?"

Tuska sumensi jo Laon tajuntaa. "Emma", hän sopersi. "Emma Lune de jeune fille, une filiale Automne", hän henkäisi vielä ennen kuin menetti tajuntansa täysin pimeydelle.

                                         *

Emma odotti seuraavaa päivää pelon sekaisin tuntein monestakin syystä. Hänestä olisi ihanaa päästä pitkästä aikaa kunnolla juttelemaan Laren kanssa, mutta toisaalta hän ei vieläkään tiennyt mitä kaikkea Larelle kertoisi. Toisaalta Emman teki mieli purkaa huoliaan ja olla täysin rehellinen parhaalle ystävälleen, mutta taas tarkemmin ajateltuna se ei kuitenkaan ollut ehkä se paras mahdollinen vaihtoehto.

Seuraavana päivänä olisi myös maantietoa sekä opintokäynti taidemuseoon. Emma istui toimistotuolillaan ja vilkaisi ohimennen Sediä ja Beniä, jotka loikoilivat hänen sängyllään tuijotellen aivan haltioituneina Frendejä pienestä televisiosta. Osaisivatkohan pojat käyttäytyä museon vaatimin arvoin ja hillitä tonttumaisuuttaan edes pieneksi hetkeksi? Jostain syystä Emma epäili sitä.

"Ross on nynny", Sed sanoi yhtäkkiä.

"Mitä?" Emma meni hieman hämilleen ennen kuin ymmärsi, että Sed puhui tv-sarjasta.

"No katso nyt", Sed tuhahti osoittaen televisiota. "Hän aivan selvästi palvoo maata Rachelin jalkojen alla, mutta on niin nynnytysmaksimus, ettei uskalla tehdä asialle mitään!"

"Parisuhde-ekspertti saarnaa jälleen", hymähti Ben ja asetti kädet rennosti niskansa taakse katse edelleen televisiossa.

"No mitähän hänen sitten sinun mielestäsi kuuluisi tehdä?" Emma kysyi Sediltä ristien kätensä rinnalleen.

"Viedä kukkia! Pyytää ulos kaakaolle! Tarjota kuuta taivaalta ja ylistää hänen kaunista nenäänsä!" Sed paasasi ovelasti hymyillen.

"Ylistää hänen mitä?"

"Kaunista nenäänsä, vaikka. En minä tiedä, se oli vain esimerkki", Sed kohautti olkapäitään ja suki tukkaansa paremmin silmiensä ylle.

"Tiedätkös, ei ahdistelu välttämättä ole paras keino tytön voittamiseen", Emmaa hymyilytti ja hän otti hieman paremman asennon tuolissaan.

"Ja tiedätkös", Sed matki Emmaa. "Minua ei oikeastaan edes enää kiinnosta, miten tyttöjä voitetaan. Minulla on jo kaikki, mitä haluan", poika hymyili Emmalle ruskeat silmät lämpöisesti välkkyen.

"Ällöö", Ben mankui lapsenomaisesti pelleillen ja sai Emman naurahtamaan.

"Pata kattilaa soimaa", Sed totesi veljelleen tietävästi.

"Käytetty sanonta", Ben ilmoitti. "Ja mitä sinä tarkoitat?"

"Älä sinä ala kommentoimaan minun romanttisuuspuuskiani", moitti Sed hieman isoveljellisesti. "Luuletko etten ole huomannut, että sinun piipparisi on laulanut siitä lähtien kun lähdimme sairaalalta?"

Ben katseli muina miehinä pois päin. "Niin, mitä sitten?" hän kysyi teeskennellyn välinpitämättömästi.

"Ben ja Ronja ne yhteen soppii, huomenna mennään pussauskoppiin -", Sed lällätteli veljelleen ja menetti siinä samassa kaiken aikuismaisuutensa.

"Äh, anna olla", Ben mutisi ja Emman yllätykseksi punastui hieman. Ei Ben ollut sellaista tyyppiä, joka punastui helposti. "Et sinä kuitenkaan ymmärrä", poika lisäsi hieman tuimana.

"Ai minä en ymmärrä? Sinä vihjaat, että minulla ei ole harmainta aavistustakaan millaista on katsoa ensimmäistä kertaa silmiin ihmistä, joka samalla sekunnilla mullistaa koko maailman uusiksi?" Sed vilkaisi veljeään hieman pistävästi ja Ben hiljeni. Emma katsoi ikkunasta ulos välttäen Sedin katseen, jonka tiesi seuraavaksi siirtyvän häneen. Tyttö tunsi taas perhoset vatsansa pohjalla ja niiden lepatus sai hänen poskilleen nousemaan hennon punan. Miksi Sed vaikutti häneen sillä tavoin, niin vahvasti?

"Anteeksi", Ben pyysi veljeltään puhuen hiljaisella äänellä. "Minä unohdin. Tai en oikeastaan unohtanut, minä en vain uskonut -"

"Et uskonut että minä ymmärtäisin?"

"Ei, vaan en uskonut, tai noh, öh niin. Äääkh en minä tiedä!"

Sed katseli Beniä myötätuntoisesti. "Lepo, ihan rauhassa vain velipoika! En minä ole vihainen. Tässä on liikaa hyvä puolia"

"Miten niin?" Ben ihmetteli.

"Sinä et voi enää nalkuttaa minulle siitä, että minulla on ihminen tyttöystävänä"

"En minä ole sinun tyttöystäväsi", Emma totesi tylsistyneenä. Vielä, hänen alitajuntansa lisäsi ja hän olisi voinut potkaista itseään.

"Jaahas, neiti jääpuikko. Mikäs sinä sitten olet?" Sed kysyi viekkaasti, nousi sängyltä ja käveli hitaasti Emman luo.

Emma ei halunnut katsoa Sediä silmiin, vaan tuijotti sen sijaan käsiään kuin viisivuotias. "En minä vain tiedä"

Sed kumartui hieman lähemmäs Emmaa. "Tiedät kuitenkin, sinä et vain halua myöntää sitä", poika kuiskasi ja nojautui toimistotuolin käsinojiin nenä miltei kiinni Emman kasvoissa.

"Haluatteko että jätän teidät rauhaan?" Ben huikkasi leikitellen sängyltä.

Emma nosti katseensa kohtaamaan Sedin kauniin ruskeat silmät. "Kyllä", tyttö vastasi saaden Sedin hätkähtämään ihmetyksestä.

"Mitä?" Sed takelteli hämmentyneenä. "Sinä -"

"Minä haluan jutella sinun kanssasi", Emma lausui yrittäen säilyttää kaiken rauhallisuutensa, vaikka perhoset hänen sisällään lensivät kuviosukelluksia ja leikkivät vauhdikkaita piirileikkejä.

"Nyt?" Sedin kalpeat kasvot olivat melko vakavat ja yllättäen pelokkaat. Olettiko poika saavansa viralliset rukkaset?

"Nyt", Emma vastasi tasaisella äänellä.

"Nyt?" myös Ben kysyi ihmeissään ja nousi ylös sängyltä.

"Nyt", tyttö toisti katse edelleen Sedin silmissä.

"No tuota", Ben raapi päätään. "Minä sitten varmaan käväisen iltakävelyllä Joulumaassa"

Poika käveli Emman vaatekomerolle ja sulki oven perässään. Kuului vaimea kolahdus, kun Otto-automaatti sulkeutui Benin perässä jättäen Emman ja Sedin kahdestaan huoneeseen.

                                         *

"Otatko lisää glögiä, Ria?"

"Minulla on vielä"

"Entäs Denny?"

"Puoli kuppia jäljellä"

"Sazz?"

"Kaada vain"

Bastien kaatoi varovasti höyryävän kuumaa juomaa Salandran ojennettuun puiseen kuppiin. Anaria piteli omaa kuppiaan lämmittävästi käsiensä välissä ja istui hiljaisena puuparrulla. Hänen vierellään istui mietteliäs Denny ja heitä vastapäätä identtisellä puuistuimella juomiaan hörppivät Salandra ja Bastien näyttivät niin ikään melko vakavilta. Nuotio heidän välissään ratisi lempeästi luoden lämpöisiä varjoja ympäröivään metsään.

"Toivottavasti Laolla ei ole mitään hätää", Anaria pohti ääneen tuijottaen ilmeettömästi liekkeihin. Denny kiersi kätensä lohduttavasti vaimonsa harteille.

"Hän tulee kuntoon", Bastien vastasi kevyesti karhean matalalla äänellään. "Hän herää muutaman hyvin levätyn tunnin kuluttua Linnan porteilta hatarin muistikuvin ja voi jatkaa tärkeää pikku elämäänsä valheiden keskellä"

"Minulla ei ollut aavistustakaan", mutisi Anaria hiljaisesti. "Seita, Seita on Joulumuori?"

"Tämä menee koko ajan vain oudommaksi", Denny pudisteli päätään ja heitti muutaman halon liekkien keskelle.

"Minun mielestäni siinä ei ole mitään outoa, Dens", Bastien sanoi mietteliään punnitsevasti. "Se itse asiassa käy järkeen kaikin tavoin"

"Miten niin?" Denny kysyi vanhalta ystävältään ja vilkaisi tämän arpisia kasvoja.

Bastien laski tyhjän glögikuppinsa maahan. "Joulupukki ei ole koskaan vaatinut minkäänlaista rangaistusta Seidalle, ei edes yrittänyt vangita tai vahingoittaa tätä millään tavoin. Seita on saanut mellastaa vapaana vuosikaudet hallituksen vain kääntäessä selkänsä kaikelle"

"Mistä sinä sait Torajyvää?" Anaria päätti kysyä. Hänen mielestään heidän kuulustelutaktiikkansa oli ollut aivan väärä, vaikka toisaalta he olivat saaneet paljon vastauksia totuusseerumin avulla.

"Minä otan kunnian siitä", Salandra pisti väliin ja hymyili ilottomasti. "Sain metsästää sitä melko kauan. Onneksi erämaan perämetsissä asuu hylkiöinä vielä aika lailla vanhoja kujakauppiaita ja Shamaaneja"

"Shamaanit eivät ole luotettavia", Denny totesi pörröttäen ruskeaa tukkaansa hajamielisenä.

Anaria tarttui miehensä käteen. "Älä taas aloita tuota"

"Mitä?" Denny ihmetteli ja sitten ymmärrys valaisi hänen kasvonsa. "Ai niin, unohdin ettet sinä pidä hiuksistani sotkuisena"

"No mutta", Bastien keskeytti avioparin turhantärkeän keskustelun. "Meillä on huomenna paljon kerrottavaa eräälle nuorelle parille"

Anaria huokaisi. "Minä en vain vieläkään suostu uskomaan sitä"

"Sinähän kuulit kaiken omin korvinesi", Salandra jankutti. "Emma Lune de jeune fille, une filiale Automne", tyttö toisti Laon viimeiset sanat.

"Kuun neito, Syksyn tytär", Bastien lausui hiljaa.

"Mutta minä, Sed -", Anaria änkytti ja vilkaisi miestään. "Seddharth ja Emma? Talvi ja Syksy?"

"Se kuulostaa hullulta", Denny painoi päänsä alas. "Mutta ehkä meidänkin olisi jo aika myöntää, että joskus sadutkin voivat olla totta"

[Genova]

Jä tämä satu muuttuu koko ajan vain hienommaksi Seita on Joulumuori, hmm mielenkiintoista.

Mun tuli vähän suru tuon Laon kuulustelun takia, mennä nyt vanhaa miestä noin... kiduttamaan, vaikka tarkoitus hyvittääkin keinot, mutta silti...

Pojat oli taas niin velikultia ja Benikin on nyt ihastunut. Emman ja Sedin keskustelua odotan innolla.

[Welmasein]

ensinnäki: anteeks etten oo vähään aikaan kommentoinu

toiseks: voi että, kui ihana luku taas. ja lopussa tuo emman ja sedin intiimi katse, oih!

tää etenee ihan mahtavasti, Seita nyt joulumuori... en kyllä yllättyny. toine vaihtoehto ois
ollu se, että Seita on Santemérin rakastajatar, mutta käy se näinkii!

Tuo oli ilkeetä ku ne kiusas vanhaa miestä. toki tuli paljon mielenkiintosia tietoja ja näi mutta
olis ollu kiva tietää vähä lisää.

entä ben ja ronja? onks ronja joku tonttu ku ne leikkivät piippareilla vai toimiiko se ihan puhelimena?

ja tuo emman koko nimi, voi että on nätin kuulonen ja oikein runsas, tykkään siitä kovasti. mikäs
sit ois sedin koko nimi? hmmm...

mutta siis: ihana luku oli taas ja tää kommentti voi olla vähä sekava, mutta uskon että
ymmärrät silti sisällön. toivottavasti tulis pian jatkoa <3

[Chuva]

Nyt minä ilkiö otan itseäni niskasta kiinni ja kommentoin!

Ihan ensiksi pahoitteluni, kun en ole kommentoinut pariin lukuun, syynä ainoastaan laiskuuteni ja se fakta, että ne vähäisetkin kommentoinnin "taidot" ovat lähteneet pitkälle, pitkälle lomalle ties minne. Näyttää vähän siltä, että eivät ole tulossa takaisin vähään aikaan, eli joudut kärsimään normaaliakin surkeammista kommenteista...

Ihania lukuja taas kerran, tykkään edelleen ja ikuisesti. Sedin ja Emman juttu toimii epätäydellisen täydellisesti, eli ei edetä turhan nopeasti, mutta ei jäädä jumittamaankaan. Tää koko Talvi&Syksytär-kuvio on kamalan kiehtova, vaikka epäilenkin sen aiheuttavan jossain vaiheessa ongelmia. Jännitän myös tuota suurta Keskustelua, josta pääsemme sitten ilmeisesti lukemaan ensi luvussa. Emma ei ajatuksistaan päätellen aio ruveta taas selittämään siitä, että se haluaa olla normaali ihminen, mutta nyt kuitenkin vähän tuntuu siltä, että se keskustelu ei mene ihan suunnitelmien mukaan.

Emman voimat on myös kiehtovia. Niiden pitää suututtaa se useammin . Tai sitten Emma ja Sed innostuvat kahdestaan jäädessään kuhertelemaan ja Emma sitten räjäyttää valot kymmenestä lähimmästä talosta. Eikun ainiin, eihän ne voi kuherrella kun Sed menee taas shokkiin. Hitsi. Ei sitten. No ehkä Emma innostuu jostain. Ja räjäyttää valot.

