Halla (viivy vielä pidempään), (S)

[shaya]

Ikäraja: S
Esilukijat: Parisade ja Ruskapoika, pusuja sinne!
Genre: surumielistä draamaa rakkaudesta
Paritus: Bill/Fleur/Barty Jr
Vastuuvapaus: En omista kuin sanani.
Summary: Aikanaan hetki lipuu ohi, aikanaan hetket harvenevat.

A/N: Tämä teksti syntyi pääasiassa kolmesta syystä: Vehka pyysi minua kauan sitten kirjoittamaan hänelle joskus jotakin paperinkarheaa, Epik sanoi eräässä keskustelussamme Fleur/Barty Juniorin olevan aika herkullinen paritus, ja siksi myös, että tänään läksyt eivät houkutelleet ollenkaan yhtä paljon kuin kirjoittaminen. Pidän tästä kovasti itse - ja parituksestakin; rarea toki, mutta tätä oli hauska kirjoittaa!

Sitten muutama seikka itse tekstistä, joka kieltämättä on (turhankin) täynnä pieniä yksityiskohtia, joilla on itse asiassa merkityskin ja niitä voisin hieman selventää.  Kukkavalinnat ensinnäkin; ruusut ovat tunnetusti rakkauden kukkia, jotka symboloivat intohimoa ja rakkautta (punaisina) - orvokit taas symboloivat kukkaiskielessä uskollisuutta. Lisäksi tuolta voi poimia vaikkapa sellaisen yksityiskohdan kuin hopeiset hanat; ne ovat viittaus Bartyyn. Teksteissäni on useinkin tällaisia pieniä seikkoja, mutta ei siitä sen enempää - sen sijaan lukekaa, nauttikaa ja kommentoikaa toki, arvostan kovasti!

Tekstin kappaleet eivät myöskään ole kronologisessa järjestyksessä.
FF50: 047. Koti, OTS20: Delacourit, Rare10: Fleur Delacour/Barty Kyyry Jr

Ne päivät eivät olleet niin kuin nämä uudet. Harmaat.

Fleur katsoo ulos ikkunasta pieneen puutarhaan eikä sääli hallanraiskaamia kukkasiaan ollenkaan; eiväthän ne sillä mitään tekisi. Eikä kukaan mitään ruskeiksi muuttuneilla ruusuilla ja pakkasensinertämillä orvokeilla tee muutenkaan, aikansa kaikella, niin edelleen.

Ne ovat selityksiä, eivätkä koskaan aivan niin kuin ennen (eivät koskaan aivan tarpeeksi).

Pihatie on soraa. Fleur pitää enemmän asvaltista, siitä kuinka se sentään laittaa vastaan korkokengänkoroille, siitä kuinka se on harmaa ja säälimätön sateellakin. (Siitä kuinka se satuttaa jos sille kaatuu.) Bill ei pidä asvaltista, siksi on soraa. Fleur ei laittanut vastaan, istui hiljaa keittiössä ja katseli kuinka sitä laitettiin. Kylpyhuoneen hanat sentään ovat hopeaa.

Bill sanoo, että Fleur on edelleen kaunis, ensimmäiset rypyt suupielissäänkin, vatsanympärys tuuman suurempanakin.

Fleur ei sano mitään. Hän miettii, miksi (minä en rakasta sinua).

*

Kuolonsyöjät eivät koskaan kiinnostuneet Irvetasta, ja Billistä se on helpottavaa, mukavaa, turvallista. Irvetassa ei ole ikkunoita; jos, niin lasit ovat valkoisen jään peitossa. Kenenkään ei tarvitse nähdä sisälle eikä ulos, siitä Bill pitää ja huokaa katsellessaan heijastustaan lasista.

Joskus hän näkee Fleurin katseessa välähdyksiä. Ne ovat violetteja, taittavat silmät hieman väärän värisiksi, väärän värisiksi Billille. Hän ei osaa tulkita niitä ja hämmentyy: ovatko ne kaipausta kipua toivoa epätoivoa turhautumista eivät niistä mitään?

Aikanaan hetki lipuu ohi, aikanaan hetket harvenevat.

Sota loppuu.

Bill unohtaa kysyä, ei kysy ja unohtaa. Fleur tuoksuu aamuisin enää puhtaalta.

*

Simpukkamökissä vallitsee usein hiljaisuus. Sellainen kova ja teräväkulmainen, joka pakottaa vilkuilemaan ympärilleen ja pitämään jalassa seitsemän sentin piikkikorkoja, kävelemään ympäri taloa silloin kuin odottaa.

Fleur odottaa. Hän ei tiedä missä Bill on (tietää milloin Bill palaa).

Hiljaisuus. Ääni.

