Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja isot onnittelut voitosta, joka vihdoin ja viimein osui kohdalle!
Lähdin tutkimusmatkalle listaukseesi yövuoroni ratoksi, enkä päässyt kovin pitkälle, kun huomioni kiinnittyi tämän tekstin suloiseen nimeen ja Neville/Lunaan, joka on ehdottomasti yksi lemppariparituksistani. Kaikessa erilaisuudessaan ja omalaatuisuudessaan he sopivat toisilleen niin hyvin ja luontevasti, ja se tulee ihanasti ilmi myös tässä tarinassa. Se luonnehdinta, että kaksi valtavirrasta erkaantunutta polkua törmää toisiinsa, kuvaa mielestäni tämän parituksen potentiaalia ja luonnollisuutta todella osuvasti. Molemmat hahmot ovat hieman hyljeksittyjä, etäämpänä niistä normeista jotka saavat valtavirran kokemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta keskenään, ja lämmittääkin kovasti sydäntä ajatella, että he löytävätkin toisensa ja oman yhteenkuuluvuutensa. Kirjoja lukiessani toivoin molemmille pelkkää hyvää, ja on niin ihanaa lukea tällaisia tekstejä, joissa he löytävät sen hyvän ja se vieläpä pysyy vuosikaudet. ♥ Niisk, olen ihan herkistyneessä mielentilassa täällä!
Runsas, värikäs kuvailu sopii minusta mitä mainioimmin tällaiseen tunnelmointitekstiin, joka keskittyy yhteen hetkeen ja sen merkityksellisyyteen. Lopun tulevaisuusmaininnasta välittyy sellainen fiilis, että tämä sateinen iltapäivä keltaisen sateenvarjon alla on kaikessa merkityksellisyydessään painunut niin hyvin muistiin, että sen vivahteet ja yksityiskohdat kantavat vielä vuosienkin päähän. Kauniin ja rauhassa viipyilevän kuvailun ansiosta kaiken pystyy näkemään selvänä mielessä, eikä pelkästään näkemään, vaan muutenkin aistimaan - esimerkiksi tip-tip-tipahtelevat sadepisarat ja sateesta nahkeat lehdet ovat niin eläväisiä yksityiskohtia, että huokailen sisäisesti ihastuksesta! Vielä ympäristökuvausta enemmän fiilaan kuitenkin itse hahmojen kuvauksia, etenkin noita kursivoituja kohtia - niiden vivahteikkuudesta ja muun tekstin joukosta erottuvasta painokkuudesta tulee minulle sellainen fiilis kuin pääsisin seuraamaan konkreettisesti sitä, miten ihastuneet ihmiset näkevät toisensa. Silmät eivät ole vain syvät, vaan ne ovat
valtamerisilmät, eivätkä hiukset ole vain sotkuiset, vaan niiden
takkuihin oli kuiskattu monta salaisuutta - assosiaatioita ja ajatuskulkuja, joihin heijastuu minusta niin kauniisti se tunnelataus, joka tilanteessa vallitsee ja jonka ihastuksen kohteen läsnäolo ja tarkastelu saa aikaan. Aaa, olen niin fiiliksissä! Pidän jotenkin kamalasti tällaisesta ratkaisusta, että tekstin rytmi ja rakenne ikään kuin hieman muuttuu kursivoitujen pätkien kohdalla - ne ikään kuin vievät mennessään, mikä täydentää loistavasti tarinan intensiivistä tunnepuolta.
Pidän siitä, miten ihan tavallisessa päivässä onkin myös epätavallisuutta, erityistä merkityksellisyyttä, ja siitä, miten suudelma on limainen ja liian lyhyt, mutta silti ihana. Tässä on sellaista miellyttävää realistisuuden ja aitouden tuntua, vaikka samalla tässä on paljon satumaista kauneutta - vastustamaton sekoitus, ja sitä paitsi myös aitous ja arkisuus on kaunista oikean ihmisen seurassa! Rakastan muuten sitä, miten kerrankin suudelma kuvataan limaisena ja liian lyhyenä, koska sellaisiahan ne aika usein ovat, vaikka fiktiossa ne monesti esitetäänkin täydellisen hekumallisina kaikin puolin.
Tosiasia kuitenkin on, ettei limaisuuskaan tee suudelmasta huonoa tai vähemmän hekumallista!
Keltaisen sateenvarjon alla oli turvallista olla käsi kädessä ja leikkiä hetken, että sen alle voisi jäädä ikuisuudeksi.
Ihanaa, ettei hetki jää vain hetkeksi eikä leikki leikiksi. ♥ Nautin aina kovasti tällaisesta hetkellisestä eskapismista, kun voi päästää irti kaikesta ikävästä ja olla suojassa kaikelta pahalta vaikka sitten keltaisen sateenvarjon alla, ja erityisen ihanaa on se, jos siitä saa nauttia vielä monet kerrat, kun on rinnalla ihminen, jonka kanssa murheetkin on helpompi kantaa.
Kiitos kovasti yövuoroni piristämisestä, nautin tästä lukukokemuksesta täysin rinnoin!
-Walle