Seita on joulumuori? Tsiis, johan oli kummallinen juonenkäänne Eli toisinsanoen hallitus (aka santsukka/joulupukki) ei oikeasti halua saada sitä kiinni? Ne antaa sen rellestää vapaana lintusena, koska se on joulupukin sydänkäpynen. Se on noita. Ei tonttu. Eli sittenhän Sed saa kaikessa rauhassa seurustella Emman kanssa (joka on sitä paitsi sen sielunkumppani), koska olis aika järjettömän tekopyhää ruveta sille viisastelemaan, että ei käy kun Emma on ihminen. Mitäs ite seurustelee murhanhimoisen Seita-käppyrän kanssa.

Sitten herääkin tietysti suuri kysymys; miksi Santsukalla ja Seitsukalla (katos, niiden lempinimet sointuu yhteen) tuli bänksit? Sekosko Seitsukka vaan ihan muuten vain, vai eikö Santsukka olekaan niin isällinen ja täydellinen kuin miltä ensin vaikuttaa? Äänestän jälkimmäistä, koska jotenkin se, että Seita olis tarinan pahin pahis, olis... ilmeistä. Ja munhan on ofc aina pakko ajatella kaikki mahdollisimman vaikean kautta.

Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että Ben olis Kesä. Joooo, ei se varmaan voi olla, mutta kun se on niin... outo. Vaikka toinen salaliittoteoriani tällä kertaa onkin se, että Ronja on pahis ja sen tarkoituksena on vaan päästä lähelle Emmaa. Ehkä se on Santsukan ja Seitsukan tytär, joka on manipuloitu iskemään Ben, että ne sais tietoa Emman voimista ja että ne pääsis muutenkin sotkemaan tilanteen. Ja Seitsukka tykkää ihan taatusti saippuaoopperasta, eli se haluaa Ronjan ja Benin yhteen ihan vain siitäkin syystä.

Okei, nyt nää mun teoriat ja sukulaissuhteet alkaa mennä niin pimeiks, että jätän tän kommentin tähän

Kiitos ihanista luvuista, yritän jatkossa taas palata ruotuun!

Tom^^

/Ohhohoo ja onnittelut vuoden originaalinovellistin kolmannesta jaetusta paikasta!! Vaikka olisit kyllä ansainnut ensimmäisen sijan

[LadyCapulet]

oi täällä oli monta uutta lukua. teksti osaa pitää mielenkiintoa yllä ja noi uudet juonenkäänteet on tosi kivoja ja ajatuksia herättäviä :)kiitos <3 seurailen jatkossakin. tää on hyvä !

[Chuva]

Anteeksi, anteeksi, anteeksi, häiritsen kirjoittajaa, mutta kun alan jo huolestua

Eli tähän ei nyt ole tullut pariin kuukauteen lukua ja haluaisin tiedustella, että oletko Pinski lomalla tai jotain? Onko kyse jostain writer's blockista tai vastaavasta? Ei tarvi tietenkään avata syitä tai mitään jos et halua, koska et ole meille lukijoille velkaa ja teet tätä omaksi iloksesi, mutta olen niin itsekäs, että mietin vain, että onko joskus tulevaisuudessa mahdollisesti tulossa jatkoa? Olisi tietysti ihanaa jos olisi, mutta ymmrrän kyllä paremmin kuin hyvin kirjoittamisen ajoittain aiheuttaman tuskallisuuden

Anteeksi vielä kerran, toivottavasti en saa nyt modeja tai admineja kimppuuni kirjoittajan ahdistelemisesta tai jostian, mutta halusin vain tiedustella tilannetta...

Tom^^

[Genova]

Mäkin oon kaivannut tonttujen tohellusta

Pinskille kaikkea hyvää

[Pinski]

Hei murut ja anteeksi 

Jatko on PIKKUSEN viivästynyt ja viivästyy vieläkin, oma elämä ollut niin mullin mallin ja vieläkin sekaisin. Mulla on pari uutta lukua Joulumaata koneella, mutta suunnittelin että laitan sitten pidemmän pätkän kerralla tänne. Aikataulu fail ja pahemman kerran janiinpoispäinjajuu Näyttäisi siltä että toukokuun aikana saisin n. viisi uutta lukua valmiiksi niin heivaan ne sitten pikimmiten kaikki tänne yhdessä pötkössä

Mutta hei, kiitos oikeasti kaikille teille, luulin että koko tonttuiluhomma on jo unohdettu Teidän kommentit piristi mun huhtikuuta, kiitos siitä

[Chuva]

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!

Anteeksi modet D: Mutta oli vaan pakko!

Tom^^

[Pinski]

Eli ihan ensimmäiseksi hei taas, ja anteeksi vielä kerran 

En ollut ikinä ajatellutkaan hylkääväni Joulumaata, mutta jotenkin se vaan jäi tooooodella pitkäksi aikaa taka-alalle. Yksi iso syy tähän oli työmyllerys, johon nyt viimein sain vastauksia. Eli voin kai hehkuttaa täälläkin, että musta tulee syksynä vastaava esikouluopettaja  huh, olipas ihana sanoa se ääneen! Heti kun nuo työkuviot selvisivät tuli itelle sellainen helpotus ja Joulumaa palas päivä päivältä enemmän mieleen.

Aluksi ajattelin kirjoittaa n. viisi lukua valmiiksi, jotta saisin ne kaikki samaan aikaan postattua, mutta valmiina onkin vasta vaan kolme ja puoli lukua, joten päädyin nyt siihen, että ensimmäiset kaksi valmiina lojuvaa lukua saavat mun puolesta hypätä jo tänne tästä eteenpäin aikataulutin itselleni sellaista yksi luku/viikko tahtia.

Mutta tosiaan, kiitos kaikista kommenteista ja kiitos myös kärsivällisyydestä, ootte mahtavia

Nopea summary viime luvuista: Anaria vieraili Joulupukin luona, mutta sieltä suunnalta ei herunut kuin epämääräistä filosofiaa. Tästä seurauksena Bastien suunnitteli ja toteutti hyvin kyseenalaisen totuusseerumikuulustelun Joulupukin neuvonantajalle Lao Millerille. Kuulustelussa selvisi, että Emma liittyy enemmän tai vähemmän itse Syksyttäreen. Anaria ei tosin vieläkään tästä teoriasta pidä, sillä Emman Syksyttäryys tarkottaisi samalla todennäköisesti sitä, että Sed ja näin ollen Anaria itsekin ovat Talven sukua.

Emma puolestaan löysi itsestään muutaman taianomaisen lisäkyvyn, eikä oikein itsekään tiennyt miten suhtautua siihen. Kaiken kukkuraksi tytön vaatekomeron perällä komeili ihka uusi Otto-automaatti, Ben ihastui lähihoitajaopiskelija Ronjaan ja Emma halusi jutella Sedin kanssa vakavasti heidän keskinäisistä väleistään ja mahdollisesta suhteenpoikasesta (joka oli jo valmiiksi kovilla sen takia, että Sed saattoi kuolla pelkästä Emman kosketuksesta).

//huhhuh, johan mä sainkin sen kuulostamaan oikein kunnon saippuaoopperalta en tee tästä summarysta tapaa, tämä oli nyt vain sen takia kun viime luvusta on jo tosiaan se nelisen kuukautta kulunut 




41. Tule joulu kultainen

Ben kulki hämärtyviä Jyväskylän katuja vaitonaisena ja ajatuksiinsa unohtuneena. Hän oli jättänyt Emman ja Sedin tytön huoneeseen juttelemaan rauhassa, mutta silti hän ei voinut karistaa sitä tunnetta, että jokin menisi pahasti pieleen ja Sed päätyisi sydän rikkinäisenä juoksemaan taas merkityksettömien tyttöjen perässä. Ben huokaisi ja antoi ajatustensa jälleen ajautua Ronjaan. Poika hymyili itsekseen. Sedille ja Emmalle hän oli ilmoittanut lähtevänsä iltakävelylle Joulumaahan, mutta todellisuudessa Joulumaa ei sillä hetkellä kiinnostanut häntä poronpapanan vertaa.

                                                *

Emma istui sänkynsä laidalla ja tutki käsiään. Hän napsutteli kynsiään hermostuneesti ja huomasi niiden lohkeilleen ikävästi muutaman viime päivän aikana. Pitäisi varmaan taas lakata kynnet vahvistavalla lakalla, tyttö ajatteli ja siveli peukalonsa kipeää kynsinauhaa.

"Emma?"

Emma siirsi katseensa kämmeneensä ja tutki sitä. Hän kuljetti toista etusormeaan kämmenen linjoja pitkin ja pohti, mikä viivoista kuvasti rakkauselämää. Luultavasti se kaikkein vinkuroin ja vänkyröin kääpiöviiva ranteen lähellä.

"Emma?"

Emma tiputti vinkuravänkyrärakkausviivaiset kämmenensä syliinsä ja nosti vihdoin katseensa. Sed istui tytön vieressä hermostuneen näköisenä. Pojan tumma tukka valui huolettomasti tämän kalpeille kasvoille ja vakavan odottava ilme sai hänet näyttämään yllättävän aikuiselta. Emma tunsi jännityksen jälleen vatsansa pohjassa. Miksi, oi miksi hänen oli pitänyt laukaista ääneen, että hän halusi jutella Sedin kanssa vakavasti?

"Sed, minätuotaöhsiisniin -", Emma änkytti varovasti. "Enoikeinäh -"

"Tiedätkös", Sed hymyili huvittuneesti. "Sinun puheenlahjasi ovat ilmiömäiset"

"Äh, ole hiljaa", Emma tuskastui ja mulkaisi Sediä pahasti. "Sinun kanssasi on mahdoton yrittää jutella mistään vakavasti"

"Vakavasti?" Sed ihmetteli ja heilautti käsiään miltei kuin turhautuneena. "Miksi kaiken on aina oltava niin vakavaa?"

Emma kallisti päätään luoden Sediin edelleen tuiman katseen. "Miksi kaiken on aina oltava pelkkää vitsiä?"

Sed kohautti olkiaan. "Ei nyt pelkkää vitsiä tietenkään", poika vastasi selvästikin harkiten sanojaan tarkasti. "Mutta ei elämää saa liian vakavastikaan ottaa"

"Eli siis sinun mielestäsi me voisimme vain pyllistää Seidalle liikkuvasta autosta, sanoa soronoot koulunkäynnille, karata vihille ja asettua asumaan Alaskaan onnellisesti elämämme loppuun saakka?" Emma tivasi ja asetti kädet puuskaan rinnalleen.

"No", Sed hymyili ruskeat silmät välkkyen. "Jos sinä niin haluat"

Emma huokaisi. "Sinä olet ärsyttävä"

"Yksinoikeudella sinulle", poika vinkkasi silmää ja vakavoitui sitten. "Ei vaan, ihan oikeasti Emma. Miksi tästä on tehtävä niin iso asia?"

Emma yllättyi muutosta Sedin äänensävyssä. "Miten niin?" tyttö kysyi uteliaana.

"Tai siis", Sed selitti ja liikahti hieman lähemmäs Emmaa. "Eihän tässä kukaan ole vielä alttarille marssimassa. Sinä vedät vain aina aivan järkyttävän kokoisen hernekokoelman nenääsi, kun minä vain viittaankaan sinuun tyttöystävänäni ja silti heti seuraavassa hetkessä sinä et pistä pahaksesi lainkaan, vaikka me pussailemme, kaulailemme, juttelemme ja lähentelemme -"

"En minä ole lähennellyt -"

" - tai siis pointtihan vain oli, että jos me emme muutaman viime päivän aikana ole käyttäytyneet kuin pariskunta, niin sitten minä voin yhtä hyvin muuttaa Ruotsiin porsasfarmille erakoksi ja julistaa itseni sosiaalisesti kyvyttömäksi tumpeloksi!" Sed päätti paasauksensa ja tuijotti tiiviisti Emmaan. Tyttö katsoi takaisin ja yritti olla välittämättä tunteesta, että Sedin vakavoituneet silmät näkivät hänestä suoraan läpi.

"Minä en tiedä", Emma piipitti. "Minä en oikeasti tiedä, mitä minun pitäisi sinulle sanoa"

"Sano mitä sinä haluat", Sed vaati. "Minä haluan sinut, mitä sinä haluat?" poika töksäytti, eikä kääntänyt katsettaan pois. Emma tajusi punastuvansa, mutta pakotti itsensä katsomaan suoraan Sedin lämpöisiin silmiin.

"Minä -", tyttö aloitti varoen. "Minä en tiedä mitä haluan. Kaikki on niin outoa, on ihme, etten ole vielä tämän pahemmin pimahtanut kaiken sattuneen jälkeen. Tai siis, ajattele nyt asiaa minun kannaltani: joulutonttuja, Virvatulia, iso paha Seita, minä olenkin David Copperfield ja tadaa! Osaan ilmeisesti kivoja pikku taikatemppuja, olen jossain hyvinhyvinhyvin oudossa seurustelusuhteessa tontun kanssa, vaikka yksikin kosketus voisi tappaa uuden, öh, poikaystäväni -"

"Sinä siis myönnät sen?" Sed virnisti veijarimaisesti. "Sinä myönnät, että me olemme seurustelusuhteessa ja minä olen sinun öhpoikaystäväsi"

"Minä", Emma aloitti itsevarmasti, "en myönnä mitään, enkä myöskään kiellä. Onko siinä mitään järkeä?"

Sed näytti hetken punnitsevan tytön vastausta. "Ei, ei niin pienintä järjenhiventäkään ja juuri siksi minä niin tästä koko jutusta nautinkin"

"Sinussa ei ole pienintä järjenhiventäkään", Emma puuskahti, mutta jatkoi ennen kuin Sed ehti älähtää vastalauseen alkuakaan. "Minä ehdottaisin, että me teemme jonkinlaisen rauhansopimuksen"

Sed suki ruskeaa tukkaansa pois silmiltään ja näytti mietteliäältä. "Kerro lisää", poika kehotti ja kallisti päätään kiinnostuneena.

"Sinä", Emma sanoi vakavimmalla äänellään. "Sinä lakkaat kutsumasta minua tyttöystäväksesi, lopetat tahallisen lähentelyn, jätät Roopen rauhaan -"

"Vain jos se läjäpää ymmärtää -"

"- et syytä jokaista sijaisopettajaa Seidan kätyriksi -"

"- mutta Halen on friikki -"

"- etkä enää ikinä kutsu minua rouva Greeniksi"

Sedin ruskeat silmät näyttivät hyvin mietteliäiltä ja Emma tuijotti tiiviisti takaisin. Poika näytti punnitsevan vaihtoehtojaan.