Barty katselee Fleuria pää kallellaan ja saa tämän hymyilemään. Silmät ovat tummat ja kuin tiikerin, kirkkaat ja terävät ja aina liian vähän yllättyneet, jotta Barty voisi jättää palaamatta. Hän ei pidä tästä talosta.

Talo on juuri sellainen, jollaista Fleurilta sopii odottaa. Prameileva, kaunis, hyvä kodikas viaton. Pitsiset alusvaatteet ovat valkoiset ja loistavat valoa. Fleur on vaalea. Valo on violetti.

*

”Kuka on B?”

Fleur nostaa katseensa omenapiirakkataikinasta. Billin kädessä on piirros, koukeroinen ja vaikeaselkoinen ja harmaasävyinen, alakulmassa lukee vain B eikä Bill epäile mitään, hymyilee vain, kuin kysyäkseen: onko tämä ystävältäsi, haluatko tämän kehyksiin makuuhuoneen seinälle?

En vitussa, ajattelee Fleur. Tiedätkö, hän ei ole sellainen ystävä. ”Ah, yksi ystävä vain. Béatrice”, sanoo Fleur.

Tiikeri piirroksessa tuijottaa Fleuria vastapäiseltä seinältä kun he käyvät nukkumaan.

*

Barty ei kysele mitään, ei koskaan. Istuessaan keittiönpöydän ääressä toinen jalka tuolilla (vaikka Fleur katsoo pahasti askareidensa lomasta) hän on hiljaa tai hyräilee. Bartyn hyräilemiä lauluja ei löydy Billin vinyylilevykokoelmasta, mutta Fleur tuntee ne kyllä.

Barty tietää. Tekee olettamuksia. Fleur ei korjaa, joskus toinen on oikeassakin.

”Sinä et ole mikään hyvä ihminen”, tämä sanoo kun häntä kieltää nostamasta jalkojaan pöydälle (taas). ”Sinä voit olla nätti pikkuvaimo ja pyöräyttää hänelle tämän paskan jälkeen pari kakaraa vaikka itse Voitonpäivänä, mutta kyllä sinä sen itsekin tiedät: se on vain illuusiota kaikki.”

Ei siihen voi sanoa mitään.

Rakas, sellaisen viestin Barty piilottaa seuraavaan kiehkuraiseen piirrokseensa, jonka jättää Fleurin alusvaatelaatikkoon (siihen pienempään, jossa hän säilyttää niitä tummia ja pitsisiä).

*

Victoire syntyy voitonpäivänä. Fleur itkee. Bill luulee että ilosta, vaikka näkee violetit reunukset vaimonsa silmissä.

He päättävät nimen yhdessä, ainakaan Fleur ei laita vastaan. Istuu vain sängynreunalla ja on hiljaa, katselee lasta Billin sylissä. Toinen nimi on sentään Béatrice.

Tytöllä on tummat hiukset, sitten kuin hän kasvaa. Syvänpunaiset, ei sellaiset kuin kummallakaan heistä. Fleur sanoo, se johtuu varmaan veelangeeneistä. Bill ei kysy, ajattelee että joskus sitten, ei koskaan. Pitää lähteä töihin.

Aamuisin Fleur vilkuttaa ovelta, tyttökin sitten kuin on vanhempi ja osaa jo seisoa ja nauraa. Bill suukottaa molempia poskelle, Fleurin poskilla ei tunnu enää puuterikerrosta eikä tuoksussa ole muuta kuin arkiaamua.

Bill sanoo Fleurin olevan kaunis vieläkin, vaikka he vanhenevat. Aina, hän sanoo. Minä rakastan sinua.

Nämä päivät eivät ole niin kuin ne, Fleur vastaa. Halla viipyy orvokeissa pidempään.

[Sakura]

Tähän aikaan ei varmaan pitäisi kommentoida mitään, mutta. Tämä on kaunis. Ja varmasti sopii luettavaksi tähän aikaan, toisaalta voisin kuvitella tämän myös johonkin sellaiseen kirkkaaseen pakkasaamuun; sellainen fiilis tästä jäi. Jotenkin viileä, vähän teräväreunainen, hienovarainen. Nimi on mielenkiintoinen joten siksi avasin tämän, paritusta en edes katsonut vaan jostain syystä luin ensin viimeisen lauseen ja sitten olikin pakko lukea kaikki.