"No, miten on?" Emma kysyi ja sipaisi punaisen hiussuortuvan itsevarmasti korvansa taa.

"Aika paljon ehtoja", Sed sanoi hiljaa. "Mitä minä saan vastapalkaksi? Jos et ole unohtanut, rauhansopimuksiin tarvitaan aina kaksi osapuolta", poika vinkkasi.

"Sinä saat vastapalvelukseksi rauhan", Emma vastasi itsestäänselvästi. "Minä yritän olla suuttumatta sinulle joka käänteessä, en huuda sinulle kun teet jotain hyvin hyvin tonttumaista ja lopetan turhan tiuskimisen. Rauha", tyttö lisäsi ja kohautti olkiaan.

"Hmm", Sed hymisi ja puri alahuultaan virnistäen samalla enkelimäisesti. "En tiedä, kuulostaa minusta jotenkin epäreilulta"

Emma siristi silmiään ja tuijotti Sediä tiukasti. "Epäreilulta? Miten niin epäreilulta?"

"Epäreilulta", Sed toisti. "Ajattele nyt: minä en saa kutsua sinua tyttöystäväkseni, vaikka sinä sitä selvästikin olet; joudun lopettamaan antiroopeilun, josta oli muuten ihan näin meidän kesken sanottuna tulossa minun lempiharrastukseni -"

"Sed", Emma keskeytti pojan papatuksen huokaisten syvään. "Tätä menoa me emme pääse puusta pitkälle"

Sed kohotti tummia kulmiaan. "Kuinka pitkälle sinä sitten haluaisit päästä?"

"Minä haluan vain", Emma tuhahti keräten kärsivällisyyttään, "selvyyden, järkeä tähän koko touhuun"

Sed heitti puolihuolimattomasti hupun päähänsä ja näytti mietteliäältä. "No, jos se sinun mieltäsi rauhoittaa -"

"Miksi sinä noin teit?" Emma keskeytti Sedin, jonka ruskeat silmät tutkivat häntä tiiviisti hupun varjon alta. Poika näytti yllättävän ja uskomattoman hyvältä tiiraillessaan salaperäisesti häntä hupun varjojen lomasta. Emma haroi hiuksiaan turhautuneena.

"Miksi tein mitä?" Sed kysyi aidosti ihmeissään. "Minä en aina ihan pysy sinun perässäsi"

"Laitoit hupun - äh anna olla", Emma virkkoi ja huiskautti kättään. "Mihin me jäimme?"

Sed kohautti olkiaan. "Älä minulta enää kysy, minä olen pihalla kuin joulutonttu"

"Kirjaimellisesti", Emma lisäsi.

"Niinpä", Sed nyökkäsi ja nakkasi hupun pois päästään.

Hetken oli aivan hiljaista. Emma tutki varovasti Sedin kalpeita kasvoja, ruskeita silmiä ja suloisen sotkuista tukkaa. Myös Sed nosti katseensa ja huokaisi kaipaavasti löytäessään Emman vihreät silmät kasvoiltaan. Emma ei kääntänyt katsettaan pois, vaan antoi itsensä punastua hyvin tietoisena omasta kasvavasta levottomuudestaan. Sedin silmät vaelsivat kohti Emman huulia ja hetken hän jo luuli, että poika aikoi suudella häntä oman terveytensä uhalla.

Sitten Sed kuitenkin nosti katseensa ja nousi ylös sängyltä. "Mitäs jos", poika aloitti ja käveli ikkunalle kuin harkiten jokaista askeltaan yhtä tarkoin kuin sanojaan, "me vain olemme, kuin emme olisikaan"

Myös Emma nousi hetken mielijohteesta seisomaan. "Tarkoittaen mitä?" hän kysyi hieman varuillaan.

"Tarkoittaen", Sed lausui matalalla äänellä. "Tarkoittaen sitä, että me emme seurustele, mutta emme myöskään ole vapailla markkinoilla. Katsomme mihin tämä menee. Sopiiko?"

Emma punnitsi hetken Sedin sanoja ja poika näytti hyvin jännittyneeltä. Sedin ehdotus oli miltei kuin hänen alkuperäinen rauhansopimusaloitteensa, mutta jollain hyvin oudolla tavalla pojan sanoissa oli paljon enemmän järkeä kuin hänen omissa ajatuksissaan.

"Hiljaa hyvä tulee", Emma vastasi lopulta varovaisesti hymyillen.

Sed astui muutaman askeleen lähemmäs tyttöä näyttäen kysyvältä. "Tarkoittaen mitä?" poika tiedusteli matkien Emmaa tahattomasti.

Emma hymyili varovasti tuntien itsevarmuutensa vihdoin palaavan. "Mennäänkö huomenna elokuviin?"

"Elokuviin?"

"Niin", Emma hymyili edelleen pienesti. "Elokuvateatteriin. Sinä ja minä, kaksin"

"Aaaaa, nyt minä ymmärrän", Sedkin puhkesi hymyilemään aidosti. "Hiljaa hyvä tulee. Selvä, meillä on treffit, rouva Green"

"SEDSINÄSENKINTURNIPSI!"

                                                *

Ben katseli, kuinka Ronja potki ilmassa lisää vauhtia lisää keinulleen ja hymyili salaperäisesti vaalean tukkansa takaa. Ben itse nojasi lautakeinua selkäänsä vasten ja retkotti sen päällä rennon huolettomasti. Hän ei ollut uskoa hyvää tuuriaan. He olivat vallanneet läheisen puiston keinut ja ensimmäiset taivaalle syttyvät tähdet loivat kauniin kuvun heidän yläpuolelleen.

"Kiitos kun lähdit ulos", Ben totesi osaamatta kunnolla peittää ihastunutta huokausta äänessään. "Piristit kummasti koko tätä iltaa"

"Ole hyvä ja kiitos samoin", Ronja vastasi heleästi. "Miten sinun veljesi voi?"

"Täh?" Ben meni hetkeksi hämilleen, mutta muisti sitten Ronjan todella tavanneen Sedin. "Ai niin juu, ihan hyvin hänellä menee"

"Hyvä", Ronja totesi hieman poissaolevasti ja lopetti vauhdin potkimisen. "Entä se tyttö?"

"Kuka tyttö?" Benistä tuntui, että hänen oli hieman vaikea pysyä mukana Ronjan ajatustenjuoksussa.

"Se punatukkainen. Onko hän teille sukua?"

"Ai, ei", Ben hymähti. "Hän on Emma. Minun veljeni kävelevä päiväuni"

"Kiehtovaa", Ronja tuumasi ja pysäytti keinunsa yllättäen. "Pidätkö sinä syksystä?" tyttö kysyi kuin ohimennen, mutta Benin mielestä tämän kasvoilla oli oudon mietteliäs ilme.

"Syksystä?" Ben toisti, kun Ronjan kirkkaat vaaleansiniset silmät kääntyivät katsomaan häntä. "Kyllä minä syksystä pidän. Miten niin?"

"Kunhan kyselin", Ronja hymyili huolettomasti. "Yritin keksiä meille juteltavaa"

"Ei sinun tarvitse väkisin keksiä", Ben huomasi lohduttavansa. "Jos et sinä halua jutella minun kanssani, niin en minä sinua pakota istumaan iltaa tällaisen yksinäisen raasun kanssa", poika huokaisi dramaattisesti pilke silmäkulmassaan ja vilkaisi varovasti Ronjan ilmettä.

Ronja hyppäsi ketterästi ylös keinusta ja kiskoi myös Benin mukanaan. "Tule", tyttö tokaisi ja raahasi häkeltynyttä, mutta tottelevaista poikaa perässään kohti puiston porttia.

"Mit -", Ben aloitti änkyttämällä hiljaa.

Ronja keskeytti hänet naurahtaen. "Me menemme uimaan"

"Uimaan?" Ben tunsi olonsa tyhmäksi toistellessaan tytön sanoja. "Uimaan? Mutta nythän on marraskuu!"

"Niin on", Ronja hymähti ja johdatti Benin kävelykadulle. "Siksi me menemmekin uimahalliin"

Ben ei vastannut, sillä hän oli aivan liian häkeltynyt Ronjasta. Ben ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt tyttöön suhtautua, sillä jopa Greenin mittapuulla tutkittuna Ronja oli hieman omituinen. Silti Ben hymyili ajatuksilleen tajutessaan, ettei hän välittänyt tytön outoudesta pätkän vertaa. Häntä kiinnosti vain ajatus yhteisestä illanvietosta sekä Ronjan kädestä hänen omassaan.

[Pinski]

Ja heti perään se toinen lupaamani luku:


42. Onkos kilttejä lapsia?

Joulumaassa nousevan auringon valo oli aina kaikkein lämpöisintä oranssin sävyä. Kultaiset säteet maalasivat kuviaan ikihankeen ja saivat kaiken kimaltamaan kauniisti. Bastien istui hiljalleen soljuvan puron rantatörmällä ja hyräili miltei äänettömästi itsekseen. Aamusta oli tulossa seesteinen ja kaunis, hän totesi mielessään ja katsahti käsiinsä, jotka nekin olivat useiden arpien haalistamat. Hän oli nähnyt paljon surua, epätoivoa ja vihaa elämänsä aikana ja vasta nyt häneen hiipi hiljaa tunne, että he elivät parhaillaan alkavia ratkaisun hetkiä.

"Hei", Bastien kuuli miehen äänen selkänsä takaa. "Ihmettelimme jo, mihin sinä oikein hävisit"

"Ei hätää, Denny", Bastien vastasi ilottomalla hymyllä. "En minä mihinkään karannut, jos sitä pelkäsitte"

"Sait karkaamisesta jo tarpeeksesi vai?" Denny istahti Bastienin viereen puron rannalle ja loi ystäväänsä merkitsevän katseen.

"Älä viitsi piikitellä", Bastien heilautti kättään turhautuneena. "Minä olen elämäni aikana tehnyt monia valintoja. Kaikesta en ole ylpeä, mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että jokaisella teolla on seurauksensa"

"Niin on", nyökkäsi Denny. "Kaksitoista vuotta sitten sinä lähdit hyvästejä jättämättä ja katosit. Pojat kyselivät sinun perääsi joka päivä ja Anaria -"

"Minä en ikinä halunnut satuttaa -"

"Äh, anna olla", Denny huokaisi ja tönäisi Bastienin olkapäätä toverillisesti. "Tottahan me tunsimme sinut ja tiesimme, että sinun on saatava taistella kostosi puolesta. Sisaresi puolesta"

Bastien painoi päänsä myöntymyksen merkkinä. "Ovatko Ria ja Salandra valmiina lähtemään?" hän vaihtoi puheenaihetta.

Denny nousi ylös ja veti Bastienin mukanaan. "Aivan kohta, mutta ei meillä vielä ole kiire. Emma ja pojat vapautuvat koulusta vasta kolmen jälkeen"

"Tästä tulee mielenkiintoista", Bastien hymähti. "Olen ymmärtänyt, että Emma on hyvä ottamaan vastaan suuria uutisia"

"Hyvä ja hyvä", Denny kallisti päätään punnitsevasti. "Mutta Anariasta minä olen hieman huolissani"

"Miten niin?"

"Tai no en huolissani, mutta", Denny selvensi, "en tiedä. Hän ei vain oikein itsekään tunnu tietävän, miten suhtautua siihen, että Sed olisi Talven perillinen ja näin ollen myös hän itse kuuluisi kyseiseen sukuun"

Miehet kävelivät rauhallisin askelein purolta takaisin kohti metsää, jossa heidän leiripaikkansa sijaitsi. Denny oli tunkenut kätensä syvälle taskujensa pohjalle ja Bastien muisti hänen tehneen näin aina ollessaan hermostunut tai jännittynyt.

"Denny", Bastien aloitti pitäen äänensä rauhoittavana ja mahdollisimman itsevarmana. "Anaria on vahva, hän kyllä löytää keinon pitää päänsä kylmänä ja hermonsa kurissa"

"Toivottavasti olet oikeassa"

Bastien ja Denny saapuivat pian havupuiden ympäröimälle metsäaukealle, missä Anaria parhaillaan peitteli heidän edellisiltaisen nuotionsa jälkiä ja Salandra vain istui näyttäen vakavalta. Heti Bastienin nähdessään tyttö kuitenkin hyppäsi ylös kuin olisi istunut jonkin terävän päällä ja suuntasi kulkunsa hänen luokseen.

"Bastien", Salandra henkäisi madaltaen ääntään. Denny seurasi uteliaana tytön salaperäistä käytöstä. "Voisinko jutella sinun kanssasi hetken? Kahdestaan", hän lisäsi, kun Anariakin ilmestyi heidän luokseen.

Bastien nyökkäsi. "Pieni hetki", hän sanoi hieman pahoittelevasti Anarialle ja Dennylle, jotka näyttivät hyvin epäluuloisilta.

Salandra johdatti Bastienin syvemmälle metsään. He poikkesivat kaikessa hiljaisuudessa pois polulta ja taivalsivat sammalmättäiden keskellä. Jostain syystä lumen ei ollut vielä onnistunut peittämään alleen kaikkein vihreimpiä metsälaikkuja.

"Mitä nyt?" Bastien pysäytti Salandran, kun tämä olisi vain jatkanut kävelyään yhä syvemmälle metsään. "Mitä asiaa sinulla oli?"

Salandra vilkaisi huokaisten ympärilleen. "Minun isäni"

"Ottiko hän yhteyttä?" Bastien mutisi kohottaen yllättyneesti kulmiaan ja Salandra nyökkäsi.

"Haluaa tavata minut", tyttö selitti ja pörrötti jo valmiiksi ilmavaa tukkapehkoaan.

"Milloin?" Bastien madalsi ääntään ja kumartui lähemmäs Salandraa, joka värähti hieman.

"Nyt tai mahdollisimman heti oli hänen tarkka käskynsä", Salandra vastasi häivähdys vihaa äänessään. Bastien tunsi tytön tarpeeksi hyvin tietääkseen kaiken oleellisen tämän isäsuhteesta ja väleistä perheeseensä. "Bastien, entä jos minä vain jätän menemättä?"

Bastien haroi pitkää tukkaansa mietteliäästi. "Minusta tuntuu, että sinä itse tiedät parhaiten menetkö vai oletko menemättä", hän vastasi ja jatkoi, kun Salandra näytti edelleen ahdistuneelta päätöksestään, "mutta toisaalta minusta tuntuu, että tämä tilanne on hyvin irrallinen aiemmista kokemuksistamme. Ensinnäkin sinä et ole koskaan näyttänyt noin levottomalta, vaikka isäsi olisi kovistellut sinua kolme tuntia putkeen. Lisäksi minulla on sellainen ikävä aavistus, että tämä kaikki ei vain voi olla outojen yhteensattumien summa -"

"Eli sinun mielestäsi -"

"Sazz, sinun isäsi ei ole niin tyhmä kuin miltä hän näyttää", Bastien hymyili ilottomasti. "Minä olen sitä mieltä, että sinä marssit pää pystyssä kaikella ylpeydellä hänen toimistoonsa ja vastaat hänen kysymyksiinsä esittäen yhtä tyhmää kuin hän on sinulle kaikki nämä vuodet teeskennellyt olevansa"

"Mutta meillä on niin paljon suunnitelmia täksi päiväksi! Tärkeitä suunnitelmia", Salandra vastusteli ja näytti Bastienin silmiin nuoremmalta kuin aikoihin. Tytön poskille oli noussut uhmakas puna ja tämän siniharmaissa silmissään salamoi.

"Älä huoli, minä hoitelen kyllä Emman ja pojat", Bastien vakuutti isovelimäisesti.

Salandra kohotti katseensa kysyvästi. "Hoitelet?"

"Sazz", Bastien päästi turhautuneen huokauksen. "Välillä minä miltei unohdan, kuinka nuori sinun mielesi vielä on"

"Kuulehan, Bazz", Salandra matki Bastienin aikuismaista käytöstä. "On eri asia olla moniulotteisesti viisas kuin naiivi lapsi"

Bastien päästi pienen hörähtävän naurun. "Moniulotteisesti viisas? Kaksimielinen pikemminkin"

"Äh, antaa olla", Salandra huitaisi kädellään ilmaa ja nyrpisti hieman nenäänsä. "Mikä meidän suunnitelmamme nyt on?"

"Eikös tämä asia käsitelty jo?" Bastien hymyili tytön kärsimättömyydelle. "Sinä käyt isäsi luona katsomassa, mitä tämä haluaa ja sillä välin minä, Anaria ja Denny vierailemme herra ja neiti päätähtösemme luona"

Salandra näytti yllättäen pettyneeltä. "Niin kai sitten", hän huokaisi, poimi maasta pakkasvadelman kukinnon ja asetti sen sievästi korvansa taakse.

Bastien seurasi tytön jokaista elettä. "Et näytä kovin tyytyväiseltä", hän totesi ja ojentautui pujottamaan vaaleanpunaisen kukan paremmin kiinni tytön tummaan tukkaan.

"Ei siis", Salandra aloitti puhuen nopeasti. "Suunnitelma kuulostaa ihan toimivalta, minä vain -"

"Niin?"

"Äh, minä vain olisin halunnut olla paikalla näkemässä Emman ilmeen, kun hän kuulee todella olevansa miltei luotu yhteen Sedin kanssa"

                                                *

Emma pukeutui aamulla hitaasti. Hän halusi viivyttää kouluun lähtöä, sillä tuleva päivä kammotti häntä monestakin syystä. Yksi näistä syistä oli vaaleatukkainen, uskomattoman nätti ja älyttömän sinnikäs. Ei, sillä kertaa ei ollut kyse Roopesta (onneksi, sillä Emma uskoi Sedin olevan valmis rikkomaan rauhansopimuksen heti saman hetkenä, kun Roope astuisi horisonttiin) vaan Laresta. Tyttö oli laittanut Emmalle heti aamulla tekstiviestin, jossa hän ilmoitti saapuvansa kouluun jo puoli tuntia ennen ensimmäisen oppitunnin alkua ja odotti Emman tapaavan hänet hiekkakentän luona pöytien ääressä. Emma tunsi vatsansa pohjalla ikävän muljahduksen. Mitä ihmettä hän selittäisi Larelle muutamasta viime päivästä?

Emma napitti mustat farkkunsa ja sulki niin ikään tumman alustoppinsa lämpöisen, vihreän hupparin sisään. Sed oli kohteliaasti sulkeutunut komeroon tutkimaan automaatin asetuksia tytön pukeutumisen ajaksi. Emma istui sänkynsä laidalle ja ujutti raidalliset sukat jalkaansa haukotellen makeasti. Yönunet eivät vain olleet kunnollisia, kun hän koko ajan alitajunnassaan tiedosti Sedin valvovan läsnäolon.

Emma nousi ylös sängyltä ja käveli pehmein askelin huoneen poikki. Hän raotti komeron ovea ja vastaan tulvi kirkas valonkaistale.

"Valmis", Emma totesi komeroon ja siirtyi sitten pakkaamaan koulureppuaan.

"Mikset sinä käytä näitä?" Sed kysyi ilmestyen komerosta Emman piikkikorkoisin saapikas mukanaan. Pojan kasvoilla oli yltiöpäisen unelmoiva ilme. "Nämä sopisivat loistavan täydellisesti siihen mustaan mekkoon, joka roikkuu pölyttymässä tuolla komeron perällä. Poloinen sääret-varmasti-niin-mukavasti paljastava mekkoraasu"

Emma käännähti äkisti pois reppunsa ääreltä. "Sinä tutkit minun tavaroitani?" hän murisi hampaidensa välistä. Tästä välirauhasta tulisi vaikeinta ikinä.

Sed virnisti hurmaavasti ja heilautti tukan pois silmiltään. "Vaikea olla tutkimatta, kun tämä mono hyökkää minun päälleni!" hän puolusteli ja kohautti olkapäitään syyttömänä heilutellen samalla mustaa remmisaapasta kädessään.

"Eli ymmärsinkö oikein", Emma päätti täsmentää, "kenkä tippuu sinun niskaasi ja paniikissa sinä etsit apujoukkoja minun juhlamekoistani?"

Sed nyökkäsi myöntävästi. "Pakkohan se oli, kun en löytänyt sinun alusvaatekätköäsi. VITSIVITSIVITSI!" poika lisäsi nopeasti, kun Emman käsi heilahti varoittavasti ilmaan. "Älä unohda: yksikin lyönti niin taas ollaan sairaalassa ja sinä voivottelet, että mitä tulikaan tehtyä, kun unelmiesi prinssi makaa kuoleman kourissa rumissa sairaalatamineissa -"

"Huomenta", kuului varovainen ääni komerosta ja Benin hymyilevä pää ilmestyi näkyviin. "Teillä on ilmeisesti vauhti päällä heti aamusta"

"Sinun veljelläsi on", Emma nurisi ja nakkasi repun selkäänsä. "Nähdään pihalla"

Emma läimäytti oven perässään kiinni ja jätti veljekset keskenään huoneeseen luultavasti juttelemaan siitä, kuinka niin hirveän hankala tapaus hän oli. Emma tiesi luvanneensa Sedille mahdollisuuden ja jossain edellisillan hulluudenpuuskassaan hän oli kaiken lisäksi kysynyt poikaa kanssaan treffeille. Yllättäen, tämän ajatuksen iskostuessa tytön päähän, hän huomasi hymyilevänsä.

"Huomenta", Emman isä toivotti aamiaispöydän ääressä. Äiti oli jo luultavasti lähtenyt töihin ja Emil roikkui pöydän päällä väsyneenä puristaen tuoremehulasia käsiensä välissä kuin hänen elämänsä olisi riippunut siitä.

"Huomenta", Emma toivotti puolihuolimattomasti ja kaatoi nopeasti puhtaaseen lasiin tilkan mehua. "Menen tänään ajoissa kouluun. Ryhmätyön valmistelua", hän selitti isälleen, joka katsoi häntä kysyvästi.

"Jaahas", isä vastasi hieman mutisten ja nosti ohimennen Emilin retkahtaneen pään ylös pöydältä. "Monelta pääset?"

Emma hörppäsi mehutilkan muutamalla nopealla kulauksella. "Kolmelta. Ajattelin sitten illemmalla, öö tuota, mennä elokuviin -"

"Neiti on nyt tainnut unohtaa muutaman tärkeän seikan", isä huomautti ja nousi puoliksi tuoliltaan, jotta ylettyisi lavuaarin reunalla roikkuvaan tiskirättiin.

"Seikan?" Emma ihmetteli ja siirsi pöydällä lojuneet lehdet sivuun. "Minkä seikan?"

"Aresti, jos satut muistamaan", isä tuijotti tytärtään merkitsevästi. "Sinä tulet koulusta kotiin ja -"

"Mutta -", Emma tunsi kadottavan kaikki järkevät vastalauseensa, "tämä oli oikeasti tärkeää", hänen äänensä hiipui kuiskaukseksi ja hän huokaisi lannistuneesti levittäessään vanhaa sanomalehteä pöydän alle. Toisaalta, ei isälle kannattanut laittaa hanttiin. Niissä tapauksissa arestit yleensä kasvoivat vain maagisesti korkoa muutamalla lisäpäivällä.

"Nähdään kolmen jälkeen", isä huikkasi ja hänen äänestään kuuli, että asiasta ei enää keskusteltaisi.

"Joo joo", Emma mutisi ja marssi mielenosoituksellisesti huoneesta ulos kiroten samalla hiljaa itsekseen. Hän ei ollut tottunut nielemään omia tunteenpurkauksiaan, mutta isän kohdalla oli aina tehtävä poikkeus. Ulko-oven sulkeutessa perässään Emma kuuli, kuinka Emilin mehulasi vihdoin särkyi lattialle ja läiskähdyksestä päätellen isä oli viskannut tiskirätin poikansa niskaan.

                                                *

"No, miten meni?" Ben kysyi Sediltä, kun Emma oli rynnännyt ulos huoneestaan ilmeisesti taas tulistuneena. "Saitteko juteltua eilen neiti laavalampun kanssa?"

"Laavalampun?" Sed kääntyi katsomaan veljeään kummissaan. "Nyt meni velipojalla vertauskuvat päin joulupiirakkaa. Laavalamputhan ovat aneemisempia kuin laiskiaiset glögin jälkeen!"

"Tai Drummond joulutorttujonossa", Ben lisäsi ja leijutteli kaukosäädintä päänsä yläpuolella selvästi ajatuksiinsa uponneena. "Eli, miten teillä meni?"

Miten heillä meni? Sed palasi ajatuksissaan edelliseen iltaan ja Emman kauniit kasvot leijuivat hänen mieleensä. Tyttö oli jollain hyvin kummallisella tavalla ilmoittanut pitävänsä hänestä ja sokeriksi kaiken päälle vielä pyytänyt häntä, Sediä, kanssaan elokuvateatteriin. Sed hymähti. Jos se ei ollut treffikutsu tai ensimmäinen askel seurusteluun niin sitten ei mikään. Emma halusi aivan selvästi ainakin yrittää lähentyä hänen kanssaan ja pelkästään koko ajatus sai Sedin hymyilemään kuin koiran makkarakaupassa.

Sed huokaisi ja hymyili sitten leveästi. "Me yritämme"

"Täh?" Ben älähti ja kaukosäädin kopsahti hänen otsaansa. "Mitä te, siishetkonen, yritätte? Lasta vai?"

Sed naurahti ja asetti pipon päähänsä. "Ei Umpelo. Se on vasta kohta 42 minun mestarillisessa suunnitelmassani"

"Suunnitelmassasi?" Ben näytti hölmistyneeltä. "Mikähän tämän suunnitelman päätavoite on?"

Sed vilkuili omaa kuvajaistaan Emman seinäpeilistä. "Päätavoite on minä ja Emma, kaksi nitisevää keinutuolia, komea kuisti, lauma lastenlastenlastenlapsia sekä Turre, meidän täytetty vahtikoiramme, josta vain emme raaskineet luopua edes sen kuoltua traagisesti juustohöylätukehtumiseen -"

"Äh, unohda että edes kysyin", Ben totesi ja käveli päätään pudistellen komeron ovelle. "Meillä on kiire, jos aiomme ehtiä tästä Joulumaahan, Joulumaasta Jyväskylän keskustaan ja keskustasta kadun päähän Emman luo mielellään alle viidessätoista minuutissa"

"Onhan meillä onneksi vanha uskollinen luottoapurimme Salama-Opel ja minun liikapainoinen kaasujalkani -", Sed aloitti ja lopetti hiustensa nykimisen, kun ne vihdoin tavoittivat hänen vaativat ulkonäkökriteerinsä.

"Onneksi aikataulu ei ole aivan niin minuutilleen. Aarnit kuitenkin vartioivat Emmaa etäältä, ei hänellä pitäisi olla mitään hätää muutamaan minuuttiin -"

"Mikä ihme sinua vaivaa?" Sed päätti lopulta kysyä. Hän tarkkaili veljensä kasvoja, joilta paistoi hyvin unelmoiva ilme. "Sinä et todellakaan ole oma itsesi tänään"

"Miten niin?" Ben ihmetteli pitäen yhä komeron ovesta kiinni.

"Tarkoitan vain", Sed virkkoi ja liikahti lähemmäs pikkuveljeään, "että sinä et vitsaile, et naura, etkä edes väitä vastaan. Tekisi mieli vain napata sinun ylisuurista korvistasi kiinni ja huutaa kovaa, mutta minulla on ikävä tunne, että Emman isä saattaisi siinä vaiheessa ilmestyä paikan päälle ja demonstroida omakätisesti, mistä Emma on temperamenttinsä perinyt"

"Minä", Ben aloitti hieman hämillään, "Minä vain tuota, ööh -"

Sedillä oli kuitenkin jo aavistus. "Missä sinä olit koko eilisen illan?" hän kysyi siristäen hieman silmiään hyvin emmamaisesti. Hän seisoi Benin edessä kaikella isoveljen mahtipontisuudellaan ja risti vielä kätensäkin rinnalleen vahvistaakseen kuulusteluvaikutelmaa.