Fleurin hahmosta mulla ei ole koskaan ollut kovin syvälle menevää tulkintaa, mutta voisin kuvitella hänet tällaiseksi. Bill tuntuu tässä hieman surulliselta hahmolta, jopa vähän arthurmaiselta - häntä olen aina pitänyt vähän liiankin kilttinä. Bartystä mulla on ollut vain hataria mielikuvia. Tämä tulkintasi on kyllä mielenkiintoinen. Aika kettumaiselta näin lievästi sanottuna tuo Bartysi tuntui, mutta voin hyvin kuvitella että se on niin, ja Fleur ei vaan pääse irti siitä ja toisaalta nauttiikin siitä. Tuntui myös jotenkin siltä, ettei tämä Fleur oikein päästä ketään kunnolla lähelleen, ei Billiä (enää?) eikä Bartyakaan täysin. Tai ehkä tuo Barty vain tuntui niin epätasapainoiselta persoonalta, etten halua ajatella että Fleur oikeasti rakastaisi sitä, ainakaan samalla tavoin kuin ehkä Billiä joskus.

Pidin violetista, Fleurin alusvaatteista, hopeisista hanoista, talosta jollaista Fleurilta sopii odottaa. Pidän myös kirjoitustyylistäsi ja siitä kuinka käytät sanoja, kuinka vaikkapa pihatien soralla voit kertoa niin paljon asioita, ja että se on kaunista olematta liian koukeroista. Noita sulkuja oli kuitenkin mun silmääni vähän turhan usein, varsinkin kun jo otsikossakin on yhdet. Mutta enpä toisaalta näin äkkiseltään osaa sanoa mistä niitä ottaisin poiskaan.

Silmät ovat tummat ja kuin tiikerin, kirkkaat ja terävät ja aina liian vähän yllättyneet, jotta Barty voisi jättää palaamatta. Hän ei pidä tästä talosta.

Hienosti sanottu, tuosta pienestä pätkästä sain jo kovin laajan kuvan Bartyn hahmosta. Hänen tapansa puhua toi sitten vielä lisää rosoisuutta tai miksi sitä sanoisin. En olisi heti ajatellut että Fleur suostuisi kuuntelemaan sellaista, mutta ehkä Bill on niin lempeä että se tuo kaivattua vaihtelua ja vaaran tunnetta ja ehkä Fleur nauttii alistumisesta. Tuli sellaiset "nuori kaunis turhautunut kotiäiti" -vibat, vaikkei sitä lasta vielä siinä vaiheessa ollutkaan.

Nämä päivät eivät ole niin kuin ne, Fleur vastaa. Halla viipyy orvokeissa pidempään.

Ehdottomasti fikin paras kohta. En tiedä miksi, ehkä se on se hillityn epätoivon tunnelma. Ja ehkä tämä tekstisi on niin kaunista, että pelkät sanat riittävät enkä edes viitsi tulkita sen pidemmälle. Kiitokset!

[Upsila]

Luin jo tämän eilen, mutta silloin ei ollut kovinkaan ylhäällä tuo kommentointi-intoisuus niin se lopahti siihen. Päätin tänään sitten kokeilla uudestaan, jopas saisin jotain aikaiseksikin.

Ihastuin ficin nimeen kieltämättä kovin paljon, paritus hymyilytti ja tekstin paperinkarkeus tosiaan raapi ihoa. Pidin siitä miten käytit karkeaa kieltä tässä, ei ollut mitään kaunistelua dialogeissa vaan ihan karua ja raapivaa. Kaunista kuitenkin, tässä on tummia sävyjä ja terävyyttä, mutta silti kukat luovat myös haurauden astelmia tähän. Kerrassaan upeaa tekstiä, ihania yksityiskohtia ja tämä tosiaan lumosi mukaan kuin merten seireenit.

Bartysta en ole tainnut lukea ainuttakaan ficciä kunnolla, ehkä ohimennen, koska hänestä en ole liiemmin välittänyt. Jotenkin se siihen juuri jäi. Mutta tämä vaikutti ehdottomasti mielenkiintoiselta. Kuten aiemmin sanoin, kielen karkeus on aivan ihana tässä - se sopii vain niin tähän hyvin ja varsinkin Barty Jr:n sanomaksi. Hän on kuitenkin hieman huonokäytöksinen, laittaa jalat pöydälle välittämättä, puhuu suoraan ja kaiken lisäksi kuolonsyöjä. Voin kuvitella miehen kuitenkin osaavan piirtää kauniita luonnoksia tosiaan, tiikeri ja kaikki. Ah. Miten hänen ja Fleurin salasuhde eteni oli herkkua luettavaa - Bill ei tiennyt mitään, saattoi olla hajamielinen ja hiukan haikea, mutta muuten täysin tietämätön. Tai ei - ehkä hän aavistaa jotain, välähdyksiä vaimonsa silmistä, mutta ei osannut tulkita niitä. Muistaa hetken, mutta pian se vaipuu jonnekkin ja unohtuu.