Ben näytti hetken punnitsevan vastaustaan, mutta huokaisi sitten kuin luovuttaen päänsisäisen taistonsa. "Ronja", hän vastasi hiljaa ja Sed haukkoi henkeään kuin saippuaoopperatähti. "Lopeta tuo, näytät aivan kultakalalta. Minä kerron sinulle kaiken matkalla"

                                                *

Salandra pyöritteli peukaloitaan, suki hiuksiaan ja suoristeli punaisen paitansa helmaa hermostuksissaan. Hän seisoi isänsä toimiston ulkopuolella odottaen ääntä, joka kutsuisi hänet sisään. Salandra vihelsi muutaman kerran tavoitellen itselleen rentoa olemusta, mutta jostain kumman syystä tuleva tapaaminen vanhan isäukon kanssa sai hänet tuntemaan itsensä taas viisivuotiaaksi, joka oli jäänyt kiinni karkkivarkaista.

Ja sitten ovi avautui. Elmer Drummondin vakava olemus ilmestyi oviaukkoon ja Salandra tajusi isänsä näyttävän väsyneeltä ja paljon vanhemmalta kuin yleensä. Hänen isänsä nyökkäsi sanattomasti ja Salandra keräsi itsevarmuutensa. Hän marssi miehen ohi tämän toimistoon ja istui tottuneesti alas toimistopöydän edessä odottavalle vieraspenkille.

"Sinulla oli asiaa", tyttö peitti hermostuksensa muka laiskalla haukotuksella. "Puhu äkkiä, minulla on kiire"

Isä käveli ripein askelin työpöytänsä taa, nappasi vetolaatikosta kansion ja heitti sen pöydälle heidän eteensä.

Salandra vilkaisi kansiota, muttei koskenut siihen. "Mikä tuo on?" hän kysyi tavoitellen ääneensä huoletonta välinpitämättömyyttä.

"Tämä", isä aloitti sihisten vihaisesti hampaidensa välistä, "on tapauskansio. Tutkintapyyntö itse asiassa"

"Niin?" Salandra kehotti isäänsä jatkamaan ja risti jalkansa niin tyttömäisen viattomasti kuin osasi.

"Tutkintapyyntö", mies toisti, "koskien päävirkamies Lao Millerin katoamista"

Salandra vetäisi henkeä hiukan liian terävästi. "En tunne", hän totesi vikkelästi ja nousi ylös penkiltään. "Voinko jo mennä?"

Hänen isänsä kuitenkin jatkoi puhumista korottaen hieman ääntään. "Lao Miller siepattiin eilen illalla iltahämärän aikaan ja häneltä pakotettiin tietoja laittomien yrttien ja seerumien avulla. Linnan virkailijat löysivät herra Millerin hortoilemassa hyvin sekavassa tilassa tänään aamuyöstä Linnan muurien ulkopuolelta. Hän oli yhä tuskissaan ja lähes tajuton saapuessaan sairastuvalle. Saimme kuitenkin lausunnon herra Milleriltä ennen kuin hän katosi uudelleen"

Hetkellisestä järkytyksestä Salandra vajosi takaisin tuolille. "Katosi? Uudelleen?" hän henkäisi ihmeissään, kunnes taas tajusi kenen kanssa jutteli. "Vou, kuulostaapa jännältä tutkimukselta. No, toivottavasti löydätte herra, öh, Millerkö se oli?" hän nyökytteli muka-kannustavasti isälleen ja hieroi käsiään yhteen. "Mutta niin, minulla tosiaan on aikamoinen hoppu -"

Isä keskeytti hänet jälleen avaamalla kansion ja ilmeisesti lukemalla ääneen tutkimuspapereita. "Tutkinta Lao Millerin (päävirkamies, ylineuvosto) katoamisesta/mahdollisesta sieppauksesta siirrettäköön lainvartioston tutkintayksikköön ylimmälle esimiehelle. Pääepäiltyjen Anaria Sorena Greenin (ent. Lumilei) ja Salandra Rio Drummondin osallisuutta selvitellään"

Salandra ei löytänyt sanoja. Hän vain istui, mykkänä ja paikoillaan kuin kivi odottaen jatkoa. Hiljaisuus oli painostava ja hänen isänsä katse tutkimaton. Salandra ei nähnyt pettymystä, jonka olisi voinut odottaa ilmestyvän tavallisesti sellaisen isän kasvoille, joka oli juuri tajunnut tyttärensä todellisen luonteen. Mutta ei, isä oli ja pysyi ilmeettömänä.

"Minä tiedän tämän", isä sanoi kylmällä äänellä herisyttäen kansiota käsissään, "siksi, että he kuulustelivat minuakin. Minua! Pohjoissektorin vakoiluyksikön päällikköä! Vain siksi, että sinä satut olemaan pääepäiltyjen listalla"

"Mutta miksi?" Salandra ihmetteli aidosti. Miten kummassa he olivat hänestä saaneet epäillyn? Ja mihin Lao Miller oli kadonnut? Toki he olivat siepanneet hänet ensimmäisen kerran, mutta Bastienhan oli palauttanut tonttuvanhuksen Linnalle kaiken jälkeen. Oliko joku muukin halunnut osansa Laosta?

"Miksi? Sinä kysyt miksi?" isä naurahti ja näytti hieman mielenvikaiselta. "Minäpä kerron sinulle, rakas lapseni, saman kuin tutkijat kertoivat minulle", mies leperteli sarkastisesti ja näytti pinnistelevän kasvavan vihansa kanssa. "Muutaman silminnäkijän mukaan viime keskiviikkona kuvauksiltaan täydellisesti sinuun sopiva nuori nainen vieraili Hallakorvessa Anaria Greenin luona. Seuraavana päivänä samaan kuvaukseen sopivan tytön ilmoitettiin hankkineen Torajyvää erämaan Shamaaniheimoilta. Hallitus oli hyvin mielissään, että heidän erämaayksikkönsä vihdoinkin tuotti tulosta tällä uudella informaatiolla"

"Isä -", Salandra aloitti varovasti, sillä hänen isänsä näytti valuvan hetki hetkeltä yhä lähemmäs pistettä, jolloin hänen hermonsa napsahtaisivat lopullisesti.

Mies kuitenkin keskeytti tyttärensä heti kättelyssä. "Ja odotahan, kuunteles tämä! Lao Miller antoi lausunnon sieppauksestaan ja kuulemma aiemmin samana päivänä itse Anaria Green oli vieraillut Neljän Tuulen Linnassa ja vaikuttanut oudolta sekä vaisulta. Eli nyt minä kysyn sinulta, Salandra, miten ihmeessä voisi muka olla sattuman kauppaa, että sinä tapaat rouva Greenin vain päivää ennen Lao Millerin sieppausta ja kaikki jäljet viime aikaisista laittomista Torajyväkaupoista johtavat sinuun?"

"Isä, kuuntele -", Salandra kumartui anellen lähemmäs isäänsä.

"Ei, Salandra, minä en enää kuuntele sinua!" isä raivosi vihdoin avoimesti ja nousi vauhdilla seisomaan. "Minulle riittää tämä!"

"Anna minun -"

"Vuosikausia olen tiennyt, että sinä et kulje samoja polkuja kanssani! Iäisyyden olen kääntänyt selkäni sinun kurittomuudellesi! Olen antanut sinun olla rauhassa ja elää omaa elämääsi ja se näytti toimivan. Mutta voi, kuinka väärässä minä olinkaan! Kaikki ne kahvilareissut, luistelut ja vierailut olivat siis valhetta?"

"Ei, lopeta -"

"Niin, niin minä lopetankin", isä vihdoin madalsi huutonsa jälleen jäiseen piittaamattomuuteen. "Minä en enää suojele sinua, enkä turvaa selustaasi. Sinä et ole mitään muuta kuin piittamaton, tunteeton -"

"Nyt riittää!" Salandra huomasi itsekin huutavansa ja hädin tuskin tajusi nousseensa seisomaan. "Minä en ala kuuntelemaan, kun sinä vain huudat siinä kuin mikäkin palotorvi ja lauot solvauksia minkä ehdit! Minkä ihmeen takia sinä pyysit minut tänne? Halusitko vain pelotella? Vai pidätätkö sinä minut, oman tyttäresi?"

"Minulla ei ole valtuuksia pidättää sinua", isä vastasi miltei kuin pettyneesti, "vielä", hän lisäsi luoden ikävän katseen tyttäreensä.

"Vai niin", Salandra ryhdistäytyi ja loi isäänsä hyvin pistävän katseen. "Tiedätkö, minun pitäisi kiittää sinua tästä. Osaanpa tästä edes olla varovaisempi. Kiitos, isä. Sinä todella taidat olla niin tyhmä kuin miltä näytät", ja sen sanottuaan hän marssi ulos toimistosta ja pois isänsä elämästä.

                                                *

Elmer Drummondin seurana oli vain hiljaisuus, eikä hänellä ollut harmainta hajuakaan, mitä hänen olisi kuulunut siinä tilanteessa tuntea? Surua, katumusta, ehkäpä pelkoa? Silti yksikään tunne ei saapunut hänen luokseen Salandran vauhdikkaan lähdön jälkeen. Mies ojentautui poimimaan hennon vaaleanpunaisen kukan toimistonsa lattialta. Hän tutki sitä ilmeettömänä ja tajusi sen tippuneen Salandralta, karanneen hänen tyttärensä sotkuisesta tukasta.

Oveen koputettiin. Drummond laski pakkasvadelman kukinnon pöydälleen, eikä edes viitsinyt kiirehtiä askeliaan kävellessään huoneen poikki ovelle.

"Niin?" hän avasi oven ja huomasi pettyvänsä hieman, kun tulija ei ollutkaan Salandra. "Kas hei, Glounen", Drummond tervehti vakoiluryhmä kolmosen ehdottomasti virkaintoisinta jäsentä.

Samm Glounen hymyili alentuvasti ja Drummondin mielestä ärsyttävän pirteästi. "Hei herra Drummond, päällikkö", Glounen aloitti imelästi narisevalla äänellään. "Tässä nämä paperit, joita pyysitte ja minun henkilökohtainen raporttini. Sain sen katsokaas valmiiksi hieman etuajassa"

"Kiitos", Drummond vastasi laiskasti ja nappasi Glounenin käsissä levänneen paperipinon melko terävästi nuorukaiselta. "Voit poistua"

"Öh, niin, aivan", Glounen änkytti hieman aivan kuin olisi odottanut ylistystä.

Drummond oli juuri sulkemassa oven, kun eräs asia palautui hänen mieleensä yllättäen. "Ai niin, Glounen. Yksi asia vielä"

Samm Glounen pysähtyi kannoillaan ja näytti ehkä hieman liikaakin innokkaalta koiranpennulta.

"Minulla on sinulle uusi tehtävä, tärkeä tehtävä. Haluan että sinä menet Suomeen kaupunkiin nimeltä Jyväskylä ja etsit osoitteen Herttatie 12. Sieltä sinä löydät Seddharth ja Adeben Greenin. Voit käskeä heidät tänne ja kertoa, että minulla on asiaa. Sinä saat jäädä tarkkailuasemiin kohteeseen, tehtävän tarkemmat tiedot löydät tästä", Drummond ojensi pienen pahvisen kansion Glounenille ja selitti ohjeet vielä kerran tarkasti puhuen hyvin hitaasti ja rauhallisella äänellä.

"Asia selvä, päällikkö Drummond", Glounen vastasi rintaansa röyhistäen. "Ja Seddharthille ja Adebenille minä siis sanon -"

"Greenin veljeksille voit sanoa minulta sellaisia terveisiä", Drummond lausui ja istahti alas omalle valtaistuimen kaltaiselle tuolilleen, "että heidän tehtävänantonsa Jyväskylässä päättyy välittömästi"

[Chuva]

Aaaand she is back!

Et voi kuvitella kuinka äyttömän leveä virne mun kasvoille nousi, kun huomasin, että tähän on tullut jatkoa. Luin luvut jo aamulla, mutta ehdin kommentoida vasta nyt, mutta alkuhuuman laskemisesta huolimatta tästä tulee erittäin sekava kommentti, koska olen niin iloinen, että tämä on jatkunut, eikä tyylisi ole edes muuttunut

Luku 41.
Ronja niiiin on joku pahis tai pukin (ei tosin silläkään taida olla ihan puhtaat jauhot pussissa, että kai siitäkin voi melkein puhua pahiksena) apulainen. Se käyttäytyy kamalan tökerösti ja on kamalan ärsyttävä, ei sovi yhtään Benin kanssa yhteen. Ihan taatusti se on lumonnu Benin tai jotain! Ronja vois mennä naimisiin vaikka roopeällön kanssa, niin päästäisiin molemmista. Tosin haluan ensin kuulla, kuka tämä Ronja on naisiaan... Voihan siitä kehkeytyä ihan kiinnostavakin (tosin silti ärsyttävä!) tyyppi, joka mahdollisesti vie ajallaan juonta eteenpäin.

Ja näistä ikävemmistä asianhaaroista pääsemme niihin mukavampiin...

"Tai siis", Sed selitti ja liikahti hieman lähemmäs Emmaa. "Eihän tässä kukaan ole vielä alttarille marssimassa. Sinä vedät vain aina aivan järkyttävän kokoisen hernekokoelman nenääsi, kun minä vain viittaankaan sinuun tyttöystävänäni ja silti heti seuraavassa hetkessä sinä et pistä pahaksesi lainkaan, vaikka me pussailemme, kaulailemme, juttelemme ja lähentelemme -"

Totta Sed, olet asian ytimessä. Toki Emmaa taatusti pelottaa yllättävä läheisyys uuden tuttavuuden (joka kaiken lisäksi ei ole edes ihminen) kanssa, mutta silti. Se ehkä hermoilee välillä pikkuisen liikaa, vaikka toisaata, kyllä varmaan itsekin käyttäytyisin päättömästi tollasessa tilanteessa...

"Epäreilulta", Sed toisti. "Ajattele nyt: minä en saa kutsua sinua tyttöystäväkseni, vaikka sinä sitä selvästikin olet; joudun lopettamaan antiroopeilun, josta oli muuten ihan näin meidän kesken sanottuna tulossa minun lempiharrastukseni -"

Oi, älä lopeta antiroopeilua! Se kun on niin vallan mukavaa, kun mä en ole ainoa, joka haluaa saada roopen pään vadille.