Minäkin muuten tykkään kirjoittaa Fleurista, kun hän on hieman pahis; pettää, kävelee korkokengillä, peittää, valehtelee ehkä, että ei jäisi kiinni. Tässä se tuli hyvin esille ja tykkäsin tästä astelmasta. Fleur on tässä muukin kuin puhtoinen lintunen, lähinnä sellainen, joka on höyhenpeitteltään uskomattoman häikäisevä ja korea, mutta kun sen nielee, maku on kitkerä ja myrkyllinen. Ja sinun Fleuriasi on aina ihanaa lukea ylipäätään.

Rare on muutenkin aika nannaa yleensä, joten nams. Ja pidin muutenkin yksityiskohtien takana piilottelevissa merkityksistä, ne sopii tekstiin uskomattoman hyvin.

Nämä päivät eivät ole niin kuin ne, Fleur vastaa. Halla viipyy orvokeissa pidempään.

Minäkin pidin lopusta kovasti - halla viipyy liian kauan uskollisissa orvokeissa - eivät ne koskaan uskolliset olletkaan. Ja muutenkin tässä on sellainen kaunis ja hauras vaikute lukijaan, sellainen surullinen ja haikea.

Kaunista tekstiä ylipäätään, kiitos sinulle! ♥

[Antelope]

Hii, kanainen.

Herranjumala, sä todellakin osaat kirjoittaa. Tämä oli ehkä suosikkini kaikista ficeistä, joita olen lukenut sulta. Ja niitä on ollut paljon.
_{Kappas vaan, Fleur sekoilemassa jälleen}

Voi aaws, ficin nimi oli heti iso rakkaus. Rakastan sitä, kun laitat ficin nimeen jotain sulkeissa olevaa. Se on jollain tavalla niin radikaalia, että rakastan sitä. Ja tämänkin ficin nimi... voi luoja. Halla kuvasi niin hyvin tätä ficciä ja varsinkin tuo "viivy vielä pidempään". Ääks, kuinka kaunista.
(Ja muutenkin nuo suluissa olevat lauseet keskellä ficciä olivat ihania.)

Ja paritus... <3 Rarea on todella hienoa. Olen vasta vähän aikaa sitten tajunnut rare-paritusten hienouden. Ne sytyttävät heti ja tykkään kaikista rare-parituksista melkein poikkeusetta. (Paitsi Remus/Regulus on vähän... pööh. ) Barty juniorista on ihan todella vähän ficcejä; on kiva lukea hänestäkin. Ja jollain tavalla Fleur parituksen toisena osapuolena synnytti heti rakkauden. Barty jr ja Fleur eivät liity toisiinsa mitenkään. Ehkä siksi oli aivan järjettömän ihana paritus, tykkäsin kovin. (:

Ja sitten ficistä. Olen rakastunut. _{Oikeesti nyt palvon sua.} Kirjoitustyyli, tekstin karkeus ja tummuus. Kaikki oli niin hienoa ja kaunista. Ja Fleurin tuntemukset ja Billin tietyllä tavalla naiivinen luonne. Kaikki tässä tekstissä oli ihanaa.
Pidin Fleurin alusvaatteista ja Simpukkamökistä. Siitä talosta jollaista Fleurilta saattoi odottaa.

Tiikeri piirroksessa tuijottaa Fleuria vastapäiseltä seinältä kun he käyvät nukkumaan.

Tykkäsin tästä kohdasta kamalasti.

Kiitos tästä(kin) kanasein! <3


Antelope

[shaya]

Epik-ystäväiseni, kehut eivät ole koskaan liian kämäisiä julkaistaviksi. Tai siis miten se meni. No jaa, kello on kohta kaksitoista, ei tarvitse muistaa. Pakkomielteesi on tietysti minusta ihan normaali ja hyvä asia, koska siihen liittyy Fleur, ja hoidoksi suositteelen esimerkksi niiden aloitusten jatkamista ja julkaisemista niin että minäkin voin lukea, eikös? Hienoa. En tiedä onko paperi karheaa tai pehmeäkään, mutta minusta kielikuva on kuitenkin nätti, joten en edes välitä... logiikka ftw. Mutta niin. Tähän se kyllä taitaa sopia. Ja no, soralla kaatuminen voi kyllä sattua enemmän, en tiedä, mutta niin päin se ei olisi sopinut tekstiin, joten ignooraan faktat julmasti. Kehusi ovat herkkua egolleni (pahiz kun nyt sanoin ääneen tämän, tai kirjoitin anyguys), mutta tosiaan, jotakin syvyyttä kyllä kaivataan wnb-kotifouva!Fleuriin, ihan true-hyväsydämisenä ei kyllä mene läpi. Ja koska oot aina ja ikuisesti se true Barty-ihminen mulle, olen hyvin otettu sanoistasi hänen suhteensa, kiitos siis. Kiitos. <3

Sakura, ooh, pakkasaamut ovat kyllä maailmanparhautta, ainakin niin kauan kun ei tarvitse mennä ulos! Harrastan muuten itsekin tuota lopusta aloittamista ihan joka asiassa, niin tein The Seiskapotterin kanssa ja eilen myös päivällisellä, koska jäätelöannos näytti kivemmalta kuin pääruokani. Tosiaan. Fanonissani Bill taitaa olla eniten arthurmainen, vähän höpsö ja huonomuistinen hahmo, joka rakastaa ja siinä se sitten on. Kettu on kiva adjektiivi kuvaamaan Bartya kyllä, sellaiseksi hänet miellänkin aika pitkälle (ja olihan hän luihuinenkin). En kuitenkaan usko Fleurin rakastaneen häntä, ehkä sitä jännitystä enemmänkin, salaisuuksia. Ehkä Fleurkin on minun fanonissani vähän ja vähän enemmän kettu. Sulut ovat paheeni pilkkujen ja puolipisteiden ohella, tiedän, vaikka tuskin korjata osaankaan. Hah. Ensi kerralla lupaan käyttää malttia! Tykkäilen myös ensimmäisestä lainauksestasi, koska tätä kirjoittaessani mun oli vaan pakko saada tiikerit johonkin. Onnistuin! Kiitos kovasti kommentistasi. <3

Upsila, ihanaa että palasit kuitenkin vielä! Vaikka sun kommentit onkin aina niitä mitä vaan tuijotan minuuttikaupalla ja luen uudelleen, uudelleen, uudelleen ja mietin että mitä ihmettä mä vastaan? (Sellaisella hyvällä tavalla.) Yksityiskohdat rakentavat tekstin, olen sitä mieltä; juonen voi punoa kuka vain tai vaikka toisen puolesta, mutta jokaisella on oma tapansa käyttää sanoja ja kuvata asioita, ja se on hirveän kaunista. Ja kiinnostavaa. Kuvittelen itse aina Bartyn sellaiseksi taiteelliseksi, kauniiksi pojaksi, joka on kuitenkin samaan aikaan sustaan karkea kuin merimies ja varsinainen pahis, kuolonsyöjä ja renttu. Sellainen aika tavallinen paha poika siis, luulisin, vaikka Fleur ei kyllä taida olla mikään tavallinen hyvä tyttö. Kuitenkin. Sanasi Fleurista olivat kivoja lukea ja tosiaan, sinun kirjoittamanasi hän toimii myös oikein hyvin - näin sivumennen sanoen minulla on muuten vielä työn alla se kommentti siihen Fleur/Chohosi, saat sen kyllä kunhan saan otettua itseäni niskasta kiinni (sitten joskus, tiedetään). Kaunis kommenttisi toi hymyn huulille, kiitos siitä. <3

Tipu, oh, kiva kuulla jos suosikki on löytynyt. Ja näin vähän itseäni kehuakseni, pidän tästä nimenomaisesta tekstistä kovasti itsestäni. Egoisti mikä egoisti. Ja voi kyllä, Fleur jälleen!! Ei siitä vaan eroon pääse, fakta. Sulkeisnimet on mustakin ihania, ehkä siksi, että en ole toistaiseksi törmännyt epäonnistuneeseen sellaiseen. Otsikoissa on hauskaa leikkiä sillä tavalla, tykkään kovasti poimia pätkiä tekstistä ja muokata niitä otsikkoon sitten. Rare-pareissa musta parhautta on se, että niistä voi tehdä juuri mitä haluaa - kuten sanoitkin, nämäkään hahmot eivät liity mitenkään toisiinsa, ja silti joskus niistä voi syntyä jotain kutkuttavaa jopa. Oh, kai sulla on jo alttari valmiina kotona? Eikun. Munhan piti kiittää kehuista, niin. Propsit sulle tiikerin mainitsemisesta!! Kiitos, muru. <3

[Funtion]

(Siitä kuinka se satuttaa jos sille kaatuu.)
Eikö muka sora sitten satu jos sille kaatuu?

Sellainen kova ja teräväkulmainen, joka pakottaa vilkuilemaan ympärilleen ja pitämään jalassa seitsemän sentin piikkikorkoja, kävelemään ympäri taloa silloin kuin odottaa.
Tää kuin-sanavalinta hämäs mua. Kävelemään ympäri taloa silloin kuin odottaa? Jotenkin kun-sana sopisi tähän paremmin. Jos taas tällä meinattiin sitä, että käveli ympäri talossa kuin olisi odottanut jotain, niin tuossa pitäisi olla vähä eri muodossa noi sanat… jotenkin selkeämmin, ehkäpä "Kävelemään ympäri taloa kuin odottaisi." Mielipideasia tääkin, mut mun mielestä tää on liian kiikunkaakun.