"Niin", Emma hymyili edelleen pienesti. "Elokuvateatteriin. Sinä ja minä, kaksin"

Sounds like a plan, Emma. Sinä ja Sed kaksin pimeässä leffateatterissa. Det passar mig. Tosin seuraavassa luvussahan kävi ilmi, ettei asia olekaan tällä pihvi (koskaemmanisäolityhmänyyhnyyh), mutta mua ainakin piristää se, että Emma on periaatteesa valmis lähtemään Sedin kanssa treffeille! Voihan ne lopulliset treffit nyt sitten vaikka odottaakin (vaikka ainakin siihen asti, että ne voi vapaasti loppuillasta kuherrella ilman, että Sed saa allergian), mutta kunhan nyt on saatu näinkin suuri edistysaskel, niin se riittää. Hetkeksi

Ja kuten jo kommentin alussa valittelinkin, mä en tykkää Ronjasta. En sitten yhtään, vaikka selviäis, että se on Emman kadonnut sisko ja ritari Urhea ja harrastais koiranpentujen pelastamista. Mutta ei, mä en tykkää siitä. Miten niin harrastan sun hahmojen lokerointia heti, kun ne esitellään... :DD Enhän minä nyt sentään..

Luku 42
No. Mitäs nyt sanoisin. Aloitetaan taas siitä "tylsemmästä" (mikään sun tarinassa ei ole tylsää sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jollain lailla mua kiinnostaa enemmän spekuloida Semmakko-huolia, kuin muita asioita, eli ne muut on "tylsiä") puolesta. Damn it, miksi Sazzien isukin piti just nyt luoda nahkansa? Rasittava hemmo, kun tollalailla nyt kääntää selkänsä tyttärelleen. Joo, mä tajuan, joskus ei oo vaihtoehtoja, mutta se olis voinu antaa Sazzyn ees selittää! Ärsytti kyllä tyttösen puolesta, eikä Drummis saanut multa yhtään sääliä, vaikka se sitten kieriskelikin itsesäälissä jälkikäteen.

Ja argh, ilmeisesti huonot asiat tulevat aina yhdessä rymisten! Miks se Drummis nyt yhtäkkiä päätti, että Sed ja Ben häädetään Emman luota? Nythän niillä on tuli hännän alla, kun ne ei ensinnäkään tiedä tilannett ja mitä luultavimmin sitten kun ne saa sen tietoonsa, on myöhäistä. Joku virkaintoinen parkkipetri (mä en jaksanu ettiä tuolta sen nimeä, niin se nyt pääs mun lempinimilistalle parkkipetrinä) laitetaan vahtaamaan Emmaa ja sitten kaikki on ihan heart broken. Paitsi, jos Emma vähän ottaiskin voimiaan käyttöön ja läjäyttäis parkkipetrin seinälle. Jooo. Tai sitte joku Seidan örvelö hyökkää sen kimppuun. TAI SIITÄ TULEE KOLMAS PYÖRÄ ROOPEN JA RONJAN JUTTUUN :O

Tykkäsin tosta Emman aamupalakohtauksesta, se oli sellainen mukavan eläväinen ja jotenkin aika normaali, että kaikki lojuu siinä pöydällä (tai no, Emil lähinnä) ja... en mä tiedä mikä siinä oli. Siinä vaan oli sellainen kivan kotoisa kontrasti, joka toi omalla osallaan mukavaa väriä lukuun. Myös toi Emman isän asenne oli "kiva", tai siis sellanen.. aito.

Nyt mun aivot rupes jumittamaan, eli tää kommentti jää nyt näinkin lyhyeksi. Tai siis mun Joulumaakommentti mittapuulla lyhyeksi. Sä kuitenkin varmaan tiedät ne mun perinteiset ylistysvirret, eli ehkä nyt tiivistän sen pariin sanaan. Luvut oli loistavia, mahdottoman hyviä ja sun taso on edelleen huikean korkea. Kiitos tästä!

Tom^^

Ps. Onnea tosi paljon uudesta... työ..nimikkeestä(?)! Toivottavasti työasiat alkavat nyt taas luistaa, koska eihän se stressi kovinkaan kivalta varmaan tunnu..

[nnora]

Ihanaa, jatkoa! Melkein hyppäsin kattoon henkisesti kun luin sähköpostista tähän tulleen uuden viestin, joka osoittautui uudeksi luvuksi. Mä rakastan tätä originaalia, koska tämä on niin ihana. Harvoin sanon jostain näin, mutta ääh, tämä on ihana.

Sed oli mahtava! Oon vähän unohtanut pari hahmoa, mutta eiköhän se tästä, luen varmaan tän jossain vaiheessa uudestaan läpi. (:

Hän seisoi Benin edessä kaikella isoveljen mahtipontisuudellaan ja risti vielä kätensäkin rinnalleen vahvistaakseen kuulusteluvaikutelmaa.

Aaaws, voin kuvitella Sedin asennon ja ilmeen.

"Älä huoli, minä hoitelen kyllä Emman ja pojat", Bastien vakuutti isovelimäisesti.

Salandra kohotti katseensa kysyvästi. "Hoitelet?"

"Sazz", Bastien päästi turhautuneen huokauksen. "Välillä minä miltei unohdan, kuinka nuori sinun mielesi vielä on"

"Kuulehan, Bazz", Salandra matki Bastienin aikuismaista käytöstä. "On eri asia olla moniulotteisesti viisas kuin naiivi lapsi"

Bastien päästi pienen hörähtävän naurun. "Moniulotteisesti viisas? Kaksimielinen pikemminkin"

"Äh, antaa olla", Salandra huitaisi kädellään ilmaa ja nyrpisti hieman nenäänsä.

No, alankin tästä lähtien kutsumaan itseäni moniulotteisesti viisaaksi.
Mutta ihanaa, että oot tullut takaisin tän kanssa!

// Ai niin, oot muuten yksi parhaista kirjoittajista, joita tiedän. Kerro sit tänne, jos joskus kirjoitat kirjan, mä ostan!

[Nirvu]

Köh.
No mä sitten uskaltaudun ulos täältä antikommentointilaatikostani, ja kommentoin. Mä voin ihan rehellisesti sanoo, et mä vaan pistän jotain asiaan kuuluvaa, ja sitten tungen siihen niinkin kliseisen sanan ku jatkoa. MUTTA, päätän tehä poikkeukisen, koska muuten mulle tulee alemmuuskompleksi, ku täällä on niin... pitkästi kommentoivia. Ton verran sitte alkuselittelyyn :DD
Muttah, Emma. Emma on jotenki ihana ja siitä on kiva lukee, ku se on niin todentuntunen ja aito hahmo:) Paitsi että, sen ois täytyny älytä tykkäävänsä Sedistä jo ennen Seidan valohärpätysloitsua, mistä sitten päästäänki Sediin... Oikeesti, miten?! Nyt sä kiltisti ojennat, jos et ihan kirjotustaitoas, niin pikkupikkupalan sun mielikuvituksestas. Sed on ihana♥ ja Ben myäs :33 Ben on sellanen ajattele-ennen-kuin-teet-tyyppi, toisin ku Sed^^
Sittenpä on Sazzy, joka on jotenki ihana kanssa, ja ihihi. Mä vaan tyksin, ja sen isä on tyhmä, ollu alusta asti :// Not nice Drummis Njaah, keitäs sitten.. Anaria, toosi onnistunuhahmo, Bastien, jota sanon nyt Bastieniksi, vaikka Pastakulho onkin ihana nimi, on jotenkis aaww, ku se muistelee Sediä ja Beniä pikkusina Danny on kans kiva.
Sese musiikunopettaja, jota (kiiitos Tom^^ kun keksit näitä ihania nimiä näille:DD) sanon nyt Haitarimieheksi (nimi hukassa ) toisaalta se vois olla Seidan kätyri, mut must jotenki tuntuu, et periatteessa se vois olla en verran ennalta-arvattava/helppo ratkasu, et se onki Joulupukin palveluksessa. Tai sit mä vaan aattelen liian monimutkasesti.
Ja Joulupukki, Santémeri, mikä olikaan, se on epäilyttävä. Siissiis, kukaan ei tiedä mitä Seita teki, se oli hyväntekijä koko kansalle, ja sitte Joulupukki vaan humpsis vaan heitti sen ulos ja karkotti sen. Ei yhtään epäilyttävää toki? Tosin se vaikutti rehelliseltä, mut mistä sitä koskaan tietää?
Mä en oikeesti käsitä, mistä sä revit tän kaiken, ku nää juonikuviot, ja miten sä saat kaiken juonen kannalta olennaisen ja epäolennaisen, ihanat pikku yksityiskohdat ja kaikki mukaan yhteen lukuun, ja sitte vielä liittään ne yheks paketiks. Mä oon kade
Ja nyt ihan tällein: mä en ala lainaileen YHTÄÄN MITÄÄN. Se päättyis vaan siihenm, että mulla olis tässä lopussa kilometrin verran lainauksia, eikä se (varmaan?) olis hyvä asia. Kuitenkin, mä rakastan tätä tarinaa, mä rakastan näitä hahmoja, ja kiitos tuhannesti että sä oot kirjottanu tän♥♥♥
Niijoo, melkein meinas unohtuu, (no ei oikeesti, ajattelin tätä kokoajan ) JATKOA. Ja nopsaan
Kiitos.

Nirvu

[Pinski]

Hei kiitos tuhannesti ihanista kommenteista ^^

Tomsusein, arvaa helpotuinko kun totesit, ettei meikäläisen tyyli ole muuttunut  sitä mä ehkä eniten pelkäsin, kun aloin taas kirjottamaan, että koko tarinan tyyliteema heittäisi häränpyllyä! Ja sitten tosta sun kommentista: aina niin taattua Tomlaatuspekulointia ja voin kertoa, että tuosta parkkipetristä en pääse yli enkä ympäri, mua alkaa aina liikaa naurattaa kun yritän kirjottaa nykyään kyseisestä hahmosta, eieiei, ei tuu mittään nää on taas näitä juttuja mitä repeilen yksinäni kaupassa ja kasvatan kylähullun mainettani! Kiitos tästä!

nnora, ihana olet itse kun jaksoit vielä näinkin pitkän tauon jälkeen palata tätä lukemaan ja hei ei se mitään, mäkin olin tuossa tauon aikana päästäny itseni unohtamaan muutaman hahmon, piti itsellekin pikkusen palautella mieleen että missähän sitä mentiinkään! Ja voin muuten ihan btw kertoa, että melkein tipahdin tuolilta kun luin tuon siun loppulisäyksen  mun poskien värin olisi siinä vaiheessa löytäny paloautotuunaamon värikartasta!  Kiitos paljon sullekin!

Nirvu, kiiiiiiiitoskiiiiitoskiiiitos että uskaltauduit ulos antikommentointilaatikosta!  mä saan meinaan sellasta uskomatonta kirjotusboostia aina kommenteista (miten niin muka kommenttiholisti?). Mutta hei hus pois alemmuuskompleksit! Toki ne pitkät kommentit on aivan ihania, mutta mun päivän pelastaa ihan vaan tietokin siitä, että joku tätä tonttuilua lukee Eli pelkkä puumerkkikin siis riittänee ja kiitän sua muuten myös tosta Haitarimiehestä! Mahtava lempinimi, johon mun vilkas mielikuvitukseni loi heti komean näköisen ukkelin. Kiitän ja kumarran!

Ja sitten jatkoa (jonka pituus pikkusen venähti alkuperäisistä suunnitelmista)



43. Kun saapuu joulu kaupunkiin


"Voisitko vaihtaa isommalle vaihteelle?"

"Mitä?"

"VAIHDE! VAIHDA AINAKIN KOLMOSELLE!"

"MITÄ?"

"VAIH - ÄH, LAITA MUSIIKKI PIENEMMÄLLE!"

"MITÄ?"

"MUSIIKKI, äh, kiitos Ben", Emma huokaisi ja nojautui takaisin takapenkille.

Sed istui jälleen hyvin polleana auton ratin takana ja Ben näytti mietteliäältä tutkiessaan autoradion etupaneelia, joka olikin yllättäen irronut pojan säätäessä äänenvoimakkuutta.

"Minä taisin rikkoa sen", Ben totesi mutisten ja tökki nyökytellen irtonaisen paneelin nappuloita. "Jep, rikki on"

"Rikoit? Miten niin rikoit?" Sed kuulosti hieman närkästyneeltä.

"No en tahallaan", Ben puolustautui ja Emmaa hymyilytti. Pojat alkoivat kuulostaa yhä enemmän ja enemmän viisivuotiailta.

"Niin varmaan", nurisi Sed ja ajoi liikenneympyrään. "Sinä aina rikot kaiken"

"Miten niin minä aina rikon kaiken?" Ben narisi.

Sed tuhahti ja Emmaa hymyilytti. "Minun matkapiipparini -", Sed aloitti.

"Sinä itse tiputit sen nuotioon!" Ben älähti puolustuksekseen.

"Vain koska sinä aivastit ja minä pelästyin!"

"Et todellakaan voi syyttää siitä min -"

"Minun avaimenperäni, se hieno!"

"Se oli jo valmiiksi rikki!"

"Minun tuunattu kaakaokuppini!"

"Äidin vika!"

"Hahaa! Nyt muistan!" Sed innostui ja taputti käsillään rattia. "Minun leikkijunani! Sinä revit siitä piiput irti!"

"Sed", Ben huokaisi ja heilutti edelleen käsissään radion etupaneelia, "minä olin neljä!"

"Minä luulen", Emma keskeytti veljesten lapsellisen kinan hymyillen varovasti takapenkiltä, "että viisi, tai siis anteeksi, kuusi kierrosta riittänee"

"Häh?" Sed vilkaisi Emmaa taustapeilistä ja näytti kysyvältä.

"Tai siis", Emma päätti selventää, "normaalisti liikenneympyrään ajetaan sisään ja jatketaan heti matkaa"

"Mutta kun tämä on niin mukavaa", Sed hymyili hänelle taustapeilin kautta ja käänsi sujuvasti rattia jo kahdeksanteen kierrokseen. "Onhan minulla nyt jotain iloa ajamisesta oltava, kun joku nimeltä mainitsematon tyyppi meni ja rikkoi radionkin!"

"Voi pyhä puuro sentään, Sed!" Ben älähti. "Anna jo olla"

Sed mumisi hetken itsekseen. "Se oli sitä paitsi hyvä laulu"

Emma yritti peittää tirskahduksensa, mutta turhaan.

"Mikä nyt niin hauskaa on?" Sed tivasti muka-vakavana, mutta Emma huomasi pojan silmien pilkkeestä, ettei tämä ollut niin tosissaan kuin antoi olettaa.