Sun kirjoitustyylis tosiaan on… rönsyilevä. Tekis mieli ottaa sakset käteen ja siistiä sitä, mutta se olis sama asia kuin ässän leikkaaminen shayasta — se ei ois enää sua. Ja koska sä pidit tästä ja tää kuvaa varmaan aika hyvin sun kirjoitustyyliäs, mun pitää jättää sakset pöydälle ja kommentoida tätä tällaisenä.

Jos nyt rehellisiä ollaan, niin kuten jo mainitsin, tää on rönsyilevä, liiankin. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa: takertua jokaiseen pikkusanaan ja tehdä niistä epämääräisiä päätelmiä tai antaa niiden olla ja mennä ohitse ja sitten ihmetellä, että tässäkö tää oli. Enkä oikein tiedä, pitäisikö tätä ylitulkita vai onko osa näistä vaan ihan puhtaita kielellisiä neronleimauksia. Joten se tekee tästä kommentoinnista vaikeaa ja se tekee tästä tekstin lukemisesta vaikeampaa.

Ruusut = Barty, orvokit = Bill? Tähän oletukseeni tukeutuen: lakastuneet ruusut = kehno Barty, pakkasensinertämät orvokit = jäätynyt Bill. Violettisuus taas kuvaa Bartya, sillä välillä Bill näkee väärää väriä (violettia, Bartya) Fleurin silmissä ja valo on violetti kun alusvaatteet ovat valkoiset ja Barty on paikalla mutta ei Bill. Entäs tuo lopetus… jo halla viipyy orvokeissa pidempään, orvokit kuvastaa Billiä, ainakin mun tulkinnan mukaan, ja aikaisemmin sanoit miten orvokit kuvaa uskollisuutta… eli lopusta sai sen käsityksen, että lopulta Fleur oli pidempään uskollinen Billille eikä sitten hairahtanut hetkeen Bartyyn.

Jos mä joskus ikinä milloinkaan haluan lukee jotain, mitä pitää oikeasti miettiä ja mitä voi vapaasti tulkita ja mikä sopis loistavasti päänvaivaks lukion novellianalyyseihin, niin mä tiedän kyllä kenen kirjoitusten puoleen kääntyä… tää ei missään nimessä ollut sellainen, että tän vois lukea millä mielialalla tahansa. Mun piti oikein virittää aivot oikealle taajuudelle, jotta saatoin tulkita ja ymmärtää tätä (ja mennä pieleen viis askelta vasemmalle.)

Lempikohtani:

Tiikeri piirroksessa tuijottaa Fleuria vastapäiseltä seinältä kun he käyvät nukkumaan.

Halla viipyy orvokeissa pidempään.

Kaiken kaikkiaan tää oli ehdottomasti hyvin kirjoitettu, tuossa oli paljon hauskoja omituisia erilaisia sanavalintoja, mutta ehkä vähän liikaa ns. merkityksiä jotka ei välttämättä ollut sitten merkityksiä lainkaan. Ois hassua muuten lukea sulta joskus jotain, mikä on täydellisen kertovaa ja simppeliä ja helppolukuista! Jos sulla on jotain sellaista, linkkaa mulle, jos ei ole, kirjoita. Ihan vaan vaihtelun vuoks.

Hahmot ei oo mun lemppareita, mut koska Fleur on kaunis ja Barty on inhottava ja Bill on höpsö niin jotenkin tän kolmiodraaman pystyi kuvittelemaan, varsinkin, kun Bill oli höpsöyden lisäksi sinisilmäinen. Bill-parka. Kiitos tästä tekstistä!

[Solembum]

Hei olen kommenttikampanjasta ja tosi nolo koska anteeksi kun kesti

Pidin tekstistä todella paljon. Valitsen sen koska Barty ja Fleur. Tykkäsinkin siitä koska Barty ja Fleur, mutta oli siinä tosi paljon kaikkea muutakin hienoa. Esimerkiksi sen kirjoitustyyli oli tosi mielenkiintoinen, yhtä aikaa hirveän rönsyilevä ja monipuolinen ja kuitenkin sen täytyi olla pelkistetty, koska teksti oli kirjoitettu muotoon, joka sai siitä erotellut hetket tuntumaan lyhyiltä palasilta elämästä. Pidin siitä, kuinka kerroit tavanomaisten asioiden ja juonenkulun kannalta oleellisten juttujen lisäksi mysö paljon sellaista, jonka en olisi ehkö ajatellut olevan tärkeää ennen kuin luin tekstin ja ymmärsin, että juuri se oli siinä tärkeintä. Violetti Fleurin silmissä ja Bartyn piirustukset.

Fleurin ja Billin elämä oli kuvattu upeasti. Tiestysti oli kamalaa, kuinka Fleur ei ollut onnellinen Billin kanssa, ja Bill ei tiennyt, ettei se ole. Silti olit saanut sen kuulostamaan siltä että näin asioiden pitikin mennä. Että billiä ja Fleuria ei ollut tarkoitettu olemaan onnellisia ja että kaiken pitikin olla epätäydellistä. Että Fleurin piti rakastaa Bartya enemmän ja Billin piti rakastaa Fleuria niin paljon, ettei tämä tajunnut tilannetta ollenkaan.

Bartyn hahmo oli siitä hieno, että se oli yhtä aikaa paljon esillä ja ei ollut kuitenkaan. Se sai vain vähän vuorosanoja ja vähän hetkiä parrasvaloissa, mutta Fleurin ajatuksissa se oli silti jatkuvasti mukana. Hahmo oli hyvin rakennettu ja musta se vastasi hyvin sitä, millaiseksi olen Bartyn aina mieltänyt, pysyi hahmossaan, ja ajattelin, että näinkö olisi käynyt, jos asiat olisivat menneet eri tavalla, Fleurinko Barty olisi tahtonut. Ja että tällainenko Barty olisi ollut vähämmän mielipuolisena.

Parasta tekstissä oli kuitenkin se, kuinka jäin kaipaamaan lisää. Osat muodostivat ehjän kokonaisuuden, mutta silti niin paljon jäi puuttumaan. Olisin tahtonut lukea enemmän, olisin tahtonut tietää, miten kaikki oli tapahtunut ja miksi asiat olivat menneet niin kuin olivat menneet. Mutta silloin tekstin viehätys olisi kadonnut, eikä se olisi hätkähdyttänyt samalla tavalla kuin tällaisena, täynnä aukkoja.

Kommentin tasoa pahoitellen, Sole

[ruttotohtori]

Hei. Joskus kun olin Epik mä kommentoinkin tätä mutta sitä kommenttia ei enää oo enkä tiiä onko ihan kamalaa kommentoida tätä uudelleen, varsinkin kun tää on vanha kuin taivas ja näin, mutta no, kommentoin silti koska jotenkinhan nää kommenttitavoitteet on täytettävä ja. Mulla on tästä edelleen niin paljon sanottavaa. Osan varmaan sanoin aiemmin, mut silti. Musta tuntuis väärältä jos tässä ei ois kommenttia multa, koska let's face it, tää oli ja on edelleen yks mun lempificcei koskaan mistään fandomista keneltäkään. Oon valehtelematta lukenut tän ainakin viiskymmentä kertaa, niin monta että osaan tän suunnilleen ulkoa ja. Edelleen vaan niin pidän, tiedätkös. Niin valtavasti. En tiiä käytkö ees Finis enää nykyään tai kirjoitatko enää mut silti. (Ps. mul on ikävä sun tekstei, perhana, Finin taso laskee silmis ku et julkase sun masterpiecei!!1)

Mut niin, tää ficci. Edelleen: loistava. Vaikka mä oon (ja en oo) vieraantunut tästä, miks tätä nyt vois sanoo, runotyylistä? Ite tykkään käyttää termii sanaperseily, mut tästä ficistä on perseily niin kaukana et se tuntuis väärält. Aaaanyhow. Tällasesta tyylistä mikä on tosi kiertelevää ja vaikeesti ymmärrettävää. Nykyään tän tyylin ficit on mulle enemmän guilty pleasure, mut tää (ja sun tekstit nyt muutenkin) on vähän poikkeus. Koska jumalauta, nainen, kun sun taito käyttää sanoi on vaan jotain utopistista.

No joo, ehkä tässä ei perusteltu mitään sitten yhtään. Yleensä oon niin nillittämässä että voi vitja, jos paritetaan jotain omituista niin perustelkaa kans, mut kas kummaa kun mua ei se vieläkään haittaa, vaikka tää sotii canonia vastaan aika kovaa. Voi tosin olla että pidänkin enemmän tällaisesta canonista, missä Barty-rukka saa pitää suloisen sielunsa ja - näätkö? En oo muuttunut vuosien mittaan yhtään. :--D Mut niin, se miksi juuri Barty ja Fleur ei sitten kaipaakaan musta perusteluja, koska se itsessään ei oo yhtään omituista. Jotenkin... nään sen edelleen niin mahdollisena. Vaikka Fleur killan puolelle päätyikin, hän on jotenkin niin erilainen kuin muut siellä. Omapäisempi ja monella tapaa ehkä tuomitsevampi. Ei nyt suoranaisesti vihaa maailmaa tai ketään, mutta halveksii monia asioita ja ehkä tuossa on vähän hänen puoleltaan seikkailunjanoakin. Mitkä taas on piirteitä jotka vetoo Bartyyn, ja no niin, Fleurin kauneus totta kai.