"Ei mikään", Emma hymyili leveästi. "Pitää vain pistää korvan taakse tuo sinun musiikkimakusi"

"Miten niin?" Sed ihmetteli ajaessaan vihdoin ulos liikenneympyrästä. "Onko siinä jotain outoa sitten?"

"Ei ei, ei tietenkään", Emma kiirehti vastaamaan ja suki tukkaansa. "Harva poika vain kuuntelee Nylon Beatia"

Sed kääntyi vilkaisemaan Emmaa olkansa yli ja virnisti viekkaasti. "Minä olenkin erityinen"

Emma huokaisi, kun Sed käänsi jälleen katseensa tiehen. "Niinhän sinä vähän taidat olla", tyttö mumisi hiljaa itsekseen.

                                            *

Anaria räpytteli ruskeita silmiään hieman hermostuneena ja tuijotti ympärilleen. Aamuhämärä oli hiljalleen väistymässä, mutta auringonvalo näytti siltikin jäävän piiloon pilvien taakse. Jotkut sanoivat ihmisten maailman marraskuuta ankeaksi, mutta Anarian mielestä kaamosaika oli aina omalla tavallaan ollut hyvin kaunista. Nainen veti syvään henkeä ja otti muutaman askeleen. Siitä oli aikaa, kun hän viimeksi oli poistunut Joulumaasta.

"Kaikki hyvin?" Denny kuiskasi vaimonsa korvaan ja hipaisi tämän käsivartta lohdullisesti.

"Ei minulla hätää ole", Anaria totesi ja tajusi jälleen pysähtyneensä.

"Ria? Denny?" Bastienkin ilmestyi heidän vierelleen. "Mennäänkö?"

Denny nosti kätensä aikalisän merkiksi. "Odota hetki", Anaria kuuli miehensä mutisevan Bastienille.

Anaria vajosi hermostuneena ajatuksiinsa. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa ihmisten maailmassa sen jälkeen, kun hän oli paennut Virvatulelta. Ensimmäinen kerta jälkeen niiden kauhujen, jotka vieläkin vainosivat hänen vähäisiä uniaan. Anaria värisi muiston polttaessa häntä palavasti. Kaikki se kipu, ikävä ja ahdistus sekä pelko syntymättömän lapsen puolesta palasi hänen mieleensä hieman liiankin elävästi ja Anaria huomasi pitelevänsä kaulansa puolikuun muotoista palovammaa.

"Ria? Kulta?" Denny supatti hänen korvaansa varovasti Bastienin tarkkaillessa tilannetta. Anaria vilkaisi Bastienin tummia silmiä, jotka tuijottivat rävähtämättä takaisin. Mies ei ollut ikinä osannut olla kovin hienovarainen.

"Se vain", Anaria aloitti ja huomasi äänensä värisevän hennosti, "palasi kaikki taas mieleen"

Denny silitteli hänen valkeita hiuksiaan varovasti. "Pärjäätkö sinä?"

Anaria veti syvään henkeä ja nyökkäsi. "Kyllä tämä tästä"

"Ei sinulla ole hätää, Ria", Bastien astui lähemmäs heitä. "Minä ja Denny turvaamme selustan koko ajan ja Aarnit -"

Anarian onnistui virnistää jo hieman itsevarmemmin. "Luuletko sinä, etten minä pärjää muutamalle Virvatulelle?"

Bastien huokaisi helpottuneena ja myös Denny hymyili varovasti. "Nyt puhuu se Anaria, jonka minä tunnen", Bastien myhäili ja johdatti heidät eteenpäin kohti Jyväskylän keskustaa.

                                            *

"Tuota", Emma aloitti varovasti. "Huomenta"

Hän istui hyvin varautuneena puisella pitkällä penkillä ja naputteli sormillaan kuluneen pöydän pintaa. Tyttö huokaisi ja riiputti päätään jostain syystä hyvin ärsyyntyneenä hiuksiinsa, jotka ilmeisesti juuri sinä päivänä päättivät ryhtyä kilpailemaan vuoden Takkupehkotittelistä. Tukkansa Emma oli kuitenkin kaiken sen letittämisen, punomisen, solmimisen ja nyhtämisen jälkeen jättänyt lopulta auki ja alitajunnassaan hän kyllä tiesi, ettei kaikki se hermostuneisuus ja turhautuneisuus johtunut lainkaan hänen hiuksistaan, vaan sillä hetkellä hänen vieressään istuvan tytön ilmeestä.

"Lare hei", Emma huokaisi lopulta. "Älä näytä niin vihaiselta, jooko?"

"En minä ole vihainen", Lare totesi ja kohautti olkapäitään. "Sinä se tässä kummallisesti käyttäydyt"

"Mutta minä", Emma aloitti ja loi terävän katseen Lareen, "en ole ainoa"

"Olet oikeassa", Lare puuskahti, "nuo kaksi ovat kyllä kummallisen käyttäytymisen ruumiillistumia", tyttö lisäsi viitaten Sediin ja Beniin, jotka norkoilivat selät koulun harmaata tiiliseinää vasten.

Myös Emma vilkaisi poikia hymyillen pienesti. "Niinhän he ovat, mutta minä en tällä kertaa tarkoittanut heitä"

"Mitä sinä sitten tarkoitat?" Lare kohotti kulmiaan kysyvästi.

"Sinä", Emma pukkasi ystävänsä olkapäätä varovasti. "Sinä et ole ollut viime aikoina oma itsesi"

"Täh? Minä en ole ollut oma itseni?" Lare naurahti yllättyneenä. "Suuria puheita teiltä, hyvä neiti katoan-päiväksi-uskomattoman-komean-muukalaisen-seuraan"

Emma naurahti ja siirsi itsepäisen hiuspehkonsa korvansa taa. "Minulla taitaa olla melko paljon selitettävää"

"Lievästi sanottuna"

                                            *

Sed oli ristinyt kätensä puuskaan rinnalleen ja tarkkaili tiiviisti Emman jokaista liikettä. Tyttö istui ystävänsä Laren kanssa puisen pirttikaluston ääressä juttelemassa hiljaisella äänellä. Sed tiesi, että hänen olisi kuulunut olla hermostunut siitä, mitä Emma ystävälleen kertoisi, mutta levotonta tunnetta ei vain tullut. Sed luotti Emmaan.

"Eli", Sed kääntyi jälleen pikkuveljeensä päin. "Sinä ja Ronja siis?"

"Jep", Ben totesi nojaillen rennosti koulun seinää vasten.

"Sinä ja ihminen?"

"Jep"

"Sinä, tonttujen ja ihmisten välisten suhteiden jarruttelija, salassapysymisen puolestapuhuja ja -"

"- ihminen, kyllä", Ben päätti veljensä lauseen.

Sed nyökytteli hetken ja käänsi taas katseensa takaisin Emmaan. "Meidän pelimme on kyllä niin menetetty"

"Jep"

                                            *

Emma huokaisi ja käänsi katseensa Laren silmiin. "Sinä olet minun paras ystäväni ja minä haluaisin olla sinulle rehellinen -"

"Mutta?" Lare keskeytti. "Minä kuulen tässä aivan selvän mutta-sanan"

"Mutta", Emma jatkoi ja vilkaisi Sediä, joka keskusteli Benin kanssa. Kummatkin pojat hymyilivät. "Mutta tähän koko juttuun liittyy niin paljon tekijöitä ja salaisuuksia, jotka eivät oikeastaan ole minun kerrottavissani"

Lare pudisteli päätään. "Nyt meni muuten lentäen ohi", tyttö vihelsi ja nojautui pöydän päälle kätensä varaan. "Selitähän hieman yksinkertaisemmin"

"En minä oikeastaan voi", Emma hieroi ohimoitaan ja tuhahti kärsimättömänä. "Minä pyydän sinua vain luottamaan minuun ja kun oikea hetki tulee, minä lupaan kautta kiven ja kannon kertoa sinulle koko tarinan"

Lare huokaisi. "Minua ärsyttää, kun sinä olet tuollainen"

"Häh? Millainen?"

"Noin salaperäinen, ihan kuin sinä olisitkin yhtäkkiä joku James Bondin kauan kadoksissa ollut tyttärentytär ja koko maailma räjähtää, jos kerrot siitä minulle!"

"Lare hei", Emmaa hymyilytti. "Hidastahan taas vähän"

Lare nosti jalkansa puisen penkin päälle ja kietoi kätensä tiukasti niiden ympärille. "No okei, ehkä ei nyt sentään", tyttö virkkoi ja vilkaisi jälleen pohtivasti tonttuveljeksiin päin. "Mutta noista kahdesta sinun on aivan pakko kertoa minulle jotakin"

"Ja mitähän neiti mahdollisesti haluaa tietää?"

"Keitä he ovat? Mistä he tulivat? Miksi heillä on aina pipot päässä? Onko tuo toinenkin varattu?"

"He", Emma aloitti puhuen mahdollisimman hiljaa, etteivät pojat vain vahingossakaan kuulisi, "ovat Sed ja Ben Green-öh-lundqvistaijotainsinnepäin, he tulivat mitä ilmeisemmin Ruotsista ja käyttävät pipoja, koska myönnä pois, täällä on kylmä. Ja jos Beniä tarkoitat niin voin aivan rehellisesti vastata, että en tiedä sen pojan seuraelämästä tuon taivaallista. Hyvä kun olen edes omista suhteistani selvillä"

"Ruotsista?" Lare toisti yllättyneenä. "En usko. Ehei, en todellakaan usko!"

Emma pudisti päätään. "En minä pyydäkään sinua uskomaan. Pyydän vain, että vielä nyt tuo vastaus riittäisi sinulle"

"Emma", Laren ääni madaltui ja tämä tarttui Emmaa varovasti kädestä. "Sinä oikeasti hieman pelotat minua"

"Anteeksi", Emma henkäisi ja antoi kovan ulkokuorensa rikkoutua. "Tällä hetkellä minä pelotan ehkä itseänikin"

"Mihin sinä olet sekaantunut?"

Emma pudisti päätään, mutta ei vastannut. Enemmän kuin mitään muuta, hän olisi vain halunnut kertoa Larelle totuuden. Kerrata yksityiskohtaisesti viime päivien tapahtumat ja vuodattaa kaiken sen pelon, järkytyksen ja epävarmuuden tulevasta ystävälleen, joka jo pelkällä läsnäolollaan auttoi häntä hengittämään tasaisemmin.

"Okei", Lare rikkoi hiljaisuuden ja kietoi kätensä Emman hartioiden ympärille. "Sinun ei tarvitse kertoa minulle -"

"Kiitos, Laura"

"- vielä. Mutta Emma, minä haluan joskus totuuden. Enkä nyt puhu siitä hetkestä, kun me kummatkin istumme ryppyisinä kuin rusinat vanhainkodin kiikkutuoleissa ja paljastamme vihdoin elämän tarkoituksen toisillemme"

                                            *

Salandra pahoinpiteli virkattua baskeria väkisin kurittoman tukkansa päälle ja joudutti askeleitaan. Muutaman kerran hän vilkaisi olkansa taakse, mutta unohti tämän eleen heti kun oli varma, että kukaan ei enää seurannut häntä. Salandra virnisti itsekseen. hallituksen varjostajat oli oikeastaan melkein liiankin helppo eksyttää.

Tyttö kapusi ulos Otto-automaatista ja suoristeli punaisen jakkutakkinsa helmoja. Hän varmisti vielä nopeasti kaupan heijastavista ikkunalaseista, että suipot korvankärjet jäivät varmasti piiloon lilan baskerin alle. Ikkunan toisella puolella, kaupan sisällä, nuori mies hymyili hänelle ja vinkkasi silmää. Salandra väläytti sädehtivän hymynsä miehelle ja kääntyi jatkamaan matkaansa.

Kotalan kahvila-konditoria toi Salandran mieleen Joulukaupungin pikkukahvilat ja kaakaopuodit. Tyttö astui sisään konditorian lasiovesta ja pujahti peremmälle pienen tiukumaisen kellon helistessä. Tummat puolipaneloidut seinät ja muhkean kutsuvat miltei nojatuolimaiset istuimet toivat hänelle yllättävän kotoisan olon.

Kahvila oli miltei tyhjä lukuunottamatta kahta vanhaa miestä ikkunapöydän ääressä ja hattupäistä seuruetta hämärimmässä nurkkapöydässä. Salandra huokaisi hymyillen ja suuntasi kuluneen laminaattilattian poikki nurkkapöydän luo.

"Ihan totta, Bastien", Salandra hymähti huvittuneena saavuttuaan hattupäiden luo. "Knalli?"

"Hei vain sinullekin", Bastien murahti ruskea knalli päässään ja työnsi tyhjää tuolia tytön eteen.

Salandra istui alas ja Anaria kumartui vaalea tukka pöytää pitkin viistäen hänen puoleensa. "Mitä sinun isäsi halusi?" nainen kysyi mustan lippapiponsa alta.

"Sinä siis kerroit heille?" Salandra käännähti Bastieniin päin, joka vain kohautti olkiaan.

"Miksei meille olisi saanut kertoa?" Denny vaati tietää.

"Äh, ihan sama se oikeastaan on", Salandra huiskautti kädellään. "En vain halunnut huolestuttaa teitä enää yhtään enempää"

"No?" Bastien kumartui myös lähemmäs. "Mitä vanha kunnon Drummis halusi?"

Salandra vilkaisi heitä kaikkia vuorotellen, huokaisi syvään ja kertoi sitten koko tarinan siitä, kuinka häntä ja Anariaa epäiltiin Lao Millerin kidnappauksesta ja tämän jälleenkatoamisesta. Salandran puhuessa Denny kalpeni lähes yhtä valkeaksi kuin Anarian hiukset, Anaria itse pysyi täysin vaiti ja Bastien puolestaan vakavoitui entisestään, jos se edes oli mahdollista.

"Me olemme olleet huolimattomia", Bastien totesi lopulta, kun Salandra oli lopettanut tarinansa ja heidän keskuudessaan oli vallinnut pitkä ja hyytävä hiljaisuus.

"Mutta hetkinen", Denny pisti väliin. "Jos sinä kerran olet yksi pääepäillyistä, eivätkö hallituksen tutkijat seuraa sinun jokaista liikettäsi?"