Tuntuu et joskus mä en ees tajunnut mitä tässä tapahtui, en osannut hahmottaa mihin aikaan eri osat ees sijoittuu ja tykkäsin tästä lähinnä hahmojen ja sanojen takia. Ei sillä, edelleen mä juuri niitä tässä rakastan, mut nyt jotenkin ymmärrän paremmin idean tän takana, ja tajuun kelata että mitähäh. En ees tajunnut mihin Bartyn ja Fleurin suhde sit loppui, mutta veikkaanpa että no, niin. Sota loppuu ja violetit hetket jää taakse. Barty kai sai surmansa tai jäi Azkabaniin, ja Fleur itkee koska oikeasti oli tuosta surullinen koska kai se jotain Rakkautta oli ja lapsikin on heidän ja voi itku. Angstiahan tää on, eikä dramaa. >:--( Tai no draamaa, mut niin surullista hei. Mua itkettää. Oon lukenut tän helvetin monta kertaa ja mua itkettää. Miks teet tän, yyh.

Rakastan kuinka tuolla tekstin seassa on niin paljon pieniä asioita jotka kertoo niiin paljon. Esimerkiks alussa sentään hanat on hopeaa ja lopussa sentään lapsen toinen nimi on Beatrice. Toi sentään. Voi sentään, kun tulee niin surku Fleuria kun hän joutuu niin vaan sopeutumaan kaikkeen. Siitä huokuu sellainen hiljainen epätoivo, että eipä millekään mitään voikaan tehdä mutta sentään Fleur sai jotain pieniä asioita muistuttamaan entisestä rakkaudesta. En tiedä olenko liian yksinkertainen tai vaan romantikko, kun tosissaan näin Bartyn ja Fleurin suhteen ennen kaikkea molemminpuolisena rakkautena, semmosena aitona mitä kumpikaan ei voisi koskaan unohtaa. Vaikka Barty nyt olikin aika mulkvisti, jalat laittoi pöydälle ja sanoi suoraan että Fleur ei ole mikään hyvä ihminen niin, no, sellanen se on. Sellaseks mä sen miellän, että rakkaimmilleenkin sanotaan kaikki tahdittomasti suoraan. Varsinkin jos se rakastettu ei tee niin kuin itse haluaa - Fleurkin vaan Billin kanssa edelleen oli, mut ei sitä avioliittoa purkaakaan voi, kun se tuo Fleurille taloudellista turvaa ja kyllä Fleur ymmärtää millaista elämä pimeällä puolella on, eikä tietenkään sitä halua. Ja kai Fleur Billistäkin välittää, ei vaan niin syvästi. Tai en kyllä tiiä. Aika vihamielisesti Fleur sisällään tuntui tässä Billiin suhtautuvan.

Niin. Harmaat päivät. Pakkasensinertämät orvokit = uskollisuus, joka kuoli ajat sitten? Ja kuolleet ruusut = kuollut Barty ja kuollut rakkaus? Niinkö? Näin ainakin haluun ajatella koska hyssss minä masokisti rakastan velloa surussa ja melankoliassa ja buhuu. - Ja no voi lol osui silmään nuo siun kommenttivastaukset etkä usko että Fleur oli rakastunut, no buuu. :--( Mutta minä tulkitsen nyt näin kuitenkin, koska se käy ehkä eniten järkeen, varsinkin jos Fleur ei itke ilosta lapsensa syntymisen kunniaksi vaan muun takia. Ja koska mä oon toivoton romantikko. Nyyks.

Vielä muutama asia joista pidin erityisesti: Barty ja taide (koska voi jukranpujut, mun fanoniin kuuluu niin kovaa et se oli hyvä just kuvataiteessa!), "unohtaa kysyä, ei kysy ja unohtaa", alusvaatevertaus, Fleur ei tiedä missä Bill on mutta tietää koska tulee takaisin -kohta koska se ilmaisi niiiin hyvin Fleurin välinpitämättömyyden Billiä kohtaan, Beatrice koska se on kaunis nimi ja tiikerit koska tiikerit. Ja annetaan nyt symppasydän Billillekin koska se on raasu. <3

Niin. Kiitos tästä, kiitos silloin, kiitos nyt, kiitos kaikista kerroista jotka tämän oon saanut lukea ja niistäkin kun tuun tän lukemaan vielä uudestaan. Kiitos, kiitos, kiitos, master(fic)chef shaya! <3