Salandra pudisti päätään. "Minä eksytin heidät Erämaan rajoilla"

"Entäs Anaria?" Denny lisäsi luoden vaimoonsa tutkivan katseen. "Luulisi heidän seuraavan häntäkin"

"Minä luulen", Bastien aloitti karheasti, "että heidän on vaikea aloittaa varjostamista, jos kohteen alkupaikannus on epäonnistunut"

"Mitä sinä tuolla tarkoitat?" Denny vaati tietää ja heitti hupun kirkkaanpunaisen piponsa päälle.

"Tarkoitan", knallipäinen Bastien supatti, "että he luultavasti ovat määränneet myös Anarialle seuraajan, mutta seuraajan ei ole vielä onnistunut löytää kohdettaan. Tehän ette ole olleet pieneen hetkeen edes kotona"

"Aivan", Salandra ymmärsi. "Minut heidän oli helppo paikantaa. Luultavasti isäni oli jo käskenyt heidät valmiusasemiin kutsuessaan minut käymään"

"Tiedättekö", Anaria puhui varovasti oltuaan pitkään vaiti. "Tämä muuttaa luultavasti kaikki suunnitelmamme päälaelleen"

"Kuinka niin?" Salandra ihmetteli.

"Sinun isääsi siis kuulusteltiin myös tästä asiasta?" Anaria varmisti ja Salandra nyökkäsi.

"Kyllä, mutta se on vain heidän menettelytapansa. Enhän minä edes ole paljon tekemisissä isän kanssa"

"Mutta jos heidän menettelytapansa on kuulustella epäiltyjen perheenjäseniä, niin ettekö te huomaa samaa ongelmaa tässä kuin minä?" Anaria kysyi hyvin vakavana ja samassa Anarian sanat iskivät myös Salandraan. Hän ymmärsi heti naisen huolen.

"Sed ja Ben", Denny lausui ääneen sen, mitä he kaikki olivat ajatelleet.

"Siitähän muuten riemu repeää, kun hallitus tulee noutamaan poikia kuulusteluun ja he ovatkin linnottautuneet ihmisten taloon leikkimään kotia kohteensa kanssa", Salandra vitsaili synkästi, eikä kukaan edes hymähtänyt. "Mitä me nyt teemme?"

                                            *

Emma ihmetteli todella suuresti, ettei ennenaikainen kaljuuntuminen ollut vielä iskenyt häneen. Hän vilkaisi vierellään seisovia tonttuveljeksiä, jotka hykertelivät hysteerisesti keskenään ja nykivät pipojaan kuin pahimmatkin pakko-oirepotilaat. Emma naksautti kieltään ja tuhahti suurielkeisesti. Koko koulupäivä oli ollut yhtä tuskaa. Biologian tunnilla he olivat juuri kaikkien sattumien kautta käsitelleet soluja sekä perinnöllisyyttä ja Sed oli Emman riemuksi kuluttanut koko tunnin hahmottelemalla, miltä heidän lapsensa näyttäisivät.

Biologian jälkeen Sed oli jatkanut samaa teemaa kuvaamataidon vapaan taiteen tunnilla ja maalannut heille ja heidän olemattomille lapsilleen suuren maalaiskartanon. Kun Emma oli katsonut kuvaa ja ihmetellyt pientä häkkiä kartanon takapihalla, oli Sed selittänyt sen olevan lemmikkiaitaus Roopelle ja kolmelle kesyporsaalle. Sen jälkeen Emma oli päättänyt olla kysymättä enää yhtään mitään pojan oudoista taideteoksista. Ja kaiken tämän lisäksi tytöstä tuntui, että luultavasti pahin oli vielä edessä.

"Tervetuloa Jyväskylän taidemuseoon", vanha nainen narisi heidän edessään näyttäen jäykemmältä kuin rautakanki harmaassa jakkuhameessaan ja tiukasti miltei leukaan asti napitetussa kauluspaidassaan. "Toivon, että viihdytte ja nautitte taiteesta yhtä paljon kuin minäkin. Kultainen metsä on näyttely Suomalaisen metsän rikkauksista ja kauniista värivivahteista -"

"Näitkö Ben?" Sed kuiskutti veljelleen.

"Mitä?" Ben supatti takaisin.

"Hänen mekkonsa tutisi hassusti, kun hän puhui värivivahteista. Katso, taas!"

Emma käännähti poikiin päin äkkipikaisesti, kun nämä purskahtivat huonosti peiteltyyn nauruun. "Nyt olette hiljaa", hän sihisi vaarallisesti ja kääntyi jälleen kuuntelemaan museo-opasta.

Nainen oli kuitenkin ilmeisesti antanut heille luvan lähteä kiertämään näyttelyä, sillä kaikki Emman muut kurssitoverit liukenivat pois heidän ympäriltään. Emma huokaisi ja riiputti päätään. Ennenaikainen kaljuuntuminen tuntui olevan hyvin hyvin lähellä.

                                            *

Samm Glounen saapui Herttatielle varhain aamupäivästä, muttei löytänyt kansiossa mainittua kohdetta mistään. Hän tutki ympäristön tarkasti, muttei tytöstä eikä niin ikään Greenin veljeksistä näkynyt jälkeäkään. Ehkäpä he saapuisivat pian, hän tuumi itsekseen ja asettautui väijyksiin läheiseen pikkumetsään, josta oli hyvä näkymä alas Herttatien talolle. Samm avasi jälleen kansion, jonka päällikkö Drummond oli hänelle antanut ja tutki kohteen tiedot uudelleen aikansa kuluksi. Poika kurtisti kulmiaan. Kyseessä oli suojelutehtävä, mikä sinänsä oli outoa, sillä Samm ei muistanut ikinä kuulleensa moisesta. Toki heillä ja muilla virastoilla oli ennenkin ollut paljon suojelutehtäviä, muttei ikinä sellaista, joka liittyi ihmiseen. Kuka tämä ihminen oikein oli?

                                            *

"Et sinä näytä kaljulta, kulta"

"En minä sanonutkaan mitään näyttämisestä, totesin vain että miÄLÄPUHALLAMINUNTUKKAANI!"

"Hei Sed, positiivista! Sait vain perinteiset naiselliset tukkaraivoamiset ilman höykytystä kulta-sanasta!"

"Jes! Minä olen mestari!"

"Sinä olet rasittava!"

Emma, Sed ja Ben istuivat aution puiston penkillä ja katselivat ohi kulkevia ihmisiä. He olivat päässeet taidemuseosta ajoissa pois, eikä Emma ollut heti halunnut lähteä kotiin päin. Taidemuseoreissu oli mennyt yllättävän hyvin, jos ei laskettu muutamaa hillitöntä naurukohtausta Beniltä ja Sedin toteamuksia siitä, kuinka jokainen metsätauluihin maalattu maahinen tai peikko näytti kuulemma erehdyttävästi joko sijaisopettaja Halenilta tai Roopen kaksoisolennolta.

"Tuota, Emma", Sed aloitti edelleen hymyssä suin. "Minun piti kysyä sinulta yhtä asiaa -"

"Ei, ei, ei", Emma keskeytti. "Minä en mene naimisiin sinun kanssasi, en hanki polttopallojoukkuellista lapsia tai rakenna pihalle häkkiä kesyporsaille sekä Roopelle. Pelkässä seurusteluyrityksessäkin on jo tarpeeksi"

"Hemaisevaa, rakas, mutta en minä sitä ollut kysymässä", Sed virnisti ruskeat silmät välkkyen. "Minä vain kuulin muutaman muun oppilaan puhuvan jostain vanhojen tansseista. Viitsisitkö vähän valaista?"

"Vanhojen tanssit?" Benkin kiinnostui. "Kuulostaapa yllättävän, hmm, kurttuiselta"

Emma ei tiennyt itkeäkö vai nauraako. "Vanhojen tanssit järjestetään aina alkuvuodesta lukion toisen vuoden opiskelijoille"

"Mutta eiväthän lukiolaiset vielä vanhoja ole?" Ben ihmetteli.

Sedin ilme oli aluksi hyvin mietteliäs, mutta sitten poika ilmeisesti laski yhteen yksi plus yksi. "Hei, hetkinen, Emma hyvä! Sinä olet lukion toisella luokalla!"

Emma nousi ylös valkoiselta penkiltä. "Niinhän minä olen"

"Hahaa! Eli sinulla on jotkut tooooodella mukavat tanssiaiset tulossa, etkä sinä ole edes minulle kertonut niistä -"

"On ollut vähän muutakin ajateltavaa!"

"- eli nyt on minun vuoroni tuhahtaa ja suuttua sinulle, neiti armas punapää!"

Emma ei ollut uskoa silmiään, kun Sed risti kädet rinnalleen ja käänsi päänsä koppavasti pois päin. Hän tiesi, ettei poika todellakaan ollut tosissaan, mutta silti koko ele oli niin epäsedmäinen, ettei Emma voinut muuta kuin tuijottaa.

"Siinähän lepyttelet", Ben virnisti näyttäen hyvin paljon isoveljeltään.

Emma huokaisi kärsimättömänä. "Älä viitsi, Sed! Huono vitsi. Sitä paitsi", Emma virkkoi ja kallisti päätään niin, että punainen hiustulva valui osittain hänen silmilleen, "et sinä oikein edes vaikuta miltään tanssiaistyypiltä"

Ne olivat ilmeisesti taikasanat. Sed käänsi jälleen kalpeat kasvonsa Emmaan ja nousi myös ylös penkiltä. Poika miltei hyppäsi Emman eteen ja tarjosi tälle kättään.

"Mitä sinä oikein meinaat?" Emma kysyi tuijottaen Sedin ojennettua kättä ihmeissään.

"Saanko luvan?" Sed kuiskasi hänelle hyvin matalalla äänellä ja jälleen kerran Emma tajusi, kuinka uskomattoman lämpöiset Sedin silmät olivatkaan.

"Sed", Emma lausui varovasti. "En minä voi ottaa sinua kädestä"

"Emma, meillä on molemmilla hanskat kädessä ja ellen väärin muista niin sinun tumppujesi alla on vielä yhdet sormikkaat -"

Emma kohautti olkapäitään. "Minun sormeni palelevat helposti"

"- joten minä olettaisin, että sinä voit aivan turvallisin mielin antaa minun tanssittaa sinua ja näyttää uskomattomat pyörähtelytaitoni", Sed hymyili itsevarmasti.

"Äh, Emma, anna mennä vain!" Ben kehotti istuen edelleen puiston penkillä heidän takanaan. "Sed on oikeasti hyvä tanssija"

Emma vilkaisi Sedin olkapään yli Beniä kysyvä ilme kasvoillaan. "Ja mistähän sinä sen tiedät?"

Ben ei mennyt lainkaan hämilleen, vaan nytkäytti hieman päätään ja hymyili salaperäisesti. "Veljessalaisuuksia"

Emma kääntyi katsomaan takaisin Sediin päin. "Me olemme hyvänen aika keskellä puistoa! Emme me voi vain ruveta valssaamaan täällä"

"Tekosyitä, sinä et vain uskalla"

"Ei se ole siitä kiinni"

"Hmm", Sed mumisi ja haki yllättäen kasvoilleen surullisen koiranpennun ilmeen. "Eli sinä et vain halua tanssia minun kanssani?"

"Minä, äh, siis -", Emma änkytti ja kadotti kaikki sanansa, kun Sed kallisti päätään näyttäen hyvin halattavan rutistettavalta. "Äh, olkoon", tyttö lopulta puuskahti ja tarttui Sedin käteen.

Pojan ilme kirkastui hetkessä ja tämän toinen käsi hakeutui Emman vyötärölle. "Ben! Laula jotain!"

"Täh? Enhän laula!"

"Laulatpas!"

"Enhän!"

"Joopas!"

"Eipäs!"

"Nyt lopetatte kumpikin!" Emma tiuskaisi edelleen Sedin käsivarsilla. "Minä en kohta tanssi yhtään mitään, jos te jatkatte tuota!"

Sed loi erittäin anelevan katseen veljeensä. "Beeeeeeeen"

Ben huokaisi ja heristi sitten sormeaan isoveljelleen. "Sinä jäät minulle todella ison kasan palveluksia velkaa"

"Kiitos, ihanaparasveljeni!" Sed hihkaisi ja kääntyi katsomaan Emmaa. "Ben oli paras meidän kuoromme soololaulajista"

"Kuoron? Te olitte kuorossa?"

"Kolme vuotta", Sed nyökkäsi hymyillen.

"Te olette kyllä outoja", Emma totesi, mutta hymyili kuitenkin Sedille. Poika veti hänet tiukemmin lähelleen ja Emma tunsi poskiaan kuumottavan. Sed lähti viemään häntä varmoin askelin ja Emma tajusi Benin olleen oikeassa. Poika osasi tanssia ja kaiken lisäksi vielä älyttömän hyvin. Koko tilanne oli toisaalta erittäin ihana, mutta samanaikaisesti täynnä vikoja. Emma olisi halunnut koskettaa Sediä, muttei voinut. Hän olisi halunnut olla rauhassa pojan kanssa, mutta sen sijaan he syleilivät toisiaan keskellä yleistä puistoa ja heidän takanaan Ben ryki kurkkuaan ja ryhtyi laulamaan -

"Elvistä? Sinä laulat Elvistä?" Emma pysähtyi kysymään tanssin lomasta.

Ben virnisti itsevarmasti. "Todellakin minä laulan Elvistä!"

Emma nauroi Sedin olkapäätä vasten. "Te olette uskomattomia!"

Myös Sed nauroi ja puristi hänen selkäänsä hellästi. "Emma, minä -"

Emma nosti katseensa Sediin ja poika näytti menevän hieman hämilleen. "Mitä, Sed?"

Sed takelteli hetken, huokaisi ja lopulta hymyili. "Ei mitään"

                                            *

Samm Glounen haukotteli pitkään ja hartaasti. Kohde ei ollut vieläkään palannut kotiinsa. Poika oikoi puutuneita jalkojaan ja nousi ylös kylmältä sammalmättäältä. Hän aikoi kävellä hieman ajan kuluksi, mutta kovin pitkälle hän ei kuitenkaan päässyt.

"Sinä teit virheen tullessasi tänne", puhui ääni, joka oli samaan aikaan hyvin kirkas, lapsekas ja kuulas, virheetön.

Yllättäen Samm huomasi tärisevänsä. Miksi tuo ääni sai hänet pelkäämään?

"Olen odottanut niin kauan. Sinä teit virheen tullessasi tänne", kaunis ääni toisti jälleen, mutta Samm ei nähnyt puhujaa. Ei, ennen kuin oli liian myöhäistä.